Kirjoittaja Crimson » 26 Maalis 2013, 23:44
Iriador oli iloinen siitä, että oli nauttinut illan aikana alkoholia senkin verran, että nuorukaisen tavallinen sosiaalisen pidättyväisyyden ja hiljaisuuden raja oli rikkoutunut. Muuten Iriador olisi pysynyt hiljaa tuppisuuna, eikä tilanne olisi edennyt minnekään, kuin varta vasten väkisin vääntämällä ja silloin kenelläkään huoneessa ei olisi ollut kivaa. Ei etenkään hänellä.
Näykkäys toisen huulesta sai kuitenkin Iriadorin oletusten mukaisesti Aranin laskemaan huulensa suudellakseen vasten nuoremman huulia. Vanhemman suudelmiin käytiin vastaamaan, joskin hyvin heikosti ja olemattomasti, sillä punapää piti tilannetta yhä liian kiusallisena ja vastenmielisenä, että olisi saattanut uppoutua leikkiin mukaan täysin. Pian nuo huulille huomiota suovat suudelmat siirtyivät korkeahaltian kapeilta huulilta aina leuan kautta takaisin kaulalle, samalla kun Iriador pisti merkille monarkin availevan allaan olevan sotilaan takkia hiljakseen kaiken ohessa.
Pian haltiakuningas kuitenkin suoristautui Iriadorin yltä, vastaten viimein nuoremman aikaisempaan huomautukseen ja käyden tiedustelemaan samalla, mistä muusta he muka puhuisivat, jos eivät Dariuksesta. Punapää tuhahti hiljaa itsekseen, miettien josko heidän ei oikeasti tarvitsisi puhua yhtikäs mistään. Sitä hän ei tietenkään ääneen sanonut, vaan oletti vahvasti Aranin tietävän kyseisestä ajatuksen pätkästä jo siinä vaiheessa, kun se nuoremman mieleen putkahti.
Kultakutri kuitenkin nousi altavastaajansa yltä, jolloin Iriador kierähti samaisella sekunnilla pystyyn sängyltä, joka sai tilanteen näyttämään siltä kuin häkkiin suljettu eläin olisi yhtäkkiä päästetty juoksemaan vapauteen. Punapään tapauksessa vapauteen livahtaminen ei kuitenkaan käynyt aivan toteen, sillä ainoa asia jolla huoneen oven olisi auki saanut, oli yhä Aranilla, eikä nuoremmalla ollut varsinaista käsitystä siitä, mihin monarkki oli avaimen piilottanut. Ikkunasta ulos hyppääminen ei käynyt vaihtoehdoksi, eikä korkeahaltian paikasta toiseen siirtymisen taidolla niin vain hypittykään seinien lävitse. Ei hän sentään mikään aave ollut. Vaikka ehkä tällaisissa tilanteissa sitä olisi voinut tahtoa olevansa aave, joka pystyi lipumaan seinä- ja lattialankkujen lävitse ongelmitta.
Käsky kävi riisua. Niin että kuningas myös näki. Entäs jos ei näkisi? Iriador pyörähti avonaisen takkinsa kanssa Aranin äänen suuntaan, toista kulmaansa kysyvästi nostaen jota seurasi typerä virne, ennen kuin punapää katosi kaikkien silmien näkyvistä. Miksipä hän ei testaisi tällä tavoin kiusoitellen kuninkaan reaktiota? Mitäpä hän voisi enää menettää.
Entäpä jos et näkisikään?, tyhjyydestä kuului, Muistaakseni juuri leuhkit, miten erikoistaitojen hyödyntämättä jättäminen olisi kovin sääli, hmm?, ivallinen toteama kantautui pitkin huonetta, Iriadorin hiipiessä vain hieman kauempana sänkyä, jolla Aran lepäsi.
Korkeahaltia riisui avonaisen ulkotakkinsa yltään ja tähtäsi mielessään heittävänsä sen läheiselle tuolille. Kun kangasriepu irtaantui haltian kädestä, jäi se Iriadorin loitsun ulkopuolelle ja muuttui täten näkyväksi, paljastaen vain hetkellisesti punapään olinpaikan. Saman nuorukainen teki sisätakilleen, päällään olleelle valkealle paidalle, sekä saappailleen, jättäen yllensä vain täten sukkansa ja tummanharmaat housunsa alusvaatteiden ylle.
Onko kukaan koskaan yrittänyt salamurhata hänen majesteettiaan näkymättömänä?, Iriador lopulta kysyi, teleportaten itsensä huoneen poikki aivan sängyn laidalle ja käyden siitä edelleen kapuamaan peremmälle sänkyyn. Punainen aura välähti kerran näkyvillä, kertoen Iriadorille täsmälleen missä Aran sillä hetkellä oleili, jotta nuorempi saattoi kerran antaa lämpimän hengityksensä puhaltaa monarkin kasvoille ennen muuttumistaan taas näkyväksi aivan toisen edessä.
On melkein sääli etten kanna aseitani mukana vapaa-ajalla, punapää totesi ironisesti, käyden vielä virnuilemaan pirullisesti sanojensa päälle.