Cervi et Lepus || Aksu!

Keskellä aroja kohoaa kaunis, mahtipontinen kaupunki, jota asuttavat nyt haltiat. Kaupunki on kauniimpi, mitä piilossa pidetty. Monikerroksinen ja moderni kaupunki pitää sisällään niin perinteisen kauppatorin, kuin monia pienempiäkin toreja. Kaupungista löytyy myös raskaasti varustettu sotilastupa, jotta kaupungin turvallisuus voidaan taata. Keskellä kumpuilevaa aroa kohoava kaupunki on kuitenkin turvassa yllätyshyökkäyksiltä, sillä lähestyvät viholliset näkee jo kilometrien päähän. Kaupungista löytyy kaikki mitä voisi olettaakaan. Kauppoja, putiikkeja, lekureita, tyrmät, asuntoja, kartanoita. Majataloja ja tallit, joihin sopii myös erikoisempia vieraita. Ihmisiä ei tässä kaupungissa suvaita, elleivät nuo ole ehdottomasti pettureita omilleen tai orjia. Edes puolueettomat ihmiset eivät selviä kaupungissa ilman pidätystä, elleivät taida varjoissa pysymisen saloja. Kaupunkia ympäröi kuitenkin valtava muuri, jonka yli on mahdoton päästä kiipeämälläkään. Kylään pääsee sisään portista, jota vartioidaan vuorokauden ympäri.

Kaupunkiin on muuttanut enimmäkseen haltioiden korkea-arvoisempia ja rikkaampia kansalaisia. Köyhemmät kansalaiset, jotka eivät ole kyenneet uutta asuntoa ostamaan, ovat jääneet haltioiden piilopaikkaan asumaan, kaikessa rauhassa.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Crimson » 13 Marras 2012, 01:37

Näpistely sujui jälleen kerran kuin tanssi! Perian hoiti osansa täydellisesti, johon Jackalope oli etukäteenkin luottanut ennen töiden aloitusta. Omat taskunsa eivät myöskään jääneet tyhjäksi, joka sai taskuvarkaan virnuilemaan omahyväisesti satyyriä tuijottelemaan keskittyneen väen keskellä.
Tällä kertaa Jacka ei metsästänyt mitä tahansa, vaan pyrki etsimään vain ne kaikkein arvokkaimmat ja koreimmat korut ja aarteet. Turhaksi rihkamaksi luokitelluista helyistä luovuttiin heti ensikättelyssä palauttamalla ne takaisin sinne, mistä ne oli otettukin, mutta jos niissä oli yksikin sievä jalokivi, työnsi Jänis ne ahnaana vain omaan taskuunsa arvokkuudestaan huolimatta. Hän keksi kiville aina käyttöä! Turhat ketjut pystyi aina sulattamaan ja myymään arvometallina eteenpäin. Olisihan saman voinut tehdä jalokiville, mutta ne olivat aivan liian kauniita ja kiiltäviä pois annettavaksi!

Vaikkei keijuhaltia ollutkaan ehtinyt kerätä taskujaan täyteen arvokkuuksia, oli hän silti oppinut näiden päivien aikana Perianin työrytmin. Satyyri olisi kohta pitämässä taukoa, joten hänen täytyisi olla valmiina siihen että lumousloitsu haihtuisi taivaan tuuliin ja tavallinen päivärytmi näittenkin onnettomien otusten elämässä jatkuisi. Yksi seikka kuitenkin häiritsi Jackaa enemmän kuin muut, sillä paikalle oli saapunut myös eräs turha tuttavuus, jolta nulikka oli saanut jo kerran selkäänsä ja vain hiuksenmitalla ehtinyt pujahtaa sen jälkeen karkuun. Keijuhaltia ei tahtonut sen toistuvan.
Tuo valkeapartainen paholainen sai Jackan vetäytymään toimistaan täysin ja nielaisemaan niin että se melkein teki kipeää. Hiljakseen keijuhaltia lähti miehen suuntaan välillä vilkuillen astelemaan takavasemmalle, saavuttaen lopulta väkimassan rajan. Sen kummemmin jäämättä ihmettelemään tätä kurjaa sattumaa niille sijoilleen, päätti Jackalope palata suorinta tietä tapaamispaikalle. Perian tietäisi minne tulla sitten, kun esitykseltään joutaisi.

Delathos seurasi esitystä enemmän ja vähemmän kiinnostuneena, kunnes viimein se pakottava tunne seistä paikoillaan ja tuijottaa eteensä alkoi haihtua. Kuuraparta ehtikin miettiä minkä takia paikoillaan seisoi, kunnes muisti miksi oli tähän tullut. Jokin oli pakottanut hänet tulemaan lähemmäs tuota runoniekkaa, joka nyt ravisteli helisevää rahakippoansa jokseenkin tyytyväisenä.
Del hieraisi valkeaa leukapartaansa pitäessään silmällä sarvipään toimia ja sitä, kun tuo lähti loikkelehtimaan viimein pois paikalta. Koko tilanne vaikutti jotenkin.. hämärältä. Sangen epäilyttävältä. Luulisi runoilijan yrittävän tuuriaan jossain toisessa kadunkulmassa, kuin lähtevän puikkelehtimaan kohden kortteleita ja kaupungin laitaa. Eihän pieni seuraaminen ollut koskaan pahitteeksi, eihän?

Maisematasanne oli oletetusti tyhjillään ja täten rauhallinen paikka tavata. Kovin nyrpeänoloinen keijuhaltia istahti alas vain hieman kauemmas ylimmän tason kaiteesta olevalle penkille, kaivaen silmänruuakseen taskustaan yhden niistä uniikeista koruista, jonka oli onnistunut näpistämään viehättävältä rouvalta. Koru suorastaan huusi kuinka arvokas oli! Sen puhtaan turkoosi jalokivi kimalteli päivänvalossa, eikä kauniisti suunniteltu ketjukaan ollut mikään tavallinen, vaan erikoisesti kasaan punottu.
Jacka lepuutti tovin silmiään tuossa varmasti yhdessä maailman kauniimmassa korussa, jonka oli koskaan saanut käsiinsä, kunnes se kirjaimellisesti näpistettiin häneltä suoraa käsistä. Nuorikko hätkähti ja kääntyi salamana katsomaan paikalle saapunutta Periania, joka nyt piteli hänen koruaan käsissään ja ilmoitti virnuillen, että tämän koru kuului sorkkajalkaiselle.
Keijuhaltia lähes murahti ja kurtisti kulmiansa katsellessaan kuinka ahnaasti toinen tutkaili vuorostaan korua. Tuon ahnaan hetken Jacka päätti käyttää hyväkseen ponkaisemalla istuinsijoiltaan salamana kohden sarvipäätä ja yritti pyyhkäistä korun takaisin itselleen. Perian oli kuitenkin turhan silmälläpitävä ja yksinkertaisesti korun kuljettaminen kauemmas siitä minne Jackan käsi ulottui, sai keijuhaltian lopettamaan yrityksensä hyvin pian.
Anna se takaisin! taskuvaras tiuskaisi, ennen kuin lähti uudelleen yrittämään korun saamista takaisin. Hän ei aikonut luovuttaa uniikin aarteensa suhteen mistään hinnasta!

Paikalle tuota hulvatonta tapahtumaa saapui seuraamaan myös kolmas pyörä, joka oli ehtinyt jo luulla kadottaneensa valkean sorkkajalan näköpiiristään nyt kuitenkin löytäen tuon etsintäkuulutetun ryövärin seurasta!
Kas kas, mitäs meillä täällä on, pakkasherra totesi vielä toistaiseksi ystävällisesti, nostaen kätensä puuskaan syliinsä ja nojasi yhteen lehdettömään puuhun vain hieman etäämmälle kaksikosta. Teräväkielinen huiputtava taiteilija, kuuraparta aloitti, saaden jo nyt kiinnitettyä selvästi tilanteesta hämmentyneen Jackan huomion puoleensa, joka lakkasi sillä sekunnilla tavoittelemasta korua Perianilta, Sekä etsintäkuulutettu jäniksenkorvainen typerys. Et ansaitse saada enää vain selkääsi, ei sinut pitäisi ripustaa narun jatkoksi!, Delathos jatkoi, selvästi tämän toisen osapuolen kohdalla suurempaa ärtymystä tuntiessaan. Tästä tuo rikolliskaksikko ei vähällä selviäisi. Ei, jos se olisi hänestä kiinni!
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 13 Marras 2012, 01:59

Heti kun Jacka lähemmäksi pyrki, oli Perian vetäytynyt joko itse kauemmas tai siirtänyt kättään niin, ettei Jacka yltänyt koruun.
Ah! Siitä toivosta saat luopua, Jacka rakas. Minä voin säilyttää tätä korua ihan yhtä hyvin, mitä pikku korulippaasi Satyyri vastasi koreasti keijuhaltialle, joka kovasti lähti tavoittelemaan korua. Kuitenkaan Perian ei luovuttanut, vaan lähti välttelemään enemmän tai vähemmän pitkillä hyppelyillä keijuhaltian ahnasta kouraa. Satyyri suorastaan tanssahteli, kuin peura metsäaukealla. Notkealla sarvipäällä ei ollut mitään vaikeuksia pysyä Jackan ulottumattomissa tai sitten kierähtää notkeasti tummahipiän puolelta toiselle. Perianista koko tilanne oli kovin huvittava ja sen saattoikin nähdä kasvoja koristavasta virneestä.
Sitä leikkiä ei kuitenkaan jatkunut pitkään, kun kolmannen osapuolen ääni keskeytti tämän tanssin.

Perian hidasti tahtiaan, pysähtyen lopulta paikoilleen toisen tummahipiäisen miehen saapuessa paikalle. Tosi, tämä oli selvästikin vanhempi tapaus, mitä Jacka. Ja komeampi. Tai no, makuasia. Toisin kuin Jacka, Perian ei ollut läheskään yhtä hämmentynyt. Hän ei tuntenut tuota miestä, eikä siten osannut moista varoa. Tunkeilijan mainitessa teräväkielisen taiteilijan, kävi Perian lirkuttelevan lapsellisesti näyttämään tuolle miehelle tavallista pidempää, mustaa kieltään. Kuitenkin, kieli hakeutui takaisin hampaiden taakse vanhemman tummahipiän käydessä mainitsemaan etsintäkuulutuksen ja uhkasi jopa koristaa Jackan kaulaa paksummalla narulla.
Hmmmm, tuttuja? Perian kysäisi yllättävänkin rennon oloisesti, aivan kuin parrakkaan tunkeilijan uhkaukset olisivat menneet kuuroille korville.
Eikö äitinne kertonut, että vakoileminen on rumaa? Satyyri jatkoi, puhutellen nyt paikalle saapunutta miestä. Puhuessaan kävi Satyyri ripustamaan Jackalta näpistämänsä kaulakorun omaan siroon kaulaansa.
Kyllä Perian oli huomannut tuon miehen väkijoukon seassa, mutta ei silloin kiinnittänyt suurempaa huomiota mokomaan. Nyt tuo oli selvästi seurannut tänne, eikä ilmeisesti ollut kovin hyvissä väleissä Jackan kanssa. Lienikö palkkionmetsästäjä, kerta tunnisti etsintäkuulutetun? Vartijalta tuo ei näyttänyt.
Oli miten oli, häiritsette taiteilijan luovaa taukoa. Mikäli se ei liian törkeää olisi, pyytäisin teitä poistumaan. Hop hop Askel jos toinenkin otettiin lähemmäksi tuota tuntematonta miestä, samalla kun kädet ojentuivat eteenpäin ja satyyri kävi muutamalla ranneliikkeellä hätyyttelemään miestä tiehensä. Tyhmäähän tuo oli, mutta toisinaan tunkeilijat häkeltyivät moisesta teitittelystä ja hyvätapaisuudesta, jonka johdosta noita oli helpompi vedättää. Jotta Satyyri sai sanalleen mahdollisesti vähän painoakin, kävi tuo jälleen nostattamaan ympärilleen sen lumoavan auran, samalla kun virne kasvoilla levisi.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 13 Marras 2012, 02:53

Jacka tuijotti paikalle saapunutta valkopartaa sen hetken silmästä silmään, kunnes käänsi närkästyneen katseensa Perianiin. Hän tiesi harvinaisen hyvin jo nyt, ettei tämä tulisi päättymään nätisti, vaikka kuinka sitä toivoisi. Lisäksi nulikka oli entistäkin ärsyyntyneempi siitä, että tuo typerä palkkionmetsästäjä oli seurannut nimenomaan satyyria heidän pieneen epäviralliseen piilopaikkaansa. Syyhän siis oli automaattisesti Perianin! Kaiken huipuksi tuolla hienostelevalla pikku sorkkajalalla oli hänen korunsa.
Delathos katsoi kulmansa nykien, kun satyyri näytti mustaa kieltänsä tälle. Tuon oudon otuksen omituiseen käytökseen kuuraparta ei viitsinyt kiinnittää huomiota juurikaan pitäessään vuoroin silmällä, ettei pitkäkyntinen nuorimies vain pääsisi karkaamaan vähin äänin paikalta. Tosin, tämä sarvipäinenhän oli toiminut vilpillisesti ja avustanut tuota rikoksen tekemisessä, jonka takia noita voisi pitää.. rikoskumppaneina. Sehän muuttaisi asiaa entisestäänkin. Tästä tulisi mielenkiintoista.

Perianin huomautus valehtelemisesta sai Delathosin naurahtamaan räkäisesti ja virnistämään sitten kierosti tuolle sorkkajalalle.
Minäkö vakoilisin? Ei, minä vain seurasin, poikaseni, ja kovasti vaikuttaa siltä, etten suinkaan seurannut sinua turhaan. Haistoin heti, että pienessä kenties jopa maneerisessa esityksessäsi oli koira haudattuna, haltia virkkoi virnistäen, käyden vaihtamaan painonsa siinä nojaillessaan vuorostaan toiselle jalalleen, ennen kuin kävi suoristamaan itsensä kunnolla pystyyn runoniekan käydessä lähestymään.
Pakkasherraa huvitti suuresti satyyrin yritys hätyytellä häntä tiehensä. Del ei ollut menossa minnekään. Ei vaikka se sama kihelmöinti alkoi taas uudestaan vaivata korvien välissä. Tällä kertaa ei kuitenkaan niin voimakkaana ja pysäyttävänä, kuin aikaisemmin tuon esityksen aikana, kuuraparran maagisen puolen käydessä pistämään tuolle typerälle lumoukselle vastaan, saaden miehen silmät kiilumaan kirkkaamman oranssimpana sen hetken.
Temppusi eivät tehoa minuun toista kertaa, Del ilmoitti hyvin selvästi, antaen ymmärtää samalla ettei todellakaan olisi poistumassa paikalta yhden pikku sarvipäisen runoilijan takia.

Delathosin suulla viipyvä häijy virne ilmoitti Jackalle välittömästi, että nyt oli aika paeta paikalta. Mutta hän tahtoi korun Perianin kaulasta! Ei tuo satyyri sitä niin helpolla häneltä, kokeneelta varkaalta veisi. Käyttäen omia kykyjänsä, Jacka liikautti omaa varjoansa sen verran Periania kohti, jotta saattoi luoda siitä kieltään keskittyneenä purren korua kohden hipovan käsimäisen soiron. Kuin käärme konsanaan, se singahti kohden satyyrin kaulaa ja heitti korun ilmaan.
Ennen kuin hely ehti koskettaa maata, oli Jackalope syöksähtänyt sitä kohden ja napannut omiin käsiinsä, nyt suuntanaan kaupungin kapeat kujat joita kohden ei auttanut suunnistaa kuin juoksujalkaa. Tehtävästä ei tehnyt helppoa myös liikkeelle lähtenyt valkopartainen paholainen, joka yritti vuorostaan napata livistämään lähdössä olevan varkaan hyppysiinsä kuitenkin epäonnistuen siinä vikkeläkoipisemman ovelan harhautuksen myötä. Delathos murahti, kääntäen suutuspäissään katseensa nyt vuorostaan tuon pitkäkorvaisen rikoskumppaniin. Jos hän ei saisi kiinni rusakonkorvaista ja runoilija olisi tarpeeksi tyhmä jäädäkseen vielä paikoilleen seisomaan, kiikuttaisi palkkionmetsästäjä mokoman teeskentelijän virkavallan eteen alta aikayksikön.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 13 Marras 2012, 03:13

Koira haudattuna.. pyh, ei mitään koiraa oltu minnekään haudattu. Näin Perianin mielestä. Sirot kulmat kävivät kurtistumaan parrakkaan tunkeilijan sanoille. Perian ei pitänyt tuosta yhtään, ei sitten ollenkaan. Mokomakin.. haltia! Suu kävi mutristumaan kuin pienellä kiukuttelevalla lapsella, samalla kun kädet hakeutuivat protestoivasti lanteille, kuin vihaisella emännällä konsanaan. Suu ei kuitenkaan pysynyt kauaa mutrulla, kun huulien välistä karkasi loukkaantuneen suivaantunut henkäys, haltian julistaessa, ettei satyyrin temput tuohon enää tepsisi. Kuinka tuo kehtasi! Hänhän ei mitään temppuillut! Hänen charminsa puri aina! AINA! Satyyri oli selvästi avaamassa suunsa sanoakseen vastalauseen jos toisenkin, samalla kun toinen käsi nousi osoittamaan syyttävästi haltiaa.
Mitään ei Perian kuitenkaan ehtinyt sanoa, kun tunsi korun kaulallaan lähtevän omille teilleen. Satyyri huudahti älähtäen, vilkaisten vihaisesti Jackaan. Kuka muukaan sen olisi voinut kähveltää?! Jackalle koru päätyikin ja alta aikayksikön oli keijuhaltia lähtenyt pötkimään pakoon. Muukalainen yritti turhaan pysäyttää tuota.

Perian seisoi sormi osoittaen kohden muukalaista, suu puoliksi auki. Kuitenkin satyyri hokasi harvinaisen äkkiä tilanteen, nähdessään partaveikon ei niin iloisen ilmeen.
Hupsista Karkasi tokaisu Satyyrin suusta, ennen kuin tuo yhdellä voimakkaalla loikalla hypähti korkealle, suuntaan johon Jacka oli pötkinyt ja lähti juoksemaan tuon perään. Kahdestakin syystä: Häntä jahdattiin ja Jacka todennäköisesti tiesi parhaimmat reitit pakoon ja Jackalla oli hänen korunsa! Pirulainen, Satyyrihan ei päästäisi tuota näin helpolla!
Kuten olettaa saattaa, oli satyyri perhanan nopea. Jaloistaan löytyi voimaa ja kestävyyttä pidemmänkin matkan pinkomiseen, mutta näin kaupungissa hänen koivillaan oli hieman hankalampaa juosta. Tilat olivat ahtaat ja jokaisessa mutkassa saikin satyyri hypätä vasten lähintä seinää, josta ponnistettiin vauhtia seuraavan kadun kiitämiseen. Etenemisensä oli muutenkin enemmän hyppelemistä, kuin normaalien humanoidien tapaan juoksemista. Jokainen mahdollinen este ohitettiin notkeasti hypähdellen, mutta parhaimmillaan Perian olisi ollut juostessaan aukeammilla paikoilla.
Pian suunta kuitenkin kääntyi aukeammille alueille, nimittäin katoille. Satyyri näki Jackan nousevan erään rakennuksen katolle, jonne tämä takaa-ajo tulisi nyt siirtymään. Sarvipää kurtisti kulmiaan ja otti pari nopeampaa askelta ja loikkasi suoraan tuon korkeahkon rakennuksen katolle. Katot olivat oletetusti liukkaita, eikä sorkka ollut ottaakseen kunnolla tukea kaltevista pinnoista. Heti ensimmäisellä hypyllään katoilla kävikin Perian kaatumaan kyljelleen, kiroten puoliääneen. Äkkiä satyyri oli kuitenkin pystyssä ja loikkimassa Jackan perään, päästen jopa hetkellisesti loikkimaan tuon rinnalle, katolta toiselle.
Anna koru tänne, Jacka! Perian karjaisi hyppelyidensä ohesta, muuttaen suuntaansa nyt lähemmäksi Jackaa, aikeinaan hypätä tuohon kiinni
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 13 Marras 2012, 03:41

Pieni huvittunut hymähdys karkasi Delathosin suusta tuon katsoessa kirottua sarvipäätä, joka häntä sormellaan osoitti. Lyhyen tokaisunsa ilmoittaessaan, tiesi kuuraparta ponkaista itsensä vauhtiin. Kuin olettaa saattoi, tuo sorkkajalkainen ilmestys oli harvinaisen nopea koivistaan, joka jättikin Delathosin alta aikayksikön taemmas. Niin Perianista kuin myös kaukana edessäpäin pinkovasta Jackalopesta. Vaikkei Del ollutkaan enää niin nopea kuin nuoremmilla päivillään, oli hän silti kestävä. Yksin juokseminen ei häntä tiputtaisi pois kelkasta, vaikka kestäisi kokonaisen pitkän päivän!

Jacka viiletti edessäpäin turkoosikivinen koru kourassaan. Nulikka ei ollut ehtinyt ajatella minne sen olisi vauhdin lomassa laittanut, mutta nyt hetkeksi pysähdyttyään se löysi tiensä hyvään talteen housujen reisitaskuun. Sillä hetkellä Jackalla oli myös tilaisuus vilkaista taaksensa. Vaikka keijuhaltia tiesi Perianin olevan korujen perään, ei tuo silti ajatellut ahnauden olevan niin kova, että toveri olisi lähtenyt hänen peräänsä juoksemaan. Niin tai näin, tuo sarvipäinen otus viilettikin vain hienosti jäljessä Jackalopesta. Lisä syyn Perianille oletettavasti oli antanut valkopartainen paholainen, joka näytti myös kiitävän kaksikon perässä.
Jänis hymähti ja virnisti. Häntähän ei katujuoksussa päihitettäisi! Niinpä nuorikko pyrähti takaisin vauhtiin, siivillään hetken vauhtia itselleen antaen ja nopeasti kulman ohitse juosten. Nopeasti kaduilla etenemisen oli tarkoitus karistaa takaa-ajajat pois perästä. Kadunkulma toisensa jälkeen keijuhaltia pyyhälsi eteenpäin, tehden yhä vain tiuhempaan tahtiin käännöksiä tutussa ympäristössä, lopulta lähtien loikkimaan vikkelästi seinän viereen koottuja laatikoita pitkin ylemmäs ja lopulta käsillään itsensä korkeahkon rakennuksen katolle. Pakojuoksu jatkuisi nyt hieman hasardinmassa ympäristössä.

Juoksemisesta moksiskaan oleva Delathos seurasi Perianin sorkanjälkiä helposti eteenpäin, juuri ennättääkseen näkemään kuinka sarvipää ja jäniksenkorvainen puikkelehtivan katoille jatkamaan kilpajuoksuaan. Hänelle katolle kiipeäminen ei ollut vaihtoehto, joten kuuraparta joutui jatkamaan juoksuaan yhäkin kujia pitkin, hiljalleen ylemmäs nousten, mikäli mieli jommankumman tai peräti molemmat tihulaiset saada käsiinsä koulittavaksi.

Jackalope katolla juostessaan pisti sivusilmällä merkille lähestyvän Perianin. Sarvipää kävikin ääneen vaatimaan tuolta korua takaisin itselleen, kun pääsi riittävän lähelle keijuhaltiaa.
Hah, en ikinä!, Jacka huusi tuolle vastaukseksi, muuttaen yllättäen suuntaansa viereiselle katolle, johon tarvitsi jo suoraa hypätäkseen lihasvoimansa lisäksi myös siipiensä pientä värisyttämistä avonaisen takkinsa alla.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 13 Marras 2012, 04:09

Ei sinänsä ollut yllättävää, ettei Jacka halunnut korusta luopua, vaikka Perian niin kävi käskemään. Satyyri ärähtikin Jackalle, joka ehätti hypätä nyt kauemmas satyyrista. Keijuhaltiahan oli nopea! Ei sekään kyllä ollut yllättävä piirre olennolta, jolla vertasi keijunverta suonissaan. Laskeutuminen katolle oli kerta kerran jälkeen hankalampaa sorkka jalalle, mutta vielä tuo vauhdissa pysyi. Katot eivät vain välttämättä tykänneet kovista sorkista. Tai jos katot eivät välittäneet, niin ne, jotka kattojen alla asustivat. Kopse mahtoi olla huomiota herättävä.
Jacka kävi hypähtämään hieman kauempana olevalle katolle. Päästäkseen tuonne, joutui keijupoika käyttämään myös siipiään. Moinen fuskaaminen sai Perianin suuttumaan entisestään, vaikka samainen hyppy ei karvakoivelle tuottanut minkäänlaisia ongelmia. Eivät nämä hypyt yleensä, mutta se laskeutuminen

Perian hypähtikin alta aikayksikön Jackan perään, laskeutuen samaiselle katolle jonne Jacka oli hetki sitten liidellyt. Kuitenkin, tälläkin kertaa sorkat kävivät luistamaan alta ja satyyri oli vähällä tipahtaa alas. Nopean toiminnan ansiosta Satyyri sai itsensä ylös ja ponkaistua eteenpäin, ennen kuin reuna tuli vastaan. Jälleen kerran oltiin lähes Jackan rinnalla.
Jacka! Koru tänne ja mene leikkimään vanhan ystäv Pidemmälle satyyri ei sanoissaan ehtinyt, kun hyppy päätyi uuteen liukastumiseen kaltevalla katolla.
Enää ei Satyyri ollut niin onnekas notkeutensa kanssa, vaan huudahduksen saattelemana valkea peurankoipi tipahti alas katoilta. Katon terävä reuna kävi samalla raapimaan viiltohaavan jos toisenkin satyyrin kehoon, lähinnä polviin, rintakehään, käsivarsiin ja pieni viilto poskeen. Heti tuon astetta kivuliaamman kokemuksen jälkeen seurasi vapaapudotus aina umpikujalle, jonka tomuiselle pinnalle valkea satyyri kävi mätkähtämään kivunhuudahduksen kera.

Ylös pyrkivä satyyri oli suorastaan surkea näky. Jalat potkivat tyhjää ja koittivat saada maasta tukea, kuin nukutuksesta ylös pyrkivä villieläin konsanaan. Käsillä saatiin nostettua yläkroppa ylös likaisesta maasta. Hieno, nyt olivat vaatteet aivan tomussa ja roskaisia ja verisiä ja riekalein---
Musta veri kävi tahrimaan valkoisia vaatteita. Satyyrin tiedostaessa tämän, kävi tuo nousemaan istumaan ja tarkasteli omaa kehoaan. Huomatessaan vuotavansa iljettävän väristä vertaan monestakin paikasta, alkoi Perianin kädet täristä. Shokkitila teki tuloaan. Käsi kävi koskettamaan omaa poskea, jota kihelmöi. Kosketuksen jäljiltä oli käsi kevyen verikerroksen peittämä Hänen kasvonsa vuosivat verta! Hänen kauniit kasvonsa!
Taas Satyyri pyrki pystyyn, päästen jopa tolpilleen, mutta kaatui saman tien maahan turvalleen, jalkojen pettäessä alta. Iskun voimasta kävi satyyri parkaisemaan uudemman kerran, mutta tällä kertaa parkaisuun sekoittui pieni vivahde määkäisyä. Jalat eivät kantaneet kahdestakaan syystä: Shokki iski ja satyyri oli loukannut toisen jalkansa pahemmin putoamisen yhteydessä.
Kaaduttuaan uudemman kerran maahan, kävi Perian jälleen pyrkimään pystyyn, harvinaisen säälittävin tuloksin.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 14 Marras 2012, 02:36

Jacka sai laskettua jalkansa kevyesti uudemmalle tasolle, jatkaen vauhtiaan siitä, mitä se aikaisemminkin oli ollut. Keijuhaltia ei osoittanut minkäänlaisia hidastamisen merkkejä. Hänelle kaltevimmillakaan katoilla juoksentelu ei tuottanut ongelmia toisin kuin näytti Perianille tekevän. Nopeasti taakseen vilkaistessaan takaansa luisuvaa ääntä kuullessaan, Jacka huomasi sorkkajalkaisen käyneen vajoamaan katon harjanteelta reunaa kohden. Harmikseen tuo kiusankappaleeksi muodostunut hienohelma kuitenkin pääsi onnistuneesti vielä ponkaisemaan itsensä paremmin katon harjalle, lähtien taas kirimään Jackalopea.
Keijuhaltia ei edes viitsinyt luoda silmäystä Perianin suuntaan tuon käydessä jälleen komentamaan häntä antamaan turkoosikivisen korun itselleen. Jacka kirjaimellisesti murahti ääneen, käyden kuitenkin hiljentämään tahtiaan kun kuuli satyyrin mätkähtävän jälleen vasten kattoa ja sen jälkeen lähtien luisumaan yhä alemmas kohden katon reunaa.
Keijuhaltia ennätti kääntämään päätänsä juuri nähdäkseen, kuinka Perian putosi katon reunan ylitse, ja hyvin nopeasti katosi nuorikon näköpiiristä. Jacka pysähtyi nyt kokonaan paikoilleen, jääden hetkeksi tuijottamaan kohtaa josta sieväsääri oli tipahtanut alas. Kuinkahan tuolle oli käynyt? Pudotus ei varmasti ollut mikään pienin mahdollinen, eikä tiedetysti ollut mukavaa mätkähtää vapaapudotuksesta korkealta alas. Koska ilmeisesti vanha tuttu valkoparta ei ollut edes yrittänyt kiivetä katolle ja Perian oli ainakin toistaiseksi karistettu kannoilta, olisi Jackalope viimein voinut vain livistää tiehensä aarteensa kanssa. Silti uteliaisuus ajoi keijuhaltian laskeutumaan alemmas kohden katon reunaa, josta nulikka saattoi nähdä miten satyyrille oli käynyt.

Epäonninen sarvipää oli kuin olikin tipahtanut aina alas asti, ja virui nyt surkean näköisenä umpikujassa. Katolta Jänis ei saattanut erottaa, oliko Perian ottanut pahemminkin vahinkoa, mutta huomasi kyllä hyvin toisen säälittävän näköisen räpistelyn. Pieni omahyväinen virne nousi Jackan huulille tuon katsellessa tuota surkeaa näkyä. Mikään ei osannut herättää nuorikossa minkäänlaista sympatiaa Periania kohtaan, vaikka vielä aamulla oltiin oltu niin hyvää pataa keskenään mukamas. Nyt satyyri olisi omillaan. Jacka ei kantaisi tuosta enää huolta. Ei varmasti!
Korkealta katolta oli helppo nähdä myös sen ikävimmän osapuolen lähestyvän kyseistä paikkaa. Delathos katsoi ärtyneenä katolla seisovaa Jackaa, joka yksinkertaisesti virnisti kuuraparralle oikein leveästi tajutessaan, ettei tuo ainakaan häntä saisi kiinni. Siinä samassa keijuhaltia myös lähti jatkamaan juoksuaan tällä kertaa rauhallisemmin - katollaan aina vain päästen kauemmas tuosta kurjasta kaksikosta.

Del hymähti turhautuneena, kun etsintäkuulutettu jäniksenkorvainen typerys oli karannut häneltä jo toistamiseen. Pohjoisenhaltia ei viitsinyt edes katsoa tuon perään, vaan kiinnitti katseensa nyt johonkin mielenkiintoisempaan ilmestykseen. Nimittäin jäniksen silkkikoipiseen rikostoveriin, joka säälittävästi yritti saada itseään kavuttua pystyyn tuloksetta. Del seurasi tuon räpiköintiä tovin, lähtien lopulta lähestymään tuota umpikujalla makaavaa sarvipäistä ilmestystä. Vartijat takuulla mielisivät lainsuojattoman rikostoverin hellään huomaansa, jos Delathos heille sen palveluksen viitsisi tehdä.
Näytätpäs sinä surkealta, runoilijapoika, kuuraparta ilmoitti pysähtyessään aivan sarvipäisen otuksen eteen ja jäi katsomaan tuota näkyä alakanttiin virnuillen, Ettei vain pikku ystäväsi olisi hylännyt sinua aivan omillesi, hmm? Eikö äitisi opettanut ettei toisten huiputtaminen kannata?, mies jatkoi, kyykistyen nyt satyyrin tasolle jakamaan ennestäänkin levenevää jokseenkin pahaenteistä virnettään itsensä loukanneelle satyyrille.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Marras 2012, 02:55

Jos ei olisi vuotanut verta edes tippaakaan olisi Perian varmasti loikannut jo takaisin katoille paikasta tai toisesta. Jalka oli kipeä pudotuksen seurauksena, mutta kyllä tuolla vielä olisi hyppinyt. Kuitenkin, omaa vertansa hullunlailla pelkäävä Satyyri ei nyt osannut ajatella kovinkaan selkeästi, mitään muuta kuin sitä, että nyt oli päästävä äkkiä pesulle. Lika oli pestävä pois. Tuo epäpuhdas, vaatteisiin takertuva muste. Äkkiä pois, ennen kuin se leviäisi! Pois hänen kauniilta iholta! Satyyrin ääni värisi tuon ähkiessä ja mumistessa jotain, samalla kun koetti pystyyn päästä. Kuitenkin, Perian päätyi lopulta jähmettymään paikoilleen puolimakaavaan asentoon maahan, kun kuuli jokseenkin tutuksi käyneen äänen.
Sininen, selvästi pelkotilasta kielivä katse nousi haltiaan. Satyyrin kasvoilta ei voinut lukea muuta kuin puhdasta kauhua, hän ei tällä hetkellä osannut edes kertoa kasvoneleillä kuina vihainen oli tuolle partaveikolle. Tuo oli tullut pilaamaan kaiken!

Haltian kyykistyessä Perianin tasolle, seurasi satyyri miestä kasvoillaan. Suunsa selvästi haki sanoja, aueten välillä hetkeksi paniikkimaisen hengityksen lomasta. Yllättäen Perian kävi nostamaan jalkaansa sitä pahemmin satutettua ylös ja kirjaimellisesti potkaisi haltiaa rintakehään melko säälittävästi. Hyvä jos potku vastasi voimaltaan edes pienen lapsen tönäisyä. Sorkat totta kai olivat ikävän kovat, mutta ei kovakaan materiaali suurta vahinkoa aikaan saanut, jos iskussa ei mitään voimaa ollut.
M-mene pois! Heti potkaisunsa perään käytiin käskemään, samalla kun Perian löysi jostain voimaa ponkaista seisomaan.
Kauaa ei satyyri kuitenkaan pystyssä ollut, kun horjahteli ja joutui ottamaan tukea läheisestä seinästä. Kädessä ollut veri tahri seinän ja totta kai Perian sen huomasi. Huomatessaan oman, kamalan verensä seinässä, Satyyri hypähti erittäin holtittomasti kujan toisen seinän puoleen, jonne luhistui jälleen makaamaan. Paikoillaan tuo ei kuitenkaan pysynyt, vaan lähti enemmän tai vähemmän säälittävästi etenemään maata nuohoten välillä pystyyn pyrkien kauemmas tummasta haltiasta joskin huomaamattomuuttaan satyyri eteni kohden umpikujaa. Ei sitä shokkitilassa miettinyt pahemmin minne meni.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 14 Marras 2012, 03:24

Delathos suorastaan ihaili tuota säälittävää näkyä ja sitä, miten peloissaan valkea satyyri häntä katsoi. Milloin joku viimeksi olikaan katsonut häntä tuolla surkealla katseella ja antanut kuuraparran tuntea sitä ihanaa mielihyvää, jota tunsi tiedostaessaan tulleensa pelätyksi jonkun toisen silmissä. Del myhäili itsekseen, kunnes tuo kirottu hymy lakkasi hetkeksi miehen kasvoilta satyyrin käydessä potkaisemaan haltiaa rintakehään, tuumaten vielä perään että tummahipiäisen palkkionmetsästäjän pitäisi muka mennä pois.
Voi ei minulla ole kiirettä poistua luotasi. Ei vielä, pakkasherra ilmoitti kammetessaan itsensä takaisin pystyyn seuraamaan sarvipään kurjaa hoipertelua.
Del pyyhkäisi toisella kädellään rintakehäänsä kohdasta, johon satyyri oli häntä potkaissut. Kohtaa kihelmöi hieman - mikä kertoi iskun kohdistuneen juurikin nimenomaiseen paikkaan - muttei kuitenkaan liiaksi, että se olisi valkopartaa sen koommin haitannut. Oli aina mukavaa, kun saalis pisti edes hieman hanttiin, eikä antautunut niin helpolla kuin olisi voinut. Se antoi myös Delathosille hyvän syyn käyttää hieman.. kovempia otteita noiden kanssa.

Räkäinen naurahdus karkasi valkojouhisen miehen suusta, kun tuo katseli tuota avutonta raahautumista, joka johti vain pahemmin lirkuttelevaa silkkikoipea umpikujaan. Samaan aikaan mieleen palasi myös yhä turhan varmaa pakomatkaansa jatkava pitkäkynsi, joka toverinsa oli tänne hyljännyt. Eivät kai rikolliset noin kurjia olleet, että kaltaisensa hylkäsivät oman onnensa nojaan tilaisuuden tullen, eiväthän? Niin ainakin Del uskoi. Tai ainakin uskotteli itselleen miettiessään sitä yhtälöä, jos hieman käsittelisi Periania, niin jänis saapuisi takuulla auttamaan toveriaan!
Kuulehan, Delathos totesi yllättäen, laskien kätensä jotka olivat nousseet aikaisemmin puuskaan, takaisin sivuilleen, Mitäpä jos viettäisimme pienen.. kahdenkeskisen hetken houkutellaksemme pikku ystäväsi esille kolostaan? Sellin jakaminen toverin kanssa on takuulla viihdyttävämpää kuin siellä yksinään viruminen, vai mitä olet mieltä?, haltia virkkoi, käyden pysäyttämään satyyrin surkean etenemisen siihen paikkaan potkaisemalla tuota säälimättömästi kylkeen. Hän tahtoi saada pienestä sarvipäisestä ystävästään irti niin paljon ääntä kuin vain suinkin saattoi. Potkaistuaan pienempänsä nurin, kävivät rivakat askeleet viemään tummahipiäisen miehen Perianin vierelle, josta Del kävi tarraamaan tuon pitkiin silkkisiin hiuksiin ja väenvängällä nosti otusta pystyyn maasta.
Avaahan hieman sitä somaa lauluääntäsi, se kun kuulosti aiemmin niin sievältä.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Marras 2012, 03:43

Satyyrin eteneminen oli niin hidasta, että kilpikonnakin olisi varmasti pyyhältänyt sorkkajalan ohi. Ei siis ihmekään, ettei palkkionmetsästäjä mitään kiirettä pitänyt uuden ystävänsä suhteen. Katse ei edes käynyt vilkaisemaan haltiaan, tuon avatessa suunsa. Sen sijaan sininen katse harhaili vuoroin maassa, vuoroin etenemissuunnassa.. kunnes haltia tuli aivan lähelle. Parrakkaan miehen sanat olivat menneet melko lailla toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Nyt kuitenkin Perian kävi kiinnittämään huomiota mieheen, kun tuo päätti käydä väkivaltaiseksi harvinaisen harmittomanoloisen sorkkajalan suhteen.
Perian parkaisi, pienesti. Isku ei yhtään helpottanut olotilaa, fyysinen tuska olikin viimeinen asia, mitä hän kaipasi juuri nyt! Valkea sorkkajalka ehti haukkoa henkeä sikiöasennossa hetken, kunnes tunsi haltian tarraavan kiinni hänen hiuksiinsa. Tuohan oli röyhkeämpi miltä näyttikään! Automaattisesti kävivät kädet nousemaan haltian kädelle, joka hänen hiuksistaan piti kiinni ja pakotti ylös. Naurettavan heikosti yritettiin tuota kättä irti repiä hiuksista, tuloksetta. Samalla suusta pihisi jatkuva, pieni ai-ai-ai-ai-ai-sattuu-ai-ai uikutus, satyyrin nyt käydessä puristamaan silmiään kiinni.

Surkuhupaisa, pelokas naurahdus pääsi Perianin suuta haltian viimeisten sanojen myötä. Katse kävi alistuvan anovasti, kivun sekoittamin tuntein, nousemaan haltian kasvoihin. Samalla kun toinen käsistä kävi iskeytymään vasten tummahipiän rintakehää. Se ei ollut lyönti, ehkä enemmän äkkinäinen liike jonka seurauksena käsi kävi lepäämään toisen rintakehällä. Minkäänlaista poistyöntävää liikettä ei kuitenkaan tapahtunut. Toinen käsistä pysyi yhä haltian kädellä, joka hiuksista kiinni piteli.
E-ehkä me aloitimme h-hieman väärällä j-jalalla, mm-mitä luulette? Perian naurahti surkeasti säälittävän diplomatiayrityksen perään. Hän ei sietänyt kipua, eikä hänestä ollut mitään vastusta tälle miehelle. Ei ainakaan tässä tilanteessa, tässä asemassa.
Mi-mitä jos rauhoittuisimme hetkeksi jaa- ja vaikka juttelisimme, hmm? Hurmaavaa hymyä yritettiin nostaa kasvoille, mutta hymy muuttui kesken kaiken hengen haukkomiseksi ja kivusta irvistämiseksi.
Perianilla ei ollut aikeitakaan huutaa, ei kun tuo mies sitä käski. Perian itse ei uskonut Jackan saapuvan paikalle vaikka hän apua rääkyisikin, joten miksi sitä suotta edes rasittaa äänihuuliaan?! Jacka oli ja meni, ehkä tämä opetti satyyrille sen, kannattiko lainsuojattomiin luottaa
Haltian rintakehällä lepäävä käsi oli puheiden lomasta käynyt hipelöimään toisen vaatekerrastoa kovin vihjailevan oloisesti. Satyyri oli valmis tarjoamaan kaikkensa ja tekemään mitä vain, kunhan tuo haltia päästäisi irti hänen kauniista hiuksistaan!
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 14 Marras 2012, 10:39

Jackan pakomatka oli kestänyt jo tovin. Se tovi oli riittänyt nuorikon hidastamaan vauhtiaan jokseenkin kurjanoloiseksi kävelyksi, samalla kun keijuhaltian kasvoilla vallitsi suorastaan kummallisen turhautunut ilme. Jokainen askel kauemmas umpikujalla viruvasta jonkin asteen kaverista, Perianista, tuntui jotenkin.. väärältä. Nämä olivat niitä hetkiä, kun Jacka itse kirosi sitä luontaista tarvettaan puolustaa heikompia ja auttaa muita. Hän ei tahtonut auttaa Periania! Ei sen jälkeen mitä tuo kurja sarvipää oli tehnyt tänään ennen kujarallin alkamista. Tuo ei ansainnut keijuhaltian apua. Virukoot umpikujassaan sen vietävän palkkionmetsästäjän kanssa!
Keijuhaltia pysähtyi yllättäen nyt kokonaan paikalleen katolla ja päästi suustaan ähkäisyn ja murahduksen välimuodon. Ei hän voinut jättää Periania sinne oman onnensa nojaan. Ei tuo pärjäisi Jackan mielestä olemattoman itsesuojeluvaistonsa kanssa mistään hankaluuksista, joihin itsensä oli nyt upottanut hänen takiaan. Jos se lain mukaan elelevä kurja valkoparta veisi sorkkajalkaisen viranomaisten käsiin tästä hyvästä, saisi satyyri kuonoonsa pahemman kerran. Mutta mitäs oli lähtenyt leikkiin mukaan! Jänis kääntyi lopulta kannoillaan ympäri, lähtien kiitämään takaisin suuntaan josta oli alun alkaen tullutkin. Kyllä hänen sittenkin piti auttaa Periania!

Satyyrin uikutus sai Delin myhäilemään tyytyväisenä. Vaikka kuinka tuon pienet kädet yrittivät repiä haltian kättä irti sievistä hiuksistaan, ei isompi käsi noista kutreista irrottanut. Ei vaikka Perianin suloisen anova katse nousi tuijottamaan kulmaansa kohottavan Delathosin kasvoihin, ja käsi nousi vasten haltian rintakehää. Mies hymähti turhautuneena. Satyyri olikin varsinaisen onneton tapaus, tiedä tiedostiko tuo nuori runoniekka sitä itsekään tällä hetkellä.
Pakkasherran kulma kohosi entistäkin korkeammalle, kun sorkkajalkainen aloitti sovintopuheensa esittelyn. Samalla pienempi käsi kävi nypläämään Delin paitoja, mikä loihtikin haltian kasvoille entistäkin kylmemmän ilmeen. Kasvot työntyivät lähemmäs Perianin omia, käyden tuijottamaan tuon sinisiä silmiä kyllästyneesti.
Minä en ole kiinnostunut millään tapaa kaltaisistasi. On parempi että pidät sievän suusi supussa moisilta ehdotuksilta, jos et tahdo ärsyttää minua enää yhtään enempää, pohjoisen predaattori ilmoitti harvinaisen selvästi, korjatessaan samalla otettaan paremmaksi satyyrin kuontalosta.

Outo tunne valtasi yllättäen Delathosin. Kuin joku olisi katsellut häntä hänen huomaamattaan jostain lähistöltä. Mutta eihän paikalla ollut muita kuin silkkikoipinen satyyri ja hän, eihän?
Tuo epäily osoittautui vääräksi, kun kummallisen näköinen tumma, epämääräinen hahmo ilmestyi Delin ja Perianin väliin. Yllättävä käänne sai haltian haukkaamaan terävästi happea ja päästämään irti satyyrista, kun tuo varjo lennähti päin kuuraparran näköä, ottaen kesken ilmalennon ulkomuotonsa paljon tutummaksi hahmoksi. Jacka tuijotti palkkionmetsästäjää silmästä silmään, käyden kuorruttamaan samalla sekunnilla läjällä pölyä ja hiekkaa toisen kasvot. Keijuhaltiasta ei ollut taistelemaan isompiaan vastaan, joten pienet vippakonstit olivat hänen kohdallaan enemmän kuin sallittuja!
Oletetusti, Del ärähti ja yski vedettyään tuota hienoista tomua hengitysteihinsä, samalla kun pyrki maasta ylös silmiään hieroen. Tämä ei jäisi tähän!
Jackalope puolestaan kiirehti Perianin puoleen, luomatta sen kummempaa silmäystä satyyrin kasvoille.
Lähdetään pois täältä, keijuhaltia totesi ohimennen heittäessään sarvipään hentoisen käden niskansa taakse ja auttoi tuon varoen pystyyn. Aikaa ei ollut tuhlattavaksi, sillä pelkkä silmien kirvely ja yskiminen tuskin pidättelivät metsästäjää kauaa paikoillaan. Oli päästävä jonnekin piiloon ja äkkiä sittenkin..
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Marras 2012, 14:51

Yllättäen ainakin näin Perianin mielestä hänen charminsa ei käynyt puremaan tähän pukinpartaiseen tummahipiään. Mikäli ei olisi vuotanut verta ja ollut asteen pahemmassa shokkitilassa, olisi Perian varmasti lähtenyt asiasta paremmin keskustelemaan haltian kanssa. Kukaan ei voisi kieltäytyä hänen tarjouksistaan! Lirkuttelut jäivät kuitenkin olemattomiksi, kun lähemmäs painautunut mies kävi korjaamaan otettaan paremmaksi Perianin mielestä huonommaksi tuon kauniissa kuontalossa. Sarvipää kiljahtikin surkeasti, yllättävän naisellisesti. Tosin, oliko se sitten yllättävää olennolta, jonka sukupuolesta ei voinut ensi näkemältä olla ihan varma.
Kivusta kiinni puristuneet silmät kävivät raottumaan pienesti, kun haltia kävi haukkaamaan terävästi happea ja samalla ote satyyrista irtosi. Perian henkäisi huojentuneensa, valahtaen saman tien melkein rähmälleen maahan. Kädet kävivät kuitenkin ottamaan seinästä tukea, jotten sorkkajalka olisi taas maata nuohoamassa. Katse kääntyi palkkionmetsästäjän puoleen, seuraamaan sivusta tuota pientä välikohtausta joka kahden tummahipiäisen haltian välillä kävi kahden? Jacka?! Mitä tuo oli takaisin palannut?! Perian ei tiennyt olisiko pitänyt olla järkyttynyt, hämillään vai peloissaan.. joten hän oli kaikkea sitä samaan aikaan. Hengitys Satyyrilla oli yhä epätasaista, paniikkimaista nopeaa haukkomista.

Jacka kävi lamauttamaan vanhemman haltian hetkeksi, kääntyen sitten satyyrin puoleen auttaakseen tuon pois tilanteesta. Lähdetään pois täältä.. voi kuinka kaunis ehdotus.
O-ota se pois ota se pois ota se pois--- Klinkkaava satyyri kävi hokemaan Jackalle loputtomiin, äänen muuttuessa pikkuhiljaa pelkäksi hätäiseksi muminaksi ja ininäksi. Perian ei edes jaksanut olla juuri nyt vihainen Jackalle, vaan oli enemmän huolissaan tahritusta kehostaan. Hän kuolisi kohta tähän paniikkiin! Tai siltä Perianista ainakin tuntui!
Kaksikko kuitenkin lähti poistumaan paikalta, niin nopeaan kuin satyyri vain kykeni nilkuttamaan. Se, lähtikö palkkionmetsästäjä perään, ei ollut Perianin tiedossa saatikka hänen listallaan ensimmäisenä ongelmista.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 14 Marras 2012, 21:32

Jacka huokaisi kuunnellessaan Perianin valitusta. Sarvipäällä ei tainnut olla ihan kaikki kohdallaan juuri nyt ja syytä siihen keijuhaltia ei harmikseen tiennyt. Hän tiesi vain että satyyri oli loukannut itsensä tiputtuaan katolta; saanut joitain haavoja kehoonsa ja klinkkauksesta päätellen satuttanut ainakin toisen jaloistaan. Jacka tunsi pahoin toveriaan kohtaan. Hän tiesi tehneensä väärin. Ihan alusta alkaen, joka sai nulikan tuntemaan omankin olonsa surkeaksi. Hyvähän tätä kaikkea oli aina jälkeenpäin katua, kuten Jackalla oli tempauksiensa jälkeen tavallisesti tapana tehdä.
Keijuhaltia ei silti antanut itsensä murtua täysin. Hän tahtoi auttaa Periania ja korvata sen vääryyden mitä oli antanut toisen maistaa. Olivathan he sentään kavereita. Tai niin Jacka tahtoi ainakin uskoa. Hän ei saattanut arvuutella mitä mieltä sorkkajalkainen itse olisi tästä kaikesta, erityisesti Jackalopesta, kunhan shokistaan tokenisi. Sitä odotellessa.

Kun Delathos viimein sai hiekasta kutisevat silmänsä sen verran raolleen että saattoi jotain nähdäkin, ei tuo havainnut enää jäniksenkorvaista tai sarvipäistä saalistaan lähettyvillä. Jäljellä oli vain tyhjä umpikuja, jolla mies nyt itse seisoi yhä ilmassa leijailevan kevyen pölyn keskellä. Että pitikin sattua.
Delillä olisi ollut enemmän kuin tuhat syytä lähteä kaksikon perään olivatpa nuo ehtineet vaikka Cryptin toiselle laidalle saakka mutta jostain syystä palkkionmetsästäjä päätti luovuttaa tihulaisten suhteen. Häntä ei huvittanut enää juosta noiden perässä, puhumattakaan siitä kuinka olisi voinut varmasti jäljittää kaksikon jalanjäljet ylempien tasojen kivisiltä kujilta. Koltiaiset olivat ja menivät, mutta tämä tuskin jäisi viimeiseksi kohtaamiseksi, mikäli nuo päättäisivät sijojaan pitää jatkossakin kaupungissa.

Keijuhaltia raahasi Perianin mukanaan takaisin tuvalle, jossa he olivat jo muutaman edellisen yön viettäneet. Jänis vältteli runsaita katuja, joutuen kiertämään maastoltaan tasaisempia reittejä ja valitsemaan tavallisesti liikkumiltaan kujilta ne kaikkein hiljaisimmat. Kenenkään ylimääräisen silmäparin ei tarvinnut nähdä heitä nyt. Periankaan tuskin sitä arvostaisi, vaikkei vieläkään tuntunut olevan täysin oma itsensä kaiken kokemansa jälkeen.
Avainta kierrettiin oven lukossa. Satyyri käytiin saattamaan sängynlaidalle istumaan, jonka jälkeen Jacka saattoi vasta palata vetämään avonaisen oven kiinni jäljessään. Huoneeseen laskeutui hiljaisuus, kun keijuhaltia mietti aloillaan mitä olisi sanonut toiselle. Vaivihkaa katse kävi nousemaan Perianiin. Kylläpä tuo osasikin näyttää surkealta.
Tarvitsetko jotakin?, nuorikko lopulta kysyi selvästi huolestuneella, hieman hiljaisella äänellä.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Marras 2012, 22:23

Perian oli poissa tolaltaan, eikä oikein osannut ajatella mitään muuta, kuin.. no, itseään. Hänen kaunista kehoaan, jota musta veri kävi tahrimaan. Satyyri keskitti kaikki jäljellä olevat energianrippeensä kävelemiseen, antaen Jackan päättää suunnan. Jos totta puhuttiin, ei Perianilla ollut hajuakaan, minne Jacka häntä johdatti. Vasta kun tuttu ovi tuli vastaan, osasi valkokinttu hahmottaa, missä mentiin.
Ovesta astuttiin sisään ja Jacka kävi auttamaan Satyyrin istumaan sängynreunalle, johon Perian suorastaan kaatui. Sarvipää kävi puolimakaavassa asennossa, mutta nousi alta aikayksikön istumaan ja alkoi riisuutua. Jokainen koru vedettiin yksi kerrallaan pois ranteista, sormista tai korvista. Kun korut oltiin pistetty nättiin pinkkaan sängylle, kävi satyyri kiskomaan vaatekerrastoaan pois päältä, samalla kun Jacka esitti kysymyksen siitä, tarvitsiko sorkkajalka jotain.

Ota se pois Perian aloitti vetäessään alimmaista, valkeaa paitaansa pois, vain jotta sai kunnolla nähdä haavansa. Koko näky järkytti häntä, vuotavia pintanaarmuja siellä täällä. verenvuoto tosin oli jo aika tyrehtynyt, eihän haavat olleet edes syviä. Helposti olisi voinut käydä herjaamaan sorkkajalkaa siitä, että tuo ylireagoi. Todellisuudessa Periania ei haavat haitanneet, vaan se neste, mitä niistä tihkui. Satyyri vihasi omaa vertaan, se oli niin tahrivaa ja hankalasti pestävää. Se oli saastaista, epäpuhdasta. Kamalaa!
Vettä.. Perian jatkoi lähes kuiskaten.
Yllättäen Satyyri ponkaisi ylös ja kävi muutamalla, nopealla askeleella hypähtämään Jackan eteen, tarttuen tuota rinnuksista kiinni Pese ne pois! E-en kestä katsoa! Satyyri lähes itki, kyyneleiden alkaessa muodostumaan tuon silmäkulmiin N-niin likaista.. verta. pyydän pese ne pois Sarvipää jatkoi värisevällä äänellään, samalla kun lähti luhistumaan alaspäin.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 15 Marras 2012, 00:41

Jacka tuijotti tuota säälittävyyden multihuipentumaa, joka pinosi korujaan sievään pinoon sängyn lakanoille. Keijuhaltia odotti jo kuulevansa vastauksen kysymykseensä, kun Perian aloitti toteamuksensa samalla kiskoessaan paitaansa pois päältään. Vaikka huoneiston puolella ei ollutkaan niin valoisaa kuin olisi saattanut, saattoi Jackalope viimein kuitenkin erottaa lukuisat pintanaarmut ja vaaleaa ihoa tahrineen mustan veren toisen yläkropassa. Pieniä naarmuja, jotka paranisivat parhaillaan muutamassa päivässä. Perianin kovinkin ylireagoiva käytös kummastutti Jackaa, mutta nuorikko ei käynyt tuomitsemaan toisen herännyttä paniikkitilaa. Kaikki omasivat joitain pelkoja. Ehkä veri ja haavat sitten olivat satyyrille ne pahimmat.. niin typerältä kuin se kuulostikin.
Sorkkajalan yllättäväksi lueteltu loikka sai keijuhaltian hätkähtämään paikoillaan. Jacka oli jo ottamaisillaan askelta taemmas silkkikoipisesta, kun tuo tarrasi nyt paitojen rinnuksesta keijuhaltiaa kiinni ja käski pesemään ne pois. Nulikka epäili Perianin tarkoittavan veritahroja, joita poika eksyikin hetkeksi tarkastelemaan. Katse nousi kuitenkin takaisin värisevällä äänellä puhuvaan sarvipäähän, joka näytti juuri siltä kuin olisi ryhtynyt pillittämään juuri sillä sekunnilla.

Toisen alemmas luhistuminen estettiin ottamalla Perianista kiinni ja saattamalla satyyri takaisin sängyn luo.
Minä pesen ne pois, kunhan sinä vain rauhoittuisit hieman, Jacka totesi rauhallisella äänensävyllä taluttaessaan toista pedin luo. Nulikka ei rohjennut olla toiselle lainkaan ilkeä nyt, sillä pelkäsi että saisi toisen itkemään itsekeskeisellä käytöksellään pahimmassa tapauksessa. Ja sitä keijuhaltia ei tahtonut tehdä mistään hinnasta.
Riisu loputkin vaatteesi. Järjestän sinulle kylvyn, jänis ilmoitti ryhtyessään tuumasta toimeen. Nurkassa lymyilevä puinen kylpytynnyri siirrettiin keskemmälle huoneen lattiaa. Perianin pitäisi Jackaakin sirompana otuksena mahtua olemaan siinä hyvin. Vesikin tuota yltäisi ainakin rinnan korkeudelle parhaimmillaan, ellei jopa korkeammalle.
Syvässä takassa, metallisella orrella lähes jatkuvassa hiilloksessa lämpenevä vesipata käytiin tyhjentämässä aluksi tynnyriin, jonka jälkeen puista ammetta täydennettiin vielä kaivosta haetulla viileällä vedellä. Kevyesti höyryävä vesisaavi odotti nyt vain kylpijäänsä. Tämän parempaan Jacka ei tällä hetkellä kyennyt, joten Perianin olisi parempi luopua turhasta nirsoilustaan ja hypätä tynnyriin, mikäli mieli saada veritahrat itsestään irti. Tuskin tarvitsi edes arvailla, kumpaan oljenkorteen sarvipää tarttuisi loppupeleissä, jos vaihtoehtoina oli kylpeä tai olla kylpemättä.
Ala tulla, jos aikailet yhtään niin vesi jäähtyy.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

EdellinenSeuraava

Paluu Kaupunki

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron