Kirjoittaja Anonymous » 09 Joulu 2007, 10:49
Ily helpottui, kun Helga ilmoitti, ettei pysty lukemaan ajatuksia. Sitten hän kuunteli kiinnostuneena, kun ennustaja kertoi ennustamisen eri muodoista. Hän ei ollut kuvitellutkaan, että tulevaisuutta voisi ennustaa niin monin eri tavoin - Ily oli kasvanut tavallaan tynnyrissä, vaikka asuikin kadulla.
Kloppi ilahtui, kun Helga tarjosi toista omenaa, ja hän otti sen vastaan kiitollisena. Hän ei ollut syönyt vähään aikaan mitään, eilisilta oli ollut erittäin vähätuloinen.
"no kerroppa, oletko elänyt koko ikäsi täällä?" Helga kysyi, ja Ily vilkaisi tähän nopeasti ja huomasi että naisen ilme ei ollut millään lailla epäkohtelias. Kysymykseen saattoi siis vastata vailla huolta. "Jonkin aikaa", Ily sanoi olkiaan kohauttaen. "Vanhempani eivät kai pitäneet minusta, joten he laittoivat minut säkkiin ja heittivät mereen, mutta joku vanha nainen pelasti minut." Tämän osan tarinasta hän oli päätellyt itse, hän ei ollut kovin perillä menneisyytensä alkuajoista. "Ei se nainen ollut kovin mukava, enkä minäkään hänen mielestään, joten hän ajoi minut ulos joskus vuosi sitten tai niillä main", hän jatkoi.
Ily venytteli aamuauringossa ja salli itselleen pienen hymyn; hän istui syömässä omenaa ennustajan kanssa kaivon reunalla - tilanne oli aika hauska, hän tuumi. Sitten Helga mainitsi jotain hänen hiuksiinsa liittyvää.
"No joo, ei hiusten likaisuudella ole niin väliä", hän sanoi välinpitämättömästi ja väläytti Helgalle häpeilemättömän virnistyksen. Sitten Ily nojasi taakse ja katsoi taivaalle. Hän oli aina pitänyt pilvien katselusta; ne näyttivät koostuvan eri kerrostuksista, pilvet olivat monimutkaisia rakennelmia, jotka-
Sen pidemmälle ei Ily päässyt, kun hän huomasi nojanneensa hiukan liian taakse. Hänen tasapainonsa horjui, ja hänen kätensä haparoivat ilmassa kuin tukea etsien, mutta sitä löytämättä. Maisema vilahti hänen kasvoissaan, kun kloppi katosi kaivoon uikahduksen säestämänä.
Ily putosi pää edellä, joten hän ei nähnyt oikein mitään, ja kaivon pohjalla oli todella pimeää. Hän ei siis voinut arvata, milloinka iskeytyisi vedenpintaan. Kuului molskahdus, ja Ily räpiköi vedessä. Hän ei ollut melkein koskaan uinut, eikä osannut uida kunnolla vieläkään, joten ylhäältä saattoi kuulla epätoivoista räpistelyä. Onneksi kaivo oli suuri, ja Ily pieni, ja hän mahtui kääntymään kaivossa niin, että pää oli vedenpinnan yläpuolella.
Ily näki yläpuolellaan rinkulan ja päivänvaloa. Ja päivänvalon ja Ilyn välissä oli useita metrejä, seinät olivat liukasta kiveä eikä hän osannut uida.