Kirjoittaja Aksutar » 29 Syys 2012, 20:45
Perian
Hiljaiseksi käynyt kylä ei vaikuttanut tarjoavan palvelualalle pyrkivälle satyyrille enää kovinkaan paljon töitä. Kaikki joilla oli varaa pitää palvelijoita, varsinkin hänen kaltaisia erikoisempia viihdyttäjiä, olivat muuttaneet aroille kaiken muun aateliston mukana. Siellä missä oli hovi, oli myös aateliset. Kreivin läsnäolo kylässä pidätteli kuitenkin muutamia aatelissukuja, varsinkin niitä jotka olivat jo pitkään kylässä asuneet. Sukukartanoista ja asunnoista ei mielellään luovuttu. Tosin, nekin aateliset olivat hankkineet ainakin yhden asunnon kaupungista, jossa saattoivat viettää aikaansa enemmän mitä kylässä. Kreivi saisi heittää enemmän juhlia aatelisille, ehkä noita alkaisi parveilemaan täällä jälleen enemmän! Tai niin satyyri ainakin toivoi.
Syksykin teki tuloaan. Vettä satoi taivaalta vähän väliä, tosin tänään oli ollut harvinaisen kaunis päivä. Kylmä ja sateinen syksy kuitenkin enteili kylmää ja synkkää talvea, eikä satyyri halunnut viettää enää kauaa kaduilla tässä tilanteessa. Hänellä ei pahemmin majapaikkaa ollut saatikka ketään, kenen luokse olisi voinut tunkea sateensuojaan. Vanhan ystävänsäkin asunto alkoi käydä kylmäksi, vain siksi ettei satyyri pystynyt tulta sinne sytyttämään. Olihan se sateensuoja, mutta ei kovin mukava.
Joten, satyyri oli viimeviikot kovasti koittanut luikerrella jonkun aatelisen elämään, jotta olisi saanut jonkun elättämään itseään. Hänhän ei omia varojaan tuhlaisi ravintoon, kiiltävät kolikot kun alkoivat käydä vähiin. Korujaan tuo ei tietenkään kauppaisi, ne olivat hänen, ei kenenkään muun! Muutamasta hän oli kuitenkin joutunut luopumaan pakon edestä, sillä pikkuhiljaa tilanne alkoi näyttää toivottamalta. Ehkä olisi aika matkata haltioidenkaupunkiin tai vaihtaa alaa. Alanvaihdos ei kuitenkaan ollut satyyrin mieleen, hän halusi helppoa rahaa tai isännän/emännän, joka hänen viihtyvyydestään huolehtisi! Itsekeskeiseltä olennolta alkoi kuitenkin loppua vaihtoehdot.
Tänään Perian oli jälleen lähtenyt kylälle kiertelemään, tunkeutuen väkisin jokaisen vähänkin rikkaan ja asemaa omaavan elämään. Monesti tuo sai takkiinsa, sillä kaikki tuntuivat olevan turhankin kiireisiä kuuntelemaan palvelushaluisen satyyrin tarjouksia. Ehkä hänen pitäisi koettaa onneaan orja markkinoilla, eihän itsensä kauppaamisesta siellä mitään haittaa voinut olla? Paitsi hän ei kyllä halunnut, että häntä erehdyttiin luulemaan orjaksi! Vaikkakin mitä hän oli vastaan sanomaan, jos uusi isäntä tai emäntä halusi piiskaa käyttää
Ainoat jotka hetkeksi olivat edes kiinnostuneet satyyria kuuntelemaan, olivat yleensä nuoremmanpuoleisia aatelisia. Niin miehiä kuin naisia.. mutta naisia nimenomaan. Ehkä satyyrin lumoamistaidot tepsivät noihin paremmin, mutta valitettavasti nuo neitokaiset tuntuivat aina liikkuvan kärttyisän isänsä kanssa, jotka lopulta vetivät tyttärensä pois palvelijaehdokkaan luota. Että osasi ärsyttää moinen.
Nyt Perian istui jokseenkin tympääntyneenä torin reunalla. Tuon vakioasustusta kävi tällä hetkellä peittämään samettinen, hopeanharmaa viitta. Ohuehko viitta omasi myös hupun, mutta eipä sarvipäinen satyyri sitä pahemmin voinut käyttää. Hän ei halunnut puhkaista huppuun reikiä sarvilleen, saatikka sitten katkaista sarviaan. Koruja tuolla oli jälleen enemmän kuin tarpeeksi, kaulaa ja ranteita koristi ketju jos toinenkin. Kiiltäviä, kauniita.
Vaikka satyyri vaikuttikin laiskanoloiselta, tarkkaili tuon sininen katse alati ohikulkevia henkilöitä. Satyyri ei enää tähän aikaan jaksanut kovin kärkkäästi jokaisen edessä hypellä, itseään tarjoamassa, vaan etsi varta vasten vähän helpommanoloisia kohteita ja pian sellainen sattuikin silmään. Nuorenoloinen haltia harppoi hattupäässä eteenpäin. Tuo näytti kovin vaatimattomalta muulta asustukseltaan, mutta hattu vähintään kävi kielimään jonkinlaisesta vauraudesta.. kenties asemastakin. Silmät kaventuivat mielenkiinnosta, katseen käydessä kohtaamaan nuorukaisen käsissä olevan korun. Se totta vie näytti kalliilta, tuskin ihan jokaisella kyläläisellä moiseen oli varaa! Nuorukainen oli aivan varmasti turhaa huomiota piilotteleva aatelinen, joka oli matkalla ties minne. Aika käydä töihin!
Sen sileän tien oli jousijalkainen satyyri pompannut laatikon päältä ja hyppeli tuon nuorukaisen perään.
Anteeksi! Perian aloitti saadessaan nuorukaisen kiinni ja hyppeli heti ensimmäisenä haltian eteen, kävelemään takaperin tuon edellä, mikäli tuo ei vauhtiaan hiljentänyt En voinut olla huomaamatta, kuinka teidänkaltainen herrasmies vaikuttaa turhankin salaperäiseltä ja nyreältä, ehkä minä voin auttaa?
Perian on nimeni, viihdyttäminen ja palveleminen alaani, miellyttäminen intohimoni Satyyri antoi vakiolausahduksensa päästä ilmoille, samalla kun kävi kumartamaan teatraalisen koreasti nuorelle miehelle, kävelivät he tai eivät Tosin, teillä on oikeus ja valta kutsua minua miksi ikinä haluatte, herra.?
// I came. And so did he //