Prince Charming save the Dragon! (Aksu)

Quinn metsästä löytyy suurempaa ja pienempääkin rutakkoa, joista ihan jokaiseen ei ehkä kannata onkivapaansa heittää. Järviksi voi laskea vain harvan, sillä yksikään ei kovin isoksi ole ehättänyt kasvaa. Kuitenkin suurin järvistä tunnetaan nimellä Aodhá joka suurimman metsäaukean tavoin on haltioiden nimeämä. Aodhá sijaitsee syvällä Quinn metsässä ja on kooltaan niin suuri, että vastarannalle ei ihan ihmisen silmin tarkasti näe. Vesi on kirkasta ja puhdasta, viileää kovin usein. Järvi on niin syvä, ettei kukaan voi olla varma mitä sen pohjassa on.... Ellet sitten satu olemaan taruolento, joka siellä pohjassa asustaa. Aodhá on järvistä myös kalarikkain, siinä asustaa paljon niin tavallisia kuin taruolennoksi lueteltavia kaloja, joista osa on vain kulkumatkalla järven poikki Meinradia seuraillen. Muodoltaan järvi on soikeahko ja Meinrad, joka laskee järveen pohjoisesta ja etelästä jatkaa matkaansa metsän halki kohden Aear merta.
Talvisin järvi jäätyy kauttaaltaan niin paksusti, lukuun ottamatta niitä alueita, joilla Meinradin virta pitää jäät ohuina.

Valvoja: Crimson

Prince Charming save the Dragon! (Aksu)

ViestiKirjoittaja Ylva » 07 Joulu 2012, 17:42

(Aksulle + Aran)


Electra

Lumi oli peittänyt maan ja järvenjään, mutta ilma oli leuto ja aurinkokin kurkisteli pilvien takaan. Kylmyydestä jähmettynyt lohikäärme oli kömpinyt vedenalaisesta maailmastaan nauttimaan talviauringon lämmöstä. Ei vaatinut paljoa sulattaa uima-aukkoa jäähän. Lisko ei halunnut herättää liikaa huomiota, joten avanto oli pieni lohikäärmeen kokoon verrattuna, mutta humanoidimuodossaan mahtui hyvin livahtamaan hangelle. Paljaat jalat ja muutenkin vähäläntä pukeutuminen olisi saanut kenet tahansa normaalin humanoidin jäätymään alta aikayksikön, mutta Electra olikin lohikäärme ja liskon suomupeite suojasi tuota myös kylmyydeltä. Tämä auringonpalvonta kerta kuitenkin sai yllättävä yleisöä. Ihmisjoukko oli keskeyttänyt humanoidimuotoinen lohikäärmeen tepastelun koskemattomalla hangella ja ennen kuin Electra-parka oli ehtinyt tajuamaan oli suhahtava nuoli iskeytynyt neitokaisen olkapäähän. Iskun voima oli niin suuri, että se heitti nymfinaisen selälleen lumihankeen. Viha, joka nousi kivusta ja pelosta oli suuri, eikä kestänyt kauaa kun nätin neitokaisen sijasta lumihangesta kömpi jaloilleen ihmisen näkökulmasta massiivinen lohikäärme.

Ihmisiä tuntui olevan joka puolella, mistä ne olivat yhtäkkiä aukealle ilmestyneet? Nuoli, joka oli näyttänyt pahalta naisen olkapäässä törrötti nyt liskon suomuisessa ruumiissa ja niitä sateli jopa lisää. Electra tunsi epämääräistä huimausta ja kaikki vaikutti turhan utuiselta. Nuoli joka oli tuohon iskeytynyt oli lävistänyt ihon sen verran, että siihen sivelty myrkky levisi nopeasti liskon verenkiertoon ja turrutti tuon aisteja. Suuri peto heiluttu häntäänsä ja pyöri ympyrää osaamatta päättää mihin suuntaan iskisi kerta humanoideja tuntui olevan joka puolella ja olo mitä kummallisin. Ihmiset pitivät myös kovasti meteliä ja olivat jousien lisäksi vartustautuneet köysillä. Lohikäärme sylki suustaan kuumaa ilmaa, joka sulatti lumen ja käristi ne epäonnekkaat ihmiset jotka sen alle jäivät. Lohikäärmeeksi Electra oli kuitenkin varsin pieni ja paikalle raahahutunut ihmismäärä, joka käsitti varmaan pienen kylän olivat haastavampi vastustaja yllättyneelle ja huumatulle lohikäärmeelle kuin olisi voinut uskoa.

Lohikäärme päästi ilmaan ärsyyntyneen karjaisun ilmoille, joka sai lähipuista linnut pyrähtämään lentoon. Turtuneet aivot eivät onnistuneet keskittymään maagisiin kykyihin, vaikka lisko yrittikin käyttää telekineettyisyyttä ja viskellä ihmisiä kauemmas myös niin. Ihmiset saivat kierrettyä köyttä liskon vahvojen takajalkojen ympärille ja kuului tömähdys liskon kaatuessa maahan ja lumi pöllähti ilmaan. Electra oli täysin sekaisin päästään. Oli kuin olisi ollut jossain aivan toisessa ulottuvuudessa. Lisko otti ja muutti muotoaan takaisin humanoidiksi, mikä tuli yllätyksenä ihmisille, mutta näin sai jalkansa vapaaksi nyt liian löysällä olevista köysistä. Samalla naisen suusta kantautui kimeä, luihin asti uppoava kiljuna, joka sai jokaisen kuulojan pitämään kiinni korvistaan lamaannuttaen nuo hetkeksi.
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 08 Joulu 2012, 13:10

Aran

Kuninkaan vierailu piilopaikassa oli päättynyt. Aina aika ajoin monarkki kävi tervehtimässä sukulaistaan ja tarkistamassa kylän tilanteen, jotteivät kyläläiset täysin unohtaisi rakasta kuningastaan. Oli hyvä esiintyä välittävänä ja kokokansan kuninkaana, näin piti helpommin aisoissa omat alamaiset. Nyt kuitenkin viikon mittainen vierailu oli ohi ja kuningas suuntasi suurehkon, hyvin varustetun saattueensa kanssa kohden. Aran ei ottanut sitä riskiä, että liikkuisi pienellä saattueella. Vasta syksyllähän hän oli ihmistenkuninkaan yllättänyt, pojan liikkuessa pienellä saattueella. Nuorikuningas oli saanut maksaa siitä kohtalaisen suuresti. No, sen typeryksen murehtiminen ei nyt ollut ajankohtaista, olihan siitä kulunut jo muutama kuukausi ja lunta oli ehtinyt sataa kinoskaupalla maahan.

Saattue kuitenkin kulki ratsain, metsässä, jossa koskematonta hankea löytyi sieltä täältä. Muun muassa piilopaikan ympäriltä. Jokaisen lähdön tai saapumisen jälkeen, illuusio kylän ympärillä piti huolen, että koskematon lumi kuului myös piilopaikan illuusioon. Jälkiä seuraamalla ei kylään voinut löytää.
Matkaa oltiin taitettu eliittitason saattueen kera jo muutama tunti, kun saavuttiin Aodhá järven liepeille. Järvi oltiin ajateltu kiertää kaukaa, sillä yksi ihmisten asuttama kalastajakylä sijaitsi lähellä järveä. Helppohan se olisi ollut oikaista järven jään yli, mutta vielä ei käynyt varmaksi sanominen, kestikö jää ratsujen alla. Riskejä ei haluttu ottaa.
Kuitenkin, taistelun äänet houkuttelivat jokseenkin uteliaan kuninkaan kääntämään kelkkansa lähemmäs järveä. Jotkut tai jotkin ottivat yhteen lähistöllä ja sitä ei sopinut sivuuttaa. Täydessä hiljaisuudessa liikkuva saattue sulautui valkeiden asusteiden ansioista lähes täysin metsään, jossa haltiat olivat oppineet liikkumaan kuin aaveet. Saattue jäi kauemmaksi metsän varjoihin seuraamaan tuota taistelua, jota pienellä aukealla käytiin. Ihmiset olivat hyökänneet suhteellisen pienikokoisen ainakin näin Aranin mielestä, hän oli nähnyt huomattavasti isompiakin lohikäärmeen kimppuun. Loogistahan tuo oli, ihmiset taisivat vihata lohikäärmeitä enemmän, mitä haltiat. Tai no, eihän haltioilla varsinaisesti ollut mitään lohikäärmeitä vastaan, vain monarkilla oli jotain vastaan kolmea vanhinta.

Telepaattisesti keskustelua käytiin kysellen monarkilta, mitä he tekisivät. Periaatteessa tuo asia ei kuulunut haltioille, lohikäärmettä ei kukaan käynyt tunnistamaan liittolaiseksi ja jos jostain liittolaisistaan haltiat pitivät tarkkaa lukua, niin lohikäärmeistä. Tämä oli selvästi puolueeton yksilö, eikä taistelun perusteella voinut sanoa, mikä oli olennon älykkyysosamäärä. Oliko tuo inhimillisellä tasolla, vai pelkkä eläimellinen peto? Sivusta seuraava saattue sai kuitenkin todistaa lohikäärmeen omaavan humanoidimuodon, joten kai tuo jokseenkin inhimillinen oli?
Kauniiseen, monikerroksiseen, valkeaan asukokonaisuuteen pukeutunut monarkki seurasi ilmeettömänä taistelua ihmisten ja lohikäärmeen välillä. Aran selvästi mietti jotain, eikä liennyt vaikea arvata, mitä monarkki pohti. Lohikäärme kuin lohikäärme, jos hän tuon pelastaisi, saattaisi hän saada uuden lemmikin. Ei, ei vain saattaisi, hän myös saisi. Olento alkoi käydä heikoksi, jos he pelastaisivat naaraspuolisen lohikäärmeen, jäisi tuo henkensä velkaa haltiakuninkaalle. Joko tuo tulisi mukaan ja tottelisi, tai kuolisi haltioiden toimesta aukealle tosin, eihän moista julmaa suunnitelmaa sopinut kertoa lohikäärmeelle.

Hitaasti kädet kävivät nousemaan omille, valtavan hupun peittämille korville, juuri ennen kuin humanoidimuotoon muuttunut lohikäärme päästi ilmoille korvia raastavan kiljahduksen. Kauempaa katsoneet läimäisivät käsiä korvilleen tai irvistelivät mokoman kuullessaan.
Mutta sitten kävi hyökkäyskäsky. Ihmiset sai tappaa, mutta lohikäärmeeseen ei kukaan koskisi. Ihmiset olivat muutenkin vihollisia, he vain voittaisivat kaikista näkökulmista katsottuna, jos pelastaisivat lohikäärmeen ja tuhoaisivat vihollisia. Ihmiset eivät edes näyttäneet kovin päteviltä taistelijoilta. Enemmänkin hieman taistelemista oppineilta kansalaisilta, jotka yhteistuumin olivat päättäneet lynkata lohikäärmeen. Mikäli nuo olisivat ammattilaisia, olisi lohikäärme jo kuollut.

Niinpä nuolet jännitettiin jousiin, tähdättiin ja ammuttiin, ennen kuin lähitaistelijat kannustivat ratsunsa nostamaan laukan kohden vihollista. Jo lähes puolet ihmisistä kaatuivat nuolien ansiosta maahan ja loput joko jähmettyivät paikoilleen kauhusta tai lähtivät juoksemaan, nähdessään hyvin varustellut eliittisotilaat rynnistämässä ratsuillaan kohden heitä. Peli oli aikalailla pelattu ihmisten osalta.
Vankeja ei otettu eikä ketään päästetty pakoon. Sotilaat kävivätkin karauttamaan karkaavien ihmisten perään, ratsastaen humanoidimuotoisen lohikäärmeen ohitse. Lumi pöllysi ratsujen jaloissa, jotka olivat lähinnä hevosolentoja.
Hyökkäävän sotilasryhmän perästä tuli toinen ryhmä, joka liikkui selvästi rauhallisemmin. Aran komensi Beinin, oman yksisarvistammansa liikkeelle, rauhallisesti. Kuningas suuntasi suoraan lohikäärmeen luokse, muutamien sotilaiden seuratessa hieman monarkin perässä. Ratsut pysäytettiin parin metrin päähän nymfiä muistuttavasta naisesta. Olentoa katsottiin murto-osa sekunnin alakanttiin näyttävännäköisen ratsun selästä, kunnes valkeaan pukeutunut monarkki laskeutui ratsailta. Kaapumainen asukokonaisuus sekä pitkä viitta kävivät laahaamaan lunta, pitkän miehen astellessa lähemmäksi naarasta. Mikäli lohikäärme tekisi jotain tyhmää, olivat sotilaat ratsuillaan valmiita ampumaan tuon alas siltä samalta seisomalta. Oli Aranillakin myrkyllä valellut miekkansa valmiina, mutta niitä ei nähnyt paksun, koristeellisen viitan alta.
Kuinka ainutlaatuinen ja suurenmoinen olento Askel kävi kiertämään lohikäärmeen kerran, ennen kuin kuningas kävi pysähtymään tuon eteen. Aranilla ei ollut hajuakaan, ymmärsikö lohikäärme haltiakieltä saatikka puhetta lainkaan, senpä takia miehen äänensävy oli rauhallinen, ystävällinen, jopa isällisen suojelevainen.
Kuningas kävi kyykistymään naisen eteen, ojentaessaan toista kättään kohden naarasta, ystävällisenä eleenä. Huppujen suojissa olevia kasvoja sävytti ystävällisen lempeä hymy.
Tule vien sinut turvaan Puhekieli vaihdettiin yleiskieleksi, sillä oletuksella, että jopa eläimellinen olento saattoi sitä paremmin ymmärtää. Olihan se hallitseva kieli Cryptissä.


// here we are. Oletin/hittailin nyt sen verran että Electra vielä maassa oli. Heitä kivellä jos ei käy! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ylva » 13 Joulu 2012, 15:13

Kaikki kävi hyvin nopeasti ainakin liskon näkökulmasta. Yhtäkkiä jostain ilmestyi lentäviä nuolia, jotka sinertäväihoisen naisen sijasta osuivatkin ihmisiin. No ei Electra osannut erotella ihmisiä haltioista, mutta se oli selvää, että joku oli tullut auttamaan lohikäärmettä. Yksi nuoli oli irvokkaan näköisesti naisen kurkusssa tuon kohottautuessa istumaan. Todellisuudessa nuoli ei ollut tehnyt paljoa vahinkoa, jos huumaavaa myrkkyä ei laskettu. Myrkyn vaikutuksesta pöllähtänyt lisko ei ehtinyt tekemään mitään kun koko tilanne tuntui jo olevan ohitse. Varuillaan lohikäärme silti oli varsinkin nyt kun tuo yksi suippokorvainen humanoidi asteli naisen luokse. Electralla oli maaginen kyky ymmärtää mitä tahansa kieltä, joten näin ollen ymmärsi kyllä haltiakuninkaan ensimmäisetkin sanat. Ne yllättivät häkeltynyttä liskoa mikä näkyi lähinnä siitä, että purppuraiset silmät tuijottivat hämmentyneenä tuota haltiaa. Pelko oli vaihtunut kutkuttavaksi uteliaisuudeksi. Miksi nämä.. nämä mitä nyt olivatkaan olivat pysähtyneet auttamaan liskoa? Oliko se yleinen tapa, vai jotenkin poikkeus? Mitä nämä suippokorvaiset humanoidit oikeastaan edes olivat? Kysymystulva täytti liskon sumentuneen mielen ja tuo tuijotti nyt ojennettua kättä Aranin kyykistyessä sinertäväihoisen naisen eteen.

Electra ei hevillä myöntäisi ainakaan ääneen että Aran oli tuon hengen pelastanut. Olisi voinut päästä karkuun, olisi ja olisi, jossittelu oli sinänsä turhaa. Liskon oma kunnia ei antanut tuon vain paeta koko tilannetta järven hyiseen veteen ja Aranin kehoitus tulemisesta sai siksi aikaan pienen nyökkäyksen. Electra ei ollut varma mitä ojennettu käsi merkitsi, kättelemisen oli oppinut, joten kaipa nyt oli kyse siitä. Siro käsi ojennettiin ja se tarttui Aranin käteen. Yllätyksekseen lohikäärme huomasi, että tuo autettiin ylös lumihangelta. Kummastunut, kysyvä ilme leijui yhä naisen kasvoilla, mutta tuo ei sanonut vieläkään mitään vaan katseli nyt ylös päästyään ympärilleen vilkaisten jopa kaihoisasti järven suuntaan.

Lopulta järvilisko kiinnitti huomionsa takaisin suippokorvaan. "Kiitos, sanat kävivät kaikumaan suoraan haltiakuninkaan mieleen. Asia olisi ollut epäselvä, mutta naisen huulet eivät liikkuneet, mutta sanat olivat silti Aranille selvät, yhtä selvät kuin ääneen sanottuna. Muut haltiat eivät luonnollisestikaan kuulleet mitään sillä Electra suuntasi sanat tälle miehelle, joka näytti olevan johdossa. Muisti lisko jopa joitakin humanoidien tapoja ja teki pienen kumartavan eleen toiselle. "Mielelläni otan tarjouksen vastaan, vaikka... uskon ettei heistä ole enää vaaraa", liskonainen lisäsi onnistuen vääntämään pienen hymyn huulilleen. Kasvolihasten käyttäminen tuntui oudolta ja hankalalta, mutta Electra oli vakaasti päättänyt oppia käyttäytymään kuin humanoidit humanoidimuodossaan. "Olen hyvin kiitollinen avustanne", lohikäärme vielä lisäsi.
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Joulu 2012, 15:53

Siroluinen neito autettiin ylös maasta, jahka tuo oli miehen käteen tarttunut. Askel otettiin kauemmaksi lohikäärmeestä, suoden tuolle omaa tilaa, mutta haltia pysyi kuitenkin lähettyvillä siltä varalta, jos humanoidimuodossaan oleva lohikäärme päättäisikin kaatua. Ainakin hän voisi ottaa kiinni. Kiitoksen sanat pään sisällä saivat kuninkaan hymyilemään lempeästi. Lempeän hymyn taakse kätkeytyi kuitenkin se pirullinen virne, jonka näki miehestä vain ne, jotka useammin haltian kanssa tekemisissä olivat olleet. Aran oli kuitenkin tyytyväinen kuullessaan, että lohikäärme kykeni inhimilliseen kommunikointiin. Noista oli yleensä enemmän hupia, kun eivät käyttäytyneet, kuin eläimet. Tosin, eläimelliset otukset oli helpompi pitää tyytyväisinä ja kurissa.
Lohikäärmeen kumartavaan eleeseen vastattiin tervehtivästi nyökäten, sen suurempia muodollisuuksia pedolta ei odotettukaan. Oli jo vakuuttavaa, että tuo edes tiesi kumarruksen merkityksen.

Vaara voi vaania seuraavan mutkan takana Haltia kävi vastaamaan lohikäärmeen sanoihin, ääneen puhuen Olet haavoittunut ja sekavassa tilassa olisi suorastaan vastuutonta jättää sinut yksin tänne.
Kuninkaan puhuessa sotilaat alkoivat palailemaan takaa-ajosta. Yksi sotilaista kävi lähestymään kuningasta ja neitoa, varovaisesti ja vaikuttamatta mitenkään uhkaavalta.
Anna alaisteni antaa sinulle ensiapua parantajamme voivat hoitaa sinut kunnolla, kun pääsemme kaupunkiin käykö? Sotilas pysähtyi odottamaan kuninkaansa vierelle, jotta lohikäärme antaisi luvan hoitaa haavojaan näin ensialkuunsa. Aranhan ei mitään hoitaisi, hän ei halunnut sotkea vaatteitaan!
ah, mutta missä käytöstapani Nimeni on Aran Cúthalion, kuningas, mutta sinulle pelkkä Aran, mikäli mielit ja miksi haluaisit meidän sinua kutsuvan?


// Pahoittelen ajatuslagikestoa x.x mutta asdasdasdasd. Millä kielellä Electra puhuu? Oletin, että yleiskielellä, mutta mikäli se haltiakieltä käytti niin sitten Arankin //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ylva » 22 Joulu 2012, 07:53

Electra tuijotteli haltiakuningasta, joka ei näyttänyt olevan moksiskaan lohikäärmeen kommunikaatiotavasta, joka teki taas vaikutuksen liskonaiseen. Pieni hymyntapainen pysyi neidon huulilla ja tuon silmät siirtyivät hitaasti paikalle tulleeseen toiseen haltiaan ja sitten takaisin mieheen, joka pian esittelikin itsensä kuninkaaksi. Tittelillä ei ollut paljoa merkitystä lohikäärmeelle, mutta etäisesti se kuulosti tutulta ja Electralla oli sellainen olo, että kuningas oli jotain tärkeää. No oli miten oli nyt pitäisi päättää mitä teki. Electra tunsi olonsa hyvin väsyneeksi, uupuneeksi, eikä oikein olisi jaksanut ajatella. Käsi nousi hieraisemaan kämmensyrjällä silmiä, ne tuntuivat kuivilta ja luomet raskailta. "Ehkä olet oikeassa...hm...Aran, kieltämättä nämä töröttävät nuolet olisi kiva saada pois ja hieman... levätä", lohikäärme pohti suoraan kuninkaan päähän ja nosti kadonneen katseen takaisin Araniin.

Haltian ehdotus oli järkevä, Electran olisi itse hankala paikata itseään, vaikka lepääminen kotikolossa olisikin onnistunut. "Minun nimeni on Electra", kuului vastaus haltiakuninkaan kysymykseen. Puhe kaupungista oli myös herättänyt nuoren liskon mielenkiinnon. Sen verran oli jo oppinut, että kaupunki oli jotain isompaa kuin kylät missä oli vieraillut. Kokonaisen kaupungin täytyi olla jotain vallan keihtovaa. Electra nyökkäsi päätään Aranin alaiselle antaen tuolle näin luvan suorittaa sen mitä kuningas oli kutsunut ensiavuksi.

((Periaatteessa se ei puhu mitään kieltä, käytännössä jokainen kuitenkin ymmärtää sen. Aran varmaan "kuulee" Electran puheen haltiana, kerta se on sen äidinkieli. ))
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 25 Joulu 2012, 14:34

Aran kävi hymähtämään lempeästi lohikäärmeen myönnellessä Aranin olevan ehkäpä oikeassa. Tietenkin hän oli oikeassa, ainahan hän oli! Tai niin ainakin haltia uskotteli itselleen, eihän sitä virheitään käyty myöntämään. Jos virheitä tapahtui, se oli jonkun muun vika! Kun lohikäärme oli antanut epäsuoran luvan hoitaa haavansa, antoi Aran käskyn viereen saapuneelle haltialle käydä mahdollisimman hellävaraisesti nyppimään nuolet irti naisesta ja sitomaan pahimmat haavat näin alkuunsa. Haltia teki työtä käskettyään, alkaen hoitamaan lohikäärmettä, joka kävi esittelemään itsensä Electraksi.
Electra Aran kävi toistamaan perässä, ääneen Kaunis nimi.

Melko tylsä nimi, jos Aranilta kysyttiin. Mikäli Electra olisi ollut eläimellisempi tapaus, olisi Aran mielellään nimennyt tuon jotenkin paremmin. Nimien antaminen lemmikeille se vasta kivaa olikin! Mikään tavallinen ja tylsä ei kelvannut, kaikilla piti olla jotain kaunista ja hienoa, sopimaan uniikkiin olentoon.
Aran piti kuitenkin mielipiteet ominaan ja kaikessa hiljaisuudessa seurasi vierestä, kun Electraa parsittiin kasaan näin ensihätään. Samalla muut valmistautuivat jatkamaan matkaa, jahka siihen asti päästäisiin. Bein käveli nätisti haltiakuninkaan viereen, odottaen, että isäntä tuon selkään kiipeäisi. Yksisarviselle suotiin pari lempeää silitystä kaulaan, ennen kuin haltiakuningas kävi nousemaan ratsunsa selkään.
Ratsailta Aran kävi ojentamaan kättään Electran puoleen, kun tuo oltiin saatu hoidettua.
Ratsastatko kanssani?


// Mmmitä kieliä Electra sitten itte ymmärtää? Sori jos se sen esittelyssä lukee, mut näin nopeelta vilkasulta en löytäny sitä taidot/muuta kohdista //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ylva » 05 Tammi 2013, 12:35

Lisko oli mielissään siitä, että toinen kehui tuon nimeä. Tosin, se oli vain nimi, mutta kehu se oli pienikin kehu. Ensiapua suorittanutta haltiaa kuitenkin pälyiltiin epäilevästi, vaikka neitokaisen hahmossa oleva lohikäärme ei tuntunut edes värähtävän nuolien irrottelusta. Hieman utuisiksi käyneet silmät hakeutuivat lopulta takaisin haltiakuninkaaseen ja Electra huomasi, että hänen keskittymiskykynsä oli hyvin hajanainen. Yhtäkkiä oli alkanut ramaistakkin niin vietävästi, että liskon olisi tehnyt mieli vain käydä siihen uinumaan.

Pian tuo samainen herra nousi hevosen selkään, kyllä Electra nyt hevosen tunnisti. Haltia ojensi kättään ja pyysi ratsastamaan. Sana oli vieras, mutta lisko kyllä tajusi mitä tuo tarkoitti varsinkin ojennetusta kädestä. Ajatus jonkun toisen olennon päällä istumisesta tuntui hyvin oudolta, mutta kaipa se oli järkeenkäypää kun eivät humanoidit voineet olla kovin nopeita kahdella jalallaan. Pieni, siro päännyökkäys annettiin vastaukseksi lähes ylhäisin elein. Siro käsi ojentui ja tarttui tarjottuun käteen, yllättävän ketterästi neitokainen kipusi hevosen selkään haltiakuninkaan seuraksi.

Electraa epäilytti koko ratsastushomma ja oli jo melkein ehdottamassa, että lentäisi itse, mutta väsymys ja utuinen olo painoivat päälle. Ei aikaakaan kun neitokainen jo nojasi haltiamieheen raskaasti edes itse huomaamatta sitä. Silmäluomet tuntuivat väkisin painuvan kiinni ja lisko varmasti onnistuisi nukahtamaan toviksi ennen kuin nuo pääsisivät määränpäähänsä.

((No voi kakka suoraan sanottuna. Ajattelin asian niin, että se siis ymmärtää kaikkia kieliä automaattisesti, maagisesti, samalla tavalla kun se ei varsinaisesti puhu mitään kieltä vaan jokanen kuulee sen "äänen" vähän omalla tavallaan. Pitää lisäillä jokin järkevä selitys hahmotietoihin.

Mitä tähän peliin tulee ehdottaisin hyppyä jonnekin huoneistoon tai sitten vaihdetaan hahmoja ;) ja jatketaan näillä myöhemmin.))
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 11 Tammi 2013, 16:02

Electra tarttui tarjoukseen ratsastaa haltiakuninkaan kanssa. Tuskin ratsastaminen oli kovin tuttu käsite eläimeksi laskettavalle taruolennolle, mutta kerta se oli ensimmäinenkin. Lohikäärme oli kuitenkin niin huonossa kunnossa itse, ettei kyennyt ainakaan oletettavasti pitkään enää pystyssä pysymään. Myrkky varmasti vei voimaansa, uupumuksesta puhumattakaan.
Aran auttoi Electran ratsunsa selkään, vaikka Bein siitä pienesti protestoikin. Hänkö muka kantaisi lohikäärmettä selässään? Yksisarviselle ei kuitenkaan annettu vaihtoehtoa sen suhteen, lopulta kaakki kuitenkin tyytyi osaansa isäntänsä niin päättäessä. Aranin käsivarret kävivät pujottautumaan Electran viereltä, ottaen kiinni suitsista. Näin haltia varmisti, ettei neito tulisi putoamaan ratsailta, mikäli tajuttomuuteen vajoaisi. Electra kävikin nojaamaan haltiaan, eikä Aran tällä kertaa pistänyt pahakseen. Hän halusi pitää olennon lähellään, ei häätää tuota pois. Mikäli lohikäärme tunsi olonsa hyväksi nojatessaan vasten kuningasta, ei Aran siihen mitään vastaan aikonut sanoa. Päinvastoin, Aran oli vain tyytyväinen. Pikkuhiljaa hän tulisi keräämään olennon luottamuksen itselleen ja pian tuolla ei ollutkaan mitään muuta vaihtoehtoa, kuin tanssia haltiakuninkaan pillin mukaan!

Matkaan käytiin kohti haltialinnaa. Electran annettiin nukahtaa, mikäli neidon silmäluomet liikaa alkoivat painamaan. Matkaa ei kuitenkaan pysäytetty, vaan saattue matkasi yhtä matkaa aina kaupunkiin asti. Linnalla Electra saatettiin tai vastaavasti kannettiin, mikäli tuo ei hereillä ollut Aranin toimesta vierashuoneeseen, jossa parantaja vieraili tarkistamassa uuden vieraan tilan, ennen kuin lohikäärme jätettiin toipumaan kaikessa rauhassa


// Skippydi skip, otetaan se uusi peli sitten seuraavan jälkeen o3o //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt


Paluu Järvet ja lammet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron