Menkäämme metsään || varattu

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Menkäämme metsään || varattu

ViestiKirjoittaja Lotdow » 24 Syys 2012, 22:43

Ascaris

Syksy. Fantastista aikaa, puut värjääntyivät ihan silmissä ja maisema senkuin kaunistui Cryptissä ollessa. Ja pimeys, ah, yö tuli nopeammin kuin kesäisin joka soi Ascarisin kaltaisille pedoille oivat mahdollisuudet parempiin saaliisiin. Tälläkin hetkellä tuo kuusi raajainen peto tömisteli pitkin metsää, pysähtyen välillä kuulostelemaan maastoa, vaikkei hänen kuulonsa toiminutkaan enää ihan entiseen malliin. Mutta mukana oli myös pörröinen, keltainen ruma ankanpoika Occoe, joka oli kovin mielellään auttamassa etsinnöissä.
"Ooh, herrani, tämä on niin kovin jännittävää!" oocca henkäisi istuskelleessaan Ascarisin selässä. "Voin melkein maistaa uusimman soppani, jonka reseptiä olen yrittänyt parannella." Raglus käänsi päätään ja mulkkasi keltaisa lintua. Häntä kun ei pahemmin kiinnostanut miten lintu ruuan laittaisi, kunhan laittaisi jotain. Ascaris pysähtyi nuuhkimaan allaan olevia kuivia lehtiä ja kuihtuneita kasveja. Vanhoja tuoksuja peuralaumasta ja jostain vierasperäisemmästä eliöstä. Hiukan köyhää näin syksystä, kun eläimet alkoivat vähentyä pahemman kerran. Edes ihmiset, haltiat ja muut kaksijalkaiset eivät liikuskelleet puskissa niin paljoa.

Äkkiä Occoe kaakahti ja pomppasi Ascarisin kuonolle seisomaan.
"Herrani!" tuo kuiskasi ah-niin-hiljaa. "Tuolla on joku!" Raglus heilautti päätään, pyrkien karistamaan linnun kauemmas silmiltään. Hän suuntasi jokaisen silmämunan kohti pusikkoa ja erotti kuin erottikin hoikan, ja tuskin erottuvan hahmon. Raglus pärskähti hiljaa ja irvisti. Loisteliasta.
"Pysy hiljaa ja noudata peruohjeita", hän sanoi ja vaihtoi hahmoaan ihmisilluusioonsa. Suomut ja panssari rutisten, paikalla seisoi pian sama punatakkinen vanha mies, joka vaappui kuin humalainen paikallaan ensimmäiset hetket. Ascarisia huimasi muutoksen jälkeen ja hän nojasi puuhun ettei kaatuisi spagettijalkojensa kanssa.
"Occoe", hän taputti olkapäätään ja ilmassa räpyköivä lintu istahti siihen. Sormien napsautus ja Ascarisin tukisauva ilmestyi tyhjästä hänen vierelleen.
"Mutta herrani, eikö olis viisaampaa hyökätä suoraan?" oocca ehdotti höyheniään pöyhien.
"Kysyinkö neuvoa?" Ascaris vastasi kysymykseen kysymyksellä, ummistaen alimmat silmänsä tiukasti kiinni. Ennenkuin lintu ehti vastata hän jatkoi: "Ole siis hiljaa."

Askeliaan ja juuria varoen, Ascaris lähti keinumaan kohti hahmoa pusikossa, toivoen löytävänsä jotain muuta kuin tylsistyttäviä ihmissotilaita, jotka syyttivät jatkuvasti taruolentoja metsässä oleskelusta, kuin olisivat muka omistaneet sen. Toisaalta he olivat lähellä ihmisten alueita, ehkä jokin vartija olisi siis todennäköinen vaihtoehto.

//Lörriä odotellessa ;)
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Lörri » 24 Syys 2012, 23:02

Nau

" Parempi tämäkin, sitkeä vanha rusakko, kuin palata aivan tyhjin käsin, eikös vaan?" Nia kysyi valtavalta takkuturkkiselta koiraltaan Rämeeltä, roikottaen edessään elotonta ja melko kookasta rusakkoa, jonka kyljestä törrötti hänen tarkasti ampumansa nuoli. Oikeastaan Nau oli aivan tyytyväinen saaliiseensa. Häntä vain harmitti aiemmin menetetty peura, se oli onnistunut eksyttämään heidät kannoiltaan, vaikka he oliva ajaneet sitä takaa jo ainakin puoli päivää!
Samassa Räme loikkasi pystyyn ja sen kurkusta pääsi varoittava ja agressiivinen ärinä. Joka ikinen koiran selkäkarvoista oli kohonnut pystyyn. Nau käännähti äkisti hänkin samaan suuntaan kuin koiransa, ja samalla hetkellä hänellä oli jo jousensa käsissään ja hän sovitteli nuolta jänteelle. Se oli vaistomainen reaktio, ei hän kuullut tai nähnyt mitään syksyisen metsän keskellä, mutta hän oli oppinut luottamaan koiransa reaktioihin jokaisessa käänteessä. Räme ei ollut mikään turhan haukkuja, ja tällä hetkellä sen sävy oli erittäin paha. Pusikossa täytyi olla jotain muuta, kuin lisää jäniksiä.
"Mitä siellä on?" Nau sihahti koiralleen, katsahtaen siihen, mutta Räme teki nyt virhe arvion ja oletti Naun antaneen sille käskyn, jolloin se syöksähti eteenpäin puskat rytisten, muistuttaen enemminkin raivostunutta karhua kuin metsästyskoiraa.
" EI!!!" Karjahti Nau, mutta liian myöhään. Räme oli jo loikkaamassa keskelle pusikkoa haukkuen ja äristen hirmuisen kuuloisesti.

// Tässä olemme!
Lörri
 

ViestiKirjoittaja Lotdow » 25 Syys 2012, 19:27

Noh, kovaa meteliä ainakin hahmo, joka äänestä päätellen naaras oli, piti. Kiljui kurkkusuorana sitä yksitavuista kieltävää sanaa, mutta miksi, sitä Ascaris ei tiennyt. Occoen se ainakin säikäytti. Linnun sulat räjähtivät pörrölleen ja tuo nojautui lähemmäs Ascarisin hiussuortuvia. Äkkiarvaamatta pusikosta loikkasi esiin ärhäkän näköinen koira, joka sai ooccan kiljahtamaan vieläkin korkeammalta ja sujahtamaan raglusin takin alle väriseväksi mytyksi. Ascaris itse katsoi tuota koiraa sangen tylsistyneenä, koska hän tiesi voivansa vain muuttua muutamassa sekunnissa jättimäiseksi pedoksi ja vaikka seivästää kapisen piskin, jos huvitti. Se oli muutenkin ruma.
"Hus", mies tuhahti ja huitaisi hieman kepillään koiran suuntaan, sen jälkeen viisveisaamatta sen kuolaa noruvista leuoista ja koko olemuksesta.
"Anteeksi, mutta koiranne taisi juuri karata", Ascaris huikkasi pensaiden ylitse ja patisteli Occoen takaisin olkapäälleen, jottei kana muodostaisi ylimääräistä paisetta vanhan miehen mahaan.

Koiran siivuuttaen Ascaris eteni jalat poukkoillen sinne ja tänne lyhyen aluskasvillisuuden ja kuolleiden oksien ylitse kuulemansa naisen eteen. Eikä paha näky kyllä ollut, muttei nyt mikään miellyttävä saati vaikuttava. Ascaris kallisti vähän päätään aatoksissaan, iski tukisauvansa tukevasti maahan ja nojasi siihen. Occoe oli täysin vaiti, kunhan tepsutteli olkapäällä edestakaisin.
"Kas, kas. Kukas meillä täällä on keskellä pöheikköä?" mies kysyi, yrittäen nojata karismaattisesti keppiinsä takaviistoon. Se ei ehkä näyttänyt niin hyvältä, kuin jonkun parikymppisen kauniin pojan tehdessä saman kapakoissa, mutta menköön.
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Lörri » 25 Syys 2012, 20:34

" Anteeksi mutta koiranne taisi karata" Sanoi pusikosta ilmestynyt mies.
Ei minun koirani karkaa! Oli Naun ensimmäinen närkästynyt ajatus. Eihän nyt hänen, joka osasi todellakin käsitellä eläimiä!
Nau rähähti koiralleen uudelleen, tälläkertaa kuten koira toiselle, ja suuri romuluinen otus luikki emäntänsä taakse, jääden tuijottamaan yllättäen ilmestynyttä seuraa korvat luimussa ja matala, juuri kuultavissa oleva urina jostain sisuksistaan täristen. Välillä se vilkaisi suojelevasti maahan viskattua rusakkopaistia, jonka emäntä tuntui kokonaan unohtaneen.
Nau mulkaisi miestä kohti tuikeasti. " Se ei pidä teistä!" Hän sitten ilmoitti syyttävästi, ja jäi tuijottamaan tätä tulijaa laskien jousensa osoittamaan maata kohti.

Nau päätteli, että tässä oli kenties nyt lohikäärme elävänä hänen edessään...Nau oli tavannut muutaman, joka oli saapunut heidän kyläänsä kauppakaravaanin mukana. Tässä oli..jotain samaa. Jotain merkityksellistä joka oli kätkettynä tähän suuresti ihmistä muistuttavaan hahmoon.
Ja keppi? Miksi lohikäärmeellä olisi tuollainen keppi? Tai kai siihen olisi tuhat ja sata eri syytä, mutta miten kukaan vaelteli näin syvällä metsän sylissä, jos hän joutui kulkiessaan turvautumaan kävelykeppiin?
" Nimeni on Nau. Asun tässä lähellä" Hän sanoi vastaukseksi miehen kysymykseen, ja viittasi kädellään kotia kohti. Tämä ei tietenkään ollut ihan totta, kotiin olisi hyvinkin päivän taivalluksen verran, ellei enemmänkin matkaa, mutta eihän tuon muukalaisen sitä tarvinnut tietää? Sitten Nau huomasi keltaisen...ankan?! Miehen olkapäällä keikkumassa, ja hän pudisti päätään saaden suuret ja raskaat messinkikorvarenkaansa helähtämään hiukan. " Mikä ihme teidät on tänne Quinnin siimekseen saattanut?" Hän puuskahti. Se ei varmasti ollut kovin kohteliasta eikä lähelläkään etikettiä, mutta mitä ihmettä sellaisilla asioilla oli täällä keskellä metsää merkitystä? Nau tuli miettineeksi tätä varmaankin, koska hänen tapaamallaan miehellä olli ainakin vaatteet sitä lajia, että hän saattoi olla lähtöisin linnoista ja salongeista.

// Pieni tarkentava kysymys...Occoe siis puhuu yleiskieltä, että Nau ymmärtää häntäkin aivan hyvin? //
Lörri
 

ViestiKirjoittaja Lotdow » 29 Syys 2012, 11:57

// Juu, Occoe puhuu yhteiskieltä ja ooccaa, mutta jälkimmäisenä mainittua käyttäisi vain lajitovereidensa parissa ^^ Ilmoittaisin kyllä kursivoituna jos tuo muuta puhuisi.

"Varsinainen pikkuneiti", Occoe tuhahti aivan hiljaa Ascarisille. "Herrani, emmekö me voisi vain jatkaa matkaa?" Mies mulkoili tytön koiraa pitkän tovin, ja kuunteli pöyristyneenä kuinka likka syytti häntä siitä, ettei koira pitänyt raglusista. Tyhmä nuori, heitä löytyi nykyisin aivan liikaa. Nau? No ei ainakaan haltialta kuulosta. Ascaris pohdiskeli ja jätti nojaamatta keppiinsä pidemmäksi aikaa. Hetken nimeä maisteltuaan raglus nyökkäsi lähinnä itsekseen. Tosin tämän Nauksi esittäytyneen tytön viimeinen tuhahdus sai raglusin melkein nauramaan.
"Anteeksi kunka?" hän kysyi. "Puhut kuin omistaisit koko metsikön, neiti hyvä. Toiset eivät katsoisi tuollaista käytöstä hirveän hyvällä."
Ascaris otti pari askelta sivullepäin, tutkaillen kuivuneita lehtiä jalkojensa alla. Ajatukset ravailivat miehen päässä, yrittäen etsiä järkevää keinoa käydä tätä keskustelua.
"Ja sinä olet takuuvarmasti viimeinen henkilö jolle kuuluu tieto siinä, miksi minä metsässä kävelen", hän totesi vielä perään, saaden Occoelta kannustavan nyökkäysen. Vaikka no, lintuhan nyökkäsi kaikkeen mitä raglus vain suustaan saattoi päästää.

"No, joka tapauksessa nimeni on Ascaris", miesilluusio sai lopulta esittäydyttyä. "Ja tämä tässä on Occoe", hän jatkoi ja nyökkäsi keltaista lintua kohti, joka pönötti hänen olkapäällään. Lintu nyrpisti nenäänsä ja tapitti tyttöä epäilevästi.
"Occoe, muistathan tavat?" Ascaris kysyi, jolloin lintu hypähti vähän eteenpäin olkapäällä, levitti siipensä ja kumarsi syvään, samalla kun esittäytyi:
"Occoe palveluksessanne!" Sitten tuo keinahti takaisin keltaiseksi höyhenpalleroksi Ascarisin pitkien hiussuoruvien vierelle ja päästi välillä hiljaista potpotustaan.
"Niin sitä pitää", raglus taputti lintua vastakkaisen olkapäänsä kädellä ja jatkoi Naun katselua. Ei tyttö hänelle ainakaan vaaraksi voisi olla, kenties suunnilleen pieneksi riesaksi, jos huonosti kävisi. Äh. Nykynuorison kanssa oli nykyään niin vaikea saada mitään aikaiseksi, kun eivät edes etikettiä osanneet noudattaa tai asiallisesti puhua. Nau oli tuskin elänyt murto-osaakaan kaikista niistä sadoista vuosista, joita Ascaris itse oli elänyt, kokenut ja taivaltanut. Tyttö tuskin tietäisi oman reviirinsä tahi sitten taitonsa ja niiden rajat. Ascaris mulkaisi jälleen koiraa, josta ei pitänyt ollenkaan. Onneksi nuo karvakasat kuolivat aikaisissa vaiheissa ja näkivät vain kymmenisen kesää.
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Lörri » 29 Syys 2012, 13:08

" Hah, ehkäpä tosiaan omistankin" Nau vastasi ja virnisti ilkikurisesti sanojensa päätteksi." Ei, en usko että kukaan voisi väittää minun osaavan käyttäytyä millään muotoa." Hän lisäsi katsellen kiinnostuneena tätä herraa ja hänen olkapäällä keikkuvaa ystäväänsä. Noh, ainakin tämä nyt oli jotakin. Jotakin, joka tuli muualta ja oli mielenkiintoista.
" Teidän olemisenne tai menemisenne ei kuulu minulle millään tavoin, olen aivan samaa mieltä. Mutta se ei estä minua kiinnostumasta siitä, miksi ihmeessä tuollatavoin-hienosti-pukeutunut herrasmies seikkailee täällä keskellä Quinnin metsiä? Se on tosiaan kiinnostavaa." Nau sanoi ja kallisti hieman päätään vaikuttaen todellakin erittäin kiinnostuneelta.
Pitkähiuksinen herrasmies esittäytyi, ja Nau nyökkäsi hänelle takaisin. Hän katseli Occoeksi esittäytynyttä lintuolentoa hymyillen ja nyökkäsi tällekin.
Hän piti tuosta Occoe olennosta, se oli jollain tavoin vetoavan sympaattinen.
" Ascaris ja Occoe siis" Nau sanoi, ikään kuin nimiä suussaan makustellen.
Räme, joka yhä seisoi tiiviisti emäntänsä takana, ei ollut lopettanut matalaa ärinäänsä, ja se hiukan kummastutti Nauta. Mutta oletettavasti koiraa vaivasi heidän saaliinsa, ja se koki että sen täytyi puolustaa sitä näiltä vierailta.
" Noh, kun kerran kohtasimme, kiinnostaisiko teitä nauttia nuotiolla paistettua rusakkoa kanssamme? Koirani ei tosiaan ilmeisesti pidä siitä, mutta siltä ei tarvitse kysyä. Rusakkopaisti ei ehkä ole mitä suurinta herkkua, mutta kyllä se ruuaksi kelpaa kuitenkin, eikö vain?"
Nau teki tarjouksensa sen enempiä miettimättä. Hänestä oli aivan luonnollista tarjota osaa ateriasta, jota kuitenkin jäisi heiltä yli, matkalaiselle, jonka kohtaa keskellä ei mitään. Ja eritoten, kun heillä ei näyttänyt olevan mukanaan ruokaa, taikka mitään millä sitä olisi ylipäätään voinut saada kiinni tai valmistaa.
Kellanpunervat lehdistöt kahisivat heidän ympärillään yltyneen tuulen käydessä niihin kiinni. Naun nenänpäässä tuntui jo pieni puraisu, joka kieli siitä, että ilma oli kääntymässä yhä kylmemmäksi. Kunhan vain ei alkaisi sataa, hän mietti, ja katseli taivaalle joka jonkunverran erottui kookkaiden puiden lomasta. Se ainakin näytti toistaiseksi vielä olevan melko pilvetön, vain muutama lonka siellä täällä lipumassa.
Lörri
 

ViestiKirjoittaja Lotdow » 29 Syys 2012, 14:57

Ascaris hymähti hiljaa ja hymyili.
"Otan mielelläni tarjouksenne vastaan neiti", hän teki kiitosta osoittavan eleen puhuessaan, jonka jälkeen käänsi katseensa lintuunsa. Hän kopautti tukisauvallaan maata ja käski:
"Occoe, nuotio." Lintu nyökkäsi ja loikkasi alas Ascarisin olalta, räpytellen siipiään kuin varpunen ja laskeutuen hitaasti kuvien lehtien päälle. Alkaen sitten etsiskellä nuotioon kelpaavia risuja ja oksia. Ascaris itse selasi maaston nopeasti katseellaan läpi, kunnes löysi istumakelpoisen kvienlohkareen ja tömähti sen päälle. Eihän hän nyt hyvänen aika itse lähtisi mitään keppejä poimimaan, kun oli vauhdikas kana hoitamassa sen osuuden. Occoe kipitteli ympäri maastoa, poimi pudonneita oksia käsiinsä ja kasasi niitä Ascarisin eteen parhaansa mukaan. Olisiko hänen pitänyt auttaa? Ei. Raglus alkoi tutkailla tuttua tukisauvaansa käsissään ja kokeilemaan sen kulunutta pintaa. Kovia oli kokenut se kepukka, kauankohan se vielä kestäisi, ennenkuin Ascarisin pitäisi opetella uutisointitaika, tai hankkia kokonaan uusi.

Occoe lennähti pian Ascarisin olkapäälle takaisin puuskuttaen:
"Herrani.... oksanne, olkaa... hyvä!" Ja ihan mukavan kokoisen pinon oli kerännytkin. Jos siihen lisättäisiin Naun keräämä osuus, siitä saisi mukavan nuotion lämmittämään tässä alati kylmenevässä syysilmassa.
"Ah, käteviä nämä ooccat. Ahkeria ja nöyriä", raglus silmäili olkapäälleen asettunutta lintua, joka vallan punastui kehuista. Occoe heilutteli pyrstöään ja hymyili niin leveästi, että suupielet ylsivät melkein korviin asti. Tai korvanreikiin, eihän linnulla varinaisia korvia ollut.

//Pahoittelut mahdollisista kirjoitusvirheistä, vähän kiireellä jouduin kirjoittamaan :P
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Lörri » 29 Syys 2012, 16:58

" Mitä ilmeisimmin" Nau sanoi ja hymyili itsekin Occoelle, joka hymyili polleana hymyään isäntänsä olkapäällä. Hän laski keräämänsä oksakasan kainalostaan maahan, ja vislasi sitten peukalonsa ja etusormensa avulla kimeästi. Ihan aluksi ei tapahtunut mitään, oli vain syysmetsän hiljaisuus, mutta sitten alkoi kuulua vähän vähältä voimistuvaa puskikon kahinaa ja oksien napsahtelua, ja pikapuoliin kuului jo aivan selvästi erottuvaa askelten täminää vasten tannerta. Sitten pajupensaiden välistä putkahti esiin tulenpunainen ja pitkätukkainen ponin pää, joka hörisi emännälleen iloisesti kohdatessaan tämän jälleen. " Kas tässä on ystäväni Kippara" Nau selitti ponin yllättävän ilmestymisen Ascarisille ja Occoelle.
"Sillä on täällä kaikenlaista kätevää kyydissä, niin kuin vaikkapa tulukset, viiniä ja muutama puukuuppa josta voimme juoda." Nau selitti samaan aikaan, kun tonki Kipparan kantamia satulalaukkuja molemmin käsin. Ne olivat erinomaisen kookkaat, ja niihin sopi paljon tavaraa. Nau oli punonut ne pajunkuoresta, ja siksi ne olivat hyvin kevyet. Nau löysikin pian etsimänsä, ja istahti Ascarisin vierelle ketterästi jalkansa ristien. Hän asetteli maahan viinin, puukuupat ja tulukset. " Maistuuko?" Hän kysyi Ascarisiin katsoen ja kaatoi samalla itselleen kupillisen viinipullosta. Nau asetti viinipullon ja kuupan niin, että toinen ylettyisi ottamaan, mikäli mielisi, ja alkoi väsätä liekkiä sytykkeisiin tuluksillaan.
Lörri
 

ViestiKirjoittaja Lotdow » 25 Loka 2012, 16:59

Koira oli jo ollut pieni mutka, jokseenkin erittäin pieni, matkaan, mutta tämä pensaikosta ilmestynyt hevonen oli suurempi. Siis mikäli Ascaris päättäisi lusikoida silmät tytön päästä ja syöttää lihat naapurin demoneille. Mutta ei tänään. Tyttö vaikutti olevan tarpeeksi normaali talssiakseen kylille ja takaisin ilman että kaikki vartiat roikkuisivat selässä kiinni ja tarkkailisivat jokaista liikettä. Kenties punapäästä voisi vielä olla hyötyä hänelle. Näinollen Ascarisin oli siis parempi pysyä rentona ja leikitellä olevansa oikein viaton mies. Hän myös toivoi että keltainen pallero raglusin vierellä ymmärtäisi saman ilman erillistä mainintaa.

Melkein samalla hetkellä Occoe pyrähtikin taas ilmaan ja innostui viinipullon tutkimisesta. Tuo räpytteli Naun vierellä ja tutkaili pulloa pyöreillä silmillään.
"Hyvää on!" hän ilmoitti.
"Ja siinä tapauksessa huikka lienee paikallaan", Ascaris hymyili ja siirsi kädellään hiuksiaan pois ylimpien silmiensä edestä. Itse raglus ei kuitenkaan vaivautunut tekemään mitään, vaan keltainen oocca hoiti tarjoilun tapansa mukaisesti ja lennätti kupin herralleen.
"Mm", Ascaris otti ensimäisen nautinnollisen kulauksen. "Erittäin kelvollista." Sitten raglus voisikin vain odotella, että Nau hoitaisi liekit nuotioon ja tekisi heille kelvollisesti paistettua lihaa. Ihmiset kun eivät raakana syöneet mitään.

//Anteeksi kestosta :|
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Lörri » 28 Loka 2012, 17:50

Nau hymyili tyytyväisenä Ascarisille kun tämä kehui maistamaansa viiniä.
Näppärästi hän sai nuotioon tulen eikä mennyt kauaa, kun rusakkopaisti oli siellä kypsymässä. Nau oli täyttänyt sen maukkaasti tuoksuvilla yrteillä, ja kohta nuotion ympärillä leijui herkullinen paistuvan lihan ja yrttien yhteistuoksu. Nau kaatoi toisenkin kuupallisen viiniä itselleen ja istahti mukavasti maahan sitä nauttimaan. " Tunnelmahan on oikein mukava" Neito tuumi seuralaiselleen samalla kun tuijotteli nuotion liekkeihin.
" Kerrassaan eriskummallista kohdata ketään näin syvällä Quinnissa." Hän jatkoi jutusteluaan kepeästi, hienoa herraa kohti katsellen. " Jos saan kysyä, niin miten te kaksi olette päätyneet kulkemaan yksissä?" Hän kyseli ja katseli pitkään hauskan näköistä Occoeta. Näillä kahdella näytti olevan jokin herran ja palvelijan välinen suhde, mutta ei se kuitenkaan aivan siihen jäänyt, heidän välillään näytti olevan myös jotenkin syvempi suhde. Mutta Nau ei ollut kovin hyvä ihmisten välisissä suhteissa, saati sitten sellaisten olentojen välisissä suhteissa, jotka eivät ihmisiä oikein tainneet ollakaan.
Lörri
 

ViestiKirjoittaja Lotdow » 02 Joulu 2012, 18:26

Ascaris hymyili kysymykselle ja vilkaisi keltaista kanaa, joka räpytteli sinne tänne heidän edessään, kuin sille oltaisiin maksettu siitä palkkaa.
"Jaah, pitemmän puoleinen tarina. Maita ja mannerta kiertäessämme satuimme vain törmäämään ja lähdimme jatkamaan yhtä matkaa", raglus vastasi, särppäisten lisää oivallista viiniä. Kyllä, parempaa juomaa keskeltä pöheikköä saisi hakea. Hän ei kertonut sen pahemmin Occoen ja hänen tapaamisensa yksityiskohdista. Nykynuoret reagoivat kaikkeen niin erikoisillakin tavoilla, ettei voinut enää ennakoida mihinkään. Niin, sovittakoot että hän ja Occoe olivat toistaiseksi tavanneet vaikka ostoksilla. Ascaris huomasi keltaisen linnun tuijottavan häntä odottavasti, kuin anoen lupaa ilmaista oma kommentinsa tästä tapauksesta. Pienen pään pudistus ja Occoe palasi rusakkopaistia silmäilemään, jokseenkin pettyneen oloisena.

"Entäpä koirasi?" hän vilkaisi karvakasaa, vaikkei pitänytkään nelijalkaisista kuolasuista paljolti yhtään. Ne aistivat kaiken aivan liian helposti.
"En kohtaa paljoakaan henkilöitä, joilta löytyisi lemmikkejä jokaisen pensaan takaa", mies lisäsi ja loi katsahduksen hevoseen heidän lähellään. Eipä hevonen ainakaan toistaiseksi näyttänyt aistivan kuusiraajaisen tappajapedon läsnäoloa, mikä oli hyvä asia. Niin paljon noin nuorella. tämä mutisi ajatuksissaan, yrittäen keskittyä enemmän Naun vastauksiin.

//Minä olen taas laiskalla päällä...
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Lörri » 13 Joulu 2012, 12:22

Nuori neito kuunteli kiinostunesti pää kallellaan Ascarisin kertomaa hänestä ja Occoe ankasta. Hänen punainen ja villi kuontalonsa sointui hienoti sykyisen metäsn luomaan värikkääseen taustaan.
Jaha. ilmeisesti hänen täytyisi tyytyä tähän lievästi sanottuna ontuvaan selitykseen, tuskin kannattaisi lähteä kyselemään sen enempää, tokihan Ascaris olisi kertonut jos olisi halunnut.

" Ah, Räme. Noh, se löytyi orpona pentuna, voitteko kuvitella, Rämeeltä." Nau sanoi virnistäen herttaisesti maistaen taasen viiniään. " Metsästäjä ystäväni toi sen minulle kun olin ihan pikkuinen, siitä asti olemme olleet parhaat ystävykset...hän ajatteli että kaksi orpoa sopisi erinomaisesti toisilleen, ja olikin siinä aivan oikeassa." Naun ääneen vivahti lämpö hänen jutellessaan ja hän katsahti lempeästi koiraansa kohti.

" Haluatteko jänispaistin kypsänä vai kenties puolikypsänä mieluummin?" Nau sitten kysyi Ascarisilta ja tökkäsi kokeilevasti pitkällä keipillä nuotiossa kypsyvää saalistaan. Aikaa kuluisi vielä pitkälti siihen puolikypsäänkin odotellessa, hän tuumasi mielessään ja viskasi kepin viereensä maahan. Mutta, se ei haitannut ollenkaan nälästä huolimatta, sillä tämä Ascaris herra ankkoineen oli aivan mukiinmenevää seuraa, ja ehkäpä hän saisi tästä jotain oikeastikin irti kunhan iltaa ja viiniä vielä vähän kuluisi.

/ /Miten olisi joku oikaisu, että siinä sitä blbatettiin aikansa ja tultiin siihen ja tähän tulokseen toisestaan ja sitten alkaisi jo tapahtua jtn?//
Lörri
 

ViestiKirjoittaja Lotdow » 06 Tammi 2013, 15:02

Ascaris kuunteli päätään nyökytellen Naun kerrontaa Rämeestä. Vai että orpoja molemmat, se tuntui olevan yleistä näin sodan aikaan. Sääli sinänsä, toisinaan oli hienoa kuulla ihmisten vanhemmista ja näiden mahdollisista asemista omien kansojensa keskuudessa.
"On aina hyvä löytää oiva matkakumppani", raglus nyökkäsi ja vilkaisi Occoeta sivusilmällään. Lintu pörrötti höyhenensä ja punastui hieman, tuntien selvästi taas tarvetta ilmaista oman mielipiteensä.
"Puolikypsänä, kiitos", hän hymyili Naulle ja nosti jalkansa toisen päälle ristiin, pyyhkien vähän kuivuneita lehtiä kengistään. Voi kyllä, tämä oli oikein oiva tapa viettää aikaa keskellä Cryptin metsiä. Niin kauan kun viiniä ja jutun juurta riitti, Ascaris ei olisi menossa minnekään. Raglus katsoi kuitenkin ihmisen käsiään ja punnitsi kauanko pystyisi pitämään ihmisilluusiotaan yllä. Ei liian vähää aikaa, ei liian kauaa, mutta hänen tulisi varautua kaikkiin sattumiin.

//Kyllä, olen samaa mieltä, joten:

Aika vieri yllättävän nopeasti, kun Ascaris ja Nau juttelivat keskenään eri asioista, aina talon siivoamisesta peurojen metsästykseen. He nauroivat yhdessä hyville jutuille ja jakoivat omia kokemuksiaan. Ascaris naurahti omille ajatuksilleen ja katsoi jo hyvälle mallille paistunutta jänistä, joka olisi aivan näillä hetkillä valmis syötäväksi. Occoe oli kyllästynyt kuuntelemaan heidän juttujaan ja tutkimaan jänispaistin edistystä tulella, joten tämä nukahtanut Ascarisin vierelle. Raglus pökkäsi kuitenkin lintunsa hereille ja muistutti:
"Occoe, ei ole sopivaa kuorsata toisten seurassa. Mikset menisi vaikka selvittämään pitääkö Räme sinusta?" Occoe vilkaisi koiraa ja sitten Ascarisia, pudistaen varovasti päätään. Mies naurahti ja kohautti olkapäitään. Kyllä hän ymmärsi sen verran, ettei oocca halunnut pistää itseään ruuan osaan.

Kauempaa metsästä kantautui raju rasahdus, joka sai Ascarisin hätkähtämään. Se oli kuulostanut siltä, kuin joku astetta isompi eläin olisi astunut lahon puun rungon päälle. Näissä pensaissa liikkui kaikkea omituista, oltiin lähellä ihmisten maita tai ei. Hetken silmäilytään pensaita Ascaris kuitenkin henkäisi syvään ja käänsi katseensa pois, uskoen että tuuli teki vain tepposiaan.
"Aloittaisimmeko syömisen?" hän ehdotti.

//Anteeksi kesto, mutta joulukiireet ja muut >.<
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Lörri » 22 Tammi 2013, 11:12

Nau hätkähti metsästä kuuluvaa rasahdusta. Räme ponnahti saman tien pystyyn ja aloitti kumean, rähisevän haukunnan. Suuri koira seisoi aloillaan jännittyneenä kuin jousi, jokainen lihas ja jänne valmiina toimimaan. Nau käski terävästi koiraansa vaikenemaan, ja hän nyökkäsi Ascarisille; kyllä, he voisivat aloittaa aterioinnin, paisti olisi vihdoinkin valmista.
Räme lopetti metakkansa, mutta se jäi aloilleen tuijottamaan syksyistä metsää tarkkaavaisena, ja sen kurkusta karkasi matala, uhkaava murina. Nauta hieman vaivasi koiran reaktio, mutta Ascarisin rauhallisuus ja rytkeen loppuminen sai hänet rauhoittumaan. Siellä olisi todennäköisesti vain jokin hirvi. Ja jos se olisi joku peto, se antaisi heidän olla rauhassa, sillä ne kaikki kunnioittaisivat kyllä tulta, ja heillä oli terhakka nuotio vierellään.
Kippara puolestaan oli astellut hieman lähemmäksi emäntäänsä; muutaman rauhallisen askelen, ja nyt se kuulosteli vuoroin Nauta, vuoroin metsää. Sen pienet ja terhakat metsäponin korvat heiluivat vilkkaasti joka suuntaan. Sellainen Kippara oli aina, rauhallinen ja luottavainen. Toisaalta taas rohkea ja nopea toimimaan, jos sellaista tarvittiin.
Nau asteli poninsa luo, ja nappasi satulalaukusta paistiveitsen ja suurta haarukkaa muistuttavan ottimen. Niillä rusakkopaistista saisi hyvin lihan irti. " Ai että, vihdoinkin ruokaa!" Hän henkäisi hyväntuulisesti ja kääntyi kohti nuotiota.
Samassa Räme alkoi taas haukkua vimmatusti, ja pusikko ritisi ja rätisi. Nau kääntyi katsomaan, ja koko syksyinen metsikkö heilui ja tutisi, puita näytti kaatuvan maahan jonkin tieltä.
" Voi taivaan vallat!!" Nau parahti; paistiottimet lensivät hänen kädestään. Hän ryntäsi kohti joustaan ja Räme lähti hyökkäykseen.
Lörri
 

ViestiKirjoittaja Lotdow » 03 Helmi 2013, 20:58

Occoe kiljahti kun Räme loikkasi pystyyn ja pakeni oitis kauemmaksi 'verenhimoisesta villipedosta', kuten tämä itse kaakatti mennessään. Ascaris silmäili koiraa, jonka Nau otti nopeasti komentoonsa ja tilanne oli sillä selvä.
Raglus ei kyllä voinut olla myöntymättä Naun ilmaisuun siitä, että he saisivat viimeinkin ruokaa. Miehen mahan murina oli miltein kuultavissa ja hänen kielensä oli kurkottaa kohti paistia.
"Onpas metka haarukka!" Occoe ilahtui kovasti nähdessään itselle tuttuja keittiötarvikkeita, muttei ehtinyt niistä todellakaan kauaa riemuita.

Ryminä joka kantautui metsästä vahvistui korvia huumaavaksi muutamassa sekunnissa ja puut kaatuivat ryminällä alas. Ascaris sai vaivoin pidettyä suunsa loksahtamasta auki saatika paljastamasta ylisuurta hammasrivistöään. Liskomainen hirviö asteli pensaiden läpi, sieraimet ilmaa nuuhkien. Sen pää oli korkealla ja se oli silmätön, suuret poskisarvet sojottivat eteenpäin mustiksi värjääntyen. Vihreä suomukerros kiilsi auringossa ja suuri näkyvä hammasrivistö oli likainen kuin ihmisten pyykkikoppa. Olennolla oli kaksi kättä, kummassakin yksi jumalaton raatelukynsi ja kaksi pienempää kynttä. Käsien ja yläruumiin välissä oli kalvomainen nahkakerros, ja jalkoja löytyi neljä. Tummanvihreällä kokovärityksellä risteilivät tumman violetit raidat ja hännänpää oli pitkä kuin piiska. Se murisi heidät aistiessaan vihaisesti, ja nosti kätensä varoittavasti ylemmäs.

Ascaris toljotti ilmestystä ihmeissään, osaamatta reagoida suinpäin. Otushan oli monta metriä korkea, eikä tosiaankaan näyttänyt siltä että olisi hetkeen aikaan syönyt mitään. Ja sillä ei edes ollut silmiä, sääli. Nau oli valmis taisteluun, joka näytti sillä hetkellä välttämättömältä. Raglus itse ei vielä reagoinut, napsautti vain sormiaan ja antoi tukisauvansa kadota savuksi ilmaan. Olisi ikävää rikkoa tavaroita jos riehumaan täytyisi ruveta. Hän avasi kaikki silmänsä ja seurasi olennon jokaista raajaa erikseen. Tuosta pedosta lähtisi paljon irti, jos sen menisi suuttutamaan. Mutta heitä oli kolme, Räme mukaanlukien, vastaan sokea peto joka toimi aistiensa varassa. Ascaris silmäili olennon selästä sojottavia piikkejä, eikä noussut vieläkään. Ehkä se päättäisi perääntyä?

//Kuva Olennosta (Piikit puuttuvat kuvasta) // Olisikos siinä petoa vastustajaksi? :D
Lotdow
 

Seuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa

cron