//Jatkoa pelistä Taiteen nimessä [K18]Siirrytään seuraavaan päivään, if you don't mind : )//
Ruoskan iskut kuuluivat terävinä napsahduksina paljasta ihoa vasten. Jokaista iskua seurasi tuskan parahdus ja kahlehdittu keho värähti kivusta. Iho aukesi viivamaisiksi haavoiksi, jotka veri pian väritti punaisiksi. Kuulustelijan käden merkistä pyöveli laski ruoskansa ja väistyi syrjään, jotta tämä saattoi esittää kysymyksiä. Hänelle ne olivat vain tyhjää puhetta... Merkityksettömiä. Hänen työnsä oli saada vangit puhumaan. Se mitä he sanoivat tai jättivät sanomatta oli jonkun muun huoli.
Kuulustelija kätteli Kaydeniä asianmukaisesti, ennen kuin poistui paikalta. Pyöveli riisui mustan hupun päästään ja alkoi kerätä välineitään laukkuunsa. Veitsiä, koukkuja, ruoskia, neuloja... monet veren tahrimia, mutta kaikki hyvässä kunnossa. Vartija irrotti voimattoman vangin seinän kahleista sillä aikaa, kun Kayden puki pitkän nahkatakkinsa ylleen ja nosti laukkunsa kivilattialta, poistuen kuulusteluhuoneesta sanaakaan sanomatta.
Oli ilta, joten vankila oli varsin hiljainen. Jostain kuului vaimeaa koputusta, jostain jonkun kurjan surkea itku. Pyövelin askeleet kajahtelivat hämärällä käytävällä. Hän käveli vankien katseiden alla, vilkaisemattakaan näihin. Monet heistä hän tulisi myöhemmin mestaamaan, minkä vangit itsekin varmasti tiesivät.
Mies oli poikkeuksellisen huonolla päällä. Ei niinkään vihainen... vaan alakuloinen. Joskus vankilassa kulkiessaan hän pysähtyi keskustelemaan näiden kanssa, ilkkumaan näille tai vihjaamaan heidän lähestyvästä kohtalostaan. Tänään hän ei ollut vaihtanut kenenkään kanssa kuin tervehdykset ja hyvästit. Hänen mieltään painoivat edelleen eilispäivän tapahtumat. Sinisilmäinen puolidemoni oli tullut hänen uniinsa, herättäen hänet valtavaan yksinäisyyden ja syyllisyyden tunteeseen. Mitä taakseen jättää, sen edestään löytää... tuo sanonta oli käymässä hyvin kirjaimellisesti toteen.
Outo aavistus iski Kaydenin lävitse tämän ollessa aikeissa ohittaa erään tietyn sellin. Sitä oli vaikea selittää... Hän tunsi jotain niinkuin ihminen tuntee sen, kun häntä tuijotetaan takaapäin. Hän ei nähnyt tai kuullut mitään poikkeavaa, mutta silti jokin sai hänet pysähtymään ja kääntymään sellin puoleen. Ensin hän näki vain häilyvän hahmon seinää vasten, mutta terävöitettyään katsettaan tuo alkoi hahmottua hänelle selvemmin. Mies tunsi sydämensä jättävän lyönnin välistä silkasta hämmästyksestä ja järkytyksestä. Sellissä istui Darion, tuo viehättävä puolidemoni, kera vaaleiden enkelin silminsä. Odottamassa tuomiota, joka hänen kaltaisilleen oli selvä.
Kayden yksinkertaisesti jähmettyi paikalleen. Hän ei tahtonut uskoa näkemäänsä. Se, että Darion ilmestyi uudelleen hänen elämäänsä näin oli suorastaan kohtalon ivaa. Mies ei saanut sanottua sanaakaan, vain tuijotti Darionia hämmästyneen näköisenä palavilla silmillään kuin tämä olisi jokin aave tai ilmestys.
Viimeksi muokannut Juudas päivämäärä 02 Elo 2012, 09:51, muokattu yhteensä 1 kerran