Roswell nyökkäsi hymyillen, siemaisten viiniä lasistaan. Kuningas näki myös hyödyn pitäessään demonin rinnallaan päivästä toiseen vailla taukoja sen sijaan, että häätäisi tuon tiehensä "rentoutumaan". Henry oli aina sellainen, laittoi kaikkien hyvinvoinnin omansa eteen, mutta eihän sitä toiselle voinut valehdellakaan. Tosiasia oli kuitenkin se, että vaikka oli kuinka kova työ huolehtia pojasta tuon sairastellessa, olisi ollut vielä rankempaa jättää toinen yksin. Raakaahan se olisi ollut Roswellille, jos tuo oltaisiin hätistetty tiehensä muualle, tarkoitti Henry teollaan kuinka hyvää tahansa.
"Ei ole mitään syytä huolehtia siitä," demoni naurahti kuninkaan myöntymisestään huolimatta yrittäen huolehtia neuvonantajansa mielentilasta. Hän olisi niin rentoutunut, kuin vain pystyisi, siitä pojan ei todellakaan tarvinnut huolehtia... Mutta eihän toisen kuuluisi huolehtia hänestä nyt lainkaan, Henry oli se, jonka piti osata rentoutua ja levätä, että tervehtyisi. Sarvipää oli rennoimmillaan, kun kuningaskin oli. Olihan nuorukainen kovin kaikkea huolenpitoa vastaan ja koki tarpeen pitää huolen muista, mutta joskus piti osata mennä omaa luonnetta vastaan ja ottaa vastaan kaikki se apu, mitä pystyi saamaan. Kun toinen makoili ammeessaan niin tyytyväisenä, niin rentona, ei Roswellkaan voinut kuin hymyillä ja rentoutua itsekään.
Pitkä, kysyvä katse kuninkaan suunnalta oli kovin huvittava kuullessaan sarvipään tiivistelmän papittaren tapaamisesta. Eihän sitä voinut kuin myhäillä sen hiljaisuuden aikana ja odottaa, että toinen sanoisi siihen jotain... Ellei Henry sitten ollut niin äimänä, ettei saanut sanaakaan suustaan, silloin olisi ollut pakko selventää tilannetta hieman.
"Ei hän tainnut vihata päätöstänne alkujaankaan, epäili vain minua. Olenhan demoni, kirkko ei maalaa kaltaisistani hyvää kuvaa," Roswell hymähti vihdoin pojalle, yrittäen lannistaa pelot Ophelian raivosta, ennen kuin ne pääsisivät kunnolla edes valloilleen,
"Jos papitar luottaa minuun, olisi muiden hankala moittia hänen päätöstään ja olla moittimatta samalla kirkon päätöksiä. Uskoisin myös, ettei Ophelia arvostaisi mitään vihjailuja, mitkä voisivat tahria kenenkään maineen... Ja olisin kovin huolissani, jos niin nuori papitar pystyisi valehtelemaan ja esittämään niin vilpitöntä huomaamattani. Mihin tämä maailma olisikaan menossa?" Naurahdus kävi, lasin noustessa taas huulille.
"Olen demoni, ja säännöt ovat sääntöjä. On asioita, jotka voivat karkottaa meitä luotaan, enkä ole poikkeus. Tietenkin, toisten asioiden karkottava voima on heikompi ja tarpeeksi päättäväinen demoni menee läpi monestakin ilman sen suurempia ongelmia," demoni aloitti selventääkseen hieman toisen hämmennystä siitä, että kykeni olemaan temppelissä sarvistaan huolimatta. Pitihän sen kuulostaa oudolta, papitarkaan ei tainnut aivan odottaa sen olevan niinkin helppoa ja kivutonta. Ehkäpä se oli pelottavaakin, jos edes kirkko ei voinut suojella demoneilta...
"Se ei tarkoita tietenkään sitä, ettenkö tuntisi sitä. Kappeli ei ole mikään kaikista rentouttavin paikka teehetkelle, sen voin sanoa," Roswell jatkoi hymisten, vilkaisten kuninkaan suuntaan toisen peseytyessä.
((Kyllä, mukavan paksut sarvet, niitä saa kosketella ja hyväillä.
Ole hyvä, katsele sitä aikasi kuluksi. Jack ei niitä onnettomia jättäisi yksin, kuolisivat vain, jos hänen naisellisen pehmeät kädet eivät ole hoitamassa. Tulevaisuus on muuten mysteeri.))