Kirjoittaja Aksutar » 05 Heinä 2008, 14:20
Aran
Jälleen kerran - pitkästä aikaa - Aran oli päässyt irti kaikista arkisista tehtävistään ja sai vihdoista viimein omaa aikaa. Vaikka hän olikin kuningas ja kohtuu vanhakin, kyllä hänenkin teki mieli joskus vain olla ja tehdä jotain radikaalia.
Tällä kertaa hän oli antanut Arathetille - hänen neuvonantajalleen - vapaapäivän ja pujahtanut iste ulos, ilman vartijoita. Nyt hän halusi olla täysin yksin. No, eihän kuningas nyt rauhassa saanut olla, jos lähtisi käppäilemään kylälle tästä vain normaaleissa vaatteissaan.. ei, totta kai jokainen vastaan tulija tulisi tervehtimään omaa kuningastaan ja puhumaan ties mistä sotaan liittyvistä masentavista asioista ja sopimuksista. Joten, tällä kertaa Aran puki ylleen vähemmän koristeellisemmat vaatteet. Tummanvihreän, pitkähihaisen paidan, jonka päälle hän pujotti T-paita mallisen tunikan sen päälle, jalkoihinsa hän veti leveähköt, ruskeanvihreät housut jotka hän pussitti pitkävartisiin saapikkaisiinsa. Lopuksi hän veti vielä niskaansa viitan ja nosti hupun päähänsä. Nyt hän näytti enemmänkin samoojalta kuin kuninkaalta, mutta nytpähän kukaan ei tunnistaisi häntä.
Aran teki extremeen poistumisen linnasta ja kiipesi seiniä pitkin kasvavia köynnöksiä pitkin alas ja lähti kävelemään muina miehinä kohti kylää.
Se toimi kuin tauti. Kukaan ei tunnistanut häntä, eikä sen paremmin kiinnittänyt huomiota häneen. Hän oli kuin kuka tahansa kansalainen muiden joukossa. Toisaalta se oli huvittavaa, mutta Aran yritti parhaansa mukaan pidätellä nauruaan.
Hän suuntasi kohti talleja. Tosin tällä kertaa hän ei mennyt talleille, vaan pienille laitumille jotka sijaitsivat tallien takana, ennen metsänreunaa. Laitumilla oli laiduntamassa yksisarvisia ja muutama normaali hevonenkin. Toiset kun eivät halunneet ratsastaa yksisarvisilla, vaan pitivät nämä pyhinä ja koskemattomina. Toki laitumilla oli myös muitakin eläimiä, kuten nyt muutama lammas ja pari lehmää.
Aran käveli istumaan kiviselle muurille ja jäi siihen katselemaan eläinten käyskentelyä. Hän päästi pitkän, kaikuvan vihellyksen. Yksi yksisarvisista kohotti päänsä ja lähti kevyesti ravaamaan Aranin luokse. Se oli hänen ikioma ratsunsa, hän halusi säilyttää sen mieluummin kylän talleilla, kuin kuninkaallisilla talleilla.. Aran kun ei käyttänyt omaa yksisarvistaan ratsuna melkein koskaan, koska ei halunnut tämän joutuvan hankaluuksiin... lisäksi hän piti yksisarvistaan enemmänkin lemmikkinä kuin ratsuna.
Yksisarvinen oli melko siro, mutta isohko tamma. Sen nimi oli Bein. Se oli haltijakieltä ja tarkoitti kaunista. kaunishan se olikin, hopean hohtoisine jouhineen ja puhtaan valkoisen turkkinsa kera.
Bein pysähtyi Aranin eteen ja laski päätään alemmaksi niin, että haltija kuningas pystyi silittämään sen siroa päätä. Eläin rentoutui heti kun Aran kosketti sen turpaa. Se oli yksi niistä ihmeellisistä asioista, mitä Aran osasi tehdä. Hän sai elämimet - joskus jopa ihmiset ja haltijatkin - rentoutumaan pelkällä kosketuksella.
Hän lähti silittelemään lemmikkiään ja sulki ympärillä olevan maailman kokonaan pois ajatuksistaan hetkeksi, vaikka se ei ehkä olisi kannattanut...
// dimmutin ja Torthon tänne ^^. wow, sain tekstin aikaseks \o/ kera viiden uudelleenkäynnistys kerran tän koneen kanssa >_> //