Tunteitako sittenkin? || Aksu

Makuuhuoneita ja vierashuoneita sijaitsee linnan toisessa ja kolmannessa kerroksessa. Kuninkaallisten huoneet ovat prameampia mitä muut, mutta mikäli olet onnekas ja pääset viettämään yön linnan vierashuoneissa, tulet varmasti näkemään ja kokemaan luksusta.
Makuuhuoneisiin lukeutuu myös ensimmäisen kerroksen, sekä sivurakennusten palvelijoiden huoneet ja tilat, sekä muut mahdolliset oleskelutilat mitä linnasta löytyy.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Aksutar » 08 Joulu 2012, 20:51

Papittaren reaktio oli suorastaan huvittava. Hyvä ettei nuorinainen sydänkohtausta saanut. No, kyllähän sitä vähemmästäkin järkyttyi, mutta Blackin silmään papitar näytti enemmänkin lapselta, joka oli jäänyt kiinni omenavarkaista, kuin pelästynyt mörköä.
Pian papitar kävikin puolustavalle kannalle tekojensa suhteen vaikkei velho varsinaisesti ollut edes sanonut, että tiesi, mitä tasan tarkkaan tapahtui äsken oven takana heittäen vielä päälle kysymyksen, puhuiko edes velhon kanssa nyt.
Ah, Black. Ehkä. Jos et puhuisi, haluaisitko oikeasti tietää? Velho virnisti. Todellisuudessa hänellä oli vielä suurempi kontrolli toisesta puolestaan, mitä papitar ehkä oletti. Ääni oli yhä velhon, puheet siltä väliltä. Mutta sekä Seth että Black nauttivat tästä tilanteesta yhtä paljon. Ehkä se johtikin kahden mielen sekoittumiseen ja yhteistyöhön yhteisymmärrykseen. Loppujen lopuksi, Seth ei ollut erillinen ihminen, vain Blackin toinen persoona. Persoona, joka toisin kuin Black, ei pidätellyt saatikka piilotellut sadistista puoltaan mitenkään.

Mutta kuka sanoi, että vakoilin Hänen Majesteettiaan? Black kysyi vetäytyessään kauemmaksi tytöstä, ottaen muutaman ohjaavan askeleen eteenpäin, johdatellen papitarta kävelemään vierellään Ehkä vakoilin sinua? Tai ehkä satuin vain kulkemaan huoneen ohi ja kuulin puhetta Puhetta, josta toinen osapuoli ei ollut huoneessa alati viihtyvä demoni, hmmhmhm. Ehkä oletin prinsessan olevan sisällä, juttelevan veljelleen.
Todellisuudessa Black oli vain sattunut paikalle. Velho oli tapaturmayöstä asti päivystellyt lähettyvillä huonetta, poistumatta liian pitkäksi aikaa. Hän aisti Roswellin ja juuri nyt, demoni ei ollut paikalla, joten se oli herättänyt kaljupäisen mielenkiinnon. Demoni kun oli istunut taukoamatta kuninkaan vierellä. Black ei kuitenkaan omalta osaltaan vielä luottanut täysin sarvipäiseen ja syyttäisi vain itseään, jos demoni tekisi jotain fataalimpaa pojalle. Velho oli luvannut kuolevalle ystävälle pitää huolen tuon tyttärestä ja pojasta ja sen hän myös aikoi tehdä.


// IKR! Kaikki! Jokikinen! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 08 Joulu 2012, 21:27

Tämän vastaus sai vain tytön entistä ymmälleen. Eikö tämä voinut sanoa vain suoraan mitä tämän pääkopassa tapahtui? Silmät kielteilivät Sethistä, käytös taas jostain siltä väliltä, jokatapauksessa Ophelia tunsi olonsa hieman turvattomaksi, vaikkei tuo näyttänytkään päälle käyvältä. Lopulta velho vetäytyi ja heitti ilmoille kysymyksen, lähtien samalla ohjaamaan tätä eteenpäin, vierellään. Ophelia ei pistänyt vastaan, oli parempi etteivät he keskustelleet oven edessä mistään arkaluontoisesta, ei mikäli Henry oli hereillä.
Ehkä niin, ehkä hän oli vakoillutkin häntä, ketä tahansa muuta kuninkaan vierasehdokasta, silti papitar ei katsonut moista hyvällä, ei varsinkaan kun se oli osunut tällä tavalla omalle kohdalle.
"Ei se silti ollut oikein..." Ophelia päästi suustaan, sulkien sen sukkelaan tajutessaan, ettei itse ollut kukaan puhumaan oikean tekemisestä.
"Mitä sinä tiedät? Sano sanottavasi, tiedän että palat halusta kiusata minua."
Ophelia kysyi pitäen katseensa suoraan eteenpäin heidän kävellessä, uskoen yhä siihen pahimpaan; siihen, että velho tiesi suudelmasta. Hän halusi kuulla nyt kaiken, sinetöidä salaisuuden heidän välillään ja olla kuulematta siitä enää sanaakaan Blackiltä... Sethiltä... Keneltä lie.

"Se rankaiseeko Jumala minut nyt helvetiin, ei ole sinun huolesi, vähän niinkuin eräs toinenkin tuttavistani ajattelee. Ajattelitko kannella..?" Papitar lisäsi pian vilkaisten nopeasti ylös mieheen ja sitten taas teenpäin, pitäen yhä pienempää ja pienempää ääntä palvelijoiden ja muiden utelioiden korvien varalta. Black oli ystävä... Mutta kuka tiesi tuosta nykyään? Mitään hyötyä moisen skandaalin paljastuksesta ei ollut, siitä kärsisi yllättävän moni. Mitä enemmän Ophelia jatteli, sitä enemmän hän tuskistui. Kuinka helposti pieni kuolevainen ihminen saattoikaan antaa periksi tunteillensa uskomuksiensa ylitse? Ihan kuin maailman kirjat eivät olleet jo valmiiksi sekaisin.

//Varsinkin Ophelia, juuri nyt//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Joulu 2012, 14:02

Oikein tai ei, vakoilusta ei oikeastaan ollut edes kysekään. Jos velho jotakuta oli vakoillut, niin demonia. Demoni tosin ei paikalla juuri nyt ollut ja ehkä hyvä vain. Heräsi kyllä kysymys, missä tuo oli? Vaarallisintahan tässä oli juuri se, ettei Black tiennyt, mihin sarvipäinen oli mennyt. Ties missä teki tuhojaan. Roswell tosin ei vaikuttanut kovin tuhoisalta persoonalta, mutta kannattiko demonin persoonaan sitten luottaa? Ei Blackin mielestä.
Tiedän yhtä jos toista hovista ja sen salaisuuksista. Monessakin sukupolvessa. Yksi lisää tuskin kaataa hovia, sillä monia salaisuuksia on vielä tulossa. Tosin, nyt kun demonikin pyörii täällä, saattaisi tämä salaisuus räjähtää käsiin. Demoniko kuninkaan houkutteli tekemään jotain harkitsematonta? Siitähän tulisi sensaatiomainen juoru ja ennen kuin kukaan huomaisikaan, saattaisi hovi olla tulessa Mitään suoraa vastausta ei tietenkään annettu papittarelle, kyllä tuo tiesi, että velho tiesi. Ja jos papitar ei sitä älynnyt, oli tuo tyhmempi mitä Black oli kuvitellutkaan.

Kenelle minä muka kantelisin? Velho vilkaisi merkittävästi papittareen Lähetänkö viestin Haraldille haudan toiselle puolelle? Ystävä, poikasi lankeaa synteihin. Niin ja hänellä on oma demoni, ei minulla muuta, koita olla kääntymättä haudassasi, arkkusi oli kovin ahdas muutenkin? Toisin kuin Ophelia, ei Black hiljentänyt ääntään yhtään. Juuri nyt hän oli siinä tilassa, että haistoi ylimääräiset henkilöt jo kaukaa, varsinkin jos noilla pumppu löi. Veri houkutteli jälleen itse syntien kuningasta, joka oli suorastaan tekopyhä jos papitarta alkoi nyt syynäämään teoistaan. Blackillähän oli varaa alkaa moralisoimaan.


// IKR! Se on vain ajan kysymys kun Ophelia käy syöksymään Blackin syliin! . tai heittää sitä omenalla //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 09 Joulu 2012, 15:20

Papitar katsahti velhoon kummasti tämän viitatessa, että syy voisi vierrittää Roswellin niskoille. Oliko tuo typerä!? Pikku hiljaa alkoi sekin aueta, mitä mieltä Black demonista oli. Papitar oli sitä itse kysynyt Roswellilta heidän tapaamisen aikana, mutta mitään kovin negatiivista ei ollut paljastunut. Asiat lieni erillailla velhon osalla. Tyttö ei sanonut vielä mitään Blackin käydessä mainitsemaan kenelle muka olisi kannellut? Ophelialle tuli mieleen vain ja ainoastaan Kerensa jos totta puhuttiin, mutta kun Harald lausuttiin niin mauttomassa kuvaelmassa, Ophelia pysähtyi ja mulkaisi miestä vihaisesti.
"Älä puhu edesmenneestä kuninkaasta tuolla tavalla!" Papitar kivahti, hän ei halunnut edes ajatella, ettei Harald lepäisi rauhassa haudassaan. Ei edes leikillä.

"Ja mitä tulee Roswelliin, älä edes uneksi vierittäväsi syitä hänen niskoilleen, et edes teoriassa, mielikuvituksissasi! Mikä sinulla on häntä vastaan? Sinun tiedoksesi, se demoni pystyi juomaan kaksi kuppia teetä kappelissani samalla kuin SINÄ kaikkoat paikkaa kuin ruttoa! Mikä sinusta tekee paremman tai luoja paratkoon, turvallisemman henkilön?! Olen ihmeissäni ettet palannut poroksi samantien kun lausuit Isää! Vannon... Olet pahentunut kymmenkertaisesti viimeisen vuoden kuluessa! Olet happamampi, sadistisempi, etäisempi...! Ja nyt sinulla ei ole parempaa tekemistä kuin vainota jotakuta, jolla ei ole mitää aikomuksia tehdä pahaa!" Ophelia puuskutti, pinna oli katkennut tytön ottaessa sanat sydänjuuria myöten itseensä ja olihan hän luvannut puolustaa Roswellia tämän hoviin kuulumista parantamiseksi.
"Hän teki minulla lupauksen, hän lupasi, ettei hänellä ole mitään aikeita satuttaa ketään, ja jos sinä jotain demoneista tiedät niin se lupaus on heidän osaltaan pidettävä! Oletko sinä edes yrittänyt tutustua häneen!?" Ophelia aloitti rauhallisesti mutta taas kimpastui lopussa. Black kun tunnettiin, tuo ei paljoa nähnyt vaivaa sosiaallisissa merkeissä, se oli aina vain hän ja hänen pimeä päänuppinsa joka kasvoi päivä päivältä.
"Ettet sinä vain halaja paikkaa itsellesi? Ehkä sinä et tyydykkään vain olemaan hovin velho, haluat sittenkin olla myös neuvonantaja?"

//Tai repii pään irti huikeilla muskeleillaan//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Joulu 2012, 16:10

Papittaren pinna viimein napsahti. Black oli saavuttanut haluamansa tuloksen, joskin noin voimakas reaktio oli yllättävä kiehtova. Kaljupää katsoikin nyt hämmästyneen huvittuneena papitarta, joka kävi nyt yllättävän kärkkäästi puoltamaan demonia. Se jos jokin oli täysin yllättävää. Velho ei ollut tietoinen demonin ja papittaren tapaamisesta saatikka siitä, mitä mieltä Ophelia oli sarvipäisestä. Tosin nyt se kävi ilmi. Vai oli demoni kappelissa istunut? Ei sinänsä ihme, Roswell oli vanha ja eittämättä voimakas demoni, kai tuolla myös oli sietokykyäkin kehittynyt vuosien varrella. Toisin kuin velholle, jonka pyhänarkuus johtui vampyyriverestä. Vampyyrit olivat yhtä herkkiä, elleivät jopa herkempiä pyhille asioille, mitä demonit. Kun vampyyri veri oli yllä, Black todellakin vältteli kappelia kuin spitaalista.
Aaah, mutta olen vain noudattanut ohjeita. Black sinun pitäisi olla avoimempi Black sinun pitää vain olla oma itsesi NYT OLEN OMA ITSENI! Kieronhuvittunut ääni muuttui äkisti silkaksi karjaisuksi, Ophelian paasattua, kuinka velhosta oli tullut pahempi viimevuoden kuluessa. Ehkä se olikin totta, mutta mikä tässä hovissa ei olisi mennyt pahempaan suuntaan!?

Yllättäen velho kävi nappaamaan kiinni papittaren ranteesta, vetäen tuon lähelleen. Mustakaapuinen kumartui papittaren puoleen, kasvoilla ei enää koreillut huvittuneenilkeä ilme, vaan silkka vihainen katse nauliintui nuoreen naisenalkuun.
Miksi Helvetin nimessäkään haluaisin olla murenevan kuningaskunnan monarkin neuvonantaja? Pessimistisyyden ruumiillistuma lähes kuiskasi Olemme syvemmällä suossa, kun uskotkaan.
Katse kääntyi vilkaisemaan omaa kättään, joka papittaren ranteesta piti kiinni. Kätensä oli alkanut savuamaan pienesti, jo pelkkä pyhäenergia papittaressa itsessään riitti satuttamaan hulluuden partaalla keinuvaa velhoa.
Yllättäen Black päästi irti, aivan kuin pelästyen jotain. Kasvoillaan näkyi sen pienen, ohikiitävän hetken aikaa hämmennys, jopa pelko koko tilannetta kohtaan, samalla kun velho otti pari pitkää askelta kauemmas papittaresta. Normaalinruskea katse kohosi nopeasti omasta kädestä papittareen, järkytyksen näkyen kasvoilla.
Juokse

Käsky kävi normaalilla äänellä, ennen kuin silmät kävivät vaihtamaan värinsä totaalisesti. Velho kyyristyi ja muutti muotonsa. Valtava, liekehtivä kissapeto kohotti päänsä. Sen tulipunaiset silmät harhailivat hetken ympäristössä, kunnes nauliintuivat papittareen. Näytti siltä, kuin pedon kasvoille olisi levinnyt virne jonka jälkeen käytävän täytti veret seisauttava suurpedon karjahdus, kissan lähtiessä tavoittelemaan kohdettaan, joka pyhänenergian ansiosta suorastaan ärsytti mielipuolta peräänsä.


// OH ITS ON GUURL, IT IS OOOOON //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 09 Joulu 2012, 17:02

Vihainen ilme oli naulittu velhoon, suu oltiin sidottu myös kiinni papittaren viimein antaessa Blackille suunvuoroa, ja vastakaikua ei kauaa tarvinnutkaan odottaa. Ääni paistoi hulluutta, Blackin paasatessa kuinka oli kehotusten mukaan oma itsensä, saaden tytön säikähtämään lopussa kuuluvaa karjaisua ja ennenkuin hän ehätti miehestä perääntymään, kävi tuo tämän ranteeseen kiinni. Vihasta kauhuun vaihtuneet kasvot silmäilivät velhon punertavia, nyt vuorostaan vihastuneita silmiä.
Mitään Ophelia ei sanonut sen ajan toivoessa, että Black päästäisi hänet irti otteensa, se sattui! Katse velhon mukana kiiri myös heidän käsiinsä, joka tosiaan savusi, pienesti, mutta kuitenkin. Tyttö vilkaisi vielä velhoon ennenkun tuo ennätti päästää irti, antaen papittarelle vapauden päästä hieraisemaan omaa rannettaan pois puristuksen tunnosta. Velho oli selvästi säikähtänyt, Ophelia ei niinkään yllättynyt, mutta silti sydän pauhasi säikähdyksestä, koko tilannetta kohtaan. Katse nostettiin velhoon, joka perääntyi hänestä, pian katsoen häntä niillä tutuilla ruskeilla silmillä, järkyttynein kasvoin ja viimeiset sanat, jotka velho ehätti vielä sanoa, jäädytti vain papittaren jalat niille sijoilleen. Juokse?! Huusivat sanat Ophelian päässä, tytön jäädessä paikalleen katsomaan velhon muodonmuutosta veripunasilmäiseksi tiikeriksi. Sydän oli hypätä kurkkuun tämän katseen nauliutessa nyt häneen saaden tytön kiljaisemaan, kääntymään ja juoksemaan minkä jaloistansa pääsi. Hyvä ettei kompastunut hameensa helmaan heti ensimmäisillä askelilla.

"BLACK! Kyllä minäkin tiedän, et sinäkään halua mitään pahaa!" Papitar huusi tehden sen virheen ja katsoi taakseen, todetakseen vain kauhukseen, ettei toisesta ottanut enää selkoa tämän jahdatessa tätä neljällä tassulla. Kierreportaat tulivat vastaan, ja Ophelia ojennutti kätensä ja kiersi portaita edeltävän pylvään, käsi sitä vasten liukuen ja hyppäsi pari ensimmäistä porrasta yli, juosten loput niin, että hameen etuosasta oli pakko ottaa kiinni jalkojen vaatiessa enemmän liikkumistilaa juoksemiseen.
"HANS! Ihan oikeasti, tästä on tullut ongelma!" Ophelia huusi jälleen saavuttaessa yhden alimmista kerroksista, joissa oli heidän epäonnekseen ihmisiä päivisissä askareissaan.
Anteeksi pyyntöjä ei ehditty latoa, tytön juostessa väistelevien ihmisten ohitse, papereiden ja vaateliinojen lennellessä ilmoille näiden vielä katsoessa perään, mihin papittarella oli oikein kiire, saaden pian huomata, että tämä juoksi pakoon itse ilmestyskirjanpetoa. Ovet suljetiin paukkuen ja ihmismassan kiljunta kuului vielä pitkälle Ophelian pinkoessa eteenpäin, yrittän käyttää kaikki mahdollisimmat vastaan tulevat käännökset, epätoivoisen harhautuksen toivossa. Oli se kumma kuinka nopeaa sitä jaloistaan pääsikään, kun oma henki oli kyseessä. Eteishallin, kuin ihmeen kautta saavutettua, Ophelia tunsi jo väsyvänsä, vauhti oli hidastunut huomattavasti viime metreillä, eikä hän enää uskonut voivansa jatkaa kovin pitkälle. Oli hyvä pysähtyä nyt kun energiaa vielä riitti. Suuri helmiäishohtoinen, pyhyyttä hohtaava suojakupla luotiin tarpeeksi isoksi suojaamaan häntä itseään, samalla kun hän kääntyi kohti pedoksi muuttunutta velhoa henkeä vetäen ja puuskuttaen.
"Olisit.... Olisit ihan varmasti voinut saada minut kiinni..." Tyttö sanoi henkäyksiensä välistä, uskoen, että jonkinlainen järki oli jotenkin pidätellyt kissapetoa.

"Rauhoitu! Tiedän, että kuulet...! Et tule saavuttamaan tällä mitään!" Ophelia parahti. Että olikin pakko mennä huutamaan ja saarnaamaan velholle tämän selvästi ollessa muutakuin täysin oma itsensä.

//AAAW F****//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Joulu 2012, 21:50

Constantine, Black


Tietenkään velho ei kuunnellut. Black ei ollut enää paikalla saatikka kontrollissa. Seth puolestaan vain virnuili papittaren huudoille, massiivisen olennon juostessa täyttä häkää papittaren perässä. Tyttö oli kuitenkin ketterämpi, jokaisessa mutkassa tiikerinkokoinen kissapeto luisui joko väärälle käytävälle tai mätkähti päin seinää. Kaikki irtaimisto käytävillä aikalailla meni joko hajalle tai lenteli ties minne, kissapedon rymistellessä eteenpäin. Terävät kynnet kävivät raapimaan lattioita, jättäen jälkeensä valtavat kynnenjäljet. Ilmiliekeissä olevat raidat sytyttivät sieltä täältä irtaimistoa tuleen, mutta tuli sammui yhtä nopeasti mitä se oli syttynytkin. Vaadittiin kissapedon kosketusta, jotta liekit pysyisivät yllä pidempäänkin kohteessa.. ja tällä hetkellä kohde oli vain ja ainoastaan papitar.

ajojahti vei alempiin kerroksiin, jossa alkoi tulemaan vastaan jo muitakin linnaa asuttavia sieluja. Heidän onnekseen peto vain rynnisti ohitse, huitaisten tai tönäisten tielle sattuvat pois edestä. Ensimmäinen vartija tuli vastaan muutaman mutkan jälkeen, mutta varautumaton nuorimies vain lennähti pois tieltä mustankissapedon syöksyessä eteenpäin.
Eteishallissa vauhti tuntui hiljentyvän, ainakin papittaren osalta. Peto virnuili lähestyessään. Kauempaa käytiin ottamaan ponnistus, jonka johdosta kissapeto loikkasi suuressa kaaressa kohden papitarta, ollen varma voitostaan.. ainakin sen hetken. Helmiäishohtoinen kupla oli papittaren salainen ase, eikä nuori neito näemmä pelännyt käyttää sitä nytkään. Niinpä kissapeto mätkähti vasten kuplaa, alkaen lähes saman tien karjua kivusta pyhänenergian polttaessa epäpyhäksi käyneen olennon ihoa. Minnekään peto ei kuitenkaan poistunut, vaan kävi raatelemaan kuplaa. Aivan kuin kotikissa olisi leikkinyt raivoisasti lankakerällä. Lankakerällä, joka oli kuuma. Ophelian puheita ei tietenkään kuunneltu, vaan eläimellinen riehuminen jatkui kaikesta huolimatta.

Tapahtumat karkottivat kaikki lähettyviltä, toisten juostessa pakoon, toisten juostessa hakemaan apua sotilastuvalta päin. Eteishallissa tai sen toisessa päässä oli kuitenkin muutama mies, jotka eivät lähteneet pakoon.
Constantine oli oman rykmenttinsä kanssa palannut lohikäärmeitä kaatamasta. Talven tullen nälkäiset pedot yrittivät typeryyksiä kylien suhteen, joten kukas muukaan paikalle oltaisiin hälytetty, kuin jättiläisliskojen kaatamiseen erikoistunut ryhmä?
Kokovartalopanssariin pukeutuneen kenraalin yllä lepäsi musta, paksu viitta, miehen seisoskellessa eteishallin uloskäynnin luona, juttelemassa muutamalle vanhalle tutulleen. Yleensä Constantine ei viittaa käyttänyt se oli vain vaaratekijä kun leikittiin tultasyöksevien kanssa mutta talvisin se sentään lämmitti jotenkin. Haarniskan alle kun ei mahtunut liikaa vaatetta.

Tämä rattoisa rupatteluhetki kuitenkin keskeytyi kaiken sen kiljunnan, huudon ja metakan myötä. Jättimäiseen tapparaansa nojaileva mies suoristi ryhtinsä ja vilkaisi metakan suuntaan, nähden tutun tytön juoksevan täyttä häkää toisesta päästä eteishallia. Miksi tuo juoksEipä päässyt kenraali aatteissaan loppuun, kun näki liekehtivän pedon juoksevan tytön perässä, hypähtäen kohden saalistaan, joka näemmä oli vain ja ainoastaan papitar. Vai tällaista tapahtui heti, kun hän jätti hovin pariksi päiväksi?!
Sen kummemmin miettimättä heilautti kenraali tapparansa olalle ja ojensi yhdelle juttelutovereistaan kypäränsä.
Kiillota se joutaessasi Reipas, lähes juokseva askel lähti viemään kohden kuplan suojiin päässyttä papitarta. Oliko tuo nyt demonin pahempi muoto? Siltä se vaikutti. Constantine tiesi, ettei demonista hovissa ollut mitään muuta, kuin haittaa! Ei, vanha kenraali ei ollut tietoinen velhon muodonmuutoskyvyistä, eikä täten mieltänyt kissapetoa prinsessan kaljupäiseksi mieheksi.

Black tai no, Seth oli täysin keskittynyt kuplan raateluun, keskittäen kaiken fyysisen voimansa sen rikkomiseen. Kissapeto sai korkeintaan aikaan viiltoja, jotka kuitenkin korjaantuivat saman tien.
Tule tule ulos Ophelia! Mennään leikkimään syntisiä! Karjahteleva, ivallinen ja ennen kaikkea Sethin ääni kävi huudahtamaan rauhoittuessaan hetkeksi.
Ennen kuin Ophelia mitään vastasi, kävi huudahdus kiinnittämään kissapedon huomion. Seth kohotti katseensa huudahduksen suuntaan ja ehti vain karjahtamaan, kissapedon silmien levitessä yllätyksestä.
Constantine kiinnitti pedon huomion huudahtamalla, samalla kun molemmin käsin tarttui tapparaan ja heilautti sen kohden liekehtivää petoa. Kenraali löi otusta aseensa lapella, aiheuttaen näin mahdollisimman vähän vuotavia tai syviä, kenties fataaleja haavoja petoon. Lyönti kuitenkin tuli täydellä voimalla, täysin yllätyksenä ja lyönnin voimasta kissapeto lennähti metrien päähän. Vähän kuin olisi golfpalloa lyönyt.
Nopea vilaus suotiin papittareen, ennen kuin mustahaarniskainen mies lähti kävelemään kohden uutta haastettaan.

Iskun voimasta lentänyt kissapeto laskeutui selälleen kauniissa kaaressa. Liekit sammuivat hetkeksi, kunnes peto nousi jälleen ylös pudistellen päätään hetken. Punainen katse kuitenkin kohosi lähestyvään kenraaliin. Ilmoille kajahti raivoisa karjahdus, kissapedon lähtiessä hyökkäämään tapparastaan kiinnipitävää sänkipartaa.



// ritari valkois--- siis mustassa haarniskassa on saapunut. Ophelia, kai vanhus saa tästä hyvästä kiitospusun? //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 09 Joulu 2012, 22:26

Vasta kuplan pystytettyä Ophelia huomasi kuinka viimetippaan oli sen luonut! Sekunttikin myöhemmin niin hän olisi ollut tämän alla, niskat nurin ja ties missä vahingoissa joilta hänen luontaisetkaan parannusvoimate eivät ehtineet avittamaan. Kissapeto raateli nyt kuplaa minkä kerkesi, ja papitar joutui pinnistelemään sen ylläpitämisessä, että tämä sattuikin jäämään juuri sen päälle! Petohan painoi, vaikkei tyttö tätä joutunut täysin paljain hartein kantaakaan, vaikutti se silti kuplaan menevään energiaan.
"Mene tainnoksiin kurja otus!" Papitar huusi tälle ylös, pitäen katseensa kiinni velhon muodossa ja yritti saada kuplaa laajenemaan, nostattamaan kattia kaueammaksi kasvoiltaan ennenkuin yksi tämän juuri juuri lävitse pääsevistä kynsistä raapaisisi. Kupla oli todistettu todettu kestävän lohikäärmeenkin tulta, mutta jostain syystä hulluudenpartaalla oleva pimeyden olento pisti paremmaksi, johtuniko se sitten siitä itsestään vai oliko Opheliassa vika.

"Kuuntele, B-Black kiltti..!" Papitar ähki muttei jatkanut jo säikähtäessään, ettei välttämättä pystyisi pitämään kuplaa kauaa pystyssä mikäli siihen iskettiin jatkuvasti niin kovaa, mitä peto teki. Ehkä kaksikymmentä minuuttia, ehkä sen verran hän jaksaisi pidätellä, mutta kuinka todennäköistä se oli ettei kukaan tulisi apuun ennen sitä? Olitiihan heidät nähty! Tällä kertaa tiikeri avasi kitansa, saaden tytön vain irvistämään tuolle. Hän oli kuullut synnin lausuttavan liian monta kertaa tänään, jollei sitten toisten suusta niin omassa päässään. Kuitenkin, heti sen jälkeen jostain kuuli huudahdus, Ophelia ehti vain päättelemään sen kuuluvan miehelle, ennenkuin hän itsekin käänsi päätänsä äänen suuntaan, kissapedon yhtäkkiä lennähtäenkin pois kuplan päältä, samalla kun se keskittymisen herpaantuessa saippuakuplan omaisesti puhkesikin.

Ophelia kiljaisi ja otti askeleen jos toisen kauemmaksi, nähden nyt mustaanhaarniskaan pukeutuneen tulijan ja tunnisti tuon samantien.
"Herra Constantine!" Papitar huudahti ja vilkaisi nopeasti sinne, minne kissapeto oli aseen lyönnin voimasta kierinyt. Pienen hetken näytti siltä, että peli oli sillä selvä, kunnes suuri kokoinen musta otus nousikin takaisin neljälle tassulleen, selvästi hieman pökkerössä.
Tyttö seurasi tilannetta sydänsyrjällään, heittäen kädet korvilleen kun ukkosen tapaan jylisevä karjaus pääsi ilmoille. Hän ei ollut tietoinen kenraalin kaadoista, mutta luotti, että isokokoinen mies osaisi hoitaa asiaan, vaikka-
"Älkää satuttako pahasti, se on hovin velho!" Tyttö parkaisi varmuudeksi, ettei kenraali saanut päähänsä kaata tuota!


//D'aaaw, katsotaan nyt jos consta tappelee kiltisti//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 10 Joulu 2012, 00:02

Constantine ehti vain vilkaista Opheliaan, tuon parkaistessa pedon olevankin velho. Jaa se kaljupäinen?! Sänkileuka käänsi katseensa takaisin hyökkäävään kissapetoon, ehättäen juuri ennen iskua kääntämään jälleen tapparansa lape iskeytymään petoon terän sijaan. Vaikkei Constantine varsinaisesti pitänyt velhosta, ei hän myöskään halunnut ottaa kontolleen tuon kuolemaa.. ainakaan vielä. Ehkä sitten joskus, jos prinsessa hylkäisi velhon. Prinsessaa kenraali ei halunnut suututtaa! Niinpä lape osui jälleen petoon, heittäen velhoa sivummalle. Tällä kertaa kissapeto ei kuitenkaan jäänyt iskusta tokkuraisena paikalleen hetkeksikään, vaan hyppäsi saman tien sivulta kenraalin kimppuun. Kirveenvarsi ehdittiin nostamaan kidan tielle, kissan käydessä nyt iskemään valtavat hampaansa metalliseen varteen. Taistelu meni silkaksi painiksi siitä, kuka saisi pitää tapparan ja kuka poistuisi lähikontaktista ilman kättä pidempää.

Constantine kuitenkin sai työnnettyä rotevaa otusta sen verran, että tuo kävi kaatumaan selälleen. Tapparanvarsi riuhtaistiin pois karjahduksen päästävän pedon suusta ja työnnettiin vasten otuksen kaulaa, pakottaen tuo pysymään maassa. Kenraali itse kyykki velhon yllä, vakaassa asennossa ja aikoi myös pitää paikkansa, vaikka raidoista nousevat liekit kävivätkin kuumentamaan tunnelmaa. Viittakin alkoi kytemään, liekehtivän pedon koettaessa rimpuilla irti kyntöhäränvoimalla painavan kenraalin otteesta. Peto raapi, koitti potkia ja työntää, yritti saada kitaansa kenraalin käsivartta, mutta turhaan. Paksu panssari ei antanut myöten kissapedon kynsille, vaan piti pintansa. Haarniskaa oli suunniteltu ja taottu kestämään suuremmatkin iskut. Se ennemmin rutistui, rikkoutui tai halkeili.
Velhon voimat alkoivat ehtyä ja sen huomasi pedon viimein käydessä rauhoittumaan Tai no, pökertymään. Eihän otus saanut henkeä kenraalin painaessa vasten toisen henkitorvea. Blackillä tai yhä Sethillä oli pieni Déjà vu tämän tilanteen suhteen.

Lopulta peto lopetti sätkimisen täysin ja kävi vaipumaan lähes tiedottomaan tilaan. Velhon menettäessä tajuntansa, ei tuo myöskään voinut taikaansa yllä pitää, joten kissapeto muutti muotonsa tutuksi, mustakaapuiseksi mieheksi. Constantine hölläsi otettaan, lopulta nostaen aseensa varren täysin pois velhon kaulalta. Nopeasti ase tiputettiin vierelle ja haarniskan käsine käytiin riisumaan, jotta vanhamies saattoi kokeilla kaljupäisen pulssia kaulalta. Tuntuihan se, hyvä. Hän ei siis ollut tappanut velhoa.
Ilmaa käytiin nuuhkaisemaan muutaman kerran, palaneenkäryn yhä leijaillessa ilmassa. Constantine vilkaisi viittaansa, joka oli nyt pienissä liekeissä. Alta aikayksikön kävi vanhamies lyömään pieniä liekkejä sammuksiin, typeryyttään tai no, ajattelemattomuuttaan kädellä, jota ei enää suojannut haarniska. Totta kai käsi siinä otti vahinkoa, mutta liekit saatiin tukahdutettua ennen kuin suurempaa vahinkoa tapahtui. Hyvä viitta vain oli pilalla.

No jo on perkele Kenraali aloitti noustessaan ylös velhon yltä, vilkaisten ympärilleen. Ihmiset alkoivat rauhoittua äskeisistä tapahtumista, mutta kaikki seisoivat yhä järkyttyneinä paikoillaan No, kuka menee tarkistamaan vahingot? Onko Hänen Majesteettinsa kunnossa? Mitä täällä oikein on tapahtunut? Missä on hyvin ansaittu kolpakkoni?! Kenraali ei yhä pitänyt siitä, että oli jonkinlaisena huomion keskipisteenä ja kävikin nyt hätyyttelemään ihmisiä liikkeelle.
Omaa kättä käytiin ravistelemaan, polttelevan kivun kiiriessä tajuntaan. Kämmen oli palovammoilla, kuten olettaa saattaa.. Eipä ollut ensimmäinen kerta. Constantine kuitenkin seisoi velhon vierellä, varmistaen ettei tuo tajuihinsa ainakaan aggressiivisesti tullut ja ettei kukaan kävisi lähestymään miestä vielä. Maatkoon nyt siinä, pirulainen.


// Constahan tappelee aina kiltisti <: //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 10 Joulu 2012, 00:40

Constantine ei vastannut mitään hänelle, mutta ilmeisesti viesti oli mennyt perille, näin Ophelia ainakin toivoi heittäessään kätensä kasvojensa eteen, vilkuillen aina sormien välistä miten liekehtivällä kissalla ja kenraalilla meni. Pariinkin otteeseen roteva mies näytti joutuvan iskemään asettaan vasten hyökkäävään otukseen, mutta aina tiikeri jaksoi nousta tolpilleen, jopa valppaampana mitä ennen. Tilanne näytti hetkittäin siltä, että kissapeto saisi iskettyä hampaansa tähän. Onneksi kenraali oli tarpeeksi nopea vetämään jotain toisen kidan edelle, Ophelia ei oikein kestänyt katsoa, kääntäen jopa päänsä toisaalle hetkeksi ennenkuin uskaltautui taas olkansa yli kurkistamaan. Seuraava asia jonka tyttö tiedustikin, olivat nämä kaksi painimassa lattialla. Kenraali näytti olevan niskan päällä, näin papittaren silkaksi iloksi vaikka kissapeto pistikin niin kovasti vastaan. Sormet ristittiin rukoiluun, samalla kun tyttö nyt uskaltautui katsomaan tilannetta paljain silmin. Peto oli selvästi väsymässä Constantinen pitäessä kovasti pintansa päällä pysymisessä. Tyttö ehti jo luottaa voittoon, mutta katsoi silti alas tiikeriin jotenkin säälivänä, se oli silti velho. Mutta kuhan tuota ei liikaa sattunut, niin kaikki lieni hyvin...

Viimein tiikeri lopetti sätkimisen ja kuinka ollatkaan, muutti muotoaan siihen samaiseen tutumpaan muotoon. Jos oikein ajatteli, Ophelia ei muistanut ennen nähneensä tiikeri muotoa, ainakaan liekeissä olevaa sellaista. Papitar huokaisi helpotuksesta, Constantinen ollessa vielä niin kiltti ja kokeillessa toisen pulssia, että varmasti hengissä oli.
"Tuota... Viittanne...." Ophelia sanoi hiljakseen, kenraalin jo huomatessakin tämän olevan tulessa ja lähti tukahduttamaan sitä... Paljailla käsillään.
Että hävetti, hän saisi vielä kuulla tästä, kysymyksiä satelisi niskoille. Miten hän pystyisi velhoa puolustamaan niin, ettei tämän synkkä maine pahentuisi entisestään? Keksiä hätävale, että velholla oli ollut vain huono päivä ja päättänyt hyökätä keskenkasvuisen tytön kimppuun? Sen aprikoiminen sai jäädä myöhemmälle kenraalin noustessa jaloilleen, jolloin -tämän kerran- Ophelia ylenkatsoi jonkun kiroilun.

Papitar ei sanonut mitään vaan päätti seurata tilannetta vielä hetken, vilkuillen alas tajuttomaan velhoon ja siitä taas kenraaliin ja kenraalista ympärille oleviin ihmisiin, joita hätyyteltiinkin nyt matkoihin. Kolpakkoa tuskin oli heti tähän hätään tulossa, mutta ensiapua toisen käsille oli. Ophelia saattoi haistaa palaneenkäryn muualtakin kuin tämän viitasta.
Hän olisi halunnut juosta ja halata mokomaa, niin helpotuksen tunteesta kuin ilosta jälleen nähdä tämä, mutta hillitsi itsensä, ettei pillittäisi toisen sylissä toistamiseen.
"Tuota... Kiitos, pelastitte minut pinteestä." Ophelia sanoi lähestyessään miestä pienen aran hymyn kera, kuinka hän selittäisi tämän edes Fritzille?
"En... En pysty selittämään mitä oikein tapahtui, mutta vakuutan teille, ettei velho tahallaan." Tyttö yritti epätoivoisesti paikata "tämä ei ole sitä miltä näyttää" tillannetta.
"Mutta olinpa onnekas, että olitte lähettyvillä ja vieläpä haarniskassa. Olette kuin enkelin lähettämä. Tuota... Saisinko kätenne? Voisin hoitaa vammanne, etteivät ne kiusaisi teitä myöhemmin." Ophelia tarjosi ja ojennutti omat kätensä johon Constantina sai antaa omansa, samalla kun hän ihasteli miehen hienoa, mustaa armoria.

//No niin tekeekin v3v SANDS, siu vuoro!//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 10 Joulu 2012, 18:06

Matka kylältä linnalle oli ollut kovin tapahtumaköyhä, mutta tarpeeksi asioita oli jo onnistunut tapahtumaan tälle päivälle, ettei mitään lisää kaivattukaan. Matka toiseen suuntaan oli kulunut seuraan lyöttäytyneen enkelin kanssa, siivekkään tietenkin kiinnostuessa demonista lähettyvillään, eikä hevillä moista silmistä päästetty. Ei Roswellia haitannut matkaseura ollenkaan, vaikka jonkin niin pyhän olennon läheisyys ei ollut kaikista mieluisinta hänenlaiselleen. Olihan se ollut mukava puhua jonkun uuden tuttavuuden kanssa, mutta rauha tuntui nyt hyvältä. Kävelyretkestä kirpeässä säässä sai nyt nauttia omassa ylhäisessä yksinäisyydessään... Vaikka tuijotuksia päästä kasvavat sarvet saivatkin ohikulkijoilta. Ne voitiin helposti kuitenkin jättää huomiotta ja rentoutua kunnolla ensimmäistä kertaa. Lahja oltiin löydetty sängyssään makaavalle kuninkaalle, eikä enkelin läsnäolo enää tukahduttanut. Kaikki oli oikein mainiosti, mitä nyt sää edelleen oli kovin kylmä hatuttomalle sarvipäälle, niiden komeuksien kun ollessa lakkien tiellä, ikävä kyllä. Korvat joutuivat kärsimään pakkasista vailla suojaa, mutta kohta päästäisiin sisälle lämmittelemään, takaisin Henryn viereen... Ja Roswellilla oli toiselle tuliaisia kylältä kirjan muodossa, kulunut, nahkakantinen opus tiukassa otteessa, etteivät vanhat sivut pettäisi ja lähtisi karkumatkoille tuulen mukana.

Hän oli kuitenkin kovin onnellinen päästessään vihdoin takaisin linnaan, takaisin tehtäviensä pariin. Tai no, istumaan kuninkaan vierelle, sehän se tärkein tehtävä neuvonantajalle tällä hetkellä oli. Lämpö myös houkutteli ja sulatteli kylmettynyttä ihoa. Mitä oli vastassa sisään astuessa ei kuitenkaan ollut lähelläkään sitä, mitä oltiin ajateltu. Ihmisiä, kyllä. Mutta kerääntyneenä näin tapahtuman ympärille, hiljaisina, säikähtäneinä. Jäykkinä paikoillaan järkytyksestä, jopa. Ja se löi hälytyskellot soimaan, etenkin, kun kaiken tämän syynä ei ollut demoni itse. Itse kenraali Fritz mustassa haarniskassaan ja palaneessa viitassaan, kovin uhkaavan ja sotaisan näköinen. Jos kypärä olisi ollut päässä, Constantinea ei olisi varmasti edes tunnistettu. Aivan tällaisissa varusteissa Roswell ei toista koskaan ollut nähnytkään, mutta kenraalihan mies totta tosiaan oli, joten haarniskassa ei ollut mitään outoa loppujen lopuksi. Ei kuitenkaan mitään, mitä sarvipää tahtoi nähdä itseään vastassa se tällä hetkellä lattialla makaava tappara ojossa. Kaikista hälyttävintä oli kuitenkin maassa kovin elottomana pötköttävä, turhankin tuttu kaljupää. Velho ei tehnyt elettäkään liikkuakseen paikaltaan ja sehän se vasta oli huolestuttavaa. Eihän toinen ollut jo päässyt hengestään? Opheliakin oli tässä jotenkin mukana, niin monta tuttua kasvoa yhdessä tilassa samaan tapahtumaan kietoutuneena...

Roswell ei voinut vain kävellä tiehensä, vaikka muita kenraali kävi hätyyttelemään pois ympäriltä toljottamasta. Hän oli nähnyt jo liikaa, ja halusi vastauksia. Edes siihen, kuinka kaikille oli käynyt, sehän tässä oli tärkeintä, Constantine itsekään kun ei näyttänyt kuuleman perusteella olevan aivan varma. Kuitenkin toinen varmasti tiesi enemmän, kuin hän vasta tilanteeseen tulleena. Demoni puikkelehti lähemmäs, kirja napakasti painettuna rintaa vasten. Tähän asti sitä oltiin suojeltu vaaroilta, eikä tässäkään tapauksessa aiottu lopettaa.
"Papitar Ophelia, kenraali Fritz," iäkkäämpi mies teki läsnäolonsa selväksi avaamalla suunsa päästessään ihmismassan ohi tarpeeksi lähelle kaksikkoa no, oikeastaan kolmikkoa, Blackin edelleenkin maatessa maassa liikkumattomana noiden vieressä...
"Oletteko kunnossa? Ja Black...?" Roswell kysyi huoli niin kasvoilta kuin äänestäkin paistaen, mutta Constantine ei luultavasti siitä huolesta välittänyt sen vertaa. Toinen sai sitä kuitenkin osakseen, kuten muutkin.
"Entä Hänen Majesteettinsa?" Pelottava ajatus osasi iskeytyä päähän. Jospa tähän tilanteeseen oli johtanut jokin vieläkin hirveämpi asia? Kuninkaan kohtalo olisi voinut olla kammottava, eihän Henry pääsisi tilassaan pakoon, eikä hänkään ollut vierellä suojelemassa! Mitä ihmettä täällä oli oikeastaan tapahtunut? Kysymyksiä oli paljon, mutta niitä piti yrittää selvitellä vain yksi kerrallaan. Jos kaikki olivat vielä kunnossa, se olisi kaikki, mitä demonin tarvitsi edes kuulla. Lopun saisi selvitettyä myöhemminkin, tärkein ensin.




((Päristelen paikalle. Henry on nykyään Roswellin yksityisomaisuutta, eikä pelejä saa käydä tuon kanssa ilman demonin läsnäoloa. Niin se vain on. Hetkeksi kääntää selkänsä ja puoli valtakuntaa muutenkin tuhottuna, mitä ihmettä lapsukaiset riehuvat?))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 10 Joulu 2012, 19:00

Katse kohosi tajuttomasta velhosta papittareen, joka uskaltautui tulemaan lähemmäksi. Jos Constantine itse ei olisi ollut velhon vierellä, olisi kenraali hätyyttänyt neidon kauemmas. Hänellä oli liikaakin kokemusta vihollisista, jotka olivat käyneet kohoamaan maasta ja pysyivät maassa vasta sitten, kun pää leikattiin irti. Se nyt ei kuitenkaan ollut vaihtoehto tässä tilanteessa. Valitettavasti, jos Constantinelta kysyttiin. Kiitokset saivat kuitenkin osakseen vain myöntävän hymähdyksen, vanhaksi käyvän miehen kääntyessä papittaren puoleen. Ophelia ei osannut selittää tilannetta tähän hätään, mutta vakuutteli, ettei velho tahallaan.
No leikilläänkö sitten? Paksut kulmat kohosivat kysyvästi miehen katsoessa merkittävästi nuoreen naiseen.
Katse kävi kuitenkin vilkaisemaan omaan käteen, papittaren mainitessa voivansa parantaa sen. Skeptisestihän vanhamies kaikenlaiseen taikuuteen suhtautui, mutta ehkä papittareen voisi luottaa. Jos käsi kävisi mätänemään ja tippumaan paikoilta, tiesi kenet polttaa roviolla. Käsi käytiinkin ojentamaan papittaren puoleen kiltisti.
Hah! Enkeleitä ja demoneita hovissa Jo olisi aikoihin eletty. Mutta ehkä se voisi olla parempi, kuin juoda kip.. Lause jäi kesken, kun paikalle päätti tupsahtaa se viimeinen henkilö, jonka Constantine olisi halunnut nähdä.

Missä ikinä oli ollutkaan, nyt Roswell oli saapunut paikalle. Selvästi vaatteista päätellen demoni oli käynyt ulkona. Mitä tekemässä, se oli kysymys itse kullekin.
Takapiruko rikospaikalle saapui? Sänkipartainen murahti Roswellin saapuessa lähemmäksi. Kuitenkin, neuvonantajalle suotiin tervehtivä, joskin nyrpeä nyökkäys tuon avattua suunsa.
Totta kai Constantine halusi etsiä Roswellista sen lopullisen syyllisen, tuohan oli demoni! Aivan varmana tavalla tai toisella tämä episodi oli sarvipäisen aiheuttama. Ties vaikka olisi mennyt sekoittamaan velhon pään. Tai antanut lisää voimia! Niin, mitä jos demonilla ja velholla olikin sopimus?! Sehän ei olisi sula mahdottomuus, näin Constantinen mielestä. Olihan velho muutenkin hämärä, mitä jos kaljupää ja sarvipäinen tekivät yhteistyötä?
Kenraalin kasvoilta saattoi nähdä, ettei hän aikonut vastata yhteenkään demonin esittämään kysymykseen. Kahdestakin syystä, hän ei osannut vastata ja hän ei halunnut vastata demonille. Mykkäkoulu saattoi olla lapsellista, mutta äiti oli opettanut, että jos ei osannut sanoa mitään kaunista, oli parempi pitää suunsa kiinni. Eipä Constantine sitä neuvoa yleensä kuitenkaan noudattanut, mutta juuri nyt hänestä tuntui uskomattomansopimattomalta alkaa demonia syyllistämään tai huutamaan tuolle, kun oli yleisöä ja vielä kaikenlisäksi papitar

Niin, mitähän papitar ajatteli demonista? Ei tyttö ainakaan heti ollut ristiä esiin tempaissut.
Selällään makaava velho päästi pienen ynähdyksen, tajun alkaessa palailla. Vielä mokomasta ei kuitenkaan ollut liikuttamaan muuta, kuin kämmeniään pienesti. Kenraalin katse laski murhaavasta demonituijotuksesta alas velhoon, valmiina potkaisemaan tuota terävällä kengänkärjellä päähän, mikäli jotain typerää sattuisi puolitajuissaan yrittämään.


//Constalle suudelma, nyt. Ei Roswellilta, vaan Ophelialta, kiitos. Kannattiko tehdä noin seksikäs ja ihana neuvonantaja hahmo ihmistenhoviin, nyt me vedetään sut jokaiseen peliin mukaan, aina kun tulee tilaisuus. Tee sopimus sen kanssa.
Lapset riehuu aina kun setä Roswell ei ole katsomassa //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 10 Joulu 2012, 19:40

Ohelia saattoi vain hymyillä typeränä, mutta ei vastata mitään kenraalin sanoille tämän ojennettua kätensä hänelle. Tytön käsistä lähti se samainen heikko valo joka kävi työhön, hänellä riitti energiaa vielä sopivasti tähän pikku askareeseen eikä aikaakaan kun palovammat ja punoittava iho muuttui takaisin entiselleen, kuin ei olisi mitään tapahtunutkaan. Papitar kuunteli Constantinen sanoja, jotka keskeytyvätkin, saaden hänen kohottamaan katseensa tähän ja tästä paikalle saapuvaan tulijaan. Kuinkas ollakaan, se oli kuninkaan nykyinen neuvonantaja. Kenraalin mutinat saivat tytön katsahtamaan kookkaaseen mieheen toinen kulma koholla, tästä lähti tuulahdus joka kertoi, ettei mies oikein Roswellista perustanut. Kuinka surullista...

"Herra Roswell..." Ophelia sanoi tervehdykseksi demonin saavuttua paikalle, joka alkoi sitten kyselemään olivatko he kunnossa, mukaan lukien tajukankaalla oleva velho. Kenraali ei selvästi ollut sanomassa mitään, ei tämä varmaaan tiennytkään mitään sanoa, vaikka papittaresta tuntui lähinnä siltä, ettei mies halunnut olla tekemisissä Roswellin kanssa. No, Ophelia ei lähtenyt nyt tämän käsityksiä toisesta muuttamaan, nyt ei ollut aika eikä paikka sille. Tyttö huokaisi ennenkuin sai ajatuksensa taas kasaan.
"Olemme kunnossa, Blackinkin pitäisi olla, hän vain... Vähän voitsi huonosti aikaisemmin. Kiitos kenraali Fritzin olemme kaikki vielä yhtenä kappaleena. Hänen Majesteettinsa itse on onnekas mikäli on vielä tetämätön tapahtuneesta. Hänellä ei siis ole varmasti mitään hätää, tämä ei liity mitenkään häneen." Ophelia vakuutteli demonille, katse kiinni tämän silmissä josta se liukeni alas kämmeniä nykivään velhoon.
Hän ei oikein tiennyt säälisikö vai olisiko vihainen mokomalle, mutta toivottavasti velho itsekin viimein näkisi, että Roswell oli se pienempi paha heistä kahdesta. Tämä oli hyökännyt ties kuinka monta kertaa ties kenenkin kimppuun, hyvä kun niistä oltiin selvitty, samaan aikaan Roswell hoivasi sängyn vangitsemaa kuningasta. Papittaren silmissä asia oli näin selväkin asia, mitäs mokoma ei ottanut lääkkeitään! Papittarella oli muutenki huono tunne, mitä jos tämä jatkuisi? Kenet muun tämä asettaisi vielä vaaraan? Hän olisi halunnut keskustella asiasta velhon kanssa, mutta... Tytöllä oli jälleen paljon muuta mielessä... Suudelma, velhon sanat, hovin tilanne, eihän tässä tiennyt mistä aloittaa! Ei ollut hyväksi olla huolehtija tyyppiä tässä ajassa ja paikassa. Sai aikuinen mies luvan itse tajuta ennen kuin oli liian myöhäistä ja joltain puhkeaisi silmä.

Ihmismassa alkoi hälventyä entisestään, osan ei enää kehdatessa jäädä Roswellin tultua paikalle, mutta rohkeimmat vilä jäivät, saadakseen täydennystä asioihin. Niitä tosin oli turha odottaa, Ophelian haluttumuudessa kertoa ja levitellä yksityiskohtia velhon taudeista ja kuka tiesi mistä, sai itse selittää mikäli mieli, luulisi, ettei tämäkään tällä kertaa selviäisi ilman jonkinlaista puolustusta omalta osaltaan.
"Saatoin hieman... Yllyttää häntä aikaisemmin, eikä hänellä ollut kaikki kotona. Tuota... Roswell? Mikäli Hen-- Hänen Majesteettinsa ei vielä tiedä, olisin kiitollinen mikäli jättäisitte mainitsematta minut." Ophelia pyysi, yrittäen kiillottaa vielä Blackin kilpeä asiaan, kuuneeltiin sitä tai ei. Papitar ei halunnut Henryn sätkivän enempää shokeeravista uutisista tänään, varsinkaan sellaisista joissa hän oli osallisena.

//Consta pitää itse pyytää ):< Vähä vihjailevasti taputtaa poskea sormella ja kumartua, että ylettää.//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 10 Joulu 2012, 22:07

Kuten Roswell osasi jo aavistaa, Constantinea ei hänen läsnäolonsa miellyttänyt lainkaan. Nyökkäyksen kenraali kuitenkin soi tervehdykseksi, mutta maininta rikospaikasta sai vain pahan maun nousemaan suuhun. Kenties se oli vain mauton vitsi ja epäily hänen ollessa jotenkin sotkeutuneena tähän rikollinen kun aina palaa rikospaikalle, eikö? Mutta kun jonkun henki oli mahdollisesti vielä vaarassa, eivät puheet rikoksista vitsaillenkaan olleet mieluisaa kuultavaa. Siitä huolimatta pieni kumarrus suotiin Constantinelle tervehdykseksi, mutta muuta tuon kaiken lisäksi kenraalista ei sitten irti saanutkaan. Ei sanaakaan siitä, mitä tapahtui. Ei sanaa siitäkään, oliko edes kunnossa tai kukaan muu, kenestä kysyttiin. Ophelia oli heti paljon vastaanottavaisempi, demonin kumartaessa myös papittarelle vielä tervehdyksensä toisen huomatessa hänen tulonsa. Tyttö tosiaan kävi vastaamaan ja ilmoitti ainakin olevansa kunnossa, kuten kenraalikin. Velhonkin pitäisi olla, vaikka lattialla makasikin tajuttomana... Ei, hieman liikettä kaljupäästä näkyi, näyttäen heräämisen merkkejä. Roswell ei kuitenkaan voinut tuntea oloaan kovin helpottuneeksi kaikkien olevan ainakin vielä hengissä, Henryä myöten. Kuningas ei kuulemma liittynyt tähän asiaan mitenkään, mikä myös oli lievensi aikaisempaa huolta.

Katse valui Blackiin, kuten Opheliallakin. Kaikki tämä siis liittyi jotenkin velhoon. Demoni ei tuntenut velhoa kovin hyvin, eikä tiennyt, mitä toinen mahdollisesti oli voinut tehdä aiheuttaakseen tällaisen tilanteen. Ei hän tiennyt edes sitä, mitä Black oli tehnyt. Papittaren sanojen mukaan toinen oli "voinut huonosti", joten voisi olettaa, että velho olisi vain pyörtynyt huonosta olostaan. Mutta sellainen ei saisi Constantinea paikalle ja käyttämään tuollaisia sanoja... Eikä se saisi myöskään kaikkia niitä ihmisiä ympärille, jotka nyt vasta alkoivat kunnolla kaikota. Kenraalikin oli ilmeisesti pelastanut päivän. Keltaiset silmät jäivät hetkeksi vielä katsomaan maassa makaavaa velhoa, kulmat kurtussa, kuin kasvot olisivat yrittäneet kysyä noin hädin tuskin tajuissaan olevalta mieheltä vastauksia kysymyksiin. Ei niitä tietenkään kuulunut, ei Ophelialtakaan. Lisää vihjailuja kyllä, että jotain... Erityistä olisi tapahtunut täällä tänään, ja tyttö itse liittyi siihen jotenkin, omien sanojensa mukaan ilmeisesti yllyttänyt velhoa johonkin. Ei kai Black voinut olla niin typerä, että olisi hyökännyt papittaren kimppuun? Oli se mitä oli, nyt Roswell ei tulisi saamaan vastauksia, vain ja ainoastaan pyynnön. Pyynnön, ettei Opheliaa mainittu, jos kuningas ei vielä tiennyt tapauksesta. Outo pyyntö.

"En tiedä mitä on tapahtunut, joten olisin mieluusti kertomatta sen kummempia yksityiskohtia siitä kenellekään ilman tarkempaa tietoa. Älkää huoliko," sarvipää kävi kääntämään kasvonsa velhosta kohti tyttöä, hymyillen lempeästi. Ei hän tiennyt mitään tarkkaa syytä, miksi toinen juuri omaa läsnäoloaan halusi salata, mutta hän voisi epäillä, ettei Ophelia halunnut Henryn huolestuvan. Eivätköhän juorut osuisi kuninkaan korviin ennemmin tai myöhemmin muutenkin, mutta juoruista ei koskaan tiennyt niiden todellisuutta. Neuvonantajaansa kuningas taas kuunteli.
"Tärkeintä taitaa nyt olla saada Black pois lattialta ja jonnekin muualle lepäämään, jos molemmat olette sitä mieltä, että olette kunnossa. Olettehan varmasti?" Roswell kysyi vielä varmistuksensa, katsoen vuoron perään niin tyttöä kuin Constantinea. Kumpikaan ei näyttänyt olevan haavoittunut, mutta ne pahimmat ruhjeet olivat niitä, joita ei päällepäin näkynytkään.
"Kuulemani mukaan olette sankari, kenraali Fritz. Kiitän teitä myös, suojelittehan muita," demoni hymyili kumarruksen kera, mitäköhän mieltä toinen hänen kiitoksistaan oli? Vilpittömiä ne kuitenkin olivat jos velho oli sekoillut jotain ja Constantine pysäyttänyt tuon, oli mies onnistunut pelastamaan monia henkiä. Opheliankin. Ja Blackin?

Kirja kädessään Roswell käveli velhon luokse, kyykistyen tuon viereen.
"Velho hyvä, oletteko hereillä? En suosittelisi teidän nousevan vielä, mutta suostuisitteko tulevan liikutelluksi?" Blackiltä itseltään käytiin kysymään, jos toinen kykeni vielä vastaamaan. Tajuttomuudesta heräävän kanssa oli hyvä aina käydä keskustelua, että sai selville toisen tilan.




((Jos Constantine vihjailee jotain, niin Roswellhan sitä heti käy suulle oikein mojovan suudelman pamauttamassa. Roswell oli muutenkin tarkoitettu vitsiksi... ;_;))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 10 Joulu 2012, 23:24

Papitar paransi kuin paransikin käden sen suuremmitta ongelmitta, eikä Constantine voinut kuin kiittää tyttöä pienesti nyökkäämällä. Nyt kuitenkin jännitettiin skeptisesti muuttuiko käsi mustaksi vai tipahtaisi pois yön aikana. Sitä ei koskaan tiennyt!
Kuten saattoi olettaa, Ophelia kävi selventämään tilannetta Roswellille hieman. Kenraali kuunteli siinä missä demonikin, sillä oli periaatteessa lähes yhtä pihalla tilanteesta, mitä sarvipäinen. Hän oli päässyt todistamaan ja osallistumaan vain näytöksen loppuvaiheeseen, tietämättä lainkaan mistä tämä kaikki lähti. Papitar kävi kuitenkin mainitsemaan, että hän saattoi hieman yllyttää velhoa tempaukseen Heräsi kysymys, miten? Velho tuntui aina olevan kovin hiljainen ja pitkäpinnainen mies, mitä Constantine nyt oli tuota nähnyt vuosien varrella. Onnistuiko siis nuorinaisenalku suututtamaan kaljupäisen niin, että päälle piti käydä? Hetken suutaan mutristellen kenraali piti mölyt mahassaan, kunnes ei voinut vain sivusta kuunnella papittaren ja demonin rupatteluita.
Mitä sinä olet mennyt tekemään? Kenraali pamautti Ophelialle. Vähemmästäkin sitä alkoi epäillä, tyttö kertoi ensin hieman provosoineen velhoa ja sitten pyysi demonilta, ettei häntä tarvinnut mainita tapahtumien yhteydessä, mikäli kuningas kävisi kyselemään neuvonantajaltaan äskeistä metakkaa. Jotain oli tapahtunut ja Constantine halusi perinpohjaisesti tietää mitä.

Kysyvä katse kohosi papittaresta demoniin, muuttuen matkalla nyrpeämmäksi.
Jonkunhan täällä pitää järjestys pitää yllä. Koko hovi sekaisin Viimeiset sanat mutistiin lähes itsekseen, vastaukseksi Demonin kiitellessä sänkipartaista teoistaan. Sen kauniimmin Constantine ei kyennyt vastaamaan demonin kiitokseen. Vieläkään ei kenraali käynyt vastaamaan demonin kysellessä, oliko kaksikko kunnossa. Hänhän seisoi ja pystyi nyrpistämään naamaa, se riitti kertomaan, että kenraali oli kunnossa. Papittaresta Constantine ei mennyt sanomaan, ei tyttö kyllä päällisin puolin näyttänyt voivan huonosti. Hengästynyt korkeintaan.
Terävä katse kävi kuitenkin seuraamaan demonia, joka velhon luokse kyykistyi. Totta kai Constantine etsi mahdollisia yhteyksiä kaksikon väliltä, tosin demoni nyt tuntui olevan ylen ystävällinen kenelle tahansa. Siitä ei voinut siis päätellä mitään. Mutta jos kenraalilta olisi kysytty, olisi hän raahannut velhon koivesta suoraan tyrmille. Ties kenen kimppuun tuo vielä kävisi!

Lattialla pienesti liikahteleva velho kävi raottamaan silmiään, kuullessaan tutun äänen puhuvan hänelle. Demoni oli paikalle jostain tupsahtanut ja oli nyt ensimmäinen henkilö, jonka kaljupäinen näki verenpunaisilla silmillään. Puoliummistuneen katseen lisäksi kasvoille kohosi mitä epämiellyttävin virne.
Mitä kuninkaalle kuuluu, Roswell? Heikohkolla äänellä kuiskattua kysymystä seurasi hetken myhäily, kunnes velho vakavoitui. Silmänräpäytyksien myötä näköelinten väri palasi normaaliksi ja velho viimein palasi tilanteeseen omana itsenään. Haudanvakava ilme kertoi siitä, ettei Blackikään ollut ihan tyytyväinen tilanteeseen saatikka tekoihinsa.
Nouse ylös ja valmistaudu selittämään itseäsi Constantine tokaisi seurattuaan demonia ja velhoa sivummalta, samalla kun noukki viimein maasta oman aseensa Tässä koko päivää ole aikaa seisoskella.
Velhon katse käväisi kenraalissa, sanomatta mitään. Kuitenkin mustiin pukeutunut mies lähti hitaasti ja kankeasti kampeamaan itseään aluksi istumaan ja siitä lopulta heikosti seisomaan. Vaikka paikkoja kolotti, päätti kaljupäinen nyt olla välittämättä kivusta. Mustelmia varmasti löytyi, mutta niiden voivottelu jätettiin toisaalle. Huppu nostettiin heti ensitöiksi päähän, Blackin käydessä jälleen hautautumaan vaatekappaleen turviin. Myös Ophelian voimista kärsineet kädet käytiin kätkemään viitan sekaan, vieläkään sanomatta sanaakaan mihinkään suuntaan.


// Mutta kun >: Consta tarvitsee rohkaisuryypyn että suudelmaa pyytää. Tosin eikös Ophelia ole tälle päivälle ihan tarpeeksi suukotellut. Roswell saa pitää suudelmansa, ehkä Roswell voisi suudella velhoa. Tai mennä tekemään papittaret Henryn kanssa.
Roswell ei ole vitsi >: Minä en hyväksy sitä vitsiksi. En hyväksynyt silloin enkä hyväksy nyt. Syyttäkää kaikesta minua, kuten Roswellin esittelyssä lukee //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

EdellinenSeuraava

Paluu Makuuhuoneet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron