Kirjoittaja Aksutar » 25 Marras 2012, 16:47
Alf
Kylmenevät aamut eivät todellakaan olleet mukavia hetkiä työtä tekevälle. Varsinkin, kun työ sattui sijoittumaan ulkoilmaan. Koska ajat olivat muuttuneet ja ihmiset alakynnessä sodassa, oli otettu myös käyttöön uusia keinoja vihollisten ja pettureiden kitkemiseksi. Vakoojia oltiin alettu parsimaan ihmisten kaupungista kaikin keinoin. Noista luvattiin suuria palkkioita, jos joku elävänä yhden kiinni sai. Taruolentoja tarkkailtiin entistä tarkemmin kylillä, mutta myös ihmisiä oli paljastunut haltioiden liittolaisiksi. Koko kansa meni kohta vainoharhaisuudesta sekaisin, kehen täällä nyt voisi luottaa?
Jokainen epäilyttävä henkilö oli tarkkailun alaisena. Epäilyttävää oli muun muassa lähteä aamuvarhaisella pois kaupungista, yksin, suunnaten metsään. Tällaisia henkilöitä varten oli kehitetty aivan omanlainen järjestelmä. Salaisena pidetyt ryhmät pitivät matalaa profiilia metsän reunalla, odottaen merkkiä kaupungista poistuvista henkilöistä. Merkki annettiin haukan muodossa. Kun joku epäilyttävä portinvartijoiden tai muurilla vartioivien mielestä lähti liikkeelle kaupungista, päästettiin haukka lentämään tietyissä paikoissa partioivien ryhmien luokse. Tällä kertaa harmaan huomaamaton haukka lehahti suoraan ryhmän luokse, jota väritti puoliverinen, omalla virnuilevalla persoonallaan.
Ryhmiin oli valittu henkilöitä, jotka olivat luotettavia, mutta ennen kaikkea hyviä varjostamaan ja liikkumaan ääneti metsässä. Kokoa ryhmillä oli viidestä kahdeksaan henkilöä, tässä kyseisessä iskuryhmässä oli kuusi henkilöä. Tummassa, hupullisessa viitassa kulkeva muukalainen saikin peräänsä laajalla alueella kulkevan ryhmän, jonka jokainen jäsen kulki omaa reittiään varjostaen mokomaa sopivan matkan päässä. Mitä pidemmälle matkaa tehdessä päästiin, sitä kyseenalaisemmalta tuon miehen käytös alkoi vaikuttaa. Ihmisten partioita tuo vältteli parhaansa mukaan ja selvästi oli suuntaamassa jonnekin, ei harhaillut vain satunnaisesti. Varjostaminen oli aikaa ja energiaa vievää touhua, sen takia tämä pitkä operaatio kävi uuvuttamaan itse kutakin.
Alf tosin jaksoi vaikka kokonaisen vuorokauden. Hänestä tämä oli hauskaa. Pieni jännitys kihelmöi kokoajan niskassa tosin osasyy kihelmöintiin oli pieni demoni, joka möyri puoliverisen riittoisassa kaulahuivissa. Rosokorvainen ei ollut päässyt eroon tuosta pienestä demonista, jonka noita hänen niskoilleen oli langettanut. Oikea räyhän henki, jos Alfilta kysyttiin. Joten, koska siitä ei päästy eroon, oli Alf keksinyt keinon piilottaa otus vaatteisiinsa. Yleensä tuo kymmensenttinen pirulainen pyörikin puoliverisen kaulaa koristavissa, pitkissä ja paksuissa kaulahuiveissa, ainakin näin kylmillä keleillä. Huiveista sai mukavasti myös muodostettua huppumaisen päähineen, samalla kun puolet huivista peittivät miehen kasvot, aina nenänvarteen asti. Asukokonaisuus oli tänään erittäin maastoon sulautuvaa väreiltään, harmaan eri sävyjä.
Lopulta pitkän taipaleen jälkeen saavuttiin aukealle. Varjostajat jäivät tarpeeksi kauas aukean reunoista, seuraamaan tilannetta eri suunnista. Kuinka ollakaan, paikalle saapui myös haltioita. Nyt ei ollut enää epäilystäkään, oliko tämä mies vakooja vai ei. Se, mitä haltiat ja mies puhuivat, ei kantautunut varjostajien korviin. Kuitenkin, käsimerkein kommunikoiden piiloistaan, annettiin käsky hyökätä, kun tämä lyhyt ja ytimekäs kääröjenvaihtotapaaminen oli ohitse.
Alta aikayksikön aseet vedettiin esiin ja käytiin toimeen. Ensimmäisenä hyökkäsi mies, joka käytti linkoa etäaseena. Muutama nopea pyöräytys ja ensimmäinen kivi lensi, iskeytyen suoraan yhden haltian takaraivoon. Oli sanomattakin selvää, ettei iskusta selvinnyt vammoitta.
Hyökkäys itsessään oli erittäin nopea ja lyhyt. Neljä miestä kävi haltioiden kimppuun, kun kaksi muuta keskittyi ihmiseen. Vihollisesta ei ollut vastusta yllätyshyökkäyksen sattuessa. Yksi haltioista tapettiin saman tien, tuon pistäessä liikaakin hanttiin. Kaksi muuta saatiin aisoihin, kuten myös vakoojakin. Vangit pakotettiin polvilleen ja noiden kädet sidottiin selän taakse. Jokainen riisuttiin aseista ja kaikki tärkeä irtaimisto kuten pergamentit takavarikoitiin. Pergamentteja ei kuitenkaan voitu lukea, sillä ne olivat kirjoitettu haltiakielellä. Tai no, yksi kykeni.
Kun vangit oltiin sidottu ja alettiin harkita seuraavaa siirtoa, kävi Alf röyhkeästi lueskelemaan pergamentteja patsastellessaan vankien edessä. Sotilaat keskustelivat ääneen vankien lähellä siitä, mitä noille tehtäisiin. Pahasti vuotava haltia piti kuulustella äkkiä, sillä tuo saattaisi menehtyä päähän kohdistuneen iskuun. Kaupunkiin oli liian pitkä matka, mutta lähellä sijaitseva metsäkylä voisi toimia hyvänä yöpymispaikkana. Kylässä oli turvallisempaa viettää yö, kuin keskellä metsää. Kylästä vangitkaan eivät päässeet pakenemaan niin helposti.
Puoliverisen katse kävi vilkaisemaan huvittuneena huppunsa suojista vankeja, samalla kun päätettiin lähteä suuntaamaan kohden kylää. Vangit kiskottiin kovakouraisesti ylös maasta ja työnnettiin matkaan.
Tovin kestävän matkan aikana sotilaat kävivät tietenkin mollaamaan niin haltioita, kuin kiinnijäänyttä vakoojaa. Herjaa heitettiin ja jos jotain vastaan uskalsivat sanoa, annettiin nyrkkien laulaa.
Kylä ei onneksi ollut kaukana ja pian saavuttiinkin tukkipuisen aidan omaavan kylän porteille. Sotilaat päästettiin sisään, jahka he saivat selvitettyä tilanteen. Ihmisvoittoisessa, pienessä kylässä katsottiin pitkään vankeja, jotka talutettiin kylän poikki kokoustalolle, jossa noita voitiin säilyttää lukitussa tilassa. Myös varjostaja ryhmä saattoi yöpyä kyseisessä rakennuksessa.
Kun taloksi oltiin asetuttu ja ulkovaatteet riisuttu, kävivät kuulustelemisessa loistavat sotilaat aloittamaan työnsä. Ensimmäisenä kuulusteluun joutui pahiten haavoittunut haltia. Muut vangit pidettiin erillisissä huoneissa, sidottuina, yhden vartijan ollessa läsnä. Näin pidettiin huoli, etteivät vangit puhuneet toisilleen. Alf sai ensimmäisenä vahtivuoron vakoojan luona.
Puoliverinen kävi astelemaan sisään huoneeseen, sulkien oven perässään. Kädessään vaatteitaan vähentänyt sotilas kantoi omenaa, jonka oli kirjaimellisesti kähveltänyt keittiöstä kun ohi oli kävellyt. Nälkähän tässä alkoikin olla jo kaiken sen metsässä hiipimisen jälkeen. Vaikka olikin ulkovaatteet jättänyt pois yltään, oli kaulahuivi yhä puoliverisen kaulalla. Enää huivi ei kuitenkaan peittänyt miehen kasvoja niin kärkkäästi, vaan lepäsi rennosti, kaulan ympärillä, peittäen korkeintaan alaleukaluun, ellei haltianpuolikas varta vasten koettanut hautautua huiviin. Demonin ryökäle seikkaili jossain niskan tienoilla, löysästi sidottujen hiuksien suojissa.
Olisit katsonut paremmin taaksesi Tummempi mies tokaisi istahtaessaan huoneen reunalla olevalle pöydälle Tai opettelisitte käyttämään kirjekyyhkyjä asevyöllä pyörivästä tupista käytiin vetämään esiin pieni puukko, jolla puoliverinen lohkaisi omenasta irti ensimmäisen palan.
Mikä ihme edes saa miehen liittymään suippokorviin? Hyvä jos sinua siellä edes pidetään missään arvossa Alf osasi puhua kokemuksella. Ei hän haltioita turhaan vihannut. Sen takia hänet olikin istutettu ennemmin tämän miehen seuraan, kuin viereisessä huoneessa istuvan haltian luokse. Alf olisi jo käynyt käsiksi haltiaan, mikäli moisen seuraan joutuisi. Vankeja ei saanut tappaa, ei ainakaan vakoojaa. Tuolle oli omat suunnitelmat kehitelty, jotka toteutettiin jahka kaupunkiin päästäisiin.
// Im here, once again. Tässä, ota pirusti tekstiä josta voit skipata alun lähes kokonaan koska laadidaadidaaa. Olen autohittien kuningatar //