Need a hand, buddy? || CrimSON

Kolmihuippuisella vuorella riittää rinteitä vaikka muille jakaa. Rinteiden jyrkkyys vaihtelee pystysuorasta seinämästä loivaan mäkeen, mutta mitä ylemmäksi kiivetään, sitä vaikeakulkuisemmaksi rinteet muuttuvat.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Aksutar » 02 Helmi 2013, 03:16

Vihreä katse tarkkaili liskoa, tuon käydessä lähestymään polun reunaa. Jos totta puhuttiin, ei Kali vieläkään luottanut tuohon lohikäärmeeseen. Jos hän jotain oli oppinut elämänsä aikana, niin sen, ettei keneenkään kannattanut ensikättelyssä luottaa, viimeisenä itseään isompiin otuksiin. Aivan sama oliko kysymyksessä lohikäärme, peikko, haltia tai ihan vain ihminen, Kali oli aina varuillaan. Mikään ei ollut ilmaista ja kaikessa oli joku juju, se juju piti vain löytää Se, mikä tämän lohikäärmeen juju oli, kiinnosti nyt jossain määrin rastapäätä. Kuitenkin, Kali oli nyt enemmän huolissaan kotiin pääsystä ja Delathoksesta, joka ei kovin hyvässä hapessa ollut. Siinä missä lohikäärme käveli lähemmäksi reunaa, kävi Kali jälleen kyykistymään Delathoksen puoleen.
Auttaja kävi hyppäämään alas, kadoten lumimyräkän syleilyyn. Kali tuijotti tuon otuksen perään ja kun aika kului, sydäntä kävi vihlaisemaan. Oliko lisko vain kusettanut ja lähti nyt omille teilleen? Tietenkin Kali epäili sitä pahinta, eikä edes miettinyt, että heidän poimiminen suhteellisen kapealta vuoristopolulta saattaisi olla hankala homma isolle liskolle.

Pian kuitenkin kuului ääntä ylärinteeltä, josta lohikäärme kävi laskeutumaan alas. Rastapäisen katse kohosi liskon puoleen, lihasten jälleen jännittyessä silkasta vaistomaisesta reaktiosta. Totta kai se oli pelkoa ja kunnioitusta herättävä näky, eihän sitä tiennyt, jos lisko nyt kaiken jälkeen päättäisikin pistää heidät poskeensa!
Mutta niin ei käynyt. Lohikäärme kävi poimimaan kaksikon käsiinsä mikäli etujalkoja nyt käsiksi saattoi kutsua ja kävi lentoon. Kali kävi tarrautumaan tiukasti kiinni Delathokseen, samalla kun päässään mietti, mikä hulluus hänet tähän oli ajanut?! Lentäminen ei todellakaan ollut Kalin heiniä. Silmät suljettiinkin saman tien, kun ilmaan kohottiin. Kali ei halunnut katsoa, vaikka eihän tässä tuiskussa mihinkään nähnyt. Ei ainakaan ihmisen silmillä. Sydän hakkasi rinnassa tuhatta ja sataa, eikä Kali kyennyt ajattelemaan selkeästi. Koko tilanne oli rastapäisen osalta kovin.. absurdi.
Sen pienen paniikinomaisen tunnelman keskeytti kuitenkin lohikäärmeen tiedustelut. Kali uskaltautui kääntämään kasvojaan äänen suuntaan, mutta silmiään tuo ei avannut. Ei, vaikka olisi käsketty.
Kyllä! Oli epämääräinen vastaus johonkin kysymyksistä.. lähinnä ensimmäiseen ja toiseen Kotini sijaitsee kylän pohjoisreunalla, lähellä vuorille johtavaa polkua! Jos sinne viitsisit meidät viedä..!.

Matka taittui yllättävän nopeasti, Kalin mielestä. Se oli kuitenkin vain hyvä, Kali ei olisi halunnut liihotella ilmoissa yhtään sen kauempaa, mitä tarve. Lohikäärme laskeutui muutaman kivenheiton päähän Kalin pajasta, joka itsessään sijaitsi melko kaukana itse Nahor kylästä ja sen vilskeestä. Kukaan siis tuskin näki edes tuon kokoisen liskon laskeutuvan, sillä vartiointi näin kaukana itse kylän keskustasta oli vaihtelevaa. Heti kun Kali tunsi maan jalkojensa alla, uskalsi nainen avata silmänsä.
Voitko kantaa hänet pajalle hieman huomaamattomammassa muodossasi Oli suhteellisen kaunis kysymys lohikäärmeelle, ennen kuin matka saattoi jatkua. Kalista ei ollut kantamaan Delathosia ja tuon raahaaminenkin lumimyrskyssä, korkeassa hangessa olisi vähintään tunnin työ tälle naiselle.
Onneksi lohikäärme suostui, jonka jälkeen matka jatkui jalan vielä sen hetken, kunnes saavuttiin Kalin pajalle. Seppä kävi kaivamaan taskusta avaimensa ja avasi oven tupaan, viittoen seuralaisia siirtymään sisätiloihin. Kali astui viimeisenä sisään, vetäen oven perässään kiinni. Se viima ja ujellus korvissa lakkasi kuin seinään, kun sisätiloihin päästiin.

Sen pahemmin aikailematta kävi Kali ahjonsa puoleen, alkaen uudelleen lämmittää jo pikkuhiljaa hiipumaan käynyttä masiinaa. Nyt piti saada rauta kuumaksi, jotta Delathosia saattoi auttaa.. ehkäpä tavalla, josta haltia ei niin innoissaan ollut.
Voisitko riisua hänen takkinsa ja paitansa.. Kali kysyi ohimennen lohikäärmeeltä joka myös sisään oli päästetty samalla, kun itse hääräsi ahjon kimpussa ja sytytteli ohimennen kynttilöitä valaisemaan muuten niin pimeää pirttiä.


// KAIKKI NE EEPPISYYDET! HERE WE COME! Jacka parka, mutta kannattiko olla tuollainen ryöväri. Perian naureskelee, kunnes Jacka meinaa oikeasti satuttaa itsensä. Ehkä Perian sitten puuttuu peliin ja tulee hurmaamaan koko kuiskauksen. Sitten Perian saa juosta perseensä tähden.
AKROBAATTI JAAKONPOIKANEN <3 Jaakko on varmasti ollut yhtä notkea, kyllä. Nyt se on tuollainen vanha patu, joka vain istuu nojatuolissa polttamassa. Niin //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 02 Helmi 2013, 03:57

Tuule ujelsi niin lujaa käärmeen päätä myötäileviin korvakuoppiin, että olisi voinut luulla, ettei tuo erottanut sen lomasta edes toisen lohikäärmeen karjaisua. Dagnirin kuulo oli kuitenkin hyvin harjaantunut osaksi sen takia, että lisko oli päivisin sokea, ja suunnisti valoisan aikaan lähinnä muilla aisteillaan kuin näöllä. Pimeällä juttu olikin taas toinen, vaikkeivät muuten terästäytyneet aistit näön lisäksi haitanneet lainkaan käärmeen menoa. Päinvastoin.
Rastapää kävi kuitenkin lyhyesti opastamaan missä tuon majapaikka sijaitsi. Nahorin pohjoispuolella, lähellä vuoripolkua, jolla uros olisi voinut vaikka vannoa kulkeneensa joskus. Silloin kun kukaan ei ollut nähnyt. Kyllä hän nämä seudut tunsi, kuin omat taskunsa jos hänellä vain olisi ollutkin taskut. Dagnir ei kuitenkaan vastannut rastapäälle mitään, vaan lähti kartoittamaan ympäristöään, kuten suinkin saattoi, korjaten reittinsä sulavalla liikkeellä pian oikeaan suuntaan. Käärme sai olla tarkka siitä minne laskeutui ja mistä suunnasta, jottei aiheuttanut mahdollista vahinkoa laskeutuessaan, saati herättänyt huomiota ja joutanut kyläläisten teuraaksi samalta seisomalta. Totta kai hän kiertäisi hitusen kauempaa säilyttääkseen oman nahkansa, eikä liihottelisi tyytyväisenä itse kylän ylitse, vaikka aikaa ei juuri nyt ollutkaan sen koommin hukattavaksi.

Matka alas vuorelta kesti vain lyhyen tovin lentäen. Käärme laskeutui vain hieman etäämmälle sen silmin katsottuna hyvin pienen pajan luo. Toinen etukäpälistä laskeutui pian ottamaan tukea maasta, sillä muuten valtava peto olisi mätkähtänyt hankeen turvalleen ja pirstonut kaiken alleen jäävän tuhansiksi kappaleiksi. Myös rintaa vasten kaksikon matkustus alustana toiminut kämmen laski maahan, kipaten varovasti haltian ja ihmisen siitä alas hangelle, ja jäi sitten suojaamaan noita sankalta pyryltä ja tuulelta.
Vihreätukkaisen kysymys sai Dagnirin loksauttamaan leukojansa pienesti. Uros oli odottanut paljon temperamenttisempaa käytöstä, kuten oli vuorilla aikaisemmin saanut, joten oli jopa yllättynyt siitä, että nuori nainen puhutteli häntä noinkin sievästi. Ehkä parempikin, sillä peto kävi pienesti pyyhkimään suurempia jälkiään hangesta piilottaakseen olemassaolonsa, ottaen sitten taas humanoidisemman muotonsa itselleen.
Miten vain. Ei minulla ole parempaakaan tekemistä juuri nyt, Dagnir vakuutteli ja kumartui loukkaantuneen Delathosin puoleen, joka päästi hampaittensa välistä hiljaisen sihinän ja irvisti, kun käärme kävi epäinhimillisen kevyesti nostamaan ison miehen ylös hangesta kuin höyhenen konsanaan.

Dagnir seurasi naista tuon talolle ja yhä ovesta sisään hämärään pirttiin, jossa käärmeen silmät saivat viimein levätä valolta. Käärme kelasi nopeasti katseellaan läpi koko huoneiston, joka vaikutti sepän pajalta. Tämä rastapäinen siis oli varmastikin seppä. Niin sen täytyi olla. Olihan tönö hänen. Ensimmäistä kertaa Dagnir saattoi nähdä myös Kalin ja Delathosin kunnolla, piirtäen nopeasti noiden hahmot mieleensä, jotta voisi muistaa ne vielä sadankin vuoden päästä, jos sitä välttämättä tahtoi.
Haltia käytiin kuitenkin laskemaan alas lattialle ja sepän pyynnöstä Dagnir kävi riisumaan tuon yläruumista suojaavaa vaatetusta pois. Paikoitellen hyvin heiveröiseksi käynyt kangas repeili välillä käärmeen käsissä tai tarkemmin ottaen tuon kynsissä - mutta mieluummin Dagnir repi kangasta, kuin jo valmiiksi haavoittuneen ja kivusta hiljaa sähisevän haltian lihaa. Kun käärme oli suorittanut toisen riisumisen, pyrki se mahdollisimman hämärään nurkkaan seuraamaan tilannetta hiljaa ja auttaisi mahdollisesti taas, jos sen apua kaivattiin.
Delathosilla puolestaan ei ollut minkäänlaista aavistusta siitä, missä tai kuinka haavoittunut ja elinvoimainen enää oli. Tajuttomuuden rajamailla seikkaileva mies ei osannut edes ajatella enää järkevästi, pystynyt liikuttamaan raajojaan mitenkään verenhukan ja voimattomuuden takia, mutta tunsi kaiken senkin edestä ja se oli jotain, mitä kuuraparta vähiten tällä hetkellä olisi tahtonut.


//Eeppisyyksiä on liikaa. Hyvä että muistaa edes niitä kaikkia! Mutta kun Jackan mielestä Aranin sukat oli niin nätit. Jackan salainen fetissi. Aatelien sukat. Nyt sekin paljastui kerpele.
Jaakko on vanha ja selkävaivainen fauni, kun on niin pitkä. Nojatuoli on sen paras ystävä - heti piipun ja sienien jälkeen. Jaakolla on aina sienimetsälläkin lauma pikkujaakkoja apunaan keräämässä ne sienet sellaiseen söpöön pikku koriin, jottei itse tarvitse kumartua.//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 02 Helmi 2013, 04:17

Lohikäärme ei vieläkään käynyt väittämään vastaan sepän pyyntöihin. Hyvä vain, viimeinen asia, mitä Kali nyt olisi halunnut tehdä, oli riidellä jonkun tuntemattoman kanssa. Aikaa ei ollut hukattavana, varsinkaan Delathosin osalta. Kali ei kyennyt mitään muuta miettimäänkään, kuin haltian tilaa. Kun tuli ahjoon oli saatu roihuamaan, jätettiin se lämmittämään kaikessa rauhassa ahjoon työnnettyä rautakankea, siinä tuskin menisi pitkään.
Kali kävi riisumaan ulkovaatteitaan siinä ohessa, samalla kun sivusilmällä vilkaisi hämärimpään nurkkaan vetäytynyttä lohikäärmettä, joka kaikessa hiljaisuudessa tilannetta seurasi. Mitä mahtoikaan liikkua tuon humanoidin päässä, Kali saattoi vain arvailla. Ei hän loppujen lopuksi ollut kovinkaan perillä lohikäärmeiden ajatusmaailmasta, hyvä jos sai peikkoystävänsä ajatusmaailmasta kiinni. Ehkä yksinkertaisen ihmisen ei ollut tarkoituskaan tietää pahemmin lohikäärmeiden ajatuksista tai niiden kulusta.

Kali kävi kävelemään Delathoksen puoleen, kyykistyen miehen viereen. Tuon haavoittunutta puolta pyyhittiin pienesti pöydältä mukaan napattuun kangasriepuun, samalla kun seppä varmisteli, ettei lohikäärmeen tekemää jääkerrosta jäänyt minnekään. Muutama, syvä ja pahasti vuotava haava löytyi tuosta kehosta, jossa ei enää toista kättä ollutkaan. Koko kylkeähän Kali ei voinut parantaa, mutta nuo syvimmät haavat hän saattoi pelastaa polttamalla ne umpeen. Ehkä oli vain hyvä, että Delathos ei täysin tajuissaan ollut.
Hetken seppä mutisi ja kiroili jotain itsekseen, kunnes vilkaisi lohikäärmeen puoleen.
Tule tänne. Pidä häntä istuma-asennossa, äläkä päästä liikkumaan liikaa Jokseenkin käskymäinen pyyntö kävi kapeilta huulilta, samalla kun Kali käveli takaisin ahjon puoleen. Ilmaa puhallettiin palkeilla tulipesään, jotta tuli jaksoi yhä roihuta. Käteen vedettiin ne paksut, nahkaiset työhanskat, ennen kuin Kali poimi hyppysiinsä jo punaisena hehkuvan rautakangen, lähtien kävelemään haltian puoleen.
Valitettavasti en ole hoitaja joten teemme tämän minun tyylilläni


// Paljon eeppisyyksiä luvassa, kyllä. Herra paladin plox. Jacka senkin perverssi otus! Irti niistä sukista, ne ovat aivan liian isot sinulle! Ei Jacka aatelisista välitä, se vain tykkää miehistä joilla on isot. jalat.
ASDJKSDFKGKASJKJRJK<3 Pikkujaakko lauma <3 AAHAHA <3 Tahdon sellaisen. Perian voi tulla hieromaan Jaakon selkää, kyllä <: //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 02 Helmi 2013, 05:04

Dagnir myhäili tyytyväisenä tuvan hämärässä nurkassa itsekseen. Varsinaiseen pimeään oli vielä aikaa, joten päiväsaikaan tarjottu pimeys, tai edes sen rippeet olivat käärmeelle enemmän kuin se olisi saattanut toivoa. Myhäilynsä lomasta käärme tarkkaili hämärästä hohtavalla silmäparillaan vuoroin rastapäätä, vuoroin lattialla lähes liikkumattomana makaavaa haltiaa, arvuutellen mielessään mitä nainen toverilleen meinasi tehdä. Ei Dagnir pahemmin ensiavusta tiennyt, hyvä jos tiesi koko sanan merkityksen. Sen käärme tiesi kuitenkin, että jos suippokorvan annettiin vuotaa enää yhtään kauemmin, olisi tuo mennyttä miestä alta aikayksikön, ellei joku pajassa olevista osannut parantaa ja herättää kuolleita takaisin eloon. Tuskinpa sentään, ainakaan Dagnir ei moista osannut. Eikä kyllä varmasti olisi kertonutkaan osaavansa, jos olisi vahingossa kyennyt maagisiin temppuihin.
Nainen kävi käskemään käärmettä pois nurkastaan, auttamaan tuota ilmeisesti siinä mitä sitten oli ikinä tekemässäkään. Kultasilmä ei käynyt norkoilemaan seinää vasten sen kauemmin, vaan asteli takaisin valoon ja haltian luo. Ajatus siitä, että hänen omatkin vaatteensa sotkeutuisivat vain enemmän toisen verestä, ei haitannut käärmettä tai saanut varsinaista pedon viettiä aikaiseksi. Rievut saattoi aina pestä taas puhtaiksi, sitten kun sille tilaisuutta taas suotiin.

Peto kiersi toisen kätensä varovasti aluksi haltian niskan taakse, josta sitä mukaan kun sai miestä istuvampaan asentoon maasta, siirsi sitä aina yläselän puolelle ja varoi tarkoin olemaan koskematta revennyttä kylkeä. Delathos sähisi kuin pahainen käärme, kiroten välistä jotain niin epäselvästi, ettei haltiakieltä osaava Dagnirkaan juuri kyennyt ymmärtämään mitä mies sanoi. Käärme pudistikin päätänsä tympeänä, kääntäen otteessaan lepäävästä miehestä katseensa rautakankea tulisijasta hakevaan rastapäähän.
Käärme myhisi itsekseen ja virnisti leveästi.
Ai noin te ihmiset toimitte! Ja minä kun luulin että käyttäisitte harsoja ja kaikenmaailman turhia litkuja yksien haavojen puhdistamiseen. Turhia. Tuli on tehokkaampi, uros saneli ajatuksiaan julki, vilkaisten lopulta haltian puoleen joka tuntui virkistyvän tajuttomuudestaan käärmeen sanojen myötä hieman saaden jopa silmiänsä auki sen verran, että saattoi erottaa nahka hansikkaisiin pukeutuneen Kalin ja rautakangen, jonka myötä miehen kasvoille nousi yllättävän kiero, joskin väsynyt virnistys. Delathosilla oli päässään vain yksi ajatus. Tästä tulisi rumaa ja erittäin tuskallinen kokemus.


//Shhh, elä kerro kaikille. Jacka ja isot jalatkin vielä. Kyllä niitä fetissejä nuorella riittää. Odotas vaan kun kasvaa aikuiseksi jos kasvaa..
JAAKKOJA TARVITAAN! Elämän suola ovat ne. Ota sä Timille kaveriks pikkujaakko, niin mä otan Daichille. Si tutustutetaan koko lauma toisiinsa ja mennään ulkoiluttaan niitä! Ei välttämättä niin hyvä idea kuin miltä se nyt kuulostaa (---D//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 02 Helmi 2013, 05:22

Kävellessään lähemmäksi Kalin katse pysyi Delathoksessa, kunnes se lohikäärmeen sanojen myötä kohosi tuohon irvokkaaseen humanoidiin. Kali ei voinut muuta kuin naurahtaa pienesti, kuivahkosti toisen sanoille, virnistäen ilkikurisesti perään.
En nyt sanoisi, että me kaikki ihmiset toimimme näin. Monikin toimii sinun kuvailemallasi tavalla minä pidän sitä silkkana humpuukina, miksi sitä rohtojen kanssa alkaa leikkimään, kun verenvuodon voi tyrehdyttää nopeasti ja tehokkaasti? Kali ei koskaan ollut ymmärtänyt parantajia, jotka rohtojen kanssa leikkivät. Ilmeisesti Samhaina jotain asiasta tiesi, mutta kerta peikko taisi magian avulla parantamisen, ei vihreähipiäiseltä rastapäältä pahemmin rohtotuntemusta kyselty saatikka kaivattu. Ei Kalia kiinnostanut. Hän oli seppä, ei parantaja tai tohtori.
Katse lipui takaisin käärmeestä Delathokseen, sepän saapuessa rautakankensa kanssa lähelle. Ehkä pieni ääni takaraivossa muistutti siitä tunteesta nimeltä sääli, mutta sille ei annettu nyt liikaa tilaa. Joskus oli tehtävä epämukavia asioita henkilöille, joista piti, jotta noiden naamoista saattoi nauttia vielä muutaman vuoden pidempään.

Ehkä en ole edes pahoillani tästä Kali tokaisi, samalla kun kyykistyi Delin puoleen, laski vapaana olevan kätensä tuon haavoittuneen olkapään kohdalle arastelematta ja iski polttavan kuuman raudan ensimmäiseen syvään haavaan, käyden polttamaan tuota nopeasti, mutta perusteellisesti kiinni.
Mahdollisesta vastarinnasta ei välitetty ja käärmeeseen käytiin luottamaan nyt sen verran, että uskottiin tuon pitävän haltiariekaleen paikoillaan. Delathoksesta tuskin oli tässä tilassa kovinkaan riehumaan, mutta mistä sitä koskaan tiesi?
Heti kun ensimmäinen suuri haava oli umpeen poltettu, siirryttiin seuraavaan isompaan. Tarkoituksena oli polttaa suurimmat heti ensimmäisenä, nopeasti ja sen jälkeen siirtyä pienempiin, mikäli rautakanki vielä kuumana pysyisi. Koko haavoittunutta aluetta Kali ei voinut polttaa umpeen, mutta tärkeintä oli saada ne selvät verenvuotokohdat tyrehtymään. Sen jälkeen voitaisiin siirtyä siteisiin ja muihin pikkusäätöihin.
Et tainnut vielä mainita, millä nimellä sinua puhutella Kali tokaisi polttelun ohesta lohikäärmeelle, suoden tuon puoleen nopean vilkaisun Tosin jos et mitään nimeä halua sanoa, kutsun sinua sitten vain äpäräksi.
Olisihan se ihan mukava tietää toisen mahdollinen nimi, mutta mikäli toinen ei sitä halunnut kertoa tai yksinkertaisesti omistanut sellaista Kali ei väkisin aikonut sellaista toiselta tiedustella. Nyt ei kuitenkaan ollut kovin sopiva hetki nimen tivaamiselle, mutta mikäpä tässä hieman rupatellessa.. töiden ohessa


// Ei kerrota, ei! JACKA EI KASVA KOSKAAN AIKUISEKSI! TOMMONEN FOREVER PETER PAN!
Jaakkoja, kyllä! Paljon pikku Jaakkoja. Tahtoisin pikku Jaakon <3 Jos ikinä voitan lotossa ja saan sen omakotitalon ja peruna maan, niin varmana ostan pari pikku Jaakkoa sinne <3 Sitten mennään Pikku Jaakko armeijan kanssa ulkoilemaan! Ja ihmiset juoksee pakoon! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 04 Helmi 2013, 02:11

Taas niitä hetkiä, kun Dagnir onnistui olemaan itselleen katkera siitä, ettei osannut syöstä lämmittäviä liekkejä. Mutta sitähän hän ei ääneen mainitsisi. Ei nyt, ei koskaan. Uros kävi kuitenkin yhä virnuillessaan nyökkäilemään ymmärtävästi rastapäisen sanoihin. Hän olisi voinut kuunnella ihmisen puheita seuraavan ikuisuuden, mutta ymmärsi myös, että sepällä oli nyt jotain muuta tehtävää kuin tarinoiminen. Ja se tehtävä osoittautui astetta kiireisemmäksi, jos takoja tahtoi vielä pelastaa ystävänsä hengen.
Kultasilmäisen katse kääntyi lopulta hitaasti naisesta sylissään räkäisesti, mutta hyvin vaikeasti nauravaan haltiaan. Pakkasherra sähähti hiljaa Kalin tarttuessa kädettömään puoliskoonsa, sulkien vain silmänsä kiinni ja purren hammasta yhteen kun tulikuuma rauta iskettiin vasten jo valmiiksi riekaleena olevaa kylkeä. Se tunne oli sanoin kuvaamaton. Niin häijy, että Delathosin oli vaikea edes yrittää sietää sitä missään määrin, saaden miehen päästämään tuskasta vihjailevia murahduksia tai vingahduksia hampaiden välistä kerran jos toisenkin. Kuuraparta ei kuitenkaan pyrkinyt pääsemään karkuun tilanteesta, sillä hän ei jaksanut liikauttaa enää eväänsäkään. Enää kipu piti miestä hereillä.

Dagnir haisteli ilmasta käryävän lihan hajua, silmäillen vuoroin milloin mitä pajasta ikinä saattoikaan silmillään löytää. Kaikki oli urokselle uutta. Ylipäätään se, että joku viitsi päästää hänet sisälle tupaansa, sai käärmeen olemaan otettu muttei kuitenkaan liiaksi, että se olisi häirinnyt kultasilmäisen omia periaatteita.
Kultainen katse nousi sylissä ähisevästä suippokorvasta kuitenkin rastapäiseen, tuon tiedustellessa millä nimellä käärmettä voisi puhutella. Dagnir hymähti, päästäen hetken ilmassa kumahtelevan naurahduksen suustaan. Hänellä taisi olla liikaa nimiä. Toiset tunnetumpia, toisen epätunnetumpia - toiset eivät edes humanoidien suuhun sopivia. Mutta sen siitä sai, kun eli tuhansia vuosia milloin kenenkin kanssa.

Olen Dagnir, käärme vastasi pian naureskelunsa jälkeen lyhyesti ja ytimekkäästi sepälle. Dagnir epäili, ettei vihreätukkainen olisi mielissään siitä, jos hän olisi aloittanut tyypillisen jaarittelunsa kaikesta maan ja taivaan väliltä - ja kertonut nimensä vasta sitten, kun se ei enää ketään olisi kiinnostanut.
Olisin mielissäni, jos kutsuisit minua sillä nimellä. Ellet jostain käsittämättömästä syystä satu tietämään muita kutsumanimiäni mutta epäilen hyvin vahvasti, ettet tiedä. Kuten ei kovin moni muukaan tiedä. Voisin melkein sanoa ettei kukaan tiedä, käärme jatkoi, silmäillen vielä hetken rastapäätä ja kiinnitti sitten katseensa takaisin naisen touhuihin.
Tuo taitaa tuntua aika ilkeältä?, uros tiedusteli, välttäen virnistyksen kohoamista humanoidimaisille kasvoilleen, Harrastatko usein tällaista? Vai teetkö elääksesi jotain muuta? Älä kerro vielä arvaan ensin! Olet seppä, etkö vain?, Dagnir kävi utelemaan rohkeasti. Miksipä sitä turpaansa tukossa pitäisi, jos siihen ei varsinaista syytä ollut.


//JACKA PAN! Vielä se oppii käyttämään niitä siipiänsä ja oppii lentämään. Sitten tarvitaan vielä ilkeä kapteeni koukku, josta voi tulla Jackan verivihollinen! Tosin - niitähän sillä riittää jo (----D
Pikkujaakkoja tarvitaan! PALJON! Sitten mä tuun 24/7 asumaan sun luo jos siellä on jotain pikkujaakkoja, joitten kanssa voi kirmata pitkin pihamaita ja syyä kärpässieniä. Täydellinen lomakohde!//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 06 Helmi 2013, 15:20

Palavan lihan tuoksu ei koskaan ollut kovin kaunista, ainakaan Kalin mielestä. Ehkä rastapäinen sai kiittää onneaan siitä, että nenä oli nyt niin tukossa pakkasessa rämpimisen jäljiltä, ettei varsinaisesti mitään haistanutkaan. Hajuaistinsa ei muutenkaan se kaikkein tarkin ollut, makuaistista puhumattakaan. Nyt Kalilla oli kuitenkin muuta ajateltavaa, kuin omat raiskatut aistinsa, sepän keskittyessä Delathosin haavoihin. Haltia ei selvästikään nauttinut tilanteesta no, kuka nyt olisi? mutta ei myöskään käynyt väkisin vääntämään itseään pois tilanteesta, mikä helpotti Kalin ja lohikäärmeen työtä huomattavasti. Teki kuitenkin pahaa kuunnella Delin äännähtelyjä, joten seppä koitti keskittyä tekemään työnsä mahdollisimman nopeasti, samalla hyräillen kapakka lauluja ja jopa merirosvojen kuluttamia kappaleita. Rastapäinen vaikuttikin ehkä turhan iloiselta tilanteeseen nähden. Iloiselta tai hermostuneelta.

Lohikäärme esitteli itsensä kuitenkin Dagniriksi ja totesi olevansa mielissään, mikäli sitä nimeä hänestä käytettäisiin. Muita mahdollisia kutsumanimiään lohikäärme ei halunnut tai nähnyt tarpeelliseksi mainita, huomauttaen, ettei tuskin kukaan niitä tietäisi. Rastapäinen ei voinut olla naurahtamatta pienesti.
Miten ne voivat sitten olla kutsumanimiä, jos kukaan ei niillä sinua kutsu? Viekas katse kohosi hetkeksi haltiasta lohikäärmeen puoleen, naisen virnistäessä pienesti. Katse palasi kuitenkin takaisin tekemiseen, sillä liian kauaksi aikaa ei huomiotaan voinut tästä tehtävästä herpaannuttaa.
Pieni virnistys vieraili kuitenkin Kalin kasvoilla, lohikäärmeen tiedustellessa, tuntuiko tämä ilkeältä.
Riippuu keneltä kysyt Kalilta jos kysyttiin, oli tämän tekeminen melkein yhtä ilkeää, kuin tämänkaltaisen avun kohteena oleminen. Mutta hätä keinot keksi ja joskus keinot eivät olleet mieluisat, osapuolelle tai toiselle.
Mutta en voi sanoa, että tämä olisi vakioharrastukseni.. Tämä on ehkä kolmas kerta, kun elämäni aikana toista kuumalla raudalla tökin muusta kuin tökkimisen ilosta Ehkä jokseenkin sadistinen virne välähti kapeilla kasvoilla, Kalin keskittyessä viimeistelemään haavojen polttamista.

Dagnir kuitenkin jatkoi papattamista, tiedustellen oliko tämä rastapäisen ammatti vai tekikö tuo jotain muuta. Tuohon kysymykseen Kali ei ehättänyt edes vastata, kun lohikäärme vaati saada arvata ensin. Arvaus meni kerrasta nappiin, saaden naisen pudistelemaan päätään pienesti hymähdellen.
Vaikutat aivan lapselta Kali hymähti raudan vihdoista viimein perääntyessä Delathoksen iholta Tai sitten hullulta..
Mutta kyllä, Seppä on ammattini, keksijä harrastukseni. Aseseppä tarkemmin, joskin minulta onnistuu myös panssareiden takominen Nainen selitti samalla kun tarkasteli kättensä jälkeä haltiassa, lopulta nousten ylös. Rautakanki vietiin takaisin ahjoon, sitä ei enää tarvittu mutta siellähän se voisi levätä. Nopea askel vei seuraavaksi seinustalta löytyvän laatikoston luo, josta Kali kävi etsimään sidetarpeita, sekavista, täynnä rojua olevista laatikoista.
Mitä itse sitten teet? Liihottelet ympäriinsä ja pelastat pulaan joutuneita idiootteja vuorilta? Dagnirille heitettiin vastakysymys, samalla kun laatikkoja pengottiin kuumeisesti. Valitettavasti valmista sideharsoa ei näyttänyt mistään löytyvän, joten oli jälleen käytettävä luovuuttaan. Niinpä nainen nappasi alimmasta laatikosta ensimmäisen isomman kangasrievun, mikä käsiin sattui ja alkoi repiä sitä suiruksi. Kangas rätisi tulen kanssa kilpaa, kunnes kangasrievusta ei ollut enää edelliseen käyttötarkoitukseen mitään hyötyä.

Kali palasi takaisin Delathoksen luokse, napattuaan mukaansa vesiämpärin ja karkean pyyhkeen. Sen pahemmin miettimättä vedet heitettiin suoraan haltian palaneen puolen ylle, huuhtoen näin suurimmat liat pois ja helpottaen toivottavasti pienesti sitä poltetta. Tämän jälkeen pyyhkeellä käytiin varovasti painellen kuivaamaan suurimmat vedet ja veret pois, ennen kuin rastapäinen lähti kiertämään itse tehtyä hätävarasideharsoa varovasti Delathoksen ympärille, varmistaen, että vahingoittuneet alueet peittyivät kunnolla.. lukuun ottamatta kasvoja, joita ei käyty peittämään harsolla. Sen sijaan Kali laski puhtaan käsipyyhkeen taiteltuna kasvonpuolikkaan päälle.
Autatko siirtämään hänet vuoteelle? Kali kysyi nyökäten kohden lattialla, nurkassa sijaitsevaa patjaa.


// Eikö Delathos ois hyvä kapteenikoukku? Sehän olisi suorastaan täydellinen! Niiden välitkin kun on jo niin ihanan lämpimät ja silleen <3
PIKKUJAAKKOJAAAAAA<3 Paljon paljon pikkujaakkoja. Kyllä, sinne tulet asumaan ja saat juoksennella pikkujaakkojen kanssa kukkakedolla alasti--- eikun. Tein tänään pajalla muovailumassasta pikkujaakon <: //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 01 Maalis 2013, 02:04

Minut tunnetaan eri aikakausilla, eri alueilla, erilaisten persoonien kohdalla monella erilaisella nimellä. Voisin luetella sinulle kirjallisen nimiä joilla minua on kutsuttu ja joilla minua kutsutaan yhä, mutta hyvä jos muistaisit niistä ensimmäistäkään, saati osaisit lausua oikein, käärme luritteli pikaisesti väliin naisen viekkaaseen kommenttiin Dagnirin kutsumanimistä. Dagnir piti synnyinnimeään helpoimpana muistettavana humanoideille, joten tavallisesti hän käyttikin sitä nimeä, eikä turvautunut liian monta eksoottista kirjainta peräkkäin omaaviin nimiinsä. Dagnir oli hyvä. Ja hyvänä pysyisi.
Käärmeen hämärässä hohtava katse nousi naiseen tuon käydessä perääntymään tulikuuman rautansa kanssa suippokorvasta ja rastapään huomauttaessa että Dagnir vaikutti aivan lapselta tai vaihtoehtoisesti oli hullu. Matala, nauruksikin nimettävä äännähdys kumpuili valkohapsen suusta, käärmeen käydessä vuorostaan pudistamaan päätänsä. Mitään suomukas ei kuitenkaan käynyt kommentoimaan asiaan. Ehkä hän oli vähän lapsi - ehkä myös vähän hullu, ja kaikkea muuta siltä väliltä ja kaikkien määritelmien ulkopuolelta. Kukin sai olla hänestä sitä mieltä kuin halusi, ja tuon mielipiteen ja käytöksen perusteella käärme itse myös kohteli kyseisiä henkilöitä.

Minä olen ja ihmettelen, oli lohikäärmeen yksinkertainen vastaus sepän esittämään vastakysymykseen, Teen mitä lystää silloin kun lystää. Menen missä menen. Eikä kukaan ole rajoittamassa elämääni piirun vertaa, Dagnir vielä lisäsi, vertaillessaan ohimennen rätisikö kangas vai tuli lujempaa rastapään repiessä riepua kappaleiksi, ilmeisesti sidetarpeeksi. Kalin napatessa vesiämpärin käsiinsä, tiesi Dagnir mitä oli luvassa, muttei silti laskenut haltiaa pois otteestaan. Samantekevää se hänelle oli, jos vaatteensa kastuisivat siinä ohessa. Ainakin vesi viilentäisi sepän majapaikan kuumuudessa hilseilevää suomupeitettä hetkellisesti ja antaisi mukavan olon paikoittain. Veden loiskahtaessa vasten haltiaa, päästi Delathos puolestaan henkeä haukkovan ääneen alitajuisesti luullessaan jo, että hänet käytäisiin vielä hukuttamaan tämän kaiken päälle vajoten kuitenkin nopeasti takaisin puolikuolleeseen tilaansa.

Kun vihertukkainen oli toimensa viimeistellyt, kantoi Dagnir Kalin pyynnöstä tummahipiäisen suippokorvan syrjemmälle lepäämään. Käärme itse ei vieläkään viihtynyt lämpimässä tuvassa. Lyhyen ilmoituksensa jälkeen Dagnir siirtyikin kuumuudesta ulkoilmaan lumipyryn keskelle käyskentelemään typeränä pajan lähettyville, mahdollisesti aikeenaan viettää siellä hiljalleen Cryptin ylle hiipivä yö.

---

Muutama päivä oli ehtinyt kulua ohitse. Delathos ei ollut sängyn pohjalla viipynyt yhtä yötä pidempään, vaan kivuistaan huolimatta oli noussut heti seuraavana aamuna päivittelemään toisen kätensä puuttumista. Toimintaan tottuneelle kuuraparralle toisen käden puuttuminen oli harvinaisen vaikea asia hyväksyä. Tästä syystä viimeiset päivät olivatkin kuluneet Delin osalta hyvin huonotuulisesti, useamman kuin yhden rommipullon kaula vuorollaan kourassa ja alkoholimyrkytyksen partaalla, milloin missäkin ojanpohjalla nuohoten ja yönsä vanhan kunnon Kalin luona kuokkien.
Dagnir puolestaan oli jäänyt seuraamaan sepän touhuja tuon pajalle, pyrkien olemaan rastapään apuna niin kuin suinkin saattoi ja jättäytymään tuolle juttuseuraksi silloin, kun juttu ylipäätään kaksikon välillä sattui lentämään. Lohikäärme viihtyi yllättävän hyvin pitkästä aikaa muiden kaksijalkaisten tasolla, vaikkeivät humanoidit välttämättä ajatelleetkaan samalla tavalla sarvipäisestä, kaikkia muita kookkaammasta otuksesta. Koska käärmettä ei erikseen ollut myöskään häädetty matkoihinsa, ei tuo kokenut että hänen olisi minnekään pitänyt vielä lähteä. Kultasilmä häipyisi kyllä sitten, kun hänen läsnäoloaan ei enää kaivattaisi, tai kun tiehensä häipymiseen annettaisiin jokin muu hyvä syy.

Aamu ei ollut ehtinyt vielä pitkälle, kun koko viimeisen yön teillä tietämättömillä ollut suippokorva saapui pajan ovi auki paukahtaen paikalle. Hämärässä nurkassa humanoidina kyyhöttävän Dagnirin silmät aukesivat ja suuntasivat katseensa ovella tasapainoa hakevaan haltiaan, joka lähti hyvin haparoivin elein lähestymään pöydällä makaavia aseitaan. Päätänsä hieman ylemmäs kohottava käärme ei ehtinyt kuitenkaan sanoa sanaakaan, kun haltian syyttävä sormi nousi osoittamaan hetkeksi urosta kohden.
Sinuna pitäisin turpani tukossa, Delathos varoitti, saaden Dagnirin kuitenkin nostamaan vain huvittuneen ilmeen kasvoilleen ja myhäilemään itsekseen.
Voisin sanoa samaa sinulle, käärme uhosi nurkastaan takaisin selvästi pelkästä herjasta ärsyyntyneelle käsipuolelle, joka - jos olisi ollut yhtään vähemmän alkoholihöyryissä sillä hetkellä - olisi varmasti käynyt loikaten uroskäärmeen riveleihin kiinni sekuntiakaan pidempään epäröimättä.


//What a wonderful idea! Hieno pari ovat he. Ja pikkujaakkojen paratiisissa mullekin olis ehkä tilaa muualla kuin unimörkönä sun sängyn alla!
JA MUOVAILUMASSA JAAKKO!!! Varmana eeppisin muovailuvaha Jaakko ikinä. Nyt mäki tahon jotain savea josta vääntää Jaakkoja hyllyt notkolleen <://
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 01 Maalis 2013, 14:44

Kali kävi vain hymähtäen vastaamaan käärmeen nimipuheeseen, jättäen asian sitten sikseen. Olkoon nyt sitten sillä nimellä, minkä oli ilmoittanut. Kali tosin olisi mielellään käynyt nimeämään käärmeen oman mielensä mukaan, mutta ne nimet eivät varmaankaan olleet niin hienoja, saatikka sitten mukavia, mitä Dagnir. Eipä lohikäärmeen tekemisetkään kovin mielenkiintoisilta kuulostaneet, Dagnirin kertoessa olevansa ja ihmettelevänsä. Ei Kali oikeastaan ollut edes odottanut lohikäärmeeltä minkäänlaista työtä tai tehtävää, mutta kerta samassa tilassa oltiin, niin ihan hyvinhän sitä saattoi keskustelua ylläpitää.
Kuitenkin, Dagnir teki työtä käskettyä ja kävi siirtämään käsipuolen lepäämään. Kali kävi istahtamaan tuolille, vihdoista viimein vetämään henkeä ja rauhoittelemaan itseään kaikkien tapahtumien johdosta. Lohikäärme ilmoitti siirtyvänsä pihanpuolelle, rastapään vastatessa vain nyökkäyksellä tähän ilmoitukseen. Tästä illasta oli todellakin tullut erilainen, mitä ajateltu. Mutta sentään he olivat hengissä, kaiketi se oli se tärkein?

---

Tietenkään Delathos ei ollut suostunut lepäämään pitkään. Heti kun jalat olivat kantaneet, oli pakkasherra lähtenyt teille tietämättömille, palaten aina välillä tuhannen tuiterissa nukkumaan sepän pajalle. Kali arvosti sitä, ettei sängyn pohjalla ikuisuuksiin maattu ruikuttamassa, mutta tämä syy, miksi Del oli lepäämisen jättänyt väliin, ei kovin miellyttänyt rastapäistä. Ryypätä ehti myöhemminkin, mutta mikä seppä oli loppujenlopuksi tuomitsemaan saatikka estämään. Vuorien tapahtumien jälkeen ei Kalille tullut oikeastaan mieli kamalasti uhmata Deliä, varsinkin, jos sattui olemaan yksin.
Yksin hän ei kuitenkaan ollut näinä lähipäivinä oikeastaan hetkeäkään. Dagnir oli jäänyt pajalle ja osoittautunut jopa hyödylliseksi avuksi. Kali itse loppupeleissä oli pieni ja ei niin voimakas nainen, joten isosta ja voimakkaasta humanoidista oli apua raskaampien töiden siirtelyssä. Eipähän tarvinnut käyttää apuvälineitä.

Lamirkin oli palannut vuorilta jo, vahingoittumattomana ja tavarat toimittaneena. Otuksen näkeminen oli ilo silmälle, Kali oli ehättänyt jo huolestua uskollisesta kantojuhdastaan. Mitään ei kuitenkaan ollut sattunut ja hyvä niin.
Viimeyönä ei Delathosta ollut näkynyt. Kali ei niinkään osannut olla huolissaan, sillä juuri nyt rastapäinen koki mitä suurinta närkästystä miestä kohtaan. Tietenkin Kali oli miettinyt yö myöhäisellä, missä haltia mahdollisesti viipotti, mutta kerta aamusta piti alkaa töitä tekemään, ei rastapäinen ollut menettänyt yöuniaan sen takia. Nytkin ahjo oli jo lämpiämässä, sepänperkeleen syödessä aamupalaa mitä sotkuisimmalla pöydällä, samalla kun lueskeli työlistaansa ja teki muistiinpanoja. Tämän rauhallisen aamuhetken kävi pilaamaan paikalle pamahtanut Delathos, joka vihdoista viimein huuruissa päätti ilmoittaa olemassaolostaan.
Mitä tympääntynein katse kohosi papeista ovelta lähemmäksi horjuvaan haltiaan, joka päätti heti ensitöikseen ilmoittaa nurkassa istuskelevalle Dagnirille siitä, mikä olisi liskolle parasta juuri nyt. Kapea kulma kävi kohoamaan sepän seuraillessa Delathoksen touhuja, ennen kuin Kali päätti avata suunsa.
Päätit sitten vihdoin näyttäytyä taas? Kali tuiskaisi nojautuessaan paremmin vasten tuolinsa selkänojaa Kauanko ajattelit jatkaa tuota naurettavaa pelleilyäsi alkoholin kanssa? Syy, miksi Kali uskaltautui Delathokselle nyt inisemään, oli nurkassa istuva lohikäärme. Moinen kolossi toi pientä itsevarmuutta muuten niin pienelle naiselle, uskalsi Kali jo laskea sen varaan, että kutsuisi Dagniria jo jonkin asteen kaveriksi. Ei tuo lisko muuten täällä olisi näin pitkäänkin pyörinyt.


// Täydellinen pari! Ja joo, jaakkoparatiisissa sun ei tarvis asua siellä sängyn alla! MÄKIN HALUUN HYLLYT TÄYTEEN PIKKUJAAKKOJA D: //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 05 Maalis 2013, 17:26

Delathos asteli matkallaan kaarrellen pöydän luo, nojaten siihen sitten kädellään saadakseen jostain tukea. Miehen pää laski aavistuksen verran alaspäin, ja hiukset valuivat hetkeksi peittämään sivuilta selvästi kaikkeen kyllästyneen ja ärsyyntyneen haltian kasvoja. Murahduksen ja tympeän huokaisun välimaastoon kuuluva äännähdys päästettiin suusta, kun seppäkin kävi avaamaan suunsa, tiedustellen kuinka kauan kuuraparta mahtoi jatkaa vielä leikkimistään prosenttipitoisten juomien parissa. Kalin lausuntoon vastattiin kuitenkin aluksi vain hiusten takaa kirkkaan oranssin hohtoisella mulkaisulla, kunnes Del suoristi jälleen selkänsä luottaessaan jälleen tasapainoaistiinsa hitusen enemmän hetken nojailunsa jälkeen.
Käsi ojentui nostamaan asevyön pöydältä, lähtien pujottamaan sitä harvinaisen hankalasti takaisin Delin ylle.
Sinulla on outo käsitys pelleilystä, pakkasherra tuumasi toimiensa lomasta. Vaikka ylimääräinen jumppaaminen vyön kanssa tuottikin kipua erityisesti oikeanpuolimmaisen kyljen ja puuttuvan käden alueelle, oli alkoholi turruttanut Delathosin kipuaistimuksia sen verran, ettei haltia liiemmin jaksanut olla kiinnostunut säryistä.

Ei tämä ole mitään pelleilyä. Kutsuisin sitä ennemminkin hyväksi harrastukseksi, kun pullonkaulasta ei tarvitse pitää kaksin käsin kiinni edes silloin, jos aikeenani on tuhota mokoma, Del sähisi loppua kohden selvästi aggressiivisemmin, saaden jo Dagnirin astumaan hämärästä nurkastaan peremmälle pajaan. Käärme piti kuitenkin selvän etäisyyden holtittomasti käyttäytyvään suippokorvaan, sillä vaikka peto olisikin piessyt tuossa kunnossa olevan käsipuolen alta aikayksikön, ei Dagnir ollut sitä maata että kävisi keneenkään oma-aloitteisesti, saati sitten vapaaehtoisesti käsiksi. Käärme osoitti teollaan lähinnä vain kokoaan ja oli valmis menemään väliin, jos juoppo haltia päättäisi käydä Kalin kimppuun syystä tai toisesta.

Kun Del sai ähistyään ja horjuttua paikoillaan riittävästi asevyönsä kanssa, kohdistui tympeä katse oudon sarvipään kautta Kaliin. Haltia ei osannut enää katsoa elämäänsä muuten kuin pessimistiseltä ja hyvin negatiiviselta kannalta ja koki olemassa olonsa ehkä liiankin turhaksi kätensä menetyksen myötä. Eihän hänellä aikaisemminkaan ollut ollut minkäänlaista elämäntarkoitusta, käsipuolena hänellä olisi vielä vähemmän mahdollisuuksia rakentaa tarkoitusperää itselleen ainakin näin vahvassa hiprakassa ajateltuna.
Minä lähden, kuuraparta totesi hetken tuijottelunsa jälkeen ykskantaan, Kukaan ei tarvitse käsipuolta miestä. Mitä jos saman tien vain päättäisin tylsän elämäni näille sijoilleni jollain tylsällä tavalla, ja päästäisin koko valtakunnan eroon yhdestä turhanpäiväisestä riesasta. Ainoa jota harmittaisi, olisit sinä Kali rakas, kun torppasi lattia saisi uudenlaisen värin tuon tylsän pölyisen harmaan tilalle ja täällä haisisi vaihteeksi jokin muu, kuin tuli ja teräs, Delathos ilmoitti vakavin naamoin, pientä masentunutta ja turhautunutta sävyä äänessään.


//Mieti kun ne olis ihan oikeita pikkujaakkoja, eikä savijaakkoja, ja sitten ne loikkis pitkin sitä hyllyä menemään siellä. Haluan patentoida jaakkonukkekodin, jossa pomppii eläviä minijaakkoja!//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Maalis 2013, 18:15

Kyllästynyt tuijotus oli kohdistettu haltiaan, tuon astellessa pöydän ääreen, josta lopulta tukea kävi ottamaan. Kalin olisi tehnyt mieli tempaista Delathoksen käsi pöydältä ja horjuttaa tuon tasapainoa, mutta niin ilkeäksi seppä ei tällä kertaa aikonut heittäytyä. Vaikka olikin vihainen Delille, Kalista tuntui, että hän jotenkin myös ymmärsi haltian mielentilan. He molemmat olivat ammatissa, missä tarvittiin käsiä. Mielellään molempia niitä, ei Kalikaan tietäisi, mitä tekisi, jos menettäisi toisen kätensä. Mutta hän sentään oli selviytyjä luonne. Hän kyllä keksisi tavan tai toisen työskennellä yksikätisenä, Del puolestaan näytti jo luovuttaneen kaiken suhteen ja oli omienkin sanojensa mukaan nyt hyödytön.
Seppä seurasi vierestä, kuinka haltia koitti itsellensä asevyötä yhdellä kädellään. Surulliseltahan tuo yrittäminen näytti, mutta kukaan huoneessa ei edes liikauttanut evääkään auttaakseen haltiaa. Dagnir tosin otti askeleen lähemmäksi, saaden Kalin vilkaisemaan kohden humanoidia. Katseen annettiin kieliä siitä, ettei lohikäärmeen tarvinnut väliin heti syöksyä. Kali kyllä osasi pitää puolensa ja sen myös aikoikin tehdä, mutta mikäli Del tosissaan päälle kävisi, voisi lohikäärmeen apu siinä vaiheessa olla mukava.

Del kuitenkin yllättäen ilmoitti lähtevänsä. Kapeat kulmat kävivät kohoamaan närkästyneen hämmästyneenä, Kalin noustessa nyt ylös tuoliltaan tämän ilmoituksen myötä. Delathoksen käydessä nyt vihdoista viimein avautumaan, miltä hänen elämänsä tuntui, käveli Kali hitaasti mutta varmasti lähemmäksi haltiaa. Seppä pysähtyi miehen eteen tuon saadessa avautumisensa loppuun ja sillä samalla sekunnilla, kun hiljaisuus laski tupaan hetkeksi, nosti Kali kätensä ylös ja kävi mojauttamaan avokämmenellä, kaikilla voimillaan haltiaa poskelle.
Jos minua jokin ottaa päähän, niin tuo itsesäälissä rypemisesi! Jumalauta mies, jos en sinusta välittäisi, niin olisiko edes raahannut sinua alas vuorelta ja siten myös pelastanut henkeäsi?! Et uskokaan kuinka vaikeaa on siltä seisomalta mennä luottamaan tuntemattomaan lohikäärmeeseen ei pahalla Dagnir ja antaa henkensä tuon käsiin ja sitten sinä saatana pystyt päin naamaa itkemään, ettei elämälläsi ole merkitystä Kali ei säästellyt sanojaan vaan antoi sen kaiken turhautumisen tulla ulos samalla kerralla, tuijottaessaan mitä murhaavimmin Delathokseen.
Ryhdistäydy mies. Jos kerta pullo yhdessä kädessä pysyy, niin pysyy sinulla myös asekin!


//AKSJDFAKJWKAJFJKAAAASKJFHA KUOLEN <3 TAHDON HETI NYT PIKKUJAAKKOJA //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 24 Maalis 2013, 01:03

Haltian hohtava katse oli naulittu seppään, joka ehkä turhankin uhkarohkeasti oli lähestynyt tuoliltaan kuuraparran eteen. Ennen kuin Del ehti sen koommin tähän uhkarohkeaan eleeseen reagoida, läimähti naisen kämmen lujasti vasten hänen poskeaan. Isku tuntui myös kihelmöintinä kasvopuoliskossa, johon se oli suunnattu. Delathosin pää ei juuri nytkähtänyt mihinkään suuntaan, vaikkei Kalin isku mistään kevyimmästä päästä ollut puhumattakaan pakkasherran ilmeestä, joka ei värähtänyt masentuneen surullisesta millin vertaa mihinkään muuhun tunnettuun tunneskaalaan.
Del tuijotti ilmeettömänä Kalia silmästä silmään naisen pauhatessa kovaan ääneen, kun Dagnir taas seurasi myhäillen vierestä kaksikon touhuja. Käärmeen silmissä humanoidikaksikko käyttäytyi kuin riitelevä, vanha aviopari, joka sai tilanteen näyttämään entistäkin huvittavammalta. Siinäpähän rähisisivät, lohikäärme seurasi mielellään kuinka tämä kaikki lopulta päättyisi.

Kalin murhaava katse ei saanut ensimmäistäkään niskakarvaa Delathoksella pystyyn, saati saanut aikaiseksi aluksi minkäänlaista reaktiota ilmeettömillä kasvoilla. Mutta mitä pidemmälle seppä sanomassaan pääsi, sitä intensiivisempi loiste kuuraparran silmissä alkoi palaa ja se ei koskaan tiennyt hyvää. Aikaisempia maagisen räjähdyksen myötä ilmestyneitä palovammoja alkoi kihelmöidä ja tuntui, kuin ne olisivat paikoitellen paukahdelleen auki. Magia sai pakkasherran tuntemaan itsensä jälleen kerran turhankin kiihtyneeksi ja jos mies vain sitä olisi tahtonut, olisi koko helvetin paja lentänyt ilmaan sillä samalla sekunnilla. Niin ei kaikkien onneksi kuitenkaan käynyt.
Rastapäisen puhuttelun jälkeen Del ei osannut sanoa mitään, vaikka mies vain uskotteli itselleen, ettei hänellä yksinkertaisesti ollut enää mitään sanottavaa. Todellisuudessa kuuraparta ei vain osannut sanoa Kalille mitään vastaan nyt, kun oma ajatusmaailmansa oli totaalisen sekaisin. Jos kyseessä olisi ollut kuka tahansa muu, olisi Delathos purkanut vihansa tuohon - nostanut tuon jo saman tien riveleistä ylös ja heitellyt pitkin seiniä, sähisten murhaavia sanoja tuon korvaan suurella antaumuksella

Delathos ei yhäkään jaksanut Kalin sanoista huolimatta uskoa, että tuo vielä hänestä välitti. Ilman toista kättään, hän oli turha, eikä yhden naisen mielipide saanut haltiaa nousemaan takaisin jaloilleen sieltä jostain mielensisäisestä rapakosta, jossa Del sillä hetkellä kahlasi korviaan myöten. Pakkasherra ärähti turhautuneena ja siirsi lopulta katseensa poispäin Kalista. Se ääretön sanattomuus, kykenemättömyys purkaa sillä hetkellä tuntemaansa aggressiota ja täysin sekaisin olevien ajatuksien liian nopeasti eteenpäin juoksu muodosti lopulta muutaman näkyvän pienen kyyneleen haltian silmäkulmasta, jotka valuivat nopeasti miehen kasvojen poikki.
Delathos ei edes tiennyt enää kykenevänsä vuodattamaan kyyneleitä minkään asian takia, joten kokemus sai miehen tuntemaan itsensä entistäkin turhautuneemmaksi - jopa hieman noloksi. Käsi pyyhkäisi nopeasti näkyvät norot kasvoilta. Valkoparta ei tahtonut nähdä mahdollista reaktiota, minkä turha vollottaminen oli mahdollisesti saanut aikaiseksi Kalissa tai huoneessa yhä olevassa lohikäärmeessä. Hän tahtoi vain pois tästä tilanteesta.

Niinpä sanaakaan sanomatta, Del kääntyi ulko-ovea kohden ja katosi siitä humalassa horjuen nopeasti hyvästejä kenellekään jättämättä. Ovi suljettiin yllättävänkin rauhallisesti kiinni perässä, mikä oli pakkasherran tapauksessa hyvin yllättävää.
Samalla Dagnir ryhtyi hymisemään varsin huvittuneen oloisena. Käärmeen askel vei tuon seisomaan itseään reilusti lyhyemmän Kalin vierelle, josta uros soi hitaasti kohdistuvan katseen sepän puoleen.
Olettepa te suloinen pari, Dagnir kiusasi, nostaen kasvoilleen samaan aikaan ivallisen, mutta lempeän virneen.


//PIKKUJAAKKOJA KAIKKIALLA! <3 ASJÖALDÖJADJWÖAUD//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Touko 2013, 21:17

Kali jäi intensiivisesti, odottavasti tuijottamaan tummahipiää, joka ei kertaakaan ollut ilmettään väräyttänyt sitten lyönnin ja saarnan jälkeen. Kali ehätti jo epäillä, ettei Del ollut kuunnellut sanaakaan ja oli nukahtanut pystyyn.. tai kuollut alkoholimyrkytykseen niille sijoilleen. Mistä sitä tiesi. Kuitenkin Pieni pelko takaraivossa muistutti Delathoksen viimeisimmästä raivokohtauksesta ja vaistonvaraisesti Kalin olisi tehnyt mieli perääntyä pari askelta haltiasta. Rastapää piti kuitenkin paikkansa, eikä siirtynyt minnekään. Jos jotain ei nyt kannattanut tuoda esiin, niin pelkoaan.
Kali odotti. Hän odotti jonkinlaista reaktiota Delathokselta. Edes jotain pientä ilmettä tai tokaisua, mutta mitään sellaista seppä ei saanut. Sen sijaan Delathos teki jotain, mitä Kali ei olisi uskonut tältä mieheltä ikinä. Pari pientä kyyneltä kävi vierimään tummien poskien poikki, saaden sepän kohottamaan kulmiaan jokseenkin epäuskoisena, mutta samalla huolestuneena. Kun mies itki, siitä ei yleensä seurannut hyvää. Joko miehen kannalta tai tuon seuralaisten. Kali oli toki nähnyt miehien pillittävän, nimenomaan humalassa, mutta yleensä siihen itkemiseen liittyi samalla avautuminen ah-niin-rankasta ja epäreilusta elämästä. Voisiko tämän nyt laskea samanlaiseksi reaktioksi Delin kohdalla?

Sitten Delathos poistui. Sanaakaan sanomatta yksikätinen kävi poistumaan sepän pajasta, sulkien oven nätisti perässään. Kali meni lukkoon. Miten tuohon nyt olisi pitänyt reagoida?! Rastapäinen tuijotti ovea suu auki ja mietti, pitäisikö juosta perään ja halata mies parkaa vai antaa tuon mennä selvittelemään ajatuksiaan omassa rauhassa? Hänellä tosin oli töitä ja mikäli Kali halusi pitää pajansa pystyssä ja itsensä hengissä, täytyi hänen myös nämä työt saada tehtyä. Ei se raha puussa kasvanut, valitettavasti.
Katse kääntyi ovesta lohikäärmeeseen, joka oli hiipinyt sepän vierelle. Tuon tokaisu sai Kalin hymähtämään pienesti, ennen kuin katse laskeutui pidemmästä humanoidista takaisin oven puoleen.
Cryptin suloisin Seppä tokaisi, kävellen ahjon luokse.
Haluatko olla hyödyksi? Kali jatkoi saman tien, alkaen valmistautua töihin Mene hänen peräänsä. Katso, ettei hän tee mitään typerää. Ties vaikka yrittäisi päästä hengestään, enkä välittäisi saada uutisia kuolleesta kumppanista Puoliso tuntui vähän liian oudolta sanalta sepän suuhun.
Jos pyydän oikein oikein nätisti?

// SDKFJSKJFEKAFKJAE KYLLÄ <3 Oh Del <3 //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 29 Kesä 2013, 19:30

Dagnir hymisi itsekseen katsellessaan sivusilmällä, kun seppä palasi ahjonsa pariin. Katse viipyi pienen hetken Kalissa ja siirtyi siitä taas tuijottamaan hetkeksi haltian perässä sulkemaa ovea. Rastapäisen kommentti sai kuitenkin käärmeen huomion kiinnittymään jälleen tuon puoleen. Kali tiedusteli halusiko käärme olla hyödyksi. Totta kai Dagnir tahtoi olla hyödyksi! Hän oli aina hyödyksi. Ainakin omasta mielestään ja muiden mielipiteet olivat käärmeelle tavallisesti samantekeviä, ellei uroksella sattunut olemaan edes yhtä hyvää syytä välittää jostain syvemmin. Käärme käänsi kuitenkin olemuksensa rastapäisen puoleen ja silmäsi hämärässä tuvassa naista, kuunnellen mitä tuolla oli sanottavana.

Kali tahtoi hänen menevän kätensä menettäneen haltian perään. Miksi? Koska oletettavasti tuo nainen välitti edes jollain tasolla kyseisestä miehestä, eikä välittänyt saada sanojensakin mukaan ylimääräisiä kuolinuutisia menehtyneestä kumppanista. Dagnir ei koskaan ollut ymmärtänyt täysin humanoidien tapoja mutta eipä hänen kyllä oikeastaan tarvinnutkaan. Silläkin hetkellä käärme vain tuijotti kultaisilla silmillään Kalia, mitäänsanomattomana, ilmeettömänä, miettien mitä tuon pyyntöön nyt pitäisi oikeastaan edes vastata.
Pyydät paljon, käärmeen lumoava ääni kaikui pitkin taloa, Niin kovin paljon, Dagnir vielä virkkoi astellessaan lähemmäs Kalia, pysähtyen kuitenkin riittävän välimatkan päähän sepän ahjosta käärme kun tuppasi vihaamaan kuumuutta. Pelkät kirkkaana hohkaavat hiiletkin saivat käärmeen olon tukalaksi, vaikka uros pystyikin kumoamaan tulen vaikutuksen varsin tehokkaasti.
Minunko täytyisi juosta aikuisen miehen lapsenlikkana ja vahdata tuon tekemisiä? Pidätkö minua hölmönä?, Dagnir ilmoitti ykskantaan, nostaen kätensä puuskaan.

Käärme luopui kuitenkin arvostelevasta, nyreästä olemuksestaan nopeasti ja laski siitä merkiksi kätensä takaisin sivuilleen.
En juokse tavallisesti idioottien perässä, mutta ehkä voin tehdä tällä kertaa kuitenkin.. poikkeuksen, uros virkkoi, nojautuen lähemmäs rastapäätä, Kuitenkin yhdellä ehdolla. Arvioiva katse tarkkaili hetken Kalin kasvoja, jonka jälkeen sarvipäinen asteli erään pöydän luokse, jolle seppä oli viimeisteltyjä töitään pinonnut. Dagnir valitsi niistä yhden - tietenkin eniten omaa silmäänsä miellyttävän - ja nosti sen käsiinsä, jääden hetkeksi ihailemaan lyhyen miekan tasapainoisuutta ja viiltävää terää. Käärme liuutti kätensä kynsiä varovasti vasten miekan terää, katseensa kääntyessä hitaasti takaisin sepän puoleen.
Tee minulle lumottu ase, Dagnir ilmoitti, Aarre, jota saatan ihailla vielä seuraavankin tuhannen vuoden päästä.


//Äiti katso, vastasin :>//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 29 Kesä 2013, 21:03

Seppä odotti maltillisesti, mitä lohikäärme kävisi vastaamaan hänen melko outoon pyyntöönsä. Mutta mieluummin hän lähetti jonkun Delin perään, katsomaan tuon tekemisiä, kuin odottaisi ikuisuuden, että mies palaisi.. Jos palaisi. Itsehän hän ei voinut lähteä, koska hänellä oli nyt töitä, vastuuta, eikä hänestä olisi pysymään kokeneen matkamiehen perässä. Kali oli ahkera ja aikaansaava seppä, ei pitkän matkan vaeltaja! Käsivoimia hänellä riitti, mutta jos piti pidempää matkaa alkaa taivaltamaan jonkun toisen määräämään tahtiin Olisi Kali pian tuupertuneena ojan pohjalla nukkumassa.
Dagnir kävi toteamaan sepän vaativan paljon lohikäärmeeltä, samalla kun asteli lähemmäksi rastapäistä. Jos Kalilta kysyttiin, ei hän pyytänyt liikoja! Mieshän oli lohikäärme, tuohan olisi ihan hyvin voinut leijailla kuin leija konsanaan haltian perässä ja katsella, mihin piruun mokoma oli matkalla! Sitä seppä ei kuitenkaan sanonut ääneen, ei hän halunnut suututtaa lohikäärmettä nyt Eikä oikeastaan ollenkaan.

Dagnirin kysymyksiin Kali ei käynyt vastaamaan, kohotti vain pienesti kulmaansa, aivan kuin kysyen, odottiko lohikäärme vastaustakin moisiin kysymyksiin. Ei hän pitänyt lohikäärmettä hölmönä, ainakaan tietyllä tasolla. Mutta jälleen kerran oli parempi pitää suunsa kiinni tässä tilanteessa, kuin töksäyttää totuuksia päin lohikäärmeen komeaa pärstää. Jos totta puhuttiin, oli tuon ääni yllättävän miellyttävä. Kali olisi kuunnellut sen kaikua pitkin pajaa vaikka toista tuntia.
Pieni hymy kuitenkin lähti hiipimään sepän kasvoille, Dagnirin todetessa, että voisi tehdä tällä kertaa poikkeuksen, joka normeistaan erosi. Mutta, tietenkin, siinä poikkeuksessa oli ehtonsa. Kali otti määrätietoisesti yhden askeleen lähemmäksi pidempää miestä, aivan kuin osoittaakseen kuuntelevansa tämän ehdon tarkasti. Ja se ehto oli harvinaisen yksinkertainen: Sepän piti takoa lohikäärmeelle lumottu ase, jota voisi vielä vuosituhansienkin jälkeen ihailla. Kalin hymy kävi leviämään virneeksi, naisen ristiessä kätensä puuskaan huvittuneena.

Kerro vain toiveesi ja minä toteutan sen. Miekka, puukko, kirves, keihäs, joku erikoisempi, mitä ikinä haluatkaan, minä taon sen Kali kävi vastaamaan, suostuen näin ehtoihin mitä lohikäärme oli ilmoittanut. Olihan siitä jo pitkä aika, kun hän viimeksi oli lumottua asetta käynyt itse takomaan, mutta ehkä olikin jo korkea aika käydä virkistämään muistia!


// GOOD BOY O3O //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

EdellinenSeuraava

Paluu Rinteet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron