Tännekö kaikki päättyy? || Dakum

Tyrmät ovat paikka, jonne kukaan ei halua joutua. Aikojen saatossa tyrmää on laajennettu syvemmälle maan alle, mistä johtuen tyrmistä löytyy erilaisia sellejä. Maan tasalla sijaitsevat sellit ovat valoisampia, mitä maan alla sijaitsevat loogisesti. Maan pinnalla sijaitsevien sellien ovet ovat suurimmaksi osaksi puisia, joiden yläreunassa on pieni, kalteroitu ikkuna, josta vartijat voivat tarkistaa vankien tilan. Alemmissa kerroksissa sellien ovet ovat suurimmaksi osaksi suuria kalteriovia. Kalterit ovat vankkaa, kestävää terästä, eivätkä helpolla mene rikki. Sellien seinät ovat kiviset ja selleistä löytyy yleensä yksi penkki ja pahnoja.
Jotkut selleistä ovat varustettu niin, ettei magiaa osaavat vangit pääse karkaamaan niistä. Vaikka ihmisillä magian tuntemus on huonompi mitä haltioilla, on muutama maagi onnistunut langettamaan lumouksen tiettyjen sellien ylle, jolloin sellistä ei pääse kävelemään seinien läpi tai katoamaan taikojen avulla. Oli kyseessä sitten maaginen olento tai magiaa omaava henkilö.

Jokaisesta kerroksesta löytyy taukotilat vartijoille, jossa miehet voivat syödä, levätä, vaihtaa kuulumisia ja jopa nukkua. Jokaisesta taukotilasta löytyy aina vähintään kolme vartijaa, tiloja ei koskaan jätetä tyhjäksi, kuten ei myöskään yhtäkään tyrmän kerrosta. Vartiointi on tarkkaa, eikä vangeille anneta etuuksia.
Tyrmät sisältävät myös kidutushuoneita, joissa kuulustellaan enemmän tai vähemmän viattomia vankeja, mitä kyseenalaisimmin menetelmin. Kuulustelijat ovat varautuneet kera kaikenlaisten välineiden, jotta kuulusteltava saataisiin murtumaan ennemmin tai myöhemmin

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Niehku » 24 Heinä 2012, 01:43

Elwyn Arthendálion

Haltia oli ollut tietoinen koko ajan, että jossain hänen lähettyvillään vaani se toinenkin vartija, kukaan ei kuolisi moiseen ovenpamautukseen. Mutta, Delathos oli ollut tällä kertaa nopeampi, eikä sitä nainen pistänyt tietenkään pahakseen.

Yhtäkkiä mies avasi yhden ovista auki vetäen Elwynin mukaansa. Hän kuuli raskaan lankun tipahtavan oven toiselle puolelle, jolloin pala nousi kurkkuun. He olisivat nyt ansassa, pimeässä huoneessa, jossa ilman minkäänlaista valoa oli vaikea havaita mitään. Havainnoituaan, etteivät haltiat olleet ainoita huoneessa, kääntyi myös Elwyn ympäri ja samassa sulkikin silmät tuohtuneena näystään. Hän avasi ne pian ja viritti aistinsa huippuun tarkastellen näöllään edessä seisovaa ihmistä. Tutut äänet, nimittäin kun miekka vedettii huotrastaan, kantautuivat haltian korviin ja pianhan muutama sotilaista uskalsi tulla tarkemmin katselemaan tunkeutujia komentajansa viereen. Elwyn puristi kätensä nyrkkiin tajutessaan, että kaksikolla todellakin oli ylivoima. Ei tämän suunnitelman pitänyt näin mennä.
Elwyn kuunteli tarkkaan Delathoksen sanoman, nyökkäsi sitten siihen, että oli tiedostanut hämärässä olevan lisää porukkaa.
Elwyn hymähti puhuen myös haltiakielellä, "Vai et pidä henkeäsi minkään arvoisena? Kuule, en minä sinua turhaan pelastanut, jospa kuitenkin pysyttelisit vain hengissä." vilkaistuaan pariaan hän jatkoi,
"Ahaa, suot minulle kunnian? Tämän jälkeen he tuplaavat vain yhden komentajan vartiota... Voi sitä seuraavaa onnekasta." Elwyn tarkkaili tilannetta miettien kaikkea yhtä aikaa; komentajan vahvuuksia, hämärässä olevien lukumäärää, mahdollista pakoreittiä.

Se oli sitten menoa, Elwyn kävi taistoon komentajan kanssa ohjaten tätä samalla jonnekin nurkkaan, jotta Delathos saisi paremmin hoidettua muut. Nainen ei ollut aliarvioinut komentajan miekkailutaitoja ja tuo oli päättänyt tehdä selväksi haltialle, ettei tuo tästä niin helposti selviäisi, jos ollenkaan. Tämä ei kuitenkaan ollut sitä pahinta laatua, jota Elwyn oli polullansa kohdannut, mutta hetkeksi haastetta tässä olisi. Hän yritti hoitaa hommia mahdollisimman äkkiä, sillä häntä huoletti enemmän pakoreitti kuin meneillään oleva taistelu. Tappelun keskellä ei saisi ajatella mitään, mutta haltian mieleen muistui ovi, huoneen ainoa reitti pois ja sen ovi. Haltia pystyisi Delathoksen avustuksella ja käyttämällä elementtiloitujaan oven hajoittamaan, mutta todennäköisesti sen takana kaksikkoa odottaisi kaksin- ellei kolminkertainen määrä sotilaita valmiina vangitsemaan heidät. Matka ei tyssäisi vielä siihen, riippuen kuinka paljon energiaa Elwynillä olisi jäljellä tekemään jäämuureja heidän ja sotilaiden välillä.
Haltia lennätti komentajan kunnon potkaisulla hetken matkan päähän, jotta saisi edes muutaman sekunnin ajan tarkastalla huoneen seiniä; mahdollisia ikkunoita, jotka olisi peitetty verhoilla.

Herpaantuminen tuntui käsivarressa, kun komentaja oli siihen osunut. Elwyn ei parkaissutkaan, haava ei ollut onneksi syvä, mutta pituutta sillä oli. Haltia päätti sulkea kaikki ajatuksensa pois ja keskittyä viholliseensa, mikäli aikoisi selvitä tästä enää mustelmilla ja yhdellä haavalla. Elwyn joutui kampatuksi, mutta nopealla ja notkealla liikkeellä ponkaisi siitä takaisin jaloilleen. Haava tuntui polttavan yhä enemmän, mutta naisella ei ollut nyt aikaa sen vakavuutta tutkiskella. Komentaja oli juuri tähtäämässä Elwynin päähän miekkaansa kun tämä väisti liikkeen menemällä hiukan matalammaksi. Tuota tilaisuutta hyväksi käyttäen hän sivalsi miestä jalkaan kunnolla saadeen aikaan jonkinmoisen veriruiskun että kovan parkahduksen. Miekka kalahti lattialle molempien käsien syöksyessä peittämään jalkahaavaa, siinä toivossa että se auttaisi. Pian huutokin loppui, jonkin vähän raskaaman asian pudotessa lattialle.
Niehku
 

ViestiKirjoittaja Crimson » 29 Heinä 2012, 00:26

Delathos

Mies ei voinut olla virnistämättä kuullessaan Elwynin sanat. Turha pelastaminen voisi tuottaa naiselle pettymyksen. Eikä kuuraparta saanut kuolla. Ei kyllä ollut aikomuksenakaan. Jos näistä ihmisrumiluksista oli pistämään hänet pois päiviltä, nostaisi haltia mielellään noille hattua. Delathosille silti oli aavistus, ettei moista toimenpidettä tarvinnut suorittaa.
En suo kunniaa, mutta tilaisuuden, Del hymähti, Yksikin suurempi kiho pois pelistä luo mahdollisuuksia. Luotan taitoihisi sen verran, etten usko yhden komentajan olevan sinulle vastus eikä mikään. Tuon sanottuaan haltia paransi otettaan miekastaan. Nyt oli vain ajan kysymys milloin Del pistäisi Elwynin myötä töpinäksi.

Kauaa ei tarvinnut toimettomana seistä, kun toinen hopeaharja lähti taistoon kohteensa kanssa. Delathos piti huolen, ettei kukaan päässyt vahingoittamaan naista tuona hetkenä, kun vastukset valittiin, vaan sivalsi sotilaita kohden miekallaan pitäen nuo täten myös riittävän välimatkan päässä Elwynistä. Neito pääsi kohteensa luo, aloittaen kiivaan miekkataiston taitavan komentajan kanssa.
Pakkasherra ei pahemmin selkäänsä katsonut, vaan uskoi Elwynin selviävän siinä missä mies reilua ylivoimaa vastaan. Oli tosin sinänsä onni, ettei sisälle koottu miehistö tuntunut olevan niin huippuunsa koulutettu kuin olisi voinut olla. Ansako? Pelkkä syötti? Tai sitten vain erittäin typerä veto. Ilmeisesti ihmiset olivat laskeneet, että kaksikko yrittäisi paeta loppujen lopuksi etuoven kautta ylivoiman nähdessään, joten parhaat miehet oltiin asetettu vartioon tuvan etupihalle. Miksei myös sen muualle ympäristöön. Silti, tuntui typerältä että ihmiset suorastaan uhrasivat nyt yhden kokeneimmista miehistään tälle parivaljakolle.

Teräksiset miekat kilahtelivat toiseensa. Puolin jos toisin otettiin vahinkoa. Pakkasherran keho olivat sievillä naarmuilla ja viilloilla kaiken kamppailun jälkeen, jopa jalassa, tarkemmin ottaen reidessä, törrötti sisätiloissa ampumaan uskallettu nuoli, mutta enemmän vahingoista kärsi vastapuolen kokematon rivistö. Useat miehet vääntelehtivät lattialla tuskissaan. Keneltä oli kurkku sivallettu auki siistillä vedolla, kenet lävistetty ja toiset taas pelkästään isketty voimalla kauemmas seinää vasten pamahtamaan, joka sai nuo tuupertumaan hetkeksi. Osa kärsi myös ilkeistä kylmän puremista kehossaan, kun Caradhrasin maaginen, jäistä lieskaa iskevä terä oli päässyt käymään liian likellä vastustajaa.
Tömähdys takana sai kuitenkin Delathosin huomion kiinnittymään taakseen hieman etäämmälle. Komentaja makasi kuolleena lattialla Elwynin jalkojen juuressa. Hyvä. Nainen oli ollut toimissaan niin nopea, kuin kuuraparta oli aikaisemmin laskelmoinutkin.
Täydellistä! pohjoisenherra hymähti ja juoksi kiireesti naisen luo, joka kätensä oli onnistunut viiltämään kamppailussa, "Satutitko itsesi pahemmin?", mies varmisti samalla, kun katse etsi komentajalta jotain, mitä poimia matkaan todisteeksi taposta. Koska sellaista ei sormuksen lisäksi löytynyt, napsaisi Delathos pienellä miekan iskulla koko sormen matkaansa - työnantaja tuskin kävisi kyseenalaistamaan kyseistä. Kuka nyt sormensa antoi suosiolla muka leikata irti, ellei olisi kuollut! No, ehkä joku typerys, mutta kuitenkin.

"Ja nyt mennään, niin kuin olisi jo", kuuraparta totesi ykskantaan ääneen ja olettaen että Elwyn häntä seuraisi, suuntasi mies kulkunsa tuvan seuraavaan kerrokseen. Vaikka tiesikin sen huonoksi ideaksi, oli muita pakoreittejä nyt mahdoton käyttää. Ylempää saattaisi jopa pystyä loikkaamaan talon puolikasta suojaavan muurin ylitse, joka taas hidastaisi ihmisten joukkoja ennestään ja antaisi Delathosille ja Elwynille riittävästi aikaa haihtua näkyvistä.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Niehku » 04 Elo 2012, 19:38

Elwyn Arthendálion

Delathoksen mietteiden mukaan eihän komentaja sikäli mikään ylivoimainen vastus ollut. Elwyn veti kerran syvään henkeä katsellessaan kuolleen miehen pään pyörivän muutaman kerran ympäri lattialla, ennen kuin viimein asettui aloilleen. Haltia käänsi katseensa toveriinsa päin, joka olikin jo tulossa tämän luo todeten samalla siis, ettei vaaraa olisi ainakaan hetkeen. Nainen vilkaisi kättään kuin unohtaen, että siihen oli sattunut.
"En, ei tuo paha ole." hän totesi miehelle kaivaen samalla jonkinlaista harsonriekaletta, jotta saisi verentulon tyrehtymään lopullisesti. Koska Delathos vaivautui todisteen ottamiseen, ei Elwyn toistaisi samaa, kyllä ylemmät uskoisivat sen että nainen oli ollut mukana tässä jupakassa ja saisi sen mukaisen palkkion. Nainen arvioi äkkiä katseellaan miehen kunnon, muttei tuolla ainakaan näyttänyt olevan mitään mustelmia tai pieniä haavoja vakavampaa.

Pyyhkäistyään kämmenselällään kosteaa otsaansa Elwyn lähti miehen perään. Päässä jyskytti ikävästi, mutta onneksi pahin oli jo ohitse. Portaiden jälkeen seurasi pieni tasanne ja ikkuna, josta haltia vilkaisi pihan tilanteen. Siellä täällä juoksi edes takaisin ihmisjoukkoja huudellen toisilleen käskyjä. Kaksikko jatkoi yhä ylemmäs, sillä jos tuosta ikkunasta yrittäisi paeta, huomaisivat ihmiset sen varmasti nuolisäteineen. Portaissa tuli vastaan yksi vartijoista, johon Elwyn tyytyi sivaltamaan mojovan vatsahaavan, jolloin vihollinen putosi portaat alas tuskissaan. Siitä tuo ei varmasti enää aiheuttaisi ongelmia pakolaisille. Viimein jälleen tasanne, mutta tästä voisi jopa päästäkin karkuun. Ikkunat oli suunnattu pienelle vartiointiparvelle, jonka edessä pienen välimatkan päässä komeili juuri se kaivattu muuri. Parvella olevat kaksi sotilasta havaitsivat kaksikon, repäisivät ikkunaovet auki ja kävivät näiden kimppuun. Elwyn jäädytti toisen kurkusta ylöspäin umpijäähän, jolloin tuon elintoimet lakkasivat siihen johtuen aivojen vaurioitumisesta, joten lopulta pää räjähti pakastepirstaleiksi ruumiin kaaduttua lattialle.

Alhaalta päin portaista kuului muutakin kuin sen vatsaviillon saadun karjunnat. Elwyn meni matalana parvekkeelle, arvioiden sen etäisyyttä muurille. Kyllä vain, siihen pääsisi pitkällä loikalla. Jos moisesta putoaisi, tulisi kuumat paikat. Muurin takaa avautuisi hiljaisempi seutu, joka takaisi useampia pakoreittejä. Hypyn täytyisi tapahtua pian, etteivät ihmiset alkaisi kerääntyä parven alle jousipyssyineen. Niimpä Elwyn viittasi Delathosta luokseen, samalla kun nousi jaloilleen. Hän otti muutaman askeleen taaksepäin, jotta saisi sopivan vauhdin loikkaan ja näin pääsisi varmasti ehjänä muurin päälle. Hyppy oli nopea ja sulava ja Elwyn asettui mytyksi muurin päälle odottamaan toveriaan ja oli valmiina heittämään yhden tikareistaan alhaalla parveilevaan sotilaaseen, jos tarve vaatisi.
Niehku
 

ViestiKirjoittaja Crimson » 15 Loka 2012, 16:34

Delathos

Pakojuoksu pitkin tuvan kerroksia alkoi. Delathos itse jättäytyi jo kovin alussa Elwynin taakse, antaen naisen mennä edeltä etsimään pakoreittiä. Pakkasherra itse käänsi - tai oikeammin vauhdissa kumosi - jäljessään käytävillä olevat satunnaiset pöydät perässä tulijoiden tielle esteiksi, jotteivät nuo pääsisi etenemään miekkoineen niin nopeasti haltiakaksikon perään. Pienikin kiusa oli tässä tilanteessa harvinaisen suuri, ja senkös tuottamisesta Delathos nautti suuresti. Etenkin, kun kyseessä oli vihollinen.
Pakoon juokseminen tuntui kestävän ikuisuuden. Valmiiksi taistelusta hengästynyt pakkasherra sai pidellä pistelevää rintaansa toistamiseen. Del oli vahva ja sitkeä, mutta tämän kaltaisessa atleettisessa kestävyydessä jäi helposti toiseksi vetreämmille nuoremmilleen. Ei auttanut kuitenkaan itku markkinoilla, joten pakkasherra suorastaan pakotti itseään eteenpäin Elwynin perässä. Ikkunaovien auki pamahtaminen sai kuitenkin hengästyksensä kanssa taistelevan Delathosin huomion puoleensa. Kaksi vartijaa singahti parviovien takaa Elwynin kimppuun, joista toinen koki harvinaisen karvaan kohtalon päänsä jäätyessä kalikaksi. Toiseen Del kävi tyhjin käsin tarraamaan, pakottaen tuon takaisin parvekkeelle ja siitä yhä kaiteen yli kerrokset alas maahan lopputuloksen miehen kohtalosta saattoi sen ilmalennon aikana jo arvatakin.

Kun kahdesta vartijasta oli taas tehty selvää, siirtyi valkoparta pois naisen tieltä, joka parvelle asteli. Delathos tiesi jo, mitä tuolla hopeatukkaisella tyttösellä oli mielessä. Mielessään mies karsasti ideaa jo etukäteen, mutta ei käynyt taas ääneen mainitsemaan asiasta.
Viittoilun myötä Del astahti lähemmäs Elwyniä, seuraten vierestä kun nainen pomppasi sievässä kaaressa parvekkeelta muurin kaiteelle. Tuohan oli varsinainen apina. Turhankin näppärä ja vetreä liikkeistään, mikä sai pakkasherran hymähtämään lähinnä siitä suuresta kateellisuudesta, ettei hän pystynyt moisiin liikkeisiin enää satojen elinvuosiensa jälkeen, vaan oli panostanut juurikin lähinnä kivunsietokykyynsä ja suoraan päälle käymiseen, kuin varjoissa hiippailuun.
Oli miten oli, oli pakkasherran vuoro loikata muurille. Pieni vilkaisu alas loi sitä tiettyä kannustusta, sillä Del ei aikonut jäädä yhdenkään sotilaan ammuttavaksi, saatikka sitten tipahtaa alas parvelta, missä tapauksessa mies katkoisi ainakin jalkansa. Muutama askel taaksepäin antoi sopivan etäisyyden kaiteesta, kun mies sitten otti muutaman nopean juoksuaskeleen ja ponkaisi kunnolla vauhtia muurin kaiteesta. Liito ei ollut yhtä sulava kuin Elwynillä, mutta takasi ison miehen päätymisen kuitenkin muurin reunalle, josta kompuroinnin kautta Delathos sai tasapainonsa kuriin.

Pakkasherra soi vielä silmäyksen taakseen, jossa aiemmin tuvalla heitä jahdanneet sotilaat huutelivat parvekkeen kautta solvauksia kahden suippokorvan perään, kuin ahnaasti aikeenaan yrittää loikata kaksikon perään muurille. Kenelläkään ei kuitenkaan tuntunut olevan rohkeutta hypätä perään, sillä vastassa olisi ollut kylmä tiputus alas talon pihamaalle tilanpuutteen takia. Muurin alle oli myös kertynyt sotilaita, jotka osoittelivat Delathosta je Elwyniä, huudellen tovereilleen että toisivat jousia mukanaan jotta tihulaiset saataisiin ammuttua alas.
Sen kauempaa kuuraparta ei jaksanut seurata sotilaiden tohelointia, vaan käänsi katseensa puolestaan muurin toiselle puolelle, jossa heitä odotti silmämääräisesti kahden metrin pudotus alas metsäiseen maisemaan.
Häivytään ennen kuin ne tosiaan ampuvat meidät alas.., Del totesi kuivasti naurahtaen, loikaten sitten itse alas muurilta. Matka takaisin kohden haltioiden kylää alkaisi tasan nyt, eikä hetkeäkään enää myöhemmin.


//Ma pahoittelen pitkää odottelua, mutta koulu >://
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Niehku » 29 Marras 2012, 14:15

Elwyn Arthendálion

Hypyn jälkeen päässä oli pyörryttänyt, mutta onneksi haltia sai tukevan otteen muurinkaiteesta, eikä pudonnut velttona alas. Vasta sen jälkeen Elwyn uskalsi aloittaa hengityksensä tasaantumisen ja nuolaisi muutaman kerran huuliansa. Olihan Elwyn totta kai samanlaisia loikkauksia tehnyt aiemminkin, mitä suorastaan vaaditaan varjoissa liikuskeluun.
Haltia silmäili vuoroin Delathosta, vuoroin alas ja viimein mies hyppäsi. Onnistuneesti.

Yhä mytyssä istuvaa Elwyniä nauratti ihmiset parvella, joilla ei ollut rohkeutta hypätä kaksikon perään. On siinäkin sotilaita... No niin, nyt paikalle alkoi kerääntyä porukkaa sen verran, että olisi pian lähdettävä. Siitä huomautti myös Delathos, joka sen jälkeen loikkasi alas muurin metsäiselle puolelle. Haltia nyökkäsi, mutta sitä ennen, hän ei voinut olla vastustamatta kiusausta. Niimpä tuo näytti keskisormeaan vastapäisellä parvella oleville sotilaille katalan virneensä kera, jonka jälkeen tuo käänsi heille selkänsä ja hyppäsi alas.

Haltia päästi pitkän huokauksen ja säntäsi Delathoksen perään.
"Ihmisillä menee hetki kiertää muuri, ennen kuin pääsevät tänne asti. Jos nyt ylipäätään heistä kukaan vaivautuu enää lähtemään." Elwyn totesi miehelle. Toisekseen, metsä oli sen verran tiheä, eikä nyt ollut mikään aamu tai iltapäivä, joten pimeästä metsästä olisi aika hankalaa etsiä haltiakaksikkoa. Elwyn vei miekkansa kantokoteloon selälleen lepäämään seuraavaa kertaa odotellessa.

//Joo, et oo ainoa, joka on vähän hiljanen miun kanssa peleissä :'D ymmärrän kyllä, että koulu vie paljon aikaa :) toivon aina vaan näitä vastauksia odotellessa, ettei peli kuitenkaan keskeytyisi :< ja eipä taaskaan miulla tullu kamalan pitkä töpö..//
Niehku
 

ViestiKirjoittaja Niehku » 14 Maalis 2013, 17:28

Joo, vedän hahmoni pois tästä.. Mikäli haluat vielä jossain välissä jatkaa peliä, laitathan yksäriä :)
Niehku
 

Edellinen

Paluu Vankityrmä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron