Vanha ja nuori kuningas

Pohjoisessa sijaitsevat Kleth vuoret ovat kaukaa katsottuna komea näky. Ne kohoavat korkealle taivaisiin, eivät kuitenkaan niin korkealle mitä Mor vuoret. Lähemmäs päästessään saattaa huomata, että komea vuori on vaaroja täynnä. Toisin kuin Mor vuorilla, täällä on kuitenkin louhittu kallioon kunnollisia teitä ja koitettu tehdä matkamiesten tiestä mahdollisimman helppoa. Vuorelta ei löydy lohikäärmeitä pahemmin, mutta sen sijaan Klethin rinteitä asuttavat villieläimet. Niin pedot kuin vaarattomat vuohet.

Valvoja: Crimson

Vanha ja nuori kuningas

ViestiKirjoittaja Mohnake » 09 Helmi 2012, 20:12

Ikolok

Kylmä ja tyyni sää vuorilla oli mitä parhain ilma ratsastamiselle. Tai ainakin Ikolok ajatteli näin. Hän oli juuri kotiin paluu matkalla vierailtuaan ihmisten kaupungissa ja jätettyään viimeiset jäähyväiset vanhalle ystävälleen. Hänen takanaan seurasi iso joukko sekä kääpiöitä, että ihmisiä. Nuori ja tuore ihmisten kuningas Henry Scarlington ratsasti hänen vierellään. Nuorukaiseen katsoessaan Ikolok joutui katsomaan rajusti ylöspäin. Ei ainoastaan heidän välisen koko eronsa takia vaan myös ratsujen koko eron. Matkalla pohjoiseen heidän mukaansa oli tarttunut muutama vapaaratsastaja. Toiset heistä kyselivät kuulumisia ja uutisia. Toiset taas halusivat tarjota miekkaansa kuninkaiden palvelukseen. Ikolok itse oli hyväksynyt muutaman noista miehistä. Kaksi näistä olivat ihmisiä ja kolme kääpiöitä. Hänellä ei vielä ollut kovinkaan paljoa miekkoja palveluksessaan eikä nähnyt sitä ollenkaan pahana asiana. Hyville ja lojaaleille sotureille oli aina käyttöä sodan uhatessa. Kääpiöitä seurueessa oli mukana kahdeksankymmentä. Ihmisistä Ikolok ei tiennyt. Heitäkin näytti olevan kymmeniä. Ellei peräti yli sata. Matkaa oli kulunut jo viitisen päivää ja Ikolokin takalistoa särki ja hänen jalkansa olivat puutuneet. Viimeisistä pitkistä ratsastusmatkoista oli jo vuosia. Kääpiö nosti katseensa hänen rinnallaan ratsastavaan ihmiseen. "Ei kai teillä ole kylmä, Herrani?", hän kysyi vaikka hän näki nuorukaisesta, että tämä sai välillä vilunväreitä. Kunpa poikaparka ei vilustuisi ensimmäisellä vierailullaan pohjoiseen.
Mohnake
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 12 Helmi 2012, 12:09

Henry

Uusi kuningas oli saanut heti alkajaisiksi kutsun lähteä itse kääpiökuningas Ikolokin matkaan kohti tuon omaa kaupunkia. Vaikka matkan pohjoiseen, kaupunkiin jossa Henry ei ollut koskaan käynytkään, oli houkutteleva, tuntui se myös turhan raskaalta taakalta nuorelle miehelle. Siltikään Henry ei ollut kieltäytynyt, vaan lähtenyt ratsastamaan Ikolokin rinnalla, saattueiden seuratessa kuninkaita. Raskaasti varustetut saattueet tulivat tarpeeseen, koskaan ei tiennyt jos haltiat yrittivät olla ovelia ja eliminoida kaksi kuningasta kerralla. Sehän olisi ollut riemuvoitto suippokorville.
Ratsut oli valjastettu ja matkaan oli käyty. Jo viisi päivää oli kulunut ratsain, silloin tällöin pysähdytty lepäämään. Matka oli pidempi mitä Henry oli olettanut.. mutta eipä hänellä ollut pohjalla minkäänlaista käsitystä siitä, kuinka kaukana Kleth vuoret sijaitsivat. Ne olivat jo alkaneet häämöttää edessäpäin, joten matka oli saavuttamassa määränpäänsä.

Henry havahtui omista maailmoistaan työhevosensa selästä kuullessaan Ikolokin äänen. Katse käännähti vanhempaan kuninkaaseen hymyillen.
Ei ole, kiitos kysymästä Nuori kuningas totesi. Hänelle tilanne oli uusi. Miten sitä olisi pitänyt toista kuningasta puhutella? Arvostus Ikolokia kohtaan oli taivaissa, Henry jopa tunsi itsensä vähäpätöisemmäksi vanhan kääpiön rinnalla.. Mutta silti hovissa oltiin huomauteltu, että vaikka oli nuorempi, oli Henryllä enemmän valtaa Pitikö sitten paikkansa, sitä Henry ei käynyt pohtimaan. Pääasia oli, että ihmiset ja kääpiöt seisoivat yhdessä isompaa pahaa vastaan.
En olettanut matkan olevan näin pitkä, jos totta puhutaan Lieneekö enää pitkä matka perille, te sen varmaan osaatte sanoa paremmin kuin kukaan muu?
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Mohnake » 13 Helmi 2012, 18:23

Ikolok

"Riippuu ihan tahdistamme. Jos jatkamme kävelytahtia niin olemme luolastojen suulla kyllä ennen pimeää. Suosittelen, että nukumme yön yli ennen matkan jatkamista vuoren sisään." Ikolok ohjeisti. "Matka jatkuu kävellen luolastoissa sillä hevosia eikä vuohia voi sinne viedä. Ei ainakaan kovin pitkäksi aikaa sillä jatkuva pimeys ja pelkkien soihtujen valo ei tee niille hyvää". Ikolok silmäili lähestyvää kotivuortaan. Se oli yhtä houkutteleva kuin ennenkin jokaisen matkan jälkeen. Luolastojen karut ja karheat kiviseinämät olivat aina olleet hänen mielestään kauniit. Ne kimmelsivät himmeästi soihdunvalossa ja niiden moninaiset harmaan ja punaisen sävyt loivat oman värimaailmansa. Luolastojen jälkeen avautuivat sekä kylä, että kaupunki. Tuhannet valot tuikkivat sekä läheisistä, että kaukaisista ikkunoista. Isot kivisillat ylittivät laajat ja syvät kuilut. Ja koko komeuden kruunasi mahtipontinen linnake kaupungin perällä. Sen paksut ja korkeat muurit olivat omiaan pitämään epätoivotut vieraat loitolla. Tätä Ikolok ei kertonut toverikuninkaalleen. Hän halusi itse nähdä hämmästyksen nuorukaisen kasvoilla, kun he saapuisivat määränpäähänsä.

Ikolok siirsi katseensa taaksensa ja asetti sen nuorempaan ihmisvapaaratsastajaansa. Nuorukainen katsoi häntä takaisin uteliaasti. Ikolok heilautti kättään osoittaen hänet ratsastamaan vierellään. Mies totteli ja rohkaisi hevosensa muiden ohitse ja ohjasti sen Ikolokin rinnalle. "Niin Herrani?", mies kysyi. Ikolok asetti vastakysymyksen: "Mikä olikaan nimenne?". Mies vastasi empimättä: "Tomhart, Herra". "Tomhart, ratsasta meidän edellämme vuorelle. Haluan, että käyt ilmoittamassa luolien suu-aukolla sijaitsevaan vartiolinnakkeeseen meidän tulostamme. He eivät ehkä usko sinua, mutta anna heille tämä", Ikolok ojensi miehelle sukunsa viirin. Viirissä oli mustalla pohjalla hopeinen torni ja sen reunat oli koristeltu kuvioin hopealla. "He tietävät siellä etten antaisi näitä muille kuin vannoutuneille miehille.", hän päätti käskynsä ja mies laukkasi hevosellaan kohti vuorta, ottaen heihin reilusti etumatkaa. Sitten hän katsoi taas kohtia Henryä ja hymyili: "Oletan, että haluatte illaksi lämpimän aterian ja mukavan vuoteen. Mieheni vartiossa varmistavat, että teidän tarpeenne täytetään."
Mohnake
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 25 Helmi 2012, 01:06

Ikolok kertoi, että matkan pituus riippuisi täysin tahdista. Vanhempi kuningas kävi kuitenkin arvioimaan, että iltaan mennessä he olisivat jo luolastojen suulla. Mikä oli vain hyvä. Kääpiö kävi kuitenkin ehdottamaan, että he kuitenkin nukkuisivat seuraavan yön matkalla, ennen kuin lähtisivät itse luolastoihin koluamaan. Matka siellä piti taittaa kuitenkin jalan, sillä kuten Ikolok totesi, pimeys ei tehnyt hyvää olennoille, jotka siihen eivät olleet tottuneet. Ikolokin puheissa oli järkeä, vaikkakin nuorempi kuningas olisi halunnut päästä perille jo tänään. Hän oli kuullut vain hyvää kääpiöiden kaupungista ja suoraan sanottuna ei malttanut olla näkemättä sitä. Kuitenkin Henry tyytyi nyökkäämään Ikolokin sanoihin ymmärtäväisenä ja jätti lapselliset kitinät ollaanko jo perillä tyyliin sanomatta.

Ikolokin kutsuessa miehen ratsastamaan rinnalleen, seurasi Henry tilannetta sivusilmällä. Hän halusi keskittyä paremmin maisemien ihailuun, vaikka kuuntelikin tarkkaan kuinka Ikolok lähetti Tomhart nimisen sotilaan ratsastamaan edeltä vuorille, ilmoittamaan kuninkaan saapumisesta kotiin. Katse kuitenkin kääntyi Ikolokiin, tuon käydessä toteamaan olettamuksistaan.
En koskaan katso ylellisyyttä pahalla Nuori kuningas totesi hymyillen Mutta olen tottunut vaatimattomaankin. En siis odota liikoja miehiltäsi, mutta uskon heidän tuottavan positiivisen yllätyksen. Varmasti pistävät parastaan, kun oma kuningas on saapumassa paikanpäälle.
Mutta me pääsemme huomenna jo kaupunkiinne asti? Kuningas kävi kysymään, jokseenkin malttamattoman kuuloisena Anteeksi hätäisyyteni, mutta olen kuullut kaupungistanne vain kaikkea hyvää Haluni nähdä tuo legendaarinen kaupunki vuoren sisällä on suurempi kuin uskottekaan.


// Pahoittelen syvästi vastauksen kestoa >: //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Mohnake » 10 Maalis 2012, 19:59

Ikolok

Ikolok hymähti hymyissä suin sille miten nuorukainen puhui hänen miehistään. Kohteliashan poika vain oli, mutta ei sentään lausunut ulkoata opeteltua tekstiä. Eikä Ikolok myöskään epäillyt poikaa, että tämä olisi ollut pelkästä pakosta kohtelias. Heti perään nuorukainen heitti kysymyksen perille saapumisesta. Ikolok katsoi taas eteensä, kohti vuorta vastatessaan: "Kyllä me huomenna pääsemme kaupunkiin asti. Jos ulkopuolinen lähtisi etsimään kaupunkiamme ilman hajuakaan sen suunnasta, hänellä voisi mennä kahdesta päivästä neljään".

Kirkkaalta taivaalta paistava aurinko jakoi hieman lämpöään matkalaisille keskipäivän ollessa läsnä. Se ei silti lämmittänyt kuten muina vuodenaikoina. He olivat päässeet noin kymmenen virstan päähän Kleth vuoren juuresta. Kääpiö katsahti taas ihmiseen. "Haluaisitteko pitää hetken taukoa. Omaa takamustani ainakin särkee niin etten pistäisi pahitteeksi pientä jaloittelua", hän kysäisi.
Mohnake
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Huhti 2012, 15:51

Huomenna. Se kuulosti lupaavalta, ihanalta. Henry malttoi tuskin odottaa. Pieni lapsellinen jännitys saattoikin näkyä seikkailunjanoisen nuorukaisen silmistä. Huomenna hän pääsisi todistamaan kääpiöiden kaupungin. Siitä riittäisi varmasti kerrottavaa kotona. Joskin, sanat tuskin riittivät kuvaamaan kaupungin mahtavuutta. Odotukset kuninkaalla olivat korkealla. Hän oli kuullut tästä kaupungista niin paljon, mutta nähnyt niin vähän kuvia.
Ikolok kävi ehdottamaan taukoa matkanteosta. Jos Henry olisi yksin matkannut, olisi tuo jatkanut kulkuaan aina hämärään saakka. Nyt piti kuitenkin ottaa myös muut huomioon.. ja jos totta puhuttiin, oli nuoremmankin kuninkaan takalisto jo melko puutunut matkanteosta.
Mikä ettei. Jaloittelu tekisi varmasti kaikille hyvää. Sekä pieni lepohetki ratsuille ei olisi pahitteeksi Henry vastasi lopulta myöntävästi Ikolokin kysymykseen.

Ei aikaakaan kun saattue pysähtyi vuorilta virtaavan puron ääreen. Ratsut saivat juodakseen ja ratsastajat saivat jaloitella, levätä hetken.
Ympäröivä metsä tarkastettiin erittäin tarkasti. Jokaisen suuremman kiven taakse kurkattiin ja oksistot selattiin läpi katseella. Kaikkeen mahdolliseen valmistauduttiin. Kumpaakaan kuningasta ei haluttu menettää. Vähiten nuorta ihmisten kuningasta, jolla ei ollut edes seuraajaa vielä!
Olen kuullut teistä paljon, mutta myös perheestänne. Haluaisitteko kertoa hieman paremmin perillisistänne, ennen kuin tapaan heitä? Haluaisin olla valmistautunut kaikkeen, yrittää olla mieliksi kuningashuoneellenne Henry kävi kysymään Ikolokilta, samalla kun oikoi raajojaan kävellen ympyrää lähistöllä. Katse kuitenkin pysyi Ikolokissa, jottei nuorempi kuningas vaikuttanut liian etäiseltä ja töykeältä puhuessaan.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Mohnake » 29 Huhti 2012, 17:36

Ikolok

Sotilaiden tutkiessa ympäristöä, jolle saattue oli pysähtynyt, oli Ikolok käskyttänyt kahta palveluspoikaa hakemaan kuninkaille mukit, pippurilla maustettua viiniä sekä kimpaleet juustoa. Nuoremman kuninkaan astellessa ympyrää, vanhempi kuningas oikaisi jalkojaan ravistelemalla niitä. Hän istahti kivelle, työnsi jalkansa suoraksi ja hieroi polviaan sekä sääriään. Kääpiö tunsi kuinka veri taas juoksi vapaasti hänen jaloissaan ja jalkateriä rupesi pistelemään aivan kuin niitä olisi tökitty monilla pienillä neuloilla. Ihmiskuningas kävi häneltä kysymään, samalla pyöriessään samaa ympyrää, hänen perillisistään. Ikolok katsoi miestä takaisin ja hymyili jälleen vaisusti: "Raella on ainut perilliseni. Tai ainakin tähän mennessä. Hän on viisas tyttö, mutta joskus ehkäpä äkkipikainen." Hän keskeytti hetkeksi kahden palveluspojan tullessa takaisin viinipullon, kahden mukin sekä juuston ja leikkuuveitsen kanssa. Ikolok pyysi heitä laskemaan ne hänen viereiselle kivelleen ja jättämään hänet sekä ihmiskuninkaan kahden. Poikien mentyä Ikolok jatkoi: "Hän on myös erityisen viehättävä tyttö. Erittäin paljon äitinsä näköinen. Tosin sisunsa hän on perinyt minulta sekä pöytätapansa. Jos tarjoat hänelle hienoja ja fiinejä ruokia, kuten lohta, hanhea tai eksoottisia hedelmiä, voit olla varma, että hän lähettää jokaisen niistä pois ja pyytää tilalle joko villikarjua tai jänistä." Ikolok naurahti hieman viimeiselle lauseelleen. Hän leikkasi itselleen paksun siivun juustoa ja kaatoi mukin täyteen viiniä. Haukatessaan palan juustosta hän viittasi kädellään miekkosen liittymään seuraansa.
Mohnake
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 02 Kesä 2012, 12:07

Nuoremman katse siirtyi kuninkaaseen, tuon alkaessa kertomaan perillisistään. Raella kuulosti yllättävän tutulta persoonalta, mutta Henry tekisi lopullisen arvion, vasta sitten kun oli tuon neidon nähnyt. Tosin, mitä Ikolok kertoi, ei Raella tainnut olla kaikkein neitimäisin prinsessa tässä valtakunnassa.
Pitääpä muistaa tuo, jos joskus saavutte linnaani illalliskutsuille Henry totesi naurahtaen Ikolokin toteamukseen itsensä ja jälkikasvunsa pöytätavoista. Henry tuskin itse koskaan oma-aloitteisesti tulisi illalliskutsuja pitämään, mutta varmasti hovimestari jos toinenkin oli siitä häntä muistuttamassa. Oli hyvä pitää suhteet lämpiminä ylimystöön, varsinkin nyt kun kaksi hovia olivat liittoutuneet yhtä vastaan.

Ikolokin viittoessa nuorempaa kuningasta liittymään seuraansa, ei Henry käynyt kieltäytymään, vaan istui alas ja otti mukillisen viiniä. Hillitysti kuitenkin, Henry tiesi oman viinapäänsä.
Tunsitte isäni paremminkin? Henry vaihtoi yllättävään puheenaiheeseen Tai niin minun on annettu olettaa.. pitääkö tämä oletus paikkansa?
Henrystä oli aina mielenkiintoista kysellä muilta mielipiteitä toisista ihmisistä. Varsinkin hänen isästään.


//asdkjasd, kestää luvattoman kauan. Anteeksi. Josko yrittäisi nyt pitää tämän kohtuu nopeatempoisena pelinä <.< //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Mohnake » 08 Heinä 2012, 13:06

Ikolok

"Toden totta tunsin", Ikolok sanoi yskäisten. Pippuri sai hänen äänensä hieman käheämmäksi. "Hän oli vasta muutaman kesän vanha, kun tutustuimme. Ehkä seitsemän tai kuusi, en muista tarkalleen." Hän siemaisi lisää viiniä ja haukkasi taas palan juustosta. Pakkanen oli kohmettanut juuston ja sitä oli vaikea työstää hampain. Saatuaan nieltyään lopulta hän jatkoi: "Yhtä itsepäiseksi ja paksukalloiseksi hän kasvoi kuin isänsä. Aina menossa pää edellä ja harvoin kuunteli muita kuin lähimmäisiään. Silti hän oli viisas eikä typeränrohkea." Ikolok katsoi edessään olevaa metsää, mutta hänen silmänsä näkivät pelkkää tyhjyyttä. Hän heräsi vasta silloin karuun todellisuuteen. Harald tosiaan oli poissa. Suru iski häneen kuin seiväs märkään maahan. Kaikki ne yhteiset metsästysretket, pidot ja myöhäiset oluttuopilliset olivat enään kaukainen muisto. Ikolok räpytteli hieman silmiään ja pyyhkäisi silmäkulmaansa kuin siinä olisi ollut pelkkä roska. Ei hän voinut antaa miestensä nähdä hänen heikkoja puoliansa. Se mitätöisi hänen asemaansa ja valtaansa heidän silmissään. "Hän oli minulle kuin oma poika", hän sanoi noustessaan seisaalleen. Hän kulautti loputkin viinit alas kurkustaan ja sanoi Henrylle: "Sinunkin olisi parempi syödä vähän tuosta juustosta. Matkaa on vielä hyvin jäljellä." Samointein hän suuntasi myskivuohtansa kohti. Hän ei koskaan jättänyt sitä kauas itsestään ollessaan vuoren ulkopuolella. Otukselle oltiin tuotu kulhollinen raikasta vettä purosta. Ikolok kävi silittämään otuksen turpaa. Se päästi vaimean äänen, joka oli kuin määkäisyn ja hörähdyksen risteymä.

//Ei ihan ole sama teksti mitä oli aikaisemmin, mutta tarpeeksi lähellä varmaankin.//
Mohnake
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 10 Heinä 2012, 13:58

Ikolok kertoi tunteneensa Haraldin jo tuon ollessa nuori. Henrystä oli mukava kuunnella isästään tarinoita joltakulta, joka oikeasti oli vanhan kuninkaan tuntenut. Ei vain kuninkaana, vaan myös ystävänä. Henry ei käynyt kieltämään, etteikö tunnistanut samoja piirteitä itsestään, sitä mukaa kun Ikolok kävi kertomaan millaisena muisti Haraldin. Lämpimänhaikea hetki pysyi kaksikon yllä, kun Ikolok pysähtyi puheissaan. Henry kävi tarkkailemaan vanhemman kuninkaan kasvoja, antaen tuon kuitenkin olla rauhassa. Hän ei käynyt kommentoimaan mitään isästään, sillä kääpiökuningas näytti hetkellisesti herkistyneen puhuttuaan edesmenneestä ihmistenkuninkaasta. Kääpiöt olivat tunnetusti karskeja, joten Ikolok tuskin arvostaisi, jos nuorempi kuningas kävisi kommentoimaan tuon herkkää hetkeä.

Lopulta Ikolok nousi ylös, todeten Haraldin olleen hänelle kuin oma poika. Henry ei koskaan ollut tiennyt kuninkaiden välien olleen niin lämpimät. Hänen elinvuosiensa aikana ei kääpiöitä ollut pahemmin edes näkynyt vierailemassa ihmisten linnassa.. Ei ainakaan niin, että Henry itse olisi paikalla ollut saatikka muistanut nähneensä puolet pienempiä miehiä linnassa liikkuvan. Ikolokin sanoista ei kuitenkaan kuulunut valehtelun sävyä, joten Henryllä ei ollut syytä epäillä vanhemman kuninkaan sanoja.
Nuori kuningas kävikin nyökkäämään Ikolokin huomauttaessa juustosta ja matkan pituudesta. Sen pahemmin asiaa kyseenalaistamatta kävi nuorempi kuninkaista syömään kyseistä ravintoa muutaman palan, kunnes siirtyi itsekin ratsunsa puoleen.
Kiitos että jaoit kanssani tämän keskustelun Henry kävi lopulta toteamaan vanhemmalle kuninkaalle, osoittaen näin oikeaa kiitollisuutta vanhemmalle miehelle eiköhän jatketa matkaa


// Meh, Kyllä se aikalailla oikein osui //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Mohnake » 03 Elo 2012, 15:26

Ikolok

Vanhempi ei vastannut suullisesti mitään. Hitaasti hän vain nyökäytti päätään. Pataljoona kerääntyi ympäristöstä takaisin kasaan. Ratsumiehet nousivat ratsujen päälle ja jalkaväki asettuivat siistiin linjaan muodostaen suorakulmion kuninkaiden ympärille. Käsky kävi ja saattue lähti liikkeelle.

Lähempänä iltapäivää, auringon roikkuessa jo matalammalla, puiden välistä kohosi pieniä savupatsaita suoraan heidan edessään. Nyt vasta Ikolok muisti tämänkin. "Henry, unohdin kertoa sinulle, että kuljemme kylän lävitse. Toivottavasti sinua ei haittaa." Hän sanoi kääntyen jälleen nuorempaansa kohti. Pian heidän näkyviin tulikin taloja lumipeitteisine kattoineen ja savuavine piippuineen. Talot olivat huomattavasti pienempiä mitä ihmisten. Joissain niistä oli jopa kaksi kerrosta, mutta ne eivät silti olleet sen korkeampia mitä ihmisten vastaavat yksikerroksiset. Varsinaista hälinää ei kylässä ollut. Lauma lapsia juoksi keskellä kylää viskoen lumesta tehtyjä palloja pitkin poikin. Kaksi kääpiönaista puhuivat yhden talon oven vieressä. Saattueen astuessa pois metsästä heidät huomattiin samantien. Lapset pysähtyivät ja tuijottivat ihmeissään ja ihastuksissaan. Jokainen heistä juoksi nopeasti ovelta ovelle kylässä herättäen kaikkien huomion. Pian kääpiöitä ilmestyi oviin ja ikkunoihin ja jotkut tulivat jopa kokonaan ulos taloistaan. Pitkiin aikoihin Ikolok ei ollut nähnyt tätä tapahtuvan. Se tosiaan oli lämmitävä näky. Kuninkaiden ratsujen astuessa ensimmäisen talon ohitse, joku jyrähti mahtavalla äänellä, "Eläköön Ikolok Tornhelm! Eläköön Henry Scarlington! Eläköön kuninkaat!" Muut seurasivat esimerkkiä ja puhkesivat huutamaan suosionosoituksia. Ikolok nosti kätensä vaistomaisesti tervehdykseen. Samalla hän katsoi Henryyn ja naurahti kuuluvasti. He tosiaan uskoivat kahden kuninkaan liittoumaan ja yhteistyöhön.
Mohnake
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 11 Elo 2012, 14:15

Matkaa käytiin jatkamaan vähin äänin. Eipä se Henryä haitannut, mutta kuningas ei myöskään pistänyt pahakseen keskustelusta. Kauaa ei matkaa kuitenkaan käyty, kun Ikolok kävi kertomaan, että he kulkisivat yhden kylän läpi. Henry vilkaisi vanhempaansa, nostaen sitten pienen hymyn kasvoilleen.
Eipä minua kansalaiset koskaan ole haitanneet, päinvastoin Henry oli niitä kuninkaita, jotka viihtyivät enemmän kansan keskuudessa, kuin linnoittautuneena omaan hoviinsa, vältellen kansalaisia parhaansa mukaan. Ei, Henry suorastaan nautti tavallisen kansan seurasta ja näkemisestä. Mielenkiintoaan nostatti se, että nyt oli kyseessä kääpiöiden asuttama kylä.
Henry ei ollut ikänään nähnyt kääpiökylää. Kuningas ei tosin odottanut sen eroavan ihmisten kylistä pahemmin, mutta toisin kävi. Rakennukset olivat hieman erinäköisiä, mitä ihmisten tekemät. Jykevämpiä, vankempia, mutta myös pienempiä. No, miksipäs sitä pienempikasvuiset kääpiöt isoja taloja rakentaisivat? Silti, vaikkei kokoa rakennuksilla ollut niin näyttävästi, mitä ihmisten rakennelmilla, olivat ne silti hienon näköisiä.

Kylä näytti olevan hiljainen, kunnes kaksi kuningasta saattueineen alkoi lähestymään. Henry ei voinut olla hymyilemättä lempeänhuvittuneena nähdessään pienet lapset leikkimässä keskellä kylää. Mitä peremmälle kuningaskaksikko kylään asteli, sitä enemmän alkoi väkeä ilmaantua ihmettelemään tätä ylevää kaksikkoa. Hetken vaikutti siltä, että kyläläiset olivat tulleet vain pällistelemään ohikulkevaa saattuetta, kunnes joku kävi kajauttamaan ilmoille hurraahuudot kuninkaiden nimeen. Pian koko kylä seurasi ensimmäisen esimerkkiä, nostattaen hiljaisuuden yhdeksi hurraahuutamiseksi.
Henry vilkuili hymyilevännauravaisena ympärilleen, katsahtaen sitten Ikoloon tuon naurahduksen myötä. Siinä missä vanhakin kuningas, kävi nuori kuningas nostamaan kätensä tervehtiäkseen hurraavaa väkijoukkoa. Tämä oli hyvä hetki osoittaa, kuinka kuninkaiden liitto oli yhä voimassa ja vahva. Vaikka ihmisten kuningas olikin vaihtunut.
Vaikka suosiota osoitettiin, ei saattueen kulkua käyty häiritsemään. Mahtipontinen saattue sai kulkea kylän läpi ilman pysähdyksiä, jättäen jälkeensä onnesta ja kunnioituksesta mylisevän kansalaislauman. Kylän lapset innostuivat jopa seuraamaan tätä saattuetta tovin jos toisenkin kylän ulkopuolelle, mutta ei liian kauas.

Kansanne vaikuttaa hyvin tyytyväiseltä teihin Henry tokaisi Ikolokille vilkuillessaan vielä kylää kohden.


// Afafa, anteeks että jätän sulle kamalasti tätä eteenpäin viemistä, mut jotenkin tuntuu luontevalta että sä siitä paremmin kerrot kun ollaan tavallaan sun kuninkaan mailla //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Mohnake » 18 Elo 2012, 11:54

Ikolok

"Totisesti", vastasi Ikolok Henrylle. "He myös vaikuttivat pitävän teistä." Siihen hän oli ainakin itse tyytyväinen siihen. Enään ei olisi pitkä matkakaan ensimmäiseen linnakkeeseen. Puut taas ympäröivät heitä hetken aikaa. Pian ne kuitenkin jäivät uudestaan ja edessä avautui noin suuri aukio. Kleth-vuori seisoi suurena ja järkkymättömänä heidän edessään. Muut vuoret sen ympärillä jäivät sen varjoon kuin nuoremmat veljet vanhimman. Puut oli hakattu monen virstan mitalta pois ja kannot revitty maasta. Niistä ajoista, kun se oli ensimmäistä kertaa tehty oli jo tuhansia ellei jopa kymmeniätuhansia vuosia sitten. Niiltä ajoilta ei ollut enään pergamenttejakaan kertomassa siitä, kuka oli ne puut ensimmäisenä hakkauttanut pois. Kuka se ikinä olikaan ollut oli ymmätänyt näkyvyyden tärkeyden taisteluissa. Vuoristoon ei voinut yksikään vihollinen hyökätä suuren armeijan kanssa ilman, että sitä nähtiin jo kaukaa. Vihollisen päästyä hyökkäys etäisyydelle, olivat vuoren asukit jo täydessä puolustusvalmiudessa. Aukio oli täysin lumen peittämä eikä siinä kulkenut ainuttakaan tietä. Saattueen ei auttanut muuta kuin tarpoa hangen keskellä kohti vuoria. Ikolok huusi komennon nostaa viirit ylös. Pitkät puomit kohosivat ilmaan. Niiden päässä liehui vierekkäin, sekä Scarlingtonien että Tornhelmien tunnukset. Näin heitä ei luultaisi vihollisiksi. "Näetkö tuon tuolla", Ikolok huikkasi Henrylle ja osoitti sormellaan pientä kuution muotoista rakennelmaa jonne johti polku vuoren seinämässä. "Se on ensimmäinen linnake. Sen rakennutti joskus muinoin kuningas Bromm Fashrock, joka tunnettiin myös nimellä Bromm Vainoharhainen. Hän rakennutti sen viisaana, mutta sitäkin vainoharhaisempana. Luuli, että menninkäiset ja keijut liittoutuisivat ja yrittäisivät vallata vuoren itselleen." Hän naurahti jälleen. "Hän valitsi arkkitehdin hyvin sillä kyseinen mies suunnitteli linnakkeen seinät kaltenemaan ulospäin ettei niitä pystyttäisi kiipeämään ylös edes tikkailla tai köysillä. Myös tornit on suunniteltu hyvin. Niiden lattioihin on jätetty raot jousiampujia varten, jotta nämä voisivat hoidella seinien varjoihin piiloituneet leikiten."
Mohnake
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 26 Elo 2012, 19:32

Nuorempi kuningas kävi hymähtämään kääpiön huomauttaessa, miten kyläläiset olivat tuntuneet pitävän myös ihmistenkuninkaasta. Hyvä vain, Henry ei halunnut antaa huonoa kuvaa itsestään ja rodustaan ja olihan se aina mukavampaa saapua kyläilemään, kun tiesi, ettei vastassa ollut kasa nyrpeitä naamoja arvostelemassa.
Matka kuitenkin jatkui eteenpäin ja pian saatte saapui paljaaksi hakatulle aukealle. Moista toimitapaa ei tarvinnut edes selittää nuorelle kuninkaalle, Henry näki heti tämän olevan harvinaisen hyvä puolustusmenetelmä. Harmi vain, että Haltiatkin käyttivät moista nyt, kun aroilla asustivat. Mikään ei ollut turhauttavampaa, kuin se, ettei vihollisen lähelle päässyt huomaamatta sitten millään. Nuorenmiehen katse kuitenkin kiersi ympäristössä ja maisemissa, kunnes Ikolok jälleen avasi suunsa. Oli mukavaa, että vanhempi kuninkaista piti keskustelua yllä. Henry kun ei moisessa kovin hyvä ollut, ei ainakaan näin, kun piti virallista leikkiä. Katse kääntyi Ikolokista kohden rakennusta, jota tuo kävi osoittamaan. Sen historiaa käytiin avaamaan nuoremmalle, joka kuuntelikin tarkkaan tuon linnakkeen synnyn. Siinä missä vanhempi kuningas, ei Henrykään voinut olla naurahtamatta pienesti.

Varsin vaikuttavalta kuulostava rakennelma Henry kävi toteamaan Ikolokin valottaessa hieman rakennuksen arkkitehtuuria Olen kuullut, että kaikki rakennelmanne ovat yhtä nerokkaita, ellei jopa nerokkaampia.
En valitettavasti ole itse päässyt sitä todistamaan. Toivonkin siis saavani tämän vierailun aikana nähdä tätä paljon kehuttua arkkitehtuurianne enemmänkin Lauseensa eivät kuulostaneet mitenkään teennäisiltä saatikka vain imarteluksi tarkoitetuilta. Päinvastoin, ne kuulostivat suorastaan uteliaaninnokkailta, mutta silti asiallisen hillityiltä.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Mohnake » 03 Syys 2012, 16:08

Ikolok

Kääpiö kävi hieman kumartamaan päätään kohteliaisuuksille. Hän näki taas sielunsa silmin vuoren sisäisen maailman. Se tosiaan oli nerokkaasti rakennettu nyt, kun hän kävi sitä miettimään. Eipä hän ollut sitä aikaisemmin tajunnut.

Saattue tarpoi lumen peittämän aukion yli. Linnake tuli yhä vain lähemmäs heitä. Nyt sen kaltevat seinät näki selkeämmin. Linnakkeen torneista liehui Tornhelmien viiri ja heti sen alapuolella liehui kääpiöiden vaakunaa esittävä viiri. Linnakeen pihaan kulki mutkitteleva polku vuoren seinustaa pitkin. Polkua pystyi nousemaan enintään neljä rintarinnan. Ratsuilla olevat taas joutuivat kulkemaan pareittain. Näin tekivät myös Ikolok ja Henry. Linnakkeen raskas metalliportti nostettiin ylös ensimmäisten sisääntulijoiden astuessa tarpeeksi lähelle. Ruosteiset ja jäiset ketjut kirskahtelivat ja kalahtelivat portin noustessa. Pitkät ja paksut piikit nousivat routaisesta maasta jättäen syvät kuopat siihen. Ikolokin astuessa portista sisään Henryn kanssa hän näki kuinka vartiomiehet olivat asettautuneet ottamaan heitä vastaan. Tomhart pisti hänen silmäänsä sillä tämä seisoi kääpiöiden takana, mutta silti selkeästi esillä. Vartiokääpiöt kajauttivat ilmoille tervehdyksen kuninkaille. Tätä tervehdytä ei seurannut suosion osoituksia tai taputuksia. Sitä seurasi Ikolokin käsky siitä, että kaikki voisivat palata alkuperäisiin toimiinsa. Tomhart seurasi muutamaa kääpiötä linnakkeen parakkeihin. Tällä oli ilmeisesti ollut aikaa tehdä tuttavuutta paikallisiin. Ikolok heilautti itsensä alas ratsunsa selästä mutaiselle pihamaalle. Lumi ei peittänyt sitä lähes koskaan. Niin vilkkaita olivat kääpiöt vartioidessaan. Muta tosin oli jäässä eikä se roiskunut, pikemminkin lohkeili. Vartiopäällikkö marssi heti hänen luokseen ja kumarsi syvään. Mies oli pukeutunut turkiksiin ja rengaspaitaan. Hänellä oli selkeästi pesemätön, kirppuja vilisevä parta. Hänen rinnassaan silti komeili kullasta taottu merkki, joka kieli päällikön asemasta. "Mieheni ovat järjestäneet teille ja teidän miehillenne yösijan ja lämpimän aterian. Kertokaa vain minulle jos tarvitsette jotain." Ikolok esitti kiitoksensa ja antoi päällikön jatkaa toimiaan. Linnake oli kooltaan yllättävän iso. Se oli osittain kaivettu vuoren sisälle niin, että piha oli tarpeeksi iso laumalle ratsuja. Sinne mahtui myös moni kaikki vartion kääpiöt ja joka-ikinen kääpiö sekä ihminen kuninkaiden saattueesta. Tilaa jopa jäi muullekin toiminnalle kuten jousiammunnalle, kaksintaisteluille sekä jokapäiväisille askareille. Pieni sekasorto vallitsi koko pihaa, kun saattue purki lasteja kantojuhtien selästä, kääpiöt sekä ihmiset säntäilivät sinne ja tänne ja jotkut veivät ratsuja tallien suojaan. "Tule, meidän kannattaa mennä varmaankin syömään", Ikolok huikkasi Henrylle. "Voit jättää ratsusi siihen, kyllä siitä hyvää huolta pidetään." hän jatkoi. Kääpiö suuntasi askeleensa kohti iso-ovista rakennusta, joka kohosi linnakkeen perukoilla. Se oli tarkoitettu kuninkaiden ja heidän palvelijoidensa asumukseksi, jonka pystyi huomaamaan sen erottuvuudesta muuhun linnakkeeseen. Se oli muita rakennuksia paljon korkeampi ja sen ikkunat olivat koristeellista lasia sekä sen kyljestä työntyi leveä parveke kohtisuoraan pihamaata.
Mohnake
 

Seuraava

Paluu Vuoret

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron