Raella
Pohjoisessa, lähellä Kleth vuoria, oli lunta jo ehtinyt laskeutua maahan. Vetistä, vuorokaudessa katoavaa lunta, mutta lunta se silti oli. Kesä pohjoisessa oli harvinaisen lyhyt, syksy iski aikaisin ja talvi sitäkin kovemmin. Kaikkeen osattiin kuitenkin varautua pohjoisilla lumivuorilla, varsinkin kääpiöiden toimesta. Pitkään, synkkään talveen oltiin varauduttu jo kesän alusta alkaen, eikä jälleen näyttänyt tulevan sen kummoisempaa ongelmaa kaamoksesta.
Tämäkin, yllättävän aurinkoinen mutta vilpoinen syyspäivä näytti alkavan aivan normaalisti. Paitsi ei eräälle neitokaiselle. Raella oli jo pitkään suunnitellut seikkailua, tutkimusretkeä ihmisten kaupunkiin. Kuulemma tuo oli lumoava paikka, suuri ja ihmeellinen. Ei vetänyt arkkitehtuurin jykevyydessä vertoja kääpiöille, mutta silti! Totta kai kaikki uusi ja tuntematon kiinnosti yhä kasvavaa kruununperijää! Ketäpä ei kiinnostaisi! Ei Raella ollut poikkeus siinä missä kukaan muukaan nuori, kokematon ja seikkailunhaluinen neito.
Tämä operaatio piti kuitenkin suorittaa salassa. Kaikki eivät ehkä olleet niin innoissaan siitä, että prinsessa lähti hyppimään pitkin sodan runtelemaa valtakuntaa, miten itse lystäsi. Mutta ei hän yksin aikonutkaan lähteä, ei missään nimessä. Mukaansa tuo oli valinnut kaikista kääpiöistä luotetuimman ja läheisimmän. Oman henkivartijansa, Numman. Tuolle oltiin kerrottu suunnitelmista ja houkuteltu tuo lähtemään mukaan salaiselle seikkailuretkelle jo kuukausi aikaisemmin ennen lähtöä. Lähtöä oli suunniteltu yhdessä, kerätty kaikki tarpeelliset kartat ja tarvikkeet mukaan. Muonaa jonkin verran, vaatteita, taljoja ettei yöllä kylmä tulisi. Kaikkea tarpeellista, ei mitään tarpeetonta. Tavaraa vain sen verran, mitä juhdat jaksoivat kantaa. Raellan oma myskivuohi Olaf jaksoi kantaa melko paljon omaisuutta, sillä oli yksi niistä rotunsa suurimmista edustajista. Hopeanharmaa ratsu oltiinkin nyt varustettu lähtöön, satuloitu ja lastattu tarpeellisin tavaroin.
Aikataulusta jos jostain Raella halusi pitää kiinni. Housuihin ja tunikka-asustukseensa sonnustautunut, hupulliseen viittaan verhoutunut kruununperillinen olikin aikataulusta edellä ja odotteli paraikaa henkivartijaansa sovitussa paikassa, vuoren rinteellä, tasanteella, josta johti tie alas pohjoiseen Quinn metsään. Hiljainen, syrjäinen reitti. Ei liikaa katseita, ei liikaa ihmettelijöitä. Kaipaaville osapuolille oltiin jätetty kirje omalle yöpöydälle, josta nuo saattoivat lukea, mihin prinsessa oli lähtenyt ja toivottavasti antaa tämän hoitaa seikkailunsa rauhassa, luotetun ystävänsä seurassa.
// Pappis my lov--- i mean buddy, cmere
otin pieniä aloituksenvapauksia, deal with it //