home sweet home

Pimeäpaikka on nimensä mukaisesti pimeä. Vuorokauden ympäri. Pimeäpaikka sijaitsee Mor vuoren varjoissa, pysytellen näin koko vuorokauden piilossa auringolta. Ja se on hyväksi, sillä tätä kaupunkia asuttaa yönkansa.
Kaupunki koostuu yhdestä, suuresta kadusta jonka molemmille puolille on noussut asuntoja, majataloja, kapakoita, putiikkeja. Tämä ei kuitenkaan ole jokamiehen pysähdyspaikka, sillä jos tavallinen kuolevainen tänne erehtyy, hän todennäköisesti tulee kuolemaan vierailunsa aikana.. tavalla tai toisella. Majatalot on suunniteltu yönlapsille, ottaen huomioon jokaisen synkän taruolentolajin tarpeet. Suurimmaksi osaksi tätä kaupunkia asuttavat vampyyrit, mutta toisena suurena rotuna on ihmissudet. Kaupunki on myös rikollisten ja varsinkin palkkamurhaajien suosiossa. Ihmisillä ja haltioilla ei ole asiaa tähän paikkaan, siitä pitävät huolen niin pimeänpaikan asukit, kuin myös vuorilla asustavat lohikäärmeet, jotka eivät siedä ihmisiä tai haltioita lähellä omaa reviiriään.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Lazu » 13 Heinä 2008, 11:56

Cerw

Voi olla. Onkohan niitä enemmänkin?
Cerw tutkaili hetken miestä katseellaan. Eivät tosiaan olleet täältä peräisin, asustus oli sen verran erikoinen. Cerw toivoi, ettei näillä kahdella miehellä ollut muita mukanaan, sillä vaikka nämä kaksi olivatkin huonosti varautuneita niin muut saattaisivat olla paremmin varautuneita mahdollisiin vaaroihin. Todennäköisempää nyt kuitenkin oli, että jos näitä muukalaisia oli ollut enemmän kuin kaksi, niin muutkin olivat yhtä huonosti kaikkeen varautuneita.
Jatketaan matkaa.
Vampyyri mumisi ja vilkaisi Adaa. Tähän nyt ei kuitenkaan ollut hyvä jäädä seisoskelemaan. Nälkäistä väkeä saapuisi varmasti pian ruumiiden hajun vetämänä, eikä Cerwiä silloin huvittanut olla paikalla.
Lazu
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 13 Heinä 2008, 15:25

Ada

"empä tiedä... voi ollakkin, harvoin sitä tulee kahden miehen lasteja.." Ada huomautti hieroskellen niskaansa.
Hetken he siinä seisoivat täydessä hiljaisuudessa, kunnes Cerw ehdotti matkan jatkamista. Ada nyökkäsi ja lähti kävelemään eteenpäin, laittaen kätensä taas sekänsä taakse. Askel alkoi muuttua hypähteleväksi, mitä pidemmälle he kävelivät. Joskus Ada tunsi itsensä ihan pikku lapseksi, kun hän käveli noin, mutta ei hän sille mitään voinut! Se oli tapa, ollut jo kauan. Kai se oli rentouttavaa, yleensä kun piti juosta henkensä edestä.
"m.. mihin me muuten olemme menossa?" Ada kysyi näin ohimennen naurahtaen siinä samalla.
"Kävelemmekö me vain vai onko tässä joku suunta? Minulla ei meinaan mitään määränpäätä ole.. vaikka pitäisi keikkoja kyllä hoitaa.." Ada lisäsi, vilkaisten Cerwiin.
Pimeän paikan reunalle ilmestyi lisää porukkaa.. samanlaisiin vaatteisiin pukeutuneita mitä äskeiset, jotka he juuri nirhasivat välipalaksi...
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Lazu » 13 Heinä 2008, 21:33

Cerw

Vampyyri käveli reippaaseen tahtiin iloisesti hyppelevän naisen vierellä. Mies vilkaisi hieman huvittuneena Adaa. Ei tilanteessa muuten ollut mitään huvittavaa, mutta olisi luullut ettei Adan ikäinen nainen enää hyppelisi pitkin katuja.
Miehen ilme muuttui hieman hämmentyneeksi, kun Ada kysyi mihin he olivat matkalla. Cerw naurahti ja pudisti hieman päätään. Määränpää ei ollut hänelle laisinkaan selvä. Tosin se ei myöskään hänelle ollut se tärkein asia. Cerwille oli aikalailla samantekevää se, mihin he olivat matkalla.
No hoidetaan ne keikat pois alta.
Cerw totesi hetken mietinnän jälkeen. Jos Adalla kerta oli muutama keikka vielä työn alla, niin miksikäs niitä ei sitten olisi voinut hoitaa tässä ohimennen.
Lazu
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Heinä 2008, 14:25

Ada

Crewille ehdotti että käytäisiin nyt samantien hoitamassa pari keikkaa alta pois. Ada nyökkäsi ja virnisti ja vaihtoi kurssia kylän reunalle päin. Kylän reunalla seisoskeli kymmenen miehen joukko, niitä samoja mitä he välipalaksi olivat pistelleet. Nämä keskustelivat melko kiihkeään sävyyn mitä tekisivät nyt, kun ihan selvästi olivat eksyneet väärään paikkaan.. sekä kaksi jäsentä puuttui.
"heeh.. ihmiset.." Ada totesi ohimennen miettien samalla pitäisikö noita nyt auttaa vai ei... eeei, ei Ada niin hyväsydäminen ollut. Ei hän auttaisi ketään ellei itse siitä jotenkin hyötyisi! Tai sitten täytyi olla erittäin hyvä ystävä, että Ada edes viitsisi auttaa.
No, Pimeäpaikka jäi jälleen taakse. Tosin tällä kertaa heidän ei tarvinnut ihan ihmisten kylään asti mennä, seuraava keikka olisi pienemmässä kylässä, joka oli tässä matkan varrella. Tosin sitten tuli vastaan este mikä sai Adan pysähtymään paikalleen.. Hevosaitaus.
"Tuota... keirretäänkö?" Ada kyäsisi vilkuillen molempiin suuntiin jatkuvaa aitausta, jonka kiertämiseen kuluisi vähintään viisitoista minuuttia....
"Minä vihaan hevosia, ne ovat niin.. niin.. isoja.." Ada sanoi ehkä hieman häpeillen.. tosin hän ei sanonut että hän pelkää hevosia, se olisi ollut jo liian noloa vampyyrilta.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Lazu » 14 Heinä 2008, 21:11

Cerw

Vampyyriherra vilkaisi hieman huvittuneena kylän reunoilla norkoilevia ihmisiä. Hän arveli, että vain muutama noista palaisi hengissä kotiin.
Pimeä paikka oli taas jäämässä taakse. Sama se, jos he eivät aivan ihmisten kylään eksyneet. Jostain kumman syystä sinne olisi inhottava mennä juuri nyt. Äkkiä Cerw huomasi Adan pysähtyneen. Mies katsoi hetken toista hämmentyneenä ja sitten edessä olevaa hevosaitausta. Vampyyri näytti aavistuksen huvittuneelta, kun Ada ehdotti kiertämistä.
Et ole tosissasi.
Cerw sanoi, tarkoittaen aitauksen kiertämistä. Aitaus jatkui pitkälti kummaltakin puolelta, joten kiertäminenhän olisi ollut järjetöntä! Läpi meneminen kestäisi ehkä päälle viisi minuuttia. Korkeintaan kymmenen ja Ada taisi vakavissaan ehdottaa, että he kiertäisivät.
Ada hyvä, hevoset eivät ole yöeläimiä. Ne varmaan nukkuvat jo tai jotain.
Cerw yritti puhua Adalle järkeä. Hänelle oli aivan sama, jos nainen ei pitänyt hevosista, mutta ei hän sen takia halunnut koko aitausta kiertää. Sehän veisi ainakin kauan. Puolisen tuntia varmaan. Yö oli liian lyhyt sellaiseen.
Lazu
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Heinä 2008, 02:50

Ada

Crew näytti astetta huvittuneemmalta Adan ehdotuksen jälkeen. Ada katsoi Cerwiin myrtsinä, pudistaen päätään vimmakkaaseen tahtiin ja osoitti yhtä hevosta sormellaan.
"Tuo tuolla on oikea tappo kone! Se kun pääsee lähelle niin sitten juostaan ja lujaa!" Ada sanoi melkein nauraen.. hän ei edes itse tiennyt miksi nauroi, mutta nyt nauratti.. se oli hätääntynyttä naurua.
"Minä... OKEI! Minä pelkään hevosia ja kaikkea mikä näyttääkään siltä!" Ada myönsi..
Tekihän se kipeää myöntää näin ääneen, mutta kai sekin piti nyt kertoa.. vaikka kai sen ymmärsi jo tyhmäkin, kun toinen oli alkuunsa ehdottanut kiertämistä.
Sillä välin kun Ada oli itsekseen naureskellut ja pitänyt katseensa Cerwissä, yksi hevosista oli hiljaa kävellyt heidän luokseen makupalojen toivossa ja kosketti nyt turvallaan Adan - yhä pystyssä olevaa - etusormea. Ada kiljahti ja hyppäsi kahdella hienolla loikalla Cerwin selän taakse ja oli vähällä itkeä säikähdyksestä! Ada takertui tiukasti kiinni Cerwin käsivarteen ja kurkkasi varovasti hevosta joka töllötti heitä hämmentyneenä.
"aja se pois..." pieni ininä kuului, Samalla kun Ada mulkoili hevosta kuin se olisi juuri tappanut jonkun.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Lazu » 17 Heinä 2008, 21:22

Cerw


Pelkäsi hevosia? Palkkamurhaaja pelkäsi hevosia? Tajusiko nainen itse, kuinka naurettavalta tuo kuulosti? Kohteliaasti Cerw kuitenkin tyytyi vain yskäisemään hieman, vaikka oikeastaan häntä nauratti.
Yksi hevosista asteli lähemmäs ja kosketti turvallaan Adan sormea. Siinä olikin sitten vampyyriherralla naurussa pidättelemistä, kun Ada muutamalla loikalla oli hänen selkänsä takana ja roikkui hänen käsivarrestaan, kuin naisen henki olisi ollut siitä kiinni.
Juu, juu
Cerw mumisi hyvin huvittuneena vastauksensa Adalle ja asteli hevosen luo. Upea eläin, ehdottomasti. Mies hypähti aidan toiselle puolelle ja johdatti hevosen kauemmas. Eläin oli hieman hermostuneen oloinen, mutta se ei Cerwiä hämmästyttänyt lainkaan. Eläimet olivat ihmisiä tarkempia, ne yleensä aistivat vampyyreissä jotain outoa. Cerw asteli takaisin aidan luo ja katsoi Adaa virnistellen.
Noniin, paha heppa on poissa. Suostutko nyt tulemaan niityn kautta? Voin varmistaa, ettei yksikään verenhimoinen poni pääse lähellesi.
Cerw yritti saada äänensä kuulostamaan tasaiselta, normaalilta. Tilanne oli kuitenkin vähintäänkin naurettava. Tosin, minkäs sitä peloilleen mahtoi.


// Anteeksi että kesti. Netti oli muuton takia väliaikaisesti kuollut. Mutta nyt toimii, ainakin jonkin aikaa : D //
Lazu
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Heinä 2008, 13:54

Ada

Cerw oli selvästikkin huvittunut tilanteesta, sen huomasi nyt sokeakin! Ada jäi nöpöttämään paikalleen kun Cerw hyppäsi aitaukseen ja vei hevosen sitten kauemmas, palaten sen jälkeen aidan luokse virnuilemaan. Adan ilme muuttu myrtsiksi.. hetken hän seisoi paikallaan, mutta lopulta hypähti aidan yli vilkuillen kokoajan ympärilleen.
"Jos en tuntisi sinua, saisit turpiisi samantien niin että makaisit koomassa viikon.." Ada mutisi ohimennen kun hän lähti kävelemään kohti kylää.
Koko matkan ajan Ada jupisi itsekseen jotain ja oli pariinkiin otteeseen valmis juoksemaan pakoon, kun hevonen jos toinenkin liikahti. Hän oli melkein kuin aukealle paikalle jätetty jänis! Koko ajan varuillaan ja vilkuili ympärilleen, ollen valmiina ampaisemaan pakoon jos näki edes vähänkin epäilyttävää.
Lopulta he pääsivät aitauksen toiseen päähän ja Ada hyppäsi sieltä pois alta aikayksikön. Sitten hän jäi tuijottamaan hevosia hetkeksi aikaa, kunnes vilkaisi Cerwiin yhä melko myrtin näköisenä.
"Kaikilla omat pelkonsa! Kai sinäkin nyt jotain pelkäät" Ada sanoi palaten asiaan.. itse asiassa hän ei tiennyt miksi hän asiaan palasi, mutta menköön nyt kun kerran suunsa avasi.

// ei se mitään, arvelinkin että sulla on netti kuollu kun ei kuulunu mitään :D //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Lazu » 18 Heinä 2008, 14:05

Cerw

Ihan varmasti niin.
Cerw mumisi huvittuneena, vaikka tilanteen hupaisuus alkoikin pikkuhiljaa kadota. Vampyyriherra ymmärsi olla hiljaa koko matkan ajan, antoi vain Adan jupista omiaan. Oli kyllä huvittavaa, kuinka nainen hätkähti pientäkin liikahdusta ja oli koska tahansa valmiina juoksemaan pakoon.
Heidän päästyään aitauksesta pois jäi Ada tuijottamaan hevosia. Kenties mietti, millä tapaa hevoset voisi hävittää maailmankartalta? Cerw hätkähti hieman, kun Ada jatkoi vielä peloista puhumista. Vampyyriherra antoi katseensa kiertää ympäristössä, eikä suostunut katsomaan Adaa.
Juu, tietysti minäkin pelkään. Kukapa ei.
Välttelevä vastaus. Cerwin mielestä aihe voitiin ihan hyvin jättää tähän näin. Hän vilkaisi Adaa ja otti pari epävarmaa askelta suuntaan, johon heidän pitäisi oletettavasti jo jatkaa. Ehkä naikkonen jättäisi tämän aiheen rauhaan, jos he vain jatkaisivat eteenpäin.
Lazu
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Heinä 2008, 18:21

Ada

Ada tuijotti kuin kotka Cerw otti pari askelta kohti asutusta. Hän itse ei liikkunut minnekkään vaan laittoi kätensä lanteilleen ja väänsi kasvoilleen viekkaan hymyn.
"no anna kuulua! Mitä pelkäät sitten" Ada sanoi hymyillen.
jos hän jotain ihmisistä.. tai henkilöistä halusi tietää, niin näiden pelot! Se oli tärkein tieto mitä piti tietää toisesta, sen kun tiesi niin saattoi päästä niskan päälle tilanteessa kuin tilanteesta jos kykeni hyödyntämään sen tiedon.
"Hei, se on vain reilua että kertoisit" Ada jatkoi melkein saman tien ensimmäisten sanojensa jälkeen.
"ja jos et kerro, vedän omat johtopäätökset! Pelkäät hiiriä? Rottia? jotain muuta? mitä? kerrot sen tai pakotan sinut kertomaan" Ada sanoi.
Tästä hän piti.. tämän hän osasi. Hän oli ennenkin "imenyt" toisista vastausken esille, mikäli sen vain halusi kuulla. Hän muuttui suorastaan räyhänhengeksi jos ei saanut vastausta helpolla. Tosin Ada ei tiennyt, toimisiko se Cerwin tapauksessa.. tämä kun sattui olemaan vampyyri joka tuskin hätkähtäisi samoista asioista mitä ihmiset.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Lazu » 19 Heinä 2008, 16:55

Cerw

Vampyyriherra ei laisinkaan nauttinut olostaan. Tajusiko nainen, kuinka vaikeaa miehille oli myöntää, että he pelkäsivät yleisesti ottaen mitään? Ei, ei selvästi tajunnut.
Ei, en pelkää hiiriä tai rottia. Typerä väite.
Cerwin äänessä oli häivää moitteesta. Hän kurtisti kulmiaan ja mulkaisi Adaa ohimennen. Ei, eivät rotat tai hiiret olleet pelottavia. Oikein mukavia pikkuotuksia, joskin ainakin rotat levittivät inhottavia tauteja ja tuskin hiiretkään ihan puhtaita olivat.
Hmh. No, voi olla, että mahdollisesti pelkään ihmisiä
Cerw mumisi hiljaa jonnekin maahan. Oli suorastaan naurettavaa pelätä ihmisiä. Vähintään yhtä naurettavaa kuin pelätä hevosia. Ei, oli sittenkin typerämpää pelätä ihmisiä, etenkin kun oli ennen itse ollut ihminen.
Olet kuule ihan sietämättömän utelias.
Lazu
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 19 Heinä 2008, 17:50

Ada

Cerw pelkäsi ihmisiä? Adan silmät laajenivat ja hän katsoi tyrmistyneenä vampyyri herraa, kykenemättä edes nauramaan. pelkäsi ihmisiä?! Ihmiset olivat heikompia, ihmiset olivat ruokaa! Ei näissä mitään pelättävää ollut, paitsi jos nämä älyäisivät lukita vampyyrit keskelle aroja auringon paisteeseen.
Sitten Ada sai kuulla kuinka sietämättömän utelias hän oli. Nainen naurahti ja lähti käppäilemään kohti asutusta.
"Voi kuule, tuo ei ollut vielä mitään! Kerran minä piinasin yhtä velhoa viikon, ennen kuin hän murtui ja suostui kertomaan, mikä hänen etunimensä oli... se oli melko hauskaa" Ada kertoi madaltaen ääntään sitä mukaa mitä lähemmäksi asutusta he pääsivät.
"odotatko tässä vai tuletko mukaan? Minulla menee korkeintaan vartti kun hoidan tämän jos kaikki menee suunnitelmien mukaan" Ada sanoi ja hypähti sitten talon katolle vilkuilemaan pihamaalle päin.
no.. vaikka Ada oli melkoisen utelias, ei hän toisia tiedoillaan pilkannut.. ellei tullut tarve. Nyt hän voisi naljailla Cerwille aina kun siihen tulisi aihetta ja uskokaa pois, jos Ada naljaili, hän myös naljaili kunnolla.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Lazu » 21 Heinä 2008, 09:14

Cerw

Melkein kävi sääliksi sitä velhoparkaa. Melkein, mutta ei ihan. Cerw kyllä uskoi, että jos Ada jotain halusi tietää niin hän myös sai sen tietää. Päättäväisyyttä ei naiselta tuntunut puuttuvan. Vampyyriherra pystyi oikein huvin kuvittelemaan, kuinka Ada piinasi ja härnäsi jotain velhoa pelkästään etunimensä. Hmm, olisikohan kyseessä ollut vaikka se velho, johon he olivat vankilassa törmänneet? Ei mikään mahdottomuus.
Vartti siis? Odottelen vartin tässä.
Cerw jäi katselemaan, kun Ada hypähti talon katolle. Eipä häntä erityisemmin kiinnostanut tulla seuraamaan, kun Ada päästi jonkun päiviltään.
Lazu
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 21 Heinä 2008, 13:05

Ada

"selvä!" Ada sanoi kuullessaan Cerwin vastauksen ja katosi sitten katon reunalta.
Hän hiippaili hissukseen toiselle puolelle kattoa ja kurkisti varovaisesti reunan yli. Siellähän se oli, mies joka piti päästää hengestään. Mies oli näin iltasalla jo vähän löysemmin pukeutunut ja oli tullut pihalle tupakalle. Tästä tulisi helppoa, mieshän suorastaan seisoi syöttinä paikallaan eikä aavistanut mitään. Ehkä liiankin helppoa, mutta ei se mitään. Oikeastaan oli mukava saada helppo homma hoidettavakseen viimeisimmän reissun jälkeen. Hetken Ada mietti miten tappaisi miehen, kunnes keksi astetta pirullisemman tavan. Hän kaivoi esiin nuolen, eikä minkä tahansa nuolen, tämä nuoli oli aivan haltijoiden nuolen näköinen. Ada oli ostanut näitä joskus kauan sitten pimeästä paikasta ja kyllähän niille käyttöä oli ollut.
Ada varoi koskemasta nuolen päähän, koska siinä oli myrkkyä. Hän otti kunnon otteen nuolen varresta ja hypähti nopeasti alas katolta, suoraan miehen eteen. Nopea käännös ja nuori suoraan miehen pehmeään kaulalihaan... ja sitten pois paikalta. Mies kuolisi, se oli varma, eikä nyt epäiltäisi vampyyreja tai palkkamurhaajia.. nuoli oli haltijoiden, siinä oli tarpeeksi todistetta ihmisille.
Ada hyppeli nopein askelin takaisin Cerwin luo ja laskeutui pehmeästi alas katolta.
"sitten mentiin ja lujaa, ennen kuin ne keksii tutkia alueensa" Ada sanoi ja lähti hyppelemään takaisin päin, mutta pysähtyi tajutessaan että hevosaitaushan oli yhä siinä.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Lazu » 22 Heinä 2008, 08:49

Cerw

Vampyyri antoi katseensa kiertää ympäristössä. Perin tylsä paikka, mutta varmasti ihmiselle oikein sopiva asuinpaikka. Yllättävän pian Ada laskeutui jo katolta ja sanoi, että olisi kiire. Cerw nyökkäsi hyväksyvästi ja lähti Adan mukana jatkamaan matkaa. Kunnes he sitten taas pysähtyivät hevosaitauksen takia.
Eikös meillä ollut hieman kiire? Sitä paitsi, mentiin jo tulomatkalla tuosta läpi.
Cerw tarkkaili Adaa. pitäisikö hänen taas suostutella toinen kulkemaan aitauksen läpi? Sitä hän ei kyllä tekisi, jos Ada ei vieläkään suostunut vapaaehtoisesti tulemaan aitaukseen niin sitten he kiertäisivät sen. Hyvin yksinkertaista.
Lazu
 

EdellinenSeuraava

Paluu Pimeäpaikka

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron