I'm your nightmare || CrimSON || k-Agna

Linnasta löytyy käytävää jos toistakin, jolla vaellella päänsä pyörryksiin. Linnasta löytyy myös lumottuja salakäytäviä, jotka ovat erittäin vaikeita löytää tai sitten täysin mahdottomia avata ilman loitsuja. Käytäviä valaisee pimeällä hiljalleen edes takaisin lipuvat sinivalkeaa valoa kajastavat, lumotut valopallot. Käytävät ovat myös melko autioita ja maltillisesti sisustettuja.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Crimson » 09 Elo 2012, 00:52

Iriador asteli täysin tiedottomassa tilassa ulos sotilastuvan ovista. Kaikki olivat joko painelleet nukkumaan omiin tupiinsa tai sammuneet juhlien jälkeen nurkkiin, tuoleihin ja pöytien alle. Kukaan ei siis nähnyt punapäisen sotilaan marssivat tuvalta ulos paitsi yksi, joka tyytyväisenä nakersi nappaamaansa päästäistä tuvan portaiden juurella. Eikä sekään oikeastaan nähnyt, mutta kuuli sitäkin paremmin.
Áliyah, Iriadorin sokea, valkea katti, vietti usein aikaansa rakennuksen lähettyvillä. Se oli muodostunut sille hiljattain tutuksi ympäristöksi, jossa se saattoi tavata ystävällisiä kaksijalkaisia ja mennä miten mieli. Se ei poistunut tupien läheisyydestä kuin korkeintaan talleille ja itse isäntänsä mukana toisinaan kauemmas.
Kissan suuret korvat nousivat pystyyn sen kuullessa oven avautuvan. Nenä nuuskutti hetken ilmaa, kunnes naaras kävi tunnistamaan tutun hajun kuuluvan Iriadorille. Puoliksi syöty päästäinen unohtui heti matalan portaikon viereen, kun hellyydenkipeä katti maukaisi äänekkäästi ja lähti punapään hajua ja ääniä kohden voimakkaasti kehräten tuota seuraamaan tupien luota, hiljaisia katuja pitkin kohden...viemäreitä?!

*Lona sen kuin tuntui loittonevan yhä vain kauemmaksi sumun keskelle, saaden punapään jo hidastamaan askellustaan siinä toivossa, että sisarensakin malttaisi paikoillaan pysyä. Eihän tuo pysynyt. Ja sekös sai Iriadorin turhautumaan, ja pysähtymään nyt kokonaan paikoilleen. Muutaman kerran korkeahaltia huuteli sisarensa perään, saamatta kuitenkaan mitään muuta vastaukseksi, kuin ihmeellistä kaikuvaa, onttoa hihittelyä.
Talo näkyi vielä takanapäin. Hyvä. Iriador tunsi kyllä kotinsa ympärillä kohoavan metsän kuin omat taskunsa, mutta liian kauas tuokaan ei ollut koskaan eksynyt. Sen sijaan, sisaria oltiin aina opetettu pysymään vain pihapiirissä, minkä takia punatukkaa huolestutti Lonan yllättävä metsään ryntääminen.

Tuon huolestuneen hetken rikkoi kuitenkin etäinen, mutta silti läheltä kuuluva maukaisu, joka ei millekään pienelle kissapedolle tuntunut kuuluvan. Puumako? Mutta eiväthän ne viiksekkäät koskaan ennenkään olleet näin lähelle asutusta tulleet? Saatikka sitten kaksijalkaisia.
Rapisevat äänet lähistöllä saivat Iriadorin pälyilemään ympärilleen, kunnes hiljainen alati muriseva ääni ajoi punapään jälleen liikkeelle. Hänen piti löytää Lona, nyt heti!*


Winder. Tyypillinen itsensä. Vai oliko tuo äreämpi kuin tavallisesti? Ehkäpä. Ainakin haltian ensimmäinen kommentti sai virneen Atrevauxin kasvoilta hyytymään ja miehen hymähtämään.
Vai alempaa kastia, fauni murjaisi, olematta kuitenkaan lainkaan loukkaantunut vastaavasta kommentista. Molempien kenraalien toistensa kunnioitus oli varmasti lähemmäs sata astetta miinuksella, joten käytös Winderin ja Argenteuksen välillä oli myös sen mukainen.
Taisit nousta sängystä ylös väärällä jalalla.
Kädet hakeutuivat selän taakse luomaan arvokkuutta ja ylevyyttä, samalla kun virne levisi taas naamalle. Epäsuorasti Haukansilmä kävi tiedustelemaan, mitä Aran ja Atrevaux huoneessa keskenään oikein tekivät.
On niin kovin sääli, etten itse ehtinyt piipahtaa vierailulla aikaisemmin illalla, fauni aloitti, sivuten täten kokonaan Winderin kysymyksen, Kuulin että pikku kumppanillasi oli tänään syntymäpäivät. Taisivat jäädä viimeisiksi, jos sinun leivissäsi meinasi vielä jatkaa, Atrevaux kiusoitteli virnuillen kollegalleen. Olisiko ilta voinut tarjota faunille enää mitään parempaa, kuin Winderille naljailemisen?

Sarvipäinen kenraali lähti astelemaan takaisin viinipullon luokse, kaataakseen siitä itselleen lasillisen.
Kuningas on kiireinen tällä hetkellä, fauni totesi kaataessaan viiniä pikariin, Ottaisitko kenties viiniä lasillisen odotellessa?.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Elo 2012, 01:35

Aran jatkoi unen manipulointia, houkutellen Iriadoria kävelemään yhä kauemmaksi ja kauemmaksi. Tämä suunnitelma ei olisi toiminut, jos joku korkeahaltian olisi pysäyttänyt, mutta tie tuvalta ulos oli harvinaisen rauhallinen.
Unessa kuningas jatkoi sotilaan seuraamista, tuon käydessä pälyilemään ympärilleen. Kissapedon ääni.. Tuon täytyi tunkeutua ulkopuolisena tekijänä uneen. Aran virnisti niin unessa, kuin divaanilla istuessaan. Eipä tuosta äänestä mitään haittaa ollut, päinvastoin.
Iriadorin lähtiessä jälleen liikkeelle, kävi Aran nyt paremmin puuttumaan peliin. Divaanilla istuvan kuninkaan suu kävi liikkumaan. Jos osasi lukea huulilta yhtään, saattoi jotain yksittäisiä sanoja muodostaa monarkin huulilta. Välillä suustaan pääsi pieni, epäselvä kuiskauksen ja henkäisyn välimuoto, kuninkaan käydessä nyt lisäämään puhetta Iriadorin uneen.
Unessa Iriador saattoi kuulla siskonsa äänen sellaisena minkä sen muisti huutavan jossain kaukana edessä korkeahaltian nimeä. Pian nimenhuudot muuttuivat avunhuudoiksi, käskivät kiiruhtamaan. Aina kun Iriador luuli päässeensä paikalle, josta äänet kuuluivat, siirtyi äänen lähde kauemmas ja kauemmas. Pian unimaailman täytti viimeinen avunhuuto, jota seurasi hiljaisuus.


Jos olisin saanut päättää itse, en olisi noussut sängystä lainkaan. Varsinkaan nyt, kun tiedän mitä täällä odotti Darius kävi hymähtämään faunin huomautellessa väärällä jalalla nousemisesta.
Tunnelma kaksikon välillä oli tuttuun tapaan kireä. Yksi väärä sana tai toteamus, saattaisi jompikumpi olla kiinni toisen henkitorvessa alta aikayksikön. Ainoa asia, mikä ainakin Dariusta pidätteli tätä tilannetta, oli kuninkaan läsnäolo.. melko passiivinen läsnäolo, jos Dariukselta kysyttiin.
Ja me kun odotimme saapumistasi kuin kuuta nousevaa Haukansilmä kävi naljailemaan faunin sivuuttaessa hänen kysymyksensä. Atrevaux nosti jälleen esille puheenaiheen, mistä silmäpuoli ei pitänyt. Sen saattoi nähdäkin yhä närkästyvämmästä katseesta, joka oltiin jo naulittu tappavan varoittavasti fauniin. Aran oli yhä se syy, miksei Haukansilmä ollut jo käynyt faunin kimppuun.

Mir Valdoren osaa pitää itsestään huolen ja on eliittitason sotilas. Jos luulet että hän on yhtä vajakki, mitä aivottomat pikku summonisi, erehdyt Darius kävi harvinaisen maltillisesti toteamaan, sivuuttaen nyt puolestaan sen inhottavan tosiasian siitä, että Atrevaux puhui Iriadorista.
Faunin lähtiessä askeltamaan kauemmas, siirtyi kenraalin katse karvakoiven sanojen myötä kuninkaaseen, joka näytti suorastaan olevan transsissa. Monarkin suu liikkui pienesti, yrittikö tuo puhua? Oliko fauni tehnyt miehelle jotain? Ehkä joku asiasta tietoisempi olisi saattanut heti hoksata kuninkaan liikkuvan unimaailmoissa, mutta Darius ei ollut edes tietoinen moisesta taidosta kuninkaalla. Tällä hetkellä magiaa taitamattoman kenraalin silmään kuningas näytti olevan hypnoosissa, mikä taas nostatti kysyvän epäilevän katseen Fauniin. Ei kai tuo nyt mitään niin tyhmää menisi tekemään?

Ei sillä että kyseenalaistaisin arvon kuninkaani tekemisiä, mutta ihmettelen silti suuresti mikä oli se kamala kiire saada minut paikanpäälle, tapaamaan häntä henkilökohtaisesti tähän aikaan yöstä Darius kävi nyt ihmettelemään pysyessään yhä paikallaan. Tuo ei yksinkertaisesti luottamuksenpuutteesta uskaltanut ottaa askeltakaan peremmälle tähän huoneeseen.
Mutta ei, en halua mitään mitä sinä saattaisit tarjota. Ennemmin tukehtuisin uudemman kerran tautisen metsänystäväsi kiroukseen, kuin joisin mitään mitä sinä käyt tarjoamaan Harvinaisen suorasukainen kommentti viinin vastaanottamisesta oltiin heitetty ilmoille.
Joten nyt kysynkin, tarvitseeko arvon kuningas minua täällä vai voinko palata takaisin asuntooni? Katse kävi kääntymään Araniin, joka ei näyttänyt reagoivan haukansilmän sanoihin vieläkään.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 09 Elo 2012, 02:54

Askeleet kirivät eteenpäin nopeammin sitä mukaan, mitä lähempänä murinaksi laskettu ääni Iriadoria kulki. Punapää ei rohjennut katsoa taakseen. Saatikka sitten sivuille. Pelokas katse oli suunnattu suoraa eteenpäin, silmien kuivuessa yhä enemmän ja enemmän kun nuorukainen ei niitä rohjennut räpäyttää. Yhä vain paksummaksi käyvä usva haittasi näköä muutenkin, verhoten pian takana kohoavan talonkin kokonaan pois näkyvistä mutta sitähän ei Iriador tiennyt, nähnyt, saatikka sitten osannut millään tapaa tätä seikkaa edes ajatella.
Lopulta katseen sai laajenemaan hetkellisesti jostain kauempaa kantautuvat kutsuhuudot, sen jälkeen hätäiset avunhuudot, joita päin punapää ryntäsi sen kummemmin ajattelematta. Kutsuvan ääni kuului nuoremmalle sisarelle, joka ajoi Iriadoria hätääntyneenä yhä vai syvemmälle metsään äänen perässä, siinä toivossa että nuorimies ennättäisi apua kutsuvan sisarensa luokse. Näin ei kuitenkaan päässyt käymään..

Metsä hiljeni yllättäen. Täysin. Iriador seisoi juoksemisestaan hengästyneenä nyt paikoillaan, eikä rohjennut liikkua askeltakaan eteenpäin. Punapää viimein silmäsi myös ympärilleen. Paksu valkea usva leijui korkeiden paksurunkoisten puiden ympärillä, peittäen näkyvistä kaiken heti muutaman metrin etäisyydeltä, joka teki suunnistamisesta erityisen vaikeaa. Korkeahaltia ei tiennyt lainkaan missä oli. Hän ei tiennyt mistä oli tullut, sillä kotia ei enää näkynyt suunnassa tai toisessa. Hän oli hukannut sisarensa, eikä tiennyt mitä tuolle oli käynyt. Hän oli vastuussa noista, jonka takia Iriador syytti itseään tästä kaikesta.
Ahdistunut katse yritti haravoida jotain sumun seasta, löytämättä kuitenkaan mitään, samalla kun epätoivoiset askeleet veivät lähemmäs kohden paikkaa, josta viimeinen avunhuuto oli kuulunut.


Atrevaux hymähti, kulauttaen viiniä alas kurkustaan täytetystä lasistaan. Ei hän Winderille mitään ollut kaatanut. Ensinnäkin siksi, että hän ei Haukansilmää palvelisi. Ei, mustatukkainen pässinpää saisi itse kaataa viinin lasiinsa, jos sitä mieli juoda. Tuskinpa. Oli varmasti saanut alkoholista tarpeekseen tältä illalta. Tai niin fauni ainakin epäili kääntyessään jälleen Winderin puoleen.
Hölmö hän ainakin on, Atrevaux murjaisi virnuillen kiusallaan kommenttiin, jonka mukaan Mir Valdoren ei muka vajakki olisi, mutta hänen summoni petonsa senkin edestä. Omiin petoihinsa fauni ei käynyt kommentoimaan. Toiset niistä olivat tyhmempiä kuin toiset, mutta se yhteinen tosiseikka niitä yhdisti, etteivät ne mielipahaa tunteneet tai vahinkoa kärsineet kuollakseen. Vain kadotakseen, tullakseen taas uudelleen kutsutuiksi. Toisin taisi olla kenraalin kumppanin kohdalla, mikä myhäilyttikin faunia.

Vuohenpuolikas kävi astelemaan uudestaan Haukansilmää kohden, tuon käydessä mainitsemaan metsänhengestä. Atrevaux ärähti.
Ehkä olisi sittenkin pitänyt jättää sinut kuolemaan sinne korpeen, fauni totesi katsellessaan närkästyneesti toista kenraalia, Alaisestasi olisi takuulla riittänyt useammallekin pedolle murkinaa päiväksi jos toiseksekin. Puhumattakaan onnettomista ratsuistanne.

Ja sinäkö sivuuttaisit majesteettisi käskyn?! fauni parkaisi sitten yhtäkkiä tekopyhästi, Phah! Olet typerämpi kuin luulin Winder! Ja kaiken lisäksi taidat sen päälle vielä potea kuurouttakin milloin oletkaan viimeksi tarkistuttanut korvasi? Etkö kuullut kun mainitsin aikaisemmin kuninkaamme olevan toistaiseksi kiireinen? sarvipäinen kenraali naljaili virnuillen, asettuen sitten seisomaan Dariuksen eteen niin, ettei tuo saattanut Arania faunin ohitse nähdä.
Tiesitkö, että nukkumistakin voi pelätä? Atrevaux kävi taas siirtämään aihetta toisaalle kierosti virnuillen.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Elo 2012, 12:43

Usva kävi nousemaan Iriadorin uneen, samalla kun aran vielä hännysti korkeahaltiaa, vielä toistaiseksi tuolle näkymättömänä. Nuoremman ympärille pälyilevä katse alkoi huvittaa kuningasta, siinä missä tuo virnuili itsekseen unessa, kohosi myös kuninkaan kasvoille oikeasti virne.
Usva nousi niin tiheäksi, että pian ympärillä näkyi vain valkeaa. Aran oli onnistunut saamaan Iriadorin jo viemäriverkostoon, vielä piti löytää sopivan kostea, ahdistava viemärinpätkä. Unessa Aran ei enää jaksanut leikkiä täysin seuraajan roolia. Kuningas kävi ottamaan kenraali Winderin olomuodon, ilmestyen näkyviin kauempana Iriadorista. Vaikka äsken usva oli ollut niin tiheää, ettei nenäänsä nähnyt, nyt usva tuntui vaihtuneet vain valkoiseksi tilaksi, jossa näki pidemmällekin eteensä, jos oli jotain nähtävää.
Winderin kuvajainen kutsui kaukaisuudessa kaikuvalla äänellä korkeahaltiaa nimeltä. Kuvajainen kävi levittämään kätensä vastaanottaakseen Iriadorin halaukseen, mikäli korkeahaltia nyt ikinä saisi kiinni pikkuhiljaa kauemmas lipuvaa kuvajaista. Tarkoituksena oli kuitenkin pakoilla toista vain sen aikaa, kunnes päästäisiin viemäriverkostossa otollisempaan paikkaan


Darius ei voinut kieltää etteikö Iriador jollain tasolla hänenkin mielestään ollut hölmö. Sitä hän ei kuitenkaan käynyt myöntämään ääneen faunille, sillä ei halunnut suoda tuolle voitonriemua ollessaan oikeassa.
Metsänhengen tuominen keskusteluun sai Atrevauksen ärähtämään. Nopea, millisekunnin virne käväisi kenraalin kasvoilla, mutta se vakavoitui pian pois. Omasta kuolemastaan kuuleminen ei Haukansilmää hehkauttanut yllätys mutta faunin käydessä herjaamaan jälleen korkeahaltiaa, alkoi Dariuksen kärsivällisyys ja pinna kiristyä.
Olen sangen otettu siitä, kuinka pätevinä pidät Kuiskauksen jäseniä ja sotaratsuja Darius tokaisi tyynesti faunille, koettaen nyt jättää epämieluisan puheenaiheen sivummalle.

Minä en sivuuta kuninkaani käskyä, mutta minulla on oikeus tietää miksi minut tänne kutsuttiin. Tällä hetkellä näytän olevan vain sinun herjauksen kohde, fauni rakas
Kenraali toi esille melko faktapitoisen huomautuksen Joten jos sinä et osaa kertoa, miksi hänen korkeutensa minut tänne kutsui, haluan sen kuulla itse kuninkaaltani.
Faunin kysymys nukkumisesta sai nyt närkästyneistä kulmista toisen kohoamaan kysyvästi.
Mitä ikinä tuolla tarkoitatkaan
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 09 Elo 2012, 15:32

Valkea usva ympäriltä sen kuin tiheni, muodostaen punapään ympärille lopulta täysin valkean tilan. Tilan, joka ei suonut mahdollisuutta palata enää askeltakaan taaksepäin vaan pakotti nuorempaa yhä vain edemmäs kohden.. ei mitään. Jaloissa pyörinyt häiriintyneenahdistunut katse nousi yllättäen kuitenkin ylös kaikuvan kutsun myötä. Tällä kertaa ääni kuului Dariukselle, jonka hahmon punatukka saattoi erottaa lipuvan edessään kauemmas.
Iriador empi, tilan käydessä kuitenkin pakottamaan tuota jälleen väkisin liikkeelle, lopulta ajaen pelon ja epätoivon täyttämää mieltä juoksemaan kenraalia kohden. Oli silkka helpotus taas nähdä joku, mutta koska sekin loittoni alati vain kauemmas, alkoi hatara mieli tuottaa vain lisää epätoivoa, joka hiljalleen näkyi Iriadorin kasvoilla valuvina kyynelinä.


Joukko tanssivia pellejä te olette, fauni totesi virnuillessaan kenraali Winderille vastaukseksi tuon käydessä kertomaan kuinka otettu oli siitä, miten pätevinä toinen kenraali miehiään piti. Noiltahan puuttui enää hovinarrin asut! Ehkä ompelijoita pitäisi pyytää teettämään sellaiset koko ryhmälle.
Atrevaux kävi nojaamaan kasvojaan lähemmäs Haukansilmän omia.
Ja herjani kohteena sinä oletkin, rakas Winder. Sangen hienoa että olet sen huomannut, sarvipää totesi, naurahtaen muutaman kerran räkäisesti päin toisen naamaa. Hetkeksi fauni kääntyi katsomaan Aranin suuntaan. Kuningas näytti yhä olevan unimaailmassa Winderin kumppania häiritsemässä, mutta kuinka pitkälle tuo oli sitten unen kanssa edennyt, sitä ei Atrevaux tiennyt. Aikaa oli kuitenkin kulunut jo reippaasti aloittamisesta, joten ehkä Winderin voisi laskea kultakutrin lähelle jo.

Pirullinen ilme kääntyi takaisin seuraamaan Dariusta.
Tiedänhän minä, mutta enpä tiedä arvostaisitko sitä tietoa, jos minä sen sinulle jakaisin, Atrevaux totesi hyvin välinpitämättömästi, ottaen itselleen pienen hetken juodakseen viiniä, ihan vain viivytelläkseen sitä mitä oli sanomassa. Lasi laskeutui jälleen alas huulilta, jonka jälkeen fauni tyytyi taas silmäilemään Winderiä tovin.
Ehkä sinun pitäisi kysyä itse kuninkaalta, mikäli olet siihen kykenevä. Sinä kun näytät olevan juurtunut niille sijoillesi, Atrevaux tuumi, silmäillen samalla viinin jämiä pikaristaan, Tiedätkö kuinka todennäköistä unissakävely on humalan ja uupumuksen alaisena?, fauni sitten heitti taas vihjailevasti ohimennen.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Elo 2012, 16:05

Yhä kauemmas ja kauemmas kenraalin kuvajainen johdatti nuorempaa, kunnes pysähtyi tyystin paikoilleen ja antoi korkeahaltian ottaa itsensä kiinni. Iriador otettiin lämpimään halaukseen ja painettiin vasten rintakehää.
Iriador.. kenraalin ääni kävi toistamaan ontosti korkeahaltian nimeä Mitä sinä täällä teet?
Yllättäen unessa usvainen ympäristö alkoi muuttua järveksi. Järveksi, jonka yllä korkeahaltia ja tuon kenraali kirjaimellisesti leijuivat. Tumma vesi alla oli peilityyni, silti karu ja luotaantyöntävä. Kuin pohjaton hauta.
Mitä sinä täällä teet? Ääni toisti, tosin tällä kertaa ääni ei ollut enää Dariuksen, vaan Aranin. Darius oli kadonnut ja nyt Iriador saattoi nähdä syleilevän pirullisesti virnuilevaa kuningasta.
Et sinä osaa uida noiden sanojen jälkeen kuningas päästi irti Iriadorista, jonka seurauksena tuo lähti tippumaan unessa veteen, näin ollen toivottavasti myös havahtuvansa viemäriverkostosta, jossa vettä saattoi paikoitellen olla jopa lantioon asti. Se, kuinka syvään veteen Iriador oli astumassa viemäriverkostossa, oli kysymysmerkki itse kuninkaalle.
Aran lopulta vetäytyi Iriadorin unesta, palaten nyt tietoiseen tilaan huoneeseen, kera kahden eliittinsä.


No jos niin haluat kuvailla kuninkaasi eliittejä, niin mikäpä siinä. Melkoinen sirkus tämä hovi tuntuu olevankin Haukansilmä kävi tokaisemaan Faunin huomautellessa tanssivista pelleistä. Katse kävi merkittävästi selaamaan nopeasti faunia sarvista sorkkiin, vihjaillen tuon kuuluvan melko lailla siihen sirkus kategoriaan. Friikki.
Kävi kuitenkin paljastumaan, että kenraaleista nuorempi oli tällä hetkellä täällä toimittamassa vain herjausten vastaanottajan virkaa. Darius ei edes viitsinyt vastata tuohon ala-arvoiseen kommenttiin mitään. Sen sijaan puhe kääntyi takaisin kuninkaaseen ja tuon motiiveihin kutsua toinen eliitti paikalle. Katse kävi kuninkaassa faunin kehottaessa Haukansilmää kysyä sitä itse kuninkaalta, juurihan hän oli kysynyt, jonka jälkeen hänelle sanottiin että kuningas oli kiireinen ja nyt sitten pitäisi uudestaan kysyä? Darius oli jo valmiiksi kärttyisä pienestä humalatilasta ja kesken unien heräämisestä, Fauni ei auttanut tuon olotilaa nyt yhtään. Tuskin tuo edes halusikaan yrittää auttaa, jos totta puhuttiin.

Kulmat kurtistuivat faunin kysellessä, tiesikö kenraali todennäköisyyttä unissakävelyyn, jos oli humalassa ja uupunut. Jokin pieni ääni pään sisällä alkoi nyt soittamaan hälytyskelloja. Mihin tämä keskustelu oli johtamassa?
Ennen kuin Darius ehtikään vastata mitään tuohon sangen epäilyttävään kysymykseen, oli Aran noussut viimein ylös divaanilta hymisten muutamaan otteeseen. Haukansilmän katse kiinnittyi nyt kuninkaaseen, joka selvästi alkoi palailla tähän todellisuuteen.
Unissakävely on harvinaista, mutta sitä tapahtuu silti usein silloin, kun sitä vähiten odottaa, henkilöille, joille sitä vähiten toivoo Aran liittyi nyt keskusteluun kuultuaan faunin viimeisimmän kysymyksen osittain havahduttuaan unista.
Ja saanen kysellä mikä on tämän keskustelun aiheen pointti, teidän korkeutenne? Darius kävi nyt entistä närkästyneempänä kyselemään kuninkaalta, joka vielä tuntui osin olevan poissa tilanteesta..
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 09 Elo 2012, 18:39

*Juoksusta hengästyneenä Iriador saavutti lopulta Dariuksen kuvajaisen, syöksyen halaamaan tuota tiukasti ja painaen päänsä tuon rintaa vasten. Kyyneleet valuivat silmistä ja olo alkoi hiljalleen muuttua helpottuneeksi Dariuksen sanojen myötä. Mitään nuorempi ei ehtinyt kuitenkaan vastata, kun ääni toisti kysymyksensä. Ääni, joka ei enää kuulunut kenraalille, vaan jollekin toiselle. Henkilölle, jonka Iriador viimeisenä olisi uniinsa tahtonut kuvitella.
Silmät avautuivat tuon kysymyksen myötä ja päätä nostettiin sen verran toisen rintamuksesta, että Iriador saattoi erottaa kultaisten hiuksien kiemurtelevan aivan päänsä vierestä. Hätäännys valtasi yllättäen vain hetki sitten rauhoittuneen kehon, samalla kun mieli alkoi muodostaa korvien väliin alitajuisesti paniikkitilaa niin ympäristön, kuin Aranin hahmon takia. Nuoremman teki mieli päästää irti, mutta samalla pidellä toisesta myös tiukasti kiinni. Fobia ja pelko kuningasta kohtaan taistelivat nyt keskenään, mutta vain sen pienen hetken, kun Aran päästi punapäästä irti ja Iriador itse hölläsi otettaan tuon kaavusta, lähtien sitten vajoamaan alaspäin kohden märkää hautaansa...*

Punapää havahtui hereille unissakävelystään loiskahdettuaan nurin syvempään veteen. Silmät rävähtivät puoliummesta auki ja kädet kävivät räpiköimään hätäisesti ympäriltä jotain, mihin saattoi tarttua kiinni. Veden alla kynnykseen kompastuneet jalat hakeutuivat nopeasti pohjaan, ja työnsivät Iriadorin takaisin pinnalle, lähtien ohjaamaan salamana suuntaan, jossa vettä oli huomattavasti vähemmän.
Sokea hengitti raskaasti ja hätääntyneesti, tarraten vettä valuvana kiinni seinästä, jossa muhrukaiset kivet koristivat kivisen seinän pintaa. Missä hän oikein oli? Ja mitä kummaa oli oikein tekeillä?! Vasta äskenhän punapää oli käynyt levollisesti nukkumaan Dariuksen huoneessa tuon vierelle ja nyt ympärillä vallitsi kolkko, kolea tila, täynnä vettä! Vai oliko tämä unta? Kyllä, sitä sen täytyi olla. Miksi hän muuten missään tälläisessä paikassa olisi!

Hätäännystä lisäsi kuitenkin epätietoisuus ja epätietoisuus taas nosti ahdistuksen pintaan, joka johtui osin fobian aiheuttamasta paniikista ja osin siitä, että uni tuntui hieman liiankin todelliselta.
Darius..? Iriador kysyi varovaisella äänellä, jääden kuuntelemaan kun ääni ympärillä jäi hetkeksi kaikumaan viemäristössä. Tikaria otteessaan puristava käsi laski kokeilemaan, kuinka korkealle vesi keholla ylsi ikävä kyllä, lähes lantiolle ja nousi sitten takaisin ottamaan tukea seinästä. Ei näin voinut käydä...


Atrevauxin kääntyi katsomaan hiljattain divaanilta heräilevää kuningasta. No jo oli aikakin. Pieni virne kohottautui sarvipäisen kenraalin kasvoille. Tämä kieli vain sitä, että Aran oli saanut oman puolensa pienestä jäynästä hoidettua. Täydellistä. Näin ollen faunikin voisi nyt luopua Winderin huomiopisteenä olemisesta. Ehkä tuo itseään täynnä oleva torvi pian tajuaisi, mistä tässä kaikessa nyt olikaan kyse. Tai sitten ei tajuaisi. Joka saattaisi siinä huonossa lykyssä maksaa yhden olemattoman hengen tämän huvin päätteeksi.
Aran kävi viimein hyminöiltään liittymään mukaan keskusteluun, johon selvästi koko tilanteeseen hiljalleen täysin kyllästynyt Winder kävi tiedustelemaan koko keskustelun pointtia. Atrevaux tyhjensi lasinsa viimein, käyden laskemaan sen sitten sivupöydälle myhäillen.
Ja aikuisilla vieläkin harvinaisempaa kuin lapsilla, sarvipäinen kommentoi Aranin aikaisempaa täsmennystä unissakävelystä, kääntyen sitten taas Winderin puoleen, Mahdatko sinä, Winder, olla koskaan päässyt todistamaan sellaista?.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Elo 2012, 20:00

Aran ei voinut olla virnuilematta itsekseen, joskin tuo pirullinen virne muistutti erehdyttävän paljon isällistä hymyä kuninkaan kasvoilla. Winder tuntui olevan pihalla tilanteesta, yhä. Aran kun luuli tuolla olevan nopeat hoksottimet. Tosin, voiko kenraalia syyttää tyhmyydestä, kerta tuo ei tiennyt kuninkaan voimista. Ehkä tuo kuitenkin pian tajuaisi joutuneensa harvinaisen julman pilan kohteeksi. Hän ja alaisensa.
Winderin katse käväisi vuoroin kuninkaassa, vuoroin faunissa noiden puhuessa. Silmäpuoli alkoi vähitellen jo kyllästymään tähän peliin. Peliähän tämä oli, ei mitään muuta.

En tiedä mistä te puhutte saatikka mitkä mahtavat olla motiivinne tähän yöllis
Mutta Winder, kyllähän sinä tiedät miksi sinut tänne kutsuttiin
Kuningas keskeytti Dariuksen puheen samalla kun kävi nyt lähestymään haukansilmää Sinä tiedät ihan hyvin, et vain halua yhdistää syytä tähän tilanteeseen. Olisit miettinyt paremmin sanojasi viime tapaamisemme yhteydessä, En millään olisi halunnut antaa sinulle muistutusta siitä, kenen seurassa sammakoita suustasi päästelet.
Ehkä tiedänkin syyn ja esitän vain tyhmää, mutta entä sitten?
Darius kävi vastaamaan keskusteluun, jossa Fauni nyt sivuutettiin Mutta olen sangen kiinnostunut, mitä teidän korkeutenne mahdollisesti on suunnitellut minun varalleni? Fauninneko herjan pitäisi olla rangaistukseni? Tiedän ettette voi rangaista minua kovin näkyvästi ja kuuluvasti, siitä seuraisi liikaa haittaa hoville. Tiedän myös, ettei siskoni katsoisi hyvällä, jos te hänen veljeänne kävisitte ilman pätevää, todisteellista syytä rankaisemaan.

Winderin puhuessa Aranin hymy oli levinnyt jo sietämättömän huvittuneeksi. Haukansilmä oli harvinaisen huvittava tapaus, kun tuo yritti vakavissaan tuoda esille faktoja jotka Aran jo tiesi.
Tiedätpä sinä paljon Kuningas aloitti nojautuessaan nyt lähemmäksi Winderiä Mutta tiedätkö missä Iriador on?
Dariuksen sydän tuntui jättävän lyönnin jos toisenkin välistä, kuninkaan viimeisimpien sanojen myötä. Mitä nuo olivat tehneet korkeahaltialle? Liittyikö se jotenkin äskeiseen höpötykseen unista ja unissakävelystä? Järkyttyneen huolen saattoi nyt nähdä kenraalin kasvoilta, tuon ottaessa ensin yhden, sitten toisen askeleen taaksepäin ja lopulta käänsi selkänsä tälle kaksikolle, lähtien ripein askelin poistumaan paikalta.
Aran kävi nauramaan ivallisesti, Dariuksen kääntyessä kannoillaan.
Kerro hänelle terveisiä, mikäli ikinä löydät hänet! Kuningas huusi kenraalinsa perään, joka juuri poistui tästä huoneesta ovet paukkuen, suunnaten jo juoksuun nousseet askeleensa kohden sotilastupaa.
Se oli viihdyttävää Kuningas tokaisi katsellessaan yhä ovien puoleen, joista kenraali Winder juuri oli kipittänyt tiehensä.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 09 Elo 2012, 21:11

Atrevaux myhäili vierestä kuunnellessaan Aranin ja Winderin keskustelua. Silmäpuolinen kenraali ei vieläkään tuntunut olevan keksinyt, mistä tässä kaikessa oli kyse. Faktoja tuo osasi kyllä luetella ylös, mutta se, oliko niistä enää mitään hyötyä, olikin sitten eri asia.
Käsi oli jälleen noussut sukimaan partaa. Ehkä silkkaa tylsyyttä, kun fauni ei käynyt vaatimaan itselleen puheenvuoroja keskustelun välistä. Ei hänellä kyllä sanottavaa olisi tähän ollutkaan, joten sivustaseuraajan rooli kelpasi sarvipäälle toistaiseksi. Katsekin harhaili jossain seinillä, kunnes laski Araniin tuon mainitessa ääneen toisen kenraalin punatukkainen pedinlämmittäjä. Terävä katse siirtyi Winderiin, jonka kasvoilta saattoi nyt selvästi nähdä hiljalleen kohoavan huolen. Tuo huoli sai Atrevauxin kasvoille venymään pirullisen virneen, joka ei kertonut mistään muusta kuin huvittuneisuudesta. Taisi pässinpää viimein tajuta.

Fauni seurasi myhäillen, kun Darius kääntyi kannoillaan ympäri ja lähti ripeästi astelemaan ulos huoneesta. Myhäily vaihtui pilkalliseksi, matalaksi nauruksi, joka käytiin sitten jakamaan kuninkaan kanssa. Lopulta kenraali kävi hillitsemään itsensä, ja mies loi katsaukseen kultakutriseen haltiaan.
Liian viihdyttävää ollakseen totta, Atrevaux tuumi yhä virnuillessaan, Mutta kerrohan, millaisen painajaisen pikku uhrillesi kävit oikein näyttämään?.


Iriador nojasi yhä seinää vasten, pitäen seinämukuloista niin lujaa kiinni, että sormista alkoi hiljalleen kadota tunto. Korkeahaltia ei saanut pakottamallakaan itseään liikkeelle. Lihakset päästä varpaisiin olivat jäykistyneet paikoilleen, lukuunottamatta leukaa, joka löi hampaita yhteen niin pelosta kuin hiljattain yltyvästä kylmyydestä. Vaikka päivä olikin ollut lämmin, oli auringon piiloon vaipuminen saanut ilman jo viilenemään reippaasti, eikä kolea, paikallaan seisova vesi juuri asiaa auttanut.
Punapää ei pitänyt ajatuksesta, että seisoi sillä hetkellä vedessä, eikä saattanut nähdä ympärilleen ja suunnistaa altaasta pois. Hänellä ei ollut mitään, millä olisi ympäristöään saattanut tutkia. Vain tikari, jolla häiriintynyt mieli voisi ensimmäistä vastaan tulevaa survaista, ellei jopa itseään vahingossa.

Korkeahaltia mutisi hetken itsekseen jotain, käyden sitten siirtämään toisella kädellä märkiä hiuksia pois kasvoiltaan. Korvat eivät saattaneet erottaa lähistöltä muuta, kuin veden loiskuntaa, tai sen tippumista pisaroina katosta viemäriverkostossa virtaavan sadeveden pinnalle. Jossain syvemmällä tuuli muodosti aavemaisia ääniä, ujeltaessaan läpi isompien ja pienempien tunneleiden, mikä sai Iriadorin niskakarvat nousemaan pystyyn.
Hitaasti, erittäin varovaisin ja pakotetuin askelin, Iriador lähti lopulta hivuttautumaan seinänviertä pitkin. Väkisin. Punapää olisi voinut seistä paikoillaan pidempäänkin, mutta kylmyys alkoi ajaa tuota eteenpäin. Oli päästävä pois vedestä, ennen kuin jalat päättäisivät lopettaa yhteistyösopimuksensa kokonaan, sen sanoi terve järkikin. Tosin, pystyikö pelon ja ahdistuksen sokaisemaan mieltä, joka muuttui tilanteen edetessä ja äänien kantautuessa korviin vain entistäkin häiriintyneemmäksi, enää sanomaan terveeksi, olikin sitten toinen juttu...
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Elo 2012, 21:55

Hetken monarkki myhäili vielä, kunnes katsahti fauniin tuon käydessä tiedustelemaan, minkälaisia unia Iriadorille oltiin syötetty.
Se sama vanha tylsä. Perheenjäseniä, joita ei olla pitkään aikaan nähty, lapsuudenkoti.. No, ehkä saatoin olla hieman dramaattisempi unen päättymisen suhteen. Mikä olisikaan parempaa, kuin tippua kauhuelementtiinsä unessa ja herätä siihen Aran kävi kertomaan kävellessään nyt takaisin peremmälle huoneeseen, oma viinilasi käytiin tyhjentämään ja lisää käytiin kaatamaan, hän oli ansainnut tämän. Omasta mielestään.
Mutta mikäli sinulla ei ole yhäkään kiire minnekään, kiinnostaisiko erä shakkia?


Darius juoksi takaisin sotilastuvalle, joka oli harvinaisen hiljainen. Mitään suurempaa häslinkiä ei siis ollut tapahtunut, kerta tupa oli hiljainen kuten yöllä kuuluikin olla. Nopeat askeleet veivät rappuset ylös, omalle huoneistolle ja ovesta sisään. Katse kävi heti etsimään Iriadoria, joka ei kuitenkaan ollut sängyssä. Hätääntyneen ahdistunut tunne nousi rintaan, pulssin kohotessa silkasta paniikista. Oliko tuo käyty kaappaamassa täältä? Ei, edes kuningas ei olisi niin typerä valtansa kanssa Fauni ja kuningas olivat puhuneet unissakävelystä, joten noiden oli täytynyt jotenkin ilmeisesti saada korkeahaltia kävelemään unissaan pois huoneesta. Sitä kuningas oli siis tehnyt, sillä välin kun fauni ja hän olivat keskustelleet.
Katse kääntyi Kánoon, joka askelsi laiskan oloisesti toisesta huoneesta paikan päälle. Kahta kertaa ei kenraalin tarvinnut koiraan vilkaista, kun uneliaalle karvaturrille annettiin käsky lähteä jäljittämään Iriadoria. Koira olisi varmasti keksinyt tuhat ja yksi syytä, miksi olisi vain voinut painua takaisin nukkumaan. Onneksi koirat eivät kuitenkaan puhuneet.

Káno nuuhki tiensä ulos sotilastuvalta kenraali perässään. Haukansilmän olisi tehnyt mieli hoputtaa koiraa nopeampaan tahtiin, mutta tuo näytti kuitenkin tekevän parhaansa. Ei aikaakaan kun kaksikko sai näkökenttäänsä toisen tutun karvapalleron. Áliyah istuskeli lähellä sadevesiviemäreihin johtavaa sisään käyntiä. Jälleen ei kahdesti tarvinnut arvata, minne Iriador oli mahdollisesti mennyt. Kuninkaalla oli todellakin julma huumorintaju.
Kánoa käskettiin olla syömättä kissaa elävältä, samalla kun tuolle annettiin käsky pysyä paikoillaan odottamassa. Kun koira oli iskenyt perseensä alas, kävi Darius pujahtamaan sisään viemäriverkostoon. Haukansilmä tähyili molempiin suuntiin hämärässä tunnelissa, lähtien sitten kulkemaan eteenpäin.
Iriador?! Korkeahaltian nimeä huudeltiin muutamaan kertaan, siinä toivossa, että tuo saattaisi vastata.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 09 Elo 2012, 22:46

Fauni hymähti huvittuneesti kerran jos toisenkin kuunnellessaan Aranin selitystä. Tylsyydestään huolimatta, oli uni tainnut olla kuitenkin niin tehokas, että punapäinen typerys jossain kaupungin alla tällä hetkellä itsekseen seikkaili.
Vallan mainiota, Atrevaux tuumi, vielä hetken myhäillen itsekseen, lähtien sitten astelemaan viinilasinsa kanssa Aranin perään.
Kuningas pyysi häntä pelaamaan shakkia erän kanssaan.
Mikä ettei, vanha sarvipää totesi yllättävän innokkaasti, samalla kun täytti lasiaan, Olenkin kaivannut jotain strategista ajattelua viime aikoina, joten otan haasteesi mielihyvin vastaan.


Vesiraja alkoi hiljalleen laskea. Ei kuitenkaan liiaksi, jotta punapään pelkotila ei vahingossakaan kävisi katoamaan. Seisovan veden muodostama lima kiviselle lattiapinnalle oli inhottavan liukas, mikä sai punapään milloin kompuroimaan, milloin liukastumaan ja henkäisemään terävästi ilmaa keuhkoihinsa, jos pää olisikin vajonnut yllättäen pinnan alle. Nuorukainen ei pitänyt tästä. Ei sitten ollenkaan.
Kädet ja muu keho lantioon saakka olivat kuin liimautuneet vasten koleaa seinää. Tuskin liikkuivat koko ylemmäs hivuttautumisen aikana. Leuka väpätti yhä ja vettä tiputtavat hiukset olivat liimautuneet kasvojen laidoille, siitä edelleen hartikoille ja sitten selkään.

Enää vettä oli hyvä jos polviin saakka, mutta se riitti ylläpitämään pelkotilaa punapään mielessä. Yllättäen Iriador kävi kompuroimaan itsensä nurin, jalkojen vajotessa uuteen syvänteeseen, jossa oli reilusti yli lantion vettä. Sokea loiskahti jälleen kauttaaltaan nurin sadeveteen, pyrkien räpiköiden jälleen yhä ylemmäs ja siitä takaisin taaksepäin, jossa vettä oli vähemmän.
Korkeahaltia yski säikähdyksestä sisälleen vetämäänsä vettä ulos, jääden nelinkontin vesirajan tuntumaan paikoilleen katkonaisesti henkeä vetäen. Kehoa värisytti kylmästä. Mieltä ahdisti. Kasvot alkoivat muuttua hiljalleen värittömiksi, siinä missä huulet alkoivat ottaa sinertävää sävyä itseensä. Tikari kädessä alkoi houkuttaa tekemään jotain, mitä ei varmastikaan olisi pitänyt tehdä.
Yllättäen korviin kantautui jälleen kutsuhuuto. Ääni kuulosti etäisesti tutulta, joka sai sydämen hakkaamaan kiivaammin rinnassa. Iriador itse ei tiennyt, johtuiko se helpotuksesta, vai silkasta säikähdyksestä, kun mieleen palautuivat edellisessä unessa sattuneet tapahtumat. Ääni sai punapään kuitenkin kapuamaan seinänviertä apunaan käyttäen ylös ja kaikkia oletuksia vastoin, lähtemään hitaasti palaamaan takaisin siihen suuntaan, josta tuo oli hetki sitten tullutkin...
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Elo 2012, 23:04

Vastausta ei kuulunut. Eikö korkeahaltia ollutkaan täällä? Darius pysähtyi hetkeksi kuuntelemaan ympäristöä. Mitä nyt huohotukseltaan ja rummuttavalta sydämeltään saattoi kuulla. Darius koki myös outoa värinää. Kroppansa tärisi silkasta paniikista ja huolesta jotain, mitä kenraalille ei koskaan ennen ollut käynyt. Tosin, eipä hän ennen Iriadoria ollut pahemmin välittänyt kenestäkään, jos siskojaan ei laskettu.
Kaiken sen panikoimisen lomasta Darius saattoi kuitenkin kuulla ääniä kauempaa. Aivan kuin joku olisi liikkunut viemäreissä. Kenraali lähti ottamaan nopeita askeleita peremmälle verkostoon, välittämättä siitä että nyt kastui hienot vaatteet likaiseen sadeveteen. Vaatteensa olivat Kenraalin pienin huoli juuri tällä hetkellä.

Vesi lensi kenraalin askeleen edellä, tuon kiitäessä eteenpäin. Pian pimeydestä saattoi erottaa liikkuvan hahmon. Vauhti hidastui hetkeksi, mutta nopeutui, jahka kenraali kävi erottamaan tutun punatukan. Iriador näytti kuin uitetulta koiralta, jälleen kerran. Kuitenkin tuon näkeminen tuntui enemmän kuin helpottavalta. Nuori näytti näin hämärässä olevan päällisin puolin kunnossa, tosin kenraali saattoi vain arvuutella, kuinka kamala paikka tämä oli sokealle vesifobiaiselle henkilölle.
Iriador! Kenraali huudahti jälleen kerran päästessään nuoremman lähelle ja sen pahemmin miettimättä saatikka harkitsematta kävi kietaisemaan kätensä tuon ympärille, sulkien nuoremman helpottuneeseen halaukseen Mitä sinä täällä teet?
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 09 Elo 2012, 23:26

Iriador pisti merkille jostain kauempaa lähestyvät askeleet. Tai no, veden loiskunnan, joka tasaisista väleistä johtuen todennäköisesti kuului askelille. Punapään askeleet kirivät eteenpäin, mitä lähemmäs takana tulevat askeleet tulivat. Sydän hakkasi harkitsemattomasti rinnassa, tuntuen jättävän jopa joitain lyöntejä välistä.
Nimensä kuuleminen aivan selän takaa sai Iriadorin säikähtämään ja pysähtymään aloilleen. Aivan kuin nimensä olisi ollut käsky pysähtyä.
Ääni kuului Dariukselle. Iriador saattoi sen tunnistaa. Mutta se ei tuonut lainkaan turvallisuuden tunnetta sisinpään, vaan lähinnä pelkoa. Lisää ahdistusta. Mieleen palasi asioita, joita nuorempi ei olisi tahtonut muistaa.
Yllättäen kädetkin kävivät kietoutumaan nuoremman ympärille, joka sai punapään vetämään hätääntyneesti henkeä muutaman kerran. Ja sitten ne sanat...

Mitä sinä täällä teet? Vaistomainen reaktio käski tarrata ympärilleen laskeutuneista käsistä kiinni ja heittää henkilö nurin. Ja näinhän tehtiin. Iriador tarttui lujasti Winderin käsivarsista, heittäen tuon yhdellä sievällä heitolla kiviselle lattialle olkansa yli.
Kolea sadevesi roiskahti ympäriinsä miehen lässähtäessä sitä vasten, samalla kun Iriador otti perääntyviä askelia toisesta. Nopeasti tummanpunainen aura valaisi vaisusti tumman veden, joka sai näyttämään kuin taisteluvalmiuteen kääntynyt sokea sotilas olisi seisonut keskellä kehän muotoista verilammikkoa.
Älä tule lähemmäs, värisevä ääni käski, tikarin terän noustessa nyt osoittamaan kohden Dariusta ja korkeahaltian kasvoilla leväten selvästi jonkinsortin hulluudesta kielivä katse ja ilme. Koska Iriador uskoi tämän yhä olevan vain yhtä typerää unta, ei hän myöskään epäröinyt satuttaa mahdollista kuvajaista, jos se uudestaan pyrkisi liian lähelle, auran havaitsemalle alueelle.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Elo 2012, 23:34

Iriador ei vastannut kysymykseen eikä reagoinut halaukseen. Tai no, ei ainakaan toivotulla tavalla. Ennen kuin Darius ehti tilannetta paremmin huojennukseltaan analysoimaan, kävi korkeahaltia tarraamaan kiinni vanhemmasta miehestä ja kirjaimellisesti heitti ylitseen maahan. Kenraali ei moiseen ehtinyt reagoimaan sillä ei todellakaan ollut osannut odottaa tätä vaan kävi iskeytymään vasten veden pehmustamaa maata. Kenraali älähti pienen yllätyksen ja kivun saattelemana, koettaen tajuta mitä juuri nyt oli tapahtunut.
Nopeasti Darius kömpi ylös nyt täysin märkänä, siirtäen katseensa korkeahaltiaan. Iriador näytti olevan valmiina taisteluun.. miksi? Punatukka kävi käskemään kenraalia pysymään kauempana. Darius ei olisi voinut olla yhtään enempää hämillään tästä tilanteesta. Mitä kuningas oli nuorelle sotilaalle tehnyt?

Iriador, se olen minä
Darius kävi aloittamaan nyt rauhallisemmalla äänellä kääntyessään kunnolla korkeahaltian puoleen Darius.
Liian lähelle Darius ei mennyt korkeahaltiaa. Tuolla oli ase, hänellä ei. Sokea oli selvästi pois tolaltaan ja saattoi tehdä mitä vain. Tässä ympäristössä myöskään yllätyshyökkäys ei toiminut Iriadoria vastaan. Olisihan kenraali voinut koittaa syöksyä tuota kohden ja riisua miehen aseista, mutta vesi jaloissa antoi turhankin paljon ilmi Haukansilmän liikkeistä, Iriadorin aurasta puhumattakaan.
Kaikki on hyvin nyt tulin viemään sinut turvaan
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 09 Elo 2012, 23:53

Iriador ei liikahtanut, saatikka reagoinut millään tapaa kenraalin lausumiin sanoihin. Tuo oli keskittynyt täysin kuuntelemaan ääniä. Ääniä, jotka saattoivat vain kieliä toisen lähemmäs tulemista, joka tarkoitti vain sitä, että Iriador lähtisi sivaltamaan tikarillaan kuvajaista kohden. Vetinen ympäristö ei myöskään enää häirinnyt nuorempaa. Vaikka pelkotila oli yhä yllä, ei vesifobinen yksinkertaisesti kyennyt kiinnittämään ympäristöönsä sen suurempaa huomiota.
Muutama perääntyvä askel otettiin jälleen, jolloin veden raja alkoi taas hiljalleen nousta ylemmäs kohden lanteita. Tikari osoitti alati suuntaan, jossa Darius oli, ja sitä oltiin valmiita siirtämään tuon liikkeiden myötä toisaalle. Kenraalin liian lähelle tulo aiheuttaisi harkitsemattoman reaktion, johon Iriador ei varsinaisesti ollut halukas ryhtymään.

Valehtelet, värisevä, pelokas ääni huomautti, Mikään ei ole hyvin. Et sinä minua turvaan veisi. Tiputtaisit vain uudestaan alas! Valehtelet.. Sinä valehtelet.., punapää mutisi, ottaessaan yhä askelia taaksepäin. Vesi solisi jaloissa, jotka alkoivat jo paikoitellen muuttua puutuneiksi liian kauan koleassa nesteessä ollessaan.
Mene pois, Iriador totesi, silmien nyt lähtiessä hätäännyksestä etsimään pimeyden seasta mahdollista liikettä, Jätä minut rauhaan.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

EdellinenSeuraava

Paluu Käytävät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron