Sethos
Syksyinen, synkkä taivas tiputteli iltamyöhäisellä tihkusadetta taivaalta. Puut olivat luopuneet jo suurimmalta osalta lehdistään, heitellen niitä pitkin kylän katuja. Kadut olivatkin yllättävän liukkaita näin lehtien peittämänä ja sateen raiskaamana. Nytkin pieniä puroja virtasi pitkin haltiakylän katuja, valuen ties minne, kuten vaikka katuojiin.
Sää oli oletetusti ajanut kaikki kodin omaavat taruolennot ja haltiat omiin suojiinsa, lämpimän takkatulen ääreen. Aateliset totta kai kokoontuivat koiranilmoilla viettämään iltaa yhdessä milloin minkä syyn varjolla. Ainahan nuo tykkäsivät juhlia ja nauttia toisten varakkaiden seurasta, mutta vain, jotta saisivat itseään esille. Tai no, tuo oli yhden miehen mielipide. Miehen, jolla ei ollut kattoa päänpäällä tai edes ketään jota ystäväksi kutsuisi, jonka luokse saattaisi tunkea majailemaan. Tämä mies ei välittänyt ystävyyssuhteiden solmimisesta, hyvä että välitti edes toisten olentojen olemassaolossa. Jos hänen ravintonsa ei olisi riippunut nukkuvista, pahaa-aavistamattomista humanoideista, olisi tämä mies varmasti majoittunut mielellään yksin keskelle ei mitään, kauas sivistyksestä.
Tämä mies oli tarkemmin sanottuna jonkinlainen demoni, joka kantoi nimeä Sethos. Tällä hetkellä likaiseen, litimärkään viittaan sonnustautunut, ihmisilluusioinen demoni käveli erittäin huteran oloisesti eteenpäin kylän syrjäistä katua. Mies vuosi verta, se mistä hän vuosi, oli demonille itselleen se ja sama. Sattui se silti, vaikka kivusta hän ei välittänyt. Välinpitämättömyys ilmenikin sillä, että vaikka oli pahemman kerran ottanut siipeensä ja kaipasi pikaista hoitoa, käveli demoni vain eteenpäin, kauemmaksi itse kylän keskustasta. Kauemmaksi sairastuvasta, jonne hänen ehkä olisi kannattanut hankkiutua.
Aikaisemmin illalla oli demoni ottanut suuresti jonkun haltiaporukan päähän, joka lähinnä koostui uhkarohkeista ja ennen kaikkea kokemattomantyperistä nuoristamiehistä. Demoni oli viettänyt aikaansa majatalossa, kunnes tämä porukka päätti, että nurkassa murjottavan ihmisenkaltaisenolennon läsnäolo häiritsi heidän juominki-iltaansa suuresti. Niinpä yksinäinen demoni hetken suunsoitonjälkeen itsesuojeluvaistoa kun ei omannut oltiin talutettu niskasta pitäen ulos sateeseen, sivukujalle jossa Sethos oli saanut ottaa vastaan lyönnin jos toisenkin. Niin nyrkistä, kun kättä pidemmästäkin.
Siinä vaiheessa, kun puukolla oltiin käyty lihaan tunkeutumaan, oli demoni päättänyt, että ehkä olisi parempi perääntyä. Niinpä tuo olikin perääntynyt, en niin intensiivisesti, etteivätkö nuoret miehenkuvatukset olisi voineet häntä seurata. Kuitenkin, noille riitti, että joukko pahoinpitelynkohde oli alkanut poistua tilanteesta. Hitaasti, mutta varmasti. Poistuminen laskettiin pelkuruudeksi ja pelkurille huudeltiin perään ties mitä herjaa, joka koski lähinnä ihmisiä. Jos nuo vain olisivat tienneet tai edes katsoneet paremmin, ei kyseessä ollut oikeasti ihminen.
Nyt tämä enemmän ihmistä kuin haltiaa muistuttava illuusio askelsi ontuvasti monen iskun jäljiltä eteenpäin. Pahimmat iskut olivat tulleet puukosta vatsaan, sivulle lähinnä. Tuskin mitään vakavaa, ehkä. Verenvuoto ei kuitenkaan ottanut tyrehtyäkseen, eikä ihmekään. Viiltohaavoja miehellä oli kasvoissa muutama kevyt, mutta syvempiä rintakehässä, käsivarsissa ja kyljissä. Vaatteet olivat aina alimmaisesta paidasta aina viittaan asti tahriutuneet vereen, mutta sitä ei erottanut synkässä säässä ja sateen kastelemista kankaista jotka kaikenlisäksi olivat tummia lähes yhtään. Ainoastaan kasvon vuotavat haavat antoivat ilmi suurempaa vauriota muuten niin murjotunoloisesta miehestä.
Lopulta askel ei enää kantanut heikentyvää kehoa, vaan Sethos kävi iskeytymään olka edellä vasten lähimmän kivirakennuksen seinää. Yksi, toinenkin askel mentiin vielä seinää nuohoten, kunnes koko komeus kävi lyyhistymään pitkin seinää aina alas asti kadulle. Hetken Sethos istui itsekseen naureskellen kadulla, kunnes kävi istuma asennosta kaatumaan kyljelleen maahan. Tässäkö se sitten oli? Olipas se sitten tylsän merkityksetön elämä. Kai sekin jotain oli tässä maailmassa, mutta demonille se oli yksi ja sama muistaisiko kukaan edes häntä
//Selen ihastuttavan neitonsa kanssa tänne kiitos~ //