Kirjoittaja Aksutar » 12 Loka 2012, 19:25
No, ainoa rakentava ero niiden kaksijalkaisten välillä tuntuu olevan korvat Uros kävi myöntelemään Aethenan sanoja siitä, kuinka haltiat ja ihmiset olivat melko lailla samannäköisiä. Eipä Lounatuuli itse nähnyt mitään suuria eroja noissa kahdessa rodussa, molemmat olivat yhtälailla vihollisia hänelle nykyään. Ihmiset vain lyhyempi-ikäisiä. Hyvä vain, nuo kun tuppasivat olemaan aggressiivisempia taruolentoja kohtaan. Tosin, se olettamus katosi uroksen ajatusmaailmasta haltiakuninkaan viimeisimmän kohtaamisen myötä.
Lohikäärme ei sen enempää kommentoinut asiaa, sillä ei yksinkertaisesti ollut kiinnostunut aloittamaan argumentointia nuoren neidon kanssa siitä, mitä eroja ihmisten ja haltioiden välillä oli. Sen sijaan uros keskittyi seurailemaan, kuinka muodonmuuttaja kirmaili uudessa muodossaan edestakaisin aukealla, kuin varsa kevätlaitumella. Huvittavaa, mutta samalla omalla tavallaan suloista. Jos lisko olisi kyennyt, olisi se saattanut nyt hymyillä huvittuneen lempeästi.
Aethenan hihkuessa ja tullessa lähemmäksi, Sigurd kävi avaamaan kitaansa ja päästi ilmoille naurahduksien ja murahduksien välimaastoon sijoittuvan äännähdyksen. Oli oikeastaan mukavaa katsella, kuinka joku oli niin lapsekkaan vilpittömästi innoissaan jostain asiasta. Lounatuuli oli aina pitänyt lapsista, nuo olivat mitä mielenkiintoisinta seuraa. Aethena alkoi vaikuttamaan tarpeeksi räikeän lapselliselta, jotta lohikäärme saattoi viihtyä tuon seurassa paremminkin.
En ole sinä, joten en sinun taidoistasi tiedä en kyllä näe, miksei se mahdollista olisi? Käärme kävi vastaamaan nuoren naisen pohdintoihin, käyden samalla miettimään asiaa. Kerta toinen oli muodonmuuttaja, joka pystyi muuttamaan muotoaan miten halusi, niin miksei tuo pystyisi myös yhdistelemään eri lajeja tai ainakin rotuja? Lounatuulesta se kuulosti vain loogiselta, tosin lohikäärmeeltä ei kannattanut alkaa odottamaan syvällisiä ja järkeviä analyyseja asioista, joista tuo ei oikeastaan tiennyt mitään. Toki sitä tuhannen vuoden aikana ehti yhtä sun toista oppia, mutta eipä se lohikäärmeestä silti fiksua tehnyt.. paitsi omiensa parissa. Harva lohikäärme osasi edes puhua saatikka ajatella inhimillisesti, edes rationaalisesti.
Lisko nousi kuitenkin ylös ja lähestyi hullusti hyppinyttä muodonmuuttajaa, nostaen toisen etukäpälistään koskettamaan tuon selkää, säkän takaosaa.
Tuohon jos itsellesi siivet loihdit, niin eiköhän se sitten toimi Kosketus oli hellä, mutta silti sen verran petomainen, että herkkähipiäisempi olento saattoi terävien kynsien kosketusta pelästyä. Tarkoitus ei kuitenkaan ollut satuttaa Aethenaa ja kosketus oli niin nopea, että tuo tuskin ehti reagoida mitenkään kipuun tai yllätykseen itse kosketuksen aikana. Vasta jälkikäteen.
Aethenan seuraava kysymys sai kuitenkin liskossa aikaan erikoisen reaktion. Nuoren naisen mainitessa ihmisten kylän, kävi lohikäärme karjaisemaan haastavan uhkaavasti, petomaisesti muodonmuuttajalle, samalla kun näytti kirjaimellisesti hampaansa ja otti uhkaavamman asennon. Lounatuuli kuitenkin älysi eläimellisen reaktionsa ajoissa ja perääntyi, ennen kuin olisi käynyt fyysisesti alistamaan Aethenaa tuosta hyvästä. Siltikin, karjaisun jälkeen lohikäärme piti matalaa, krokotiilinmurinaa muistuttavaa ääntä.
Siellä ei ole muuta kuin tuskaa, surua ja kuolemaa meidän kaltaisille Lounatuuli aloitti ja tuon äänensävystä saattoi huomata, että lisko puhui kokemuksella Se on ruma kaupunki rumine katuineen, taloineen ja asukkeineen. Koko paikka löyhkää ihmiseltä, heidän itsekeskeisyydeltä ja ahneudelta.
Älä edes ikinä harkitsekaan meneväsi sinne Kurkusta kumpuavia sanoja sävytti selvä uhkaava murina Jos sinne eksyt, se on sinun tiesi päätös Viimeisiä sanoja seurasi jälleen haastavan komentava karjahduksen ja sähähdyksen välimuoto, joka kuitenkin oli huomattavasti hillitympi mitä edellinen.
Pienen temperamenttisen purkauksensa jälkeen lohikäärme yllättäen kävi kääntämään selkänsä Aethenalle. Olento häpesi omaa eläimellistä käytöstään, mutta ei myöskään aikonut tehdä mitään hillitäkseen sitä. Ainakaan tässä muodossa. Niinpä samalla kun lohikäärme käveli hitaasti kauemmaksi Aethenasta, kävi tuo muuttamaan muotonsa liikkeestä takaisin humanoidi-illuusioonsa. Lopulta miehenkuvatus kävi istahtamaan syksyiseen nurmeen, aivan kuin olisi alkanut mököttämään mokomasta välikohtauksesta.
Todellisuudessa Lounatuuli kuitenkin yhä häpesi äskeistä purkaustaan ja halusi rauhoitella itseään. Hän ei kehdannut näyttää vakavoitunutta naamaansa Aethenalle. Se oli niin helppoa käydä käyttäytymään kuin eläin, kun seurassa oli lajikumppani, tai ainakin joku, joka muistutti omaa lajiaan.
// Pahoittelen vastauksen kestoa! //