Kirjoittaja Onzki » 13 Heinä 2012, 16:45
Fiona & Eveline
Fiona katseli ympärilleen, ja tämän oli pakko myöntää että mökki oli oikein sievä. Neitokainen istahti yhdelle tuolille, joka oli sijoitettu pyöreän pöydän vierelle. Eveline huokaisi. "Ei tällaiset jutut ole oikeastaan minulle tehtyjä..." Tämä sanoi ja hymyili hiukan. Toinen alkoi hääräilemään kaikenlaista keittiössä, ja tämä tutkaili vierestä. Rave käski tämän kysyä, kelpaisiko tämän siskolle tee. Eveline hymyili ja nyökkäsi. "Fiona? Haluaisitko teetä?" Tämä kysyi, yrittäen keventää toisen murhaavaa tuijotusta hymyilemällä. "Voisin kai minä." Fiona vastasi kylmästi, ja nosti kädet puuskaan. Eveline huokaisi ja istahti tuolille joka oli sijoitettu toiselle puolelle pöytää. "Kuules Fiona..." Eveline aloitti, mutta tämän sisko keskeytti ärtyneesti: "Kuules Eveline! Jos aivan totta puhutaan, minua ei kiinnosta paskan vertaa sinun menosi ja tekosi. Mutta se, ettet ole yrittänytkään pitää minkänlaista yhteyttä!? Se, se minua tässä nyt ottaa päähän!" Fiona kuiskasi, ettei olisi herättänyt liikaa huomiota. "Jaahas! Näinkö se sitten onkin?! Minä olen taas ajatellut että sinua ei kiinnosta enää olla missään tekemisissä kanssani, ja niin sen täytyy olla! Minä olen yrittänyt kaikkeni sinun kanssa! Ja yritin aina suostutella isääkin jättämään sinut rauhaan! Ja taidan tietää miten asia on. Ymmärrän, en minäkään olisi pystynyt kuin rypemään itsesäälissä, mutta sinä kuvittelit että isä ja äiti antoivat minun mennä ja tulla, tehdä mitä halusin. Mutta ei se niin ollut!" Nainen kivahti, ja yriti hillitä halunsa nousta ja lähteä keittiöön. "Isä ei lyönyt vain sinua, myös minua, aina kun yritin suostutella häntä lopettamaan! On kai itsekästä ajatella näin, mutta valitettavasti tämä on täysin totta: Sinä et antanut minun auttaa! Yritin montaa kertaa ehdottaa, että karataan yhdessä, mutta EI! Sinä sanoit aina vain että tuokin on joku isän juoni, yrittää tapattaa minut! Ajattelit vain aina yhtä asiaa: itseäsi." Viimeinen sana lausuttiin hiukan tavaamalla ja selkeästi, kuin varmistukseksi että lapsi tajuaisi...
Fiona punehtui raivosta. Miten sisko kehtasi väittää noin!? Tai no tottahan tuo oli, muttei neiti halunnut myöntää omia virheitään. Juuri kun Fiona mietti, löisikö siskoa vai lähtisikö äänekkäästi koko perhanan mökistä, Rave asetti tarjottimen pöydälle. Evelinestä huomasi heti, kuinka tosissaan tämä miehen kanssa oli. Rakastava ja hiukan huvittunut ilme pyyhki vihan. "Eikö tuo olisi naisen homma?" Eve kysyi hymyillen. Fiona vain puuskahti, kaataen itselleen teetä, ja kaataen lusikallisen sokeria teen sekaan, ja lorautti hiukan maitoa sekaan. Eveline kaatoi itselleen pelkkää teetä, ja hörppäsi kuumaa juomaa hiukan, kuin antaen kielen palamisen kivun huuhtoa vihan siskoa kohtaan. Fio hörppäsi teetä ja asetti sitten kupin pöydälle. Eve vilkaisi siskoaan. Mitä tuo olikaan kokenut? Ei varmastikkaan mitään mukavaa... Nainen nousi seisomaan ja suuntasi poikansa sängyn luo, käyden kyykkyyn. "Antoine? Miten voit?" Tämä kysyi hiukan hymyillen, ja sai vastaukseksi vain pienen tuhahduksen. Tämä siirtyi takaisin pöydän ääreen ja hörppäsi kuumaa teetä. "Miten Holy voi, Fiona?" Eveline kysyi. "Mitenkäs tuo, samanlainen kuin ennenkin." Neito vastasi katsettaan pöydästä nostamatta.