A Taste of Collapse || Aksu

Linnasta löytyy käytävää jos toistakin, jolla vaellella päänsä pyörryksiin. Linnasta löytyy myös lumottuja salakäytäviä, jotka ovat erittäin vaikeita löytää tai sitten täysin mahdottomia avata ilman loitsuja. Käytäviä valaisee pimeällä hiljalleen edes takaisin lipuvat sinivalkeaa valoa kajastavat, lumotut valopallot. Käytävät ovat myös melko autioita ja maltillisesti sisustettuja.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Aksutar » 05 Elo 2012, 13:31

Se on sitten sovittu! Oli vastaus Arethin suorastaan vaatiessa päästä lapsen kummiksi. Kukapa siihen paremmin olisikaan sopinut? Nyt piti vain odottaa ja katsoa, saisiko Areth kummitytön vai kummipojan. Se jäi nähtäväksi, nyt siniveriset kuitenkin suuntasivat takaisin illanviettoon, enemmän tai vähemmän mieluisassa seurassa.
Aika kuluikin kuin siivillä vaihtaen kuulumisia tuttavien kanssa, tanssien ja illasta nauttien. Aran lyöttäytyi jossain vaiheessa iltaa vaimonsa seuraan, kunnes kuningatar päätti poistua aikaisin nukkumaan. Ymmärrettävästä syystä, eikä kuningas käynyt tuota estämään. Naisseuraa kuitenkin riitti, vaikka kuningas olikin naimisissa. Silti aina muutama hömelö koitti onneaan, josko vihjailevanflirtin avulla pääsisi edes yhdeksi yöksi kuninkaan viereen nukkumaan. Aran ei nähnyt siinä mitään pahaa, että flirttiin kävi vastaamaan, mutta ketään noista kuningas ei todellakaan aikonut päästää lähelle itseään. Ei. Ihan kuka tahansa ei hänen lähelleen pääsisi!


Kun juhlat oltiin juhlittu, alkoi väki vähitellen kaikota omille teilleen ja palvelijat siivoamaan ylimystön jälkiä, kuin kotiäiti kakaransa sotkuja. Aran oli salin ovien lähellä toivottamassa hyvät jatkot poistuville vieraille, jotka vielä halusivat kuningasta kiittää juhlista ja kutsusta. Katse kuitenkin kävi lopulta kiertämään salia, kiinnittyen syrjemmällä istuvaan kreiviin. Askel kävi viemään nojatuolia kuluttavan siniverisen luokse, lopulta kuninkaan iskiessä oman kauniin ahterinsa viereiselle nojatuolille.
On se aina mukavaa.. mutta tätä ei todellakaan kestäisi joka ilta Aran kävi tokaisemaan samalla kun tarjoilija kävi hakemassa kuninkaalta tyhjän lasin pois ja antoi tuolle vielä yhden täyden.
Löytyikö vaimoehdokkaita? Aran kävi kysymään harvinaisen kierosti virnistäen nuoremmaltaan. Eihän tuo halunnut toista hoputtaa, mutta mikäli Areth otti Aranin vihjailuista itseensä, kannatti tuon ehkä nopeaan hankkia morsmaikku, ettei kuningas enää pääsisi kiusoittelemaan.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 05 Elo 2012, 14:17

Viinilasi vieraili huulilla tiuhaan tahtiin, samalla kun katse seurasi luokseen lähestyvää kuningasta. Pieni hymy kiiri kreivin kasvoille, kun Aran kävi istumaan nyt itsekin viereiselle tuolille ja päivitteli lasiaan vaihtaen juhlailtaa.
"Näin on, sanos muuta", kreivi totesi nopeasti välistä, katsahtaen sitten virnistäen morsmaikuista tiedustelevaa kuningasta.
Teatraalisesti käsi nousi otsalle ja Areth päästi äänekkään huokauksen suustaan.
"Liian monta. En osannut kuitenkaan valita niistä sopivaa, joten hylkäsin samantien kaikki", mies vitsaili naurahtaen sanojensa päätteeksi. Olihan noita ehdokkaita ollut tietenkin enemmän ja vähemmän. Mutta kuten Areth sen oli sanonut, hän oli ehkä liian vaativa naisten suhteen. Kuka tahansa ei hänen helmoissaan roikkuisi! Jos kukaan.

Mustatukka korjasi nopeasti asentoaan ja vaihtoi viinilasinsa toiseen käteen. Katse silmäili nopeasti lähes jaloissa pyöriviä palvelijoita, jotka keräsivät roskia sieltä täältä lattialta ylös.
"Täydelliset juhlat. Viihdyin yllättävän hyvin, vaikken väenpaljoudessa tavallisesti viihdykään", kreivi päivitti sitten yhtäkkiä, siematen taas viiniä kurkustaan alas.
"Halusit puhua jostain.. henkilökohtaisemmasta, hmm? Vai onko alkoholi sumentanut tajuntani jo niin pahasti, että muistan täysin väärin", Areth kysyi huvittuneesti hymähtäen.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 05 Elo 2012, 14:38

Aran kävi naurahtamaan pienesti Arethin teatraalisen esityksen myötä. Paljon oli naisia, mutta mikään ei kelvannut. Se oli kyllä yleinen ongelma siniverisillä, myös korkeammassa arvossa olevilla aatelisilla. Naisia parveili ympärillä kuin mehiläisiä pesässä. Mutta kuten todettu, harva naisista oli kiinnostunut flirttailunkohteesta itsestään. Syyt olivat yleensä yhteiskunnalliseen asemaan liittyviä tai silkkaa pinnallisuutta ja rahanhimoa.

Areth kävi kehumaan juhlia. Tuo oli viihtynyt hyvin näissä ilakoinneissa, vaikkei pahemmin viihdy väenpaljoudessa.
Siitä saamme ehkä kiittää alkoholia Se tuntuu tekevän meistä kaikista hieman.. sosiaalisempia Aran kävi tokaisemaan vilkaisten Arethin lasia. Moneskohan mahtoi olla menossa? Aran ainakin oli siinä vaiheessa humalaa, ettei enempää tarvinnut ottaa. Selväpäisen rationaalisesti tuo kuitenkin pystyi ajattelemaan, vaikkakin keskittymiskyky ja tasapaino alkoivat kohta olemaan todellakin hakusessa. Humalatilaa ei kuitenkaan voinut mitenkään päällepäin nähdä kuninkaasta.
Niin no, ehkä lähinnä sairaudesta halusin puhua.. Äänensä oli nyt matalampi, kuninkaan vilkaistessa nopeasti ympärilleen Mutta tämä nyt ei ehkä ole vieläkään niin kovin.. yksityinen keskustelu tässä tilas.
Pidemmälle kuningas ei päässyt kun näki silmäkulmassaan jonkun lähestyvän. Jonkun, joka kiinnitti hänen huomionsa. Kasvot kääntyivät kohden lähestyvää viestinviejää. Juoksupojat eivät yleensä saaneet kuninkaan huomiota kiinnittymään itseensä, mutta tämä olikin erikoistapaus. Monestakin syystä.
Nuoriherra Ordalia. Mikä sinut kiidättää tähän aikaan yöstä aikuisten seuraan? Aran kysyi Lucavilta, kun juoksupoika oli lähemmäksi päässyt. Areth ei tiennyt Lucavin oikeaa olemusta, joten ei Aran sitä käynyt myöskään paljastamaan. Vaikkakin, kuningas olisi halunnut tentata vastauksia itse eliittikenraalilta aikaisemmista tapahtumista.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 05 Elo 2012, 15:30

Arethdriel, Atrevaux

Atrevaux omassa pienessä lukaalissaan oli saanut piipustaan taas hetkeksi tarpeekseen. Se laskettiin takaisin ikkunalaudalle, omalle paikalleen, jossa se saisi taas jäähtyä seuraavaa käyttökertaa varten.
Vanha fauni nousi tuolistaan ikkunan äärestä. Nyt oli aika poistua kuninkaan puheille. Tahtoipa monarkki sitä tai ei, oli Atrevauxilla tuolle uutisia kerrottavana, jotka siinä huonossa tapauksessa veisivät yöunet yhdeltä jos toiselta. Kenraali hymähti itsekseen. Harvoin hän joutui toisten viestejä kuljettamaan Aranille.


Areth hymähti, nostaen viinilasin vielä viimeisen kerran huulilleen saadakseen pikarin tyhjennettyä.
"Olet ehkä oikeassa", kreivi päivitteli, ollen juuri laskemaisillaan lasia kädestään alas sivupöydälle, kun tarjoilija sen kävi poimimassa pikaisesti miehen kädestä. Areth oli tyytyväinen siihen, ettei kukaan pyrkinyt jo selvästi tukevammassa humalassa olevan miehen aivoja ruokkimaan uudella lasillisella alkoholia. Olipa kuinka humalassa hyvänsä, ei se kreivin tyypilliseen tapaan käyttäytyä ja ajatella käynyt juurikaan vaikuttamaan - mutta käveleminen saattoikin olla sitten erijuttu.
Aran selvitti aihetta aikaisemmasta tahdostaan keskustella Arethin kanssa keskenään, kunnes jokin kävi miehen keskeyttämään. Kreivi katsoi miestä hetken toinen kulma koholla, kun kävi sitten siirtämään katseensa samaan suuntaan mihin Aran katsoi.

Lucavi lähestyi kaksikkoa, puikkelehtien tyylikkäästi ympäriinsä ravaavien palvelijoiden lomasta. Nuorenmiehen ei tarvinnut sivuilleen turhaa katsella, kun vaistot kävivät suoraa varoittamaan lähestyvästä luudasta, tai kookkaammasta henkilöstä. Viestinviejä oli pukeutunut kokonaan mustiin - punaisia tohveleitaan lukuunottamatta. Musta hihaton kaapu vilkkui leveähihaisen mustan takin alta, joka oltiin jätetty roikkumaan päälle avonaisena. Kasvojen oikeaa puolta täysin tavallisesti verhoava nahkainen lappu oltiin korvattu tummemmalla, vain osittain palanutta kasvopuoliskoa piilottavalla silmälapulla.

Areth hymähti tiheään tahtiin hengittävän nulikan päästyä riittävän lähelle. Etäisesti nuorimies muistutti jostain syystä Arania, mikä saikin kreivin vilkaisemaan silmäkulmastaan itse kuningasta toinen kulma koholla - tuskin tuo nyt hänen poikansa oli. Ja jos oli, tuskin Aran sitä myöntäisi näin avoimesti. Lisäksi tuo kutsui nulikkaa Ordaliaksi, joka ei saanut Arethin päässä syttymään yhtäkään merkkivaloa.
Luca veti hetken syvään henkeä tasatakseen hengityksensä, joka oli noussut sitten linnan läpi juostessa. Tuon tehtyään nuorimies kumarsi syvään hiuksensa ilmassa hulmuten ensin Aranille, "Teidän majesteettinne", ja sen jälkeen Arethille, "arvon kreivi".
Viestinviejä kääntyi takaisin kuninkaan puoleen, katsoen miestä merkittävästi, kuin kantaen suurempaakin huolta harteillaan.
"Tuon tärkeää viestiä teille. Saanen pyytää Teidän ylhäisyyttänne mukaani jonnekin.. syrjemmälle? Arvon kreivikin voi liittyä seuraan, jos mielii".
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 05 Elo 2012, 16:11

Aran katsoi hetken kysyvästi henkeään tasaavaa juoksupoikaa, joka sitten lopuksi kävi kumartamaan sekä kuninkaalle, että kreiville. Aran oli harvinaisen tietoinen siitä, että Lucavin epäiltiin olevan kuninkaan äpärä. Eipä hän kuitenkaan nähnyt syytä alkaa kärkkäästi kiistämään väitteitä, sehän olisi vain lisännyt vettä myllyyn. Parempi olla vain välittämättä moisista väitöksistä ja leikkiä, ettei ollut niistä kuullutkaan.
No, kerta olet jo tänne asti tähän aikaan kipittänyt, lienee asia kiireinen. Tuletko? Aran tokaisi sitten Lucavin käydessä kyselemään kaksikkoa mukanaan jonnekin syrjemmälle. Viimeinen kysymys oli tarkoitettu kreiville, kuninkaan vilkaistessa tuota kohden.
Matka kävikin sitten pois juhlasalista, ylempiin kerroksiin. Kerta alakerrassa kenelläkään kolmesta ei enää mitään tekemistä ollut, voisi sitä ihan hyvin jo hilautua pikkuhiljaa kohden makuuhuoneita. Kreiville oltiin valmisteltu huone läheltä kuningasparin makuuhuonetta, jossa tuo sai yönsä viettää. Kuitenkin, nyt kulku kävi yhteen oleskeluhuoneista.

Kolmikko astui sisään ja ovi painettiin perässä kiinni, jonka jälkeen Aran viittoi Arethia istumaan alas. Tuon kävely saatikka seisomiskyvystä ei voinut juuri nyt olla varma. Eipä sillä, ei kuninkaankaan kävely ihan suoraa ollut tuon matkan aikana.
No, kerro Lucavi, mitä salaisuuksia sinulla on tällä kertaa? Kuningas kävi viimein kysymään juoksupojalta, samalla kun mukaan tullut viinilasi nousi käymään huulilla.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 05 Elo 2012, 16:49

Areth seurasi hiljaa vierestä, kun ilmeisesti kuninkaan yksi viestinviejistä ilmoitti asiansa monarkille, todeten vielä perään, että kreivikin voisi kaksikon seuraan liittyä, mikäli mieli. Aranin vilaukseen vastattiin nopeasti nyökäten, jonka tehtyään Areth kiskoi itsensä ylös tuolista. Hetken mies joutui tasapainoaan hakemaan, haparoiden askelissaan, mutta mitä pidempään kävely jatkui, sitä vakaammaksi meno muuttui. Käytävillä saattoi ottaa kädellä myös tukea seinistä, mikä auttoi huimasti pystyssä pysymiseen.
Lucavi viipotti hieman voimakkaammassa maistissa olevan kaksikon perässä. Vaikkei vauhti ollut päätä huimaava, vastasi lähes puoltametriä lyhyemmän pojan kaksi askelmaa kahden kolossin yhtä. Viestinviejä piti jatkuvasti silmällä, ettei kukaan heitä seurannut, saatikka kumpikaan hallitsijoista käynyt itseään nurin kumoamaan matkan aikana.

Pian kolmikko löysikin itsensä yhdestä oleskeluhuoneista. Kreivi hakeutui heti lähimmälle tuolille istumaan Aranin viittauksesta, päätyen rötköttämään puolimakaavaan asentoon yhdelle huoneeseen laitetulle divaanille. Lucavi jäi puolestaan seisomaan hieman etäämmälle kaksikosta, näppejään yhteen hieroen. Nuorimies silmäsi nopeasti divaanillaan päätään pitelevää kreiviä, ja sitten Aranin sanojen myötä itse monarkkia.
Viestinviejä hymähti ja roihahti siltä silmäykseltä sinisiin liekkeihin, ottaen pian dramaattisen esityksensä jälkeen itselleen hieman olennaisemman muodon. Nyt huoneessa seisoi kahden suippokorvan lisäksi yksi fauni, joka virnuili leveästi Arethin tuijottaessa sivusta täysin hämmentyneenä tilannetta. Mitä ihmeen otuksia Aran oikein hovissaan piti?!
"Voitteko huonosti, arvon kreivi?" Atrevaux tiedusteli virnistäen kiusallaan silmiään hierovalta mustatukkaiselta mieheltä, joka ei vieläkään tuntunut uskovan näkemäänsä todeksi. Areth hymähti virnistäessään kierosti takaisin faunille tuoliltaan.
"Vointini on mitä parhain, kiitos vain kysymästä", kreivi totesi miehelle, korjaten asentoaan ryhdikkäämmäksi.
"Hienoa", kenraali murjaisi hymähtäen, kääntyen nyt viimein Aranin puoleen asiansa kanssa, "Tuon viestiä Oraakkelilta".
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 05 Elo 2012, 17:52

Atrevaux ei näemmä enää jaksanut leikkiä pientä viatonta viestinviejää, vaan yllättäen tuo haltianuorukainen roihahti tuleen, jonka seurauksena fauni haki oman kolossimaisen muotonsa esille. Aran vilkaisi pienesti virnuillen Arethiin, sanomatta kuitenkaan mitään. Ehkä kreivi tunnisti faunin eliittikenraaliksi, ehkä ei. Aran oli kuitenkin mielissään, ettei hänen tarvinnut yrittää peitellä tietoa juoksupojan oikeasta identiteetistä. Ehkä nyt, jos Areth kuului niihin, jotka epäilivät Lucavin olevan kuninkaan äpärä, tajusi kreivi tuon väitteen olevan puuta heinää.
Fauni kävikin tiedustelemaan kreiviltä, mikä oli tuon voinnin laita. Aran ei voinut olla hymähtämättä pienesti, Arethin kertoessa olevansa kunnossa. No, ei sitä joka päivä jättiläisfaunia nähnyt.

No, huomio kiinnittyi takaisin fauniin, tuon ilmoittaessa tuovansa viestiä itse oraakkelilta. Aranin ilme vakavoitui. Siitä siis painostava tunne alkuillasta oli tullut? Niinhän? Oliko oraakkeli käynyt kylän lähettyvillä? Ei, Aran ei halunnut uskoa, että oraakkeli olisi hänen linnassaan käynyt. Kuninkaan ja lohikäärmeen välit kun eivät olleet kovin lämpimät, katsoi Aran sen suurena loukkauksena, mikäli oraakkeli olisi uskaltautunut hänen linnaansa. Hänen kaupunkiinsa.
Vai viestiä Kerro toki Aran tokaisi nyt huomattavasti vakavammalla äänellä Kävikö hän täällä?
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 05 Elo 2012, 18:26

Fauni nosti kätensä selkänsä taakse tyypilliseen tapaansa, tukien näin myös hieman ryhtiään suoremmaksi ja ylevämmäksi. Katse pysyi Aranissa, joka oli selvästi muuttunut ilmeensä kanssa vakavemmaksi kuin oli ollut ennen kuin Atrevaux oli viestin antajan käynyt ilmoittamaan. Nyt monarkki antoi myös luvan välittää Oraakkelin viestin miehelle, johon fauni hymähti ja kävi rykäisemään ääntänsä selväksi.
Atrevaux otti askelia kohden oleskeluhuoneen suurta ikkunaa, jääden siitä hetkeksi seisoman. Areth oli hetken seurannut mustiin pukeutuneen faunin menoa vakavoituen itsekin huoneeseen laskeutuneen asiallisen, kenties hiljalleen jopa ahdistavan ilmapiirin vuoksi. Kreivi osasi yhdistää faunin yhdeksi kuninkaan eliittikenraaleista, mutta varsinaisesti henkilönä mustatukka ei tuota tuntenut, saatikka edes tiennyt. Pienen kunnioituksen maagi silti ansaitsi, sillä oli onnistunut saamaan muuten niin tyynen Arethin täysin ymmälleen siksi hetkeksi, kun kenraali oli muotonsa muuttanut. Lisäksi turhat mietelmät Aranin äpärästä olivat kadonneet siltä silmäykseltä tiehensä. Ovela valeasu, se kreivinkin täytyi myöntää.

"Tuskin olette mistään kuulemastanne mielissänne, joten olen etukäteen pahoillani, jos pilaan muuten hyvin sujuneen iltanne", fauni aloitti, kääntyen sitten hitaasti ympäri hallitsijoiden puoleen, "Ilmeisesti hänen vierailunsa ei jäänyt teiltäkään huomaamatta", Atrevaux jatkoi, olettaen että Aran oli sanojensa takia myös pistänyt vanhimman auran merkille aikaisemmin tänä iltana.
"Oli miten oli", Atrevaux totesi rykäisten uudestaan ääntänsä kuuluvammaksi ja lähti astelemaan eteenpäin, pysähtyen lopulta Aranin eteen, "Vanha velho Tomoderuwix ei kuulemma enää aio palata", fauni sitten heitti ensimmäisen kuulemansa Oraakkelin ilmoituksen esille vakavalla, vakaalla äänellä, "Hän myös kertoi, että aika on käymässä vähiin".
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 05 Elo 2012, 18:49

Katse pysyi nauliintuneena Fauniin. Kuningas odotti maltillisesti, että pukinparta kävisi avaamaan suunsa ja kertoisi asiansa. Oli suorastaan tuskallista odottaa se pikku hetki, kun Atrevaux oli hiljaa. Lopulta Fauni avasi suunsa, ilmoittaen, että oli jo valmiiksi pahoillaan epämiellyttävistä uutisista. No, eipä Aran odottanut kovin miellyttäviä uutisia, kun kyseessä oli se vanha käärme. Atrevaux kävi myös vahvistamaan, että oraakkeli oli todellakin ollut linnalla. Ote lasista tiukentui, kuninkaan ilmeen muuttuessa yhä närkästyneemmäksi.
Se mitä Atrevaux seuraavaksi kertoi, sai Aranin maailman pysähtymään hetkeksi. Faunin sanojen jälkeen huoneeseen laskeutuikin hiljaisuus. Hiljaisuus, joka tuntui kestävän ikuisuuden.
Tomoderuwix ei enää palaisi? Olihan se jo oletettavissa.. Mies oli vanha. Velho oli myös luovuttanut reseptinsä eteenpäin, sekin oli jo kielinyt jostain. Aran ei vain osannut yhdistää sitä niin, että velho olisi kenties tiennyt jo omasta tulevastaan.
Aika oli käymässä vähiin. Lasia pitelevä käsi kävi tärisemään pienesti. Silkasta raivosta.

Lopulta jälleen kerran Puoliksi täynnä oleva viinilasi lennähti kuninkaan kädestä, tällä kertaa mäiskähtäen päin seinää. Mies päästi ilmoille selvästi raivostuneen huudahduksen, samalla kun lähti raivokkaasti ravaamaan huoneessa.
ONKO TÄMÄ SINUSTA HAUSKAA?! Kuningas kävi huutamaan kääntyessään ikkunaa kohden. Yleiskielellä, yllättäen SINÄ JA SINUN KIEROT PELISI! TULE TÄNNE LEIKKIMÄÄN JOS MITTAA HALUAT OTTAA!
Tuoli potkaistiin ohimennen lennähtämään huoneen toiseen päähän. Oli sanomattakin selvää, että joltakulta oli palanut käämit. Aran kun oli muuten yleensä niin kovin maltillinen.
Se saastainen liskonkuvatus vain leikittelee tilanteella! Hän tietää parannuksen ja sitten kehtaa lähettää viestejä siitä, että aika on käymässä vähiin. MITÄ SE HALUAA MINUN TEKEVÄN?! Nuo sanat olivat suunnattu huoneessa olevalle kaksikolle, katseen käväistessä noissa.
Joku päivä viel Yskänpuuska iski kesken kaiken kuninkaan huutamisen. Huutaminen ei tehnyt turhan hyvää kurkulle saatikka keuhkoille.
Kiroillen ja yskien Aran hakeutui äkkiä ikkunan viereen, ottamaan toisella kädellä tukea seinästä, samalla kun toinen käsi nousi jälleen tuttuun tapaansa nyrkkiin miehen suun eteen, tuon yskiessä parhaillaan keuhkojaan pihalle Tai siltä se ainakin kuulosti.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 05 Elo 2012, 19:31

Atrevaux pisti merkille huoneeseen laskeutuneen hiljaisuuden, sekä jollain oudolla tavalla saattoi aistia ilmasta Aranin hermoviivan kiristyvän. Areth seurasi tilannetta hiljaa vierestä, käyden itsekin pistämään merkille kuinka lasi serkkunsa kädessä kävi tärisemään pienesti.
Lopulta kreivi joutui nostamaan kätensä suojakseen silkasta säikähdyksestä, kun viinilasi kävi lennähtämään Aranin raivonhuudon myötä päin seinään, hajoten sitten tuhansiksi sirpaleiksi ja leviten ympäri huoneen lattiaa. Areth oli iloinen sillä hetkellä, että molemmilla hallitsijoilla oli kenkänsä yhä jalassa. Faunin sorkkiin pienet sirpaleet tuskin purivat, eikä kreivi osannut muutenkaan olla huolissaan kokeneesta kenraalista.

Vanha sarvipää oli arvannut Aranin reaktion vanhimman viestiin, ja seurasi nyt toisen silmitöntä raivoamista vierestä. Oraakkeli itse puolestaan varmaan virnuilisi vuoreltaan haltian uhoamiselle. Jos ei nyt, niin tekisi tuon varmasti myöhemmin. Tai kenties oli jo tehnyt.
Atrevaux seurasi kuinka tuolikin kävi lennähtämään huoneen poikki, kolahdellen sitten vasten muita tavaroita ja lopulta kumoten itsensä nurin.
Kenraali hymähti, katsoen Arania joka huudahti kysymyksensä ilmoille siitä, mitä vanhin tahtoi tuon tekevän. Kenraali katsoi monarkkia, sen jälkeen kääntäen katseensa kreiviin, joka puolestaan katsoi faunia. Pieni turhautunut huokaus pääsi sarvipään suusta - ai hänenkö se nyt muka pitäisi keksiä!?
Yllättäen kuningas kuitenkin alkoi sanojensa lomasta yskiä, joka sai kahden muun huoneessa olijan huomion kiinnittymään kultakutrin puoleen. Areth nousi divaaniltaan ylös ja lähti haparoiden askeltamaan Aranin luokse, mutta sarvipää kävi tuon pysäyttämään nostamalla kätensä ylös ja viittelöi kreiviä palaamaan takaisin istumaan. Kuningas ei nyt ehkä käyttäytynyt parhaimmalla mahdollisella tavalla, joten eliitti ei suotta tahtonut laskea kreiviä tuon vihan alle. Areth jäi seisomaan paikalleen, jääden näin etäämmälle, kun Atrevaux kävi lähestymään Arania ja laski toisen kätensä tuon olkapäälle.
"Rauhoitu", kävi kenraalin suusta yksinkertainen, vaimealla, suopealla äänellä sanottu käsky. Fauni ei alkaisi taas katsomaan, kun Aran alkaisi verta yskiä kaiken huvin päälle.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 05 Elo 2012, 19:50

Yskimisensä lomasta kuningas kävi korkeintaan kiroamaan, mitä nyt heikolta hapensaannilta pystyi. Tämäkin vielä. Yskä ei ollut niin raastavaa mitä kohtausten aikana, mutta selvästikään ei ihan tavallinen yskänpuuska. Keho kävi jälleen tärisemään yskinnän ohella. Näkö ei ollut menossa minnekään. Tämä ei ollut tavallinen sairaskohtaus, vaan sivuoireita sairaudesta. Yllättäen Aran tunsi käden olkapäällään, vilkaisten yskiessään nyt Fauniin joka kävi käskemään kuningasta rauhoittumaan.
Monarkki yritti vetää syvään henkeä, samalla kun muutaman kerran vielä köhi nyrkkiinsä. Kasvonsa laskeutuivat jälleen kohden lattiaa, hiusten käydessä peittämään pärstävärkin täysin. Että pitikin sattua, taas. Jälleen Atrevauxin seurassa. Ja nyt Arethkin sai todistaa oireita paremmin. Toivottavasti nuorempi siniverisistä ei sentään pelästymään käynyt.. ainakaan liian pahasti.

Avaisitko ikkunaa..
Aran kävi lopulta raskaan hengityksen lomasta kuiskaamaan kenraalilleen, samalla kun käsi suun edestä laskeutui alas. Ei enää yskittänyt, eikä verta ollut tullut. Hyvä.
Silti Aranin teki mieli itkeä. Mies oli niin väsynyt tähän kaikkeen. Stressiin, sairauteensa, tulevaisuuden murehtimiseen. Hänellä ei ollut oikein ketään, jolle avautua, johon tukeutua. Paitsi Tomoderuwix, mutta ei enää. Ehkä tämä tunteiden purkaus johtui alkoholista. Ei Aran yleensä näin raivonnut. Saatikka tuntenut suurta tarvetta pillittää tai avautua murheistaan, varsinkaan toisille miehille. Ei, hän oli kuningas. Hänen piti pysyä vahvana.
Molemmat kädet hakeutuivat ottamaan tukea seinästä, miehen yhä katsellessa lattiaa hiuksiensa suojasta. Tuo koitti parhaansa mukaan rauhoittua, jottei oikeasti kävisi pillittämään kenraalin ja kreivin nähden tai alkaisi uudestaan viskelemään huonekaluja pitkin poikin.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 05 Elo 2012, 20:56

Atrevaux piteli kättään kevyesti ystävänsä olalla, kun tuo kävi vetämään syvemmin happea keuhkoihinsa. Pian monarkin keuhkoja raastanut yskä alkoi ottaa taantuakseen, ja hiljalleen myös otti kadotakseen kokonaan. Fauni seurasi tyynenä vierestä, mielensä täynnä huolta Aranista.
Taustalla Areth puolestaan näki paloja tulevaisuudestaan. Aran ei ollut kunnossa. Nyt kreivikin sen pääsi todistamaan paremmin. Jo pelkästään oma hetkittäinen sokeutumisensa sai siniverisen murehtimaan tulevaansa, ahdistumaan siitä mitä se toisi pidemmän päälle tullessaan. Ja nyt kun hän näki sen Aranista - ei, oli ehkä parempi olla ajattelematta enempää. Vaikkei kreivi saattanut sillä hetkellä tuntea muuta kuin pientä tykytystä päässään, oli miehen vallannut myös luja ahdistus kuninkaan tilanteesta. Faunin kertoma ei ollut myöskään saanut Arethia sen paremmalle tuulelle, mutta sentään toinen hallitsijoista oli saanut itsensä hillittyä.

Kenraali silmäsi alakanttiin Arania, jonka kasvot kävivät piilottumaan taas kutriensa taakse. Tuo pyysi avaamaan ikkunan.
"Ilman muuta", Atrevaux totesi, nostaen nyt viimein kätensä pois Aranin olalta. Fauni suuntasi ikkunalle ja hetken sen lukon kanssa tapeltuaan sai avattua molemmat ikkunaluukut auki. Viileä tuulahdus virtasi sarvipään ohitse, leviten sitten ympäri huonetta ja leyhytellen kaikkea kevyttä ohi kulkiessaan. Kenraali jäi seisomaan Aranin luokse, pitäen miestä silmällä ja ollen näin valmis auttamaan tuota lisää, jos oli tarve.
"Ehkä meidän ei pitäisi murehtia liikaa vanhimman viestiä", Areth kävi vierestä huomauttamaan, saaden Atrevauxin luomaan kreiviin silmäyksen ja sukimaan pujopartaansa pitkin, hitain vedoin.
"Mennyttä ei voi muuttaa, eikä tulevaankaan voi vaikuttaa liiaksi. Kaikki ei mene aina, niin kuin toivotaan, mutta sen ei saa antaa musertaa mieliä", kreivi selitti, "Tiedät jotain, mitä me emme, vai väitätkö minun olevan täysin väärässä, kenraali?"
Atrevaux hymähti huvittuneesti Arethin sanoihin, "Ehkä tiedän, ehkä en, ken tietää, ellen minä itse", vanha sarvipää murjaisi virnuillen, saaden vain kreivin turhanpäiväisellä turinallaan turhautuneemmaksi.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 05 Elo 2012, 21:18

Kenraali kävi avaamaan ikkunan kuninkaan mieliksi. Raitis kesäyöntuulahdus joka sisään syöksyi sai olon tuntumaan hetkellisesti paremmalta. Se äskeinen riehuminen oli nostattanut ruumiinlämpötilaa, joten viileä ilma tuntui enemmän kuin hyvältä juuri nyt. Kasvot oltiin yhä suunnattu kohden lattiaa kuninkaan väristessä pienesti seinään nojaillessaan, mutta tuo kuitenkin kävi kuuntelemaan kreivin sanoja. Nuoremmalla miehellä oli jotakin pointteja puheensa suhteen, mutta tuo ei nähnyt tilannetta kuten kuningas. Tuo ei voinut tietää, kuinka uskomattoman turhauttavaa se oli, että ainoa henkilö, joka tiesi parannuksen hänen sukunsa sairauteen, ei suostunut sitä antamaan. Sen sijaan tuo antoi pieniä vihjeitä henkilöille, joille asia ei periaatteessa olisi kuulunut. Kuten esimerkiksi Tomoderuwix. Tuo liskon kuvatus suorastaan kiusasi kuningasta. Sen sijaan, että tuo olisi vain pitänyt turpansa kiinni ja lojunut vuorensa huipulla vanhenemassa, tuo päätti muistuttaa olemassa olostaan, tiedostaan ja siitä, kuinka tauti kuninkaan sisällä yhä eteni.
Mikä mulkku.

Atrevauxin sanojen myötä kuninkaan katse kohosi pienesti kohden faunia. Jälleen mikäli hiusten välistä nyt mitään saattoi nähdä oli kuninkaan kasvoilla se närkästynyt, tappavan jäätävä ilme.
Yllättäen Aran otti muutaman ripeän askeleen ja alta aikayksikön oli tarttunut kiinni kenraalinsa leukaparrasta ja vetänyt tuon kasvotusten itsensä kanssa. Enemmän tai vähemmän kovakouraisesti, mikäli eliitti tajusi monarkin juuri tarranneen kiinni pukinparrastaan, ehkä tuo älysi myös mennä Aranin kädenliikkeiden mukana.
Jo toinen kerta kun saan tietää sinun pyörivän jonkun otuksen kanssa, josta en todellakaan pidä Kuningas suorastaan sähisi hampaidensa välistä, yrittäessään kuitenkin pitää äänenvoimakkuutensa mahdollisimman rauhallisena. Mikä taas sai kuninkaan kuulostamaan vain entistä psykoottisemmalta.
Jumalat sinua armahtakoot jos saan tietää sinun pimittävän minulta tietoa tahi edes harkitsevan minun pettämistä. Uskoni sinun uskollisuuteesi alkaa horjua, Fauni. Katsokin, ettet menetä sitä kokonaan Sanaa fauni painotettiin jopa halveksivalla tasolla. Olihan kuningas roturasisti, se nyt tuppasi näkymään varsinkin humala- ja raivotilassa läpi kultakutrista, oli kyseessä sitten täysin tuntematon henkilö tai pitkäaikainen ystävä. Mitä todennäköisemmin Aran tulisi pyytämään anteeksi tämäniltaista uhkailuaan ja jonkin asteen halveksuntaansa Atrevauxilta huomenna, kun olisi selvin päin ja rauhoittunut. Olihan fauni silti yksi niistä henkilöistä, jonka Aran laski ystäväkseen. Eikä hän syvällä sisällään halunnut pahaa tuolle.
Ote kävi irtoamaan faunin leukaparrasta, samalla kun kuningas kirjaimellisesti työnsi tuon pään ensin poispäin itsestään, aivan kuin torjuva rakastaja. Kun faunista oltiin päästetty irti, kävi kuningas kävelemään pienesti huojuen nojatuoliin, johon istahti syvään huokaisten. Mies yritti selvästi hillitä sitä raivoa, joka yhä pyrki pintaan. Arethille Aran ei onneksi tai valitettavasti mitään sanonut, sillä ei nähnyt kreivin kuuluvan tähän tilanteeseen juuri nyt. Kuningas tulisi kuitenkin puhumaan asiasta kreivin kanssa, jahka oli saanut itsensä hillittyä.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 05 Elo 2012, 22:24

Virne faunin kasvoilta laski, kun mies sai mielensä tyynnyteltyä kreivin edellisestä arvauksesta. Ehkä hän todella tiesi jotain, mitä kumpikaan suippokorvista ei tiennyt. Tiesikin. Mutta se tieto ei ollut sopivaa kuultavaa tähän hätään niin kreiville kuin kuninkaallekaan. Käsi irtosi partaa sukimasta. Kun käsiä oltiin sitten palauttamassa takaisin selän taakse, pääsi kenraalin huulien välistä älähdys, kun Aran kävi tarraamaan alaistaan parrasta ja kiskoi alemmas.
Atrevaux suostui kumartumaan toisen kasvojen tasolle suosiolla, sillä tunne kun hiuksista tai parrasta käytiin kiskomaan, ei ollut koskaan miellyttävä. Aranin kasvoilla lepäsi jäätävä ilme, joka ei voinut olla saamatta vanhan sarvipäänkin kasvoille vääntymään hyvin harvinaisen ilkeää ilmettä.

Kaksi asteen tai enemmän pässinpäätä tuijotti toisiaan silmätysten, Aranin uhotessa jälleen kenraalilleen siitä kuinka tämä vietti aikaansa henkilöiden kanssa, joista kuningas ei välittänyt, ja kuinka miehen usko faunin uskollisuuteen alkoi horjua.
Jossain sisällään kenraali ymmärsi, ettei Aran täysin tosissaan sanojensa kanssa ollut. Silti, Atrevaux eli kiinni tässä hetkessä, eikä voinut sietää kuninkaansa käytöstä. Monarkilla ei ollut varaa suututtaa faunia, joka saattoi vain kutsua niitä valtavimpia, suurimpia talojakin kookkaampia petojaan pistämään paikat nurin, jos välttämättä tahtoisi kääntyä petturiksi. Eikä tuolla ollut varaa menettää kenraaliansa. Rohtonsa valmistajaa. Luottomiestään. Etenkään ystäväänsä, joka tiesi toisten mielestä ehkä turhankin paljon Aranin ja hovin asioista.
Lopulta ote pujosta parrasta laski, Aranin käydessä työntämään yhä selvästi ärtyneen faunin kasvoja kauemmas. Atrevaux hymähti, lähes ärähti pahansisuisuuttaan, seuraten sivusta kulmansa kurtussa kun huojuva kuningas kävi hakeutumaan istualtaan nojatuoliin ja huokaisi syvään.

Fauni ei vastannut kuninkaan aikaisempaan uhoon mitään. Kädet nousivat puuskaan syliin, kun askeleet lähtivät viemään ikkunalle. Atrevaux tarvitsi nyt raikasta ilmaa. Niin viilentämään hermojaan kuin saadakseen muuten puhdasta happea hengittääkseensä.
Areth perääntyi takaisin divaanille istumaan. Hänellä ei ollut osaa eikä arpaa Aranin ja Atrevauxin jonkinsortin kiistelyssä - ja ehkä niin oli vain parempi. Mustatukkainen siniverinen päätyi nojaamaan päänsä käsiinsä, päästäen hiljaisen huokauksen nyt itsekin.
"Sinun ei tarvitse tietää kaikkea. Ei nyt. Vasta myöhemmin, jos silloinkaan", Atrevaux kävi lopulta toteamaan ikkunan luota, ollen nyt selin Cúthalioneihin, "En katso uhkailuasi hyvällä, en silti näe sitä tai uskosi horjumista syyksi kääntyä sinua ja kuningaskuntaasi vastaan. Usko mitä tahdot, mutta tiedä, etten ystäviäni petä mistään hinnasta", fauni totesi yhä jonkinlaista ärtymystä äänessään.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 05 Elo 2012, 22:51

Faunin ilmeily oli saanut kuninkaan vain kärttyisämmäksi tuota kenraalia kohtaan. Mikäli kyseessä olisi ollut Silverforest tai Winder, olisivat nuo jo varmasti tyrmissä vastaanottamassa rangaistusta niskuroinnista. Authion nyt ei moista tekisi, eihän se otus edes pahemmin tunteilemaan kyennyt. Käsi kävi hieromaan turhautuneena otsaa, kuninkaan rauhoitellessa yhä itseään. Hän ei todellakaan halunnut purkaa mahdollista kiukkuaan Arethiin, tuo ei sitä ansainnut millään tapaa. Sen sijaan Atrevaux joutui taas kuninkaan kiukuttelun kohteeksi. Ehkä Fauni oli jo tottunut tähän episodiin, josta alkoi tulla yksi oravan pyörä. Aran suuttui faunille näin kärkkäästi lähinnä siksi, ettei pystynyt tuon mieltä lukemaan. Tietämättömyys turhautti yhä kuningasta. Mikäli sarvipää antaisi kuninkaan vain sörkkiä mieltään ja muistojaan, voisi tämäkin tilanne olla huomattavasti rauhallisempi.

Tosin, pystyikö kuningas nyt edes kunnon perustein faunille raivoamaan? Hänhän itse oli vihjaillut tuolle, että oraakkelista saattaisi olla apua. Sehän oli hänen syytään, että oraakkeli oli faunia käynyt tervehtimässä. Nyt kun näin äkillisen raivon jälkeen alkoi ajattelemaan rationaalisesti tilannetta. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun Aran oli väärässä ja suuttui turhasta. Mutta auta armias jos fauni kävisi tuomaan nyt esille sen, että monarkki tässä syypää oli ja turhasta kiukutteli. Silloin sorkkajalka löytäisi itsensä äkkiä tyrmistä. Aran ei sietänyt olla väärässä saatikka häviämistä.
Atrevauxin avatessa suunsa kävi kuningas sivusilmällä vilkaisemaan faunia. Kuningas olisi heti ensimmäisen lauseen jälkeen voinut räjähtää tuolle, mutta hillitsi itsensä. Hänenhän TARVITSI tietää kaikki, mitä hän halusi! Sorkkajalan nillittäessä uhkailusta, oli Aran vähällä heittää tuota kirjalla takaraivoon. Hän uhkaili ketä halusi, hän oli kuningas! Aran hengitti syvään, kuulostaen siltä että pian räjähtäisi uudestaan. Faunin ystävä huomautuksen jälkeen huoneessa vallitsi hetken kiusallinen hiljaisuus, ennen kuin Aran sen rikkoi.
Mene Kuningas kävi antamaan käskyn faunille siirtäessään katseensa pois tuosta Minulla ei ole enää mitään asiaa sinulle. Sinun seuraasi täällä ei kaivata.
Ehkä fauni osasi lukea Aranin sanoista sen, että kuningas halusi tuon kauas itsestään, ennen kuin loukkaisi sarvipäätä enempää. Tai ehkä pukinparta otti sen vain silkkana loukkauksena, kuninkaan passittaessa tuon pois tilanteesta.
Kun kuningas oli sanansa sanonut, jäi tuo odottamaan että fauni poistuisi. Suosiolla tai väkisin. Hiljaisesti tai vielä jotain huomauttaen. Katsettaan kuningas ei kuitenkaan Atrevauxiin nostanut.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

EdellinenSeuraava

Paluu Käytävät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron