//Se ei ole vaikeaa : DD//
Kengittäjä oli tyytyväinen myöntyvään vastaukseen, siinä missä Kayden liikehti levottomasti paikallaan. Hän ei pitänyt tavasta, jolla kengittäjä kosketti puolidemonin kättä nostaessaan sen kämmen ylöspäin omalleen. Pyöveli oli ehkä vainoharhainen, mutta hän alkoi välittömästi epäillä Masonin motiiveja tämän tutkaillessa eleganttia kättä sormillaan.
Kätesi ovat laihat, kevyeen työhön tarkoitetut, Mason analysoi miettivä katse silmissään, Sormet pitkät, sanovat sen viittaavan tarkkuuteen ja huolellisuuteen Mies käänsi käden vähitellen ympäri, niin että kämmenselkä oli nyt kohden kattoa ja hiveli nimettömän ja etusormen linjaa. Nimetön on pidempi, kuin etusormi, hän totesi ja kohotti nyt viimein katseensa hennosta kädestä Darionin kasvoihin, hymyillen vilpittömästi ruskeilla silmillään. Kertoo taiteellisuudesta ja luovuudesta. Kengittäjä ei irroittanut vielä otettaan puolidemonin kädestä, vaikka oli ilmeisesti analyysinsä tehnyt. Sen sijaan hän katsoi tuota hiljaa, kuunnellen mahdollisen palautteen. Kayden ei siinä tilanteessa enää kuullut mitään. Nähdessään tavan, jolla Mason katsoi Darionia, tilanne kävi hänelle lähes sietämättömäksi. Kengittäjä hymyili niin lempeän hyväntahtoisesti kertoillessaan kuulemiaan hölynpölyjä taatusti vain tekosyy, jolla ansaita puolidemonin huomio.
Pyöveli läimäytti kengittäjän käden irti Darionin omasta kulmiaan painaen. Roskaa, hän kommentoi ykskantaan, tietämättä oliko puolidemoni vielä ehtinyt edes antaa omaa palautettaan, sen verran nopeasti oli Kayden kiirehtinyt pysäyttämään tapahtuman kulun. Käsistä näkee vain tehdyn työn, ei mitään muuta, hän sanoi Masonin siirtyessä hiukan hämmentyneen näköisenä etäämmäksi ja joi kulauksen tuopistaan. Pyöveliä eivät tiedemiesten aivoitukset liikuttaneet. Ei, hän puuttui tapahtumiin aivan muista syistä. Vaikkei hän sitä ääneen myöntäisikään, hän koki Masonin kilpailijana. Ja olihan kengittäjä asiallinen ja hyvätapainen Sekä osoitti selvää kiinnostusta Darionin taiteellisia lahjoja kohtaan. Ja tuo oli vähän Kaydeniä nuorempikin. Komea, salskea nuori mies. Darionilla oli montakin syytä pitää tuosta enemmän kuin jurosta Kaydenistä.
Pyöveli ei aina tajunnut, miten ilmiselviä hänen tunteensa saattoivat ajoittain olla. Ja juuri nyt hänen vihamielisyytensä oli niin läpinäkyvää, että tuon ajatukset olisivat monien silmissä olleet suorastaan huvittavan selviä. Myös Masonin.
Kengittäjä näytti ensin vilpittömän hämmentyneeltä, mutta naurahti sitten ääneen hiukan epäuskoisen näköisenä. Ei voi olla totta, hän päivitteli huvittuneen näköisenä. Hän katsahti vuoroin Darioniin, sitten taas Kaydeniin, selvästi yllättyneenä huomaamastaan jännitteestä. Kayden irvisti kuin muriseva koira huomatessaan, kuinka kengittäjä kokosi palasia päässään ja alkoi nähdä tilanteen niin kuin se oli. Hän oli halunnut pitää Darionin arkielämänsä ulkopuolella, jottei joutuisi kohtaamaan niiden törmäämisen aiheuttamaa väistämätöntä sisäistä ristiriitaa ja nyt hän oli sen ytimessä. Tämäpä yllätys, kengittäjä sanoi, Todellinen yllätys
Mason naurahti ja joi kulauksen tuopistaan päätään pudistellen, kuin asiassa olisi vähän enemmän sisäistämistä. Kayden ei pitänyt tilanteesta, hän halusi välittömästi saada kengittäjän ymmärtämään tämän erehtyneen. Vaikka nuorukainen olikin itse asiassa täysin oikeilla jäljillä. Mitä sinä höpiset? pyöveli tivasi ärsyyntyneenä, muka ymmärtämättä kengittäjän käytöksen muutosta. Tuo hymyili ja laski tuopin pöytään. Kaikkihan sen tietävät, että herra pyöveli... no nauttii miesseurasta, sanotaan vaikka näin, hän sanoi hiljentäen hiukan ääntään ja naurahti. Enkä ole oikea ihminen siitä tuomitsemaan, jos tiedätte mitä tarkoitan, hän vielä vihjaisi, katsahtaen merkitsevästi Darionin suuntaan hiukan leikkimielinen hymy huulillaan. Jo pelkästään tuo lyhyt katse sai Kaydenin puristamaan kätensä nyrkkiin. Mason käänsi katseensa takaisin pyöveliin ja hymähti. Mutta en olisi ikinä osannut odottaa että te, herra pyöveli olisitte mustasukkainen, hän sanoi ja nauroi. Kayden meni hiukan vaikeaksi, mutta yritti parhaansa mukaan peittää sen, naurahtaen muka epäuskoisesti. Mustasukkainen? Ei ole mitään syytä hävetä, herra pyöveli, Mason kiirehti selittämään hymyileväisenä, Itseasiassa haluan kiittää teitä. Tämä on hauskinta mitä minulle on tapahtunut pitkään aikaan!
Kengittäjä nauroi. Kayden näytti niin vihaiselta, että jos katse olisi voinut tappaa, Mason olisi sulanut märäksi läntiksi. Hänen silmänsä leiskuivat pyövelin noustessa kiihtyneenä ylös pöydästä ja nojautuessa kengittäjää kohden tuon yli. Jos henkesi on sinulle kallis, poistut pöydästä nyt, hän uhkasi matalalla äänellä, tuijottaen toista tiukasti silmillään. Mason hiljeni, muttei lakannut hymyilemästä. Hän kohotti kätensä ilmaan kuin antautumisen merkiksi. Hyvä on, hyvä on. Jos arvon pyöveli niin haluaa, hän sanoi, poimien sitten tuoppinsa pöydästä ja nousten ylös. Kayden murahti vihaisesti ja istuutui paikalleen uskoen kengittäjän viimein lähtevän, mutta tuo kääntyikin vielä heidän puoleensa tai paremminkin Darionin puoleen. Vielä yksi asia, hän aloitti, katsoen sitten taiteilijaan hymyillen. Kun hän heittää sinut takaisin kadulle, niin kuin kaikki muutkin leikkikalunsa, minun oveni ovat aina avoinna, hän sanoi käsiään levittäen ja naurahti. Se oli viimeinen pisara. Kayden nousi ylös pöydän äärestä niin että tuon tuoli kaatui kolahtaen lattialle ja astui muutamalla askeleella kengittäjän luokse kohottaen välittömästi nyrkkinsä ensimmäiseen iskuun.
Nyrkkien alkaessa heilumaan tapahtumat kiinnittivät myös muiden kapakassa istuneiden huomion. Miehet löivät toisiaan kasvoihin ja tönivät toisiaan, kengittäjä lennähti päin tiskiä saaden laseja putoilemaan. Kapakan pitäjä yritti huutaa pelin poikki, mutta nuo kaksi eivät kuulleet eivätkä nähneet mitään. Yhdessä neljän miehen voimin nuo kiskottiin lopulta erilleen, molemmat vielä riuhtoen ja mylvien päästäkseen takaisin voimien mittelyyn. Kengittäjä teki kieron tempun ja onnistui potkaisemaan pyöveliä haaruksiin kahden miehen kiskoessa hänet kauemmas.
Miehet viskattiin ulos kapakasta, molemmat kaatuivat kivikadulle pitkälleen miesten tönäisystä ja jäivät kokoamaan itseään kivuistaan. Kayden kirosi voimakkaasti ääneen ja potkaisi toista vielä viimeisillä voimillaan jalkaan. Saatanan kusipää, hän manasi tukahtuneella äänellä, yrittäen kavuta kömpelösti seisomaan sietämättömästä kivusta huolimatta. Kengittäjä oli hiukan nopeampi, muttei vaivautunut enää jatkamaan tappelua, vaan vain oikaisi vaatteitaan ja hymähti halveksuvasti. Hauskaa illanviettoa teille, herra pyöveli, hän toivotti sarkastisesti ja lähti harppomaan pois. Pyöveli viipyi vielä maassa kontillaan, otsa kivetystä vasten ja oikea käsi siellä missä sattui eniten. Hän hengitti syvään odottaen kivun lieventymistä, kuullessaan kevyet askeleet. Epäilemättä Darionin. Kayden huokaisi, muttei kohottanut katsettaan. Hän maistoi veren suussaan, huuli oli varmaankin revennyt tappelun tiimellyksessä. Tämä ei ollut ihan, miten hän oli suunnitellut viettävänsä iltansa puolidemonin kanssa.