Kirjoittaja Sands » 04 Heinä 2012, 16:37
"Ja eiköhän hyvä seura tee huonoimmastakin viinistä nautinnon arvoisen," Roswell myhäili nuorta kuningasta silmäillessään. Olivathan demonin silmät hyvin pistävät ja viekkaat, mutta pystyivät ne olemaan kovinkin lempeät tarvittaessa. Jos muuta vanhus ei ollut elämänsä aikana oppinut kuin käyttämään silmiään, niin oli hän sen ainakin oppinut hyvin. Silmät katselivat Henryä rauhallisesti, vaikkeivät juurikaan räpytelleet ja kyllä se katse silti kovin tarkkaavaiselta tuntuikin, muttei kovin... tunkeilevalta, niin kuin se usein osasi olla. Lasia nostettiin huulille, Roswellin ottaessa hieman punaista nestettä suuhunsa, maistellen sitä ajan kanssa ennen kuin sen nielaisi.
"Tuo kuulosti miltei haasteelta," sarvipäinen mies naurahti nojatuolissa istuessaan, viitatessaan kuninkaan epäilyksiin hänen kestittämiskyvyistään. Niin, tuskinpa hän yksin aivan samaan kykenisi, eikä pennittömänä paljoon pystyisi... Mutta yrittäähän hän voisi aina. Kuitenkaan kuningas ei näyttänyt sitä kaipaavan, eikä demoni tahtonut toki ärsyttää toista vain todistaakseen tuon sanat vääräksi. No, ei Henryä ainakaan. Joku muu voisi olla vähemmän onnekas. Nuorella kuninkaalla oli jo tarpeeksi mielessään, eikä Roswellin oma hupi olisi tärkeämpää kuin toisen mielenrauha.
"Mutta Te olette kuningas, ja uskon Teidän tietävän mitä haluatte. Ja tietenkin tahdon Teidän viihtyvän, Teidän Majesteettinne," hymy pysyi tuon huulilla.
Demoni naurahti Henryn ehdotuksille pysyä kauempana rouvashenkilöistä, jotka niin kärkkäästi häntä olisivat valmiina huitaisemaan luudalla. Kenties se olisi ollut järkevä toimenpide, ainakin jos tahtoi säästyä siltä kivulta, mitä vanhempi rouva pystyi saamaan luudalla aikaan, jos oikein tahtoi. Se oli harvinaisen paljon.
"Turvallinen vaihtoehto, kyllä," Roswell myhäili leukaa hieraistessaan,
"Mutta kovin pitkäveteinen, eikö? Keneenkään ei satu liikaa ja pelokasta varmasti rohkaisee suuresti huomata, että kykenee karkottamaan minut niinkin helposti," tuo jatkoi nauraen. Ei häneen totuttaisi, jos hän vain välttelisi niitä, jotka eivät häntä lähelleen tahtoneet. Oli se parin mustelman arvoista, jos joku huomaisi, että tämä demoni ei taistelisi vastaan ja olisi harmiton. Itsevarma ihminen oli mukavampaa seuraa kuin pelkäävä, eikä se haitannut, vaikka itsevarma ihminen inhoaisi. Helpompi se olisi saada toinen pitämään hänestä, jos pelkoa ei ollut. Ja kukapa tahtoisi pysyä kaukana niistä näteistä, nuorista palvelusneidoista, joita nämä vanhemmat naiset yleensä suojelivat...
Roswell hymyili kovin pahoittelevasti Henryn ottaessa esille muiden hieman korkea-arvoisempien henkilöiden mielipiteitä hänen läsnäolostaan. Luultavasti hyvin, hyvin moneen otteeseen, kovin värikkäillä sanoilla ja tunteilla kuorrutettuina. Ne olivat odotettavissa ja toivottavasti kuningas myös oli ymmärtänyt seuraukset tähän alkaessaan. Kukapa sitä onnesta hihkuisi kuullessaan demonin elävän niin lähellä. Silti, sarvipään syytähän se oli, olisi ainakin kuninkaalla yksi huoli vähemmän, jos häntä ei olisi. Pahoillaanhan hän siitä oli.
"En voi väittää vastaan, ettenkö friikki olisi," vanhempi naurahti olkiaan kohauttaen,
"Mutten kenties näkisi itseäni tahrana. Vain erilaisena väriläiskänä maalauksessa. Kaikkihan me olemme, toiset vain enemmän toistensa kaltaisia," tuo hymyili. Vaikka tilanne olisi paremmin, vaikkei olisi sotaa tai eri rodut voisivat elää keskenään sovussa, kärsisi Henry silti aivan yhtä paljon moitteita alamaisiltaan ottaessaan Roswellin siipiensä alle. Demonit eivät olleet kovin tervetulleita minkäänlaisessa tilanteessa. Mutta nyt, tämä tilanne, se ei ollut pelkästään hänestä. Ei, kyseessä oli jotain paljon suurempaa.
"Moni kuningaskunta sortuu epäluottamuksesta omiaan kohtaan. Luottaminen on hankalaa tällaisessa tilanteessa ja se pitäisi tietenkin ansaita, mutta epäilyksille on parempi löytää hyviä syitä," tuo aloitti, ehkä enemmänkin itsekseen puhuen. Henry tuskin tarvitsisi vahvistusta asiaan.
"Jos olisin vastapuolella ja tahtoisin ujuttaa vakoojan tänne, en toki etsisi käsiini haltiaa tai taruolentoa. Liian helposti huomattavia, epäilykset heräisivät liian helposti. Ei, vakoojan olisi parempi olla ihminen tai ainakin joku jonka voisi ihminen uskoa olevan, joku joka tietää tapanne, on kasvanut täällä ja tietää miten toimia," demonin keltaiset silmät hakivat katseeseensa kuninkaan kasvot,
"Kenellä tahansa voi olla motiivi siihen, lajista riippumatta. Jos epäilykset ovat viattomien murhaamisen syy, toivon että kenraalinne ymmärtävät sille linjalle lähtiessään koko kansan olevan vaarassa, heidät itsensä mukaan lukien. Kenelläpä ei olisi vihollisia valmiina lavastamaan syylliseksi, jos noin oiva tilaisuus tulisi," Roswellin kasvot eivät olleet aivan yhtä hymyilevät, nyt enemmänkin vakavat, mutta silmät eivät olleet syyttävät tai vihaavat.
"Toisaalta, aivan samaan tapaan kenellä tahansa on motiivi olla ystävä ja voin olla varma siitä, että ystävä, joka ei ihminen ole, on mitä mainioin ja uskollisin ystävä. Tai oiva taistelija, siitä kenraalinnekin varmasti pitäisivät," rennompi hymy tuli taas huulille naurahduksen kera.
"Te olette kuningas, Teidän Majesteettinne. On ihailtavaa, jos he ovat edelleenkin edesmenneelle kuninkaalle uskollisia, mutta Te olette kuningas nyt. Jos he eivät ole uskollisia Teille, jos Te ette voi heihin luottaa, pitäisi heidän huolehtia asemansa menettämisestä, ennen kuin yrittävät pakottaa Teitä isänne kenkiin," Roswell naurahti,
"Toki olisi miellyttävämpää pitää heidät käskynne alaisina. Vihainen mies heidän taidoillaan olisi mitä ikävin vihollinen. Mutta kenties heidän uskollisuutensa kyseenalaistaminen rauhallisesti eikä liian aggressiivisesti voisi saada heidät ymmärtämään paikkansa ja Teidän asemanne. Kenties heidän on vielä hankala nähdä Teitä kuninkaana kuninkaan pojan sijaan, mh?"
((No! No... Itse olet ihan... neiti! Niin! Henry voi tulla vaatimaan ja jokainen vastaantuleva henkilö sanoo sen olevan huono idea. Garrettin hölmöily tappaisi monta, ennen kuin itse pääsisi hengestään! Ja ei muutenkaan olisi menossa minnekään haarniska päällä. Jalka ei nouse edes senttiä. Eikä käsi. Mutta nätti se on.))