Heal me with your touch || CrimSON

Kolmen vanhimman ja kunnioitetuimman lohikäärmeen luolasto. Oviaukko on valtava, niin pituudeltaan kuin leveydeltäänkin. Sisään astuessa saavut ensin suureen luolaan, josta lähtee kolme käytävää kolmeen erilliseen luolaan. luolat eivät ole kovinkaan hienoja, mutta ne ovat huomattavasti valoisampia, mitä tavallinen luola. Lisäksi seiniin on kirjoitettu riimukirjaimin tarinoita ja piirrelty muinaisten kulttuurien kuvioita, jotka tuovat mystisyyttä luolaan. Vanhimpien luola sijaitsee korkealla, keskimmäisen vuoren huipulla.
Kolme vanhinta: Marduk, Jörmungandr, Shyvana

Valvojat: Crimson, Aksutar

Heal me with your touch || CrimSON

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Joulu 2012, 23:44

Marduk


Talvisen kylmä pakkaspäivä oli kääntymässä iltaan. Koko Cryptiä oli riepotellut lumimyrsky, joka oli vaeltanut mantereen pohjoispuolelta kohden etelää. Lunta oli tullut taivaan täydeltä ja suurin osa Cryptin asuttajista oli suosiolla pysynyt piiloissaan, sisätiloissa ja luolissa turvassa myrskyltä. Muutamat kuitenkin uhkasivat myrskyä, osalle se koitui kohtaloksi, osa pääsi perille kohteisiinsa. Sää oli armoton, kuten saattoi odottaa.
Kaiken sen tuulen ja tuiskun keskellä ei kuulunut mitään.. paitsi pohjoisessa. Kaukana, Kleth vuoren takana, aavoilla tuntureilla myrskytuulien mukana kantautui kauas valtava karjunta. Vanhin kolmesta suuresta oli palannut syntysijoilleen, Pätsiin, puolustamaan omaansa. Merten takaa, kaukaa lännestä oli Cryptiin löytänyt tiensä yksi siivekkäistä jäteistä, joita myös lohikäärmeiksi kutsutaan. Selvästi nuorempi uros lohikäärme oli tunkeutunut kolmen vanhimman alueelle, käyttäytyen aggressiivisesti ja haastavasti. Archelaus tietenkin vastasi haasteeseen, sillä eläimellinen puolensa ei katsonut hyvällä haastajia merten takaa.
Siellä missä yksikään kaksijalkainen ei vielä ollut vaeltanut, kaksi suurta jättiläistä ottivat yhteen. Tuulen raiskatessa kasvoja ja tantereen tömistessä lentävien hirviöiden paiskautuessa vasten maankamaraa. Yhteenotossa kului tunteja, kunnes toinen seisoi voittajana, toisen kaatuessa Aear meren hyiseen syleilyyn.

Voitokas vanhus päästi ilmoille karjaisun, joka kantautui pitkin myrskyistä pohjoisosaa Cryptistä. Voitosta kielivä karjahdus kantautui pitkin tuntureita, jättäen jälkeensä vain aavemaisen hiljaisuuden. Taistelu oli ohi, osapuolet kadonneet ja vain tuuli jäi puhkumaan pohjoiseen.
Siitä oli pitkä aika, kun Marduk viimeksi oli saanut vertaistaan vastusta mistään olennosta. Taistelussa, joka johtaisi jonkun kuolemaan. Oraakkelilla oli tapana toisinaan ottaa yhteen toisen vanhimman, Kruunatun kanssa, mutta ne taistelut eivät koskaan johtaneet suuriin vaurioihin. Kaksi suurta elivät sovussa, molemmilla oli omat alueensa jota vallita. Ei siis ollut syytä käydä tappamaan toisia, kun yhteistyössä sai paljon enemmän aikaan.
Oraakkeli oli siirtynyt pohjoisesta Mor vuorille. Päivä oli jo pimentynyt, lumimyrskyn yhä jatkuessa. Valtava serpentti lipui sisään suuresta suuaukosta, käyden laskeutumaan valtavaan eteisluolaan. Sokea ontui toista etujalkaansa ja vuosi enemmän ja vähemmän syvistä haavoista, joita oli taistelun yhteydessä tullut pitkin kehoa, lähinnä kaulan ja eturuumiin tienoille. Mitään fataalia ei ollut sattunut, eikä oraakkeli verenhukkaan tulisi kuolemaan, mutta aina haavoittunut oli nuutunut, rodusta riippumatta. Muutama sielu ja vanhus olisi taas vedossa tai sitten

Shyvana Sokeat kasvot kääntyivät kohden vasemmalle haarautuvaa käytävää, toisen suuren astuessa esiin omasta luolastaan, humanoidimuodossaan Eikö pilvilinnat enää viihdytä? valkeaharja tiesi tasan tarkkaan, miksi naaras oli omasta valtakunnastaan poistunut vuorelle, mutta kuivasta huumorista ei koskaan ollut haittaa.
Silmäkuopat hehkuivat vielä tulisina, kidassa hiipuvan tulen kadotessa pikkuhiljaa. Uros kävi puhaltamaan savua ilmaan kaikista kuudesta sieraimestaan, jatkaessaan ontuvaa kävelyä peremmälle omaan luolaansa johtavaa käytävää pitkin. Ontuva askel vei aina luolaan asti, jonne valtava käärme asettui makaamaan niin, että hännänpäänsä oli lähellä luolan oviaukkoa, keskiruumis kävi kääntymässä luolan perässä sijaitsevan aarrekasan luona ja eturuumis asettui suoraan luolan sivuseinän luona sijaitsevan huonesyvennyksen viereen.
Matala, kumpuileva murahdus nousi käärmeen kurkusta, tuon laskiessaan päätään alemmas ja suuntasi kasvonsa kohden perästä tullutta naarasta.


// Criiiiiim.. Arvaa kuka taas häirittis suo peleillä? //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 08 Joulu 2012, 20:43

Shyvana

Lumimyrsky riepotteli Cryptiä. Sankka pyry vaikeutti kulkua jopa leveillä tiellä, uuden lumen käydessä piilottamaan siihen vasta painautuneet jäljet vain minuuteissa, ellei jopa sekunneissa. Näöstäkään ei myrskyyn uskaltautujalle ollut juuri apua. Hyvä jos kättänsä pidemmälle saattoi nähdä, kun tuisku pyrki piiskaamaan kulkijoiden kasvoja.
Oli kuitenkin yksi, jolle myrsky oli kuin pelkkä esirippu tarjoamaan parempaa piilopaikkaa sieltä, missä kaksijalkainen ei voinut omilla koivillaan kulkea. Tyypilliseen tapaansa valtava naaraskäärme, jota myös Shyvanaksi - tai kuolevaisten kesken tutummin Taivaanmaalaajaksi, Pandemonaksi, Tuulenkantajaksi kutsuttiin, lepäsi korkealla pilvilinnassaan harmaiden pilvien keskellä. Vanhimman keho luikerteli pitkin pilviä, muodostaen varjon alapuolella oleviin pilviin. Varjon, jota ei niiden harmaudelta ja paksuudelta kuitenkaan saattanut tavallinen tallaaja erottaa. Naaraan pää lepäsi pilvimassalla ja sen silmissä hehkui haalea valo, joka tuijotti aina alas maahan asti. Katseensa tarkkaili lähes kaikkea mitä alhaalla tapahtui ja kuinka lumi raiskasi pitkään lauhkeista keleistä nauttinutta mannerta. Talven oli jo aikakin tulla ja haudata tämäkin laatta valkean peittonsa alle.

Kaikin puolin myrskyisä päivä oli tarjonnut hyvin vähän nähtävää Taivaanmaalaajalle, joten käärme oli poistunut sijoiltaan kerran jos toisenkin etsimään sopivaa paikkaa, jonne taivaalla olevan pesänsä voisi tulevaisuudessa siirtää. Aivan mikä tahansa paikka ei kelvannut Mor vuorille johtavalle maagiselle väylälle, mistä syystä Shyvana saattoi käyttää päiväkausia, peräti jopa kuukausia tai vuosia sopivan paikan etsimiseen. Nyt valkea naaraskäärme kuitenkin oli asettunut aloilleen valtakuntaansa taivaalle kuuntelemaan ääniä, jotka kantautuivat jostain kauempaa sen tietoisuuteen.
Voimakas karjaisu pohjoisesta sai naaraan kohottamaan päätänsä. Hohka sen silmissä voimistui kohotuksen myötä ja käärme kävi silmäämään nopeasti, vaikkakin laiskasti ympäristönsä. Sillä oli jo hetken ollut kutina, että sen kumppani oli ottanut köniinsä pahemmin. Jos tunne olisi ollut voimakkaampi, ei Taivaanmaalaaja olisi levännyt pilvilinnassaan toimettomana. Valkea serpentti tiesi että vanha uros osasi pitää itsestään huolen, eikä kokenut täten puuttua tuon tekemisiin kuin äärimmäisissä tapauksissa. Tämä ei ollut yksi niistä, mutta se ajoi kuitenkin naaraskäärmeen liikkeelle kohti Mor vuoria, jonne se aisti Oraakkelin olevan palaamassa.

Valkea käärme astui läpi maagisen väylän, päätyen harmaaseen pesäkoloonsa korkeille vuorille. Se kävi kulkemaan läpi kapean käytävän, ottaen astelunsa aikana itselleen humaanisemman muodon, ollen näin lopulta säälittävän pieni verrattuna siihen todellisuuteen mikä piilotteli illuusion takana.
Ontuvan Oraakkelin saattoi nähdä jo kaukaa kulkevan sisälle vanhimpien luolaan. Nuori nainen kirkkaanpunaisessa mekossaan tyytyi jäämään paikoilleen ja odottamaan luojansa lähestymistä hiljaa, kunnes sille suotiin huomiota.
Katse tavoitti Archelausin sokeat silmät uroksen tiedustellessa, etteikö pilvilinnansa enää naarasta olisi viihdyttänyt. Shyvana hymähti pehmeästi, huvittuneesti.
Kaipasin hieman.. vaihtelua pehmeisiin pintoihin. Ankea ja harmaa valtakuntasi tarjoaa riittävästi vastakohtaa omalle, nuori nainen vastasi, seuraten kun Oraakkeli puhalsi savua ilmaan ja lähti jatkamaan ontuvaa askeltansa peremmälle luolaansa.

Naaras seurasi hitaasti perästä mekkonsa ja harteillaan lepäävän viittansa helman laahatessa luolan kivistä lattiaa, jääden kuitenkin selvästi valtavasta käärmeestä jälkeen. Kun Shyvana itse saavutti jalan Archelausin luolan, oli uros ehtinyt asettua maaten ja käänsi nyt rujoa päätään naarasta kohden. Vanhuksen rujous ei ollut kuitenkaan seikka johon Shyvana huomionsa oli kiinnittänyt, vaan verta tihkuvat haavat jotka vanhan käärmeen ruumista värittivät. Pieni kämmen nousi vasten Oraakkelin valtavaa kuonoa.
Näytät ottaneen yhteen jonkin suuremman kanssa, Taivaanmaalaaja päivitteli käheällä äänellään, ehkä asteen verran jopa toruvasti, Empä uskonut sinusta että ottaisit nuoremmalta kuonoosi, naaras jatkoi pientä sarkastista huvittuneisuutta äänessään.


//Hmm, kukakohan se voisi olla o3o No et ainakaan sinä! Et missään nimessä!//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 08 Joulu 2012, 21:57

Vaihtelua pehmeisiin pintoihin.. no, vuorelta sitä löytyi. Kylmää, kovaa kiveä oli vaikka muille jakaa, eiköhän naaraallekin löytynyt sitä yllin kyllin. Sikäli mikäli se olisi ollut oikea syy, miksi naaras paikalle oli tullut. Mitään tuohon kuivahkonhuumorin vastaukseen ei sanottu. Ei Archelauksen tarvinnut.
Käsi valtavalla kuonolla ei tuntunut paksuhkolla suomupeitteellä lainkaan. Ei käden lämpö saatikka pelkkä kosketus. Muutenkin suuren, vanhan lohikäärmeen tuntoaisti oli heikentynyt, ei hän enää huomannut jos ihmisenkokoinen kivi painoi epämukavasti kylkeen nukkuessa. Se oli häneen verrattuna mitättömän pieni. Vaikkei tuntenut kosketusta, tunsi hän kumppanin läheisyyden. Samasta voimasta muovatut olennot viihtyivät toistensa lähellä, sillä läheisyys tuntui hyvältä. Tuntui.. kotoisalta. Turvalliselta ja samalla rauhoittava. Äskeisen painiottelun jälkeen olikin hyvä saada lähelle se yksi ja ainoa henkilö, joka saattoi saada vanhan lohikäärmeen tuntemaan olonsa turvalliseksi.

Suuri, mutta rauhallinen naurahdus kumpusi valtavan kidan turvista, Shyvanan saatua sanottavansa.
Ikä on loppupeleissä vain numero. Petojen maailmassa se on koko, joka ratkaisee. Koko ja kunto Lohikäärme myhäili samalla kun työntyi vain muutaman sentin lähemmäksi humanoidimuotoista naarasta.
Jonkun pitää kuitenkin nulikoille opettaa, kenen reviirille ei kannata tunkeutua, ellei aio alistua vanhus hymisi perään.
Koska Shyvana ei tehnyt elettäkään muuttaakseen muotoaan isommaksi eipä kaksi suurta liskoa olisikaan mahtunut tähän luolaan samaan aikaan kävi Marduk muuttamaan muotoaan. Oli kovin epämukavaa puhua pienemmälle, silloin kun itse oli valtava käärme. Keskustelu oli jotenkin.. luonnotonta. Ihmismuotoaan ei vanhus kuitenkaan ottanut, vaan sekasikiömäinen olomuoto, joka yhdisti sekä humanoidin yläruumiin ja nelijalkaisen serpentin alaruumiin, sai luvan kelvata. Pian Tuulenkantajan edessä seisoikin vajaa kolme metriä korkea ja seitsemän metriä pitkä friikki. Otus kävi nilkuttamaan lähemmäksi huonesyvennystä, kunnes pisti maaten alaruumiinsa osalta syvennyksen eteen. Ennen kuin oli lähtenyt kävelemään, oli suurehko kämmen käynyt laskeutumaan naisen yläselälle, työntäen tuon liikkeelle siinä samassa, kävelemään muotohirviön vierellä.
tavallinen pariskunta kysyisi nyt, mitä toisen päivään kuuluu Marduk heitti ihmismäisten kasvojen kääntyessä Shyvanan puoleen Mutta se lienee turhaa.


// EI KUN NAAPURIN IRMELI JA PENA.. Pasi... Pena... kumpi... (---D THE ARGONIANS! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 08 Joulu 2012, 23:43

Sinäpä sen sanoit, naaras totesi ykskantaan. Ikä oli pelkkä numero. Mutta toisaalta, numeroita käytettiin mittaamaan erilaisia asioita. Kuolevaiset mittasivat niillä määrää, kokoa kuin vahvuuttakin, ties mitä kaikkea. Siksi myös iän määrittelemisellä täytyi olla jokin suurempi merkitys jota Shyvana tosin ei jaksanut alkaa pohtia. Naaraalle ikä oli yhdentekevä niiden tuhansien vuosien jälkeen mitä itse oli ollut olemassa.
Hyvä että joku pitää reviireistään näinä päivinä huolta, Shyvana jatkoi kuitenkin pian vienon hymyn kiiriessä samalla nuoren naisen kasvoille.
Marduk oli ainoa, jonka seurassa Tuulenkantajan kasvoilta saattoi erottaa ilon ohessa myös muut tavalliset ihmisille tutut tunnetilat silloin, kun ne olivat naaraan kasvoilta mahdollista määrittää. Muuten nainen oli hyvin kivikasvoinen ja totinen, jopa niissä tilanteissa jos joku erehtyi tuota satuttaa, ei Shyvanan kasvoilta saattanut erottaa pienintäkään värähdystä. Tarvittiin paljon, peräti jopa liikaa, että samaan tympääntyneeseen katseeseen saatiin jotain muutakin kuin pelkkä lasinen tuijotus aikaiseksi. Mutta Oraakkelin pelkkä läsnäolo kumosi tuon kaiken aina.

Naaraan käsi laski takaisin sivulle, kun Marduk kävi muuttamaan itseään hieman pienemmäksi, humanoidin ja lohikäärmeen sekoitukseksi. Shyvana tuskin seurasi ensimmäistä ja viimeistä kertaa tätä Oraakkelin muodonmuutosta vierestä. Saman olisi voinut sanoa Mardukista, mikäli naaras olisi kokenut muutaman käsiparin olevan juuri nyt tarpeen.
Uroksen kämmen naaraan selässä työnsi Taivaanmaalaajan astelemaan harmaan otuksen vierellä kohden luolassa olevaa huonemaista syvennystä, johon sekasikiökäärme laskeutui makuulle alaruumiinsa puolesta. Shyvana sen sijaan jäi vain seisomaan toisen läheisyyteen, tuntematta varsinaista tarvetta istua tai asettua muuten alas. Mardukin aikaisempi huomautus myhäilytti naarasta, joka tarkasteli nyt kumppaninsa ihmismäisempiä kasvoja.
Aivan kuin olisin kuullut tuon saman joskus aikaisemmin, naaraskäärme totesi pienesti naurahtaen, Tai ehkä vain kuvittelen.

Shyvana otti askelia lähemmäs Mardukia, käyden arvioimaan katseellaan tuon kamppailussa saamia vammoja. Eivät ne vanhinta hengiltä saisi, mutta taisivat silti olla epämukavia ja verottivat uroksen oloa.
Saisit olla varovaisempi, Tuulenkantaja huomautti äidillisen toruvasti luodessaan himmeän hehkun toiseen käteensä. Käsi lähti lipumaan hitaasti pienemmän haavan ylitse uroksen kyljessä, parantaen pienen vamman niin, että kyseinen kohta näytti kuin siihen ei olisi koskaan mikään osunutkaan. Myös veri puhdistui yliparantajan loitsivan käden alla.
Koittaa vielä päivä, jolloin haavoitut pahemmin enkä pääse syystä tai toisesta luoksesi ajoissa, Shyvana totesi, Tiedät, etten toivo näkeväni kenenkään kärsivän. Vähiten sinun.


//PENA JA IRMELI! THE BEST NEIGHBORS EVAAAAH! Grillaavat ilmassa levitoivia purjoja ihan tosissaan jossain kadun kulmalla. Sitten tuli ilkeä imperial guard >://
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 10 Joulu 2012, 20:44

Jonkun tosiaan piti pitää huolta. Kruunattu kolmikosta vartioi meriä, mutta tuolla ei ollut valtaa lentäen saapuviin olentoihin. Niistä Marduk piti mielellään huolen. Vuosituhansien saatossa oli vain kourallinen potentiaalisia haastajia saapunut mantereelle, mikä toisaalta oli hyvä. Ei rapistuva ruho jaksanut liikaa riehua. Onneksi parantaja oli kuitenkin lähellä. Voisi kai sanoa sen olevan epäreilua, kun jätti kävi toista pyytämään parantamaan itseään, mutta jos Marduk jotain tiesi, niin sen, ettei elämä koskaan ollut reilua. Liian monta kertaa oraakkeli oli saanut sen todistaa, ei tosin omalla kohdallaan. Kaikkien muiden ja sekös parrakasta huvitti.
Virne kohosi vanhuksen sanoille, Shyvanan käydessä toteamaan kuulleensa vanhemman sanat aikaisemminkin. Todennäköisesti, Archelauksella oli tapana toistaa itseään. Varsinkin kuolevaisille, nuo kun eivät koskaan kuunnelleet. Mutta mikään ei ollut ihanampaa, kuin päästä toteamaan mokomille Mitäs minä sanoin.

Matala, kumpuileva murahdus kantautui liskopedon kurkusta naisen sanojen myötä, tuon alkaessa parantamaan haavoja vanhemmassa.
Elämme alituisessa varovaisuudessa Uros myhäili seuraillessaan naaraan toimia Eikä varomattomuus kohtalokseni tule koitumaan, siitä voit olla varma Jos vanhus johonkin kuoli, niin ylpeyteen.
Aikani ei kuitenkaan ole koittava pitkään aikaan. Mutta kärsimystä sinä tulet vielä näkemään tässä valtakunnassa ja paljon Kasvot pysyivät suunnattuina Shyvanan puoleen.
Naaraan annettiin parantaa haavat rauhassa, uroksen käydessä kääntämään kylkeään sitä mukaan, mitä tarvitsi. Paljon vahinkoa uros ei loppupeleissä ollut ottanut, joten parantaminen ei ollut mitenkään voimia vievää tai vaativaa. Ei varsinkaan Shyvanalle. Kun tehtävä oli suoritettu, otti liskopeto jälleen mukavamman asennon.
Kiitos lienee paikallaan Archelaus tokaisi kohottaessaan toista kättään kohden ihmisilluusioista naarasta Mutta kiitollisuuteni sinä varmaan tiedät sanomattakin suuri, iän raiskaama kämmen kävi koskemaan naisen poskea, peukalolla pienesti silittäen punaisenilmestyksen ihoa.


// PERKELEEN GUARDIT! PILAAVA PURJOJEN GRILLAUKSEN >:Y //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 13 Joulu 2012, 00:14

Sen koommin mitään lupia kysymättä, Shyvana siirtyi edellisen haavan luota aina seuraavalle, lähtien näin parantamaan vanhimman kehoa koristavia vammoja joita tuo yhteenotossa oli saanut. Punainen veri ja avohaavat eivät naarasta kammoksuttaneet lainkaan. Hän oli nähnyt pahempiakin ruhjeita elämänsä aikana. Parantanut ja ollut parantamatta niitä. Myös aiheuttanut sellaisia itse, jos oli joutunut itseään puolustamaan syystä tai toisesta. Toisinaan jopa tappanut säälimättä, vaikkei vastaavanlainen käytös ehkä ollut naaraalle sitä tyypillisintä.
Oraakkelin puhuessa kävi nuoren naisen katse välillä käymään uroksen kasvoilla, tarkkaillen alati eleitä ja ilmeitä mitä naaras saattoi toisen kasvoilta erottaa. Turhan kauaa silmät eivät kuitenkaan viipyneet tuossa, sillä Yliparantaja tahtoi keskittyä omiin toimiinsa Mardukin sanojen ohessa.

Kärsimykset mainittuaan kävi Shyvana naurahtamaan hiljaa.
Kyllä minä sen tiedän, naaras totesi hymyillen, Ilman elämää ei ole kärsimystä tai kuolemaa ja toistaiseksi tämä manner on näyttänyt kovin eläväiseltä paikalta.
Hohde parantajan käsistä katosi, kun viimeinenkin vuotava haava saatiin korjattua. Naaras väisti hieman kauemmas kumppanistaan, antaen tuon korjata asentoaan vapaasti mukavammaksi, ja asteli sitten toisen eteen. Mardukin suodessa kiitoksensa, hymyili naaras erityisen lämpimästi ja kosketuksesta, jonka uros soi naishahmon poskelle, Shyvana oli erityisen otettu. Kosketus oli lämmin ja tuntui mukavalta. Ehkä se oli nimenomaan sitä maagista voimaa, jota kahden samasta aineesta muodostuneen käärmeen välillä oli.
Tein vain velvollisuuteni, nuori nainen ilmoitti iloisena juuri ennen kuin muutti muotoansa kahdeksankätiseksi käärmeenpuolikkaaksi.

Selvästi kookkaammaksi kasvanut naaras luikerteli luolan kivistä lattiaa pitkin aivan Mardukin kylkeen kiinni. Käärmemäinen keho kävi kiertymään rullalle uroksen viereen, käyden jakamaan lämpöä ja läheisyyttä toiselle. Kahdeksankätinen kääntyi nyt Oraakkelin puoleen.
Mitä lähitulevaisuus on tuomassa tullessaan? Suuriakin tapahtumia? Vai saanko istua taivaankannella yhtä tylsistyneenä, toisen tavallista elämää vakoillen, kuten olen jo tovin tehnyt, naaras tiedusteli laskiessaan käsiään kutittelemaan toisen valkeaharjaista selkää.


//Miltähän maistuis grillattu purjo HALUN MAISTAA! Pasin ja Irmelin seurassa ofc. He tietävät parhaat reseptit purjojen grillaukseen.//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 13 Joulu 2012, 00:57

Juuri tuosta Marduk piti kumppanissaan. Shyvana ei ollut turhan naiivi saatikka typerä, naaras tiesi tasan tarkkaan missä mentiin valtakunnan suhteen, vaikka ei jakanutkaan kaikki tietävyyttä oraakkelin kanssa.
Ja sekös tästä tekeekin mielenkiintoista Vanhus myhäili taivaanmaalaajan sanoihin.
Naaras kävi vaihtamaan ulkomuotonsa kahdeksankätiseksi versioksi, uroksen käydessä virnistämään pienesti. Velvollisuuksista Archelaus ei käynyt sanomaan mitään, mutta parantaminen oli naaraalta odotettua, jopa toivottua. Niin kauan, kuin yhteistyö kolmen vanhimman kohdalla pelasi, ei vuorella tulisi tapahtumaan mitään radikaalia. No, eipä Shyvanalla ollut varaa kapinoida Archelausta vastaan, ainoa jonka kanssa tulevassa saattoi kränää olla, oli Nergal. Mutta niin kauan, kuin kaikki kolme tiesivät vastuualueensa, eivätkä käyneet toisen reviirille, olisi kaikki hyvin.

Pitkä keho kävi pienesti mukailemaan kylkeen kiinnittyneen naaraan kiertynyttä kroppaa, humaanisemman osan kehosta keskittyessä kahdeksankätisen naisen hyväilyyn. Toinen kämmenistään nousikin silittelemään Shyvanan leukaa, siinä missä kahdeksan kättä hakeutuivat valkeaharjan selänpuolelle.
aaah, podetko kenties tylsyyttä? Virne silmättömän kasvoilla levisi uroksen nojautuessa lähemmäksi naarasta Suurista tapahtumista ei voi puhua, mutta kun toinen siniverinen syntyy haltioille me käymme vierailemassa Cúthalionin luona. Aaaaha, et arvaakaan, mitä tulevaisuus on heidän varalleen kirjoittanut. Edessä tulee olemaan mielenkiintoiset ajat, kyllä. Niin ihmisten, kuin haltioidenkin osalta. Parasta on se, että voimme katsoa sivusta, kun kohtalonnäytelmät käyvät toteen.


// ens kerralla kun nähdään niin grillataan purjoa samalla kun skyrim musat soi taustalla! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 13 Joulu 2012, 23:35

Silmättömän kasvoille levinnyt virne sai Shyvanan virnistämään. Muutama heleä naurahdus kumpusi käärmenaisen suusta.
Ehkä, Tuulenkantaja totesi ykskantaan. Ehkä hän todella poti jonkin asteen tylsistymistä, vaikkakin pienten eläväisten tekemisen kiinnostivat käärmettä enemmän kuin paljon. Ei siksi, että naaras olisi tahtonut ottaa noiden päivittäisiin askareisiin minkäänlaista osaa. Kaksijalkaiset olivat kuin eläviä nukkeja. Pieniä leikkikaluja joiden elämä oli rajattu pienelle maalle; vähän niin kuin nukkekoti, mutta laajemmalla skaalalla. Mielenkiintoista tosin oli, että jokaista pientä nukkea verhosi oma tahto, joka teki noiden seurailustakin mielenkiintoisempaa.
Ja mikäpä sen hauskempaa olikaan, kuin vakoilla toisia? Tuskin kukaan edes tiesi naaraa lepäävän taivaalla paitsi muut Vanhimmat. Tuskin arvasivat myöskään, että Shyvana lepuutti silmiään yksittäisissä henkilöissä ja noiden toimia seuratessaan ihan vain huvin vuoksi. Tarvitsiko sen parempaa syytä ollakaan moiselle käytökselle?

Tulevaisuus kiinnosti käärmettä ja tuo piti tylsänä ettei Archelaus turhan useasti jos koskaan käynyt paljastamaan mitään mullistavaa. Kuten ei nytkään. Naaras kävi kuitenkin hymisemään hiljaa Oraakkelin ilmoittaessa pienestä visiitistä, jonka he tulisivat suorittamaan kuninkaan toisen jälkeläisen synnyttyä. Samalla pieni häilyvä tuike kävi syttymään Taivaanmaalaajan silmiin.
Aran oli ollut Shyvanan silmätikkuna jo pitkään. Syystä jos toisestakin, mutta eniten naaras oli kiinnostunut tuon tavasta johtaa kansaansa. Lipevä mies. Mutta mielenkiintoinen. Henkilökohtaisesti Tuulenkantaja ei koskaan ollut tuota tavannut tai koskaan edes näyttäytynyt suippokorvaiselle, mutta ilmeisesti senkin aika olisi koittamassa pian, milloin naaras sai tavata toisen kasvotusten.
Sinähän olet ehtinyt suunnitella kaikenlaista, naaras kävi toteamaan sukiessaan ohessa Mardukin valkeaa harjaa, Tuskin pysyn nahoissani. Odottaminen kun on niin pitkäveteistä, käärme jatkoi puolittain vitsaillen. Mikä ajanjakso hänen ikänsä mittakaavassa sitten laskettiin odottamiseksi olikin taas toinen juttu.


//Ja niin Aksun parvekkeelta nousi sankka savu kun hullut kävi grillaamaan purjoja. Dovahkiin! Dovahkiin! Naal ok zin los purjo! eikutä//
Viimeksi muokannut Crimson päivämäärä 14 Joulu 2012, 01:46, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Joulu 2012, 01:14

Vuosituhannessa jos toisessakin ehtii suunnittelemaan vaikka mitä. Oi kyllä, varsinkin, kun tietää mitä on tulevan Jos jotain Archelaus oli odottanut, niin toisen siniverisen syntymistä nykyiselle haltioiden kuninkaalle. Sota kahden rodun välillä alkoi käydä puuduttavaksi kaikkien vuosien jälkeen, oraakkeli tarvitsi jotain mielenkiintoisempaa. Viimein se aika oli koittava, vaikkakin, eihän Archelaus pitkään ollut odottanutkaan. Hänelle aika oli vain käsite, millä toiset mittasivat elämänsä pituuden. Aika oli hänen ystävänsä, Archelaus ei käsittänyt aikaa samalla tavalla, mitä kuolevaiset.. tai muutkaan kuolemattomat. Aika ei koskenut häntä, ei nyt, ei tulevassa, eikä menneessä.
Ja on jo korkea aika esitellä kumppanini nykyiselle hallitsijalle. Kuinka törkeää se meiltä olisi, jos emme vierailisi toivottamassa onnea uudelle elämälle, hmmm? uroksen kädet seikkailivat kahdeksankätisen keholla, suoden tuolle huomiota. Etummaisesta jalkaparista toinen kävi kietoutumaan käärmeenpuolikkaan yli, varmistaen ettei naaras minnekään lähtenyt.

Joskushan sinunkin nahkasi pitää luoda Virnistäen oraakkeli kommentoi toisen vitsailuun nahoissa pysymisestä Mutta malta vielä hetki vain pieni hetki enää. Aran tulisi varmasti nauttimaan kahden vanhimman läsnäolosta linnallaan, mutta kerta oraakkeli raahasi mukanaan kumppaninsa, uskoi tai tiesi Archelaus haltiakuninkaan hillitsevän vihaansa. Kyllä Aran tiesi, että Shyvana kykeni parantamaan hallitsijasukua riivaavan sairauden. Se oli eri asia, antoiko Archelaus taivaanmaalaajan auttaa haltiaa, saatikka halusiko naaras itse auttaa mitä röyhkeintä haltiaa.
Ihmistenkuninkaan annamme olla, toistaiseksi. Kyllä hänkin puoleemme kääntyy, kun on sen aika. Se, mitä ihmisten parissa tulee tapahtumaan, onkin sitten mielenkiintoista ja lähempänä, mitä arvaatkaan lähemmäksi nojautuneen uroksen kasvot kävivät viimein uppoamaan vasten punaisia hiuksia, ihmismäisten kasvojen nenänvarren käydessä koskemaan naaraan kaulaa.


// LOS PURJO! Mutta mehän vain lähetämme savumerkkejä! Katsotaan, kuka vastaa. Tuleeko Matilda valittamaan savusta HÄNEN PILVISSÄÄN vai joku inkkari Del kera alkuasukas Kalin hyppelee paikalle. Iri ja Dari sais kyllä hypellä paikalle viihdyttämään meitä 8) josymmärrätmitätarkoitan //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 14 Joulu 2012, 20:37

Monarkki tulee varmasti riemastumaan tapaamisestamme, Shyvana virkkoi kasvoilleen noustessa harvinaisen kelju virnistys. Naaras tiesi hyvin millaiset välit Oraakkelilla oli haltiakuninkaan kanssa, joten oli jo oletettavissa, ettei jälleennäkeminen noiden kahden osalta ollut välttämättä se kaikkein mukavin mahdollinen. Se miten Cúthalion kuitenkin käyttäytymistään mallintaisi Tuulenkantajankin ollessa läsnä, kiinnosti Shyvanaa liiakseenkin. Jäi tosin nähtäväksi, kuinka juonittelevaksi kuningas Tuulenkantajan osalta kääntyisi. Ihmisten uuteen nuoreen hallitsijaan Shyvana ei ollut vieläkään iskenyt silmiänsä, mutta kun sen aika koittaisi, saattaisi Scarlington toivoa, etteivät käärmeen alati valvova katse jatkuvasti tuon tekemisiä tarkkailisi.
Visiitin väliin jättäminen, voih, sehän olisi aivan kamalan törkeää! Totta kai me käymme tervehtimässä pientä siniveristä suippokorvaa heti kun sen aika on koittaakseen, naaraskäärme ilmoitti kiertäessään käärmemäistä kroppaansa Archelausin yli.
On sääli ettei kukaan koskaan käy tervehtimässä omia poikueitani, naaras totesi pian perään harmittelevasti, mutta se sama pientä pirullisuutta kielivä virne kävi nousemaan jälleen käärmenaisen ihmismäisille kasvoille, Ne kun ovat niin nälkäisiä.

Shyvana hyrisi hiljaa tyytyväisyyttään, kun kumppaninsa osoitti tälle huomiotaan. Yksi käsipari nousikin ylemmäs ja kävi koskettamaan uroksen pään syrjää ja lakea, josta sormet lähtivät kierittämään toisen hiushaivenia sormien ympärille. Lempeä hymy koristi naaraan kasvoja.
Siitä onkin aikaa kun viimeksi olet noin lähelle uskaltanut, Shyvana hymisi, ehkä jopa asteen verran otettuna siitä että sai olla huomion kohteena pitkästä aikaa. Ei naaras sitä pahakseen pistänyt. Päinvastoin! Se nautti kumppaninsa läheisyydestä täysin mitoin. Sen saattoi laskea tietynlaiseksi huolenpidoksi. Välittämiseksi.


//Kyllä minä ymmärrän harvinaisen hyvin mistä sinä puhut kuomaseni. Pitää kuitenkin varoa ettei ruualle perso Dagnir saavu paikalle, kun Aran on käynyt sitä huonosti ruokkimaan. Voi olla entiset purjot ja savumerkit sitten.//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Joulu 2012, 22:55

Pirullinen virne kohosi uroksen kasvoille naaraan sanojen myötä. Tuskin haltioiden kuningas tulisi niin suuresti riemastumaan nähdessään lohikäärmeet, mutta se oli sen ajan huvitus. Nyt piti vielä odotta tovi jos toinenkin, jotta moiseen tilanteeseen päästäisiin. Turhan usein Archelaus ei viitsinyt vierailla haltioiden parissa, ettei vain vahingossakaan kiintyisi liian moneen olentoon. Kaksi henkilöä haltioiden hovissa olivat Archelaukselle mieluisia. Yksi eliittikenraaleista ja vanha, höperö opettaja. Idänhaltia oli lohikäärmeen pitkä aikainen ystävä, totta kai hän vieraili vanhan ystävän luola aika ajoin.
aah, kyllähän minä vierailen pienokaisten luona Mitä pirullisin virne levisi. Kaikki tiesivät oraakkelin syyllistyvän kannibalismiin, eikä vanha uros tehnyt poikkeusta myöskään omien jälkeläisten kanssa. Vain vahvat saivat luvan selvitä, heikoista ei ollut mihinkään. Mikäli nuo Pätsin suojissa värjöttelivät vielä, kun uros sinne kävi kurkkaamassa, oli se pienokaisten oma ongelma. Sääli ei kuulunut Archelauksen tunneskaalaan.

Naaraat osaavat olla turhankin kärttyisiä toisinaan... liian lähelle ei kannata tunkea. Olet viimeinen olento tässä valtakunnassa, jonka kanssa haluaisin yhteen ottaa Oraakkeli hymisi nauttien naaraan läheisyydestä. Lähellä olo teki hyvää, kun kyseessä oli kaksi niin samanlaista olentoa. Taivaanmaalaaja ja Oraakkeli suorastaan vetivät toisiaan puoleensa. Mitä lähempänä toisiaan kaksi voimaa olivat, sitä paremmalta se tuntui.
En kuitenkaan kiistä, ettenkö olisi kaivannut tätä... Yhä naaraan iholla seikkaileva uros tokaisi, vetäen kahdeksankätisen niin lähelle itseään, kuin kykeni.


// Perhanan Dagnir, menen takaisin Aranin luokse mussuttamaan niitä keksejä! >8U MEIDÄN PURJOT! Pahoittelen typoja ja kakkaista tekstiä mutta Kangasala ja kakka kone (D //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 17 Joulu 2012, 02:06

Naaras virnisti. Tyhmä Archelaus ei ollut huomioidessaan naaraspuolisten lajitoveriensa kärttyisyyden. Sekin piirre itse Oraakkelia kohtaan Shyvanan kohdalla oli tosin harvinaisen pieni, sillä naaraalla ei ollut juuri varaa uhitella kumppanilleen, luojalleen toisin kuin muilla, pienemmillään, jotka tuskin yhtä useasti kävivät valtavalle käärmeelle edes näyttäytymään. Pysyttelivät mieluummin piilossa, ja se oli ehkä ihan hyväkin vaihtoehto. Ei Shyvanalla myöskään ollut vastaavanlaiseen rähinöintiin tarvetta, saatikka sitten halua. Marduk oli viimeinen, jonka kanssa Taivaanmaalaja lähtisi haastamaan riitaa kuten Oraakkeli sen itsekin ääneen totesi, mutta vain toisinpäin.

Shyvanan kaikki kahdeksan kättä laskeutuivat kunnolla Archelausin yläkropalle, uroksen käydessä vetämään naarasta itseään vasten. Hellästi tuo käsipareja liikaa omistava otus painoi kumppaniaan itseään vasten, käyden kietomaan samalla käärmemäistä kehoaan lisää Oraakkelin ympärille ja laski päätään uroksen humanoidikehon olkapäälle.
Voi sinä et ole ainoa, joka tätä on kaivannut, naaras hymisi, hengitellen syvään toisen kupeessa kiinni.
Molemmat takuulla aistivat sen hyvänolon tunteen, kun kaksi toisiinsa niinkin vahvasti liitännäistä olentoa saivat olla siinä lähekkäin, kaksin, eikä kukaan käynyt häiritsemään. Edes sanat eivät olisi riittäneet kuvaamaan sitä tunnetta. Tuskin kukaan muu pystyi vastaavaa edes tuntemaan samalla tavalla! Ei se ollut varsinaisesti rakkautta, jota nuo humanoidit tuntuivat liiakseenkin harrastavan keskenään kuka kenenkin kanssa, vaan oikeammin yhteenkuuluvuutta kahden valtavan olennon välillä. Välittämistä parhaillaan.
Ehkä aika ei ole puolellamme, kun saamme nauttia näistä hetkistä niin harvoin, naaras tokaisi, vaikka tiesikin Archelauksen ilmoittavan aina jotain vastaan, kun kyse oli ajasta. Se oli kuitenkin pienin Shyvanan murheista.

Tuuli ulvaisi jostain luolan suulta, saaden hiljaisen kaiun kiirimään kivisiä seiniä myöten syvemmälle luolastoon. Rikkoen myös sen hiljaisuuden, joka Mardukin pesässä vallitsi sillä hetkellä. Kaiku sai myös Shyvanan toivomaan, että olisi voinut tuntea tuulen raikkaan viiman kasvoillansa vielä kerran, mutta nauroi pelkälle ajatukselleen mielessään. Ei hänelle ollut enää kykyä tuntea asioita, vaan pikemminkin tiedostaa ne. Ehkä tuulikin tuntuisi typerältä aikoihin, jos sen tuntisi sen sijaan että haistaisi ja maistaisi.
Sinun pitäisi tulla vierailemaan luonani useammin taivaalla. Olet niin tunkkainen, että sinut pitäisi pesäluolaasi myöten tuulettaa, Shyvana kiusoitteli ja nosti päänsä ylös toisen olalta, jääden katsomaan Oraakkelin silmittömiä kasvoja.


//Mutta Dagnir tahtoo purjon! Kerrankin se tahtoo vapaaehtoisesti maistaa vihanneksia. Tulee pettymään pahasti. Keksit on parempia.//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Joulu 2012, 18:16

Naaras kävi myöntämään, ettei uros ollut ainoa, joka toisen läheisyyttä oli kaivannut. Toisinaan siinä saattoi vierähtää vuosiakin, ilman että kumppanukset edes tapasivat toisiaan. Aika oli kuitenkin suhteellinen käsite kuolemattomille, yksi vuosi ei loppupeleissä tuntunut miltään.
Ei makeaa mahantäydeltä, niinhän kuolevaisetkin sanovat Uros kävi hymisemään Shyvanan huomauttaessa läheisten hetkien harvinaisuudesta. Archelaus ei tunnetusti ollut läheisyyttä kovasti kaipaava yksilö, vaikka Shyvanan seurasta piti. Silti oraakkelillakin oli päiviä, jolloin olisi hyvinkin voinut repiä naaraan kahtia, mikäli tuo olisi lähelle uskaltautunut. Shyvana oli kuitenkin uroksen kumppani, eikä tuo halunnut satuttaa naarasta. Jos ei minkään muun, niin lisääntymisentähden.

Hymisevä naurahtelu kumpusi uroksesta, Shyvanan mainitessa tunkkaisuuden.
Ehkä voisinkin tulla katselemaan maisemia Silmättömän oli paha katsella mitään, mutta näkökyky ei merkinnyt lohikäärmeelle mitään, tuon nähdessä kaiken eritavalla, mitä kukaan muu. Sääli sinänsä, maisemien tuijottaminen kun oli ollut kovin terapeuttista aikanaan.
Pikkuhiljaa uros kävi valumaan paremmin makuulleen, vetäen naaraan myös mukanaan. Päivä oli oraakkelin osalta ollut pitkä ja uuvuttava, vaikka haavansa olivat parannettu, ei Shyvana pystynyt palauttamaan oraakkelille tuon energiaa. Lepääminen ja pari sielua sen tekisivät. Juuri nyt sielujen metsästys jätettiin toissijaiseksi, lepäämisen kuulostaessa mukavammalta vaihtoehdolta nyt, kun oli muutenkin jo hyvä olla.


// NO HYVÄ ON! Dagnir saa tasan yhden purjon >:o
kikareinen lopetus on kikareinen//
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt


Paluu Vanhimpien luola

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron