Pelasti kamunsa || Pappis

Vanhametsä on alue Quinn metsässä, joka on täysin kuollutta. Tällä alueella ei kasva mitään. Maa on pelkkää tomuista, tamppautunutta multaa. Suuri, karu alue on täynnä pystyyn kuolleita, kivanlahoavia puita. Vain harva olento viihtyy tällä alueella. Väitetään, että metsä on kuollut magian vaikutuksesta. Musta magia olisi kuihduttanut tämän osan metsää, johtuen velhojen salaseurojen tapaamisista aikanaan.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Pappis » 28 Huhti 2012, 21:39

Viime viikkojen ärsyttävyydet kostautuivat nyt korkojen kera Alfille demonien roikkuessa kuin tusina lasta peti-innokkaan isänsä päällä tämän saapuessa kotiin. Miehen kiroilu ja yritykset saada demonit varistetuksi päältään, näyttivät kokonaisuudessaan uudelta hyvinkin absraktilta nykytanssin muodolta, jolle Ofelia ei voinut olla nauramatta. Naisen kaunis, mutta hyvin sadistinen ja samalla vilpitön nauru kaikui tilassa Alfin kiroilun ohella. Demonit vain lentelivät pitkin huonetta, kun mies heitti niitä pois yltään. Pikkuiset ölähtivät lattiaan ja seiniin osuessaan, mutta jatkoivat matkaansa vain hieman typertyneinä.

Demonien viskely loppui lyhyeen Alfin käpertyessä maahan kylkeään pidellen. Ofelia katsoi näytöksen olevan ohi, nousi tuoliltaan ja kyykistyi Alfin viereen koskettaen kevyesti tämän olkapäätä. Osa haavoista oli auennut ja siteet värjäytyivät paikoitellen punertaviksi. Nainen liutti kätensä olkapäältä kaulalle ja siitä poskelle. Kevyesti Ofelia tarttui miehen kasvoista ja kääni tuon kasvot itseään päin.
"En ole niin helppo nainen, että lankeaisin polvilleni joka ikisen hurmaavan pahan pojan eteen. Hoidan haavasi ja sitä vastaan odotan sinulta isoa palvelusta tai vastaavasti korkeaa hintaa", Ofelia sanoi hymyillen ja irrotti otteensa Alfista, "Maksua luonnossa en ota vastaan... Pidä se mielessä" hän jatkoi ylös noustessaan.
Pappis
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 29 Huhti 2012, 22:38

Tietoisuudessa jyskytti vain se epämääräinen fakta kivusta, joka säteili kehossa. Silmät kävivät kuitenkin raottumaan haltian kuullessa noidan puheet, tuntiessaan tuon kevyen kosketuksen. Kosketus tuolta naiselta ei tällä hetkellä tuntunut kovin mieluisalta, oli se kuinka hellä ja rentouttava. Vakaville kasvoille levisi kuitenkin virne, naisen sanojen myötä. Viimeinen huomautus varsinkin sai puoliverisen lähes naurahtamaan, mutta juuri nyt niin suuripiirteisen liikkeen suorittaminen oli lähes mahdotonta. Ilman suurta kipuaaltoa.
Myönsit kuitenkin Alf pihisi Ofelian perään tuon noustessa ylös Sinä painit täysin eri s-sarjassa mitä minä.
Enkä nyt kehu sinu-a Mies virnisti. Vaikka kipu oli suuri, kävi tuo pikkuhiljaa kohottautumaan, kunnes istui lattialla omien jalkojensa päällä. Tuon istuminen ei näyttänyt kuitenkaan lupaavalta. Yksi horjahdus johonkin suuntaan ja puoliverinen olisi lattialla eikä siitä nousisi omin neuvoin.

Kiitollisuutta meille ei opetettu armeijassa. Mutta kyllä sinä palkkasi saat, noita Mies hymisi hetken nyt varmaan alat miettimään kannattiko sittenkään pelastaa miestä, joka on vannonut uskollisuuttaan Scarlingtoneille? Minä en pelkää sinua. En demoneitasi. Jos haluat minulta kunnioitusta, ansaitse se.
Tai sitten vain tapa minut tähän, ennen kuin ilmiannan sinut Haltianpuolikas totesi hymyillen En ole helppo mies, enkä luiki tossun alle heti kun nainen vähän näyttää osaavansa pistää vastaan
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Pappis » 29 Huhti 2012, 23:02

Ofelian olisi tehnyt mieli pyytää demoneita auttamaan Alf takaisin petiin, mutta äskeisen välikohtauksen jälkeen tuo tuskin olisi ottanut apua ilolla vastaan. Nouseminen näytti kivuliaalta, mitä se varmasti olikin, mutta niin kauan, kun miehellä oli kiire leikkiä sankaria, hän vaikutti kestävän sen. Hammasta purren, tosin.

"En piittaa keille olet uskollisuuttasi vannonut..." Ofelia puuskahti ilmaa pyyhkäisten Alfin huomautukselle uskollisuuden valastaan, "Sillä ilman minua, valallasi ei olisi mitään merkitystä, koska olisit kuollut. Kuin. Kivi", noita kopautti Alfin rintaa jokaisen sanan painoksi.
"Silläkään ei ole väliä, oliko se kannattavaa vai ei", hän jatkoi työntäen kätensä puuskaan, "Koska, jos et ole minulle hyödyksi, laitan sinut hyödylliseksi. Tiedätkö paljon mustat alkemistit ovat valmiita maksamaan tuoreesta sydämestä? Varsinkin puoliverisen sydämestä." Alf toi tappamisvaihtoehdon itsekin esille, mikä sai noidan tajuamaan, että vaikka hänellä olisi valta ja voima tappaa tuo, hän ei kuitenkaan tekisi sitä.
Ofelia kurtisti kulmiaan Alfin ylimieliselle asenteelle, josta hän oli jo kerran saanut tarpeekseen. Tällä kertaa hän ei vaivautunut sanomaan tuolle, mitään, koska mies oli sen verran kovapäinen, ettei siitä olisi mitään hyötyä muutenkaan.
"Käy sohvalle, niin hoidan haavasi", hän sanoi tiukasti ja ääni viesti, että, jos Alf kehtaisi sanoa enää sanaakaan, haavoja tulisi lisää paikattavaksi...
Pappis
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 31 Touko 2012, 13:03

Noidan uhkailu sai puoliverisen vain virnuilemaan entistä leveämmin. Kuitenkin, rosokorva päätti pitää suunsa kiinni, sillä jokin ääni sisällä kertoi, ettei puhuminen tuolle naiselle vaikuttanut tilanteeseen mitenkään. Ainakaan positiivisesti.
Olet huvittava naiseksi Oli ainoa vastaus puoliveriseltä noidan uhitteluihin, joita hän ei tyhmyyttään osannut ottaa tosissaan. Alf oli käytännön mies, sanat ja uhkaukset eivät merkinneet mitään. Vasta sitten, kun uhkaukset olivat toteutumassa konkreettisesti, ne saattoi ottaa tosissaan.
No, käsky kävi käydä sohvalle, jotta haavat saataisiin jälleen kerran hoidettua. Puoliverinen ei pistänyt vastaan, vaan kiltisti väänsi itsensä tutulle paikalle ja antoi noidan tehdä työnsä..

Aika kului jälleen, viikko, toinenkin. Kaksikon välit eivät tuntuneet tämän yhteiselon myötä muuttuvan minnekään suuntaan. Ainoa muutos oli se, että osapuolet olivat tavalla tai toisella oppineet tulkitsemaan toistensa mieltä ja siten myös sietämään seuralaisensa läsnäoloa enemmän tai vähemmän onnistuneesti. Alf alkoi olla jo lopen kyllästynyt, närkästynyt suorastaan toimettomuuteen, jossa hän oli elänyt. Olisihan hän voinut kirjoittaa kirjeen esimiehelleen, selittäen mitä oli tapahtunut. Paperin ja kynän kysyminen ei kuitenkaan ollut tullut mieleenkään, varsinkaan kun mies ei osannut pahemmin kirjoitella.
Puoliverinen oli kuitenkin jo siinä kunnossa, että pystyi seisomaan ja kävelemään ilman minkäänlaisia ongelmia, pienesti nilkuttaen. Voimat alkoivat palata ja mieli virkistyä sitä myötä. Tänä aamuna Alf olikin noussut aikaisin ja päättänyt, ettei hän enää perähuoneessa lymyilisi. Askel veikin siistiytymisen jälkeen ovelle ja sieltä noidan putiikin puolelle. Alf ei tiennyt oliko Ofelialla tarkoituksena piilotella puoliveristä utelijailta katseilta, mutta nyt mies meni ja pilasi tämän muutaman viikon piilottelun täysin, lompsien muina miehinä kaupan puolelle, välittämättä siitä oliko paikalla asiakkaita tahi oliko Ofelia itse kaupan puolella.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Pappis » 03 Kesä 2012, 15:47

Ofelia inhosi miten Alf virnuili lähes kaikelle mitä hän sanoi, oli kyseessä sitten epäaitoa flirttiä tai sitten kuolemalla uhkailuja. Ulkoisesti puolihaltia ei tuntunut arvostavan henkeänsä ollenkaan, vaikka tottelikin aina hetken vääntämisen jälkeen.
"Jos et tällä kirotulla hetkellä ala olla levossa, saat nähdä miten huvittava osaan olla", noita sanoi ja yritti näyttää ulkoisesti tyyneltä vaikka mielessä alkoi kiehua. Hän yritti lohduttautua sillä, että Alfin paranemiseen ei menisi enää montakaan viikkoa, jonka jälkeen Ofelia ottaisi palkkionsa ja käskisi miehen painua sinne mistä tulikin. Rutiininomaisesti noita alkoi hoivaamaan Alfin haavoja, jotka parantuisivat paljon nopeammin, jos Ofelia kurittaisi potilasta tuon typeryydestä edes vähän harvemmin.

Pari viikkoa kului ja Ofelia oli alkanut hieman sietämään Alfia. Tai sitten hänen mielensä yritti epätoivoisesti totuttautua toisen läsnäoloon ettei noita vahingossa tappaisi tuota. Utelias akkalauma oli harventunut ja viime päivinä kylän rouvia ei ollut tullut kauppaan pelkästään jahkailemaan, mistä noita oli hyvin iloinen. Alf oli vaikuttanut kaikkea muuta kuin positiivisesti hänen kaupankäyntiinsä vaikkakin muuta elämää tuo... No, piristänyt ei ehkä ole oikea termi, mutta arki ainakin oli runsaasti värikkäämpää, sen nainen itsekin myönsi. Daemonin ruukun demonit ovat söpöjä ja kuuliaita, mutta puolihaltia toi vaihtelua ja haastetta niiden sokeaan tottelemiseen, joka kenties oli liiankin helppoa.
Ofelia oli järjestelemässä tavaroitansa liikkeen takaosassa, kun kuuli ulko-oven yläpuolelle kiinnitetyn kellon kilisevän ja kadun äänet, kunnes ovi vedettiin kiinni.
"Hyvää huomenta, Neiti Mirleena", kuului leppoisa rouvan ääni.
"Oikein hyvää huomenta, arvon rouva Boudellmoi", Ofelia sanoi kurkistaen hyllyjen takaa. Hänen ihonsa näytti pehmeältä ja kauniilta, kun paloarvet oli taas loitsulla peitetty ja hiukset eivät olleet oikean silmän edessä.
"Kuinka voin auttaa teitä?" nainen kysyi vetäessään kauppiaan ystävällisen hymyn kasvoilleen. Rouva Boudellmoi kertoi tarvitsevansa puuteria ja muutamia muita kauneudenhoito tuotteita. Boudellmoit oli tämän kylän parempaa väkeä, joten heillä oli varaa tuhlata moisiin turhuuksiin toisin kuin muilla kylän asukkailla, jotka tulivat ostamaan vain välttämättömyyksiä. Ofelia nyökkäsi ja meni hakemaan valikoimaansa, mutta, ennen kuin sinne asti päästiin, takahuoneen ovi aukesi ja Alf astui sisään. Sekunnin murto-osan ajan noidan olisi tehnyt mieli kaataa ruukustaan pari pientä demonia, jotka voisivat mennä kaivelemaan miehen silmiä ulos kuopistaan sillä aikaa, kun hän palvelisi rouva Boudellmoita, joka muuten oli alkanut muuten silmäillä puolihaltiaa ylöspäin hienosti kaartuvaa nenäänsä pitkin. Tuo oli kuullut kyllä kauppiaan luona olevasta haavoittuneesta, mutta, koska ei ollut tätä nähnyt, ei hän ollut myöskään nähnyt syytä uskoa kuulopuheita.
"Tämäkö on se haavoittunut herra, josta muut puhuvat?", nainen kysyi Ofeliaa vilkaisten, joka hymyili yhä kauppiasmaisesti. Mielessään hän tiesi, että, jos rouva Boudellmoi sattuisi edes yhdelle kylän naisista mainitsemaan tästä kauppa täyttyisi taas kikattelija tantoista, jotka eivät ostaisi yhtikäs mitään. Kiitos vain, Alf, noita ajatteli ja vilkaisi toista katseella, joka saisi bailaavat kalmotkin hiljentymään ja palaamaan kiltisti hautoihinsa.
Pappis
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Kesä 2012, 13:06

Kaupassa sattuikin olemaan sopivasti asiakas. Asiakas, joka tiesi tavalla tai toisella kylällä liikkuneesta juorusta. Haavoittuneesta sotilaasta, jota kauppias piilotteli. Alf virnisti samalla kun käveli lähemmäksi naisia.
Vai olen jo kerännyt mainetta tässä kyläpahaisessa? Eikä minulle kerrottu mitään! Röyhkeätä Sotilas totesi suurpiirteisesti puuskahtaen Nimi on Alf Eregion, asema sotilas kuninkaan riveissä. Kumartaisin, kuten asiaan kuuluu, mutta pelkäänpä että haavani repeäisivät niin suuresta liikkeestä. Ja mehän emme halua verta puodin lattialle, emmehän? .
Totta kai Alf valehteli. Ei hänen haavansa enää niin helposti olleet aukeamassa. Tarvittiin jo jotain suurempaa liikettä, mikäli halusi repiä auki suurimpia haavoja. Puoliverinen oli kuitenkin liian laiska ja epäkohtelias kumartaakseen jokaiselle vähemmän parempiarvoiselle kansalaiselle tässä valtakunnassa. Sotilaana hänen olisi kuulunut, mutta eihän hän tällä hetkellä virkaa toimittanut. Tuskin tämä tärkeännäköinen rouva nyt menisi ylemmille sotilastahoille kantelemaan rivisotilaasta, joka ei kerran kumartanut.

Mutta! Pihalla on vallan mainio ilma. Tätä tilaisuutta ei pidä jättää käyttämättä! Alf totesi lyödessään kätensä yhteen eteensä ja hieroi niitä yhteen hetken. Nopea, virnuileva vilkaisu kohden Ofeliaa, jonka jälkeen puoliverinen lähti nilkuttamaan kohden ulko-ovea
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Pappis » 26 Kesä 2012, 16:19

Ofelia

Rouva Boudellmoi hymyili tyytyväisenä, kun Alf osoitti hyviä tapoja rouvaa tervehtiessään.
"Voi, emme toki", tämä sanoi, mihin Ofelia nyökytteli myös, kunnes mies osoitti aikeita ulko-oven suuntaan.
"Alf!", noita tiuskaisi kipakasti ja muisti rouva Boudellmoin kysyvän katseen nähdessään, ettei se sopinut kauppiaalle. Hän yskäisi kerran ja jatkoi ymmärtäväisemmällä äänellä, joka tulisi haihtumaan sillä siunaamalla, kun he olisivat taas kahden, "Alf, haavasi eivät ole vielä parantuneet, sinun kuuluisi levätä. Saat nauttia kauniista säistä sitten, kun haavojesi aukeamisesta ei ole enää vaaraa."

Ofelia asteli lähemmäs puolihaltiaa ja asetti kätensä tuon hartialle upottaen samalla terävät huolletut kyntensä tämän ihoon.
"Tee niin kuin sanon ja lupaan, että sinulla on huomenna vielä silmät päässä kassit siellä, missä kuuluukin", noita sanoi niin hiljaa, ettei rouva Boudellmoi sitä kuullut ja mulkaisi Alfia vaarallisesti.
"Sopiiko?" hän kysyi ystävällisesti hymyillen ja näytti miehelle suuntaa, mihin mennä eli takahuoneen ovea.
Pappis
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 02 Heinä 2012, 14:42

Rouva oli harvinaisen mukavaa sorttia, ainakin nyt kun piti puheensa vähäisenä. Rouvan seura ei kuitenkaan pahemmin houkutellut puoliveristä, vaan ulkoilma veti tuota puoleensa kuin veri hyttystä. Ulos asti pukinparta ei koskaan ehtinytkään, kun Ofelia itse kävi estämään miehen aikeet. Syyksi ladeltiin paras mahdollinen syy olla menemättä pihalle: Mies tarvitsi vielä lepoa haavojensa tähden. Alf oli toista mieltä ja meinasikin ääneen sanoa oman versionsa kunnostaan, kun noita kävi kuiskaamaan uhkauksensa puoliveriselle. Virne käväisi puoliverisen kasvoilla. Nyt olisi mainio hetki leikkiä ilkeää pikku pirua ja olla tottelematta noitaa. Jos tuo kävisi kimppuun rouvan nähden, leviäisi sana varmasti ruton lailla kylästä toiseen! Mutta toisaalta, puoliverisellä ei ollut hajuakaan miten pitkälle Ofelia oli valmis menemään uhkauksiensa toteuttamisessa. Saatikka sitä, oliko edes mahdollista päästä pakoon noitaa. Ei Alf Ofeliaa pelännyt hän ei vain pitänyt perässään roikkuvista naisista. Yksi yö, se oli siinä!

no, ehkä nuo pyöreät ruumiinosat ovat minulle sen verran tärkeitä. Puoliverinen hymähti hiljaa, niin ettei vastaus ylimääräisten korville kantautunut.
Ennen kuin Ofelia ehti muuta tehdäkään kuin näyttää oikeaa ovea, oli pukinparta nojautunut noidan puoleen ja laski tuon poskelle nopean suudelman. Suudelmaa seurasi virnistys, miehen lähtiessä kävelemään kauemmas naisesta.
Mitä ikinä kulta sanookaan! Puoliverinen hymisi naiskaksikolle olkansa yli klinkatessaan takahuoneeseen, kiltisti kuin tossunalle pakotettu aviomies.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Pappis » 06 Heinä 2012, 01:21

Ofelia

Noita huokaisi hiljaa helpotuksesta, kun Alf suostui niinkin helposti siirtymään pois liiketilasta sinne, minne toipilaana kuuluikin. Aavistuksen huojentunut ilme vaihtui kuitenkin liukuen järkytyksen laajenneeseen katseeseen, joka seurasi värähtämättä miestä, kunnes tuo katosi ovesta takahuoneeseen. Ofelian käsi hakeutui vaistomaisesti kasvoille kohtaan, jossa Alfin huulet olivat käväisseet. Hetken nainen sai taistella ristiriitaisten... Tai ristiriitaisten ja ristiriitaisten. Lähinnä hän oli vihainen, kun puolihaltia vaikutti yhä luulevan Ofelian olevan kevytkenkäinen nainen, joka lankesi kenen tahansa komistuksen jalkojen juureen parista kehusta ja hellyyden osoituksesta. Ei, sitä hän ei tekisi, EI vaikka kyseessä olikin keskivertoa komeampi mies, joka sattui samalla olemaan aikamoinen kusipää, joka oikeastaan teki parhaansa kumotakseen Alfin ainoan hyvän puolen eli juuri hänen ulkonäkönsä. Mitenkäs sitä miesten aivoista ja ulkonäöstä sanottiinkaan? Toista ei käytetä lainkaan ja toiseen luotetaan liikaa. Ofelia vilkaisi takahuoneen suuntaan ja arveli kuvauksen sopivan vieraaseensa kuin juoppo kapakan kulmaan eli aivan täydellisesti.

"Hmh, anteeksi tämä välikohtaus", Ofelia sanoi hymyillen, rouva Boudellmoin katsoessa häntä vartoen, "Puuteriahan te tahdoitte?" Tapojensa vastaisesti nainen myi asiakkaalleen vain sen, mitä tuo pyysi, yrittämättä kaupata lainkaan mitään ylimääräistä ja, kun kaupan ovi kävi, tuo asetti liikkeen suljetuksi ja marssi takahuoneeseen purkamaan hiukan kiukkuaan.

Pieneksi ja heiveröisen oloiseksi naiseksi Ofeliassa oli yllättävän paljon voimaa. Hän nimittäin läimäytti oven auki sellaisella voimalla, että pamaus kuului takuulla ulos rouvan Boudellmoin ylhäisiin korviin asti.
"Saat olla äitiparkasi kautta kiitollinen, että toimit niin kuin käskin äsken", Ofelia aloitti vaarallisen kuuloisesti ja pamautti oven takanaan kiinni astuessaan lähemmäs Alfia, "Koska muuten toden totta repisin aiemmin mainitut 'osasi' irti yksi kerrallaan, tuskallisen hitaasti..." Sanojensa painoksi noita puristi kapeat sormensa hitaasti nyrkkiin vaikka tiesi, ettei mies olisi siitä millänsäkään.
Pappis
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 10 Heinä 2012, 14:07

Harvoin Alf otti käskyjä vastaan paitsi toimiessaan sotilaana varsinkaan naisilta. Kuitenkin, joku pieni ääni päässä käski leikkiä noidan pillin mukaan. Ehkä se oli se pieni pelon ääni, mikäli puoliverinen oli enää kykenevä tuntemaan pelkoa missään tilanteessa. Tai ehkä se oli omatunto, kiitollisuus tai kenties hyväntahtoisuus. Tuskin, mitä todennäköisemmin se oli juonitteleva ääni, joka tiesi jotain hyvää tapahtuvan, jos leikki mukana.
Puoliverinen ehti istahtaa alas sohvalle ja etsimään mukavan asennon, kun ovi kävikin paukahtamaan vihaisesti ja kuuluvasti auki. Haltianpuolikas ei voinut olla virnistämättä. Naisessahan oli jytyä. Tuttu virne koristi jälleen kasvoja Ofelian alkaessa mouruamisensa.

Roviolla poltettu äitini tuskin haluaisikaan minunkaltaisen sekasikiön lisääntyvän Alf tokaisi käsien noustessa rennosti niskan taakse lepäämään Mutta minä haluaisin pitää sukukalleuteni. Ehkä niistä voisi olla jotain iloa sinullekin, vielä kun minussa kiinni ovat.
Virne levisi silminnähtävän suureksi. Puoliverinen oli jälleen oma, pervon ilkeä itsensä. Harvinaisen suora vihjailu oli ehkä uhkapelaamista tämän naisen kanssa, mutta minkäs pukinparta itselleen voi.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Pappis » 12 Heinä 2012, 23:43

Ofelia tunsi hetken myötätuntoa, kun Alf totesi äitinsä kuolleen roviolla. Noita oli surrut äitiänsä viimeksi 15 vuotta sitten, jonka jälkeen hän oli päättänyt tämän olleen kelvoton hupakko, joka oli alistunut sotilaan huoraksi ja tuottanut noitaäpärän. Katkeruus ja inho olivat oivia lääkkeitä ikävään, mutta ainoastaan lakaisivat ongelman maton alle. Ofelia olisi voinut antaa muistojen pyyhkiä ärtymyksen Alfia kohtaan pois, mutta mies ei tuntunut sallivan sitä.
"Anteeksi kuinka?" nainen kivahti, koska ei ollut varma kuuliko oikein. Alf oli näemmä muuttanut flirttinsä astetta suoremmaksi. Ofelia naurahti epäuskoisesti ja loi tympeän katseen mieheen.
"Voi kuule..." tuo sanoi ja naurahti toistamiseen, "Sinun kaltaisesi tuhkapussi", noita jatkoi pitäen huvittuneen tauon, "ei voisi kuunaan tuoda iloa tai tyydytystä minulle. Tokkopa kenelle muullekaan", hän lisäsi hetken miettimisen jälkeen ja otti askeleen lähemmäs.

Ofelialla oli elämänsä aikana ollut muutamia kumppaneita. Aika lailla kaikkien kanssa hän oli maannut taloudellisen tai jonkin muun hyödyn takia ja harvoin hän sen takia vei aktia loppuun. Edellisestä kerrasta oli jo aikaa ja sen nainen tunsi. Monet naisethan olisivat takuulla langenneet Alfin kaltaisen komistuksen jalkojen juureen hetkeäkään epäröimättä, mutta Ofelia ei katsonut itseään niin kevytkenkäiseksi. Lisäksi hän ei tahtonut suoda puolihaltialle sitä iloa...
Pappis
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 16 Heinä 2012, 11:40

Omahyväinen virne ei ottanut poistuakseen puoliverisen kasvoilta. Se oli jälleen tullut pysyäkseen tuttuun tapaansa. Harvoinpa miehen kasvoilla mitään muutakaan ilmettä saattoi nähdä. Ofelia taisi olla yksi niistä harvoista, jotka olivat nähneet enemmän kuin kaksi ilmettä koristamassa pukinparran kasvoja. Mutta niin kävi väistämättä, kun saman katon alla oleskeli.
Noidan puheet saivat virneen vain kasvamaan. Nuo selvästi loukkaukseksi tarkoitetut heitot eivät ottaneet osuakseen kipeästi. Alf oli tottunut herjoihin ja osasi myös käsitellä niitä sen mukaisesti.
Tuhkapussi.. no, jos siksi haluat nimittää, mutta sen voin taata että tuo nimitys ei osu lähellekään todellisuutta Jo isäksi ehtinyt mies virnuili.

Haltianpuolikas nousi ylös siinä, missä Ofelia otti askeleen lähemmäksi. Nouseminen ei ollut mitenkään nopeatempoinen tai reipas, kahdestakin syystä: Pukinparta ei viitsinyt tehdä äkkinäisiä liikkeitä ihan vain kuntonsa takia, eikä tuolla ollut syytä nousta hätäisesti ylös. Mitä sitä suotta hötkyilemään ja antamaan itsestään joko hätäisen, innostuneen tai hätääntyneen vaikutelman.
Ja jos tosiaan et edes vähääkään kiinnostunut äskeisestä ehdotuksesta, et enää olisi siinä Alf pamautti ilmoille harvinaisen tyynesti, samalla kun askel vei ehkä turhankin lähelle noitaa Olisit joko poistunut suivaantuneena, lyönyt poskelle tai pyytänyt pikku ystäviäsi antamaan läksytyksen ahdistelijalle.. kyllä minä naisia osaan tulkita. Et seisoisi siinä odottamassa mitä minä tulisin vastaamaan epäonnistuneisiin herjoihisi, vaan olisit marssinut pois tuntien itsesi voittajaksi.
Tai sitten sinä vain olet niitä naisia jotka haluavat alkaa väittelemään ja yrittää osoittaa olevansa yhtä voimakastahtoinen mitä mieskin mutta loppupeleissä, olit sitten suivaantuvaa tai uhittelevaa tyyppiä, te kaikki huudatte nimeäni aivan samalla tavalla mielihyvänne huippuhetkillä Virne oli kadonnut kasvoilta, joita ei juuri nyt koristanut minkään tunneskaalan ilme.


// Lol crim nukkuu, aksu ropettaa.
SUOSIOLLA VAI VÄKISIN OFELIA?! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Pappis » 16 Heinä 2012, 19:59

Ofelia ei jaksanut lähteä näkyvästi hermostumaan Alfin huomiolle, mutta hänen kätensä hakeutui vaistonvaraisesti ruukun suun läheisyyteen. Nainen antoi toisen puhua loppuun, pitäen koko ajan kasvoillaan samaa kyrpiintynyttä hymyä, jonka huomattava osa hänen asiakaskunnastaankin oli saanut kokea.
"Niinkö luulet?" Ofelia kysyi kulmaansa kohottaen ja vei kätensä puuskaan.
"Voin minä toki antaa pikkuisieni rankaista sinua, jos niin haluat, mutta se ei tekisi hyvää paranemisellesi." Lisäksi nainen halusi Alfin pois kattonsa alta mieluusti mahdollisimman pian, mutta terveenä ja velkansa maksaneena.

"Enkä minä välttämättä halua paikkailla haavojasi tai haudata ruumistasi vielä parin kuukauden päästäkin. Voit kuvitella ihan mitä haluat, Alf", nainen sanoi ja alkoi tutkailla oikean käden kynsien kuntoa ennen kuin käänsi katseensa takaisin mieheen, "Mutta minua et saa huutamaan nimeäsi edes kuolinvuoteellasi." Sen sanottuaan Ofelia päätti, että puheet oli puhuttu ja käänsi selkänsä puolihaltialle ja otti askeleen kohti liikkeen ovea "tuntien itsensä voittajaksi" niin kuin Alf oli sen ilmaissut.

//RAEP TAIM
Pappis
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 22 Heinä 2012, 21:48

Puoliverinen ei näyttänyt mitenkään vaikuttuneelta noidan puhuessa rankaisemisesta. Noidan uhittelu oli yhäkin hänen mielestään huvittavaa, vaikkei pukinparta ollut edes nähnyt vielä, mihin kaikkeen tuo kykenisi. Ehkä hän ei halunnutkaan nähdä. Noidan huomauttaessa, ettei tuo ehkä halunnut paikkailla enää Alfin haavoja saatikka haudata tuon ruumista, kävi pukinparta vain hymähtämään huvittuneena. Tällä kertaa Alf hillitsi kielensä, eikä kommentoinut asiaa sen paremmin, vaikka olisi voinut.
Kuitenkin, Ofelian viimeisimmät sanat suorastaan provosoivat puoliveristä seuraavaan liikkeeseen. Noidan lähtiessä kävelemään kohden ovea, nousi Alfin kasvoille pieni virnistys. Alta aikayksikön oli puoliverinen ottanut askeleita noidan perään, saavuttaen tuon juuri ennen kuin Ofelia olisi ovesta minnekään ehtinyt. Nainen painettiin armottomasti vasten seinää, tuon toinen käsi väännettiin selän taakse ja toisesta napattiin ranteesta kiinni, painaen tuo käsi vasten seinää. Nyt noita ei voinut käsiään liikuttaa mihinkään suuntaan, ellei sattunut omaamaan yllättäviä fyysisiä voimia.

Vai pitkään naimatta ollut nainen voi olla noin hapan, mitä sinä Pukinparta kävi puhumaan jopa karismaattisen matalalla äänellä aivan naisen korvanjuuressa.
Et voi kieltää, etteikö mielesi tekisi edes vähän Virne pysyi kasvoilla koko tuon ajan, samalla kun keho kävi painamaan noitaa entistä enemmän vasten seinää, lisäten mukaan sen pienen, pervon lantioliikkeen.

// OH MY!
Slap me if you didnt like it! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Pappis » 06 Elo 2012, 15:55

Ofelia ei ehtinyt muuta kuin älähtää hämmästyksestä, kun hänet yllättäen painettiin seinää vasten ja toinen käsi vietiin kivuliaasti selän taakse. Nainen yritti riuhtaista itsensä irti, mutta kehnolla menestyksellä, puolihaltian ollessa häntä huomattavasti vahvempi. Huoneessa ei sillä hetkellä ollut demoneita, koska Ofelia oli luullut voivansa luottaa siihen, ettei Alf kehtaisi käydä henkensä pelastajan kimppuun. Virhearvio, noita kirosi ja mulkaisi miestä sellaisella raivolla, että sillä juuri ja juuri voisi riistää ihmishenkiä. Puolihaltia oli muutenkin ollut raivostuttava koko ajan, mutta tämä oli viimeinen tikki. Alfin käydessä puhumaan, raivo sai seurakseen inhon ja miehen lantion eleet saivat molemmat kasvamaan vaikuttaviin mittoihin.

Ofelia ei silti käynyt kieltämään puolihaltian väitettä. Hän oli ollut pitkään yksin ja tällainen yllättävä läheisyys tuntui omalla kierolla tavallaan kiihottavalta.
"Voit kuvitella mitä tahansa, Alf", Ofelia aloitti lausumalla miehen nimen niin suurella halveksunnalla, että se taisi kolahtaa jo lattiaan, "Mutta nimeäsi en käy huutamaan, en kuolinvuoteellasi, enkä mielihyväni huippuhetkillä. Sinne asti, et tule koskaan minua saamaan. Et, vaikka annan sinulle luvan yrittää", nainen lisäsi haastavasti hymyillen, koska ei halunnut tuntea oloansa pelkästään otettavaksi. Loppujen lopuksi se olisi kuitenkin Alf joka saisi itsensä tyydytetyksi ja Ofelia... Noh, Ofelia kyllä tietäisi, mitä tehdä puolihaltialle, jos tuo häviäisi haasteen.
Pappis
 

EdellinenSeuraava

Paluu Vanhametsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron