Ensimmäinen osa pelistä täällä
Vanya
Kylmä viima lävisti tytön hiuksia ja vauhdin adrenaliini tuntui ytimissä asti vielä silloinkin kun demoni hidasti vauhtiaan vahinkojen välttämiseksi.
Suurimman osan ajasta Van oli silmät kiinni ja painautunut Sethosin niskaa vasten. Tuuli kävi silmiin inhottavasti kovassa vauhdissa, jos niitä piti auki. Lisäksi demonin valkea turkki oli lämmin.
Koiraolento arveli sataman olevan sopivin paikka aloittaa etsinnät. Jos vaikka paikalliset olisivat nähneet jonkun tuntomerkkeihin sopivan henkilön. Lisäsi vielä, että jos joku on nähnyt hänen sisarensa nousseen laivaan, olisi varsin turhaa etsiä Cryptistä. Totta. Mahdollisuudetkin tytön löytymiseen olivat pienet. Vanya oli jo vuosia yrittänyt löytää tätä, eikä ollut onnistunut siinä. Tosin nyt hänellä oli seuranaan varmaankin vähän ammattilaisempi henkilö apuna. Ja vaikkei se silti nostanut paljoa todennäköisyyttä, ainakin sitä voi yrittää.
Mutta onkohan siellä pahemmin ketään tähän aikaan yöstä? On jo todella myöhä.
Van ei ollut koskaan ollut satamassa, eikä hän oikein ihmisistä mitään tiennyt, mutta hän arveli heidän elävän enimmäkseen päivisin. Ehkä Sethos ei ollut tullut ajatelleeksi ajankohtaa?
Demoni huomautti haltioiden turvallisuudesta satamassa. Vanyan tulisi piilottaa korvansa hupullaan ihmisten ilmoilla. Olet oikeassa. En haluaisi joutua taas hankaluuksiin, varsinkin kun tiedän, että sinä saattaisit taas pelastaa minut. Ja sitten olisin jo kolmannen kerran ainakin kiitollisuuden velassa Tyttö hymyili kurkotti vähän nähdäkseen toisen silmät ja rapsutti muutaman kerran demonia korvan takaa. Sitten hän laittoi hupun päähänsä.
Oli kivaa saada seuraa yöreissulle. Loppujen lopuksi ihmiset, niin kuin haltiatkin ovat laumaeläimiä, joten seura oli aina tervetullutta. Vanya piti tästä demonista. Se kiehtoi tätä. Olemuksesta huokuva apaattisuus, punaisena hohtavat silmät ja pörheä koiran olomuoto. Jokin siinä vain kiehtoi tyttöä kovasti.