Ilta oli jo laskeutunut Cryptiin. Takkatuli valaisi muuten himmeää huonetta, lämmittäen samalla mukavasti koleita jäseniä. Haltiakuningatar Delia istuskeli divaanilla, lukien sisarensa viimeisintä kirjettä lempeä hymy huulillaan hänen seuralainen Perian vierellään. Siitä oli ollut jo yli pari kuukautta, kun satyyri oltiin otettu siiven alle, merkiten sitä, että tämä oli ansainnut vakituisen paikkansa linnassa, hänen hoivissa. Se oli Perianin omaa aikaan saannosta, Delia piti tämän seurasta eikä tätä oltu juuri enää nähty kulkevan yksistään linnassa. Pahemmin ei kyllä ympäriinsä kyllä enää eikä vielä kävelty...
Jalat oltiin ojennettu lattiatyynylle mukavasti, nilkat kun kävivät kivuliaiksi näin raskauden loppumetreillä. Näin ainakin hovinlääkärit sanoivat, mikä oli suurempi syy Delialle pitää Perian vierellään yksin olemisen sijaan, ihan vain varmuuden vuoksi.
"Hm'm... Kartanomme palveluskuntaan on iskenyt flunssa... Toivon, ettei Lanae parka saa tartuntaa." Kuningatar tuumasi levollisella äänellä, taitellen sitten kirjeen takaisin kasaan ja asettaen sen pienelle pyöreälle sohvapöydälle.
"Vastaan hänelle myöhemmin... Kirjettä on turha lähettää näin myöhäisestä..." Haltianainen puhui lähinnä itsekseen, mutta tiedosti kuitenkin Perianin läsnäolon joka harjasi hänen joka iltaista sataa harjanvetoa. Sata harjanvetoa, piti hiukset kauniina ja kiiltävinä, aina ennen nukkumaan menoa. Se oli jotain, jota Delia oli välillä leikkimielisesti pienestä asti harjoittanut, niin itsensä kuin sisarustensanki kohdalla, vaikkei isoveli Darius pahemmin tuntunut moisesta välittävän.
"Tämä päivä on ollut melko tapahtumaköyhä... kuten eilinenkin. Minun ei kuitenkaan kannata valittaa, vai mitä uskot?" Valkeaan iltaleninkiin pukeutunut haltianainen naurahti huokauksen seurana. Liiallinen jännitys tosiaan ei olisi nyt hyväksi, mutta viime tanssiaisista oli ollut jo hetki. Hän ei toisaalta pääsisi tanssimaan, vaikka sellainen järjestettäisiin ja joutuisi vain istumaan ja katsomaan sivusta. Niin, nyt ei voitu voittaa, piti vain olla kärsivällinen.
"Oletko valmis?" Haltiakuningatar kysyi kääntäen päätänsä hieman Perian puoleen, viimeinkin uskoessaa, että sadas harjanveto oltaisiin vedetty. Hiukset vetäistiin sivulta taakse, tunnustellen samalla sormenpäillä niiden sileää pintaa. Nyökkäys kävi työn hyväksymisestä.
"Perian, hakisitko toisen tyynyn jaloilleni? Tämä tuntuu antaneen periksi nilkkojeni alla." Delia kysyi kääntäen katseensa kohti viihdyttäjäänsä... Lemmikkiään... Pienten askareiden apulaistaan.
"Aranilla on ollut viimepäivinä kokouksia kovin tiuhaan tahtiin... Alan huolestumaan, että hän rasittaa itseään liiaksi." Jälleen kerran Delia puhui lähinnä itsekseen, mutta ei pistäisi pahakseen Perianin vastaamista takaisin, keskustelu olisi mitä mukavinta. Välillä haltiakuningas muistutti häntä hänen veljestä, joka oli työnarkomaani omasta valinnastaan. Kuninkailla ei tainnut olla juurikaan valinnan varaa, ellei sitten halunnut huonoon valoon.
Toinen jalkatyyny saatua nilkkojen alle, nainen kiitti pientä apulaistaan ja oli jo syventyä uudestaan omiin ajatuksiinsa, kunnes ovelta kuului napakka koputus.
"Käykää sisään." Hymy naisen kasvoilla kasvoi, tämän osittain arvatessa kuka tulija saattoi olla. Toiveikas mieli voitti, eipähän ollut osannutkaan näin pikkutunneilla ketään muuta odottaakaan kuin hänen kuninkaansa paluuta hänen luokseen.
"Armaani. Pääsitte viimein vetäytymään lepoon velvollisuuksiltanne?" Haltiakuningatar olisi noussut, jos olisi omin avuin kyennyt ja valitsi Perianin avun ylitse jäädä istumaan. Eiköhän kuningas itsekin ymmärtänyt miksi.
Käsiä tosin ojennetuttiin kohden aviomiestä, haluten tuon luokseen ja suomaan suutelon jos toisen poskipäille.