Tieto tuo tuskaa vai tuska tuo tietoa?// Forte

Haltioiden kylä, kokonaisuudessaan. Kylä on monikerroksinen ja valoisa, ennen kaikkea luontoon sopiva. Talot ovat väriltään vaaleita, arkkitehtuuriltaan kauniita ja elegantteja. Joissakin taloissa on käytetty samaa, valkoista marmoria mitä itse aroilla sijaitsevassa linnassa. Kasvillisuutta kylässä on paljon, lähes joka nurkalta löytää seinäköynnöksiä, koristepuita ja pensaita. Kylä on täysin piilossa metsässä, sitä verhoaa lumous jonka läpi ei voi nähdä, ellei tiedä mitä pitäisi katsoa. Vain ne, jotka kylässä asuvat, löytävät sinne.
Kylä sisältää niin asunnot, kuin puodit ja torit. Toreja haltioilla ei ole niin paljoa, mitä ihmisillä, mutta kauppoja ja putiikkeja sitäkin enemmän. Majataloja on siellä täällä, osa tasokkaampia mitä toiset.

Öisin kylän kauniita katuja valaisee satunnaisesti ympäriinsä leijailevat maagiset valopallot. Päivisin auringonvaloa valoa tihkuu latvustojen lomasta. Kylää ei ympäröi muurit, eikä aidat. Haltiat luottavat täysin jo vuosisatoja toimineeseen maagiseen illuusioon, jonka ansiosta ihmiset eivät voi löytää tänne.

Valvoja: Crimson

Tieto tuo tuskaa vai tuska tuo tietoa?// Forte

ViestiKirjoittaja tynnyri » 20 Tammi 2013, 20:56

"Mae" Jokihemi

Oli kirpeä aamu kun Mae oli tuskastunut niin suuresti vanhempiensa tiukkaan rutiiniin, joten naisenalku oli ottanut kirjaimellisesti siivet alleen ja lähtenyt pienelle tutkimusmatkalle. Patoutunut ahdistus ja turhautuminen pisti tytön lentämään raivokkaalla tahdilla. Puut vain vilahtelivat shawán silmien ohitse ja hetken näytti, että tämä pöllö menis vaikka läpi harmaan kallion tuolla vauhdilla. Kuitenkin jokaisen siiven lyönnin jälkeen Mae tunsi kuinka kaikki ärtymys valuivat kiiltävän ruskeita siipiä pitkin taivaan tuuliin.

Kun aurinko oli jo laskeutumassa, ruskeana tunturipöllönä, Mae tunsi väsymyksen ja rasituksen painavan siipiään.
Olihan hän lentänyt joelta miltei haltiakylään, jossa neito ei ollut monesti viitsinyt käydä. Vain auringonsäteet pitivät tytön hereillä.
Nyt olisi täydellinen tilaisuus tutustua tähän kylään, Mae mietiskeli ja tunsi syvän tiedonhalun nostavan päätään. Voi kyllä tämä shawa päätti suunnata lopuilla voimillansa kohti kylää. Tänään ei ollut se päivä jolloin Mae huolestuisi, mitä tämän vanhemmat miettisivät.

Liitelevä pöllö matkallaan matki erillaisia lintuja ja mukamas koitti saalistaa pieniä hiirulaisia. Riemu valtasi Maen.

//Tällänen tynkä aloitus tuli//
tynnyri
 

ViestiKirjoittaja Forte » 21 Tammi 2013, 18:17

Rimedur harvemmin liikkui yksin nykyään. Enemmän hän vietti aikaa veljiensä kanssa, mutta kerrankin hän oli päättänyt lähteä matkaan yksin. Tämä oli ollut yksi ainoita päiviä, kun puoliverinen oli suostunut pitämään lomapäivän ja lähtenyt kokeilemaan uutta joustaan. Se oli mahtava, hyvin jäykkä ja suurikokoinen jousi, joka oli tarkoitettu suurriistan metsästykseen, mutta Rimedurin taitavissa käsissä, hän saattoi metsästää pieniä ja huomaamattomiakin eläimiä. Metsästys oli luultavasi demoninpuolikkaalla verissä, mutta Rimedur oli rotuisekseen hyvin säyseä, joten hän ei koskaan metsästänyt mitään turhaan. Tälläkin kertaa kyseessä oli vain harjoittelu, ehkä johonkin puuhun tai käpyihin ampumista, ne eivät ainakaan kuolleet tai tunteneet kipua.

Rimedur liikkui hyvin tottuneesti metsässä, hänen mustavalkea kuvioitinsa sulautui varjoihin lähes täydellisesti, joten ristiverisen oli helppo mukailla maastoa. Lisäksi hän osasi liikkua miltei täysin ääneti, kuunnellen tarkasti ympäristöään. Kuulo oli jousiampujalle elinehto, aina ei nimittäin voinut nähdä, mihin oli ampumassa. Rimedur olikin näön lisäksi opetellut metsästämään myös kuulon avulla. Puoliverinen kiipeili välillä puissa tähystämässä, jos samalla sattuisi löytämään päivän aterian harjoituksen lomassa. Hänen jokainen aistinsa oli valppaana. Ehkä liiankin valppaana, puoliverinen ei huomannut lainkaan päivän kulkevan eteenpäin, ja lopulta kääntyvän iltaan. Aurinko alkoi jo laskea. Rimedur ei suuremmin pitänyt pimeästä, joten hän mieluummin lähti ajoissa takaisin kotiin.

Matka taittui nopeasti, mutta jossain vaiheessa Rimedur äkkiä havahtui. Hän kuuli ääniä, ei ollut täysin varma, mitä ääniä, mutta ne vaikuttivat siiveniskuilta. Ehtimättä sen enempää tulkita, Rimedur kääntyi ympäri ja ampui nopeasti viritetyn nuolen kohti äänen aiheuttajaa. Ampuminen ei ollut tarkoituksellinen, Rimedur oli vain säikähtänyt, joten hän lähti katsomaan, mihin oli ehkä osunut.
Forte
 

ViestiKirjoittaja tynnyri » 23 Tammi 2013, 10:43

Mae oli juuri nostamassa itseään vielä kerran ylös ennen viimeistä syöksyä alas, kun hento viuhuva ääni tuli tätä kohti. Nainen ei kerinnyt paikantaa mistä ääni tuli, kun viiltävä tuska iski Maen siipeen. Jonkin tuntematon oli lävistänyt shawán oikean olkapään, jonka vuoksi ylöspäin suuntautunut lento loppui kuin seinään raastavan kivun vuoksi.
Nainen tunsi olevansa sokissa katsellessaan maan tulevan vauhdilla vastaan ja se maa näytti niin kovalta, niin epämukavalta, maa ei ollut enää tuttu ja turvallinen kuten aikaisemmin. Puut eivät myöskään tarjonneet apu, eikä suojaa, vaan ilkkuivat avuttomasti putoavaa lintua. Ähäkutti, mitäs lentelit niin että sinut ammuttiin alas. Tuollaisen viestin pystyi lukemaan puista. Sitten Mae iskeytyi rajusti maahan pienen voihkaisun saattelemana.

Koska Mae ei ollut koskaan satuttanut itseään pahasti, rikkonainen siipi ja murskaava kohtaaminen maan kanssa oli järkyttävän tuntuista, että naisen taju himmeni, selveni ja himmeni vuorotellen.
Kuitenkin tämä vielä tajusi muuntuatua omaksi itsekseen. Verta ei näkynyt, koska nuoli toimi sillä hetkellä paineena.
"Mikä ihme minuun iski?" Mae mumisi ja katsoi nuolta olassaan. Se oli kuin paalu joessa, kestävä, ylväs ja jos se liikahtaisi nyt nainen romahtaisi. Ehkä Mae oli sekaisin kivusta, koska hän tunsi suurta kunnioitusta nuolta kohtaan ja halusi oppia tästä enemmän. Kuka voisi tehdä noin ylväitä nuolia, sen haluan tietää! Mae mietti ja tuupertui maan hellään syleilyyn.
tynnyri
 

ViestiKirjoittaja Forte » 23 Tammi 2013, 13:40

Oli hyvin erikoista, miten Rimedur aina löysi nuolensa. Hän ei välttämättä, kuten äsken, ollut edes varma osumastaan, mutta silti hän tiesi, mistä nuolta piti etsiä. Ainakin se oli aiheuttanut jonkin eläimen hiljenemisen, äskeisiä ääniä ei kuulunut enää. Mutta se tuskin oli petoeläin, mitään kivusta kertovaa murinaa, sähinää tai karjuntaa ei kuulunut. Tuskin myöskään peura, kun sen kokoinen eläin kaatui, se kuului. Nyt oli vain täysin hiljaista. Varmuuden vuoksi Rimedur oli vielä paikoillaan ja kuunteli ympäristöä. Ei, kaikki taisi olla aivan turvallista. Rimedur laskeutui neljälle raajalle ja lähti seuraamaan nuolen kulkumatkaa pitkin, matkaavoittavin loikin.

Rimedur odotti löytävänsä jonkin kuolleen tai kuolemassa olevan eläimen. Sen sijaan hän löysi haltiamaisen hahmon, hyvin kalpean ja kuulaan, miltei valkean, kuin ensilumi. Täydellinen vastakohta Rimedurin yönmustalle iholle. Mutta silti, jopa puoliverisen kasvot miltei kalpenivat pelosta, hänen huomatessaan, mihin oli osunut. Rimedur kohottautui jaloilleen nopeasti.
"Olen..olen todella pahoillani. Tarkoitukseni ei ollut osua teihin."
Rimedur aloitti varovasti ja tuli hieman lähemmäs auttaakseen. Hän oli sanaton, ja saattoi vain yrittää aloittaa lauseita, muttei osannut jatkaa niitä loppuun.
"Kai sallit minun auttaa?"
Rimedur sai lopulta sanottua, mutta pysyi vielä kohteliaasti kädenmitan päästä tuosta hennon ja viehkeän näköisestä olennosta. Rimedur ei antanut ulkonäön pettää, haavoittuneena mikä tai kuka tahansa saattoi olla vaarallinen.
Forte
 

ViestiKirjoittaja tynnyri » 26 Tammi 2013, 20:53

Maen tajuntaso oli kovin kiikkerä, kun tämä kuuli jonkun puhuvan varovaiseen ääneen. Jo vieraan ääni herätti naisen pois tajuttomuuden äärirajoilta. Vanhan oppi nousi pään uumenista; älä koskaan anna toisten koskea parannusyrtteihisi. Ja niitä Maella yllin kyllin aina mukanaan, shawoilla kun oli tarve auttaa jokaista joka apua tarvitsi. Mutta silti yrttejä ei mielellään jaeltu ulkopuolisille.

Mae räpytteli silmiään ja koitti paikantaa äänen joka kuulosti pahoittelevalta ja aivan liian varautuneelta varkaaksi. Nainen näki vain sumean hahmon, joka oli sysimusta ja vitivalkoinen yhtä aikaa. "Kuka? Teitkö sinä tämän?" Mae kysyi vieläkin räpytellen silmiään, kysymyksellään nainen tarkoitti olkapäässä törröttävää nuolta, että oliko sumea hahmo tehnyt nuolen. Sen enempää shawá ei saanut suustaan, koska pää tuntui räjähtävän siihen paikkaan ja kädesä tuntui pisteliäs kuumotus. Mae tarvitsisi vettä ja yrttejä saadakseen itsensä kuntoon. Mae vilkaisi hetkesi olkapäätään ja näki kuinka kirkkaan punainen veri alkoi imeytyä puuhun. Kuvotus iski nopeana ja kurkku kuivui silmän räpäyksessä. Verta, minusta vuotaa verta, Mae tajusi kauhuissaan ja käänsi pelokkaan katseensa kysyjään kohti joka oli tainnut joissakin vaiheessa kysyä lupaa auttaa.

Miksi lähdin? Miksi hän haluaa auttaa? Minun kuuluisi auttaa muita..
Ajatus raksutti hitaasti naisen päässä, kun tämä katseli selvenevää hahmo, joka osoittauitui järkyttävän pitkäksi ja hauskan tummaksi mieheksi. "Voitko antaa vettä?" Mae kysyi varovasti, koska mies toden tosiaan pelotti omituisella muodollaan, mutta oli samalla liian kiinnostava. "Tarvitsen vettä." Kipu alkoi taas jyskyttää vaativana joka jäsenessä, joten nainen heitti kaiken varovaisuutensa huis hemmettiin. Apua hän tarvitsi, eikä ainakaan syviä miettelyitä apua tarjoavan motiiveista.
Mae kohotti itseään ylemmäs, mutta voipui takaisin makaamaan pahoinvoivana.
tynnyri
 

ViestiKirjoittaja Forte » 27 Tammi 2013, 00:38

Rimedur oli todella levoton ja huolissaan. Hän oli vahingoittanut täysin viatonta olentoa, vieläpä jotakuta haltian tai ihmisen kaltaista. Puoliverisen sydän hakkasi kiivaasti hermostuksesta ja hän pyöri vähän väliä paikallaan, tietämättä mitä tehdä. Nuolen irroittaminen kokemattomalta voisi olla todella huono idea, sen pitäisi tehdä joku kokenut lääkäri tai parantaja. Rimedur äänteli hiljaisella, koiramaisella ja huolestuneella äänellä, hänen katsoessaan osumakohtaa. Siitä oli alkanut vuotaa verta.
"Voi ei..voi ei, mitä oikein menin tekemään?"
RImedur vähän ojensi kättään, mutta veti sen takaisin, kun ei edes tiennyt, mitä tekisi. Lisäksi nainen oli nähtävässä menettämässä tajuaan.
"Hei, pysy hereillä. Kyllä tämä tästä, autan sinua kyllä."
Rimedur kiirehti sanomaan ja nousi hetkeksi koko pituuteensa. He olivat kaukana kenestäkään, joka osaisi auttaa. Rimedur tietty voisi hyvin kantaa naisen, mutta hän ei uskaltanut siirtää tai edes koskea tähän. Eikä hän myöskään uskaltanut jättää naista yksin.

Rimedur laskeutui takaisin polvilleen uhrinsa vierelle.
"Tein..olen todella pahoillani. Tarkoitukseni ei ollut osua."
Rimedur vastasi hieman takellellen kysymykseen, mutta sai uudelleen kielensä ja ajatuksensa kuriin, naisen pyytäessä vettä.
"Tietysti, ota tästä."
Rimedur irrotti vyöllään olevan, nahkaisen vesileilin ja ojensi sitä naiselle, ennen kuin nousi uudelleen seisomaan.
"Pian tulee aivan pimeää. Jos..jos haen apua. Minulla ei mene siihen kauan."
Rimedur ei ollut parantaja, joten oli paras hakea joku, joka osasi tehdäkkin tilanteelle jotain, eikä vain pyöriä ympyrää. Sitä paitsi Rimedur oli huolissaan pedoista, joita liikkui hämärässä. Ei hän itsensä puolesta pelännyt, mutta veri houkuttelisi varmasti jonkin nälkäisen olennon paikalle.
Forte
 

ViestiKirjoittaja tynnyri » 30 Tammi 2013, 12:03

Mies kuulosti erittäin levottomalta kun tämä puheli puoliksi tajuissaan olevalle Maelle, mutta nainen ei jaksanut ruveta rauhoittelemaan toista. Kuitenkin Mae pakotti huulilleen hymyn jo luontaisen auttamisen takia ja muutenkin mies oli hellyttävän hämmillään tilaanteesta. Hymyä ei edes ollut hankala pitää luontevana, koska kipuun tottui nopeasti varsinkin kun Mae ei uskaltanut liikahtaakaan uuden pahoinvointi aallon pelossa.
Vaikka kaikki asiat ja hahmot tuntuivat sumeilta, kuitenkin miehen ojentama vesileili näytti taivaan lahjalta, kirkkaalta ja selkeältä. Mae puhalsi syvään ilmaan ennen kuin tarttui rauhallisesti tarjottuun leiliin ja eikä sekään estänyt uuden kipupiikin ja pahoinvoinnin tuloa. "Uh.. Kiitos, älä mene" shawá voihkaisi ja kyyneleet kirposivat hänen silmiinsä.

Jo ajatus siitä, että hän jäisi yksin hetkeksikään sai Maen silmiin pakokauhuisen ilmeen. "Älä mene, tarvitsen sinun apua, että voin paran.. Auh!" Maen lause jäi kesken, koska hän oli koittanut taas nousta ylös ja tällä kertaa nuoli liikahta olkapäässä. Nyt kivun kyyneleet valuivat kalpeita poskia pitkin valtoimenaan ja Mae puri hammasta, että voisi jatkaa puhumista.
"Ei tätä kipua kestä hullutkaan.. " Mae mumisi itsekseen ja jatkoi sitten tummalle miehelle. "Voisitko nostaa minut ylös, niin voin ottaa nuolen pois ja sekoittaa itselleni lääkettä?" Maen katse suuntautui vyötäröllään olevaan pussukkaan, sieltä löytyisi kaikki tarvittava ja leilissä olisi se pieni tilkka vettä mikä teki ihmeitä tiettyihin yrtteihin.

Mae koitti taas nousta välittämättä auttoiko toinen vai ei ja ei antanut kivulle periksi enää. Mitä nopeammin hän saisi tehtyä voideen, sitä nopeammin kipu olisi poissa. Hetkeksi shawá nosti katseensa mieheen ja huomaisi paremmin miehen ihon ja hiusten mielenkiintoisen kontrastin, se oli kovin kauniin näköistä. Ja silloin Mae päätti ottaa selvää miehestä, kunhan saisi ensiksi itsensä kuntoon. "Osaan parantaa hyvin, mutta tarvitsen apuasi," Mae muisti selvittää aikaisempaa pyyntöään.
tynnyri
 

ViestiKirjoittaja Forte » 30 Tammi 2013, 17:17

Oli paljon helpompaa nykäistä nuoli irti kaadetusta riistasta, joten lääketieteellisesti Rimedur ei tiennyt mitään nuolen poistamisesta. Hän ei oikeastaan ollut edes varma, kuuliko nainen hänen sanojaan, toinen vaikutti olevan sen verran tokkurassa, eikä ihme. Kipu oli varmasti voimakas. Kuullessaan pyynnön, Rimedur polvistui takaisin naisen vierelle. Ei kai kukaan halunnut jäädä yksin, kun ei voinut olla varma, palaisiko toinen enää takaisin. Jos Rimedur olisi yhtään kierompi, hän olisi voinut jättää naisen oman onnensa nojaan, mutta ei niin ei.
"En tietenkään, jos et halua, mutta en taida osata auttaa sinua."
Varovasti puoliverinen laski kättään naisen olkapäälle ja katsoi lähemmin haavaa. Hän oli taitava jousiampuja, joten nuoli oli uponnut aika syvälle. Tämä oli varmaan ensimmäinen kerta kun Rimedur ei ollut tyytyväinen omista taidoistaan.

Rimedur säpsähti uudelleen kivuliaan äänen takia.
"Hei, älä yritä liikkua liikaa. Se vain pahentaa tilannetta."
Kivun lisäksi puoliverinen oli huolissaan verestä, jota haavasta tihkui. Se saattoi houkutella paikalle ties millaisen olennon. Kieltämättä Rimedur oli vähän epäileväinen, naisen haluessa parantaa oma haavansa. Hän ei epäillyt kykyjä niinkään, vaan kuntoa. Nainen ei selvästi ollut ihan parhaassa mahdollisessa tilassa, joten hän ei ollut varma, tulisiko parantamisesta mitään.
"Oletko varma? Ehkä voisin auttaa sinut johonkin sisätiloihin."
Rimedur ehdotti, mutta auttoi kuitenkin uuden tuttavansa jaloilleen, kerta tämä oli nousemassa, auttoi puoliverinen tai ei.

Rimedur pysytteli naisen vierellä ja tuki hieman, jotta hän pysyisi jaloillaan.
"Usko pois, teen mitä vain. Koko sattuma on syytäni. Myönnän, etten ole parantaja, mutta voin yrittää irrottaa nuolen kyllä."
Puoliverinen ehdotti. Sen hän ainakin voisi tehdä, ellei hakenut apua.
Forte
 

ViestiKirjoittaja tynnyri » 06 Helmi 2013, 15:08

Mae oli tyytyväinen miehen vastaukseen ja huokaisi helpotuksesta. Kipu tuli hassuissa piikeissä, joka oli mielenkiintoista naisen mielestä, vaikka ei todellakaan nauttinut siitä, että oli tässä tilanteessa. Mutta mitäpä utelias luonteelleen mahtoi, kun kipu oli uusi ja jännä kokemus Maelle.

Naista paljon kookkaampi mies onneksi auttoi hänet ylös niin hellävaroin, ettei olkapäähän sattunut kauhean paljon, mutta samalla Mae huomasi taittaneensa jalkansa kieroon. "Hmmm... Kiitos kun autat, mutta sisätilat on turhia. Voin ihan hyvin sekoittaa nopeasti rohtoa, että sinun ei tarvitse kantaa minua. Jalkanikin on kipeä," shawá muisti puhua auttajalleen. Kivun takia Mae oli jätänyt huomiomatta toisen puheita, joten vastaus sisälsi moneen kysymykseen vastauksen. Sitten hän vilkaisi taas olkaansa, joka näytti jo siltä, että PARANNA MINUT ELÄKÄ JÄÄ MIETTIMÄÄN SYNTYJÄ SYVIÄ!. Mae huokaisi syvään ja räpytteli silmiään, jotka olivat keräämään kyyneliä, kohta juuri ne kyyneleet valuisivat runsaasti naisen kasvoja pitkin. Ei hänen voimansa riittäisi vetämään noin jykevää taideteosta pois lihastaan.

Onneksi tummahipiäinen kysyikin, että voisiko hän vetää nuolen pois. Mae vain nyökkäili itku kurkussa ja hamuili terveellä kädellään yrttipussiaan. "Se olisi kyllä avuksi, mutta odota hetki teen verenvuotoa tyrehdyttävää voidetta." Mae sai pukahdetuksi ja otti pussista vielä tuoretta basilikaa, tinjamia ja paria salaista yrttiä. Sitten hän otti vesileilin ja kaatoi hankalan näköisesti yrttien päälle tilkan vettä ja murskasi yrtit hieromalla ne veden kanssa ja pian Mae kädessä olikin omituisen ja karheaa voidetta.
Nainen oli ylpeä itsestään, että voiteen teko oli onnistunut ilman kuppiakin. "Jos voit nyt vetää sen nuolen nyt, niin minä levitän tämän haavaan?" Mae kysyi ja antoi luvan miehelle.
tynnyri
 

ViestiKirjoittaja Forte » 06 Helmi 2013, 20:09

Jos ei mitään muuta hyvää tilanteessa ollut, niin ainakin Rimedur tunsi omat aseensa. Hän käytti yleensä sahalaitaisia nuolia, jotka pureutuivat lihaksistoon ja vetivät ison määrän tavaraa mukanaan, jos ne yritti irrottaa. Tosin, tieto ei auttanut yhtään. Rimedur tiesi, että tulisi satuttamaan uutta tuttavaansa pahoin omien taitojensa takia. Rimedur huokaisi syvään, hän panikoi enemmän, vaikkei ollut edes uhri, ja se oli kieltämättä naurettavaa. Puoliverinen rauhoitti itseään ja huokaisi syvään, hän ei voisi auttaa mitenkään, jos panikoisi.
"Onneksi taidat itse olla parantaja."
Rimedur yritti hymyillä vähän, ehkä rauhoittaakseen enemmän itseään. Ainakin se toimi, puoliverinen ei ollut enää niin jännittynyt, vaan kerrankin hiljeni ja antoi naisen rauhassa tehdä parantavan yrttivoiteen.

Rimedur haistoi yrttien tuoksun, erotti voimakkaan basilikan sekä miedomman timjamin, sekä joukon muita, joita hän ei osannut nimetä. Mutta Rimedurin kannalta pelottavin kohta oli luvan antaminen. Puoliverinen ei saisi nyt hermostua, silloin hän ei voisi tehdä mitään oikein.
"Haluan olla rehellinen, se tulee sattumaan, joten yritän olla nopea."
Nuoli piti poistaa oikeassa kulmassa, muuten se voisi aiheuttaa enemmän vahinkoa kuin oli tarkoitettu. Rimedur kumartui lähemmäs nuolta ja kosketti pähkinäpuista vartta mietteliäänä. Hän ei sanonut mitään, nuolta ei saisi pois, jos nainen nyt jännittäisi liikaa. Hetken Rimedur vain piteli nuolen varresta kiinni, kunnes äkkiä nykäisi sen irti, saaden veren pisaroimaan aseen mukana. Mutta ainakin nuoli oli irti.
Forte
 

ViestiKirjoittaja tynnyri » 10 Helmi 2013, 21:48

Mae oli sulkenut silminsä tiukasti kiinni, ihan kuin sillä tavoin kipu olisi pienenpi kun nuoli vedettäisiin pois hänen kädestään. Nainen myöskin hengitti hitaasti sisään ja ulos yrittäen valmistautua tulevaan. "mm.. Heimoni osaa käteviä parannnnuskikkoja, en ole parantaja oikeasti," Mae mumisi pieni pelko kuultaen.
Voide oli valmiina ja odotti vain pääsyä haavaan. Lääkeen tuoksut rauhoittivat shawán mieltä, kun auttaja kertoi rehellisesti, että toimenpide tulisi sattumaan ja varmasti paljon. Mae vain nyökytteli toiselle, koska ei ollut enää varma saisko tämä tuotettua mitään sanaa kunnolla.

Kesken sisään hengityksen nuoli lähti liikkeelle ja se repi Maen lihaa raa'asti, kuin nälkäinen susi. Siihen asti kiinni olleet silmät rävähtivät apposen auki ja Mae kuuli kuinka hän kirkaisi korvia särkevästi. Ääni ei loppunut, vaikka nainen olisi halunnut, hän voin kirkui kivusta ja katsoi suoraan auttajansa silmiin ja näki kuinka toisen silmätkin olivat kiehtovan väriset. Sitten uudellainen kipu iski Maeen kun nuoli lähti irti kokonaan ja tämä katsoi olkapäätään, josta pulppusi verta. Nainen mykistyi täysin näkyyn ja tunsi suurta kuvotusta sisällään. Veri haisi kamalalle ja näytti niin lopulliselta naisen mielestä. Sitten Maen jalat pettivät alta ja uudet kyyneleet valuivat vuolaasti. Samassa hän muisti laittaa voidetta haavalleen, joka alkoi vaikuttaa heti miten.
Viileän voima tyrehdytti verenvuodon ja paransi revittyä lihaa hellästi ja varmasti, kipukin hiipui aste asteelta pois. Mae haukkoi henkeä ja koitti rauhoittua.

Pian haava ei tuntunut enää pahalta ja Mae nosti voipuneen katseensa tummaan auttajaansa, jonka hiukset olivat valo naiselle näin hämärässä. "Kiitos! Ja anteeksi, kun huusin niin kovaa," Mae kiitti ja nyökkäsi vahvistaakseen kiitostaan. Nainen oli yltä päältä omassa veressään, mutta olkapään haava oli ruvennut arpeutumaan. Silti lopulliseen paramiseen menisi vielä aikaa. "Olen muuten Mae ja olen sinulle palveluksen velkaa," hän vielä jatkoi jo pieni hymy huulillaan.
tynnyri
 

ViestiKirjoittaja Forte » 10 Helmi 2013, 22:24

Oli kamalaa kuunnella jonkun huutavan kivusta, varsinkin, jos Rimedur itse sitä aiheutti. Hän oli todella kauhuissaan teostaan, vaikka se olikin ollut välttämättömyys. Hän tunsi lihasäikeet, vetäessään nuolen ulos, ja katseli kauhistuneena veren määrää, joka haavasta pulppusi. Se oli kuin loputon virta ja sai puolituisen voimaan pahoin. Veren näkeminen ja huudon kuuleminen yhdessä saivat jopa demonisen puolen värisemään inhotuksesta, hän todella oli huolissaan naisen puolesta.

Rimedur tuki nopeasti naista, tämän kaatuessa luultavasti pelkästä kivusta. Hänen omat kätensä tahriintuivat ranteita myöten vereen, aivan kuin puolituinen olisi tappanut jonkun. Luultavasti olisikin, vahingossa, ellei naisella olisi ollut yrttiseosta haavaa varten. Oli uskomatonta, miten nopeasti verenvuoto tyrehtyi niin yksinkertaisesta lääkkeestä. Rimedur uskalsi huokaista helpotuksesta ja perääntyi kauemmas, kun uskoi pahimman olevan ohitse.

Rimedur valui polvilleen maahan, kivun näkemistä tuskallisempaa oli huono omatunto koko tapahtuneesta. Naisen kiittäessä, Rimedur nosti äkisti katsettaan.
"Ei! Älä missään tapauksessa kiitä, koko sotku oli syytäni, olisin voinut tappaa sinut. Sinun ei pidä kiittää mistään, enemmänkin vain toivoa, ettet olisi koskaan törmännyt minuun. Et uskokkaan miten pahoillani olen."
Rimedur huokaisi syvään ja haroi toisella kädellä hiuksiaan, tahriten valkeat suortuvat vereen.
"Rimedur."
Puolituinen esitteli itsensä lyhyesti, ennen kuin jatkoi.
"Et ole mitään velkaa, mutta jos voin korvata huolimattomuuteni, teen sen, pyydä mitä vain."
Forte
 

ViestiKirjoittaja tynnyri » 16 Helmi 2013, 21:35

Maen väsyneet silmät näkivät paistava syylisyyden toisen silmissä, joka oli kovin kummaan Mae mielestä, koska olihan tämä auttanut häntä. Hmm... Kiltti olento ja varmasti lempeä, Mae hymyili tyynesti itselleen. Nyt shawá oli saanut itsensä normaaliin olotilaansa, joka helpotti auttajan, Rimedurin, tutkimista. Utelias mieli askarteli toisen erillaisessa ulkomuodossa, mutta ei unohtanut ajatella kohteliaita sanoja, joita tarvittiin rauhoittelemaan tilannetta.

"Ei, kyllä haluan kiittää," Mae aloitti ja katsoi tummanharmailla silmillä tiukasti. "Jäit auttamaan, etkä lähtenyt lipettiin. Minulla ei ole kokemusta tästä, mutta olen kuullut, että yleensä haavoitettuja ei viitsitä jäädä auttamaan tai muutakaan, joten kiitos siitä, että huolehdit vahingoistakin. Ei ole mitään velkaa" Mae kiitti vielä kerran.
Sitten Mae ryhtyi puistelemaan itseään roskasta ja tutkimaan muista vahinkoja. Nopeasti hän paikansi arkuutta kyljessään ja vasemmassa jalassaan, hän tarvitsisi lääkejuomaa ja hieman lepoa, että olisi kunnossa. Sitten terveempi käsi lennähti yhtäkkiä vasempaan korvaan tunnustelemaan kristallia. "Tallessa," Mae mutisi, kristalli huolestutti aina naista, vaikka tämä tiesi, että hän olisi kuollut siihen paikkaan, kun se olisi irronnut hänestä.

Helpotuksen vallassa Mae tarkensi katseensa Rimeduriin ja huomasi heti tämän valkoisissa hiuksissa verta. "Olet veressä! Sinut pitää putsata!" nainen kauhistui äkkiä, eikä edes älynnyt olevansa itse yltä päältä veressä. Aikaisempi huono olo palasi Maen kasvoille, veri kun ei ollut mitenkään tuttua naiselle. Ja tämä muisti ettei pystyisi lentämään kotiinsa ainakaan päivään.
"Tuota voisitko sittenkin näyttää minulle jonkun majan jossa voisin yöpyä? En voi lentää kotiin ja voin pahoin. En halua olla vaivaksi," Mae sanoi nöyrästi ja toivoi että voisi tutustua toiseen paremmin.
tynnyri
 

ViestiKirjoittaja Forte » 16 Helmi 2013, 23:03

Rimedur oli mielettömän helpottunut siitä, ettei Maelle ollut käynyt tämän pahemmin. Ja vaikka se itsekkäältä kuulosti, hän oli helpottunut, ettei hänen tarvinnut korvata tekoaan mitenkään. Mae vaikutti yllättävän suopealta, vaikka häntä oli juuri ammuttu aivan hetki sitten. Miten saattoi olla noin ymmärtäväinen ja lempeäluonteinen nainen? Rimedur ei varmaan ikinä tulisi kohtaamaan samanlaista olentoa elämässään. Rimedur nyökkäsi hieman Maen sanoille hermostuneena.
"En ikinä voisi lähteä vain karkuun tällaisessa tilanteessa."
Rimedur pudisteli päätään kieltävästi. Hän ei varmaan ikinä tulisi ymmärtämään, miten Mae saattoikin olla noin lempeäluonteinen häntä kohtaan. No, puoliverinen ei alkanut asiaa kyseenalaistamaan enempää. Parempi vain näin.

Maen huomion kiinnittyessä veritahroihin Rimedurin hiuksissa, puoliverinen naurahti hiljaa.
"Se tuskin on suurin huolenaihe tässä asiassa."
Rimedur mutisi vähän nolona, mutta ystävällisenä, yrittäessään sukia jotenkin sormillaan verta irti. Puoliverinen lopetti kuitenkin melko nopeasti toimensa ja kiinnitti huomionsa taas Maeen. Nainen näytti voivan vähän huonosti ja ilta alkoi hämärtyä. He olivat keskellä metsää, ja Rimedur oli vähän huolissaan petoeläimistä, jotka varmasti olivat jo haistaneet veren.
"No..Olet toki tervetullut luokseni, se on vähintä, mitä voin tehdä, mutta asun haltiakaupungissa. En ole varma, pääsetkö sinne."
Varmasti Mae oli tietoinen, ettei kylää voinut löytää noin vain.
"En tiedä, voiko sinne johdattaa ketään. Ainakaan, jos kyseinen henkilö näkee, mihin on menossa. Totta puhuakseni en ole täysin selvillä tästä kylää ympäröivästä taikavoimasta."
Rimeduria asia ei ollut koskaan haitannut, joten hän ei ollut koskaan suonut sille ajatuksia. Mutta ainakin he voisivat yrittää.
Forte
 

ViestiKirjoittaja tynnyri » 16 Helmi 2013, 23:50

Mae nyökkäsi yrittäen hymyillä leppoisasti, joka jäi puoli tiehen. "Kiitos oikein paljon." Mae oli tyytyväinen, että toinen jaksoi auttaa häntä kerta toisensa jälkeen, vaikkei Rimedur ollut naisen mielestä ollenkaan velvoiteuttu hoitamaan nuoren shawán pyyntöjä. Mies oli Maen mielestä melkein kuin yksi hänen heimolaisensa, siis avulias ja kiltti. Oli toki hänen kansassaan paljon yksilöitä, jotka eivät auttaneet, vaikka olisivat voineet, mutta tummahipiäinen olisi sopeutunut hyvin naisen mielestä shawojen elämään.

"Olen käynyt haltiakylässä ainakin kerran, eräs kauppias houkutteli meitä käymään siellä, joten kävimme katsomassa. Se on kaunis, eikö vain?" Mae selitti ja innostui asiasta, että pääsisi taas tutkimaan kylää. Se oli kovin mielenkiintoista, että kylä oli rakennettu pelkästään maanpinnalle, eikä jokeen, niinkuin Maen kotikylä.
Vaikka pahoin vointi velloi naisen sisuksissa, hänen silmänsä loistivat jo innostuksesta ja hänen korvassa oleva kristalli tuikki vihreämpänä, kuin aikaisemmin, rauhoittava ruskea oli siirtynyt sivummas.
Mae näki jo kylän silmissään ja sitten palasi takaisin nykyaikaan.

"Hmm... Anteeksi jos loukkaan, mutta minun on pakko kysyä. Et taida olla haltia? Ethän? En minäkään ole, kuten varmaan huomasit," Mae paukatti yhtäkkiä. Muulloin nainen ei olisi kysynyt noin suoraan, mutta hän oli lopen uupunut ja todellisuudessa vieläkin pieni muotoisessa shokissa. Mae kuitenkin muista pehmentää kysymystään kiinnostuneella ilmeellä, joka näytti viattomalta.
tynnyri
 

Seuraava

Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa

cron