Kirjoittaja Aksutar » 23 Maalis 2013, 15:01
Henkiolennon puheet menivät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Sethos ei yksinkertaisesti jaksanut kuunnella tuon tarinoita, eikä hän edes halunnut asiasta puhua. Viimeinen asia, mikä demonia kiinnosti, oli tuon miehen elämäntarina. Elitistisesti demoni ajattelikin olevansa henkiolennon tarinoiden yläpuolella, tietävänsä paljon paremmin näistä asioista, mitä toinen. Vaikka he olisivat ehkä kokeneetkin saman, ei Sethos silti suostunut mahduttamaan pääkoppaansa faktaa, että hänellä saattoi olla kohtalontoveri. Hän oli yksin. Hän oli aina ollut yksin ja tulisi olemaan yksin. Ei poikkeuksia.
Kosketus olkapäähän sai kuitenkin demonin vilkaisemaan jälleen henkiolennon puoleen, melko mitäänsanomaton ilme kasvoillaan. Vieläkään demoni ei kommentoinut mitään toisen puheisiin, vaan antoi asian olla. Sen hän teki myös selväksi merkittävällä vilkaisulla, samalla kun jatkoi nilkuttamistaan eteenpäin. Matkaa oli vielä pitkälti, eikä hän aikonut kuluttaa sitä metsässä rupatteluun.
Kuitenkin, Sethos alkoi aistimaan lähestyviä olentoja. Niiden pulssit hakkasivat patarummun tavoin demonin tietoisuuteen, henkiolennon käydessä pyörähtämään ympäri. Ennen kuin kukaan ehti kissaa sanoa, oli pusikosta hyökännyt jälleen kasa tutunnäköisiä kasvoja. Demoni pysähtyi niille sijoilleen, vilkaisten maltillisen hitaasti henkiolennon puoleen, jonka rosvojoukko oli ottanut pääkohteekseen tällä kertaa. Sethos ei tehnyt elettäkään pyrkiäkseen pakoon, vaan jäi seisomaan niille sijoilleen.
Kuitenkin, kun henkiolento ensimmäisen iskun otti, kävi demonin katse terävöitymään. Pakenemiskäskyn tuo kuitenkin kävi latelemaan demonille, joka selvästikään ei ollut menossa minnekään. Sethos seisoi paikoillaan, seuraten tilannetta jopa pelottavan rauhallisena.
Olisihan hän tietenkin voinut yrittää kävellä pois tilanteesta, jättää pelastajansa nyt hyökkääjien armoille ja varmasti olisi sen myös tehnyt, ellei joku ääni takaraivossa kolkuttanut. Ääni nimeltä omatunto. Hitaasti kävi demonin katse kääntymään pois henkiolennosta, joka nyt otti enemmän osumaa kuin oli hyväksi. Samalla hetkellä, kun tuo kävi muistuttamaan vielä rakkaista, jotka tuskin halusivat demonin poistuvan kovin surkealla tavalla. Demoni ei voinut kuin virnistää pienesti huppunsa suojissa, kommentoimatta asiaa sen paremmin.
Lopulta se katse kohosi, suoraan kohden ihmistä, joka kävi kohottamaan miekkaansa päättääkseen henkiolennon elämän. Sitä iskua ei kuitenkaan koskaan viety loppuun, kun valtava, valkea koirapeto kävi syöksähtämään kyseisen miehen kimppuun. Valtavat leuat kävivät tarrautumaan ihmisen kaulaan, yhdellä puraisulla päättäen tämän elämän.
Unidemoni kävi kääntämään katseensa muihin miehiin, tiputtaessaan kuolleen miehen alas verenvärjäämistä leuoistaan. Sen pidemmäksi aikaa ei demoni paikoilleen jäänyt, kun hyökkäsi uudestaan. Vaikka peto varoikin toista takajalkaansa, liikkui se silti pelottavan ketterästi. Sen huudot olivat korvia riipivät, korkeat. Osa ihmisistä kävi heti peittämään korvansa kuullessaan tuon pedon korkeataajuisen karjahduksen. Valitettavasti se jäi myös viimeiseksi asiaksi, mitä he koskaan kuulivat. Terävät hampaat ja vahvat leuat tekivät selvää niistä, jotka erehtyivät unidemonin ulottuville. Yksi kerrallaan kävi koiramainen demoni raatelemaan ihmisiä palasiksi, säälimättä, armoa antamatta. Osa uskaltautui hyökkäämään, viiltäen demonin ruumista teräaseillaan, jotka eivät näyttäneet vaikuttavan mitenkään pedon menoon. Korkea kipukynnys oli hyväksi tilanteissa, joissa piti jatkaa kivusta huolimatta.
Kaksi oli enää jäljellä. Toisen elämä päättyi heti, kun demoni oli saanut miehen hampaisiinsa. Veren värjäämät koirankasvot kävivät kääntymään nyt viimeisen seisovan hyökkääjän puoleen, joka oli pelosta jäykkänä. Peto hengitti höyryävän lämmintä ilmaa ulos, tuijottaessaan miestä, joka selvästi oli viittä vaille valmis laskemaan alleen.
Lopulta ihminen otti jalat alleen. Ja lujaa tuo myös juoksi. Sethos ei nähnyt syytä lähteä toisen perään, vaan valtava koira kääntyi nyt pelastajansa puoleen josta juuri oli tullut pelastettu. Hitaasti raskasrakenteinen unidemoni tallusti henkiolennon puoleen, pitäen päänsä matalalla, antaen näin mustan, takkuisen harjan laahata lumista maata. Hanki paikan ympärillä oli värjääntynyt punaiseksi verestä, tahrien näin kauniin valkean hangen.
Millainen typerys antaa ihmisen hyökätä niskaansa noin helposti Unidemoni kävi kumisemaan, käydessään laskeutumaan maahan makaamaan, miehen viereen.
Kiipeä selkään Demoni tuhahti, nuolaistessaan veren värjäämiä leukojaan.
// byyyhyhy, anteeksi kesto x.x //