Kirjoittaja Aksutar » 02 Helmi 2013, 03:16
Vihreä katse tarkkaili liskoa, tuon käydessä lähestymään polun reunaa. Jos totta puhuttiin, ei Kali vieläkään luottanut tuohon lohikäärmeeseen. Jos hän jotain oli oppinut elämänsä aikana, niin sen, ettei keneenkään kannattanut ensikättelyssä luottaa, viimeisenä itseään isompiin otuksiin. Aivan sama oliko kysymyksessä lohikäärme, peikko, haltia tai ihan vain ihminen, Kali oli aina varuillaan. Mikään ei ollut ilmaista ja kaikessa oli joku juju, se juju piti vain löytää Se, mikä tämän lohikäärmeen juju oli, kiinnosti nyt jossain määrin rastapäätä. Kuitenkin, Kali oli nyt enemmän huolissaan kotiin pääsystä ja Delathoksesta, joka ei kovin hyvässä hapessa ollut. Siinä missä lohikäärme käveli lähemmäksi reunaa, kävi Kali jälleen kyykistymään Delathoksen puoleen.
Auttaja kävi hyppäämään alas, kadoten lumimyräkän syleilyyn. Kali tuijotti tuon otuksen perään ja kun aika kului, sydäntä kävi vihlaisemaan. Oliko lisko vain kusettanut ja lähti nyt omille teilleen? Tietenkin Kali epäili sitä pahinta, eikä edes miettinyt, että heidän poimiminen suhteellisen kapealta vuoristopolulta saattaisi olla hankala homma isolle liskolle.
Pian kuitenkin kuului ääntä ylärinteeltä, josta lohikäärme kävi laskeutumaan alas. Rastapäisen katse kohosi liskon puoleen, lihasten jälleen jännittyessä silkasta vaistomaisesta reaktiosta. Totta kai se oli pelkoa ja kunnioitusta herättävä näky, eihän sitä tiennyt, jos lisko nyt kaiken jälkeen päättäisikin pistää heidät poskeensa!
Mutta niin ei käynyt. Lohikäärme kävi poimimaan kaksikon käsiinsä mikäli etujalkoja nyt käsiksi saattoi kutsua ja kävi lentoon. Kali kävi tarrautumaan tiukasti kiinni Delathokseen, samalla kun päässään mietti, mikä hulluus hänet tähän oli ajanut?! Lentäminen ei todellakaan ollut Kalin heiniä. Silmät suljettiinkin saman tien, kun ilmaan kohottiin. Kali ei halunnut katsoa, vaikka eihän tässä tuiskussa mihinkään nähnyt. Ei ainakaan ihmisen silmillä. Sydän hakkasi rinnassa tuhatta ja sataa, eikä Kali kyennyt ajattelemaan selkeästi. Koko tilanne oli rastapäisen osalta kovin.. absurdi.
Sen pienen paniikinomaisen tunnelman keskeytti kuitenkin lohikäärmeen tiedustelut. Kali uskaltautui kääntämään kasvojaan äänen suuntaan, mutta silmiään tuo ei avannut. Ei, vaikka olisi käsketty.
Kyllä! Oli epämääräinen vastaus johonkin kysymyksistä.. lähinnä ensimmäiseen ja toiseen Kotini sijaitsee kylän pohjoisreunalla, lähellä vuorille johtavaa polkua! Jos sinne viitsisit meidät viedä..!.
Matka taittui yllättävän nopeasti, Kalin mielestä. Se oli kuitenkin vain hyvä, Kali ei olisi halunnut liihotella ilmoissa yhtään sen kauempaa, mitä tarve. Lohikäärme laskeutui muutaman kivenheiton päähän Kalin pajasta, joka itsessään sijaitsi melko kaukana itse Nahor kylästä ja sen vilskeestä. Kukaan siis tuskin näki edes tuon kokoisen liskon laskeutuvan, sillä vartiointi näin kaukana itse kylän keskustasta oli vaihtelevaa. Heti kun Kali tunsi maan jalkojensa alla, uskalsi nainen avata silmänsä.
Voitko kantaa hänet pajalle hieman huomaamattomammassa muodossasi Oli suhteellisen kaunis kysymys lohikäärmeelle, ennen kuin matka saattoi jatkua. Kalista ei ollut kantamaan Delathosia ja tuon raahaaminenkin lumimyrskyssä, korkeassa hangessa olisi vähintään tunnin työ tälle naiselle.
Onneksi lohikäärme suostui, jonka jälkeen matka jatkui jalan vielä sen hetken, kunnes saavuttiin Kalin pajalle. Seppä kävi kaivamaan taskusta avaimensa ja avasi oven tupaan, viittoen seuralaisia siirtymään sisätiloihin. Kali astui viimeisenä sisään, vetäen oven perässään kiinni. Se viima ja ujellus korvissa lakkasi kuin seinään, kun sisätiloihin päästiin.
Sen pahemmin aikailematta kävi Kali ahjonsa puoleen, alkaen uudelleen lämmittää jo pikkuhiljaa hiipumaan käynyttä masiinaa. Nyt piti saada rauta kuumaksi, jotta Delathosia saattoi auttaa.. ehkäpä tavalla, josta haltia ei niin innoissaan ollut.
Voisitko riisua hänen takkinsa ja paitansa.. Kali kysyi ohimennen lohikäärmeeltä joka myös sisään oli päästetty samalla, kun itse hääräsi ahjon kimpussa ja sytytteli ohimennen kynttilöitä valaisemaan muuten niin pimeää pirttiä.
// KAIKKI NE EEPPISYYDET! HERE WE COME! Jacka parka, mutta kannattiko olla tuollainen ryöväri. Perian naureskelee, kunnes Jacka meinaa oikeasti satuttaa itsensä. Ehkä Perian sitten puuttuu peliin ja tulee hurmaamaan koko kuiskauksen. Sitten Perian saa juosta perseensä tähden.
AKROBAATTI JAAKONPOIKANEN <3 Jaakko on varmasti ollut yhtä notkea, kyllä. Nyt se on tuollainen vanha patu, joka vain istuu nojatuolissa polttamassa. Niin //