Tulin, näin, mutten voittanut//Varattu for m'lady

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Tulin, näin, mutten voittanut//Varattu for m'lady

ViestiKirjoittaja Pappis » 25 Marras 2012, 00:45

Mäyrä

Mies oli lähtenyt liikkeelle varhain. Aurinko ei ollut ehtinyt edes harkita kurkistamista taivaanrannan takaa kun tummaan hupulliseen viittaan pukeutunut Mäyrä oli luikahtanut ulos kaupungista. Hänen työnsä siellä oli toistaiseksi tehty ja hänen oli nyt määrä tavata pari kollegaa, jotka veisivät hänen keräämänsä tiedon edelleen Hänen korkeudelleen ja tämän ylimmille upseereille. Sen jälkeen Mäyrän tulisi palata takaisin ihmisten kylää ja jatkaa työtään siellä eri persoonan turvin. Kotonaan hän ei ollut käynyt yli puoleen vuoteen ja mies alkoi jo kaivata poikaansa, jonka koulutusta hän oli jounut työnsä takia laiminlyömään. Huonoimmassa tapauksessa hänen taitonsa jäisivät vajaaksi, koska kaikkea ei voinut oppia kirjoista. Kokemus on paras opettaja, Mäyrä ajatteli ja pysähtyi hetkeksi tarkistamaan, että suunta oli oikea. Parin tunnin kävelyn jälkeen aamu alkoi sarastamaan ja kylmä metsäilma alkoi tuoksua kostealta sumun laskeutuessa. Mäyrän onneksi se ei ollut tarpeeksi sakeaa vaikeuttaakseen hänen etenemiseensä. Matka jatkui tasaisesti vaikka kerran pari hän joutui kiertämään ja piiloutumaan ihmisten partion tieltä. Hän ei halunnut herättää turhaa huomiota ensinnäkään siksi, ettei ollut taistelija eikä se myöskään kuulunut hänen toimenkuvaansa. Sotilaat katosivat sumuisen metsän uumeniin ja Mäyrän jatkoi matkaansa syvemmälle, kunnes vasta illan suussa, auringon painuessa jo mailleen, hän saapui aukiolle, jonka keskellä seisoi suuri rosoinen kivi. Paikka oli ehkä liian ilmeinen tapaamispaikaksi, mutta tarkoitus ei ollut jaaritella ikuisuuksia. Mäyrä halusi vain ojentaa eteenpäin raporttinsa ja saada tarkemmat tiedot koskien uutta tehtävänantoa. Tapaaminen ei kestäisi viittä minuuttia pidempää, jos sitäkään. Lisäksi aukealla paikalla olisi helpompi havaita kutsumattomat vieraat.
Mies käveli vaimein askelin kiven luokse ja katseli ympärilleen pitäen yhä hupun yllään. Ei kulunut kauaakaan, kun sumun seasta tuli kolme pitkää hahmoa. Jopa Mäyrän oli vaikeuksia kuulla heidän askeleensa.
"Mäyrä..." lyhyin haltia tervehti kallistaen päätään kumartaen ja Mäyrä teki samoin sanomatta sanaakaan.
"Sinulla on oletettavasti meille jotain", haltia sanoin ja ojensi kätensä pitkiä sormiansa koukistaen. Mäyrä nyökkäsi ja kaivoi sinetöidyn pergamenttikäärön kaapunsa uumenista ja ojensi sen haltialle, joka katsoi sinettiä arvioivasti. Hyväksynnän eleenä haltia väläytti kapean hymyn kasvoillensa ja antoi vastavuoroisesti Mäyrälle käärön, myöskin sinetöidyn, joka löysi pian tiensä miehen kaavun uumeniin.
"Kiitän", Mäyrä vastasi puhuen ensimmäistä kertaa tapaamisen aikana.
"Turvatkoon jumalat matkasi", haltiat sanoivat ja kääntyivät lähteäkseen. Mäyrä lausui samat toivotukset ja, kautta jumalien, heillä todella tulisi riittämään tekemistä näiden miehien kanssa.

//Tätä tietä Aksuttareni
Pappis
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 25 Marras 2012, 16:47

Alf


Kylmenevät aamut eivät todellakaan olleet mukavia hetkiä työtä tekevälle. Varsinkin, kun työ sattui sijoittumaan ulkoilmaan. Koska ajat olivat muuttuneet ja ihmiset alakynnessä sodassa, oli otettu myös käyttöön uusia keinoja vihollisten ja pettureiden kitkemiseksi. Vakoojia oltiin alettu parsimaan ihmisten kaupungista kaikin keinoin. Noista luvattiin suuria palkkioita, jos joku elävänä yhden kiinni sai. Taruolentoja tarkkailtiin entistä tarkemmin kylillä, mutta myös ihmisiä oli paljastunut haltioiden liittolaisiksi. Koko kansa meni kohta vainoharhaisuudesta sekaisin, kehen täällä nyt voisi luottaa?
Jokainen epäilyttävä henkilö oli tarkkailun alaisena. Epäilyttävää oli muun muassa lähteä aamuvarhaisella pois kaupungista, yksin, suunnaten metsään. Tällaisia henkilöitä varten oli kehitetty aivan omanlainen järjestelmä. Salaisena pidetyt ryhmät pitivät matalaa profiilia metsän reunalla, odottaen merkkiä kaupungista poistuvista henkilöistä. Merkki annettiin haukan muodossa. Kun joku epäilyttävä portinvartijoiden tai muurilla vartioivien mielestä lähti liikkeelle kaupungista, päästettiin haukka lentämään tietyissä paikoissa partioivien ryhmien luokse. Tällä kertaa harmaan huomaamaton haukka lehahti suoraan ryhmän luokse, jota väritti puoliverinen, omalla virnuilevalla persoonallaan.

Ryhmiin oli valittu henkilöitä, jotka olivat luotettavia, mutta ennen kaikkea hyviä varjostamaan ja liikkumaan ääneti metsässä. Kokoa ryhmillä oli viidestä kahdeksaan henkilöä, tässä kyseisessä iskuryhmässä oli kuusi henkilöä. Tummassa, hupullisessa viitassa kulkeva muukalainen saikin peräänsä laajalla alueella kulkevan ryhmän, jonka jokainen jäsen kulki omaa reittiään varjostaen mokomaa sopivan matkan päässä. Mitä pidemmälle matkaa tehdessä päästiin, sitä kyseenalaisemmalta tuon miehen käytös alkoi vaikuttaa. Ihmisten partioita tuo vältteli parhaansa mukaan ja selvästi oli suuntaamassa jonnekin, ei harhaillut vain satunnaisesti. Varjostaminen oli aikaa ja energiaa vievää touhua, sen takia tämä pitkä operaatio kävi uuvuttamaan itse kutakin.
Alf tosin jaksoi vaikka kokonaisen vuorokauden. Hänestä tämä oli hauskaa. Pieni jännitys kihelmöi kokoajan niskassa tosin osasyy kihelmöintiin oli pieni demoni, joka möyri puoliverisen riittoisassa kaulahuivissa. Rosokorvainen ei ollut päässyt eroon tuosta pienestä demonista, jonka noita hänen niskoilleen oli langettanut. Oikea räyhän henki, jos Alfilta kysyttiin. Joten, koska siitä ei päästy eroon, oli Alf keksinyt keinon piilottaa otus vaatteisiinsa. Yleensä tuo kymmensenttinen pirulainen pyörikin puoliverisen kaulaa koristavissa, pitkissä ja paksuissa kaulahuiveissa, ainakin näin kylmillä keleillä. Huiveista sai mukavasti myös muodostettua huppumaisen päähineen, samalla kun puolet huivista peittivät miehen kasvot, aina nenänvarteen asti. Asukokonaisuus oli tänään erittäin maastoon sulautuvaa väreiltään, harmaan eri sävyjä.

Lopulta pitkän taipaleen jälkeen saavuttiin aukealle. Varjostajat jäivät tarpeeksi kauas aukean reunoista, seuraamaan tilannetta eri suunnista. Kuinka ollakaan, paikalle saapui myös haltioita. Nyt ei ollut enää epäilystäkään, oliko tämä mies vakooja vai ei. Se, mitä haltiat ja mies puhuivat, ei kantautunut varjostajien korviin. Kuitenkin, käsimerkein kommunikoiden piiloistaan, annettiin käsky hyökätä, kun tämä lyhyt ja ytimekäs kääröjenvaihtotapaaminen oli ohitse.
Alta aikayksikön aseet vedettiin esiin ja käytiin toimeen. Ensimmäisenä hyökkäsi mies, joka käytti linkoa etäaseena. Muutama nopea pyöräytys ja ensimmäinen kivi lensi, iskeytyen suoraan yhden haltian takaraivoon. Oli sanomattakin selvää, ettei iskusta selvinnyt vammoitta.
Hyökkäys itsessään oli erittäin nopea ja lyhyt. Neljä miestä kävi haltioiden kimppuun, kun kaksi muuta keskittyi ihmiseen. Vihollisesta ei ollut vastusta yllätyshyökkäyksen sattuessa. Yksi haltioista tapettiin saman tien, tuon pistäessä liikaakin hanttiin. Kaksi muuta saatiin aisoihin, kuten myös vakoojakin. Vangit pakotettiin polvilleen ja noiden kädet sidottiin selän taakse. Jokainen riisuttiin aseista ja kaikki tärkeä irtaimisto kuten pergamentit takavarikoitiin. Pergamentteja ei kuitenkaan voitu lukea, sillä ne olivat kirjoitettu haltiakielellä. Tai no, yksi kykeni.

Kun vangit oltiin sidottu ja alettiin harkita seuraavaa siirtoa, kävi Alf röyhkeästi lueskelemaan pergamentteja patsastellessaan vankien edessä. Sotilaat keskustelivat ääneen vankien lähellä siitä, mitä noille tehtäisiin. Pahasti vuotava haltia piti kuulustella äkkiä, sillä tuo saattaisi menehtyä päähän kohdistuneen iskuun. Kaupunkiin oli liian pitkä matka, mutta lähellä sijaitseva metsäkylä voisi toimia hyvänä yöpymispaikkana. Kylässä oli turvallisempaa viettää yö, kuin keskellä metsää. Kylästä vangitkaan eivät päässeet pakenemaan niin helposti.
Puoliverisen katse kävi vilkaisemaan huvittuneena huppunsa suojista vankeja, samalla kun päätettiin lähteä suuntaamaan kohden kylää. Vangit kiskottiin kovakouraisesti ylös maasta ja työnnettiin matkaan.

Tovin kestävän matkan aikana sotilaat kävivät tietenkin mollaamaan niin haltioita, kuin kiinnijäänyttä vakoojaa. Herjaa heitettiin ja jos jotain vastaan uskalsivat sanoa, annettiin nyrkkien laulaa.
Kylä ei onneksi ollut kaukana ja pian saavuttiinkin tukkipuisen aidan omaavan kylän porteille. Sotilaat päästettiin sisään, jahka he saivat selvitettyä tilanteen. Ihmisvoittoisessa, pienessä kylässä katsottiin pitkään vankeja, jotka talutettiin kylän poikki kokoustalolle, jossa noita voitiin säilyttää lukitussa tilassa. Myös varjostaja ryhmä saattoi yöpyä kyseisessä rakennuksessa.
Kun taloksi oltiin asetuttu ja ulkovaatteet riisuttu, kävivät kuulustelemisessa loistavat sotilaat aloittamaan työnsä. Ensimmäisenä kuulusteluun joutui pahiten haavoittunut haltia. Muut vangit pidettiin erillisissä huoneissa, sidottuina, yhden vartijan ollessa läsnä. Näin pidettiin huoli, etteivät vangit puhuneet toisilleen. Alf sai ensimmäisenä vahtivuoron vakoojan luona.

Puoliverinen kävi astelemaan sisään huoneeseen, sulkien oven perässään. Kädessään vaatteitaan vähentänyt sotilas kantoi omenaa, jonka oli kirjaimellisesti kähveltänyt keittiöstä kun ohi oli kävellyt. Nälkähän tässä alkoikin olla jo kaiken sen metsässä hiipimisen jälkeen. Vaikka olikin ulkovaatteet jättänyt pois yltään, oli kaulahuivi yhä puoliverisen kaulalla. Enää huivi ei kuitenkaan peittänyt miehen kasvoja niin kärkkäästi, vaan lepäsi rennosti, kaulan ympärillä, peittäen korkeintaan alaleukaluun, ellei haltianpuolikas varta vasten koettanut hautautua huiviin. Demonin ryökäle seikkaili jossain niskan tienoilla, löysästi sidottujen hiuksien suojissa.
Olisit katsonut paremmin taaksesi Tummempi mies tokaisi istahtaessaan huoneen reunalla olevalle pöydälle Tai opettelisitte käyttämään kirjekyyhkyjä asevyöllä pyörivästä tupista käytiin vetämään esiin pieni puukko, jolla puoliverinen lohkaisi omenasta irti ensimmäisen palan.

Mikä ihme edes saa miehen liittymään suippokorviin? Hyvä jos sinua siellä edes pidetään missään arvossa Alf osasi puhua kokemuksella. Ei hän haltioita turhaan vihannut. Sen takia hänet olikin istutettu ennemmin tämän miehen seuraan, kuin viereisessä huoneessa istuvan haltian luokse. Alf olisi jo käynyt käsiksi haltiaan, mikäli moisen seuraan joutuisi. Vankeja ei saanut tappaa, ei ainakaan vakoojaa. Tuolle oli omat suunnitelmat kehitelty, jotka toteutettiin jahka kaupunkiin päästäisiin.


// Im here, once again. Tässä, ota pirusti tekstiä josta voit skipata alun lähes kokonaan koska laadidaadidaaa. Olen autohittien kuningatar //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Pappis » 25 Marras 2012, 18:07

Mäyrä ei kyennyt tiedostamaan kunnolla hyökkäyksen jälkeisiä tapahtumia. Yksi haltioista oli kuollut, toinen teki hidasta kuolemaa ja kolmas tultaisiin takuulla tappamaan. Heidät oli siduttu ja pergamentit oli viety, joskin hyökkääjistä kenenkään ei pitäisi saada niistä selvää. Koodattu haltiakieli ei ollut mitään maailman helpointa ymmärtää. Silti yksi heistä näytti kovasti yrittävän, mutta Mäyrä ei enää piitannut siitä. Hänen päähänsä mahtui ainoastaan se, että hän oli mokannut koko uransa edestä ja, jos ihmiset eivät häntä tappaisi, sen tekisivät haltiat. Samoin tulisi takuulla käymään hänen perheelleen, kun kävisi ilmi, että Mäyrän huolimattomuus sai aikaan kaiken tämän. No, sitä ennen olisi luvassa kuulustelut ja kidutukset vaikka mies arveli, ettei yksikään kidutuskammion välineistä kykenisi aiheuttamaan hänelle suurempaa tuskaa, kuin näin suuri epäonnistuminen tehtävässä. Se ei kuitenkaan estänyt ihmisiä kokeilemasta. Herjanheitolle Mäyrä ei vaivautunut edes nostamaan katsettakaan vaan pysyi koko ajan vaiti pitäen päänsä painuksissa. Sillä hän ansaitsi itselleen pari tuskallista nyrkiniskua, mutta muuten hän kohteli ihmissotilaita, kuin he olisivat olleet vain ilmaa.

Matka lähimpään kylään tuntui ikuisuudelta ja vaikka Mäyrä pitikin silmänsä auki mahdollisten pakotilaisuuksien suhteen, hän ei kuitenkaan voisi paeta ilman pergamenttikääröjä tai henkiinjääneitä tovereitaan. Mies kirosi itseänsä hiljaa koko matkan ajan ja melkein toivoi, että hänet surmattaisiin nopeasti.
Siinä vaiheessa, kun hänet sidottiin yksin koruttomaan huoneeseen, jota vahtimaan tuli rosokorvainen mies, Mäyrä tiesi, että tästä piinasta tulisi pitkä. Hän ei vaivautunut edes katsomaan sotilasta tuon puhuessa. Hän oli jo tietoinen, että hän olisi täytynyt turvata paremmin selustansa ja hitot, hän tiesi että hänen olisi kuulunut tehdä paremmin tuhat muutakin asiaa, niin nyt ei oltaisi tässä. Mäyrän olisi tehnyt mieli pyytää kohteliaasti sotilasta tunkemaan päänsä perseeseen ja vyörymään pois. Toisaalta, mitä vähemmän hän sanoisi, sen parempi. Kipua tulisi piisaamaan ihan tarpeeksi myöhemminkin.
"Olet haltia..." Mäyrä vastasi viimein hiljaa kiinnittäen huomionsa miehen korviin ja kasvonpiirteisiin, jotka viittasivat sen puoleen, "Miksi itse palvelet ihmisiä..." hän kysyi haluamatta erityisemmin kuulla vastausta, mutta arveli saavansa sellaisen terävän nyrkiniskun muodossa.

//Oih, kiitos teidän korkeutenne. Mä niin rakastan pitkiä vastauksia varsinkin, kun mun omat on tämmösiä tuhnuja :'D
Pappis
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 25 Marras 2012, 19:02

Jo muutenkin vaitonaisena pysyneen miehen puheliattomuus ei tullut yllätyksenä puoliveriselle. Ilmeisesti tuo ei ollut puheliasta sorttia, eikä tämä koko tilanne ollut kovin rupattelua herättävää. Alf saattoi vain arvailla, mitä miehen päässä liikkui, se oli kuitenkin varma, että vähemmästäkin sitä masensi. Mahtoiko mies potea omantunnontuskia virheistään, jotka maksoivat jo yhden ystävän hengen, pian kahden muunkin ja lopulta tuon oman? Todennäköisesti, niin Alf ainakin arveli. Alf ei silti kyennyt tuntemaan minkäänlaista sääliä vakoojaa kohtaan. Mitäs oli puolihuolimaton, mitäs jäi kiinni? Sai syyttää vain itseään, eikä Alf voinut kuin vahingoniloisesti virnuilla.
Jalat nousivat pöydän edessä olevalle jakkaralle, samalla kun ensimmäinen omenansiivu löysi tiensä pukinparran suuhun. Katse ei jaksanut edes pysyä miehessä, vaan harhaili siellä täällä tylsässä huoneessa. Syödessään omenaa kävi puoliverinen kaivamaan povitaskustaan pergamentit, jotka vangeilta oli takavarikoitu. Ne oli taiteltu moneen kertaan, rypistetty ja käyneet repeilemään reunoilta. Alf ei koskaan ollut kovin helläkätinen, minkään suhteen. Kuitenkin häneen luotettiin sen verran, että pukinparta sai papereita säilyttää. Hänhän oli ainoa, joka niitä saattaisi tulkata tällä hetkellä. Valitettavasti kieli oli tuttu, mutta Alfista ei ollut leikkimään salapoliisia koodauksien kanssa. Eipä miehen lukulahjoissa muutenkaan ollut kehumista. Hän ymmärsi lukemansa, ainakin jotenkuten.

Yhtä taitelluista papereista käytiin avaamaan, kunnes puoliverinen pysähtyi liikkeissään kuullessaan vangin sanat. Alta aikayksikön oli toisessa kädessä ollut omena lennähtänyt päin vakoojaa ja osui joko tuon otsalohkoon tai mäsähti vasten miehen takana olevaa puista pylvästä, johon tuo lattialla istuva mies oli sidottu.
Pukinparran kasvoilta saattoi nähdä, että sanat olivat osuneet ja upottaneet yhden taistelulaivan. Alf ei vieläkään pitänyt siitä, jos joku toi esille hänen puoliverisyytensä. Tosin, tämä mies kävi toteamaan, että Alf oli haltia. Halita?! Puoliveriseksi nimittely meni, mutta että täysiverinen haltia?!
Olen kaikkea muuta, mutta en haltia Tummempi miehistä kävi tokaisemaan haudanvakavana, samalla kun hypähti alas pöydältä. Askel vei lähemmäksi vakoojaa, samalla kun katse kävi laskeutumaan omissa käsissä oleviin pergamentteihin.
Joskin kielellisestä osaamisesta ei ole nyt haittaa Puoliverinen tokaisi yllättäen haltiakielellä, tuoden näin esille että olisi kykeneväinen tulkitsemaan papereiden tekstejä Mutta silti, vertaa minua kerran vielä haltioihin ja olet vainaa Eihän Alf voinut miestä tappaa, mutta aina sitä saattoi uhkauksia heittää.
Alf oli avaamassa suunsa jatkaakseen turhanpäiväistä rupattelua, kun viereisestä huoneesta kantautui tuskainen huudahdus, jota seurasi muutaman miehen räväkkä nauru. Seinällä käynyt katse laskeutui virnuillen takaisin vakoojaan.
Ystävälläsi ei taida mennä ihan niin hyvin, mitä sinulla Vahingonilo suorastaan paistoi puoliverisen kasvoilla taitaa tulla kuitenkin pitkä yö teille kaikille.


// Ota tästä lisää tuhnutteluja //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Pappis » 25 Marras 2012, 22:16

Ei tullut nyrkistä ei, mutta sotilaan viskaama omenan osuma ei siltikään ollut mikään maailman miellyttävin tunne. Omena kopahti lattialle jättäen hänen otsaansa vaimeasti punoittavan märän läntin.
Vakavasta äänensävystään huolimatta, sotilas kuulosti tulistuneelta ja miehen mielestä oli pienoinen ihme, ettei tuo ollut ja kalauttanut tuolia hänen päähänsä. Väsynyt ilme Mäyrän kasvoilla ei värähtänytkään vaikka toinen pienensikin etäisyyttä heidän välillään lausuen vakavia uhkauksia. Mäyrä ei pahoittaisi mieltään vaikka hän virantoimituksessa kuolisikin. Sillä tavoin ainakin varmistuisi, ettei hän kykenisi lipsauttamaan ihmisille huippusalaista tietoa. Sotilaan haltiankielen taito ei järkyttänyt häntä, sillä olihan heilläkin pakko olla edes yksi, joka osaisi sitä. Mitä järkeä muuten olisi jahdata vakoojia, joiden viestit kirjoitettiin lähes poikkeuksetta haltiaksi.
Seinän takaa kuuluva huuto sai Mäyrän toivomaan, että haltiat olisivat yhtä "onnekkaita". Hän ei viitsinyt käydä vastaamaan sotilaan letkautukseen vaan käänsi katseensa piittaamattomasti toiseen suuntaan. Vaikka hän vaikuttikin välinpitämättömältä, se ei kuitenkaan muuttanut sitä tosiasiaa, että ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, hän todella tunsi pelkoa ja epävarmuutta. Miten perheelleni nyt käy, olen häpäissyt sukuni ja kuninkaani, en halua pettää heitä, jumalat antakaa minun paeta täältä tai tappakaa minut nyt.

//tuhtuh
Pappis
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 25 Marras 2012, 23:03

Seinän toisella puolella pidettiin hauskaa ilman Alfia. Oli se elämä ilkeää. Siinä seistessään puoliverinen alkoi miettimään, koska vahdinvaihto mahdollisesti tapahtuisi. Mitään ei oltu sovittu, kai joku paikalle tupsahtaisi ennemmin tai myöhemmin. Jos tupsahtaisi, Alfille se oli oikeastaan se ja sama. Kellarikerroksessa sijaitsevasta huoneesta vakooja tuskin niin helposti karkasi ja jos tuo irti köysistään pääsi, niin minne mokoma ajatteli juosta? Ainoa tie ulos huoneesta oli ovi, joka vei käytävälle, jossa varmasti oli vähintään yksi elävä olento aina passissa.
Kyllästynyt katse pysyi hetken miehessä, joka ei käynyt vastaamaan mitään puoliverisen sanoihin. Jopas tuo tylsäksi rupesi. Tai no, jatkoi tylsää linjaansa. Vangit, jotka aukoivat päätään tai anelivat armoa, olivat huomattavasti viihdyttävämpiä, mitä tuppisuuna istuvat, masentuneet mukulat. Lopulta Alf hymähti kuivahkosti, kävellen sitten vangin ohi toiselle puolelle huonetta tutkimaan lipaston sisältöä.

Saa nähdä mitä sinulle keksivät, kun kaupunkiin päästään Alf jatkoi keskustelua toisen vaitonaisuudesta huolimatta Et ole kovin puheliasta tyyppiä, sen jostain syystä huomaa.
Heidän pitänee siis keksiä jotain, millä sinut saa puhumaan Et kai sattumalta perhettä omista? Hah sehän olisi sopivaa, jos vaimon ja pari naperoa olisit hankkinut. Kuulustelijat kun eivät kaihda keinoja vakoojien suhteen.. Alfilla ei ollut hajuakaan siitä missä vakooja asui, saatikka oliko tuolla perhettä. Hän ei tiennyt, oliko vakooja ihmisten kylissä asusteleva takin kääntäjä vai haltioiden keskuudesta lähetetty vakooja. Oli siis hyvinkin mahdollista, että miehen perhe mikäli sellaista siis olikaan olisi joko ihmisten parissa tai haltioiden keskuudessa. Oli miten oli, yleensä mahdollisen perheen tuominen esiin kidutuksen yhteydessä pisti vangit miettimään tilannettaan ja panikoimaan.
Tai sama se, perhe, rakas, salarakas, veljiä tai siskoja Kaikki käy Puoliverinen jatkoi kävellessään nyt takaisin ihmisen luokse, käyden nojaamaan käsivartensa vasten samaisen tolpan toista sivua, johon vakooja oli sidottu, katsoen tuota nyt alakanttiin toisen selän takaa.
Ehkä jos kertoisit nyt kaiken, saisit perillä nopean teloituksen Nopean, tuskattoman teloituksen kädet kävivät nousemaan puuskaan lauseiden lomasta. Eihän Alf kuulustelija ollut, mutta hän saattoi aina aikansa kuluksi helpottaa ammattilaisten työtä, jos jotain saattoi saada irti.


// SNNNNNIFFFFFFF //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Pappis » 25 Marras 2012, 23:47

Mäyrä ei jaksanut pahemmin välittää sotilaan puheista, niillä ei ollut juuri merkitystä. Hän ei aikonut puhua eikä ihmisillä olisi mahdollisuutta uneksiakaan päästä käsiksi hänen perheeseensä, joten uhkaukset kaikuivat kuuroille korville. Kuninkaan suhtautuminen asiaan huolestutti häntä enemmän... Veli, Mäyrä ajateli, kun sana nousi esille. Bat tosiaan oli ihmisten kaupungissa tähän aikaan vuodessa ja hänet olisi sen suhteen helppo löytää, mutta päällisin puolin oli mahdotonta, että haltioiden vakoojan ja ihmisten puolen puoskarin välillä olisi mitään yhteyttä. Lisäksi Bat varmaan lupautuisi auttamaan sotilaita Mäyrän kiduttamisessa tai keittelisi totuusseerumin. Mäyrä ei epäillyt etteikö hänen veljensä kykenisi siihen, joten olisi parasta kaikille, että hän ei saisi tietää tästä. Kaksi haltiaa ja isoveli koekaniineiksi olisivat liian hyvää ollakseen totta sille miehelle.

"...Minulle kelpaa ihan tavallinen teloitus, kiitos..." Mäyrä vastasi sotilaan tarjoukselle hiukan aiempaa kuuluvammin. Hän ei oikeastaan enää uskonut näkevänsä haltioiden kaupunkia tai vapautta ylipäätänsäkään. Jos kuolema oli tullakseen, tulkoot. Miten se loppujen lopuksi tulisi, oli yhdentekevää. Oman kielensä voisi aina purra pois, mutta sielunsa sopukoissa Mäyrä ei halunnut tehdä sitä itselleen. Ei vielä.
Pappis
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 26 Marras 2012, 00:04

Niukkasanainen vakooja ei todellakaan ollut helposti provosoitavissa, näemmä. Sääli sinänsä. Tuon mököttäminen alkoi jo kyllästyttää sotilasta, joka olisi juuri nyt antanut mitä vain, jotta pääsisi kapakkaan tuhlaamaan rahoja ja etsimään jonkinlaisen sängynlämmittäjän yhdeksi illaksi itselleen. Hän voisi olla viettämässä rattoisaa iltaa tuttavien seurassa, eikä seisoskella lapsenvahtina kärähtäneelle vakoojalle. No, itsepähän hän oli työnsä valinnut, ei kai siinä käynyt itkeminen. Kismitti se silti, ei Alf olettanut että yhden mokoman nappaamisessa kuluisi kokonainen päivä, saatikka että yö piti viettää jossain muualla kuin kotikulmilla. Alf ei tykännyt matkaamisesta eikä pikkukylissä yöpymisistä. Noidan kylässä hän oli saanut jo tarpeeksi majailua tuntemattomassa kyläpahaisessa tälle vuodelle.
Hah! Sinun teloituksesi tuskin tulee edes olemaan lähelläkään tavallista Puoliverinen naurahti kuivahkosti, katsellessaan alas vakoojaan.
Yllättäen Alf kävi nojaamaan irti tolpasta ja sen pahemmin varoittamatta potkaisi kovaa, säälimättä ihmistä kyljen tienoille. Hänellä oli tylsää ja ainoa viihdyke tällä hetkellä oli vakooja. Tappaa tuota ei voinut, mutta ainahan sitä voisi purkaa paineitaan mokomaan.
Olet harvinaisen tylsää seuraa mikä ikinä nimesi onkaan Haltia tokaisi potkunsa jälkeen, kävellessään huoneen ovelle.

Alf avasi oven ja huudahti käytävään, kysellen porukoilta suunnitelmia. Mikä oli illan ohjelma? Tapahtuiko jotain kivaa vielä? Saisiko hän pitää kivaa vakoojan kanssa? Vähän vain potkia-- Tai siis kuulustella? Ihan pikkaisen vain? Nätisti jos olisi? Ei, ei toista sentään tapettaisi.
Hetken tummempi mies huuteli käytävässä muiden kanssa, kunnes tuolle annettiin vihdoista viimein lupa vapaiden käsien suhteen, niin kauan, kun vakooja ei ollut hengen vaarassa eikä Alf saattaisi miestä siihen kuntoon, ettei pystyisi huomenna puhumaan. Hienoa, jotain tekemistä pitkään iltaan! Se, miten ihmiset puhuivat vangeista oli suorastaan alentavaa. Noista keskusteltiin, kuin he olisivat vain esineitä. Leluja, joita pikku lapset kävivät omimaan omikseen, eivätkä jakaneet muiden lasten kanssa hiekkalaatikolla leikkiessään.
Saamme pitää hauskaa keskenämme! Voi kuinka kivaa.. paitsi ei ehkä sinusta Alf kävi tokaisemaan kun viimein sulki oven ja kääntyi kohden miestä Toki, ainahan voit leikkiä kilttiä ja tehdä kaikesta helpompaa itsellesi Askel kävi lähestymään jälleen miestä.
Pelataanko peliä, jossa sinä vastaat kysymyksiini ja jos et vastaa, minä tirvaisen sinua vapaavalintaiseen paikkaan? Haltia kävi kyykistymään ihmisen tasolle, päästyään tuon lähelle Minusta se olisi kiva peli tähän tylsään iltaan.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Pappis » 26 Marras 2012, 00:42

Mäyrä oli tottunut kipuun tai paremminkin hänet oli totutettu siihen. Vakoojan tuli sietää kipua ja kestää kidutusta, mutta hän ei silti voinut olla urahtamatta, kun sotilaan potku iskeytyi hänen kylkeensä lyöden ilman pois hänen keuhkoistaan. Mäyrä yritti haukkoa henkeä mahdollisimman huomaamattomasti ja hiljaa, koska hän ei halunnut suoda sitä iloa sotilaalle, että tuo näkisi hallitsemattomia ilmeitä hänen kasvoillaan. Sitä hän ei soisi kellekään ihmisten puolella olevalle.
Sotilas poistui huoneesta jättäen Mäyrän tasailemaan hengitystään ja kiroamaan tilannettaan. Hän voisi alkaa vetämään roolia, esittää kovempaa kuin todellisuudessa onkaan tai jotain vastaavaa. Voisi hän toki valehdella kysymyksiin ummet ja lammet eikä toinen ikinä huomaisi sitä, mutta silloin kun faktat tarkistettaisiin pergamenteistä... Mäyrä päätti hylätä nämä ideat, koska parhaimmassakin tapauksessa hän vain lykkäisi varmaa ovat. Pari oikeaa valhetta sinne ja tänne ja sotilaat päästäisivät hänet itse vapaaksi.
Mies ei ehtinyt viedä ajatuksiaan pidemälle, kun sotilas palasi sulkien oven perässään. Hän lupaili leikkiaikaa, mistä Mäyrä arveli kuulustelunsa alkavan etuajassa. Sotilaan puheet ja ehdotukset ansaitsivat miehen osalta arvioivan kulman kohotuksen.
"En ole sopivalla tuulella peleihisi", Mäyrä vastasi tietäen, että sillä ei ollut paskaakaan merkitystä. Monoa tulisi taas kylkeen, mutta sillä ei saavutettaisi mitään muuta kuin hengitysvaikeudet loppu yöksi. Ja ehkä pari murtunutta luuta...
Pappis
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 26 Marras 2012, 01:07

// ehkä kaiketi joku pieni K-Agna varoitus tähän, nam //


Ei ollut yllätys taaskaan, että vakooja pysyi tyynenä kuin viilipytty. Tuskin tuo nyt vakooja olisi ollut, jos olisi herkkähipiäinen. Siltikin, Alf piti tätä miestä yhä harvinaisen tylsänä tapauksena. Kipua tuo ei näyttänyt pelkäävän eikä pahemmin potkusta ollut huutanut, joten fyysinen mätkiminen tuskin tuotti mitään tulosta. Mutta, ehkä miestä voisi nöyryyttää.. Siinä Alf oli hyvä, omalla tavallaan.
Enkä minä ole sopivalla tuulella mykkäkouluusi Puoliverinen tokaisikin vastaukseksi ja sen sileän tien oli noussut kyykystä ja potkaissut miestä uudemman kerran vatsan tienoille.
Enkä ole sopivalla tuulella tyhjänpanttina istuskeluun Uusi potku, jälleen kylkeen, samalla kun haltianpuolikas lähti kiertämään miestä ympäri.
Ja en todellakaan ole sopivalla tuulella sääliäkseni sinua mitenkään mutta se tuskin lieni edes yllätys? Jälleen uusi potkaisu, tällä kertaa lantion seudulle.
Voisin olla juuri nyt kotona, viettämässä iltaa lämpimässä kapakassa tai miksei jo saman tien jonkun hempukan kanssa sängyssä. Sen sijaan olen täällä sinua vahtimassa, etkä ole edes hauskaa seuraa Alf kävi jälleen kyykistymään vakoojan tasolle, tällä kertaa tuon ylle, ollen näin turhankin lähellä, lähes miehen sylissä.
Ja tiedätkö mitä? Käsi kävi säälimättä tarraamaan kiinni toisen ruskeaan pehkoon, vääntäen ihmisen kasvot kohden puoliverisen omia, jotka olivat jo mahdollisesti rikkoneet sen sopivan etäisyyden rajan. Alfilla kun ei ollut aikeitakaan pysytellä sopivalla etäisyydellä. Ohi mennen miehen takaraivo käytiin myös iskemään astetta rajummin vasten tolppaa takana Sinä saat luvan korvata sen minulle.

Virne puoliverisen kasvoilla oli ilkeä, mutta samalla myös harvinaisen vihjaileva. Ylimielinen katse kävi vilkaisemaan alas, pitkin vakoojan kehoa, palaten kuitenkin nopeasti takaisin tuon kasvoihin. Oli kaiketi sanomattakin selvää, mitä puoliverisen mielessä liikkui.
En tiedä mitä ystävällesi tehdään viereisessä huoneessa, mutta veikkaan, että sinun yösi tulee olemaan kamalampi Vapaana oleva käsi kävi vetämään asevyöltä esiin puukon. Kylmä terä lähti kevyesti liukumaan pitkin vakoojan kaulan ihoa, lähtien lopulta seikkailemaan tuon ylle jätetyn vaatekerraston päälle rintakehän ja vatsan tienoille.
Nimi on Alf Eregion.. ja sinun on parasta muistaa se nimi Teräaseen kärki kävi seikkailemassa lähellä vakoojan yksityisiä alueita, suorastaan pelottavan lähellä. Välillä veitsen terä kävi painautumaan syvemmälle vaatteisiin, mutta suurimmaksi osaksi se vain lipui kevyesti pinnalla.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Pappis » 26 Marras 2012, 18:55

//notta kuulostaa hyvältä. Pikku agnat pysykööt pois tai tulee Paha Pukki ja syö.

Ensimmäinen isku vatsan tiimoille, toinen kylkeen ja kolmas lantioon. Kyljen kohdalla Mäyrä päästi tuskaisen urahduksen. Seuraava isku sinne ja takuulla murtuisi luu. Ranteet valittivat kivusta kehon yrittäessä hakeutua lattion tasalle, mutta pylvään taakse sidotut kädet eivät antaneet myöten. Hänen oli pakko istua huonossa asennossa ja kestää samalla sotilaan herjaa ja valitusta siitä kuin tuo ei saisi pesää tänään. "Otan osaa..." Mäyrä mutisi lähes kuulumattomasti ja yritti saada kivun tunnetta yläruumiissaan tasattua.
Sotilaan kyykistyessä lähemmäs Mäyrä mulkaisi tuota mitäänsanomattomasti kulmiensa alta. Hän ei ollut vihainen, koska fyysinen väkivalta kuului kuulusteluihin ja vakoojat olivat kaikkea muuta kuin poikkeuksia. Tämäkin oli todennäköisesti pelkkää kevyttä alkulämmittelyä ja kaupungissa heitä odottaisi todellinen kiva. Ruoskimista, rautaneitoja, kynsien ja hampaiden repimistä irti, mitä kaikkea näitä nyt on.
Hetken sotilas piteli Mäyrää tämän hiuksista niin lähellä kasvojaan, että tuo olisi kyennyt laskemaan pisamat hänen kasvoiltaan. Lähes samantien Mäyrä kykeni laskemaan ilmassa leijuvat tähdet, kun hänen takaraivonsa iskettiin voimalla puista pylvästä vasten. Kipu poltteli vihlovana ja hän puri hammasta voihkaisten. Sotilaan uhkaus jäi leijumaan ilmaan samoin kuin tuon katse, joka tuntui jopa iholla eikä Mäyrä erityisemmin pitänyt siitä tunteesta. Puukon teräkin tuntui tervetulleemmalta ihoa vasten. Ainakin niin kauan, kun se ei vieraillut inhottavan lähellä arkoja alueita. Hän sai kuitenkin pidettyä pokerinaamansa yllä, vaikka hengitys oli aiempien iskujen takia yhä raskas. Vain jumalat tiesivät kauan kestäisi, että sekin pettäisi.

//hahhaa ja Mäyrä pysyy vaiti eikä vie tarinaa etiäpäin 8D
Pappis
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 27 Marras 2012, 02:43

// Notta K-Agna varoitukset jatkukoopi


Vieläkään ei mies käynyt pahemmin kielenkannattimiaan hölläämään. Ei sillä että Alf olisi jaksanutkaan aina kuunnella papatusta toisilta, mutta tänä iltana jonkinlainen keskustelu olisi ollut mieluisaa. Olihan tässä koko päivä vietetty melko lailla hiljaisuudessa, varjostaessa kun ei voinut pahemmin keskustella. Telepaattisesti kyllä, mutta valitettavasti ihmiset eivät mokomaan kyenneet. Alfiltakin moinen isänpuolelta peritty taito oli päässyt ruostumaan.. tuskin hän osasi edes enää.
Eipä tämän miehen ilmekään käynyt värähtämään suuremmin, vaikka tummempi tapauksista oli lähes kirjaimellisesti iholla. Alf saattoi tuntea miehen raskaaksi käyneen hengityksen omalla ihollaan, pitäessään miehen kasvoja yhä kohden omiaan. Virne ei ottanut häipyäkseen pukinparran kasvoilta, intensiivisen katseen tarkkaillessa tätä pokerinaamaista vakoojaa.

Sinua lienee turha edes uhkailla millään Alf jatkoi löpinäänsä samalla kun päästi irti ruskeasta pehkosta Aikalailla kaikki armeijauralle eksyvät ja erikoistehtäviin erikoistuvat ovat kasvattaneet itselleen korkean kipukynnyksen ja osaavat olla epäitsekkäitä tai ainakin niin olen olettanut.
Häikäilemättä kävi puoliverinen tarraamaan vakoojan valkeasta paidasta kiinni ja puukkoa apuna käyttäen repi vaatekappaleen kahtia. Koko toimenpiteen ajan pysyi tummahipiän katse päättäväisen ilkeänä vakoojan kasvoissa, etsien kaikkia mahdollisia ilmeenpoikasia muuten niin kivettyneiltä kasvoilta.
Mutta eihän minun sinua tarvitsekaan kuulustella Puukko jatkoi vakoojan keskivartalolla seikkailua, tällä kertaa ihossa kiinni. Sinne tänne saattoikin tulla pieniä pintaviiltoja, aina kun puoliverinen ei täysin keskittynyt puukkonsa pyörittelyyn Riittää vain, että talutamme teidät huomenna takaisin kaupunkiin ja annamme ammattilaisten hoitaa homman. Tosin, ehkä silkasta mielenkiinnosta saattaisin tulla katsomaan sitä rumaa toimitusta. Haluaisin niin kovasti nähdä jotain ilmeitä noilla tylsillä kasvoillasi Puukko kävi yllättäen nousemaan nopeasti vakoojan leuan alle, pakottaen tuon joko kohottamaan kasvojaan tai kääntämään ne sivulle.
Joko sitten tuskaisia, nöyryytettyjä tai nauttivia ilmeitä


// Mäyrä senkin torso. Suu auki että Alf pääsee sisään. //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Pappis » 23 Joulu 2012, 18:47

//Notta joo

Mäyrä oli aavistuksen verran hyvillään, kun Alf tajusi uhkailun hyödyttömyyden. Hän ei välttämättä jaksaisi kuulla puolihaltian epätoivoisia lupauksia etsiä vakoojan perhe käsiinsä ja laittaa heidät kärsimään tai jotain muuta yhtä omaperäistä. Se oli jollain tavalla suloista ja samalla kovin turhaa.
Uhkailu oli myös kidutuskeinoista kivuttomin ja nyt, kun se oli osoittautunut tehottomaksi Mäyrän kohdalla, oli aika yrittää jotain muuta. Miehen keho jännittyi ensimmäisen viillon repiessä hänen paitansa rikki ja veitsen jatkaessa vaarallista tanssiaan ihoa vasten. Pieniä punaisia viiltoja tuli sinne tänne, mutta ne eivät tuntuneet edes itikanpureman vertaa. Alfin tyhjät sanat eivät kyenneet ärsyttävään edes itikan ininän vertaa. Hyvän paidan pilalle meneminen oli kyllä harmillista, mutta ei tarpeeksi, että Mäyrä suostuisi antamaan Alfille edes lentävän paskan verran huomiota.
Paitsi silloin kuin kylmä terä tuntui yllättäen hänen leukansa pakottaen hänet nostamaan väsyneen katseensa puolihaltian puoleen. Mäyrä ei ollut varma, mitä mies loppuosalla tarkoitti. Miksi ihmisten sotilas haluaisi nähdä haltioiden vakoojan nautinnollisten tunteiden vallassa? Mielihyvän tuottaminen kuulusteltavalle vangille tuntui kaikin puolin järjettömältä idealta, eikä Mäyrä välttämättä tahtonut edes tietää, mitä sotilas ajoi takaa. Hän tyytyi vain tuijottamaan Alfia suoraan silmiin ja näyttämään siltä, että häntä melkein kiinnosti se, mitä tämä oli tekemässä.
Pappis
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 13 Tammi 2013, 17:17

// Notta se pervoiluvarotus yhä //


Vieläkään ei tästä miehestä irronnut mitään reaktioita, saatikka sitten sanoja. Alf ei voinut kieltää etteikö moinen reagointi olisi ollut omalla tavallaan äärimmäisen ärsyttävää, mutta eipä Alf juuri nyt hakenut ihmiseltä minkäänlaisia tunnustuksia. Etusijalla olivat puoliverisen tarpeet, eivät mahdolliset tiedot tai tunnustukset, saatikka sitten vakoojan henkilökohtaiset mielipiteet. Mielipiteistä Alf välitti vähiten.
Ylimielisen huvittunut katse seuraili miehen kasvoja, terän pysyessä yhä toisen kaulalla. Puoliverisen kasvoja koristi myös jokseenkin pahaa enteilevä virne. Ne jotka Alfin tunsivat, osasivat sanoa, ettei tuota virnettä yleensä mitään hyvää seurannut. Tai no, riippui keneltä kysyttiin ja mistä toiset pitivät. Alf ainakin oli aina tyytyväinen.
Joko et käsitä tilannetta tai sitten et vain väliä, mitä on seuraava Puoliverinen kehräsi nojautuessaan lähemmäksi vakoojaa, samalla kun vapaana oleva käsi lähti seikkailemaan toisen lantiolla, pienin, kevyin hipaisuin kulkien lähemmäksi intiimialueita.

Tämä voisi olla sinullekin paljon hauskempaa, jos virittäisit mielesi pelituulelle. Itse tykkään suuresti uhkapeleistä Hitaasti alhaalla seikkaileva käsi kävi siirtymään hitaasta ja kevyestä koskettelusta kovempiin otteisiin, koko kämmenen käydessä hieromaan toisen miehuutta kankaan läpi. Mikäli vakooja yritti jalkansa sulkea, kävi lähellä kyykkivä haltia potkaisemaan tuon jalat kauemmaksi. Ihmiselle ei annettu mahdollisuutta käydä estämään tunkeutuvaa, intiimiä kosketusta. Toinen käsi piti yhä terää miehen kaulalla. Mikäli pää olisi liikkunut vähääkään, kävi terä viiltämään ihoa. Toisin sanoen vakoojan kannatti nyt pysyä vain paikoillaan, sillä jokainen pakoon pyrkivä liike tultaisiin tukahduttamaan enemmän tai vähemmän väkivaltaisesti.
Kertoisitko nimesi. vai kutsunko sinua vain.. vakoojaksi?


// KAKSSKJDFKJAKJA Sain vastattua pyllysti mutta pyllyä sitä kohta kosketellaankin
eikun //


// 6.2.2013

Vedän hahmoni pois kun täällä on vähän hiljaista. Ota yhteyttä sitten jos ja kun haluat jatkaa, niin katsotaan, miten edetään O3O //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt


Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron