Cervi et Lepus || Aksu!

Keskellä aroja kohoaa kaunis, mahtipontinen kaupunki, jota asuttavat nyt haltiat. Kaupunki on kauniimpi, mitä piilossa pidetty. Monikerroksinen ja moderni kaupunki pitää sisällään niin perinteisen kauppatorin, kuin monia pienempiäkin toreja. Kaupungista löytyy myös raskaasti varustettu sotilastupa, jotta kaupungin turvallisuus voidaan taata. Keskellä kumpuilevaa aroa kohoava kaupunki on kuitenkin turvassa yllätyshyökkäyksiltä, sillä lähestyvät viholliset näkee jo kilometrien päähän. Kaupungista löytyy kaikki mitä voisi olettaakaan. Kauppoja, putiikkeja, lekureita, tyrmät, asuntoja, kartanoita. Majataloja ja tallit, joihin sopii myös erikoisempia vieraita. Ihmisiä ei tässä kaupungissa suvaita, elleivät nuo ole ehdottomasti pettureita omilleen tai orjia. Edes puolueettomat ihmiset eivät selviä kaupungissa ilman pidätystä, elleivät taida varjoissa pysymisen saloja. Kaupunkia ympäröi kuitenkin valtava muuri, jonka yli on mahdoton päästä kiipeämälläkään. Kylään pääsee sisään portista, jota vartioidaan vuorokauden ympäri.

Kaupunkiin on muuttanut enimmäkseen haltioiden korkea-arvoisempia ja rikkaampia kansalaisia. Köyhemmät kansalaiset, jotka eivät ole kyenneet uutta asuntoa ostamaan, ovat jääneet haltioiden piilopaikkaan asumaan, kaikessa rauhassa.

Valvoja: Crimson

Cervi et Lepus || Aksu!

ViestiKirjoittaja Crimson » 16 Loka 2012, 21:28

Jackalope

Tyypillistä lämpimämpi syyspäivä oli ajanut kaupungin aateliset nauttimaan joukolla tästä kenties tämän vuoden viimeiseksi jäävästä turhan kesäisestä, vaikkakin kevyen tuulisesta päivästä itse ulkoilmaan, ulos tunkkaisista kartanoistaan ja tutuista pihapiireistä. Nuo parhaimpiinsa sonnustautuneet miehet ja naiset pysyttelivät kaupungin ylemmillä kerroksilla, jonne rahvaalla kansalla ei ollut juurikaan asiaa, satunnaisia porvarikauppiaita ja viihdyttäjiä lukuun ottamatta, jotka ansaitsivat tavallista enemmän pelleilystään tai koruesineiden ja laadukkaiden kutimiensa myynnistä. Joskus tällaisina päivinä myös vähemmän arvostettu työväki saattoi saada taitojaan esitellessä jos minkälaista työtä aatelien parista, jonka takia taidoistaan lahjakkaimmat myös uskaltautuivat näytille. Oli kuitenkin sääli, että vain harvalla oli taito miellyttää nirppanokkaisintakin aatelia ja päästä näin parhaimmalla lykyllä lähemmäs niitä rikkauksia, mitä kukin kotonaan piirongeissaan piilotteli.
Tuosta taidosta Jackalope oli moneen otteeseen ollut kateellinen aikaisemminkin, ja oli nytkin, enemmän tai vähemmän sattumalta eksyttyään seuraamaan näiden hienohelmojen menoa. Hiukset kevyen mustiksi hiilellä värjättynä, tummansininen takki ja muuten siisti asustus yllään nuorukaista oli vaikea erottaa siksi samaksi katujen tallaajaksi, joka kähvelsi toisten taskuista tavarat alta aikayksikön, jonka jälkeen katosi paikalta ääntäkin nopeammin, hiljaa kuin hiiri.

Lyhyenläntä keijuhaltia oli saanut pitää rooliaan jo pitkään yllä, ohessa luoden nopeasti uusia turhia tuttavuuksia, joista ei tulisi olemaan muuta hyötyä kuin valeidentiteettinsä turvaaminen hetkeksi. Tuo turhan likellä lääppiminen oli tuottanut myös Jackan toivomaa tulosta. Naisilta oli helppo kähveltää sormistaan sormukset käsisuudelman aikana huomaamatta, tai vetäistä hiuksia läheltä ihaillessa kaulakoru kaulasta. Jos vahingossa kävelit pahki ja upotit käden iskun lomassa toverin taskuun, oli helppo vain pahoitella törmäystä ja sitten kadota hiljaa pois paikalta, ennen kuin pahaa aavistamaton uhri keksi taskujensa ammottavan tyhjyyttään.
Saamansa saalis oli tällä kertaa kovin pieni. Kauneimmat jalokivet Jacka hamstraisi niistä itselleen ja kivettömät korut myisi tai antaisi pois. Vaikkei niistä korkeinta mahdollista hintaa saanutkaan kivettöminä, sai niistä sentään muutaman kolikon henkensä pitimiksi. Rahojaan nuo ryökäleet piilottelivat turhankin hyvin, eikä keijuhaltialla ollut yksin mahdollisuuttakaan päästä povitaskuihin tai vyöllä roikkuviin rahapussukoihin käsiksi tulematta ensin huomatuksi, mikä harmittikin taskuvarasta tavallista enemmän.
Arvokkaanoloinen herra sai vielä tuta kylkeen törmäämisestä, jonka myötä ryöväri ehti sujauttaa kätensä miehen taskuun ja vetää sieltä puolittain ulos jonkin sortin arvometallista valmistetun pienen kokoontaitetun aseen. Nopealla vilkaisulla se vaikutti arvokkaalta, joten Jacka lähti kiskomaan pientä aarretta hiukan enemmän esiin toisen taskusta päästen todistamaan siinä samalla, että aarteensa päästä paljastui ketju, joka puolestaan roikkui kiinni jossain miehen takin liepeessä, eikä ollut lähteäkseen irti. Katse tuosta hopeisesta aseesta nousi nyrpeänoloiseen herrasmieheen, joka puolestaan alkoi rääkyä vartijoita varkaan perään. Siinä vaiheessa keijuhaltia oli ehtinyt livistää jo pakoon.

Varjoista käsin oli hyvä seurata ohi kulkevia vartijoita ja kohisevaa aatelistoa, jotka eivät olisi Jackaa enää tunnistaneet samaiseksi kaduilla hyöriväksi varkaaksi. Musta väri hiuksista oli puisteltu pois, jonka alta oli paljastunut puhtaan valkea kuontalo. Myös tummansininen kääntötakki oltiin pyöräytetty ympäri, joka selitti sen miksi Jackalla oli nyt yllään siisti, puhtaanvalkea ja kovin koreanoloinen takki. Kaksipuoleiset valeasut osasivat sitten olla välillä turhankin käteviä!
Jahka tilanne rauhoittuisi taas ylempänä, sillä kadun valoisammalla puolella, saattaisi nuorukainen kokeilla onneaan uudemman kerran. Siihen saakka vain olisi jaksettava kykkiä varjojen suojassa, tylsyyteensä mielenkiintoisia ohikulkijoita silmäten.


//Perian tänne nyt! Jacka tarttee silmänruokaa!.. eikun siis//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 16 Loka 2012, 22:43

Perian

Lämpimänsyksyinen päivä oli valjennut jo tunteja sitten valtakuntaan, jota sota runteli. Sota ei kuitenkaan tuntunut vaikuttavan aateliston elämään mitenkään. Kovasti noilla tuntui olevan rahaa, aikaa ja ystäviä viettää illanistujaisia tai tanssiaisia lähes joka ilta. Eivätkö nuo koskaan väsyneet moiseen huvitteluun? No, kai sitä jaksoi, kun ei päivän aikana tehnyt mitään muuta, kuin näytti hyvältä!
Matka haltioiden piilopaikasta tähän uuteen, uljaaseen kaupunkiin ainakin oli uuvuttava. Matka taittuisi varmasti nopeasti ja vaivattomasti lentäen, mutta lentävän ratsun lainaaminen oli liian kallista jokaisen tavallisentallaajan kukkarolle. Varsinkin, jos sattui olemaan pihi omaisuudestaan. Sorkkajalkainen satyyri oli varhain aamulla lähtenyt liikkeelle aamu usvaisen metsän poikki kohden aroilla koreilevaa kaupunkia. Tunti, toinenkin siinä helposti oli vierähtänyt, varsinkin kun valkea satyyri vältteli jokaista vähänkin mutaista tietä ja likaisennäköistä reittiä. Hänellä ei ollut kenkiä, hänellä ei ollut varaa sotkea jalkojaan!
Kaupungin luo päästyään oli sarvipään pitänyt odottaa, että pääsi porteista sisään. Vartijat olivat tivanneet puolueen, uskollisuuden, ammatin ja loppujen lopuksi myös syyn, miksi satyyri kaupunkiin halusi. Haltiat, haltiat, viihdyttäjä töitä etsimässä, niiden luetteleminen ei ollut kovin helppoa. Helpon sisäänpääsyn taisi kuitenkin taata satyyrin niin viaton, mutta samalla ärsyttävän nöyristelevä asenne. Vartijat halusivat hänestä vain nopeasti eroon, siksi hän pääsi nopeasti sisään. Ei heillä ollut edes kunnon syytä olla päästämättä satyyria kaupunkiin.

Aateliset majailivat ylemmillä tasoilla, luonnollisesti. Kaupunki oli yhä yhtä sokkeloa satyyrille, joka siellä ei vielä paljoakaan elämästään ollut viettänyt. Perian oli toivonut saavansa töitä haltioiden piilopaikasta, joltain erittäin anteliaalta tahi yksinäiseltä aateliselta, mutta kai se oli pakko hankkiutua uusille apajille. Tännehän suurin osa varakkaista oli muuttanut, lisätäkseen sosiaalista statustaan.
Päivä oli ehtinyt siis jo pitkälle, kun Perian loppu viimein saapui haluamalleen tasolle kaupungissa. Valtava kaupunginosa herätti seuraavan kysymyksen, missä sitä alkaisi itseen tarjoamaan palveluksiin? Sirorakenteinen satyyri raahasi raskaannäköistä laukkuaan pitkin aatelisten valloittamaa kerrosta, etsiessään sopivaa paikkaa alkaa kärkkyä uutta isäntää tahi emäntää. Oikeasti laukku ei ollut raskas, siellähän olivat vain vaihtovaatteet ja muutama hely. Vastoin yleisiä tapojaan, oli Perian itse nyt pukeutunut melko vaatimattomasti. Vain muutama sormus ja kaulakoru koristivat muuten niin siistipukeisen taruolennon kokonaisuutta. Ulkonäkö oli kuitenkin tavalliseen tapaan huoliteltu, eihän sitä sopinut itseään kaupata rähjäisenä!

Alkuunsa oli melko nihkeää. Löydettyään sopivan kadunpätkän, missä alkaa ohikulkeville aatelisille - tai tärkeännäköisille henkilöille tarjoamaan itseään palvelijaksi tahi rattopojaksi, aloitti Perian sen iän ikuisen keskustelun. Moni ei suostunut edes pysähtymään sarvipäisen kaunokaisen heitä häiritessään, mutta pikkuhiljaa alkoi aatelinen jos toinenkin kiinnostua erikoislaatuisesta olennosta, joka suorastaan mainosti itseään. Harvoin sitä Satyyria sai lemmikikseen.
Pikkuhiljaa homma alkoikin luistamaan ja moni pysähtyi kuuntelemaan satyyrin tarjouksia ja lepertelyitä, joiden apuna käytettiin myös lumousloitsuja. Kukaan ei kuitenkaan käynyt ottamaan satyyria saman tien matkaansa. Odota tässä, palaan asiaan myöhemmin niin, kyllähän hän odottaisi, niin kauan kunnes joku hänet noukkisi matkaansa.
Tämän lepertelyn kuitenkin keskeytti huuto varkaasta, joka sai aateliset tiukentamaan otteitaan arvoesineistään. Vartijat pyyhälsivät Perianin ohitse juostessaan huudon suuntaan, etsimään tätä varasta josta oltiin varoitettu muutenkin varovaiseksi käyviä rikkaita. Se ei kuitenkaan ollut Perianin murhe, hän päätti jatkaa yrittämistään.

Pitkään saikin satyyri leperrellä ties kuinka korean ja rikkaannäköisten aatelisnaisten kanssa, aina vuoronperään. Jokaisen, jonka tuo halusi pysäyttää, onnistui satyyri myös pysäyttämään. Lipeäkielinen, teatraalisen nöyrä olento herätti mielenkiintoa itse kussakin. Vaikka saikin neidot punastelemaan ja kikattelemaan, ei Perian päässyt noiden mukaan. Katsotaan mitä isä sanoo.
Muutaman tunnin lepertelyjen jäljiltä alkoi satyyri olla jo melko lopussa. Niinpä tuo sarvipäinen olento askelsi sivummalle laukkunsa kera ja kävi istahtamaan siistille tai ainakin siitä tuli siisti, kun hän sen kämmenellään puhdisti penkille, iskien ahterinsa alas. Kauanko tässä vielä täytyi odottaa, että joku ehdokkaista palaisi tai pääsisi jonkun mukaan? Alkoihan tässä jo nälkäkin tulla!


// Siinä sinulle Jacka karvaista koipea! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 16 Loka 2012, 23:48

Jackalope alkoi kyllästyä varjoissa lipumiseen hetki hetkeltä enemmän. Nulikka piti silti tärkeämpänä sitä, että väki unohtaisi äskeisen välikohtauksen, ennen kuin nuorimies kävisi uudelleen astumaan areenalle pahat mielessään. Aikansa kuluksi keijuhaltia kapusi itsensä korkeammalle vierivieren olevien talojen seiniä ja niihin kiinnitettyjä rännejä ja tikkaita pitkin. Varoen tietenkin visusti, ettei täysin valkea asukokonaisuutensa nuohoutunut kiipeilynsä ohessa! Kuinka hän sitten muka menisi täydestä aatelien joukossa, jos hänen vaatteissaan olisi tahroja?!
Korkealta varjojen suojasta näki hyvin kaiken, mikä alempana silmiin avautui. Sen väenpaljouden. Kauppiaat ja viihdyttäjät. Välillä outoakin oudommat ohikulkijat saivat Jackalopen hetkiksi miettimään, miten tuollaistenkin annettiin liikkua vapaina ympäriinsä, mutta loppujen lopuksi nulikka päättyi vain miettimään samaa itsensä kohdalla. Ei hän mikään tyypillisin olento ollut Cryptissä. Sangen pelottava oikeastaan, jos pääsi turhan lähelle tutkimaan ja tutustumaan paremmin tuohon outoon sinisilmäiseen siipiveikkoon, jolla oli suussaan hampaita vaikka muille jakaa. Se tietynlainen uniikkius tosin ei voinut olla kuin positiivisessa mielessä Jackan mieleen, joka oli osasyy siihen kaikkeen itsevarmuuteen ja rohkeuteen mikä pojan sisimmässä kuhisi.

Vain hieman hämärän katoksen suojissa ympäristöään silmällä pitävästä Jackalopesta kauempana, jokin mielenkiintoinen näky sai kiinnitettyä nuorenmiehen katseen puoleensa. Valkea sorkkajalka, joka tuntui keräävän puoleensa turhankin paljon väkeä. Miten tuo nyt sitten oli mahdollista?! Otushan näytti kaukaa katsottuna kovin tavalliselta ja koruttomalta tosin, se tuppasi usein olemaan syy siihen, miksi rikkaat kiinnostuivat jostain vastaavasta. Heillä oli varaa pilkata ja loukata muita, saamatta siitä itselleen mitään seurauksia. Jacka tiesi sen liiankin hyvin ja vieläpä kokemuksen kautta.
Tovi oli kulunut. Ajan kuluessa myös keijuhaltia oli vaihtanut sijojaan useasti talojen räystäillä, pysytellen kuitenkin kaiken kansan näkymättömissä tapansa mukaisesti. Jostain kumman syystä Jackalope oli seurannut koko tuon ajan tuon valkean sarvipään touhuja. Aatelimagneetti. Sellaisen myös Jacka tarvitsi. Ja ennen kaikkea tahtoi!

Valkea hahmo lähti viimein kapuamaan tai oikeammin hyppelehtimään alas katoksia, laskeutuen keveästi talojen väliselle hämärälle kujalle. Keijuhaltia pudisteli muutaman kerran vaatteitaan varmuuden varalta ja pujotteli muutaman varastetun korun ylleen nostamaan ulkonäöllistä statustaan muiden joukossa. Tuon lisäksi hiukset vetäistiin siististi taemmas, ja sidottiin pienellä langalla poninhännälle niskan taakse. Kuitenkin niin, ettei kukaan vahingossakaan näkisi niiden alle piilotettua tatuointia, joka kertoi etsintäkuulutetun nulikan henkilöllisyydestä hieman liikaakin etenkin vartijoille.
Itsevarma nuorukainen astui vilinän sekaan, lähtien alitajuisesti etsiytymään lähemmäs tuota valkeaa sorkkajalkaista. Hän ei varsinaisesti tiennyt miksi otus itseään mainostamassa oli ollut, mutta ehkä sekin selviäisi, jos Jacka jotenkin onnistuisi hivuttamaan itsensä tuon otuksen seuraan enemmän tai vähemmän vahingossa. Kysymys kuuluikin vain, että miten hän sen tekisi?


//Uuh, karvaiset koivet <3 Jaakko joku päivä tulee vertailemaan karheankomeita jalkakarvojaan Perianin silkkikoipiin. Palkkaa sen viihdyttäjäkseen vaan että saisi silitellä si päivät pitkät satyyrin koipia.//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Loka 2012, 00:45

Satyyri kävi penkillä istuessaan ihailemaan omia koipiaan, samalla voivotellen kuinka ne niin kovin olivat rasittuneet. Ei hänen pitänyt kärsiä näin raskaasta työstä! Hän oli viihdyttäjä, ei mikään samooja. Mutta eipä palvelija töitä saanut, ellei niitä kiivaasti etsinyt. Nyt kun haltiat olivat käyneet voittamaan viimeisimmän tannersodan. ei suippokorvilla tuntunut olevan minkäänlaista ongelmaa taloutensa suhteen. Kyllä heillä riitti varaa pitää yksi ylimääräinenkin viihdyttäjä taloudessaan! Perian kun ei vaatinut muuta, kuin katon päänsä päälle, lämpimän vuoteen ja hemmottelua. Jos nuo saisi, hän tekisi mitä vain emäntänsä tai isäntänsä suhteen. Paitsi kävelisi useamman kerran piilopaikasta kaupunkiin.
Turhautunut huokaus pääsi ilmoille, katseen käydessä selaamaan jälleen ohi kulkevaa väkijoukkoa. Sinne tänne kiirehtivät enemmän tai vähemmän koreat kansalaiset, toiset eivät selvästikään kuuluneet ylemmille tasoille kaupungissa. Viestinviejiä ja ties mitä palvelijoita, jotka eivät ottaneet edes harkintaan hieman tasokkaammin pukeutumista. Pyh, Perian oli huomattavasti tasokkaampi noihin verrattuna! Lisäksi, olihan hän yhä melko harvinaisuus.

Pienesti venytellen kävi satyyri nousemaan penkiltä, valmiina seuraavaan erään. Katse kävi haravoimaan väkimassaa, etsien mahdollista helppoa kohdetta. Kohteeksi joku yksinäinen, ei niin kiireisennäköinen henkilö
Pian sellainen sattuikin silmään. Valkeaan sonnustautunut ilmestys käveli kadulla yksistään, ilman että kukaan näytti tuota häiritsevän olemassaolollaan. Hienoa, yksinäiset kohteet olivat aina helpoimpia. Haltiaksi lueteltava mies näyttikin tarpeeksi arvokkaalta, omatakseen suuren tai pienemmän asunnon kaupungista. Niinpä Perian nappasi matkalaukkunsa mukaan ja kepein, pitkin askelin hyppeli tämän ilmestyksen luokse.
Anteeksi herrani! Satyyri aloitti haltiakielellä päästessään tarpeeksi lähelle tätä nuorukaista Mutta te näytätte erittäin kunnioitetulta henkilöltä. Kasvonpiirteenne, ne tuovat teissä jotain jaloutta esiin... hmm, kyllä, sitä juuri!
Ah, mutta missä käytöstapani ovat. Saanen esittäytyä teille Syvä, teatraalinen kumarrus kävi toteutumaan, ennen kuin Satyyri kävi esittäytymään tälle hieman tummempi-ihoiselle nuorukaiselle Perian on nimeni, yleensä. Teille herrani, voin kuitenkin olla kuka tahansa Viekkaanvihaileva katse kävi nousemaan nuorukaiseen, ennen kuin Satyyri kävi nousemaan ylös kumarruksestaan.


// Perian olisi enemmän kuin mielissään, päästessään linnaan viihdyttämään Jaakkoa sirojen koipiensa kera. Perian voisi myös harjata jaakon koipikarvat aina kun tarvis! //
Viimeksi muokannut Aksutar päivämäärä 18 Loka 2012, 00:16, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 18 Loka 2012, 00:10

Väen joukossa oli vaikea astella ajattelematta, että voisi ohimennen tyhjentää taskun tai toisen. Poikkeuksellisesti Jacka taisteli tätä haluaan vastaan, sillä ei tahtonut jäädä heti uudestaan kiinni pienestä viattomasta rötöksestä. Hänellä oli myös toiset aatteet mielessään. Nulikka tarvitsi apurin. Ja nyt hän myös tiesi mistä sellaisen voisi mahdollisesti hankkia enemmän ja vähemmän juonitellen ja toista hyväksikäyttäen.

Eksoottisen näyn ei tarvinnut kovin kauaa astella eteenpäin, kun aikaisemmin nuorukaisen tarkkailema valkea sorkkajalkainen loikkelehti Jackan muka huomaamatta miehen luokse, ja avasi keskustelun. Jänis pysähtyi niille sijoilleen, kääntyen puolittain ympäri nähdäkseen tuon sarvipäisen otuksen paremmin, joka nyt kävi ylistämään kuinka kunnioitetulta Jackalope muka näytti. Olisipa vain tietänytkin, kenelle olikaan iskeytynyt puhumaan.
Jackalope katsoi sarvipäistä silmissään sitä tiettyä sopivaa arvostelevuutta, joka näillä aatelisilla tuntui silmäkulmissaan usein olevan. Ei pitänyt näyttää poikkeukselta massavirran mukana, vaikkei nätti pitkähelmainen kääntötakki saanutkaan Jackasta niin koreaa näkyä, kuin rikkaimmat parhaimmillaan olivat. Mutta näytti hän silti arvokkaalta! Ja erittäin komealta ainakin omasta mielestään.
Sorkkajalka esittäytyi kuitenkin Jackalopea niin kovasti huvittavan teatraalisen kumarruksensa jälkeen Perianiksi. Erikoinen nimi. Ei huonossa mielessä. Tai no, mikäpä Jacka oli arvostelemaan toisia. Nulikka piti mieluummin kiinni siitä kovin neutraalistaan ja välinpitämättömästä suhtautumisestaan kaikkiin, jahka oli saanut selville oliko vastapuolen aikeena juonitella hänet ansaan vai ei. Jos hän jostain osasi pitää huolen, niin omasta nahastaan.

Hauska tutustua, Perian, keijuhaltia lausahti kuitenkin lopulta, kääntäen olemuksensa nyt kokonaan satyyrin puoleen. Sinisten silmien katse kävi otuksen läpi sorkista aina tuon pienten sarvien päihin saakka, laskeutuen sitten silmäilemään Perianin kasvoja tarkemmin.
Sangen imarteleva myyntipuhe, etten sanoisi, nuorukainen sitten aloitti vino hymy kasvoillaan ja nosti kätensä puuskaan eteensä, nojaten nyt painonsakin lähinnä vain toisen jalkansa varaan, Mutta mikä suo minulle tämän kunnian vetää huomiosi puoleeni, sarvipäinen ystäväni? Ettei sinulla vain olisi jotain mielessäsi?
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Loka 2012, 00:31

Ah, Perian sai kuin saikin nuorenmiehen huomion täysin itseensä, ilman, että tarvitsi edes juosta tuon vierellä. Yleensä aateliset pötkivät pakoon, jos joku kävi heille juttelemaan. Joku, jolla ei ollut vähintään sama status, mitä heillä. Nöyrän olennon kasvoille alkoi hiipiä pieni, tyytyväinen virne haltian Perian laski tuon tummahipiän haltiaksi, mikä muukaan tuo olisi voinut olla? Erikoinen haltia, kyllä kääntyessä nyt kunnolla kohden valkeaa ilmestystä.
Nuorukainen kävi kehumaan sarvipään myyntipuhetta. Voi, eihän se ollut vielä edes alkanut! Mutta tähän mennessä tämä nuorukainen vaikutti olevan kaikkein lupaavin tapaus, joka saattaisikin käydä kiinni syöttiin. Ehkä nyt vihdoin onnistaisi!
Ah, herrani, minun kanssani puhuminen tuskin lienee kunnia kenellekään. Olen kuitenkin imarreltu sanoistanne Sarvipää aloitti, toisen kätensä noustessa koskettamaan otetunoloisesti omaa rintakehää.
Mutta meillä kaikillahan on aina jotain mielessä, niin myös minullakin, Herrani Askel otettiin lähemmäksi tummempaa ilmestystä Viihdyttäminen ja palveleminen ovat työni ja iloni.. ei, intohimoni. Sallinen siis kertoa, miksi olen täällä, tässä kauniissa kaupungissa

Etsin töitä, nähkääs. Jalomielistä ja palvelijaa tarvitsevaa isäntää, miksei emäntää. Olen monitoiminen seuralainen, joka on valmis täyttämään kaikki herransa toiveet.. aivan kaikki Pieni virne kohosi satyyrin kauniille kasvoille Te taas vaikutatte herralta, joka saattaisi olla kiinnostunut uniikista, hyödyllisestä palvelijasta.
Joten, Herrani, mikäli te olette palvelijan tarpeessa, minä olen se, mitä te etsitte Merkittävä katse suotiin nuorukaiselle, samalla kun vielä yksi askel otettiin lähemmäksi tummaa haltiaa. Perian ei voinut vastustaa kiusausta käyttää myös pientä hurmaamiseen opeteltua loitsua siinä samassa, omaksi edukseen. Aina piti pistää kaikkensa peliin tai muuten kalat eivät käyneet nappaamaan syöttiin.
Ette kertoneet vielä omaa nimeänne, herrani. Saanenko siis tiedustella sitä teiltä?
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 18 Loka 2012, 02:00

Jackan oli vaikea pidätellä virnettä kasvoillaan, jottei se olisi levinnyt turhan leveäksi toisen oikein oivallisen kädennoston imartelunsa merkiksi. Mitä pidemmälle Perian puheissaan pääsi, sitä lupaavammalta pikku palvelijalta tuo vaikutti. Ehkä joku aatelinen olisi ollut kovinkin mielissään siitä, jos olisi onnistunut enemmän tai vähemmän suostuttelun jälkeen nappaamaan tuon kovin.. avokätisen sarvipään juoksemaan kintereilleen. Mutta sille oli varmasti jokin syy, miksi valkea sorkkajalka yhä käveli toimettomana näiden hienohelmojen keskellä. Ehkä aateleilla oli tänään jotain muuta tekemistä, kuin palvelijoiden palkkaaminen. Tai ehkä Perian vain oli liian uniikki noiden silmissä.
Jacka viis veisasi kuitenkin siitä syystä, ja oli yhtä vähän kiinnostunut Perianista itsestään. Keijua kiinnosti vain tuon viehätysvoima aatelien silmissä, mistä syystä hän itse nappaisikin Perianin nyt itselleen! Tietenkin vain siksi aikaa, että saisi täältä tahtomansa ne lukuisat kiiltävät, sievät korut, joita nuo hölmöt kehtasivat kantaa varomattomasti ulkona. Sen jälkeenhän pikku palvelijanhan voisi jättää tienposkeen jollain verukkeella, kuten Odota tässä. Tulen kohta takaisin, jonka jälkeen Jacka itse ehtisi luikkia vähin äänin kauas tiehensä, ennen kuin sorkkajalka ehtisi miettiäkään minne isäntänsä oli oikeastaan edes kadonnut.

Jokin sai yllättäen nuorukaisen mielen kihelmöimään. Magiaa itsekin taitavan keijuhaltian ei ollut vaikeaa erottaa mistä oli kyse, mikä saikin Jackan jo paljastamaan hampaansa pienesti hymynsä vain levitessä kasvoillaan. Ovela veto, vaikka jokseenkin tarpeeton tässä tilanteessa, kun jänis oli jo päättänyt ottaa tuon pahaa aavistamattoman otuksen kätyrikseen. Perian tuskin itse ajatteli samalla tavalla olihan tuo pyörinyt näillä kulmilla jo useamman tunnin töitä saamatta. Mahdollinen työtarjous varmasti piristäisi sarvipään mieltä.
Thevenin Auvrel, Jacka heitti yhden niistä lukuisista valeidentiteeteistään ääneen ilmoille, Mutta voit kutsua minua lyhyemmin Thev, nuorukainen jatkoi pian, katsoen jo selvästi harkiten kovin lähelle tullutta Periania.
Mutta vai ihan intohimo. Kuulostatkin vielä siltä, että olisit peräti pätevä työssäsi etkä vain lurittelisi satuja, kuten monet nykyään tekevät, keijuhaltia totesi, katsoen nyt oikein vakuuttuneena Periania. Sormi nousi hetkeksi huulilleen, Jackalopen muka miettiessä, olisiko hänellä todella käyttöä moiselle ilmestykselle. Pian katse taas palasi sorkkajalkaiseen, ja sormi suulta laski koko käden myötä toiselle sivulle.
Ehkä minulla todella voisi olla tarvetta kaltaisellesi pikku viihdyttäjälle, jänis aloitti, pienesti sulavalla ranneliikkeellä viitaten vaaleaan nuorukaiseen, Sopivan uniikki. Palvelija josta olisi vähän kerskumisen aihetta muille etkä suinkaan vaikuta kovin vaativaltakaan otukselta.
Annas kun mietin vielä. Ehkä voisit todistaa minulle taitojasi, ennen kuin varsinaisesti palkkaan sinut, hmm? Vai olisiko liikaa pyydetty?
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Loka 2012, 02:17

Thevenin Auvrel. Tuo nimi käytiin painamaan syvälle sarvipäiseen kalloon, noiden nimiä ei suvainnut unohtaa. Jokaisen ohikulkeneen, juttelemaan jääneen aatelisen nimi oltiin painettu mieleen, siltä varalta jos nuo palaisivat. Olisivat vain mielissään, mikäli sulokielinen satyyri muistaisi heidän nimensä. Tämä tummahipiä kuitenkin kertoi, että häntä saattoi kutsua myös nimellä Thev. Moinen tuskin tuli Perianille mieleen, ei ainakaan ensimmäisten päivien aikana. Mikäli toinen kävisi vaatimaan, saattaisi Perian lyhenteitä käyttää.
Miten itse haluatte, herra Auvrel Satyyri kävi nyökkäämään sanojensa ohella.
Thevenin alkoi kuitenkin vaikuttaa enemmän kuin lupaavalta henkilöltä. Nuorukainen kävi jopa kehumaan satyyria, jonka kasvoille nousi entistä leveämpi hymy tai no, virne haltian sanojen myötä. Joko nyt tärppäsi?
Thevenin käydessä puhumaan sopivan uniikista palvelijasta, kävi Perian henkäisemään myöntävän voitonriemukkaasti, hillitysti kuitenkin.
Vaatimukseni työsuhteensaralta ovat melko vaatimattomat, Herra Auvrel Nyt oltiin jo vaiheessa, mihin ei oltu hetkeen päästykään. Piti vain pelata korttinsa oikein nyt ja majapaikka yöksi olisi varmasti taattu! Haltia kävi kuitenkin ehdottamaan, että Satyyri kävisi todistamaan taitojaan vielä ennen, kuin palkkaamista käytiin toteuttamaan. Ihan ymmärrettävä tarjous, kuka sitä nyt lähtisi ostamaan sikaa säkissä? Tyhmä vain moiseen suostuisi.

Ah, ei lainkaan Herra Auvrel. Pyyntönne on mitä ymmärrettävin ja hyväksyttävin
Perian kävi toteamaan katseen pysyessä intensiivisesti tummahipiässä Sanokaa vain, mitä haluatte minun tekevän. Uskon, että pystyn toteuttamaan kaikki toiveenne, tietyissä rajoissa.
Ja ne rajat olivat harvinaisen yksinkertaiset: Perian ei mitään likaista alkaisi tekemään, eikä lähtisi metsästämään korkea-arvoisten henkilöiden päitä seipäänvarteen. Murhaaminen ei todellakaan ollut hänen hommaansa, mutta ehkä jotain pienempää rikosta saattoi katsoa läpi sormien. Kunhan se ei tarvinnut liikaa rasittaa itseään tahi liata kaunista kehoaan.
"Joten, nimetkää tehtävä"
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 18 Loka 2012, 22:07

Perianin herroittelu sai Jackan virnistämään hetkittäin erittäin leveästi. Satyyri ei käynyt tarttumaan pelkkään nimilyhenteeseen, jota herra Auvrel oli tuolle käynyt tarjoamaan, vaan mieluummin puhutteli etuliitteellä ja sukunimellä valkeaan sonnustautunutta nuortamiestä. Kerta se oli ensimmäinenkin, kun Jackalope sai moista kokea, eikä hän suinkaan sitä pahakseen pistänyt. Ei, kaikki piti kokea läpi ennen kuin ne kuuluisat viimeiset elinpäivät koittaisivat! Mutta ne olivat vain pelkkää tulevaisuutta. Ja tulevaisuudesta Jacka ei välittänyt pätkän vertaa.
Sarvipäinen otus kävi kuitenkin ilmoittamaan lopulta, että oli valmis suorittamaan melkein mitä tahansa, mitä nuorukainen keksisi tuolle tehtäväksi ilmoittaa. Jacka hymähti tyytyväisenä.
Hienoa!, poika ilmoitti ja levitti teatraalisen tyytyväisenä käsiään pienesti, Jos suoriudut hyvin tehtävästäsi, pääset palkkioksi töihin luokseni upeaan kartanooni, Perian. Odotan sinulta täydellistä suoritusta, jänis jatkoi aavistus kieroutta hymyssään ja kääntyi sitten katsomaan hetkeksi sorkkajalasta ympärilleen.

Paikalla ei ollut vartijoita. Nekin jotka ohimennen sattuivat kävelemään ohitse, tuntuivat olevan liian kiireisiä kiinnittääkseen huomiota katujen laidoilla tapahtuviin asioihin, ellei joku aateleista käynyt erikseen huomauttamaan jostain itseään varsin häiritsevästä roskasta. Jacka kävi kiertämään uuden pikku ystävänsä selän takaa ympäri, laskien sitten toisen kätensä tuon olalle, ja tuoden päänsä toiselle voidakseen puhua hieman hiljempaa toisen korvanjuuressa.
Näetkö nuo aatelit tuolla?, keijuhaltia kysyi, käyden nostamaan pienesti kättään osoittaakseen kadun laidalle kerääntynyttä laumaa nuoria naisia, Valmiiksi niin kovin varomattomia Mutta silti kovin sieviä tahtoisinkin nähdä Perian, kuinka hyvin sinä vedät muiden aatelien huomion puoleesi niin, etteivät he muuta huomaakaan? Olet varmasti tosi taitava siinä kun olet noin nätti ja viihdyttäjän taidoilla varustettu, Jacka lirkutteli, käyden nyt nojautumaan pois toisen korvan juurelta, ja kiersi takaisin sarvipäisen eteen.
Mitäs sanot? Ehkä jopa palkitsen sinut vaivannäöstäsi etukäteen jollain pienellä, keijuhaltia tokaisi, kaivaen takkinsa taskusta pienen sievän kaulakorun, jota heilutteli hetken Perianin silmien edessä, Kuten vaikkapa tällaisella.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Loka 2012, 22:40

Jos suoriudut hyvin.. Perian suoriutui aina hyvin! Millainen sanamuoto tuo nyt muka oli olevinaan. Epäilyt tosin antoivat aina hieman etua yllätyksien kannalta, satyyri pääsisi näyttämään epäilijöille kuinka leikiten hän suoriutuikaan annetuista tehtävistä. Vaikka vaikuttikin turhamaisen tyhmältä no, turhamainenhan hän olikin niin löytyi kauniiksi kuvailtavalta olennolta myös älliä. Ei hän muuten olisi koskaan käynyt hyväksikäyttämään hyväuskoisia aatelisia. Siihen tarvittiin käytöstapoja ja ulkonäköä, mutta ennen kaikkea myös älliä. Lupaukset kartanossa asumisesta saivat kuitenkin satyyrin höristämään korviaan.
Thevenin kävi siirtämään olemuksensa siistipukeisen satyyrin taakse, kumartuen sitten tuon korvan puoleen kertomaan suunnitelmastaan. Turkoosinsininen katse kävi lipumaan haltiasta tuon osoittamia neitokaisia kohtaan. Sitä mukaan mitä tummahipiä kävi selittämään toimenkuvaa, hiipi satyyrin kasvoille huvittuneenkiero virnistys.
Katse käväisi nopeasti nuoressamiehessä, tuon käydessä kaivamaan esiin esimerkin palkinnosta, mikä satyyria odottaisi hyvästä työstä. Sarvipää kävi kuitenkin naurahtamaan huvittuneesti moiselle, vaikka ei käynyt kieltämään, etteikö palkinto ollut houkutteleva.

Herrani, odotin jonkinlaista haasteellista tehtävää Satyyri tokaisi naurahtaen, samalla kun otti askeleen jos toisenkin kohden tuota neitolaumaa Minä viihdytän moisia neitokaisia vaikka tuntitolkulla, jos tarvis.
Noiden sanojen jälkeen Perian lähti hyppelemään kohden neitokaislaumaa, joka uhriksi oltiin valittu.
Viihdyttämiseen erikoistunut satyyri kävi heti työhönsä, esitellen itsensä jälleen erittäin kaunopuheisesti ja teatraalisen kumarruksen kera. Siitä puhe eksyi kysymyksiin, mitä moiset kauniit neidot mahtoivat tehdä ulkona kylmenevänä syyspäivänä. Sitä mukaan mitä kikattelemaan käyneet neidot vastailivat, käytiin myös keskustelua johtamaan eteenpäin. Se oli helppoa, piti vain esittää kiinnostunutta noiden puheista ja viedä aihetta eteenpäin, mikäli se toisen osapuolen osalta meinasi täysin tyssätä. Onneksi nämä neitokaiset olivat harvinaisen helppoja kohteita, noiden kanssa juttu kävi luistamaan, kun nuoret olivat luonnostaan uteliaita. Niin kauniin miehen kuin tuon uniikihkon rodun puolesta. Perian saikin käydä esittelemään oman kehonsa eroavaisuuksia neitokaisten käydessä ihmettelemään ja ihastelemaan lähinnä satyyrin mielenkiintoisia koipia.
Satyyri saikin pidettyä neitokaisten herpaantumattoman huomion itsessään tovin jos toisenkin. Perian aikoi myös jatkaa tätä pientä rupattelua neitokaisten kanssa, kunnes Thevenin kävisi pyytämään satyyria lopettamaan. Joko itse ilmaantumalla peliin tahi telepaattisesti. Eihän haltia tietenkään tiennyt, osasiko perian telepatiaa, mutta ainahan sitä saattoi olettaa..
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 18 Loka 2012, 23:47

Jackalope virnisti. Virnisti niin leveästi, että se häiritsi nulikkaa itseäänkin. Perian lähti itsevarmana astelemaan neitojoukkiota päin, keijuhaltian jäädessä hetkeksi seuraamaan kauempaa kuinka tuo viihdyttäjäksi itsensä nimennyt olento kävi tuumasta toimeen.
Sama teatraalinen esittäytyminen näytti tuovan tulosta siitä kieli vahvasti kauas asti kuuluva kikattelu, kun nätiksi laittautuneet neidot kävivät kääntymään paremmin satyyrin puoleen. Se riitti myös Jackalle merkiksi, että nyt jos koskaan oli aika toimia, jos hän mieli hieman katsoa lähempää noiden tyttöjen niin kauniita ja ennen kaikkea kiiltäviä koruja.

Keijuhaltia lähti lipumaan paikoiltaan salamyhkäisesti kohden neitoja, pysähtyen ajoittain hieman etäämmälle noita jäädäkseen tarkkailemaan tilannetta aina hetkiseksi, jatkaen sitten taas lipumistaan eteenpäin. Kauaa ei tarvinnut hakea kulmaa, jossa Jacka oli helposti neitojen näkymättömissä josta nuorukainen myös pystyi kurottautumaan poimiakseen sievät hiuskoristeet noiden päästä, pilaamatta kuitenkaan vaivalla laitettuja kampauksia piirun vertaa. Kyllä hän tiesi, mitkä noista kannattelivat hiuksia ja mitkä oli isketty päähän vain tuomaa lisää turhanpäiväistä koreutta. Turhuuksia, mutta toivatpahan alkeellista haastetta näpistelijälle kuin näpistelijälle.
Hohtavin kivin koristellut neulat laitettiin taskuun, Jackan käydessä nyt kiinnittämään paremmin huomiota Perianiin, joka jatkoi mukavien jutustelua pahaa aavistamattomien neitojen kanssa. Kun nuorimies itse asteli noiden viereen seuraamaan sorkkajalan kikkailua, alkoi myös tummahipiäisempi mies kerätä puoleensa noilta satunnaista huomiota. Ei aluksi kuitenkaan liiaksi olihan hän sata kertaa mielenkiinnottomampi verrattuna Perianiin. Todellakin. Lopulta yksi neidoista tohti jäädä katsomaan lyhyenläntää nuortamiestä, kiinnittäen täten sivusilmällä tyttöjä tarkkailleen keijuhaltian huomion.
Ah, mutta suokaa anteeksi jos suinkin häiritsen. Ei ollut tarkoitukseni, nuorukainen totesi pahoittelevaan sävyyn, käyden kumartumaan ja poimimaan yhden neidon käden kevyesti omaansa, vain suodakseen pienen käsisuudelman tuolle. Imarteleva ele, sekös suorastaan nostatti taas uuden kikatuksen aiheen neitojen keskuuteen, samalla kun Jacka suoristautui takaisin ylös vienosti hymyillen.

Joudun harmiksenne kuitenkin poimimaan pienen sarvipäisen ystävämme mukaani. Jos suinkaan ette siitä mieltänne pahoittaisi, keijuhaltia ilmoitti, käyden astelemaan kätyrinsä luo ja asetti kätensä tuon olkapäälle, Tulehan, Perian. Meidän täytyy nyt mennä. Sanat sanottuaan lähti nuorukainen ohjaamaan sorkkajalkaista etäämmälle, vapaassa kädessään pyöritellen sormusta, jonka oli häpeilemättä ehtinyt ryövätä käsisuudelman saaneelta naiselta. Se kiilsi nätisti. Oikein nätisti ja kirkkaasti, ja oli nopealla silmäilyllä peräti arvokaskin.
Sehän meni hyvin. Peräti loistavasti! Taisin aliarvioida taitosi ystäväiseni, Jacka aloitti, työntäen kädessään pyörittelemänsä sormuksen taskunsa pohjalle, Mitä sanoisit haasteellisemmasta tehtävästä? Osaatko sinä kiinnittää suuremmankin väkijoukon huomion, vai puheletko mukavia pelkästään viattomille naisille, hmm?, nulikka jatkoi, kääntäen nyt jo etukäteen kovin tyytyväisen katseensa Perianin puoleen.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 19 Loka 2012, 00:11

Rupattelu neitokaisten kanssa kesti sen kauniin hetken, kunnes tummapintainen haltia kävi porhaltamaan paikalle ja pian keskeyttämään sen huvin. Tuo oli mitä ilmeisemmin saanut haluamansa taidonnäytteen, käydessä nyt nätisti pahoittelemaan neitokaisia siitä, että tämä sarvipää lähtisi nyt pois. Neidoille suotiin pahoitteleva ilme ja pikainen kumarrus kävelyn ohessa, mutta sen suurempia hyvästejä ei käyty jakamaan. Virnuilevan omahyväinen katse kävi kuitenkin nousemaan Theveniniin tuon avatessa suunsa. Kehut olivat aina mukavia ja nytkin noiden kuunteleminen sai valkean olennon hymisemään tyytyväisenä. Seuraavaksi kävi haltia kuitenkin kyselemään, osaisiko Perian pitää itsessään suuremmankin väkijoukon huomion. Tuon puheet kuulostivat suorastaan haasteelta sarvipään korvaan.
Ah, aivan varmasti Herrani, mutta kuinka kauan luulette neitojen viettävän aikaa yhdessä, kunnes huomaavat arvohelyjensä hävinneen, hmm? Perian kävi heittämään kysymyksen tummemmalle haltialle, katsoen nyt erittäin ovelasti tuota.

Kyllä Perian oli lepertelynsä ohesta huomannut kuinka nuorukainen kävi kähveltämään satyyrin esityksen aikana neidoilta helyn jos toisenkin. Eiväthän nuo sitä huomanneet, kun olivat keskittyneet Perianiin, mutta Satyyrilla oli saumaa katsella neitojen lisäksi myös ympäristöä.
Ette taida olla ihan se, mitä esitätte, Herra Thevenin Auvrel mikäli se on edes teidän nimenne? Satyyri kävi astumaan jälleen turhankin lähelle haltiaa, suoden tuolle merkittävän katsauksen. Mikä esti häntä ilmiantamasta tätä nuorukaista vartijoille tällä sekunnilla? Ei oikeastaan mikään. Kuitenkaan Perian ei käynyt huutamaan ja kertomaan varkaasta, vaan piti suunsa kiinni. Suun, jota koristi leveä virne.
Haluan puolet satyyri jatkoi nyt madaltaen ääntään. Kyllä hän tiesi tai oletti tietävänsä minkälainen mies tämä haltia oli. Taskuvaras. Tuo tarvitsi houkutuslinnun, joka vei uhrien huomion muualle, sillä välin kun haltia kävi tyhjentämässä taskut suorastaan nerokasta! Miksei Perian itse tullut ajatelleeksi tuota. Rikkailla oli kyllä koruja pilvin pimein, tuskin nuo muutamaa helyä kaipaisivat, jos kadottaisivat ne kävelyillään.
Ja katon pääni päälle. Muuten saatte jatkaa työskentelyä yksistänne sovittu? Kättä käytiin ojentamaan huomaamattomasti haltian puoleen kättelyn merkeissä, samalla kun äänentaso pysyi harvinaisen matalana.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 19 Loka 2012, 00:47

Voi eivät he huomaa! He ovat liian keskittyneitä toisiinsa ja typeriin puheenaiheisiinsa huomatakseen vasta kotiinsa päästyään että mitä?!!, tyytyväinen Jacka meni yllättäen täysin ymmälleen ja kohotti toista kulmaansa. Turhankin kysyvä katse nousi nuorenmiehen silmiin tuon katsoessa Periania. Oliko satyyri huomannut Jackan kähveltäneen arvoesineitä? Ilmeisesti, kerta tuo sorkkajalka sen kehtasi ottaa puheeksi. Kysyvä katse kuitenkin puuttui pian astetta hätääntyneemmäksi, keijuhaltian käydessä vilkuilemaan ympärilleen ja toivomaan, ettei kukaan olisi Perianin kommenttia käynyt kuulemaan. Nyt liikuttiin vaarallisilla vesillä. Yhtäkään riskiä ei pitänyt ottaa tai muuten se oli menoa.
Askeltaminen loppui niille sijoilleen, kun sorkkajalka kävi ilmaisemaan epäilyksensä myös Jackan henkilöllisyydestä. Se nosti taskuvarkaankin suulle leveän virneen. Perian taisi olla terävämpi kuin hän oli uskonutkaan ja ehkä se oli tuon satyyri paran parhaaksikin.

Sarvipää ilmoitti tahtovansa puolet saaliista. Jackalope kun niin inhosi saaliin jakamista. Etenkin, jos hän itse oli ne kerännyt! Vaikka Perian häntä auttoi, teki keijuhaltia itse sen vaativamman puolen töistä. Näinpä ollen hänen olisi myös pitänyt ansaita enemmän! Mutta Jacka tarvitsi apurin. Juuri sellaisen miksi sorkkajalkainen oli itsensä osoittanut olevan. Eikä tällaista tilaisuutta kannattanut heittää hukkaan, kun sellainen kerrankin oli eteen sattunut.
Mikä sanoi että hänen todella muka pitäisi jakaa saalis keskenään tämän turhantarkan otuksen kanssa? Ei mikään! Perianin ei tarvinnut tietää. Tuskin tuo tiesikään, saatikka arvasi, ellei joku ollut siltä seisomalta opettanut sarvipäälle, ettei varkaisiin kannattanut luottaa sentin vertaa. Katse laskelmoi jälleen turhankin lähelle käyneen Perianin kasvoja ja laski siitä alas aina tuon ojennetulle kädelle. Jacka hymähti huvittuneesti.
En koskaan pitänytkään siitä nimestä. Ehkä on parempi että unohdetaan se kokonaan toistaiseksi, nuorukainen totesi viitaten Auvrelin identiteettiinsä, samalla kun kävi kättelemään Periania sopimuksen merkiksi, Sovittu sitten. Saat katon pääsi päälle ja puolet palkastani, jos autat minua oikein ahkerasti, poika lisäsi, kuitaten lisäyksensä viekkaalla virneellä.
Katsotaan sitä nimeä myöhemmin kahdenkesken. Kutsu minua siihen saakka miksi mielit, Jacka totesi ykskantaan. Väärään aikaan ja väärässä paikassa lausahdettu nimi keräisi turhan paljon huomiota lainsuojattomalle, jonka nimi tuntui olevan turhaakin tutumpi virkavallan huulilla. Perian sai kiltisti odottaa, että he pääsisivät illan tullen hänen mökilleen, tai muuten saisi luvan elää epätietoisuudessa lopun elämänsä.
Mutta palatakseni edelliseen kysymykseeni se isompi joukkio?, ahne varas tuumi, käyden itse puolestaan nojautumaan lähemmäs sorkkajalkaa.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 19 Loka 2012, 01:21

Haltian reaktio oli suorastaan huvittava. Luuliko tuo todella, ettei Perian ollut huomannut? Olihan tuo toki taitava kähveltäjä, mutta ei tuo todellakaan jäänyt huomaamatta tarkkanäköiseltä Satyyrilta. Hän oli muutenkin pitänyt silmällä tätä isäntäehdokasta, mikään ei ollut epämieluisempaa, kuin saada tehtävä joka toteuttaa, mutta sitten huomata, että tehtävän antaja oli kadonnut tipotiehensä.
No, haltia kävi kuitenkin puristamaan kättä siinä samalla, kun kävi toteamaan, ettei oikein koskaan ollut pitänytkään valenimestään. Ilmeisesti tullut ennenkin käytettyä. Oikeaa nimeään haltia ei kuitenkaan suostunut kertomaan, ei ainakaan nyt. Perian kävi virnuillen nyökkäämään muutamaan otteeseen, ilmeisesti haltian oikea nimi ei ollut niin puhdas maineeltaan mielenkiintoista. Ja Perian kun oli luullut, että saisi varakkaankin isännän.. tosin, mikään ei käynyt kertomaan, oliko tämä varas kuinka hyvin elättänyt itseään pienellä harrastuksellaan. Korujahan pystyi myymään hyvään hintaan, ties vaikka haltia olisikin rikas kuin aateliset itse. Kai.
Puhe kääntyi takaisin aatelisten harhauttamiseen suuremmassa mittakaavassa.
Voi, eihän se ole edes haaste.. Tarvitaan vain vähän osaamista Kädet kävivät tekemään teatraalisen suuren liikkeen, samalla kun sorkkajalka alkoi luoda ympärilleen maagista auraa. Auraa, joka suorastaan houkutteli tietämättömiä puoleensa. Mikäli ei osannut varoa lumousloitsuja, olisi varmasti suurikin joukko pian parveilemassa Satyyrin ympärillä.

Heleästi naurahtaen lähti Satyyri kävelemään poispäin haltiasta, samalla kun etsi täydellistä paikkaa asettua houkutuslinnuksi. Sellainen löytyikin kohtuu vilkkaalta kadunkulmalta, jossa ei pahemmin vartijoitakaan parveillut. Satyyri kävi rykimään kurkkuaan auki aivan kuin se muka olisi ollut käheäkin ennen kuin avasi suunsa. Ja voi sitä puheen sorinaa.
Jo pelkkä maaginen aura oli saanut aatelisen jos toisenkin katsomaan pitkään jo muutenkin uniikihkoa olentoa, mutta kun tuo lähti lausumaan runoja mitä sulokielisimmällä tavalla, pysähtyi yksi jos toinenkin kuuntelemaan. Nuo eivät tuntuneet saavan silmiään irti satyyrista, kauniiden runojen pulputessa ulos tuon täysin mustasta suusta. Satyyri veti puoleensa niin miehiä kuin naisiakin, mutta suurimman osan omasta huomiostaan Perian suuntasi naisille. Noilla niitä koruja yleensä oli, heidän huomiotaan kannatti pidätellä niin pitkään, kuin vain mahdollista.
Tovin jos toisenkin jälkeen oli väkeä alkanut kerääntyä enemmänkin tuohon kadunkulmalle kuuntelemaan sulokielistä runonlausujaa, joka kävi myös runojensa välistä viihdyttämään kuulijoita keskusteluilla. Toiveita totta kai otettiin myös vastaan innokkaaksi käyviltä kuuntelijoilta. Pääsi satyyri jopa laulamaankin kappaleen jos toisenkin, joskin se olisi ollut huomattavasti hienompaa jos joku olisi säestänyt musiikilla. Se ei kuitenkaan kuuntelijoita haitannut, nuo kun olivat silkastaan lumousloitsun ansioista paikoillaan. Eivät he oikeasti olleet kiinnostuneet siitä, mitä Satyyri teki, kunhan saivat vain katsella tuota magiaa röyhkeästi hyväksi käyttävää olentoa.

Siinä kuluikin mukavasti tunti jos toinenkin, kunnes Perian päätti, että nyt sai luvan riittää tältä erää. Loitsun annettiin haihtua pois, jonka seurauksena aateliset hieman hämillään vilkuilivat toisiaan ja miettivät, miksikäs tähän oltiinkaan jääty ja mihin sitä oltiin alun perin menossa. Väkijoukko alkoi haihtua sitä mukaan, mitä aateliset tajusivat tässä seisomisen olevan turhaa.
Perian etsi katseellaan pitkäkyntisen haltiaystävänsä, käyden askeltamaan mahdollisimman vähän huomiota herättävästi tuon luokse. Kasvoillaan paistoi se omahyväinen ilme, mikä itseensä tyytyväisellä lapsella olisi hyvinkin saattanut olla hienon suorituksen jälkeen.
Oletan, että et jäänyt täysin tyhjätaskuiseksi tuon jäljiltä? Perian kävi kysymään telepaattisesti haltialta, vielä ei kannattanut ääneen puhua, ei ainakaan tästä aiheesta.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 23 Loka 2012, 00:49

Jackalopea viehätti suuresti Perianin turhan kova itsevarmuus, vaikka vastapainona nulikkaa ärsytti suuresti toisen teatraalisuus. Ei hän jaksaisi katsella tuota paria päivää pidempään, jos vastaavanlainen käytös jatkuisi alati. Suuttuisi vielä ja repisi mokomalta sorkkajalalta sarvensa päästä hetken mielijohteesta. Moista ajatusta ei silti sopinut paljastaa Perianille. Jacka mielistelisi tuolle viimeiseen saakka, kunnes kyllästyisi ja häipyisi vähin äänin tiehensä, jättäen pikku palvelijan sitten ilman lantin lanttia jonnekin tienposkeen etsimään itselleen uutta isäntää.
Kun se pieni kihelmöinti alkoi jälleen tuntua keijuhaltian korvien välissä, kävi Jacka virnistämään ja myhäilemään itsekseen. Poika oli enemmän kuin kiinnostunut näkemään, millaisia taikoja sarvipäinen osasi. Niillä ei ollut varsinaista vaikutusta Jackan kaltaiseen turhankin maagiseen olentoon, mutta sen sijaan ne tuntuivat tehoavan muuhun ympärillä parveilevaan kansaan senkin edestä. Ja sitäkös ei rikkauksien perään oleva varas pistänyt pahitteekseen! Keijuhaltia katsoi hetken aikaa Perianin perään hieman syrjemmässä, käyden sitten kiertämään teennäisesti väkijoukkoa, lopulta itsekin pujahtaen mukamas kiinnostuneena niiden joukkoon, jotka sarvipään loitsun alaisena pysähtyivät kuuntelemaan tuon runoilua. Mitä enemmän aateleita pysähtyi norkoilemaan tuota ilmestystä, sitä leveämmäksi virne Jackan naamalla kasvoi.

Ei tarvinnut kahdesti käskeä päästää innokkaimpia pyrkyreitä etenemään lähemmäs ja itse jättäytyä aina vain taemmas. Sääli, etteivät nuo pyrkyrit myöskään huomanneet taskujensa sisällön huventuneen siinä ohimennen. Kaikkien omaisuuteen Jänis ei kuitenkaan viitsinyt kajota. Väkeä oli niin paljon, että jopa varkaalla oli valinnanvaraa valita uhrinsa! Jackalopen tutkaan joutuivat yllättäen vain ne rikkaimman näköiset, joiden vyötäisiltä saattoi poimia pullolleen ahdettuja rahapusseja, taskunpohjilta rihkamaa, vaatteista ja asusteista erilaisia enemmän ja vähemmän arvokkaita koristeita aivan kaikkea. Parasta tässä kaikessa kuitenkin oli, ettei kukaan tuntunut edes huomaavan Jackan hyörivän ympäri väkijoukkoa, joka teki aluksi niin haasteelliseksi kuvitellusta työstä turhankin helppoa ammattilaiselle.

Jacka ei ollut pistänyt merkille lainkaan ajankulua. Kun Perian viimein päätti lopettaa omalta osaltaan aatelien huijaamisen, nuorukainen ensimmäisenä mietti mielessään nytkö jo?. Koska varsinaista työtahtia ei ollut alunperinkään määritelty, ei keijuhaltialla ollut mitään syytä alkaa passittaa sorkkajalkaa takaisin töihinsä. Pieni tauko tuskin teki pahaa kummallekaan heistä, vaikkei nuorimies itse ollut tottunutkaan tällaiseen vetkuiluun. Syynä saattoi toki olla sekin, että ryöstösaalis oli tällä kertaa ollut tavallista suurempi. Mahdollisesti jopa suurempi, mitä Jackalope tavallisesti itselleen päivänmittaan sai edes varastettua.
Kun väki alkoi hämmentyneenä haihtua paikoiltaan, kävi keijuhaltia silmäämään noiden perään, antaen välillä vanhemmilleen tietä siirtymällä syrjään. Perianin telepaattinen kommentti sai Jäniksen hymähtämään ja myhäilemään hetken paikoillaan, kunnes katseensa kävi vaivihkaa siirtymään sarvipäisen puoleen.
En tahdo toistaiseksi edes arvuutella, kuinka paljon taskuni sisältävät arvotavaraa runoilusi jäljiltä. Kiitos lienee paikoillaan, Jackalope kävi vastaamaan telepaattisesti toiselle, lähtien astelemaan kadun reunalle, josta matkansa veisi yhä eteenpäin, toistaiseksi kauemmas tästä kaupungin nurkasta, Ei ole hyvä jäädä rikospaikalle norkoilemaan, ellei kerjää itselleen hankaluuksia. Tule, tarjoan sinulle jotain syötävää.

Keijuhaltia johti Perianin ylimmän kerroksen laidalle, josta avautui komea näkymä aina alemmille kerroksille, ja koko kaupungin portille saakka. Paikka oli hiljainen, koska kauppiaiden kojut ja pajat eivät yltäneet lähellekään tätä paikkaa. Näin ollen, laidalla ei myöskään juuri parveillut vartijoita, puhumattakaan kenestäkään muusta satunnaisesta ohikulkijasta. Suurempi mukulakivien koristama aukio muutamalla tarkoin siistityllä pensaalla ja istumasijalla oli varsin rauhallinen paikka viettää kahdenkeskistä aikaa tarvitsematta edes ajatella, että joku sattuisi tänne rikkomaan tuon rauhan.
Matkalla tänne oli Jacka enemmän ja vähemmän laillisesti ohimennen hommannut jos jonkinmoista suuhunpantavaa - mikä nyt olikaan sattunut pojan silmää viehättämään ohi astelun hetkellä. Muutama eksoottinen hedelmä, erilaisia leivoksia, sekä pieni säädyllinen pala tuoretta, mureaa leipää. Jackalope ei tiennyt mistä Perian piti, jonka takia olikin valinnut hieman laajemmin kaikenlaista mukaansa.
Kerrohan Perian, oletko tehnyt tällaista aiemmin? Siis varastanut tai no, ethän sinä varsinaisesti mitään vohkinut, mutta sinua syytettäisiin joka tapauksessa varkauteen osallistumisesta, jos sattuisin livertämään jollekin vartijalle kiinni jäätyäni, että autoit minua, keijuhaltia totesi, laskiessaan kääntötakkinsa yltään kiviselle istuinsijalle, jonka tummansiniselle puolelle laski vohkimansa ruuat. Jackalla oli yllään vielä valkea, liian suuri avarakauluksinen paitansa, jonka alle siipensä oli turhilta silmiltä kätkenyt. Turhiksi silmiksi keiju laski myös satyyrin silmät ainakin toistaiseksi.
Hommassa on kuitenkin yksi pieni mutta.., rötöstelijä jatkoi pian, käydessään istumaan istuinsijan toiseen päähän, ja loi merkittävän katseen Perianiin, käyden sitten myhäilemään itsekseen, .. Minä en koskaan jää kiinni.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Seuraava

Paluu Kaupunki

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron