Lupaus pitää || varattu

Haltioiden kylä, kokonaisuudessaan. Kylä on monikerroksinen ja valoisa, ennen kaikkea luontoon sopiva. Talot ovat väriltään vaaleita, arkkitehtuuriltaan kauniita ja elegantteja. Joissakin taloissa on käytetty samaa, valkoista marmoria mitä itse aroilla sijaitsevassa linnassa. Kasvillisuutta kylässä on paljon, lähes joka nurkalta löytää seinäköynnöksiä, koristepuita ja pensaita. Kylä on täysin piilossa metsässä, sitä verhoaa lumous jonka läpi ei voi nähdä, ellei tiedä mitä pitäisi katsoa. Vain ne, jotka kylässä asuvat, löytävät sinne.
Kylä sisältää niin asunnot, kuin puodit ja torit. Toreja haltioilla ei ole niin paljoa, mitä ihmisillä, mutta kauppoja ja putiikkeja sitäkin enemmän. Majataloja on siellä täällä, osa tasokkaampia mitä toiset.

Öisin kylän kauniita katuja valaisee satunnaisesti ympäriinsä leijailevat maagiset valopallot. Päivisin auringonvaloa valoa tihkuu latvustojen lomasta. Kylää ei ympäröi muurit, eikä aidat. Haltiat luottavat täysin jo vuosisatoja toimineeseen maagiseen illuusioon, jonka ansiosta ihmiset eivät voi löytää tänne.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Forte » 27 Maalis 2012, 21:37

Roherdiron pudisteli päätään. Miten oli mahdollista, että Crit oli heistä vanhin, mutta samalla kaikkein lapsellisin ja kiukuttelevin olento, johon Roherdiron oli törmännyt? Nosti ensin metelin housuistaan ja sitten vielä mökötti kuin pieni lapsi, joka ei saanut tahtoaan läpi. Se ei ollut erityisen aikuismaista käytöstä. Mutta Roherdiron ei siihen puuttunut, tehkööt lohikäärme mitä lystäsi, kunhan siitä ei aiheutunut hankaluuksia heille muille. Selvästi ylpeydellä oli omat haittapuolensa ja se heijastui ympäristöön aika kärkkäästi. Ylpeiden olentojen piti saada pitää päänsä, he eivät kestäneet väärässä olemista, vaikka tietäisivät olevansa sitä. Joten yleensä tilanne johti kiukutteluun. Roherdiron päätti olla sanomatta enää mitään, hän ei halunnut sotkeutua tähän turhuuteen yhtään enempään, mitä oli jo osallisena. Varnefindon yritti vähän selittää vielä tilannetta Critille, joka vaikutti kuitenkin järkähtämättömältä.
"Ainakaan hän ei yritä peitellä sitä."
Roherdiron vastasi kuitenkin Varnefindonille. Haltia alkoi ymmärtää, miksi lohikäärmeet elivät eristyksissä ja itsekseen.

Mutta Roherdiron ei antanut Critin synkeyttää omaa mieltään, jos lohikäärme halusi kiukutella, se oli aivan vapaa siihen. Haltiat lähtisivät nähtävästi paikalta.
"Mennään. Tiedän hyvän paikan, missä saa halpaa ja kelvollista olutta."
Roherdiron ehdotti ja taputti hieman Varnefindonia selkään. Hän ehtisi kyllä hyvin käydä juomassa muutaman tuopin, ennen kuin palaisi takaisin kotitallilleen tekemään töitä. Roherdiron ei vilkaissutkaan Critiä, se olisi tarkoittanut lohikäärmeelle luultavasti jotain, että haltia olisi välittänyt, mitä kiukkupussi oikein teki. Ja kyllähän Roherdiron välitti, sitä vain ei ollut viisasta näyttää. Muuten Critin känkkäränkkä voisi vain pahentua.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Lotdow » 07 Huhti 2012, 23:03

Lohikäärme seurasi sivusilmällään, kuinka haltiat jatkoivat matkaansa. Hetkellisesti tuon olisi tehnyt mielei juosta perään mutta Crit piti päänsä kylmänä. Eivät ne mitkään alushousut olleet, kehtasivatkin väittää.
"Pyh, haltiat, aina samanlaisia!" Crit tuhahti äreänä ja lähti päinvastaiseen suuntaan. Ihmismuoto katosi ja Critin piikit, kynnet ja siivet puskviat esille sihinän ja rätinän saattelemana. Sama pistelevän kutiseva tunne levisi varpaista päähän ja kohta Crit seisoi jälleen täydessä ylpeydessään keskellä lumimassoja. Lohikäärme kohotti päänsä kohti taivasta ja karjaisa lähtönsä merkiksi. Violetit siivet löivät ilmaa ja Crit lensi pois, epävarmana siitä lähtisikö kohti Mor vuoria vai palaisiko haltiasotilaiden luokse viettämään loppuyön. Kuitenkaan Varnefindonin ja Roherdironin seuraan Crit ei aikonut palata, ei enää tänä yönä. Ilmavirtojen kannustaessa, lohikäärme lähti lentämään lujempaa ja katosi hetkessä horisontin pimeyteen.

Varne kuuli selvästi Critin lähdön ja kääntyi ympäri nähdäkseen parahiksi, miten hänen ylväs ystävänsä nousi lentoon. Varne haki oikeita sanoja, jotta voisi selittää Critin lapsekkaan käytöksen. Mutta siitä ei ollut hyvä puhua keskellä kylmyyttä ilma kattoa ja seiniä. Kaksinaama laski kätensä Roherdironin olkapäälle.
"Mennään jonnekin ottamaan juomaa, niin selvennän hieman tuon kuumakallen tulistumista", Varne ehdotti varoivaisesti. Eniten hän pelkäsi ettei Roherdiron halunnut enää jatkaa yhdessä oloa ja lampsisi kotiinsa. Sittenpä vasta Varnefindonilla olisikin paitsi raivokas kasvonaapuri, myös riintaatuneita ystäviä. Haltia nosti lakkinsa päästään ja hieroi pariin kertaan lasejaan. Harvoinpa hän niitä käytti, ellei aurinko paistanut kirkkaasti. Harvoinpa silloinkaan. Kaksinaama nosti lakkinsa takaisin päähän ja heräsi äkkiä todellisuuteen.
"Mitä kello on?" hän kysyi silkassa Mornan-pelossaan.
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Forte » 08 Huhti 2012, 18:29

Roherdiron ei katsonut taakseen, hänen ei tarvinnut. Haltia kuuli hyvin lohikäärmeen ylpeän uhoamisen ja sadattelun, ennen kuin valtaisan huminan saattelemana iso peto nousi siivilleen ja lähti nähtävästi niin nopeasti kuin mahdollista, mahdollisimman kauas heistä kahdesta. Ylpeä elikko, joten tämä oli ollut aavistettavissa. Crit ei vaikuttanut olevan paha, se vain oli ylpeä ja halusi välttämättä olla oikeassa. Eikä lohikäärmeillä nähtävästi ollut tapana tulla myöskään pyytämään anteeksi sanojaan. No Roherdiron ei asiaan enää puuttunut, Crit meni menojaan. Hän ei kantaisi lohikäärmeelle kaunaa, mikäli tapaisi tämän uudelleen, mutta mahdollisesti Critiä ei enää kiinnostanut hänen seuransa. Sille ei voinut mitään. Sentään Varnefindon oli edelleen Roherdironin seurana, haltia oli tyytynäinen saatuaan uuden ystävän lyhyessä ajassa. Joten, kaksikko jatkoi matkaa ilman tuittupäistä lohikäärmettä.

Roherdiron hymyili pikkuisen, tuntiessaan Varnefindonin käden olkapäällään.
"Mennään vain, mutta ei sinulla ole velvollisuutta selittää ystävämme riehumista."
Roherdiron hymähti. Varnefindonin seura kelpasi hänelle hyvin, ainakin tämä oli rauhallinen haltia verrattuna lohikäärmeeseen. Roherdiron käyttäytyi, kuin mitään riitatilannetta ei olisi koskaan ollutkaan, vaan he saattoivat jatkaa elämäänsä aivan normaalisti. Mutta Varnefindonin kysymys kellosta sai Roherdironin vähän hämmentyneeksi. Miksi aika oli nyt niin tärkeä? Roherdiron oli kokonaan unohtanut Mornan olevankaan olemassa, joten hän ei osannut yhdistää illan saapumista siihen.
"En osaa sanoa, mutta ainakin ilta näyttäisi olevan tulossa."
Roherdiron osoitti jo laskussa olevaa aurinkoa.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Lotdow » 23 Huhti 2012, 21:32

Varnefindon yritti päätellä hiljalleen katoavan auringon säteistä aikarajaansa. Hänellä ei ollut tarpeeksi aikaa, teki hän mitä tahansa. Miten hän oli saattanut unohtaa näin tärkeän asian kuin Morna. Kylmät hikipisarat valuivat tämän otsaa pitkin kun hän mietti mikä olisi pahinta mitä voisi seurata tästä turhasta viivyttelystä. Joskus hän oli pärjännyt pitkällekin yöhön ilman Mornaa, mutta hän tuskin olisi niin onnekas tällä kertaa.
"Minun pitää päästä kauas täältä", haltia totesi. Hän laskiskeli nopeaita reittejä mahdollisimman kauas. Arojen lumikinoksia hän tuskin vaivautuisi yrittämään ylittää. Mutta toisaalta toiseen suuntaan menessä hän joutuisi menemään koko haltioiden piilopaikan läpi.
"Tai ainakin minut zopisi köyttää nyt seinään, tai heittää jäähylle wankilaan", Varnefindon tuhahti. Ehkä hänen pitäisi vain ilmoittautui vartioille ja pyytää pientä "yösijaa" täksi yöksi. Ei tekisi kyllä yhtään hyvää hänen maineelleen. Varnefindon käänsi päänsä Roherdironia kohti ja huokaisi syvään.

"Noniin, kolme vaihtoehtoa", Varnefindon totesi ja rapsutti hyödyttömästi kypäräänsä. "Yksi; yritän juosta mahdollisimman kauas täältä. Kaksi; menen nyt äkkiä pyytämään tyrmistä paikan yöksi. Kolme; annan Mornan riehua päättömästi pitkin yötä." Varnefindon korosti vaihtoehtoja laskemalla ne sormillaan. Hän rapsutti päätään pitkään, päätyen sitten vaihtoehtoon kaksi.
"Woisimme etsiä jonkun wartian, ennen kuin mielipuoli kasvonaapurini pääsee riehumaan kaduilla", hän sanoi. Varnefindon ei tahtonut hukata sekutniakaan kallista aikaa.

//Anteeksi kamalasti tästä kestosta :/
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Forte » 24 Huhti 2012, 13:43

Roherdiron oli myös huolissaan siitä, mitä Morna saattaisi tehdä päästessään vapauteen. Ongelmana ei niinkään ollut Roherdironin oma turvallisuus, hänen täytyi vain päästä mahdollisimman kauas Varnefindonista ennen kaikkea tätä tapahtumaa. Mutta Morna saattaisi vahingoittaa ja jopa tappaa jonkun aivan viattoman, iltakävelyllä olevan miehen tai naisen. Tai jopa lapsen. Sitä Roherdiron ei voisi hyväksyä missään tapauksessa, ja koska Morna ei tuntenut moraalia ja Varnefindon ei voinut hallita tätä, vastuu tuosta pedosta siirtyi Roherdironille, kerta hän tunsi Mornan ja oli paikalla samaan aikaan. Roherdiron kuunteli Varnefindonin ehdotuksia. Hän tiesi, että kaikki niistä olivat hyviä, mutta samalla kuitenkin hyvin epäreiluja. Se, että Morna oli sekopää, ei tarkoittanut, että Varnefindonin pitäisi kärsiä siitä kaikesta yksin.
"Kieltämättä hyviä ideoita.."
Roherdiron mutisi ja haroi hiuksiaan. Siltikin, turvallisuudesta hän ei halunnut tinkiä, muttei myöskään moraalista. Joskus ne kaksi asiaa oli lähes mahdotonta yhdistää toisiinsa.

Roherdiron oli vähän epävarma ajatuksistaan, mutta sanoi ne silti ääneen.
"Voisit tulla minun luokseni. Joutuisin ehkä kahlitsemaan sinut seinään, mutta ainakin olisit jossain suhteellisen mukavassa paikassa, mukavammassa, kuin kylmä ja kostea vankila."
Roherdiron ehdotti. Osa haltian asuinpaikkaa oli paljon vanhempia, kuin Roherdiron itse. Tammakarsina, joka oli varsovia tammoja varten, oli vanhin osa. Se oli iso paikka, jonka seinässä oli vielä jäljellä tukevia renkaita ketjuja varten, sillä alunperin rakennuksessa oli pidetty väkivahvoja taistelukoiria, ennen kuin Roherdiron oli muuttanut paikalle ja tehnyt isoimmasta, yksittäisestä tilasta tammakarsinan. Se oli nyt tyhjillään, lattia oli vuorattu paksulla kerroksella olkea ja paikka oli melkoisen lämmin.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Lotdow » 24 Huhti 2012, 15:25

Haltia oli jo marssimassa kylälle etsimään partiota, tai jotain yksinäistä vartiaa, mutta Roherdironilla oli parempikin idea. Varnefindon mietti mahdollisia vaaratilanteita, jotka toisen luona yöpyminen toisi tullessaan, mutta tottakai se oli parempi vaihtoehto kuin tyrmät. Lopulta Varne nyökkäsi.
"Joz olet walmiz riskeeraamaan", kaksinaama vastasi. "Kiitoz." Hän ei ollut varma mitä hänellä olisi odotettavissa, pöydän jalkaan sitominen ei Mornaa pysäyttäisi edes minuutiksi. Toivoittavasti Rincavornon ei ollut paikanpäällä, Varnefindon oli tavannut Roherdironin veljen kerran, eikä järin innostunut tämän seurasta. Se, että tämä kuulisi Varnen tulevan Roherdironin luokse viettämään vankila-aikaa, tuskin mielytti kumpaakaan. Varnefindon ei kuitenkaan viitsinyt haltian veljestä kysellä, kunhan nyt vain he pääsisivät liikkeelle ennen kuin olisi myöhäistä.

Varnefindon katsoi taas auringon laskua, huokaisten typeryydelleen jälleen.
"Meidän ei kannata witkastella", haltia hoputti ja lähti jo itse liikenteeseen. Jos he menisivät mahdollisimman suoraa tietä Roherdironin talolle, heille saattaisi jäädä hyvin aikaa saada Varne kahlituksi seinään. Morna osasi kyllä yllättää aina vähän väliä, kuka osasi sanoa että koska tämä heräisi? Ei kukaan.
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Forte » 24 Huhti 2012, 18:40

"Minulla tosin ei ole muuta paikkaa, mihin kahlita sinut, kuin varsominkarsina, mutta älä huoli. Se on kaikista puhtain ja lämpimin paikka koko tilalla."
Roherdiron hymähti pikkuisen pahoittelevasti, ettei hänellä ollut parempaa. Mutta ainakin hän puhui täysin totta, ei ollut puhtaampaa paikkaa, kuin sellainen, jossa autettiin maailmaan uusi elämä. Joka ikisen varsomisen jälkeen oljet vaihdettiin viimeistä kortta myöten, mahdollisten tautien leviämisen estämiseksi, ja paikka oli nyt ollut tyhjillään koko talven. Tietysti Roherdiron olisi halunnut antaa kunnon huoneen ystävälleen, mutta Morna pääsisi turhan helposti karkuun ja voisi satuttaa ketä tahansa paikalla olevaa.
"Tietysti teen olosi kyllä mahdollisimman mukavaksi, vaikka Morna siitä enemmän tulee nauttimaan, kuin sinä."
Heillä ei ollut paljoakaan aikaa jäädä juttelemaan aiheesta, sillä aurinko alkoi laskea uhkaavan nopeasti. Olisi kiintoisaa tietää, mistä aina Morna tiesi tulla esille juuri oikeaan aikaan. Ovela tapaus se kieltämättä oli, mutta mitään hyvää Roherdiron siinä ei nähnyt.

Roherdiron käveli reippaasti ja johdatti Varnefindonia perässään kohti kotiaan. Hän ei huomannut ulkona enää ketään, nähtävästi hänen työntekijänsä olivat tajunneet tehdä iltatallin ilman hänen apuaan. Fiksua porukkaa.
"Minun täytyy hakea jotain, millä kahlitsen sinut. Ai että se kuulostaa pahalta."
Roherdiron mutisi sanojensa loppuosan. Hänellä luultavasti oli jotain ketjua, jolla saisi Mornan aisoihin.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Lotdow » 19 Touko 2012, 22:49

Kaksipersoona melkein hyppi paikallaan. Hän halusi pois, hän halusi turvaan. Hän halusi mahdollisimman kauas kaikesta minkä voisi tuhota tai polttaa alle minuutissa maan tasalle. Ajatuskin puistatti häntä sillä hetkellä. Varnefindon asetti kätensä selkänsä taakse ja osui sillä hetkellä miekkansa kahvaan, saaden sen heilahtamaan selässään. Hän alkoi siinä kävellessään irrottamaan nyöriä, kunnes sai miekan molempiin käsiinsä.
"Wiitsisitkö takawarikoida tämän yöksi?" hän kysyi ja ojensi miekkaa Roherdironille. Jos hän jotain vähiten tässä tilanteessa kaipasi, niin asetta. Hänen oli sitäpaitsi parempi luovuttaa se pois ajoissa, Mornalla kun pakkasivat olla hieman ailahtelevat heräilemisajat, siinä missä Varnella oli omansa. Välillä hänen oli vain niin vaikea hyväksyä, että Morna oli haltia siinä missä hänkin; kaksipersoonainen vuoronvaihtaja.

Haltiat kävelivät rinta rinnan Roherdironin tallien pihalle. Varne siemaisi hevosten tuoksua nenäänsä ja nautti siitä hetken aikaa. Hän unohti Mornan ja muisteli ensimmäistä ratsastuskertaansa täällä. Roherdironin kommentti sai hänet havahtumaan säpsähdyksen saattelemana.
"Niin", hän mumisi vastaukseksi, huokaisten syvään. Hän jäi yksin tallin eteen seisoskelemaan, tuntien olonsa epävarmaksi. Auringon valo alkoi himmetä ja Varnefindon tunsi itsensä joksikin ihmissudeksi, tai demoniksi tai muuksi hirviöksi joita metsässä temmelsi. Värähdykset kulkivat pitkin hänen selkäänsä, kun hän katsoi hiljaista tallia. Pitäisiköhän minun jo mennä? kaksinaama mietti ja vilkuili sisäpuolelle. Mutta hän ei tuntenut talleja niin hyvin, että tietäisi olivatko tyttö- ja poikahevoset erikseen. Oli parempi odottaa Roherdironin paluuta, aikaahan oli. Varnefindon kohotti katseensa kohti yötaivasta. Ainakin hän toivoi että sitä oli.
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Forte » 20 Touko 2012, 21:12

Roherdiron otti suosiolla Vernefindonin miekan, oli parempi, ettei hänellä ollut sitä, kun toinen puoli päätti tulla esille yön pimeimpinä hetkinä. Mornasta ei voisi olla varma, joten oli parempi katsoa kuin katua. Sitä paitsi, Varnefindonin miekka oli hienoa tekoa. Sillä kyllä katkaisi vastustajan kaulan, eikä Roherdiron halunnut olla se vastustaja. Tietysti Varnefindon saisi aseensa takaisin seuraavana päivänä, Roherdiron valvoisi huolella, ettei yön aikana tapahtuisi mitään pahaa, kummallekkaan heistä.

Kun he olivat saapuneet takaisin Roherdironin kotitallille, haltia lähti etsimään ketjua, samalla kun Varnefindon jäi odottelemaan häntä. Roherdiron ei juurikaan tarvinnut ketjua työssään, joten luonnollisesti hän ei myöskään hamstrannut sitä mihinkään tallinsa sopukoihin ilman kunnollista syytä. Mutta sentään yksi, pitkä pätkä ketjua löytyi. Lukkoja varmaan löytyisi myös jostain, kunhan vähän etsi. Roherdironin todella kävi sääliksi Varnea, joka joutui elämään päivästä toiseen Mornan kanssa ja siivoamaan sen sotkuja. Se mahtoi olla kamalaa. Eikä nytkään ollut enää hirveästi aikaa, ennen kuin Morna tulisi jälleen esiin kuorestaan, joten Roherdiron piti kiirettä, ja palasi takaisi Varnefindonin luokse.
"No niin, minulla on nyt kaikki tarpeellinen. Tule, näytän sinulle, missä yövyt."
Roherdiron lähti kävelemään melko nopein askelin kohti tallia.
"Kunhan olet turvallisesti kiinni, tuon sinulle myös jotain syötävää."
Forte
 

ViestiKirjoittaja Lotdow » 03 Heinä 2012, 00:07

//Tässä ovat kadonneet viestit, mutta valitettavasti kaikkia ei löytynyt:

Morna

Roherdiron... Haltian korvat nytkähtivät ja keho sai uuden omistajan jälleen. Morna piti toistaiseksi silmän ummessa ja antoi esittää nukkuvaa, odottaen että pistelevä puutumus katosi käsistä ja jaloista. Hänellä ei ollut mitään kiirettä, ainakaan vielä. Kaksinaama luimi korvansa ja nosti päänsä ylös, kohdistaen katseensa oitis toiseen haltiaan. Sitten hän käänsi päänsä ketjuun ja karsinaan.
"Tiedän, että olen toisinaan brutaali, mutta tämä on jo hieman loukkaavaa", hän tuhahti karsinaan viitaten. Haltia nykäisi rajusti käsiään, mutta kahleet vain kolahtivat, eivätkä osoittaneet mitään merkkejä olevansa irtoamassa. Morna yritti kiskoa itseään muutamiin kertoihin irti, ihan kuten arvata saattoi. Hänen pinnansa oli jo valmiiksi olematon mutta tämä ärtymys sai hänet kiehahtamaan.
"Muutama pirun kämmäinen minuutti pitemmälle ja olisin saanut olla koko yön rauhassa!" hän manasi vihaisena. Varne oli ovela, mutta tulisi vielä niitä päiviä kun hän viettäisi koko päivänsä hauskasta ystäviensä kanssa ja unohtaisi rakkaan kasvonaapurinsa. Silloin, silloin Morna saisi tehdä mitä haluaisi ilman estoja. Haltia nousi ylös ja työnsi jalallaan seinää, vetäen samalla poispäin, muttei saanut miitään aikaan. Ei edes kirskuvaa ääntä, paitsi sen joka lähti hänen hampaidensa välistä.

Kaksinaama istahti oikein tömähtäen takaisin karsinan lattialle ja mulkoili Roherdironia. Olkoon kolmesti kirottu tuo haltia, joka jo toista kertaa pilasi Mornan yön.
"Ajattelitteko kikkanne pitävän minut täällä istumassa koko yön?" Morna sihahti ja alkoi taas yritää itseään irti. "Vielä minä tästä lähden." Ja tapan teidät kaikki, repien teidät osiin pala kerrallaan. Haltia jätti ajatuksensa sanomatta, keskittyen enemmän itsensä irti tappelemiseen. Jälleen hetken kuluttua Morna luovutti ja mulkkasi takanaan olevaa Roehrdironia.
"Toivottavasti et aio pällistellä siinä koko yötä", hän mutisi, käyden jälleen istumaan. Kamalaa ylös ja alas ramppaamista. Morna alkoi tutkailla yhteen kahlittuja käsiään, josko keksisi keinon aukaista ne.

____________________________________________________________

Roherdiron

Roherdironin katse oli vakava ja tiukka, hänen katsoessaan heräävää Mornaa. Pelkästään toisen puolen näkeminen sai haltian värähtämään inhosta. Morna oli pelottava, jopa hänen mielestään. Mutta siltikin, Roherdiron pysyi paikoillaan, istui keskellä heinäkasaa parin metrin päässä.
"Iltoja vain sinullekkin, Morna."
Roherdiron vastasi hampaittensa välistä Mornan valituksille ja kiroamiselle.
"Voit riuhtoa, mutta käsivartesi repeävän ennen noita ketjuja."
Roherdiron varoitteli ja otti lautaselta hieman Varnefindonilta jäänyttä ruokaa. Tästä tulisi pitkä yö, sillä Roherdiron ei aikonut nukahtaa hetkeksikään. Ikävä ajatus pitää seuraa Mornalle. Edelleenkin Morna jaksoi kiskoa ketjuja, hän oli vahva, kieltämättä, muttei tarpeeksi vahva. Roherdiron hymähti melkein pilkallisesti, nähdessään tuon demonisen olennon ponnistelut.

Sitten Morna rauhoittui, luovuttaneena se istui heinien sekaan.
"Kuulehan..Mikäli satut pääsemään irti, muista, että sinun täytyy kohdata minut enne vapautta. Varnefindon nukkuu tällä hetkellä, joten hän ei tule tuntemaan mitään, vaikka muutaman kerran mäjäyttäisin sinua."
Roherdiron naksautteli rystysiään ja katsoi Mornaa varoittavasti. Tietenkään hän ei mielellään satuttanut ketään, ei edes Mornaa, mutta jos oli pakko, niin oli pakko.
"Koska meillä on kuitenkin koko yö tässä aikaa, voimme hieman keskustella, eikö vain? Kerrohan Morna..mikä oikein olet? Ja miksi sinulle veren vuodattaminen on niin nautinnollista?"

____________________________________________________________


Morna

Morna alkoi taas riuhtoa kahleitaan kuin mielipuolinen eläin, hinkaten hampaitaan yhteen. Hän piti pääosin selän kohti Roherdironia, ettei tarvitsisi kohdata toisen tuimaa katsetta tai naamaa muutenkaan.
"Näytänkö siltä että minua kiinnostaisi keskustella kanssasi yhtään mistään?" hän murahti vastauksensa yhtä äreänä kuin aina, yrittäen samalla taas vetää itseään jalka-avulla irti. Tilanne näytti kyllä pahasti siltä, kuten Roherdiron oli sanonut; hänen kätensä repeytyisivät verille, ennen kahleiden irtoamista. Kaksinaama yritti hillitä itsensä ja raivonsa parastaan pistäen ja istui lattialle hyvin, hyvin hitaasti. Haltia käänsi päänsä aavistuksen verran toista kohti ja tutkaili tätä arvioivasti. Hän naurahti ajatukselle, enemmän tai vähemmän tosissaan, kohdata Roherdiron nyrkkitappelussa. Oli niitä haltioita ennenkin hakattu, toinen toistaan ronskempia, tuskinpa siis tämä yksilö osoittautuisi pahimmaksi mahdolliseksi vastustajaksi.
"Varne muistaisi sinua aamulla", Morna huomautti. "Siis jos onnistuisit edes hipaisemaan minua."

Morna keskittyi taas kahleisiinsa ja päätteli ettei niitä puremaankaan kannattanut ruveta. Hampaansa siinä vain rikkoisi ja loputtomaan riuhtomiseen hän oli jo kyllästynyt. Mutta ei hän näin helpolla voisi hävitä. Ei vain voisi. Keskustella? Ei emme voi. Haltia manasi mielessään, mutta muutakaan vaihtoehtoa ei näyttänyt olevan. Vastauksen viivyttelyn jälkeen kaksinaama sai taas suunsa auki.
"Haltia, pösilö. Yksisilmäiseksi näytät näkevän aika huonosti", hän pilkkasi, unohtaen olevansa itsekin omalla tavallaan yksisilmäinen. Toiseen kysymykseen hän jätti vastaamatta. Henkilökohtaisista asioistaan häntä ei kiinnostanut puhua. Haltia nosti loukkaantuneen näköisesti leukaansa hieman koholle ja pysyi paikallaan, kuin olisi sanonut viimeisen lauseensa siinä.

____________________________________________________________

Roherdiron

Kuten Roherdiron oli epäillytkin, Morna ei ollut juttutuulella. Se kiemurteli, riuhtoi ja tappeli kuin villiori, yrittäen päästä irti. Ketjut kiristyivät ja kalahtelivat, mutta eivät osoittaneet mitään merkkiä irtoamisesta. Ne olivat ja pysyivät kiinni sekä Mornan käsissä että seinässä. Roherdiron tiesi, ettei silti kannattanut aliarvioida tuota hullua olentoa. Ties mitä Morna keksisi, kun sille päälle sattui. Mieluummin Roherdiron katsoisi kuin katuisi. Mutta hän uskoi olevansa tarpeeksi voimakas ja taitava voittaakseen aseettoman Mornan lähitaistelussa, jos sellainen nyt tulisi.
"Olet kummallisen kiukkuinen. Rentoudu, et sinä tuolla riehumisella mitään saavuta."
Haltia neuvoi Mornaa lievästi ironisella äänellä. Hän tiesi, ettei Morna kuuntelisi häntä hetkeäkään. Tosin, mitä muuta se olisi voinut tehdä?
"Älä aliarvioi minua. Osaan pitää huolen itsestäni."
Roherdiron jatkoi ja tuli hieman lähemmäs Mornaa, osoittaakseen, ettei pelännyt sekopäistä olentoa.

Toisaalta, Morna saattoi tuntea olonsa jopa uhatuksi, koska se ei voinut tehdä mitään ei päästä pakoon.
"Solvauksellasi ei ole suurempaa merkitystä. Sinulla ei ole paljoakaan millä pelata tällä hetkellä, sinähän olet sidottuna, en minä. Joten, kysyn uudelleen. Miten kaksi olentoa voi olla yhdessä kehossa ja miksi muiden satuttaminen on sinulle niin mieluisaa?"
Hetken aikaa Roherdiron oli hiljaa, kunnes jatkoi.
"Mikäli käyttäydyt hyvin, sinulle ei tule käymään kuinkaan. En mielelläni satuta ketään, edes sinua."

____________________________________________________________

Morna

Haltia olisi mieluusti tukkinut korvansa jos olisi pystynyt siihen, mutta hänet oltiin pakotettu tähän kidutukseen. Häntä ei kertakaikkiaan huvittanut vastata Roherdironille, mieummin olisi käynyt vaikka käsiksi. Rentoudu? Morna pärskäisi ajatukselle itsekseen, ollen sitemmin taas täysin vaiti. Hän oli huonontunut viimeisimmistä tämän kaltaisista öistä, yleensä hänen oli onnistunut aina olemaan hiljaa. Yksi syy lisää vihata Roherdironia. Morna pinnisteli ettei alkanut räyhäämään tai sylkemään kirouksia ja manauksia suustaan. Loppua kohden hänen oli kuitenkin pakko saada aukaista sanallinen arkkunsa ja toisen haltian lähestyminen vain sai Mornan pomppaamaan hullunkiilto silmissä pystyyn.
"Kokeillaanko?" hän haastoi jo valmiiksi. Mutta oli selvää ettei Roherdiron hyökkäisi nyrkit ojossa kaksinaaman kimppuun, kerjäsi hän sitä kuinka paljon tahansa. Morna jäi tällä kertaa seisomaan ja kääntyi taas keskittymään kahleisiinsa, vaikka oli jo siinä tuloksessa ettei saisi niitä irti.

Roherdironin kysymykset olivat vaikeita vastata, mikä sai Mornan ärtymään vain entisestään.
"Mistä minä voisin tietää miksi olen kaksoispersoona? Mene kysymään joltain asiantuntijalta ja jätä minut rauhaan!" hän ärähti, kääntäen tulsituneen katseensa taas haltiaa ennenkuin pyörähti taas selin tähän mielenosoituksellisesti. Perään hän vielä totesi: "Ja luuletko voivasi pelotella? Pah, sanon minä." Haltia meni lähemmäs nurkkaansa ja alkoi siinä tylsyyden ja vihan keskellä hakata päätään seinään. Kuitenkin hän hakkasi sitä aavistuksen verran oikeapuoli edellä.

____________________________________________________________

Roherdiron

Ehkäpä Roherdiron vain kuvitteli, mutta hänestä tuntui siltä, että Morna melkeinpä säikähti, hänen tullessa yllättäen lähemmäs. Toisaalta, olisi varmaan Roherdiron itsekkin pelännyt, jos olisi ollut sidottu. Siltikin Morna jaksoi haastaa häntä tilanteestaan huolimatta, oli se sitkeä olento henkeen ja vereen.
"En usko, että on tarve."
Haltia vastai rauhallisena ja jäi istumaan vähän lähemmäs Mornaa. Morna ei saisi häntä hermostumaan ja käymään kimppuun, vaikka hän kuinka yrittäisi provosoida. Jos Morna olisi ollut vain hieman rauhallisempi, hän olisi ollut erinomainen sotilas. Tuollaisena sekopäänä surmansa saattaisi saada myös muutama haltiasotilas ihmisten lisäksi. Mutta muuten, voimakas, periksiantamaton ja sitkeä kaveri Morna oli, jos ihan rehellisiä oltiin. Se vain teki Varnefindonin elämästä ikävää.

Mutta toisin kuin Roherdiron epäili, edes Morna ei tiennyt tästä erikoisesta ruumiin jakamisesta. Se vain oli olemassa vailla mitään kunnollista selitystä tai logiikkaa, ja se piti vain sietää sekä hyväksyä. Sähähdettyään Roherdironille vihaisesti, Morna kääntyi mielenosoituksellisesti ja jäi nurkkaan mököttämään. Se lievästi huvitti haltiaa ja Roherdiron peitti hymyään hihansa taakse.
"Onko kukaan koskaan sanonut sinulle, että olet kuin kakara? Olen tosissani, ihan kuin uhmaikäinen pentu, joka ei saa tahtoaan läpi. Koeta nyt vähän miehistyä, et sinä niin nuori enää ole."

____________________________________________________________

Morna

"Halutako kuonoosi, häh?!" Morna ärjäisi viimeisetkin järjen pisaransa menettäneenä, syöksyen ylös ja niin lähelle Roherdironia kuin pääsi. Hän kallistui etunojaan, nojaten kettinkinsä varassa. Hän halusi repiä, tappaa, murhata haltoita ja ihmisiä tai kuka ikinä läheltä mahtaisi löytyä. Ja tällä hetkellä se joku oli Roherdiron, valittettavasti muutamaa hassua senttiä hänen ulottumattomissaan.
"Askelkin vielä, niin varmistan ettet liiku enää koskaan tästä paikasta!" hän mesosi sylki lentäen, kun yritti päästä Roherdironiin käsiksi, paikallaan polkien. Kakara, pah, pah ja vielä kerran pah. Morna jäi siihen kettinkiinsä nojailemaan, katse naulittuna Roherdironiin.

Kaksinaama veit syvään henkeä, otti taas oamt jalat kunnolla alleen ja meni nurkkaan murjottamaan. Jalat ristissä, pää alhaalla ja korvta luimussa. Olisivat voineet tuoda hänelle edes hiilen palan, jotta hän olisi voinut piirrellä murhakuvia seinälle ja manauksia ja kaikkea muuta mitä päässä tällä hetkellä pyöri. Nyt haltia iakoisi pysyä hiljaa, kommentoisi toinen mitä tahansa, vaikka väkisin jos tarve vaatisi. Hän poimi yhden heinän maasta ja alkoi vääntelemään sitä käsissään, yrittäen tähdätä minimaaliseen hirttosilmukkaan.

____________________________________________________________

Roherdiron

Roherdiron ei edes säpsähtänyt, Mornan tullessa äkkiä lähemmäs uhkauksineen.
"Sinun on turha uhota noissa koruissa."
Roherdiron osoitti ketjuja, hieman sarkastisen äänensävyn säestyksellä. Ei Morna häntä satuttaisi, ei hän voisi. Jos tähänkään asti demoninen olento ei ollut päässyt irti, hän ei pääsisi ollenkaan. Roherdiron oli kyllä kieltämättä utelias oppimaan Mornasta lisää, ehkäpä se oppisi vielä luottamaan haltiaan ja puhumaan hänen kanssaan. Morna palasi nurkkaan murjottamaan, selvästi se ei osannut tehdä muuta kuin satuttaa muita, joten tällainen tilanne taisi olla sille hyvin stressaava ja ärsyttävä.
"Kuule..En halua sinulle mitään pahaa, Morna. Oletko varma, ettet halua jutella kanssani? Meillä on koko yö aikaa."
Roherdiron yritti vielä ja siirtyi istumaan seinustalle, nojaten selkäänsä vasten seinämää mietteliäänä. Tällä hetkellä Morna ei edes tuntunut niin pahalta kuin yleensä. Omalla tavallaan se muistutti enemmän petoeläintä, joka vain ei osannut tehdä muuta, kuin vaistoilleen sopivalla tavalla.

Roherdiron ei hetkeen enää puhunut mitään, hän antaisi Mornan aloittaa keskustelun, mikäli se sitä itse halusi. Kumpikaan heistä ei tulisi lähtemään enää tänä yönä mihinkään, joten he voisivat ainakin keksiä jotain kuluttaakseen aikaansa. Olikohan kukaan koskaan edes kuunnellut Mornaa?

____________________________________________________________

Morna

Kaksinaama istui ja pysyi istumassa. Roherdiron ei enää yrittänyt tuputtaa kysymyksiä, eikä muutakaan puhetta. Sen sijaan kysyttiin Mornan mielipidettä, mikä oli melkein uutta.
"Olen. Jätä minut jo rauhaan", kaksinaama vastasi masentuneena, painoi päänsä alas ja yritti saada aikaansa kulumaan laskemalla sekunteja. Pilalla tämäkin yö ja se oli kokonaan hänen typerän oikeanpuoleisen mielistelijä aksenttivammaisen persoonan syytä. Mikä sai sen törpö ajattelemaan hänen olevan se oikea kehon omistaja? Se että hän sai elää päivisin, vai se että hän oli se suositumpi? Morna oli tehnyt monta asiaa saavuttaakseen tasa-arvoa, muttei ollut onnistunut kertaakaan. Varnefindon kerjäsi verta kuonostaan ja sitä tämä myös sai kun kerran halusi. Morna unohti laskemisen jo kahden minuutin kohdalla, seotessaan numeroissa. Hän nosti polvensa koukkuun eteensä, jotta sai laskettua päänsä sille. Kaksinaamalla ei ollut ikinä tainnut olla näin tukala tilanne. Hän tiesi kolme asiaa: Hän ei päässyt pois, hänellä oli yliystävällinen haltia seurassa joka näki kaikissa hyvää ja se haltia odotti jonkinmoista juttuseuraa.

Morna sulki silmänsä ja keinui vähän puolelta toiselle. Siinä hiljaisuudessa ehti miettiä niin monenmoista asiaa, hakea omia vastauksia kysymyksiin, joihin kukaan muu ei vastannut. Lopulta Morna huokaisi syvään ja kysyi hiljaa:
"Olenko minä sinustakin se loinen?" Hän ei kääntänyt katsettaan Roherdiorniin, edes varmistaakseen tämän edelleen olevan läsnä. Haltia ei edes vaihtanut asentoaan. "Olenko se, joka saisi lähteä pois?" Morna ei uskonut itsekkään lähtevänsä näin syvälllisiä puhumaan.

____________________________________________________________


Roherdiron

Morna kivahteli ärtyneenä Roherdironille heti, kun haltia yritti avata jonkinlaista keskustelua tuon kiukuttelijan kanssa. Roherdiron pudisteli päätään ja päätti toistaiseksi luovuttaa. Mitä iloa hänen muka oli yrittää tehdä dialogia, saadakseen sitä muutettua vain monologiksi? Roherdiron huokaisi syvään ja seurasi ikkunasta illan muuttumista yöksi. Ohut kuunjuova lankesi tallin lattialle, vaikka muuten oli aivan pimeää. Ja aivan hiljaista. Edes hevoset eivät äännelleet. Se oli melkein luonnotonta, Roherdironin selkäpiissä kävi kylmä väre. Mutta katsoessaan taas Mornaa, olento vaikutti enemmän masentuneelta kuin vihaiselta. Masentuneelta, koska se ei päässyt silpomaan ketään, vai masentuneelta, koska sekin kaipasi positiivisia elämänkokemuksia? Sitä oli vaikea sanoa, eikä haltia lähtenyt enää kysymään.

Sitten kuului huokaisu ja Morna aloitti keskustelun, aivan oma-aloitteisesti. Se todella yllätti Roherdironia, mutta positiivisesti. Tosin se, mitä Morna kysyi, ei ollut helppo asia vastata.
"Annas kun mietin..."
Roherdiron pohti hetken, hän ei halunnut antaa puolivalmista vastausta.
"No. Miten itse asian näen, jokaisella on oikeus olla olemassa. En tiedä, miksi sinun pitäisi olla se loinen. Kaikki riippuu vain siitä, miten käytät olemassa olevan aikasi, ja juuri nyt et ole yhtään hassumpi."
Roherdiron ravisti hieman päätään puolelta toiselle.
"Sanon sinulle nyt saman, mitä sanon taistelukoiran omistaville; Ei yksilössä ole pahuutta, kaikki riippuu, miten häntä kohdellaan ja millaiseksi ympäristö hänet tekee."
_____________________________________________________________

//Takaisin nykyiseen:

Morna

Haltia kuunteli Roherdironin vastausta, pää edelleen alhaalla polvien päällä. Heinät siirtyilivät haltian alla, kun tämä keinui edestakaisin miettien, mitä sanoisi seuraavaksi. Häntä ei huvittanut järin paljoa keskustella yhtään mistään, muttei liiemmin halunnut istua toimettomanakaan. Samperi soikoon, olisivat jättäneet hänelle edes hiilen palan jolla kirjoitella ja piirrellä tallin seinään omia kieroutuneita ajatuksia.
"Hmph", hän sai lopulta suustaan, vaihtaen istuma-asentonsa risti-istuntaan. Morna piti edelleen selän kohti Roherdironia, ettei vaikuttaisi aivan leppyneeksi menneeltä. "Minä..." mutina kuului. Haltia oli hieman sekaisessa tilassa. Hän ei halunnut kuunnella, hän ei halunnut olla rauhassa, mutta hän ei halunnut riehuakkaan. Hän tunsi äkkiä, muutamassa lyhyessä sekunnissa itsensä niin toimintakyvyttömäksi, että hänen hengityskin seisahti hetkeksi.

Kaksinaama pudisti päätään hiljaa, kohottaen sitten polvensa taas eteensä. Morna ei osannut enää vastata, joka oli melkein täydellisen uusi tilanne.
"Hienoa, tai siis... En tiedä", hän mutisi aivan hiljaa, kuin ei olisi halunnut Roherdiornin kuulevan. Haltian asettui makaamaan kyljelleen, jalat edelleen koukussa ja pää painettuna alaspäin. Jos hän miettisi näitä asioita enää hetkeäkään pidemmälle, hän alkaisi vollottamaan ääneen. Mutta sitä samaa ärhäkkää ja vaativaa ääntä ei enää tullut ilmoille. Morna ei yksinkertaisesti saanut sitä päästettyä suustaan.
"Jätätkö minut nyt rauhaan?" hän kysyi tuijotellen seinää, ilmeettömänä ja poissaolevana.
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Forte » 04 Heinä 2012, 22:36

// Oho, löysit koko pelin, upeaa ^^ miten? //

Roherdiron tarkkaili Mornaa hiljaisena sanojensa jälkeen. Hän todella oli hämmästynyt, pitkästä aikaa elämässään. Morna ei riehunut, ei natissut vastaan, ei edes sanonut mitään sarkastista. Tuntui kuin tuo olento olisi muuttunut täysin, alkanut katsella maailmaa mustavalkoisuuden ulkopuolelta. Roherdiron tiesi, miten vaikeaa se oli. Tavallaan hän inhosi itsekkin, kun asioissa oli eri näkökulmia, mutta toisaalta se teki katselijasta myös inhimillisen ja tunteita omistavan. Luultavasti tämä oli ensimmäinen kerta, kun kukaan edes yritti ymmärstää Mornaa. Se, oliko se hyvä vai huono asia, ei ollut Roherdironin tiedossa. Vaikka Morna edelleen mökötti kuin pikkulapsi, eikä suostunut ottamaan kontaktia haltiaan, hän ei silti vaikuttanut yhtä uhkaavalta. Enemmänkin epävarmalta. Ehkeipä Morna osannut käsitellä tavallisia tunteita. Roherdiron oli optimisti, hän oli työssään oppinut, että vihaisinkin hevonen saattoi olla mitä parahin lasten ratsu, jos sen luottamuksen vain sai voitettua ja opetettua positiivisia asioita. Roherdiron yritti nyt samaa Mornan kanssa.

"Voin minä kohta jättääkkin, mutta jos sinulle sopii, voisinko ensin kysyä vähän jotain? Olisin hyvin utelias tietämään, oletko aina ollut..tuollainen? Tarkoitan, oletko aina tappanut?"
Puhuessaan Roherdiron tuli hieman lähemmäs ja ojensi kättään, koskettaakseen Mornan olkapäätä.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Lotdow » 08 Heinä 2012, 19:33

//Käytin Crimsonin taikatemppua ja sattumalta löytyi koko hoito :D

Mornan korvat tekivät automaattisen värähdyksen kysymyksen kuullessaan. Oliko haltian pakko kysellä näin kiusallisia ja vaikeasti vastattavia kysymyksiä? Mutta kaksinaama tahtoi olla yksin, eikä hänen auttanut vain maata hiljaa.
"En", hän vastasi lyhyesti ja teki nopean vilkasiun olkansa ylitse, ja huomasi, kuinka Roherdiron oli hivuttautunut lähemmäksi. Kaksinaama tuhahti samalla ärtyneellä tavalla kuin yleensäkin ja vaihtoi paikkaa kauemmas nurkasta, jottei toisen haltian käsi saavuttanut häntä. Haltia asettui samaan asentoon, painaen päänsä heinille ja tutkiskellen niiden ihmeellistä maailmaa katseellaan.

Haltia mietti itselleen parasta tapaa kuluttaa aikaa. Hän voisi vain väännellä heinänkorsia, keksiä uusia kirouksia, tai yrittää nukkua. Mutta niin kauan kuin Roherdiron olisi samassa tilassa, se ei tulisi onnistumaan. Kaksinaama teki vielä nopean vilkaisun haltiaan, ikäänkuin kannustukseksi tämän poistumiseen paikanpäältä. Mutta kaikki haltian kysymykset saivat Mornan miettimään samaa. Mitä silloin monia vuosia sitten oli oikeasti käynyt, miten Varne ja hän olivat tapelleet ja vihanneet toisiaan läpi kaikkien vuosikymmenten ja miten mikään ei ollut muuttunut. Mutta se ei ollut koko totuus, eivät he osanneet lapsina olla sotajalalla.
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Forte » 08 Heinä 2012, 20:04

Roherdiron huokaisi syvään, Mornan liikkuessa taas kauemmas hänestä. Hän ei nähtävästi saisi mitään tämän kummempaa yhteyttä, joten oli parempi antaa Mornan olla. Se tekisi hyvää heille molemmille. Mutta oli positiivista kuulla, ettei Morna ollut aina silponut muita ja tehnyt pahojaan, se tarkoitti, että Roherdiron, tai joku muu, saattaisi vielä onnistua muuttamaan häntä. Se vasta hyvä asia olikin Mutta yksi asia kerrallaan, Roherdiron ei halunnut häiritä tämän enempää Mornaa tai Varnefindonia, kun siitä ei nähtävästi ollut mitään hyötyä. Roherdiron vain nyökkäsi hiljaa.
"No..koeta nukkua hieman. Toivottavasti näen taas Varnefindonin aamulla."
Ainakin haltia uskoi näkevänsä. Morna oli repinyt ketjuja, eikä hänellä ollut edes aseita, jotan Roherdiron uskoi olennon pysyvän visusti yön yli paikoillaan.

Roherdiron nousi ja lähti kävelemään kauemmas.
"Sinussa olisi potentiaalia paljon paremmaksi, kuin tappajaksi, Morna."
Haltia vielä totesi, ennen kuin lähti kävelemään ulos tallista. Askeleet kaikuivat kivilattialla, kertoen, että Roherdiron tosiaan oli lähdössä. Hän lähti kyllä ulos tallista, muttei kuitenkaan saisi nukuttua, joten haltia jäi ulkopuolelle istumaan, nojaten oveen mietteliäänä.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Lotdow » 14 Heinä 2012, 23:53

Haltian viimeiseen toteamukseen Morna vastasi vain tuhahtamalla kovaäänisesti. Hän saisi olla mikä halusi, ei hänen tarvitsisi moisia miettiä. Vai tarvitsisiko? Haltia mäjäytti ärtyneenä nyrkkinsä lattiaan, ei ärtyneenä siitä että oli jumissa Roherdironin tallissa, vaan siitä ettei saanut ajatuksiaan enää kasaan. Ehkä hän voisi vain yrittää nukkua ja odottaa ensi yötä, josko saisi silloin enemmän aikaan. Kaksinaama huokaisi syvään ja hieroi päätään olkiaan vasten, kuin eläin joka etsi hyvää makuuasentoa. Hän sulki silmänsä ja antoi unen tulla aivan vapaasti.


Varnefindon

Haltia avasi silmänsä väsyneenä ja tutkiskeli heinien salaperäistä maailmaa katseellaan. Hän oli hereillä. Kuin idealampun syttyminen, haltia nousi istualteen ja katsoi itseään kaikkien naarmujen ja runneiden varalta. Se, että mitään pienintäkään haaveria ei ollut oli oikea positiivinen yllätys pitkään aikaan. Hänen kätensä olivat edelleen yhdessä ja kaikki näytti olevan hyvin. Aamuauringon ensisäteet näkyivät tallin ikkunoista ja kaikki tuntui oikein mainiolta. Varnefindon päästi pitkän haukotuksen ja venytteli sen verran kuin pystyi, taittoi niskaansa sivulta toiselle ja edestä taakse sen runksahdellessa ihanasti.

"Roherdiron?" Varne kysyi hiljaa ja nousi varovasti seisomaan, jäsenet vähän kankeina yöunien jälkeen. Mikä oli aika kummallista, yleensä ne olivat vain ylimääräisestä toiminnasta kipeät. Tosin tänään Mornalla ei ollut mahdollista polkea ympäri maita ja metsiä, mutta uskoisi tämän nyt jotain tehneen. Varne ei jaksanut ajatella yliriehaantunutta persoonaansa vaan suuntasi kirjaimellisesti aktseensa kohti tulevaa päivää. Tuskin aamu kovinkaan pitkällä vielä olisi, jos aurinko vasta nousuaan oli tekemässä.
"Roherdiron?" Varnefindon toisti vähän kovempaa, josko saisi ystävänsä paikalle avaamaan kahleet. Ei tässä sopisi koko päivää seistä.
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Forte » 16 Heinä 2012, 15:19

Roherdiron ei uskaltanut koko yönä liikkua paikaltaan. Hän tiesi, ettei Morna pääsisi irti, mutta ei hän kuitenkaan saisi nukuttua äskeisen keskustelun jälkeen. Oli kummallista huomata olennosta, jonka tunsi vain tappajana, jotain niin inhimillistä. Roherdiron pohti asiaa koko yön, eikä edes kunnolla huomannut aamun alkavat valjeta. Vasta auringon paistaessa hänen silmäänsä, haltia havahtui siihen tosiasiaan, että yö oli väistynyt. Morna ei ollut nähtävästi päässyt irti, ja joka tapauksessa nyt Varnefindon olisi taas jalkeilla. Roherdiron nousi jaloilleen, venytellen pikkuisen pitkän yön jäljiltä, ennen kuin avasi ovea. Hän kuuli jo, aamuisten hevosten äänten seasta, Varnefindonin kutsuvan häntä nimeltä. Roherdiron hymähti itsekseen, nähtävästi loppuyö oli sujunut ihan hyvin.
"Kuulen sinut kyllä."
Roherdiron vastasi huvittuneena, kävellessään käytävän poikki Varnefindonin luokse.
"Taisit nukkua ihan hyvin?"
Haltia kysyi, samalla kun tuli avaamaan kahleet ystävänsä käsistä. Hän ei ollut ihan varma, paljonko Morna oli temponut itseään irti viime yönä, mutta ainakin Varnefindonin raajat näyttivät olevan ihan kunnossa.

"Sinulla on varmasti nälkä? Haluatko tulla sisälle hakemaan jotain syötävää?"
Roherdiron ehdotti ja ojensi kättää, auttaakseen Varnefindonin jaloilleen. Roherdiron ei voisi koskaan ymmärtää, miltä tuntui herätä täysin tiedottomana siitä, mitä toinen puolisko oli tehnyt, mutta hän epäili, että tämän aamuinen herätys olisi tavallista miellyttävämpi.
Forte
 

EdellinenSeuraava

Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron