Kirjoittaja Templer » 15 Marras 2012, 17:53
Lanae
Neito naurahti, tajutessaan, ettei prinssi tietenkään ollut niin vanha, jotta olisi osannut vastata hänelle saati sitten tajuta kaikkien sanojen merkitystä. No, kokemusta hänellä asiasta ei kuitenkaan ollut, eikä mitään suurta virhettä oltu tehty, joten loppu hyvin kaikki hyvin.
Anton pyllähti neidon eteen ja Lanae oli jo ottamassa pientä kiinni, mutta tajusi pian, että tahallinen pyllähdys taisi olla kyseessä, eikä ainakaan toiseen ollut sattunut, näytti tuo ainakin yhtä kirkaskasvoiselta kuin alussakin, että tuskin, edes moista huomio.
Lanae kuunteli kuinka Delia puhui siitä, että Anton ei hirveästi pitänyt vieraista. Lanae tunsi jotain pientä ylpeyden paloa sisällään, kun tajusi, että sellainen jäärä luonne, kuin Antonilla olikin, tuo oli tullut hänen luokseen, ilman mitään ongelmaa.
Tietenkin pikkuinen lähti äitinsä luokse, heti kuin äkkäsi toisen sormet ja tällä kertaa, turvallisesti ryömien.
Pitkään ei mielenkiintoa riittänyt ja pallo näyttikin olevan nyt parempi kohde pikkuiselle prinssille. Lanae hymyili sekä pojalle, että tuon äidille ja katsoi, kuinka Delian nosti pojan syliinsä, samassa Delia alkoikin puhumaan Dariuksesta ja siitä, että jos mies ei ilmestyisi, saisi Delia jotain tittelillään aikaiseksi. Lanae naurahti.
"Eiköhän hän tule.. toivottavasti ainakin." Neito sanoi, vaikka ei todellakaan tiennyt mitä hänen veljensä ajatteli.
Ovelta kuului sarja koputuksia ja Lanae, tähän tottuneena, uskoi, että tuskin sieltä ketään kovin suurta tulisi, mutta saikin yllättyä ja positiivisesti. Ensin miehen astuessa esiin ja kumartaessa, Lanae pidätti hengitystään. Olipa Darius muuttunut, ainakin jonkin verran, ajan myötä. Dariuksen sanat kuitenkin todistivat, että kyseessä oli hänen veljensä, muodikkaasti myöhässä, mutta paikalla kuitenkin.
"Darius!" Sanoi hieman korkeammalla äänellä kuin yleensä ja neito, mitään sen kummemmin ajattelematta syöksyi halaamaan veljeään. Olisi hän voinut pari jälleen näkemisen kyyneltäkin pudottaa, mutta hillitsi kuitenkin itsensä. Olihan Lanae sen verran herkkä haltiapersoona, että pienempikin odotusaika olisi saanut ilon kyyneleet vierähtämään poskelle.
Lanae rutisti veljeään, kuin ei tahtoisi päästää toista enää pois. Hymy, niin aito ja niin rakkautta täynnä muokkaantui neidon kasvoilla, tuon yhä jatkaessa halausta. Hän hautasi kasvonsa miehen takkiin ja vasta sitten irtautui toisesta, iloisena ja niin onnellisena. Yllättyneenä, mutta silti valmiina.
Kun hän oli astunut pari askelta taaksepäin, hän suoristi mekkonsa, joka oli tietenkin hieman moisessa menossa rypistynyt, siirsi pienen hiussuortuvan korvan taakse ja henkäisi.
"Ihana nähdä sinua." Lanae lopulta sanoi, kun oli rauhoittunut jälleennäkemisen riemusta.
"Ihana nähdä teitä kumpaakin."Neito lisäsi, koska tottahan se oli, ei tämä tapaaminen olisi ollut mitään ilman Deliaa.
//yep. :33 ja tässä tämä, Lanaen riemu puristettu yhteen tekstiin//