Puujalkavitsi || Ivy/Sands

Kuuluisa tai vähemmän kuuluisa Ophelian kappeli. Pieni ja sievä kappeli on jopa niin pieni että siellä tuskin mahtuu seisomaan. Sisällä on alttari ja kaksi tyynyä johon voi istua, tosin toinen on jo Ophelian istuimena. Sisällä on paljon kynttilöitä jotka luovat valoisan ja lämpimän, kodikkaan tunnelman. Sisällä on myös pieni kello, jota kuuluu soittaa jos esittää jumalille toiveen, maksusta tietysti. Opheliaa voi mennä tapaamaan synninpäästön merkeissä taikka muuten vaan keskustelemaan.

Valvojat: Crimson, Ivy

Puujalkavitsi || Ivy/Sands

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Marras 2012, 18:57

// Kaiketi pieni K-agna varoitus koskien jälleen gorea. Verta ja kyyneliä yyyy. Erilliseksi jatkoksi revitty peli tästä pelistä. //


Henry, Lily

Haltiat perääntyivät kuninkaansa käskystä. Miksi, se oli toissijainen kysymys juuri nyt. Hyvä vain, että lähtivät. Vaikka apujoukot olivat saapuneet, oli aina helpompi päästä auttamaan loukkaantuneita, jos paikalla ei ollut vihollisia huitomassa teräaseidensa kanssa. Haavoittuneista tärkein oli juuri nyt itse kuningas Henry.
Lily istui maassa hetken, katsellen Aranin perään, joka oli paikalta poistunut vähin äänin kera punaisen ilmestyksen. Tummanpunertava viitta, sekä halkiolla varustettu mekko olivat mudan peitossa, mutta se oli Lilyn huolista pienin. Siniverinen kampesi itsensä ylös, viheltäen Jimin takaisin luokseen. Ori ravasi levottomana ympyrää, mutta palasi käskystä emäntänsä luokse. Kämmenet käytiin putsaamaan vasten mekon kangasta, ennen kuin ratsua lähdettiin juoksuaskelin taluttamaan takaisin veljen luokse.

Henry makasi yhä maassa, samalla kun miehet koittivat rauhoitella nuorta monarkkia. Turhaltahan se tuntui, mitä hyvää tässä tilanteessa voisi muka sanoa? Kyllä te selviätte? Ei se ole vakavaa? Yksijalkaisuus pukee teitä? Sanoivatpa miehet mitä tahansa, oli Henry hysterian partaalla. Nuorimies mongersi ja valitti, nauraen ja itkien hysteerisesti vähän väliä. Myös haltiakuninkaan nimeä käytiin kiroamaan alimpaan helvettiin ja jo hyvästejä heiteltiin tuon tuosta. Kertokaa Kerrille että rakastan häntä. Sanokaa siskolleni että olen pahoillani. älkää satuttako Roswellia. Kostakaa joku kuolemani.
Lilyn saapuessa paikalle kävi Henry itkemään äitinsä nimeä. Veljen tuska ja kalpeat, likaiset kasvot saivat naisen ahdistumaan entisestään. Varsinkin nyt, kun Lily ehti nähdä kunnolla Henryn tilanteen. Luojan nimeä toisteltiin käsi suun edessä, naisen tunkiessa polvilleen veljensä viereen. Sotilaat yrittivät pitää prinsessaa poissa paikalta, turhaan kuitenkin. Lily kävi tarraamaan kiinni Henryn kädestä vannottaen veljelleen, että tuo tulisi selviämään. Henry ei tietenkään ollut niin positiivisella tuulella selviytymisensä suhteen.

Tässä ei kuitenkaan voitu alkaa nuorta monarkkia hoitamaan. Oli päästävä äkkiä kylään, sairastuvalle. Lily oli erimieltä, sairastuvalla Henry tulisi vain menehtymään. Ainoa joka kaupungissa ainoa jonka Lily tiesi osasi auttaa, oli hovin papitar. Ja kuka muukaan Henryn Ophelian luokse kiikuttaisi, kuin Lily itse? Asiasta oltiin eri mieltä, mutta Lily perusteli kantansa harvinaisen selkeästi: Hänellä oli kokoonsa nähden suurin ratsu, hän oli kevyt ja hevonen jaksoi siten kantaa helpommin kaksi ratsastajaa. Jim oli vahva ja nopea ratsu, joka totteli parhaiten emäntäänsä. Lisäksi kyseessä oli hänen veljensä!
Aikaa ei ollut kinastella, joten siniverisen naisen ehtoihin suostuttiin pitkin hampain. Saattajat lähtivät mukaan, mikäli meinasivat vauhdissa pysyä. Loput sotilaista keräisivät kuolleet ja haavoittuneet matkaansa ja tulisivat perästä.

Henry jalka sidottiin vielä kertaalleen verenvuodon hidastamiseksi, ennen kuin jalkansa menettänyt monarkki nostettiin valkean ratsun selkään. Lily autettiin istumaan Henryn taakse, täten prinsessa pystyi varmistamaan, ettei veljensä tipahtaisi ratsailta. Matkaa lähdettiin taittamaan heti, niin nopeaan kuin mahdollista. Matkan aikana Henry alkoi jo vähitellen menettää tajuntaansa. Vain Lilyn puhe piti nuorta monarkkia hereillä.
Kaupungin porteista juostiin sisään, vartijoille ei jääty selittelemään mitään. Saattajat huusivat vielä kaduilla harhailevia kansalaisia väistämään, kuninkaan henki oli nyt vaakalaudalla. Ratsukko vilahti kuitenkin niin nopeasti ohi, ettei kukaan ehtinyt kunnolla näkemään, mikä viittoihin kääriytynyttä monarkkia vaivasi.
Laukka vaihtui raviin vasta, kun saavuttiin linnan sisäpihalle. Jim ohjattiin suoraan pienen kappelin eteen, samalla kun Ophelia nimeä käytiin huutamaan pihalta.

Lily laskeutui Jimin selästä ja ehti juuri kääntyä Henryn puoleen, ennen kuin nuorimies tipahti satulasta. Henry oli vielä kutakuinkin tajuissaan, joten yhdellä jalalla tuo pystyi konkkaamaan Lilyn avustamana kappelin ovesta sisään. Lily kuitenkin joutui suurimmaksi osaksi kantamaan veljeään, tukien tuota kaikin mitättömin voimin.
Ophelia! Lily parkaisi kun ovi oltiin räväytetty auki ja sisään rymistelty sen pahemmin koputtelematta. Henry kaatui lattialle, Lilyn ehtien vähän pehmittämään tuon laskua tarrautumalla veljestään kiinni ja laskemalla tuota alas.
Heti kun Ophelia oltiin saatu näkökenttään, kävi prinsessan kuraiset kasvot nousemaan kohden papitarta.
Sinun on autettava! Aran j-ja haltiat Prinsessa selitti selvästi pidätellen sitä palaa kurkussaan, joka oli vähällä purkautua itkukohtauksena. Samalla Lily kävi Heittelemään Viittoja ja takkeja Henryn kehon yltä peittämästä sitä järkyttävää näkyä: Kuninkaalta puuttui toinen jalka.
Hän kuolee ellet tee jotain! Nainen lopulta parkaisi lähes vihaiseen sävyyn papittarelle.
Henry ei enää osannut sanoa, missä oli ja mitä tapahtui. Kuningas oli tajuissaan, mutta tilanteen taju kadonnut täysin. Kalpeita kasvoja tahri muta ja veri. Vaatteet olivat yltä päältä liassa ja katkenneen jalan housunpuntti oli jo lähes mustana verestä. Verta tihkui myös kappelin lattialle. Vaikka katkennut jalka oltiin sidottu parhaan mukaan paikanpäällä, olivat kankaat jo märkänä verestä. Rautaisensuolainen katku kävi täyttämään koko kappelin, samalla kun saattajina olleet ratsastajat saapuivat kappelin ovelle.


// Ivyyyyyyy. Ivy ivy ivyyyyyyyy //
Viimeksi muokannut Aksutar päivämäärä 13 Marras 2012, 02:48, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 09 Marras 2012, 20:10

Ophelia

Tätä päivää Ophelia oli odottanut jo viikon jos toisen, mutta vasta nyt hänellä lieni aikaa juuri tälle askareelle; raamatun kirjoittaminen! Olihan kirja jo kirjoitettu satoihin otteisiin, mutta nimenomaan käsin ja Ophelia halusi levittää jumalan sanaa tehokkaammin. Painoitetut kirjat olivat paljon kalliimpia köyhimmille kansalaisille, sillä se oli vielä niin harvinaista Cryptin mantereella eikä siihen kaikilla ollut varaa. Olihan tuo vähemmän työläistä, mutta Ophelia ei pistänyt pahakseen käydä mustepullon ja ohuiden papereiden ääreen kappelihuoneistona teepöydälle, kirjoittaakseen siistiä kaunoa, aloittaen siitä seitsemästä ensimmäisestä päivästä kun jumala loi maailman.
Papitar oli keskittynyt kirjoittaen ensimmäisiä sivuja pienen pienellä käsialalla, osittain ulkoa, osittain luntattuna avonaisesta raamatusta vierellä kulmat kurtussa, kynttilän valossa. Ilma oli ollut kurja tänään, eikä kappelihuonestossa ollut ikkunoita, joten lisävalo oli tarpeen tytön kirjoittamisen kannalta. Kappelissa oli täysin hiljaista ja papitar suunnitteli tekevänsä tätä vielä pitkälle yöhön. Jos hän olisi ahkera ja häneltä vain liikeni aikaa, saisi hän ehkä ensimmäisen käsinkirjoitetun raamattunsa valmiiksi jo ennen loppuvuotta.
Se jos jotain oli jännittävää, hyvällä tavalla.

Noin tunti, kaks kului Ophelian väsymätön kirjoitus, kunnes ranne alkoi huutamaan taukoa. Tyttö ravisteli rannettaan, kunnes täydellinen hiljaisuus rikkoontui pihasta kuuluvasta mellakasta. Papitar nostatti toista kulmaansa kysyvästi, hätkähtäen sitten henkihieväriin oven pamahtaessa auki ja ulkoa tulevan tuulenpuuskan lähettäen niin kirjoitetut kuin tyhjät sivut ilmaan.
"L-Lily!?" Ophelia parkaisi ja nousi jaloilleen, katsoen alas mitä oudointa näkyä; mitä kuraisin prinsessa ja itse kuningas Henry, selvästi huonossa hapessa hänen ovellaan. Prinsessan soperrukset senkuin hämmensivät tyttöä entisestään, paniikin noustessa kun monarkki olikin lattialla, niin kalpeana että olisi voinut yhtä hyvin ollut kuollut.
"Hyvä luoja..!!" Papitar parahti kauhusta Lilyn ottaessa pois poikkinaista jalkaa peitelleet kääreet ja nopeampaa kuin peura takaa-ajossa, rynnähti Ophelia takahuoneeseen noutamaan vatia.
"Tulen ihan juuri, pidä hänet tajuissaan!" Ophelia huusi juostessaan pienelle maapläntilleen pumppaamaan vettä pienestä vesipumpusta sellaisella apinanraivolla, että sen kahva irtosi ja lensi jonnekkin tytön taka-alalle. Pirut, hän oli saanut tarpeeksi vettä, tyttö päätti ja tarttui vatiin ja rynnähti takaisin sisään, kappelihuoneistoon ja polvistui siitä Lilyn vierelle, huitoen itselleen enemmän tilaa ja katsahti jalkaa nopeasti. Tämä oli paha, todella paha, kuningas oli vuotanut jo paljon ja vuodolle ei näkynyt loppua.
Vähin sanoin Ophelia kävi töihin -ei tässä ollut aikaa sanoihin-, siunaten veden nopein kädenliikkein ja rukouksella ennenkuin vetäisi hihat ylös ja samalla jalantynkää peittoavaa lahkeen riekaletta, saadakseen parempaa kuvaa vammasta; siisti leikkaus. Papitar kaatoi osan siunatusta vedestä puhdistamaan tynkää verestä, luottaen, että Lily piti huolen kuninkaan rauhoittelusta ja toivotusta tajuissa pitelemisessä samalla kun papitar kastoi kätensä loppuihin, asettan ne sitten rintakehänsä päälle ja keskittyen nopeaksi hetkeksi, kunnes kämmenet alkoivat hohtamaan sitä tuttua helmiäishohtoista puhdasta valoa.

Nopein liikkein Ophelia asetti toisen kämmenensä miehen reidelle sen taatun alhaalla pysymisen vuoksi, toisen suoraan leikkauksen keskelle; jalantyngästä näkyvän luun luokse. Ophelia ei ollut varma menetelmästään, ei hänellä ollut aikaakaan ajatella paljoa kuin rukoilla mielessään parasta, samalla kun helmiäishohtoinen valo ei silmänpäälle tehnyt mitään jalantyngälle, mutta... Verentulo alkoi hiipua Ophelian sormi sivalsi nopeasti lekkauksen ulkoreunaa pitkin, siitä sitten muodostaen kuviota kuin miehen jalka olisi ollut halkia katkaistu sitrushedelmä ja asetti sitten kämmenensä suoraan vasten paljasta lihaa, hohdon kasvaessa suuremmaksi. Ophelia pinnisti, saattaen vain toivoa, että kuningas vielä tuntisi jotain ja pikkuhiljaa, pienellä empimisellä, alkoi iho kasvamaan kuninkaan jalan reunoista, pitkin Ophelian aikasempia sormenliikkeitä, kasvattaen sitten umpeen ne kolot jotka jäivät kämmenen alle.
"Miten hän voi..?!" Ophelia kysyi, katse ja kädet yhä herkeämättä jalassa jonka paranemis prosessin näkemineen pelkästään olisi voinut olla liikaa heikkovatsaiselle. Ophelia piti kättänsä kiitettävän tovin vielä tyngässä, samalla kun hänen kämmenensä ja kuninkaan vamman välille kasvoi yhä vaan paksumpi kerros ihoa. Verentulo oli lakannut, mutta sitä oli kaikkialla... Lätäkkönä lattialla, värjäämässä puhtaan valkeita papereita punaiseksi, hänen käsissään, imeytyneenä valkoisiin irtohihoihin.
Ophelia ei hennonnut vielä pääästää irti, mutta hentosi ja katsahtaa nopeatsi kalpeaksvoiseen Henryyn ja siitä Lilyyn, toivoen saaden jonkinlaista näytettä onnistumisestaan.

//kääk//
Viimeksi muokannut Ivy päivämäärä 09 Marras 2012, 21:05, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Marras 2012, 20:57

Pidä hänet tajuissaan.. Mitä papitar luuli, että prinsessa oli yrittänyt koko tämän ajan?! Ophelia poistui paikalta hetkeksi, saaden Lilyn turhautumaan entistä pahemmin tilanteeseen. Miksei tuo voinut vain käydä auttamaan Henryä?! Ei, Lily ei ajatellut mitään mahdollisia valmisteluita tai sivuvaikutuksia, Ophelian olisi pitänyt nyt heti tällä sekunnilla auttaa kuningastaan voimiensa avulla. Lily kävikin älähtämään Ophelian perään, mutta keskittyi sitten täysin Henryyn. Veljeä anottiin pysymään hereillä, hänen kanssaan, tässä tilanteessa. Henry ei kyennyt muuta kuin mumisemaan jotain epämääräistä, mistä Lily ei saanut mitään selvää. Vain yksittäisiä sanoja tai lauseenpätkiä kuten äiti, isä, olisi pitänyt uskoa, en anna anteeksi, olen pahoillani.
Lilyn olisi tehnyt mieli lyödä Henryä poskelle, jotta nuorukainen olisi tajuissaan pysynyt. Kuitenkin, Ophelia palasi paikalle ja aloitti parantamisen. Lily oli kumartunut Henryn puoleen, tukien tuon päätä vasten omia reisiään. Vihreä katse kuitenkin tarkkaili Ophelian toimia, aina välillä vilkaisten Henryyn. Lily jatkoi veljelleen puhumista, aiheena kaikki mahdolliset lapsuuden muistot. Henry ei kuitenkaan jaksanut reagoida Lilyn tarinointiin sen pahemmin kuin pienillä hymähdyksillä tai naurahduksilla.

Kuitenkin, hymähdyksiä kävi sävyttämään yllättävä ynähdys, kun puoliumpinaiset silmät kävivät suorastaan revähtämään auki kuninkaan tuntiessa Ophelian parantamisen. Henry kävi karjahtamaan heikosti, jopa koitti liikkua paikoiltaan, mutta Lily painoi veljensä takaisin maahan. Henry ei tiennyt sattuiko toimenpide vai ei. Se tuntui.. oudolta. Joltain, mitä Henry ei ollut kokenut aikaisemmin. Oliko se sitten kivun yksi olomuoto tai ei, sitä Henry ei osannut sanoa, varsinkaan tässä mielentilassa.
Pian Ophelia oli loppusuoralla tehtävänsä suhteen. Papitar kävi kyselemään, miten kuningas voi.
Mitä luulet Lily kysyi katsettaan Opheliaan kohottaen.
Henry oli hengissä, mutta tuon tilasta oli turha edes alkaa keskustelemaan. Fyysisesti Henry oli huonossa kunnossa, mutta varmasti toisen jalan menettäminen varsinkin näin varhaisessa vaiheessa elämää vaikutti enemmän tai vähemmän negatiivisesti myös kuninkaan mielentilaan. Ihan kuin tuolla ei olisi jo valmiiksi ollut murheita, masennusta ja stressiä kontollaan. Tämä tästä vielä puuttui.. ja kaikesta sai syyttää Arania.
Henry kävi mumisemaan jotain, näyttäen erittäin väsyneeltä, lähes nukkuvalta. Puheen seasta saattoi erottaa kuninkaan puhuvan jotain neuvonantajastaan. Lily kävi pudistamaan päätään, samalla kun sirot kädet silittelivät veljen hiuksia.
Roswell ei ole täällä nyt voit tavata hänet myöhemmin Lily totesi veljelleen, jolla selvästi oli jotain asiaa demonilleen.
Onko se nyt kunnossa? Kysymys oli osoitettu papittarelle, Lilyn kohottaessa samalla katseensa takaisin nuorempaan naiseen.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 09 Marras 2012, 21:38

Mitä Ophelia luuli, oli että prinssi riippui henkensä varassa ja saattaisi vetäistä viimeistä hengenvetoaan minä hetkenä hyvänsä, ei hän tyhmä ollut, mitä hän halusi tietää oliko kuningas vielä tajuissaan. Ophelia päästi irti Henryn jalasta kokonaan, pesasten kätensä vadissa olevaan veteen, värjäten senkin likaisen punaiseksi ennenkuin papitar kuivasi kätensä hihoihinsa ja asteli polvilteen katsomaan kuninkaan kasvoja. Tämä oli vielä tajuissaan ja näyttänyt melko hyvin elonmerkkejä parannusprosessin aikana. Tämä sai Ophelian purskahtamaan helpottuneisiin kyyneliin, jopa jonkin asteen hysteerinen naurahduskin sieltä pääsi Ophelian nostaessa kasvonsa Lilyyn nyökäten.

"On" Ophelia nielaisi ja jatkoi, "Ei tarvitse sidettä eikä mitään. Sen ei pitäisi edes koskea... Mutta sitä varmasti jomottaa, kummitus kivuista puhumattakaan... En ole lääkäri, mutta kyllä tämä vuodelepoa tietää, kunnes veri palautuu." Ophelia sanoi pyyhkäisten poskelleen vierineen kyyneleen.
"Oli- ...Oli hyvä että tulitte suoraan tänne. Hänen ylhäisyydelleen kiitettävä tajuissaan pysymisessä." Papitar sanoi nyökäten syvään, ikäänkuin olisi pienesti kumartanut Henrylle ja slmäili tätä hetken ja nosti katseensa jälleen Lilyyn.
"Nyt lienee parasta, että saamme hänet vuoteeseen... Myöhemmin en pistäisi pahakseni kuulla, mitä oikein tapahtui..." Tyttö sanoi, yrittän lohduttavasti hymyillä ja kääntyi takaisin tämän jalan puoleen, tarkistaakseen sen vielä kerran. Hieman vereen tahriutunut, muuten siisti umpeen kasvautunut jalantynkä makasi lattialla liikkumattomana. Papittarella olisi siivoamista, mutta se oli pienin hänen murheistaan.
Tyttö astui takaisin jaloilleen ja meni ovelle. Loppuseurue piti metakkaa pihalla, loukkaantuneita raijattiin sairastuvalle ja muurien vartiosto että palvelusväki olivat enemmän tai vähemmän sekaisin koko tilanteesta. Papitar huusi miehiä avukseen, viittoen näitä sisään ja pian yksi ronskimman kokoinen sotilas kiiruhti paikalle, lyöden melkein päänsä kappelin matalaan kattoon ja nosti varovaisesti monarkin käsivarsilleen Lilyn reisien päältä.

Ophelia katsahti Lilyyn merkittävästi, oli sanomatta selvää, että he menisivät mukaan, tai ainakin Lily, papitar itse halusi tietää mitä lääkärit sanoisivat jahka saisivat Henryn vuoteeseen. Henry nostettiin muskelivoimalla ulos kappelista, papitar ja prinsessa tämän perässä jahka kappelin ovi suljettiin. Tänään ei otettaisi enää vieraita.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 10 Marras 2012, 16:19

Lily suorastaan pidätti hengitystään, kunnes Ophelia kävi vastaamaan hänen kysymykseensä. Henry oli kunnossa ja ainakin vielä hengissä. Ophelia oli tehnyt voitavansa, eikä tämän enempää osannut tai voinut tehdä, saatikka neuvoa. Loppujen lopuksi Ophelia ei ollut lääkäri, joten tuolta ei voinut odottaa minkäänlaista lopullista diagnoosia asiasta. Lily oli kuitenkin kiitollinen siitä, että Ophelia oli kaikkensa tehnyt ja se riitti näin alkunsa. Henry olisi kiittänyt Opheliaa, jos olisi kyennyt. Ennen kuin kuningas ehti tai kykeni suutaan avata, oli paikalle saapunut sotilaita, joista yksi kävi nostamaan solakan monarkin käsivarsilleen ja lähti kuljettamaan kohti Henryn omaa huonetta, Henryn käyden menettämään tajunsa matkan aikana.
Lily koitti tasailla hengitystään, samalla kun nousi ylös, jahka Henry oli nostettu lattialta. Vielä prinsessa ei käynyt kommentoimaan mitään Ophelian puheisiin, vaikka olisi halunnutkin. Hän ei kyennyt. Pala kurkussa muistutti olemassaolostaan, Lilyn koettaessa selvitä säikähdyksestään. Vähemmästäkin meni sekaisin. Hän oli juuri menettää veljensä! Lily ei olisi kestänyt edes ajatusta siitä, että Henry olisi kuollut tosin, vielä ei käynyt kertomaan tulisiko Henry selviämään kun isäkin oli vasta vähänaikaa sitten poistunut heidän keskuudestaan.

Lily lähti pienesti hoiperrellen monarkkia kantavan sotilaan perään papittaren kanssa. Askel vei myrskyisentuulisen pihamaan poikki linnalle, kohden kuninkaan huonetta. Hovin lääkäri oltiin käyty hätyyttämään paikalle ja vanhempi mieshenkilö kiiruhtikin jo samalle käytävälle, jolla monarkkia kantava sotilas askelsi. Lily pysyi koko matkan hiljaa. Kun he pääsivät kuninkaan huoneen ovelle, käskettiin ylimääräisiä jäämään ulkopuolelle. Muutama hoitaja, lääkäri ja pari sotilasta astuivat sisään, eikä prinsessaa saatikka papitarta päästetty sisäpuolelle. Naiset olisivat kuulemma vain tiellä, monarkki oli nyt osaavissa käsissä, heitä ei tarvittu hääräämään nuorenmiehen vierelle. Lääkäri kuitenkin lupaili tulla kertomaan diagnoosinsa heti kun sellaista oli ilmaantunut. Lopulta lääkäri sulki oven, käyden tutkimaan riisuttua kuningasta, kysellen samalla sotilailta tapahtumista.

Lily oli turhautunut tilanteeseen ja sen saattoikin nähdä naisesta. Muutama sotilas oli jäänyt Ophelian ja Lilyn kanssa oven ulkopuolelle ja koittivat nyt rauhoitella prinsessaa, joka vaelteli levottomana käytävää pitkin edestakaisin. Lily oli niin huolissaan veljestä, ettei käynyt edes riisumaan likaisia ulkovaatteitaan, vaikka tuota kehotettiinkin moiseen.
Vaeltelu muuttuikin pian seinien potkimiseksi ja miesten häätämiseksi kauemmas itsestään, naisen käydessä raivoamaan tilanteen takia ja kiroamaan Arania alimpaan helvettiin. Prinsessan karjunta raikuikin lahjakkaasti käytävillä, kunnes tuo lopulta ei jaksanut huutaa suotta sotilaille, vaan kävi nojautumaan vasten seinää ja valui pitkin kylmää kiveä istumaan lattialle. Jalat koukistettiin vasten rintakehää ja otsa kopsahti vasten polvia. Kädet kiertyivät jalkojen ympärille ja prinsessa jatkoi manailua puhuen lähinnä polvilleen.
Sotilaat katsoivat hetken manailevaa neitoa, vilkaisten papittaren päälle. Katseet kertoivat, että tuo saisi hoitaa ystävänsä lepuuttelun, he eivät uskaltaneet mennä lähellekään prinsessaa.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 10 Marras 2012, 18:49

Ophelia tepasteli reippain askelin monarkkia kantavan miehen perässä, silmäillen sivusta välillä paniikin kourissa kouristelevaa prinsessaa. Näky oli kyllä mitä lohduton, vaikka verenvuoto olikin lakkautettu, halusi papitar silti pysyä mahdollisen positiivisena ja stressata loppuja sitten kun oltiin saatu varmuus monarkin selviytymisestä. Heidän päästyä linnalle, heitä kiellettiin astumasta kuninkaan huoneeseen, mikä pisti vähän harmittamaan tyttöä vaikka nämä lupailivatkin lohdukkeeksi kertoa heti kun heillä oli jotain kerrottavaa. Ophelia peruutti, selkä vasten seinään, nojautuen vasten kylmää kiveä ja kaivoi ristin vaatteidensa suojista, kietaisten kätensä sen päälle rukoukseen ja sulki silmänsä. Samaan aikaan prinsessa käveli toimeettomana ja rauhattomana ympäriinsä, pian aloittaen kiroamisen ja seinien potkimisen, saaden ophelian rukoilemaan vielä kovemmin palan käydessä kovemmaksi hänenkin kurkussaan. Oli parempi olla puuttumatta prinsessan ansaittuun raivoon. Oli ehkä myös parempi, että tuo päästi hieman höyryjä pois, vaikka se kohdistuikin toisiin ihmisiin.

Ophelia teki vielä nopeasti ristinmerkin otsastaan napaan ja olkapäille, katsahtaen sitten prinsessaan joka alkoi selvästi väsymään mutta jonka karjunta kaikui yhä papittaren korvissa. Miehet olivat selvästi toimeettomia prinsessan valuessa alas... Nuori nainen oli menettänyt vasta isänsä ja oli lähellä menettää veljensä ja Ophelia toisen kuninkaan. Papitar ravisti päätään, pysytellen itse rauhallisena kaiken tämän aikaa ja käveli hissukseen prinsessan vierelle, kyykistyi ja asetti kätensä tuon olalle.

"Lily... Minä ymmärrän tunteesi, minä tosiaan ymmärrän, mutta Henry tulee selviämään. Minä voin luvata sen. Jumala ei jättäisi meitä tällaiseen pulaan... Ja mitä Hänen jalkaansa tulee, me löydämme kyllä tavan pistää Aran maksamaan. Et ehkä usko, että minulla on mitään oikeutta sanoa tätä, mutta ehkä rukoilu auttaisi sinunkin oloasi nyt kiroamisen sijaan..." Ophelia yritti lohdutella parhaansa mukaan, lupaillen ehkä asioita mistä hänellä itsellään ei ollut täyttä varmuutta, mutta jälleen kerran halusi nuori tyttö uskoa. Muuten hänen olonsa olikin melko avuton, mitä tähän nyt muka voisi sanoa? Hätäilyyn ja tunteenpurkailuun ei ollut varaa. Kaikki tapahtumat olivat olleet niin nopeita ja uskomattomia, ettei Ophelian mieli ollut täysin ymmärtänyt tilannetta... Tarinankin tämän kaiken takana ollessa hämärä.
"Lääkärit tekevät parhaansa Henryn vuoksi... Sillä välin, arvostaisin jos kertoisit minulle, miten tämä sai alkunsa... Tai kka tahansa teistä." Ophelia sanoi kääntäen päänsä prinsessasta miehiin, siltä varalta, että nämä tajusivat kertoa prinsessan puolesta, jonka oli ehkä parempi vetäistä henkeä ja rauhoittua.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 10 Marras 2012, 21:05

Lily, Black, Henry


Nuutunut katse nousi kurkistamaan kulmien alta papitarta, tuon käydessä puhuttelemaan ystäväänsä. Kyynel jos toinenkin oli ennättänyt vierähtämään kasvoille, mutta oliko se sitten yllätys, että nainen kävi kyynelehtimään. Ophelian sanoissa oli kuitenkin perää. Rukouksista olisi varmasti enemmän hyötyä, kuin ympäriinsä riehumisesta. Herra ei voinut olla niin julma, että kävisi riistämään Lilyltä isän sekä veljen, Kansalta kaksi monarkkia, niin lyhyellä aikavälillä. Lily halusi uskoa, että Henry tulisi selviämään.
Kuivuneen kuran peittämä käsi kävi pyyhkäisemään kyyneleitä poskilta, samalla kun Lily suoristautui istumaan ryhdikkäämmin.
Olet oikeassa.. nainen kävi toteamaan kohottaen katseensa papittareen, mutta siirsi huomionsa sotilaisiin, papittaren käydessä tiedustelemaan tapahtumia. Hän oli saapunut paikalle perästä, ei hän tiennyt kunnolla tapahtumien kulkua.
Vanhemmanpuoleinen parrakas sotilas alkoi kertomaan mitä oli tapahtunut. Haltiat olivat hyökänneet saattueen kimppuun, yllättäneet nuo täysin. Kun haltiakuningas oli käyttänyt paineaaltoaan heittääkseen koko rykmentin hujan hajan, oli monarkki jäänyt suojatta. Räikeästi massasta erottuva haltia, täysin punaisissa, oli päässyt yllättämään Henryn, heidän kuninkaansa keskittyessä enemmän haltioiden kuninkaan seuraamiseen.

Kun toinen saattue oli paikalle ennättänyt, oli Henry jo menettänyt jalkansa. Haltiat kävivät kuitenkin vetäytymään jostain syystä, se syy oli sotilaille täysin pimeänpeitossa. Tässä vaiheessa Lily kävi suomaan Ophelialle merkittävän katseen lattianrajasta. Kyllä papitar varmaan osasi arvata, miksi haltiakuningas oli perääntynyt paikalta. Tai ainakin Lily oletti, että hän ja papitar voisivat tehdä omia johtopäätöksiä. Lilyn olisi tehnyt mieli kertoa Ophelialle melko lyhyeksi jääneestä yhteenotostaan Aranin kanssa, mutta juuri nyt ei ollut sopiva hetki. Sitä ei kannattanut kertoa muiden kuullen.
Yllättäen paikalle saapui henkilö, joka sai Lilyn ponkaisemaan ylös maasta. Kuninkaan velho oli selvästi pitänyt kiirettä tullessaan, tuo näytti kevyesti hengästyneeltä. Vähemmästäkin sitä pisti vauhtia askeleeseensa! Black oli ollut hoitamassa asioitaan pitkin linnaa, kunnes oli kuullut kuninkaallisten palanneen reissultaan. Kuitenkin, jompikumpi siniverisistä oli pahasti loukkaantunut. Vaikka ei toivonut, että Henry sentään kuolisi, niin sisimmissään oli velho lähes rukoillut, että osumaa ottanut olisi ennemmin Henry kuin Lily.

Black oli jättänyt kesken kaiken ja sännännyt paikalle. Nyt astuessaan kulman takaa näkyviin, kävi Lily nousemaan tutut kasvot nähdessään. Alta aikayksikön oli nainen painautunut vasten velhoa, kietaisten kätensä tuon ympärille. Black kävi kiittämään onnea siitä, että Lily oli kunnossa. Vähemmästäkin sitä pelästyi, hyvä ettei vanhamies ollut sydänkohtausta saanut kuullessaan uutisen. Velho kävikin kietomaan kätensä rakkaansa ympärille, suoden tuolle pienen suudelman päälaelle, sotkuisiin ja likaisiin hiuksiin.
Mitä on tapahtunut? Kastanjanruskea katse kohosi papittareen, samalla kun sotilaat hakeutuivat seisoskelemaan hieman kauemmaksi velhosta ja naisista. Velho ei ollut kovin mieluisaa seuraa kaikkien mielestä
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 10 Marras 2012, 21:34

Sotilaat kävivät kertomaan tapahtuneiden kulkua, kuinka heidät oltiin yllätetty ja erotettu monarkista, jolloin kaikki oli mennyt alamäkeä siitä. Ophelian kulmat kurtistuivat, kirottu Aran! Tämä haltia kävi uhaksi yhä enemmän ja enemmän, oikea painajainen ihmisille. Uskalsiko tässä enää mennä uloskaan, näiden asuttautuessa niin lähelle ihmiskuntaa? Ophelia ravisteli päätään, asioiden nyt upotessa paremmin mieleen kun kaikki oltiin hahmoteltu ja katsahti sitten Lilyyn, sotilaiden mainitessa haltioiden yht äkkiä perääntyneenkin. Papitar saattoi vain arvailla, mutta jonkinlainen käsitys muodostui tytön mieleen. Lilyn paikalle tulo oli varmasti vaikuttanut Aranin mieleen , ilmeisesti haltiakuningas ei yhäkään halunnut satuttaa hiusta prinsessan päästä. Ophelia nyökkäsi hiljaa prinsessalle, jonak jälkeen Lily ampaisikin pystyyn lattialta, saaden Ophelian katsomaan tätä kyseliäänä ylös ennenkuin katsoi olkansa yli ja nousi jaloilleen itsekin.
Black oli saapunut paikalle ja pian prinsessa juoksahtikin tuon syliin.
Aivan, velho oli varmasti kiiruhtanut paikalleen kuullessaan uutiset jotka levisivät nyt pitkin valtakuntaa nopeammin kuin rutto. Papitar astui kauemmaksi seinästä, purren huultansa ja katsahti Henryn huoneen ovelle, sieltä ei kuulunut ääntäkään.

Pienen hiljaisen hetken jälkeen, kävi velho kysymään mitä oli tapahtunut. Papitar katsahti taka-allaeen sotilaiden perääntyessä velhosta. Nämä eivät näyttäneet halukkailta toistaa tarinaa. Ophelia huokaisi ja käänsi katseensa takaisin velhoon.
"...Haltiakuningas yllätti Monarkin ja Hänen seurueen. Henry... Hänen ylhäisyytensä selvisi, mutta on menettänyt toisen jalkansa. Lily toi hänet luokseni ja tein voitavani, nyt lääkärit katsovat hänen vointiaan ja odotamme parhaillaan uutisia." Ophelia selitti lyhyesti, valkoiset hihat yhä monarkin veren tahrimana.
"Hän kyllä piti tajuntansa linnalle asti, joten uskon hänen tarvitsevan vain lepoa nyt. Ainakin me kaikki yritämme pysyä positiivisena." Papitar jatkoi ja sulki sen jälkeen suunsa. Mitä tämä tekisikään Henryn jo valmiiksi epävarmalle maineelle? Tästä ei liennyt muuta tietä kuin ylös päin, ellei jotain vielä kamalampaa sattuisi...
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 10 Marras 2012, 22:37

Lily ei käynyt vastaamaan Blackin kysymykseen, keskittyessään rutistamaan velhoa hengiltä. Black ynähtikin pienesti Lilyn rutistaessa velhoa. Ei sillä, että se loppujen lopuksi kovasti haittasi, kerrankin Lily oli tiukasti kiinni hänessä. Viime aikoina heidän välinsä olivat olleet etäisemmät, jokseenkin pahimmilta perheriidoilta oltiin vältytty.
Black kuitenkin keskittyi kuuntelemaan halauksen ohesta Papittaren selitystä tilanteesta, mikä osoittautuikin pahemmaksi kuin olisi voinut arvata. Henry oli menettänyt toisen jalkansa. Se ei varmasti ollut helppopala nuorelle miehelle, ottaen huomioon kaiken mitä tuo oli jo joutunut hallintokautensa aikana kokemaan. Onneksi Ophelia oli kuitenkin ehättänyt auttamaan kuningasta. Juuri nyt Henry oli huoneessaan osaavissa käsissä. Velho vilkaisi oven puoleen, mutta käänsi katseensa pian takaisin papittareen.
Ophelia saata Lily huoneeseensa ja katso, että hän pääsee lepäämään Black kävi toteamaan työntäen Lilyn hellästi irti itsestään, vilkaisten naisen surkeankuraisia kasvoja. Peseytyminen tuskin oli pahitteeksi.
Tulen hakemaan teidät kun jotain tapahtuu, turhaan te täällä odotatte. Lepo on varmasti tarpeen, ainakin sinulle Viimeiset sanat oltiin suunnattu Lilylle, jonka jälkeen velho kävi työntämään prinsessan ja papittaren matkaan.

Lily ei jaksanut riehua ja sanoa vastaan. Lisäksi se olisi ollut tyhmää, sillä velhon sanoissa oli perää. Turhaan he täällä odottivat. Lily luotti Blackin sanaan ja uskoi tuon tulevan hakemaan heidät, mikäli jotain tapahtuisi. Hän lähtikin rauhallisin askelin askeltamaan Ophelia seuranaan kohden omaa huonettaan, siistiytyminen ei olisi pahitteeksi. Lepokin kelpaisi, matka oli ollut pitkä ja uuvuttava, kaiken lisäksi yhteenotto haltioiden kanssa oli ollut omaa luokkaansa uuvuttavien asioiden saralla. Ei siis ihme, jos väsytti. Unta Lily ei uskonut saavansa, kuinka hän voisi nukkua tällaisessa tilanteessa?!
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 10 Marras 2012, 23:02

Ophelia nyökkäsi velhon sanoille ja käveli Lilyn vierelle. Olisi parasta saada prinsessakin leipäämään ja... Peseytymään, vaikka Ophelialla olikin ollut energiaa ja haluamusta jäädä jälkeen odottamaan velhon kanssa uutisia. Black lähetti heidät kuitenkin matkoihinsa, luvaten ilmoittaa jahka uutisia tulisi. Sillä välin Ophelia saattoi vain rukoilla, että ne olisivat hyviä. He kävelivät prinsessan huoneelle ja Ophelia otti tehtäväkseen ensimmäisenä saatta Lily pesemään itsensä kurasta ja riisutumaan päällivaatteista. Sanoja ei juuri jaettu, tunnelma oli väsynyt ja ainakin Ophelian osalta, jännittynyt, rukoillen ilmaan samalla kun Lily hoiti itseään takaisin jonkinlaiseen kuosiin.
"On parempi, että edes yrität saada unta. Sulkisit edes silmäsi siksi aikaa, kunnes kuulemma taas Henrystä." Ophelia kehoitti Lilyä toiveikkaalla hymyllä, saattaen tämän pitkälleen. Hetken papitar saattoi katsoa prinsessan kylkeä, kunnes käveli ovelle ja poistui, jättäen Lilyn omaan rauhaansa.

Papitar sulki oven hiljaa perässään, katsoi alas verisiin hihoihinsa ja huokaisi. Hänellä oli kappeli siivottavanaan ja oli parempi , että Lilyllä oli kaikki rauha rauhoittua itsekseen. Niimpä kuninkaanhuoneen sijasta, Ophelia otti suunnakseen linnanpihan, linnan keittiön sivuoven vadillisen veden noutamiseksi -kaivon kahva oli omalta pihalta yhä hajanainen- ja oman kappelin. Vaatteiden vaihdon jälkeen kävi tyttö rätein ja juuriharjan kanssa puunaamaan kappelin lattiaa, teepöytä ja tyynyt kaadettuna vasten seinää pois tieltä. Verta oli paljon enemmän kun hän oli edes muistanut ja nyt vasta shokin haihtuessa, alkoi näky hieman heikottamaan. Itseasiassa kaikki takautumat saivat hänet heikko oloiseksi, silti kaikki tuntui yhä uskomattomalta ja tyttö onnistui pitämään vatsansa.

Ophelia sai puunata kappelinsa lattiaa kiitettävän tunnin, ennenkuin se oli täysin puhdas verestä ja verisistä siteistä ja kuiva sen puhdistaneesta vedestä. Huonekalut laitettiin takaisin paikoilleen ja asu vaihdettiin tälläkertaa puhtaaseen virkapukuun, jonka jälkeen Ophelia hiljeni alttarin eteen rukoilemaan, valmiina rukoilemaan niin kauan, kunnes monarkista kuuluisi jotain.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 11 Marras 2012, 00:22

Lily oli kiitollinen siitä, ettei Ophelia turhan puheliaalla päällä ollut. Hän ei olisi jaksanut keskustella pahemmin mistään juuri nyt, ei edes papittaren kanssa. Likaiset vaatteet käytiin heittämään pois yltä, jonka jälkeen pikainen siistiytyminen oli paikoillaan. Roskat nypittiin irti hiuksista ja kurat pestiin pois ihosta, jonka jälkeen oli hyvä vetää ylle yökaapu ja käydä lämpimien vällyjen väliin nukkumaan.
en usko että unta saan mutta kiitos silti ajatuksesta.. Lily kävi tokaisemaan, ennen kuin painoi päänsä tyynyyn huokaisten.
Ophelian poistuessa paikalta jäi Lily tuijottamaan kattoa, miettien kaikkea mitä päähän vain saattoi eksyä. Ajatukset kävivät juoksemaan ympyrää ja loppupeleissä Lily kävi vaipumaan uneen, vaikkei ollut uskonut edes torkahtavansa.

Kului tunti jos toinenkin hiljaisissa merkeissä. Väki eli epätiedossa kuninkaan tilanteen suhteen ja hovissa vallitsi levoton tunnelma. Huhut lähtivät heti liikkeelle ja tarinoita ehti kehittyä montakin: Yhden mukaan kuninkaalta oli katkaistu molemmat jalat, toisen mukaan taas vain yksi. Yksi huhu väitti, että kädet oltaisiin katkaistu. Joku taas väitti, ettei mitään oikeasti ollut sattunut. Hurjimpien mukaan kuningas oli jo kuollut, mutta hovin sisäpiirit pimittivät tietoa niin kauan, kuin mahdollista!
Black oli käynyt keskustelemaan lääkärin kanssa tilanteesta, kun tuo oli ulos huoneesta astunut. Monarkki oli vielä tajuton, mutta selviäisi. Todennäköisesti nuorimies tulisi olemaan sängyn pohjalla muutaman päivä, ehkä viikkojakin. Riippui täysin siitä, miten nuorimies tokenisi.
Black kävi astumaan sisään kuninkaan huoneeseen, kun väki oli poistunut. Kaksi vartijaa jäi oven ulkopuolelle vahtimaan ja hoitajat tulisivat ravaamaan tietyin väliajoin tarkistamassa kuninkaan tilaa. Tällä hetkellä Henry nukkui vällyjen alla, onnellisen tietämättömänä tilanteesta. Kuitenkin, pikkuhiljaa kuningas alkoi osoittaa merkkejä heräämisestä.

Black seurasi tilannetta hetken, käyden istumaan sängyn viereen. Henryn avattua silmät ja toettua hetkeksi tokkuraiseen olotilaan, vaihtoivat kuningas ja velho muutaman sanan, ennen kuin Black lähti kertomaan tilanteesta Lilylle ja Ophelialle. Velho suuntasi ensin prinsessan huoneelle, mutta huomatessaan tuon nukkuvan, ei velho raaskinut herättää Lilyä. Nukkukoot, ei Henryn olotilassa muutenkaan mitään suurta ollut tapahtunut.
Kerta Ophelia ei Lilyn luona ollut, oletti velho tuon palanneen kappelille. Velho kävikin pitkin hampain askeltamaan pienelle kappelille, koputtaen tuon oveen ja odottaen vastausta.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 11 Marras 2012, 00:50

Oli hiljaista. Rauhallista. Ophelia saattoi vain taputtaa itseään selkään, ettei ollut itkenyt vielä kertaakaan kuluneen päivän aikana. Kynttilöiden liekit lepattivat ilmaan ja suitsukkeet tuoksuivat alttarin päälle. Tyttö silmäili niin seinällä olevia ikoneja ja suurta ristiä, kyynerpäät alttarin päällä ja kädet ristissä. Kuului vain huokaus kun Ophelia rukoili jo toista tunti herkeämätöntä tuntia, polvien, joidenka luulisi olevan tottuneet moiseen istuma-asentoon, pikku hiljaa puutuessa. Rukouksia, omia toiveita ja kirjasta opeteltuja, lausuttiin ilmaan hiljaiseen ääneen, osa täysin hiljaa mielessä. Rukouksissa kävivät ihmis kansa, Lily, väijytyksessä menetetyt henget, jopa Black, mutta päällimmäisenä oli Henry. Papitar yritti olla mahdollisimman perusteellinen rukouksissaan, ettei Jumalalta vain jäänyt mitään epäselväksi, vaikka tämä heitä kaikkia aina tarkkailikin.

Kesti vielä hetki, sitten toinen, kun kevyt koputus kävi kappelin ovelle, havahduttaen tytön mietteistään ja vilkaisemaan taaksensa. Puutuneet polvet saivat viimeinkin jaloittelua Ophelian käydessä avaamaan ovea, huomaten velhon tulleen noutamaan häntä uutisin, että monarkki olisi hereillä. Ophelia nyökkäsi, kasvojen valaistuessa ja hetkellisen hymyn noustessa huulille kuullessaan ne hyvät uutiset, mitä oli odottanutkin ja nappasi päällensä vain viitaan, ennen kuin astui ulos kappelistaan takaisin pihamaalle. Matkalla linnaan selvisi, että prinsessa olikin saanut unta ja tapaisi veljensä myöhemmin. Hyvä niin, Lily saisi levätä kunnolla ennenkuin menisi veljensä puheille. He kävelivät pihalta takaisin linnaan ja sen käytäviä pitkin takaisin käytävälle, jossa Henryn huone olisi. Oveen ensin koputettiin, ilmoittaen monarkille heidän palanneen ennenkuin se avattiin ja asteltiin sisään.

Ophelia katsahti sängyllä makaavaa Henryä, joka peiton peittämänä näyttänyt kuin vähän kuumeiselta tai vastaavalta... Tyttö nappasi taas virallisen olomuodon itselleen ja niiasi syvään heidän perässään sulkeutuneella ovella.
"Teidän ylhäisyytenne, olen helpottunut nähdessäni teidät hereillä."
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 11 Marras 2012, 16:50

Ophelia kävi avaamaan oven. Black kertoi papittarelle tilanteen, jonka jälkeen kaksikko lähti taittamaan matkaa kappelilta takaisin linnalle. Päivä oli jo muuttunut illaksi ja soihtuja sytyteltiin sinne tänne valaisemaan muureja ja sisäpihaa. Tuuli ja synkkä taivas eivät yhtään piristäneet jo muutenkin synkän hovin tunnelmaa. Black oli kuitenkin iloinen päästessään näinkin pian pois kappelin lähettyviltä. Vaikkei varsinaisesti pimeydenolento ollutkaan, ei tuon pyhyyttä huokuvan rakennuksen lähellä ollut koskaan kovinkaan kiva pörrätä.
Askel vei nopeasti käytäviä pitkin takaisin kuninkaan huoneen luokse, jonne kaksikon annettiin käydä astumaan vasta kun monarkille oltiin ilmoitettu. Tosin, Henry ei pahemmin moista asiaa tiedostanut, kuningas oli enemmän tai vähemmän vahvan huumausaineen vaikutuksen alaisena, sillä tohtorit katsoivat parhaaksi pitää kuningasta mahdollisimman rauhallisessa tilassa niin pitkään, kuin vain mahdollista. Kukaan ei oikeastaan osannut sanoa kokiko Henry suuriakin kipuja, papittaren parannuksista ei koskaan osannut sanoa. Oletettavaa oli, että kivut saattoivat pahimmillaan olla yhtä kamalia, mitä olisi ollut, jos jalka olisi poltettu.

Samalla kun Black ja Ophelia astelivat sisään, kävi paikalla häärännyt hoitaja kumartamaan pienesti saapuneelle kaksikolle ja kipitti sitten tiehensä, häntä tuskin kaivattiin tämän tapaamisen yhteydessä. Velho kävi askeltamaan peremmälle huoneeseen, papittaren avatessa suunsa.
Henry käänsi väsyneesti kasvonsa kohden papitarta. Suuriin tyynyihin nojatessaan, puolimakaavassa asennossa saattoi Henry nähdä paremmin ympärilleen huoneessa. Sikäli mikäli olisi jaksanut pitää silmiään auki kunnolla. Nuorimies hengitti syvään, rauhalliseen tahtiin, mutta epätasaisesti. Hän oli hiestä märkänä, kalpeat kasvot suorastaan kiilsivät hämärässä valaistuksessa. Kasvojen kalpeaa väriä oli alkanut sävyttämään tummentuneet silmänaluset. Yllään monarkilla oli valkea paita, joka oli löysä, suurikaula-aukkoinen ja pitkähihainen. Jalkoja tai no niin no.. alaruumista peitti valkeat, pitkälahkeiset puuvillahousut. Vasemman jalan puntti oltiin kuitenkin käyty käärimään sopivaksi jalantynkään nähden. Kaikkea tätä kuitenkin peitti muutama kerros paksuja peittoja, jotka peittivät kaiken rintakehästä alaspäin. Vaikka monarkilla selvästi oli kuuma ja mahdollisesti kuumetta ei tuo antanut kenenkään käydä vähentämään peittoja yltään. Hän ei halunnut nähdä omaa kehoaan.
Pieni hymynpoikanen kuitenkin vieraili nopeasti kutakuinkin tajuissaan olevan kuninkaan kasvoilla, hänen kuullessa Ophelian sanat.
missä Lily on..? Nuorenmiehen ääni oli kovin heikko ja hidasta.
Black pysyi hiljaa seisoessaan huoneen nurkassa, seuraten tilannetta kauempaa. Hän ei oikeastaan halunnut kenenkään ei edes Ophelian tietävän tai tiedostavan, miten toverillinen, jopa isällinen suhde velholla oli kehittynyt nuoreen monarkkiin.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 11 Marras 2012, 17:26

Ophelia

Vähän edemmäksi ovelta astuttua, saattoi Ophelia nähdä kaiken sen hien ja kuinka paljon Henry paloi vällyjensä alla. Lienikö tuo nyt ollenkaan hyvä juttu, ottaen huomioon, että keholla oli muutenkin jo vaikeuksia ja tarvitsi energiaa muuhun... Kuumettakin tällä taisi loppujen lopuksi myös olla.

"Prinsessa Lily on vuoteessa lepäämässä... Hän tulee varmasti katsomaan teitä, jahka te molemmat olette paremmissa voimissa." Ophelia vastasi monarkin kysymykseen, tuntien pistoksen sydämmessään kuullessaan miehen heikon, silti raskaan kulkuisen äänen. Velho hakeutui tapansa mukaan siihen pimeimpään nurkkaan, mikä huoneesta löyti, kuin olisi allerginen kynttilöiden ja soihtujenkin valolle, samalla kun papitar otti valtuuden kiertää huonetta askeleen päähän Henryn vuoteesta, vaikkei periaatteesta niin mielellään tehnyt ilman Henryn erillistä kutsua. Monarkki kuitenkin vaikutti liian heikolta jakelemaan erillisiä käskyjä, joten piti vain toivoa ettei tämä pahastunut.
"Kuulin lääkäreiltä, että teidän ylhäisyytenne tulee selviämään. Olen kovin helpottunut." Papitar yritti hymyillä, vaikka oli näky ja todellisuus loppujen lopuksi melko lohduton.

"Haluan teidän vain tietävän, että jatkan rukoilua niin puolestanne kuin perheenne. Jumala on varjellut teitä ja tuonut teidät elävänä kotiin." Papitar jatkoi, hymyillen sitä lempeää hymyä vasten katkeraa tunnelmaa, seisten selkäsuorana ja kädet nätisti edessä kuninkaan vuoteen vierellä.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 11 Marras 2012, 19:49

Velho tyytyi seurailemaan tilannetta sivulta. Hänellä ei ollut tarvetta puuttua papittaren ja kuninkaan keskusteluun, joten ihan yhtä hyvin hän olisi voinut lähteä huoneesta. Toisaalta, hän ei katsonut sitä kovin ystävälliseksi eleeksi. Ellei Ophelia tai Henry pyytänyt velhoa poistumaan, hän seisoisi nurkassa kuin tatti syksyisessä metsässä. Tosin, hän ei voinut väittää pitävänsä puheenaiheesta, rukouksien ja jumalan noustessa pintaan, näin Ophelian tuomana.
Henry seurasi katseellaan kun Ophelia tuli lähemmäksi. Papitar kertoi kuninkaan siskon olevan lepäämässä. Hyvä, Henrylle riitti nyt tieto siitä, että Lily oli turvassa. Olisihan hänellä tietenkin ollut parempaakin murehdittavaa, kuin siskonsa, mutta se oli eriasia halusiko Henry miettiä omaa kuntoaan. Toisaalta oli myös kyseenalaista, muistiko tuo kunnolla mitä itselleen oli käynyt. Kuningas ei ollut noussut sängystä kertaakaan ja lääkelitkujen alaisesta potilaasta oli vaikea sanoa.

Henry kävi naurahtamaan surkuhupaisen korkealta, väsyneesti, Ophelian kertoessa, mitä lääkärit olivat papittarelle kertoneet.
Ei.. ei tunnu.. siltä Väsynyt hymy jaksoi pysyä nyt tovin verran pidempään kasvoillaan. Henryllä oli heikko olo ja nyt kun puhui, tunsi kuningas kuinka kurkkua kuivasi. Suu tuntui kuivalta, kuten myös huuletkin.
Ophelian ottaessa puheeksi Jumalan, kävi nuorenmiehen kasvot vakavoitumaan.
Jumalalla on melko mielenkiintoinen tapa varjella Henry ei koskaan ollut pahemmin perustanut uskosta, mutta ei myöskään uskaltanut käydä kieltämään Jumalaa täysin. Kahdestakin syystä, Kuningas tarvitsi kirkon tuen ja Henry ei halunnut suututtaa valtaosaa väestöstä. Eikä hän tässä tilanteessa halunnut käydä pahoittamaan henkensä pelastaneen papittaren mieltä.
Mutta arvostan.. rukouk rukouksiasi. Kiitos..
Velho tapansa mukaan oli valmis alkamaan piikittelemään uskosta, mutta piti suunsa kiinni. Ei nyt, ei tässä tilanteessa.


// Edellinen vastauksesi oli tynkä. IHIHIHIHIHIHIHIHIHHIHI //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Seuraava

Paluu pihakappeli

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron