This is all just a game || Crim

Kolmen vanhimman ja kunnioitetuimman lohikäärmeen luolasto. Oviaukko on valtava, niin pituudeltaan kuin leveydeltäänkin. Sisään astuessa saavut ensin suureen luolaan, josta lähtee kolme käytävää kolmeen erilliseen luolaan. luolat eivät ole kovinkaan hienoja, mutta ne ovat huomattavasti valoisampia, mitä tavallinen luola. Lisäksi seiniin on kirjoitettu riimukirjaimin tarinoita ja piirrelty muinaisten kulttuurien kuvioita, jotka tuovat mystisyyttä luolaan. Vanhimpien luola sijaitsee korkealla, keskimmäisen vuoren huipulla.
Kolme vanhinta: Marduk, Jörmungandr, Shyvana

Valvojat: Crimson, Aksutar

This is all just a game || Crim

ViestiKirjoittaja Aksutar » 02 Elo 2012, 20:03

Marduk


Seesteisenlämmin kesäpäivä oli vaihtumassa viilenevään iltaan Cryptissä. Koko päivä oli tuntunut tuskallisen pitkältä kuumuutensa takia. Harva oli jaksanut tehdä päivällä pahemmin mitään, vaan kaikki fyysinen työnteko paahtavan auringon alla oltiin siirretty suosiolla iltaan.
Haltioiden linnalla oli tänään järjestetty jälleen yhdet tanssiaiset ylimystölle. Aateliset niin kaupungista kuin kylästä oltiin kutsuttu paikalle juhlimaan iltaa yhdessä, kesän kunniaksi. Mitä sitä suotta miettimään tärkeitä juhlapäiviä, jolloin kestitä vieraita. Kuningasparilla oli varaa heittää kekkerit jos toisetkin milloin ikinä halusivat! Suurin osa hovin huomiosta olikin keskittynyt nyt alkaviin illallisjuhliin, lukuun ottamatta käytävillä risteileviä vartijoita.

Oli kuitenkin eräs, joka oli tullut kutsutta linnalle. Tai no, ilmestynyt linnalle. Vanhalle oraakkelille illallisjuhlat olivat mitä mainioin harhautus saapua jälleen haltiakuninkaan kotiin kutsumatta, tapaamaan haluamiaan henkilöitä. Lohikäärme teki tätä alinomaa haltiakuninkaan vanhan opettajan suhteen. Mutta kukapa nyt uskoisi sitä vanhaa, järkensä menettänyttä haltiaa, jos tuo alkaisi kertoa lohikäärmeen vierailevan luonaan säännöllisesti.
Seesteisenpitkä päivä ei ollut tuntunut ikivanhasta lohikäärmeestä miltään. Tuhansia vuosia odottanut lohikäärme sai viimein mieleistään tekemistä. Se oli koko päivän virnuillut itsekseen vuorensa huipulla. Kunnes oli kyllästynyt odottamaan. Vai oliko tuo odottanutkaan ollenkaan? Ei, Ajankiitäjä ei odottanut mitään.

Kuitenkin, oli valtava lohikäärme ottanut vähemmän huomiota herättävän muodon ja kiitänyt aikojen, paikkojen ja elämien halki paikkaan, jonne tänään aikoi mennä tapaamaan uutta tuttavuutta.
Saapuessaan huoneeseen, johon oli halunnutkin, jäi vanhan ihmisen illuusiossa lymyilevä oraakkeli seisomaan paikoilleen keskelle paksuhkoa savupilveä. Savupilveä, joka oli siellä jo ennen kuin hän saapui. Ei, hän ei olisi näin teatraalinen, että kävisi sisätiloihin savua nostattamaan vain, koska saapui paikalle. Vaikka vanhus kyllä pitikin dramaattisuudesta.
Näyttävämpi kahdesta ihmisilluusiosta lähti hitaasti, lähes äänettömästi askeltamaan peremmälle savuiseen huoneeseen. Tuota oli lähes mahdoton kuulla saatikka nähdä, mutta valtavaa auraansa hän ei voinut peittää. Ne, jotka vähääkään osasivat aistia auroja, tunsivat lohikäärmeen läsnäolon joko ahdistavan tai outona sisäisenä tunteena. Jopa linnan toiselta puolelta asti.
Pahoja tapoja kuninkaan lääkkeistä vastaavalla henkilöllä Lohikäärme avasi viimein suunsa astellessaan kohden Faunia, jota oli tullut vihdoista viimein tapaamaan. Tai ehkä fauni oli tullut häntä tapaamaan, tuo ei vain vielä tietänyt sitä Sen sijaan, että olisit kuninkaasi kanssa iltaa viettämässä seurapiireissä, istut yksin huoneessasi poltellen ties mitä myrkkyjä. Kerrohan, Atrevaux, Auttavatko mieltä turruttavat pössyttelyt sinua ajattelemaan paremmin, hmm? Yritätkö, kenties, löytää jonkinlaisen älynväläyksen niiden kautta? Puheensa tuli ulos yleiskielellä, vanhan miehen äänellä. Äänellä, joka ei ollut mitenkään erikoinen, ei kumisevan pelottava, ei uhkaava. Utelias, ehkäpä.
Archelauksen ei periaatteessa olisi edes tarvinnut kysellä. Hän tiesi miksi kenraali Argentus harrasteli tätä pientä pahaa tapaansa, hän tiesi mitä tuo saattoi kaikista mahdollisista vastauksista vastata. Siltikin, oli aina yhtä mielenkiintoista katsoa miten eri olennot reagoivat tähän silmättömään, tavalliselta ihmiseltä näyttävään otukseen.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 02 Elo 2012, 23:12

Atrevaux

Musiikki soi tahdissa suuressa salissa, jossa hovi ja muu aatelisto vietti iltaansa tanssin ja juhlinnan merkeissä. Suurin osa ylimystöstä oli saapunut kaupunkiin, kuninkaan linnalle. Tanssiaisiin. Illallisjuhliin. Tai kuten Atrevaux sitä kutsui, turhanpäiväiseen ilakointiin, jossa ei ollut mitään järkeä.
Yksi eliittikenraaleista oli sulkeutunut piiloon huoneistoonsa lähes koko kuumaksi päiväksi. Tuolla ei ollut ollut juurikaan työtehtäviä koko päivänä, joten kerrankin mies oli saattanut keskittyä omiin rästitöihinsä. Muistiinpanojensa järjestelemiseen. Kirjoituspöydälleen kasaantuneiden papereiden pinoamiseen. Sekä kirjoittamaan muutamia reseptejä loppuun, jotka vielä tuoreessa muistissa sattuivat olemaan.
Lisäksi Atrevaux oli yrittänyt valmistaa vastasaamansa kaavan mukaan Aranille tarkoitettua lääkettä. Epähuomiossaan mies onnistui muutamalla kerralla vain polttamaan kalliita raaka-aineita hukkaan. Siitä fauni syytti kuumuutta. Sen aivoja paahtavaa ja hermoja riipivää ominaisuutta. Epäonnistumiset eivät olleet Atrevauxia kuitenkaan saaneet yhtään enempää kärttyisämmäksi, kuin tuo jo valmiiksi oli, sillä vanha sarvipää oli onnistunut valmistamaan loppujen lopuksi kaikesta jäljellä olevasta pienen määrän Cúthalioneja riipivän sairauden kohtauksia minimoivaa rohtoa, jonka oli pistänyt tarkoin talteen tulevan varalle.

Nyt fauni oli hetkeksi istunut alas huoneessaan. Tyytyväisenä päivän saavutuksiinsa tuo oli sytyttänyt piippunsa, polttaen taas ties mitä myrkkyjä ja raviten niillä jo niistä riippuvaisia keuhkojaan. Ohessa mies oli keskittynyt kuuntelemaan jostain kauempaa kantautuvaa musiikkia, ja naputteli sormenpäillään sen tahtiin nojatuolinsa kädensijaa hymisten.
Hyminä loppui kuitenkin lyhyeen, kun kenraali pisti merkille jostain lähestyvän maagisen auran. Valtavan sellaisen. Ja vahvan. Niin vahvan, että se sai Atrevauxin sisällä kihelmöimään omituisesti. Yllättävintä tässä kaikessa oli, että vanha sarvipää aisti auran omistajan omasta lukaalistaan. Ai miksikö? Koska hän oli itse maagi ja saattoi vaikka vannoa haistavansa kaiken vähänki taikuutta omaavan asian.

Yllättäen tuo aurakas kävi ilmoittamaan olemassa olostaan ääneen, tuomitsemalla jossain määrin kenraalin piipun pössyttelyn. Ääni sai Atrevauxin nostamaan hieman päätänsä kumarasta ja kohottamaan kulmiaan. Kuka oli mahtanut saapua häntä lähes hiipien tapaamaan? Kuka kenraalilla tällä kertaa oli kunnia tavata?
Fauni puhalsi ilmaan muutaman renkaan savusta, kuunnellessaan vanhalle miehelle kuuluvaa ääntä. Lopulta puinen kapine laskettiin ikkunalaudalle sille vartavasten rakennettuun viritelmään, jossa se ei polttaisi puista alustaansa, jolle se tavallisesti kyljelleen hylättiin. Sarvipää nojasi selkänsä jälleen nojatuolinsa selkänojaan, jääden hetkeksi märehtimään savuja suuhunsa.
"Ehkä yritänkin. Ehkä pyrin saavuttamaan sillä kokonaan toisen ulottuvuuden? Tai saavuttamaan sanojesi mukaisesti mielessäni jotain suurta?" fauni vastasi kysymykseen kysymyksellä, ja ryhtyi kapuamaan itseään ylös tuolistaan, "Ei. Poltan silkasta mielihalusta", kenraali vielä lisäsi, kääntyen nyt paremmin katsomaan savuisesta huoneesta silmiin pistävää silmätöntä miekkosta. Joku olisi saattanut tunnistaa henkilön Oraakkeliksi, mutta faunilla ei ollut mokomasta mitään käsitystä. Eihän hän tiennyt, miltä tuo valtava lohikäärme näytti edes käärmeenä. Miksi hän täten tietäisi, miltä Vanhin olisi näyttänyt humanoidi illuusiossaan, mikäli tuolla sellainen edes oli? Varmasti oli. Miksei tuhansia vuosia vanhalla pedolla olisi muotoa, jossa tuo saattoi muun kansan sekaan soluttautua? Tällä hetkellä tuo silmätön mies oli Atrevauxille ei mikään tietty, mutta tiedostetusti maaginen olento.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 02 Elo 2012, 23:47

Vanhan miehen pää kallistui pienesti, kiinnostuneesti faunin käydessä kampeamaan itseään ylös. Mies ei kuitenkaan voinut olla naurahtamatta kuivahkosti.
Toiset ulottuvuudet ovat saavutettavissa paljon terveellisimminkin, Atrevaux Mies hymisi käsiensä löytäessä tiensä selän taakse. Se oli varmaan uskomatonta, mutta ensimmäistä kertaa monituhatvuotisen ikänsä aikana Marduk näki läheltä jättiläisfaunin. Eipä moisiin ollut pahemmin törmännyt saatikka yrittänyt törmätä. Tämä sarvipää oli kuitenkin mielenkiintoisempi tapaus, mitä tavalliset puolisorkkajalkaiset. Tämä tapaus oli jotain erikoista.
Tiedän että poltat mielihalusta. Riippuvuudesta Mies virnisti kävellessään nyt lähemmäksi faunia.
Lienetkö täysin toisissa maailmoissa, vai muuten vain äärimmäisen varomaton henkilö? Vanhus naurahti Vai onko tämä täysin normaalia, että huoneeseesi ilmestyy tuntemattomia? Pidätkö sinäkin minua harhana, kuten vanha parka Dwinneldth.

Te nuoret, ennen vanhaan sitä pelättiin kaikkea uutta ja uhkaavaa Mies puuskahti jatkaessaan puhettaan, lähtien sitten kävelemään poispäin faunista Tai ehkä se johtuu minusta. Kuinka sokea vanhus nyt uhkaava voisi olla. Silmätön vanhus. Karu kyllä, mutta ei uhkaava. En edes muista milloin viimeksi joku olisi tätä muotoa pelännyt!
Onko se liikaa vaadittu, että te kuolevaiset muistaisitte meitä edes jotenkuten?! Mehän annamme teidän elää, ANTAISITTE TE MEIDÄN TULLA MUISTETUIKSI, KUNNIOITETUIKSI! Puhuessaan - ja loput lauseesta huutaessaan - mies kääntyi yllättäen ja lähtiessään nopeasti lähestymään Faunia, kävi ihmisilluusio muuttamaan muotoaan joksikin, mitä minkään uskonnon jumala ei olisi suonut maanpäällä kulkevan. Kolme metriä korkeutta omaava humanoidin ja käärmemäisenliskon hybridi kävi pysähtymään nopean lähestymisen jälkeen aivan Faunin eteen, ollen sen verran kumarassa, että saattoi olla kasvotusten sorkkajalan kanssa. Tyhjät silmäkuopat tuijottivat kohden faunin kasvoja, aivan kuin otus olisi niillä nähnyt jotain.
Kuulin, että haluaisit tavata Oraakkeli kävi nyt vihjailemaan kuka saattaisi mahdollisesti olla. Joku, jonka Atrevaux jollain tasolla joskus halusi tavata Ja ehkä suon sinulle sen ilon ja kunnian. Mutta en täällä. En tässä tilassa. Kuninkaasi on varmasti tietoinen läsnäolostani, eikä arvosta sitä niin suuresti. Mehän emme halua stressata kuolevaa kuningasta yhtään sen enempää, mitä tarve, emmehän, Kenraali Argentus?
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 03 Elo 2012, 00:33

Fauni katsoi puhuvaa miestä, käyden nyökkäämään pienesti, hyväksyvästi tuon ensimmäiseen toteamaan. Tottahan tuon sanat olivat. Atrevaux tosin ei ollut kiinnostunut niinkään toisista ulottuvuuksista, paitsi omien summoonipetojensa maailmasta. Tosin, sinne kenraali ei tahtonut eksyä vahingossakaan. Tuskin tahtoi kukaan muukaan. Se oli valoisa maailma siellä asuville, mutta helvetti ulkopuolisille.
Atrevaux nosti kätensä selkänsä taakse, suoristaen hieman ryhtiään. Vanha mies puhui jälleen viisaita sanoja, joihin fauni vastasi aluksi pelkällä nyökkäyksellä. Mutta oliko kenraali todellisuudessa varomaton? Ei. Vaikkei sitä saattanutkaan nähdä, oli kenraali jo miettinyt tilanteen etukäteen. Laskenut ne lukemattomat vaihtoehdot kuinka tämä vieras mies saattaisi toimia, ja oli myös valmis vastaamaan niihin samalla mitalla. Fauni ei kokenut tulokasta harhana, vaan totena. Ei ystävänä. Ei vihollisena. Tuntemattomaan piti suhtautua avoimesti, ei uhkaillen ja totuutta vääristellen turhilla mielikuvilla.

Atrevaux ei sanonut mitään, vaan antoi puheliaan silmättömän vanhuksen puhua. Ei siksi, ettei hänellä itsellään olisi ollut mitään sanottavaa, vaan koska koko kohteliaammaksi antaa toisen puhua ensin suunsa puhtaaksi. Vanhus päivitteli mennyttä. Sen jälkeen sitä kuinka tuota ei pelätty. Juuri kun fauni oli aukaisemassa suutaan, ryhtyi silmätön Oraakkeli päivittelemään ajatuksiaan jälleen - saaden kenraalinkin hätkähtämään pienesti muodonmuutoksestaan, jota Atrevaux ei ollut osannut ottaa millään tapaa huomioon.

Jättiläisfauniakin korkeampi hybridi tuijotti nyt ontoilla silmäkuopillaan tyynen rauhallista sarvipäätä. Faunilla ei ollut syytä pelätä. Jos tuo... otus olisi tahtonut hänen kuolevan niille sijoilleen, olisi tuo varmasti tekonsa jo suorittanut ja lähtenyt matkoihinsa. Tuolla täytyi olla jotain asiaa. Jotain tärkeää mielessään. Jotain, miksi Atrevaux tunsi omankin uteliaisuutensa pitkästä aikaa heräävän henkiin.
Hybridi vakuutteli faunin tahtoneen tavata tuon. Todellako? Josta puheenollen, olisiko kyseessä voinut olla vanha Oraakkeli, josta vain joitain päiviä sitten kenraalilla oli ollut puhetta Aranin kanssa? Ainakin tuon käärmemäinen olemus, sekä viisaus puhuivat puolestaan. Kenties myös ihmisilluusionsa. Fauni ei olisi tahtonut vielä olettaa mitään tuosta otuksesta, mutta jokin sisällä kävi sanomaan kyseessä todella olevan yhden Vanhimmista.
"Olen sangen otettu läsnäolostasi", Atrevaux aloitti, käyden sivelemään partaansa pienesti, "Olen myös otettu, että olet valmis suomaan minulle ilon ja kunnian tutustua sinuun paremmin", kenraali jatkoi, "Mutta ennen kuin lupaan mitään, ennen kuin olen valmis lähtemään minnekään, tahtoisin esittää sinulle kysymyksen, joka vaivaa mieltäni". Atrevaux vilkaisi nopeasti olennon ohi, tarkistaakseen oliko tuo onnistunut aiheuttamaan minkälaista sotkua pienellä muodonmuutoksellaan loppujen lopuksi ei niin kookkaaseen lukaaliinsa. Ilmassa leijaileva enemmän ja vähemmän paksu savu ei kuitenkaan sallinut nähdä kovin pitkälle, mutta riittävän, saaden faunin vain toteamaan joidenkin tavaroiden vaihtaneen paikkaansa.
Katse palasi takaisin hybridin onttoihin silmiin.
"Mahdanko olla saanut vieraakseni suuren ja kunnioitetun Oraakkelin, itse yhden vanhimmista?".
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Elo 2012, 01:03

Harmaat kasvot näyttivät kirjaimellisesti kiveltä, käärmeotuksen seistessä paikallaan. Tällä kertaa otus ei näyttänyt yhtään uteliaalta, ystävälliseltä tai neutraalilta. Se pieni uhkaava painostavuus alkoi nousemaan otuksen ympärille. Äskeisen nopean lähestymisen kaltaiset, spontaanit repäisyt olivat muutenkin harvinaisia vanhimmalle, hyvä jos tuo jaksoi edes kävellä missään muodossaan. Ehkä käärme oli vain turhautunut jokseenkin tylsähköön elämäänsä. Tai, ainakin nyt se oli tylsää. Tulevaisuus olisi vielä mielenkiintoisempaa.
Faunin avatessa suunsa jos jotain oraakkeli arvosti, niin sitä että muut olivat hiljaa, kun hän puhui kävi tuo kertomaan, kuinka otettu oli, mutta ennen kuin minnekään halusi lähteä, tahtoi sarvipää vahvistuksen otuksen henkilöllisyydestä. Pieni virne hiipi nyt rumemman otuksen iän raiskaamille kasvoille.

Archelaus, Marduk, Tietäjä, Oraakkeli, Vanhin, miksi ikinä tämä sukupolvi minua kutsuukaan Vanhus kävi avaamaan suunsa samalla kun vetäytyi kauemmaksi Faunista, kääntyen nyt katselemaan jälleen tuon huonetta.
Ehkä olisi pitänyt se alussa kertoa. Ehkä olisimme jo pois täältä, ennen kuin muutaman tovin päästä vartija käy koputtamaan oveesi kuninkaan toimesta Oraakkeli kävi päivittelemään samalla kun otti etujaloillaan askeleen jos toisenkin lähemmäksi ovea, josta ei olisi millään ilveellä mahtunut kulkemaan tässä olomuodossa Tai ehkä hän tulee itse paikalle. Niin vaikea sanoa, mitä tapahtuu lähitulevassa. Kaikki voi muuttua muutaman sekunnin sisällä, kun mieli tekee päätöksistään sen yhden, jota ei olettanutkaan vastaan tulevan.
Mutta se siitä. Minulla ei ole koko vuosisataa aikaa odotella, sinua, eikä ole kyllä kuninkaallasikaan Marduk tokaisi, tuoden näin esille mahdollisen ennusteen haltiakuninkaan iän pituudesta.
Mutta paina tämä paksuun kalloosi: Minä en tullut hakemaan sinua, jotta voisin pelastaa ketään. Minä en tullut hakemaan sinua, koska haluaisin auttaa tai auttaisin, vaikka nätisti pyytäisin. Minä tulin hakemaan sinua, koska minä tiesi. Tämä on vain yhtä suurta peliä, Argeneus. Tänään saamme nähdä, osaatko sinä pelata sitä yhtä hyvin, mitä Tomoderuwix aikoinaan.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 03 Elo 2012, 14:10

Atrevauxin arvaus oli osunut oikeaan, jonka myötä miehen kasvoille kiiri ovela virne. Tätähän hän oli toivonut. Mutta että Oraakkeli itse saapuisi tapaamaan kenraalia, ja vieläpä tälläisenä hetkenä! Fauni sai kiittää kai onneaan siitä, että Archelaus sattui olemaan myös kiinnostunut tapaamaan hänet, eikä tämä tunne ja halu ollut vain yksipuolinen.
Tosin, mitä mahtoi vanhimmalla olla mielessään. Pitäisikö siitä olla huolestunut? Pitäisikö siihen suhtautua pelokkaasti? Atrevaux suhtautui siihen kuten kaikkiin haasteisiinsa. Maltillisesti. Täydellisyyttä tavoittelevasti. Tämä oli hänelle kuin tehtävä, joka vain odotti suorittamistaan. Haaste. Mahdollisuus saavuttaa jotain suurta.

Fauni antoi Archelauksen jälleen puhua, pysytellen itse hiljaa ja vain keskittyen seuraamaan tuon toimia. Oli totta, että vartijat saattaisivat käydä koputtelemaan hänen ovellensa tai kenties itse kuningas. Oli myös kohtuu selvää, että kuka tahansa ovelle sitten eksyisikään vahingossa tai peräti tarkoituksella, ja sen avaisi, ei välttämättä olisi innoissaan näkemästään. Mutta minkän Atrevaux sille itse mahtoi, että oli niin kovin suosittu, kun kaikki tahtoivat hänet tavata tavalla tai toisella.
Oraakkeli puhui viisaita sanoja, joihin Atrevaux kävi hymähtämään.
"Enkä minä odottanut saavani sinulta apua, tai olettanut sinun pelastavan ketään. Se miksi tahdoin tavata sinut, itse Oraakkelin, oli silkka.. uteliaisuus ja mielihalu nähdä teidät. Tavata. Saada tutustua. Saada kuulla viisaita sanojasi", fauni selitti, ryhtyen vetämään päällensä tuolin kaiteella jo hetken levännyttä mustaa kaapumaista takkia.
"En tahdo lohikäärmeen, etenkään vanhimman vihoja niskaani. Saatikka saattaa itseäni naurunalaiseksi, kuten kollegani on onnistunut taitavasti tekemään epäonnistumisillaan kanssanne. Olen silti valmis vastaamaan tähän.. haasteeseesi, pieneen peliisi. Olen valmis lähtemään mukaasi milloin vain, minne ikinä tahdotkaan minut viedä", Atrevaux ilmoitti. Ei hänellä ollut parempaakaan tekemistä, joten miksipä hän pahakseen pistäisi Oraakkelin toivetta.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Elo 2012, 14:30

Fauni oli yllättävän siedettävä, näin oraakkelin mielestä. Vaikka sarvipää ei käynyt kohtelemaan vanhusta kuin kuningasta, antoi lohikäärme sen tuolle anteeksi. Vain, koska kyseessä oli maagi. Maagit saivat olla ylimielisiä. Lohikäärmeen mielestä.
Lohikäärmeen kasvot kääntyivät ovelta takaisin fauniin, tuon käydessä vetämään ylleen mustan, kaapumaisen takin. Pieni huvittunut hymähdys pääsi lohikäärmeen suusta, Atrevauxin viitatessa Dariuksen töppäilyihin vanhimman kanssa. Fauni ei ollut yhtään hassumpi. Sentään nämä kaksi otusta vihasivat ainakin yhtä henkilöä samoista syistä.
Lopulta fauni ilmoitti olevansa valmis lähtemään lohikäärmeen mukaan, minne ikinä tuo halusikaan hänet viedä.
Ole varovaisempi sen suhteen, mihin suostut Vanhus kävi tokaisemaan samalla kun käveli takaisin Faunin luokse ja lupia kyselemättä laski massiivisen kätensä tuon olalle.

Tuntui, kun kumpikaan heistä ei olisi liikkunut, ei sitten senttiäkään. Sen sijaan maailma ympärillä liikkui. Paikallaan seisten matkasivat fauni ja lohikäärme paikkojen ja aikojen halki. Sitä ei kuitenkaan ehtinyt huomaamaan, ellei ollut erittäin nopea havainnoimaan ympäristöään. Ennen kuin kukaan ehti mitään sanoa, oli kaksikko saapunut suureen, pimeään luolaan. Tai tällä hetkellä luola vaikutti vain suurelta, mustalta tyhjyydeltä. Siellä ei yksinkertaisesti nähnyt mitään. Luolan valtavalta suuaukolta kuitenkin kävi kajastamaan laskevan auringon valo, samalla kun tuuli ujelsi luolastoissa aavemaisesti. He olivat saapuneet Mor vuorten huipulle, vanhimpien luolastoon, itse oraakkelin luolaan.
Käsi kävi nousemaan Faunin hartialta. Sormia napsautettiin muutaman kerran, jonka seurauksena muutama, erittäin massiivinen tulipallo syttyi siellä täällä valtavassa luolassa, lähtien leijailemaan ympäriinsä. Tulipallot valaisivat puolivälissä luolaa seilaillessaan mukavasti koko luolan, aina perimmäisen nurkan aarrekasasta ajan peileihin, sekä pieneen huonesyvennykseen luolan sivulla. Syvennykseen, jonka lähellä Atrevaux ja Marduk nyt seisoivat.

Aran vihjaili, että minä tietäisin parannuksen sairauteensa Marduk kävi aloittamaan kävellessään itse syvennystä kohden, ojentaen kättään näyttämään tietä faunille, mikäli tuo alas nojatuoliin halusi istua Ja se on totta. Minä annoin Tomoderuwixille aikanaan reseptin, jota sinäkin nyt olet kokeillut.
Olin kuitenkin sangen yllättynyt, että resepti annettiin sinulle
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 03 Elo 2012, 15:41

Fauni hymähti hybridin huomauttaessa, että miehen pitäisi olla varovaisempi suostumustensa suhteen. Olihan hän! Archelaus ei sitä vain tiennyt. Tai sitten tiesi, muttei sanonut ja antoi olettaa pitävänsä kenraalia jonkin sortin tomppelina mieltymystensä ja sen hetken tekojensa suhteen. Atrevaux ei siitä kuitenkaan välittänyt. Vanhin sai olettaa hänestä mitä tahtoi, ilman että sarvipää siihen alkoi mitään vastaan sanomaan. Tuskin moinen olisi ollut edes millään tavalla kannattavaa.
Oraakkeli asteli kohden kenraalia, laskien suuren kätensä maagin olalle. Tuon tehtyään maailma alkoi pyöriä ympäri kuin hyrrä kaksikon ympärillä. Ajan ja paikan välillä itsensä siirtäminen ei ollut Atrevauxille uusi temppu, vaan tuo oli nähnyt vastaavaa taikuutta aikaisemmin sekä lukenut siitä. Oli silti vakuuttavaa suorittaa siirtyminen itse vanhimman kanssa, vaikkakin se sai Atrevauxin pään jokseenkin sekaisin.

Pian kaksikko seisoi hämärässä luolassa. Yhteen pisteeseen matkan ajaksi kiinnitetty katse saattoi viimein katsoa ympärille pimeyteen. Valoisasta suoraan hämärään siirretyt näköelimet eivät kuitenkaan käyneet ympäriltä juuri mitään erottamaan luolan suu aukolta kajastavan valon lisäksi.
Oraakkelin käsi harteilta laski, ja muutamaa sormien naksutusta myöhemmin tulipallot syttyivät valaisemaan muuten hämärää luolaa, paljastaen nyt vanhimman kodin massiivisuuden, kolme suurta peiliä ja sekä luolan perältä häilyvästi kimmeltelevät aarteet, jotka käärme oli vuosiensaatossa itselleen varmasti kerännyt. Ei hullumpi luukku, jos Atrevauxilta kysyttiin. Sarvipää olisi peräti viihtynyt paremmin itsekseen vuoren huipulla, tälläisessä hämärässä luolassa, kuin omassa savuisessa tuvassaan kaupungissa. Mutta se oli taas toisen ajan murhe ja ikävä, jonka takia ajatusketju katkaistiin ja nakattiin roskiin.

Mardukin puhuessa, lähti fauni seuraamaan tuota siinä toivossa, että pääsisi istumaan jonnekin. Ei miehellä mitään seisomista vastaan ollut, mutta aina oli mukavampi asettua alas, kun tiedossa oli kenties pidempikin keskustelu.
"Niin hän tosiaan teki - muistan sen keskustelun vielä kuin eilisen", fauni kävi aloittamaan, istahtaessaan alas nojatuoliin. Käsi nousi ohessa sukimaan partaa hitaasti.
"Reseptin luovutus minulle vaikutti olevan yksin Tomoderuwixin päätös, jos Aranin laskemaa mielipidettä minusta ei lasketa mukaan. En ole vanhaa velhoa koskaan aikaisemmin tavannut, saatikka koskaan hovissa nähnyt, joten päätöksensä yllätti minutkin. En uskonut luottamukseni yltävän parantajien, saatikka sitten hovivelho Folkriverin ohitse", kenraali päivitteli, siirtäen katseensa luolaa tutkimasta Oraakkeliin, "Arvaukseni siis osoittautuivat oikeiksi rohdon suhteen - jos et kuitenkaan ole halukas auttamaan muita, miksi luovutit reseptin Cúthalioneiden sairauteen Tomoderuwixille aikoinasi?", Atrevaux rohkeni tiedustella.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Elo 2012, 17:39

Vanhempi miehistä kävi hymähtämän pienesti, petomaisen matalalta faunin mainitessa Folkriverin. Mardukilla oli omat mielipiteet tuosta kääpiöstä, mutta päätti pitää ne tällä kertaa omanaan. Jos hän ne joskus jollekulle laukoi, niin sitten itse Folkriverille.
Jos Tomoderuwix olisi toiminut yhtään myöhemmin, olisi resepti päätynyt kääpiölle. Nyt hän kuitenkin katsoi parhaakseen toimia ajoissa Vanhus tokaisi käydessään liskonruumiillaan makaamaan maahan, mutta humanoidinen osa ruumiista jäi yhä pystyasentoon Se oli myös viimeinen kerta, kun sinä tai kuninkaasi velhon näitte.. Enää hän ei palaa hoviinne.
Totuus sattui jopa lohikäärmeeseen. Jos hän jostakusta oli oppinut pitämään viimeisen vuosisadan aikana, niin tuosta vanhasta velhosta. Kuitenkin, sekä lohikäärme, että velho tiesivät tuon ajan koittavan. Tomoderuwix aisti sen, Marduk tiesi sen. Lohikäärme myös tiesi, miten tuo mies tulisi tämän maailman jättämään. Vaikka olisi ehkä voinut sen estää, ei lohikäärme ottanut osaa eikä arpaa tulevan suhteen. Tulevaisuutta ei saanut muuttaa liikaa, vaikka olisi siihen valtaa.

Virne kuitenkin nousi lohikäärmeen kasvoille vanhuksen kysymyksen myötä.
En minä sanonut, ettenkö haluaisi auttaa muita Lohikäärme tuhahti En vain halua auttaa kuningastasi. Oikeastaan en hänen sukuaan. Vaikka jokaista pitäisi arvioida ja käsitellä yksilönä, on kuningas suvullanne taipumusta. itsekeskeisyyteen.
Ei, Minä pidän toisten auttamisesta. Autan mielelläni, kunhan näen siihen syyn. Syyn ja seurauksen. Aikoinani en auttanut Cúthalioneita, ei. Autoin Tomoderuwixia.
Voisin keksiä ja tiedänkin monia syitä, miksi saattaisi sinua auttaa mutta tämä on peliä. Peliä, jota meidän kaikkien on opittava pelaamaan ennemmin tai myöhemmin. Ensimmäisiä nappuloita siirrettiin jo tuhatkaksisataaviisikymmentä vuotta sitten. Nyt shakkilauta on täynnä liikkuvia nappuloita Mikä olisikaan parempi vertaus sodalle kuin shakkilauta. Shakki, tuo kuninkaiden laji.
Kohteliaisuus syistä voisin kuitenkin kysyä, kelpaisiko juotava? Vaikka tiedän jo vastauksen, mikäli haluat tätä keskustelua jatkaa, löytyy minulta viiniäkin.. Vanhaa sellaista. Aikanaan se oli vasta pullotettua, halpaa ja mautonta.. nyt se kuitenkin on jo vanhentunut, minulla kun harvemmin käy vieraita, joita kestitä harvemmin todellakin. Marduk ei edes muistanut ellei menneisyyteen kurkannut milloin viimeksi joku olisi omatoimisesti, vapaa-ehtoisesti hänen juttusilleen hakeutunut.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 03 Elo 2012, 19:10

Atrevaux teki olonsa mukavaksi nojatuolissa, nostaen toisen jalkansa toisen polvensa päälle, jolloin kaapu nousi sen verran ylös että vuohenpuolikkaan toinen terävistä sorkista tuli selvästi näkyville. Fauni kuunteli keskittyneenä, samalla hyvin mietteissään Oraakkelia. Painoi tuon jokaisen sanan mieleensä sen varalta, että voisi niitä pyöritellä tylsinä iltoinaan jälleen mielessään. Ei siksi, että saattaisi niistä jollekin kertoa vapaaehtoisesti tai ylipäätään jakaa tietoa eteenpäin kenellekään.
Marduk myönsi pitävänsä auttamisesta, jos näki sen hyödylliseksi. Myös kenraalin aikaisempi kysymys käytiin kääntämään oikeanlaiseksi, joka sai Atrevauxin hymähtämään ja nyökyttelemään päätään muutaman kerran. Se, mikä syy tuolla pedolla oli ollut Tomoderuwixiä auttaa, ei selvinnyt, mutta ehkä käärme paljastaisi senkin aikanaan. Tai sitten ei. Se oli kuitenkin toisen ajan murhe. Kenties seuraavan. Jos sellaista tulisi. Nyt fauni tahtoi vain päästä jonkinlaiseen selvyyteen Archelausista ja tuon motiiveista. Periaatteista. Mielipiteistä.

Oraakkeli tiedusteli pian, kaipasiko kenraalille suunkostuke. Atrevaux hymähti jokseenkin tyytyväisenä ja katseli hymyillen Mardukiin.
"Ilman muuta. Viini kelpaa aina", fauni vastasi, vaikka tiesikin käärmeen aikaisemman sanoman perusteella tuon jo tietävän vastauksen. Aivan kuin Archelaus olisi tiennyt enemmän faunista. Kuin tuo olisi seurannut miestä ja tuon tekemisiä jo jonkun aikaa. Ehkä syystäkin. Ehkä vain sattumalta. Ehkä siksi, koska Oraakkelista oli ollut puhe ja Atrevaux oli toiveensa tuon tapaamisesta ääneen aikaisemmin heittänyt. Ken tiesi. Ehkä vanhin itse, ehkä ei kukaan.
"Vertauskuvasi ovat omalla erikoisella tavallaan.. luovia. Erikoisia Pidän niistä", Atrevaux murjaisi välistä mielipiteensä, korjaten jälleen asentoaan, "En ole ollut todistamassa tätä monimutkaista peliä itse kuin vasta puolet sen olemassa olon ajasta, siitäkin tietoisesti vain lähinnä puolet. Hieman enemmän. On mielenkiintoista seurata, kuinka kaksi rotua eivät voi sietää toisiaan ja tekevät mitä vain, saadakseen mitätöityä vastapuolensa aikeet".
"En koskaan valinnut puoltani tietoisesti, se tehtiin puolestani jo hyvin nuori ollessani. Katson silti kaikkia rotuja neutraalisti, myös lohikäärmeitä. Vanhoja liskoja erityisen kunnioittaen. Miksei teitä näe mukana sodassamme? Olette liian arvokkaita ottamaan siihen osaa? Katsotte mielellänne kaksijalkaisten typeriä tekoja vierestä nauraen?".
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Elo 2012, 19:42

Oletetusti kävi fauni vastaamaan myöntävästi viinin tarjontaan. Vanhus kävi virnistämään samalla kun nousi ylös makaavasta asennostaan ja kävi vaihtamaan muotonsa jälleen humanoidiksi. Kahdesta humanoidimuodostaan siihen näyttävämpään. Käärme käveli syvemmälle syvennykseen kaivamaan kaapista esiin viinipullon ja kaksi puista pikaria. Vanhuksen varma askel kulki pöydän ääreen, jonka vieressä pikareihin käytiin kaatamaan viiniä. Pikareista toinen ojennettiin faunille, kun toinen löysi tiensä vanhuksen omiin ryppyisiin käsiin.
Faunin puhuessa kävi oraakkelikin istumaan. Tosin tuo istahti silkkaan ilmaan. Aivan kuin olisi ottanut istuinsijan näkymättömällä tuolilla. Pikaria käytiin pyörittelemään kädessä, faunin esittäessä viimeisimpiään kysymyksiä vanhimmalle.

Suurin osa kummankin valtarodun edustajista olisi valmiita elämään sovussa. Mutta ne, jotka elävät menneessä, eivät tajua katsoa tulevaan Marduk aloitti. Molemmat keskustelun osapuolet kunnioittivat toisiaan tavalla tai toisella, joten keskeytyksiä puheissa ei pahemmin tullut Mutta tällä hetkellä teidän monarkkinne on suurin syy, miksei rodut ole jo sovussa. Historia tulee toistamaan itseään jälleen, ihmisten käydessä sokeana rankaisemaan syyttömiä, haltioiden toimista.
Mutta syy, miksi me emme sodassa ota puolta, edes omaamme, on yksinkertainen: Tämä riita ei ole meidän. Tämä taistelu ei koske meitä. Vielä. Ehkä joskus koittaa aika, kun me otamme valtaamme tämän valtakunnan, ehkä ei. Ehkä otamme puolen kahdesta jo olemassa olevasta, dominoiden koko sodankulun loppuun asti. Ehkä emme. Kuitenkin, teidän kuolevaisten riitanne eivät koske meitä. Jos jompikumpi osapuoli haluaa haastaa meidät, vastaamme haasteeseen mutta en usko, että ihmiset saatikka haltiat olisivat niin tyhmiä Vanhus virnisti.

Olit siellä. Näit kuinka kuninkaasi petti kruununprinssi Henryn Oraakkeli tokaisi nojautuessaan eteenpäin näkymättömällä tuolillaan Se oli typerää häneltä.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 03 Elo 2012, 21:22

Atrevaux kävi maistamaan viiniä vanhimman avatessa jälleen suunsa. Tuo hämmästeli hetken miehen tapaa istua näkymättömällä sijalla, muttei antanut näyn sen kummemmin hätkäyttää itseään.
Oraakkeli puhui jälleen viisaita sanoja. Sanoja, joita Atrevaux oli odottanutkin. Vaikka fauni saattoi olettaa, arvailla vanhimman mielipiteitä, tahtoi tuo siltikin kysellä varmistuakseen niistä, eikä vain laskea kaikkea oletuksiensa mukaan.
Lisäksi Mardukin puhetta ja toteamia oli miellyttävä kuunnella. Toisin olisi ollut, jos Atrevaux ei tuota millään tavalla olisi kunnioittanut. Sarvipää olisi ollut turhautunut alusta lähtien tähän tapaamiseen, jos molemmin puolista jonkin asteen arvostusta ei olisi leijunut ilmassa. Ja sen kyllä olisi huomannut.
"Viisaita sanoja, en kyllä odottanutkaan vähempää", kenraali tuumi virnuillen, "Ehkä osaan jonain päivänä tulevassa odottaa teidän vielä ilmoittavan olemassaolostanne".

"Näin sen, kyllä. Typerää.. ja itsekeskeistä kenties", Atrevaux aloitti sitten seuraavasta aiheesta, laskiessaan puisen pikarin jalan lepäämään omalleen, " Aran toimii omien periaatteittensa mukaisesti, jotka eivät ehkä aina ole viisaita ja kaikkia osapuolia miellyttäviä. Olen sen monta kertaa todistanut, ja tulen vielä monta kertaa varmasti todistamaan. Mutta minusta ei ole monarkin tapojen tuomitsijaksi - olinpa ystävä tai en, joutuisin teloitettavaksi liiasta tuomitsemisesta tai vastustamisesta, jos kertoisin mielipiteistäni turhan suorasti itse kuninkaalle".
Atrevaux nosti pikarin huulilleen ja huuhtoi kuivaa suutansa viinillä pikaisesti.
"Kunnioitan silti omalla tavallani Arania ja tuon päätöksiä. Hän on paatoksellinen, jollain tapaa myös.. sentimentaalinen persoona. En näe syytä pettää häntä, ellei hän petä minua".
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Elo 2012, 21:48

Vanhus hymähti jälleen. Ehkä jonain päivänä tulevassa. Ehkä. Mitä todennäköisemmin, mutta tulevaisuus oli laaja käsite. Se sisälsi niin huomisen, kuin seuraavan minuutinkin. Puhumattakaan seuraavasta vuosituhannesta. Vanhukselle oli turha puhua tulevasta, sillä hän tiesi tulevan. Hän näki sen. Vanhempi päätti kuitenkin olla kommentoimatta mitään Faunin sanoihin. Ehkä virne lohikäärmeen kasvoilla kertoi jo jotain.
Kuninkaasi tulee petetyksi monta kertaa vielä Vanhus kävi tokaisemaan, jahka fauni oli saanut sanansa sanottua Sinuna pitäisin silmällä hovia Sen enempää lohikäärme ei käynyt kertomaan tulevasta faunille, sillä ei nähnyt mitään syytä. Se tulisi tapahtumaan joka tapauksessa, sarvipää ei voisi estää sitä mitenkään. Ja jos yrittäisi, vauhdittaisi tuo vain tapahtumakulkua.

Kuninkaasi tulee tarvitsemaan läheisiään enemmän kuin arvaatkaan. Olisi erittäin huomaavaista sinulta, jos seisoisit hänen rinnallaan, kun matto vedetään alta Marduk jatkoi, nyt puisen pikarin löytäessä tiensä vanhuksen huulille, josta punainen neste eksyi nieluun.
Mutta et voi kieltää, ettetkö olisi hänen tapaansa julma Marduk virnisti Tiedän, että olisit antanut Winderin kuolla, ellei kyse olisi ollut myös metsän hengen elämästä.
Mutta nyt, kerro, mitä olet ehtinyt jo lääkkeestäni selvittämään Marduk kyllä tiesi mitä sarvipää oli reseptin kanssa ehtinyt taiteilemaan, mutta ainahan se oli hauska kuunnella toisen selitystä. Lisäksi, lohikäärme halusi nähdä mihin kaikista vaihtoehdoista tämä keskustelu tulisi viemään, kun fauni pääsisi kunnolla ääneen. Se oli hänen omaa peliään. Tulevassa oli vain yksi näin tulee tapahtumaan mutta niin monta Näin voi kuitenkin käydä vaihtoehtoa. Sitä oli mielenkiintoista seurata, varsinkin jos pelaajille ei antanut liikaa ohjeita. Nuo saivat itse selvitä eteenpäin tässä tappavassa hämähäkinseitissä.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 03 Elo 2012, 23:03

Fauni hymähti katsellessaan Mardukin virnettä tuon kasvoilla. Tuo tiesi enemmän kuin kertoi. Sen näki. Pikari nousi jälleen huulille, kun Oraakkeli ilmoitti kuninkaan tulevan petetyksi vielä monen monta kertaa. Atrevaux painoi nuo sanat mieleensä tarkoin. Hän muistaisi mitä Vanhin oli sanonut. Hän tulisi muistamaan ne sanat seisoessaan kuninkaansa vierellä tuolla hetkellä, kun tuo pettämään käytiin. Nyt hän osaisi odottaa tuota hetkeä, kun joku nostaisi kätensä ja sanansa vasten monarkin omia.

Uusi hymähdys seurasi, kun Oraakkeli kävi jollain tapaa taas tuomitsemaan Atrevauxin tekoja Winderin suhteen. Virne lepäsi hetken faunin kasvoilla. Pieni julmuus asui kenraalissa - se oli totta - mutta sekin julmuus astui peliin mukaan vain hyvin harvoin. Vain silloin kun sille oli syytä. Mitä toisen eliitin auttamiseen tuli, Atrevauxilla oli myös ollut monta muuta syytä metsänhengen elämän lisäksi Winderin pelastamiseksi, ja oman henkensä peliin pantavaksi, altistettavaksi pimeälle magialle. Niitä sarvipää ei kuitenkaan käynyt enää ääneen mainitsemaan. Oraakkeli oletettavasti tiesi nekin ilman, että hänelle ne erikseen kerrottiin.

Viini maistui hyvältä keskustelun lomassa. Archelauksen kysymyksen myötä viiniä pikarissa ryhdyttiin pyörittämään pienellä ranneliikkeellä, ja Atrevauxin mietteliäs katse nousi hetkeksi luolan seinämiin.
Yllättäen sarvipäinen kenraali naurahti kuivasti ja otti pikaristaan ryypyn, laskien sen sitten tukevalle paikalleen takaisin toiselle jalalleen.
"Ainakin sen, että lämmitettävät ainesosat palavat turhan helposti astioihinsa. En ihmettele enää, miksi Tomoderuwix oli merkinnyt reseptiin tarkat ajankohdat milloin ja miten mitäkin ainesosaa tulisi käsitellä".
"Resepti on monimutkainen. Monimutkaisempi kuin pelkän rohdon resepti antaa ymmärtää. Mutta ainesosilla ja niiden määrillä saa helposti vaikutettua sen tiettyjen ominaisuuksien vahvuuteen - kenties tällä tiedolla voisi myös muokata lääkettä enemmän näiden.. sairauden tiettyjen oireiden hallitsemiseen. En ole ehtinyt tutkia asiaa vielä tarkemmin. Koen tärkeämmäksi opetella ensin valmistamaan rohtoa ylipäätään, jotta kuninkaan elämä on taattu vielä edes hetkeksi".
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Elo 2012, 23:45

Resepti oli vaikea, kuten fauni kävi toteamaan. Tosin, lohikäärme piti sitä helppona. Liiankin simppelinä, mutta tuo nyt katsoi asioita täysin eri näkökulmista. Ohje oli sekunnin tarkka, jotta se toimisi. Aikanaan Tomoderuwix oli saanut oppia sen kantapään kautta, nyt oli Atrevauxin vuoro. Archelaus tulisi seuraamaan suurella mielenkiinnolla vierestä, miten tämä maagi tulisi pärjäämään lääkkeen kanssa. Se tulisi olemaan mielenkiintoista.
et olekaan niin tyhmä miltä näytät Vanhus naurahti kuivasti faunin todettua, että halusi ensin opetella valmistamaan lääkettä, ennen kuin aikoi lähteä sitä jalostamaan Moni olisi sinun tilanteessa lähtenyt heti leikkimään alkemistia.
Mutta on olemassa monia tapoja kehittää lääkettä.. Mutta kyseinen resepti ei tule johtamaan täydelliseen parantumiseen sairauden suhteen. Ehkä annan sinulle vihjeitä sen kehittämisen suhteen, ehkä en. Katsotaan, kuinka hyvin osaat lukea rivien välistä vanhus kävi jatkamaan, samalla kun keskustelu vihdoista viimein alkoi luistamaan.

Ja sehän myös luisti. Kaksikko vietti tunnin jos toisenkin keskustellen milloin mistäkin. Vähäpätöisistä asioista, kuten säästä ja kasveista, mutta myös painavammista asioista, liittyen tulevaan ja menneeseen. Mitään Archelaus ei kuitenkaan antanut irti itsestään liian helpolla. Sieltä täältä tuli pieniä vihjeitä, kuten esimerkiksi mahdollisesta puuttuvasta aineosasta lääkkeen suhteen, haltiakuninkaan salaisesta pakkomielteestä, tulevista suurista tapahtumista ja menneisyyden mysteereistä. Kävi lohikäärme jopa kertomaan jotain omista menneistään, mutta ei kovin kerskailevasti saatikka avoimesti.
Myös faunin annettiin olla äänessä, mikä vain miellytti lohikäärmettä. Tästähän olennosta saattaisi pitää, jollain tasolla. Ei tuo Tomoderuwixia tulisi korvaamaan, mutta silti uusi, fiksu juttuseura ei koskaan ollut pahitteeksi.
Kello oli jo lähestymässä keskiyötä, ellei ollut jo ylikin. Todennäköisesti oli, aika oli kuin kiitänyt siivillä. Viinin maustama keskustelu olisi voinut jatkua ikuisuuksia vanhemman puolesta, mutta kesken keskustelun tuo kävi tuijottamaan luolansa massiivista sisäänkäyntiä, aivan kuin odottaen jonkun tulevan sisään.

Nuoret ja typerät Vanhus kävi tokaisemaan kesken keskustelun Yrittävät yhä useammin tunkeutua luoliimme, luullessaan ettei kukaan ole kotona. Varsinkin näin yöllä Vanhus puhui nuoremmista lohikäärmeistä, joidenka ääniä saattoikin kuulla kauempaa luolastoista.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Seuraava

Paluu Vanhimpien luola

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron