Kirjoittaja Sands » 25 Syys 2012, 19:28
Se kokous oli onnistunut kääntymään kovin ikävään suuntaan, vaikkakin Roswell ei olisi voinut valehdella ja väittää, etteikö ollut nähnyt sen tapahtumista jo kaukaa. Aika ei ollut vielä oikea tällaiselle, ihmisistä liian monet eivät pitäneet taruolennoista saati sitten ideasta sovusta, taruolennot eivät pitäneet ikuisesta epäilemisestä ja syyttelystä. Oli onni, ettei niin monta eriävää mielipidettä yhdessä huoneessa saanut aikaiseksi mitään pahempaa. Olihan demoni toki ilmoittanut, mitä mieltä hän tästä oli, mutta kuningas... Kuningas Henry, niin kovin nuorena ja toiveikkaana ei tietenkään antaisi periksi tällaisessa tapauksessa. Tietenkin kuninkaalla oli paljon toiveita asian järjestymisen kannalta, eivätkä ne väärin olleet. Roswell tahtoi samaa, kuin Henrykin, mutta kenties hän olisi valmis tekemään sen paljon, paljon hitaammin. Asiat eivät kuitenkaan olleet valmiina etenemään niin verkkaista tahtia kuin hän olisi halunnut, joten kenties nuorukainen oli oikeassa toimiessaan nyt. Muutenkin, kuka voisi sanoa ei niille päättäväisille sanoille, toiveikkaille silmille... Sydänhän siinä vain suli, eikä demonikaan voinut muuta kuin auttaa Henryä saavuttamaan unelmansa. Kunnioitusta kuningas sai kuitenkin siinä määrin, ettei kukaan tuon vieraana ollut uskaltanut sen pahemmin alkaa riehua tunteiden kuumentuessa. Jos hyvin kävisi ja muuten asiat eivät paranisi, onnistuisi Henry edes voittamaan muut jääräpäisyydessä, saaden muut luovuttamaan aggressiiviset halunsa kuninkaan rauhantahtoisuuden takia. Se olisikin näky.
Sali oli tyhjentynyt nopeasti, mutta Henry ei kuitenkaan näyttänyt liian pettyneeltä tapahtumiin ja ratkaisujen puutokseen. Toivo oli hyvä asia, mistään ei tulisi mitään, jos kuningas murtuisi ensimmäisenä. Tästä tulisi hankala taistelu, mutta se tultaisiin käymään myöhemmin, uuden kokouksen ollessa siirretty myöhemmäksi toiveina tietenkin, että tällä kertaa jotain hyödyllistä tulisi oikeasti tapahtumaankin. Kuningas oli myöskin lähtenyt tärkeään tapaamiseen, mutta oli ilmoittanut halunsa tavata ja keskustella Roswellin kanssa myöhemminkin, johon demoni tietenkin suostui. Meni Henryn asioissa kuinka kauan, hän odottaisi toisen paluuta saliin, kärsivällisenä. Sillä välin hän kykeni hoitelemaan muita asioita kuninkaan neuvonantajana, kuninkaan puolesta, niin kuin oli luvannutkin. Demoni istuskeli pöydän ääressä, selaillen ja lueskellen papereita, miettien ja suunnitellen jatkoa. Hän nautti asioiden läpi käymistä mielessään monien eri yksityiskohtien kera ja monilta kannoilta, jotain, mistä Henry ei ollut näyttänyt nauttivan niin paljon. Kuningas hoitakoon nopean reagoinnin, hänen vanhana piti saada miettiä asioita hitaasti, hänhän olisi hukassa ilman. Roswell naurahti hiljaisena itsekseen ajatuksilleen, selaillen papereita yksin isossa salissa. Ei hän ollut kiinnittänyt aikaan minkäänlaista huomiota, eikä osannut sanoa, kuinka kauan kokouksesta oli ollut. Mutta ei se haitannut. Hänellähän ei muuta ollutkaan, kuin aikaa. Odottamisessa ei menisi kovinkaan kauaa, tapahtui mitä tapahtui.
Ovien hiljainen narahdus avautuessaan sai sarvipään nostamaan katseensa käsissään olleista papereista tulijaan, jonka tuo ainakin hetken aikaa uskoi olevan Henry tullessa tapaamisestaan hänen kanssaan keskustelemaan. Niin ei kuitenkaan ollut, vanhemman, karskimman mieshenkilön kävellessä sisään. Tunnistihan Roswell toki tuon tulijan, kasvot kuuluivat yhdelle kokouksessakin istuneelle ihmiselle, aivan kuuluisalle ja arvokkaalle sellaiselle. Kenraali Constantine Fritz, jonka kanssa hän ei koskaan ollut saanut kunniaa puhua kasvotusten. Kuitenkin kaikki se murhaava tuijotus, mitä hän oli saanut etenkin tältä huoneeseen astuvalta herrasmieheltä ilmoitti, ettei toista erityisemmin innostanut demonin olemassaolo. Miksipä hän turhaan olisi toista sitten häirinnyt, eihän kenraali ollut edes vielä huomannut häntä, joten hetken hymyilyn ja katselun jälkeen aivan kuten kokouksessakin Roswell palasi papereiden lueskelun pariin, hiljaisena, mutta hyväntuulisena. Hänen ei kuitenkaan tarvinnut tehdä mitään saadakseen kiinnitettyä miehen huomiota itseensä, toisen ennen pitkää löytäessä istuskelevan demonin katseellaan. Näin kahden kesken, Constantine ei näyttänyt kykenevän pidättelemään kieltään ja vain poistumaan hiljaa paikalta, päättäen sen sijaan aloittaa keskustelun ja ilmoittaen suoraan epäluottamuksensa demonia kohtaan. Mutta sehän oli vain oletettua kenraalilta, kyllähän hän oli kuullut huhut ja nähnyt toisen käytöksen omin silmin.
"Sellainen ei kuulu tapoihini, pahoittelen," Roswell hymyili, nostaessaan silmänsä papereista Constantinen kasvoihin, virneen pysyessä huulilla. Papereita suoristettiin kädessä ja vasten pöytää, käsien laskiessa ne kaikki sitten sievässä kasassa pöydälle, sarvipään selvästikin lopettaessa edelliset toimensa ja keskittäessään kaiken huomionsa lappujaan noutavaan kenraaliin. Tuoli raapaisi lattian pintaa äänekkäästi vanhuksen noustessa jaloilleen täyteen mittaansa pienen nyökkäävän kumarruksen kera, ystävällisyyttä ja kunnioitusta näyttääkseen tietenkin, mutta se, miten toinen aikoi sen ottaa ei ollut hänen päätettävissään.
"Kuningas on hyvissä käsissä, ei teidän tarvitse sellaista pelätä. En edes uneksisi satuttavani häntä," demoni hymyili edelleen, kovin rentona ja hyväntuulisena, vaihtaen sitten naurahtaen puheenaiheen aivan toiseen suuntaan, tahtoessaan ilmeisesti vain rupatella. Keltaiset silmät katselivat tarkkaavaisina Constantinea, suoraan silmiin, kenties jopa jonkun mielestä uhkaavana. Alentuvat ne eivät ainakaan olleet.
"Pöydälle jääneet paperit olivat siis teidän, mh? Ihmettelinkin, mitä ne olivat. Suunnittelin jo niiden omistajan etsimistä käsiini, jos kukaan ei niitä olisi tullut hakemaan."
((Constantine on raivo, Roswell on se härkä. Ja eihän Garrett voi ikuisesti pysyä kauniina ja nuorena, jonain päivänä hänestäkin tulee vanha ja kitkerä. Ellei uhraa neitsyitä ikuisen nuoruuden edestä. Aikoisikohan vanha Garrett alkaa kunnon mieheksi ja kasvattaa komean parran.))