Kirjoittaja Crimson » 13 Marras 2012, 01:37
Näpistely sujui jälleen kerran kuin tanssi! Perian hoiti osansa täydellisesti, johon Jackalope oli etukäteenkin luottanut ennen töiden aloitusta. Omat taskunsa eivät myöskään jääneet tyhjäksi, joka sai taskuvarkaan virnuilemaan omahyväisesti satyyriä tuijottelemaan keskittyneen väen keskellä.
Tällä kertaa Jacka ei metsästänyt mitä tahansa, vaan pyrki etsimään vain ne kaikkein arvokkaimmat ja koreimmat korut ja aarteet. Turhaksi rihkamaksi luokitelluista helyistä luovuttiin heti ensikättelyssä palauttamalla ne takaisin sinne, mistä ne oli otettukin, mutta jos niissä oli yksikin sievä jalokivi, työnsi Jänis ne ahnaana vain omaan taskuunsa arvokkuudestaan huolimatta. Hän keksi kiville aina käyttöä! Turhat ketjut pystyi aina sulattamaan ja myymään arvometallina eteenpäin. Olisihan saman voinut tehdä jalokiville, mutta ne olivat aivan liian kauniita ja kiiltäviä pois annettavaksi!
Vaikkei keijuhaltia ollutkaan ehtinyt kerätä taskujaan täyteen arvokkuuksia, oli hän silti oppinut näiden päivien aikana Perianin työrytmin. Satyyri olisi kohta pitämässä taukoa, joten hänen täytyisi olla valmiina siihen että lumousloitsu haihtuisi taivaan tuuliin ja tavallinen päivärytmi näittenkin onnettomien otusten elämässä jatkuisi. Yksi seikka kuitenkin häiritsi Jackaa enemmän kuin muut, sillä paikalle oli saapunut myös eräs turha tuttavuus, jolta nulikka oli saanut jo kerran selkäänsä ja vain hiuksenmitalla ehtinyt pujahtaa sen jälkeen karkuun. Keijuhaltia ei tahtonut sen toistuvan.
Tuo valkeapartainen paholainen sai Jackan vetäytymään toimistaan täysin ja nielaisemaan niin että se melkein teki kipeää. Hiljakseen keijuhaltia lähti miehen suuntaan välillä vilkuillen astelemaan takavasemmalle, saavuttaen lopulta väkimassan rajan. Sen kummemmin jäämättä ihmettelemään tätä kurjaa sattumaa niille sijoilleen, päätti Jackalope palata suorinta tietä tapaamispaikalle. Perian tietäisi minne tulla sitten, kun esitykseltään joutaisi.
Delathos seurasi esitystä enemmän ja vähemmän kiinnostuneena, kunnes viimein se pakottava tunne seistä paikoillaan ja tuijottaa eteensä alkoi haihtua. Kuuraparta ehtikin miettiä minkä takia paikoillaan seisoi, kunnes muisti miksi oli tähän tullut. Jokin oli pakottanut hänet tulemaan lähemmäs tuota runoniekkaa, joka nyt ravisteli helisevää rahakippoansa jokseenkin tyytyväisenä.
Del hieraisi valkeaa leukapartaansa pitäessään silmällä sarvipään toimia ja sitä, kun tuo lähti loikkelehtimaan viimein pois paikalta. Koko tilanne vaikutti jotenkin.. hämärältä. Sangen epäilyttävältä. Luulisi runoilijan yrittävän tuuriaan jossain toisessa kadunkulmassa, kuin lähtevän puikkelehtimaan kohden kortteleita ja kaupungin laitaa. Eihän pieni seuraaminen ollut koskaan pahitteeksi, eihän?
Maisematasanne oli oletetusti tyhjillään ja täten rauhallinen paikka tavata. Kovin nyrpeänoloinen keijuhaltia istahti alas vain hieman kauemmas ylimmän tason kaiteesta olevalle penkille, kaivaen silmänruuakseen taskustaan yhden niistä uniikeista koruista, jonka oli onnistunut näpistämään viehättävältä rouvalta. Koru suorastaan huusi kuinka arvokas oli! Sen puhtaan turkoosi jalokivi kimalteli päivänvalossa, eikä kauniisti suunniteltu ketjukaan ollut mikään tavallinen, vaan erikoisesti kasaan punottu.
Jacka lepuutti tovin silmiään tuossa varmasti yhdessä maailman kauniimmassa korussa, jonka oli koskaan saanut käsiinsä, kunnes se kirjaimellisesti näpistettiin häneltä suoraa käsistä. Nuorikko hätkähti ja kääntyi salamana katsomaan paikalle saapunutta Periania, joka nyt piteli hänen koruaan käsissään ja ilmoitti virnuillen, että tämän koru kuului sorkkajalkaiselle.
Keijuhaltia lähes murahti ja kurtisti kulmiansa katsellessaan kuinka ahnaasti toinen tutkaili vuorostaan korua. Tuon ahnaan hetken Jacka päätti käyttää hyväkseen ponkaisemalla istuinsijoiltaan salamana kohden sarvipäätä ja yritti pyyhkäistä korun takaisin itselleen. Perian oli kuitenkin turhan silmälläpitävä ja yksinkertaisesti korun kuljettaminen kauemmas siitä minne Jackan käsi ulottui, sai keijuhaltian lopettamaan yrityksensä hyvin pian.
Anna se takaisin! taskuvaras tiuskaisi, ennen kuin lähti uudelleen yrittämään korun saamista takaisin. Hän ei aikonut luovuttaa uniikin aarteensa suhteen mistään hinnasta!
Paikalle tuota hulvatonta tapahtumaa saapui seuraamaan myös kolmas pyörä, joka oli ehtinyt jo luulla kadottaneensa valkean sorkkajalan näköpiiristään nyt kuitenkin löytäen tuon etsintäkuulutetun ryövärin seurasta!
Kas kas, mitäs meillä täällä on, pakkasherra totesi vielä toistaiseksi ystävällisesti, nostaen kätensä puuskaan syliinsä ja nojasi yhteen lehdettömään puuhun vain hieman etäämmälle kaksikosta. Teräväkielinen huiputtava taiteilija, kuuraparta aloitti, saaden jo nyt kiinnitettyä selvästi tilanteesta hämmentyneen Jackan huomion puoleensa, joka lakkasi sillä sekunnilla tavoittelemasta korua Perianilta, Sekä etsintäkuulutettu jäniksenkorvainen typerys. Et ansaitse saada enää vain selkääsi, ei sinut pitäisi ripustaa narun jatkoksi!, Delathos jatkoi, selvästi tämän toisen osapuolen kohdalla suurempaa ärtymystä tuntiessaan. Tästä tuo rikolliskaksikko ei vähällä selviäisi. Ei, jos se olisi hänestä kiinni!