Kirjoittaja Pappis » 03 Kesä 2012, 15:47
Ofelia inhosi miten Alf virnuili lähes kaikelle mitä hän sanoi, oli kyseessä sitten epäaitoa flirttiä tai sitten kuolemalla uhkailuja. Ulkoisesti puolihaltia ei tuntunut arvostavan henkeänsä ollenkaan, vaikka tottelikin aina hetken vääntämisen jälkeen.
"Jos et tällä kirotulla hetkellä ala olla levossa, saat nähdä miten huvittava osaan olla", noita sanoi ja yritti näyttää ulkoisesti tyyneltä vaikka mielessä alkoi kiehua. Hän yritti lohduttautua sillä, että Alfin paranemiseen ei menisi enää montakaan viikkoa, jonka jälkeen Ofelia ottaisi palkkionsa ja käskisi miehen painua sinne mistä tulikin. Rutiininomaisesti noita alkoi hoivaamaan Alfin haavoja, jotka parantuisivat paljon nopeammin, jos Ofelia kurittaisi potilasta tuon typeryydestä edes vähän harvemmin.
Pari viikkoa kului ja Ofelia oli alkanut hieman sietämään Alfia. Tai sitten hänen mielensä yritti epätoivoisesti totuttautua toisen läsnäoloon ettei noita vahingossa tappaisi tuota. Utelias akkalauma oli harventunut ja viime päivinä kylän rouvia ei ollut tullut kauppaan pelkästään jahkailemaan, mistä noita oli hyvin iloinen. Alf oli vaikuttanut kaikkea muuta kuin positiivisesti hänen kaupankäyntiinsä vaikkakin muuta elämää tuo... No, piristänyt ei ehkä ole oikea termi, mutta arki ainakin oli runsaasti värikkäämpää, sen nainen itsekin myönsi. Daemonin ruukun demonit ovat söpöjä ja kuuliaita, mutta puolihaltia toi vaihtelua ja haastetta niiden sokeaan tottelemiseen, joka kenties oli liiankin helppoa.
Ofelia oli järjestelemässä tavaroitansa liikkeen takaosassa, kun kuuli ulko-oven yläpuolelle kiinnitetyn kellon kilisevän ja kadun äänet, kunnes ovi vedettiin kiinni.
"Hyvää huomenta, Neiti Mirleena", kuului leppoisa rouvan ääni.
"Oikein hyvää huomenta, arvon rouva Boudellmoi", Ofelia sanoi kurkistaen hyllyjen takaa. Hänen ihonsa näytti pehmeältä ja kauniilta, kun paloarvet oli taas loitsulla peitetty ja hiukset eivät olleet oikean silmän edessä.
"Kuinka voin auttaa teitä?" nainen kysyi vetäessään kauppiaan ystävällisen hymyn kasvoilleen. Rouva Boudellmoi kertoi tarvitsevansa puuteria ja muutamia muita kauneudenhoito tuotteita. Boudellmoit oli tämän kylän parempaa väkeä, joten heillä oli varaa tuhlata moisiin turhuuksiin toisin kuin muilla kylän asukkailla, jotka tulivat ostamaan vain välttämättömyyksiä. Ofelia nyökkäsi ja meni hakemaan valikoimaansa, mutta, ennen kuin sinne asti päästiin, takahuoneen ovi aukesi ja Alf astui sisään. Sekunnin murto-osan ajan noidan olisi tehnyt mieli kaataa ruukustaan pari pientä demonia, jotka voisivat mennä kaivelemaan miehen silmiä ulos kuopistaan sillä aikaa, kun hän palvelisi rouva Boudellmoita, joka muuten oli alkanut muuten silmäillä puolihaltiaa ylöspäin hienosti kaartuvaa nenäänsä pitkin. Tuo oli kuullut kyllä kauppiaan luona olevasta haavoittuneesta, mutta, koska ei ollut tätä nähnyt, ei hän ollut myöskään nähnyt syytä uskoa kuulopuheita.
"Tämäkö on se haavoittunut herra, josta muut puhuvat?", nainen kysyi Ofeliaa vilkaisten, joka hymyili yhä kauppiasmaisesti. Mielessään hän tiesi, että, jos rouva Boudellmoi sattuisi edes yhdelle kylän naisista mainitsemaan tästä kauppa täyttyisi taas kikattelija tantoista, jotka eivät ostaisi yhtikäs mitään. Kiitos vain, Alf, noita ajatteli ja vilkaisi toista katseella, joka saisi bailaavat kalmotkin hiljentymään ja palaamaan kiltisti hautoihinsa.