Kaksin aina kaunihimpi

Linnasta löytyy käytävää jos toistakin, jolla vaellella päänsä pyörryksiin. Linnasta löytyy myös lumottuja salakäytäviä, jotka ovat erittäin vaikeita löytää tai sitten täysin mahdottomia avata ilman loitsuja. Käytäviä valaisee pimeällä hiljalleen edes takaisin lipuvat sinivalkeaa valoa kajastavat, lumotut valopallot. Käytävät ovat myös melko autioita ja maltillisesti sisustettuja.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Sands » 25 Kesä 2013, 21:28

Garrett tunsi olonsa niin rennoksi ja mukavaksi. Alusta oli pehmeä ja haltian kädet hellät, mutta määrätietoiset. Kosketus ei sattunut se tuntui kyllä, mutta se ei tuntunut epämukavalta tai kipeältä, rentouttaen ne olemattomat lihakset ja saaden koko hoikan kehon veteläksi Aranin alla. Tyytyväistä muminaa karkasi aika ajoin kapeiden huulien välistä etenkin silloin, kun hierominen tuntui kovasti. Mutta hyvällä tavalla. Helposti ääni olisi voinut olla vaikeroimista ja ehkäpä se alkunsa saikin siitä, mutta viesti kertoi ennen kaikkea tyytyväisyydestä ja nauttimisesta. Kreivi nautti, poski divaania vasten ja silmät ummistettuina, antaen haltian kosketella selkää minne tai miten tuo halusi. Miksipä sitä suotta rajaamaan hierojan kosketusta, kun se tuntui niin hyvältä ja se oli kaivattua?
"Mhhm," Garrett mumisi myöntävästi vastauksensa Aranin kysymykseen, jota häneltä ei oltukaan pitkään aikaan kysytty. Sekin sai aatelismiehen hyvälle tuulelle, muiden täytyi tietenkin kysyä häneltä vointia, hänen hyvinvointinsahan oli kovin tärkeä! Mutta ketään ei näyttänyt kiinnostavan. Arania kiinnosti. Mitäpä muutakaan kreivi olisi voinut tehdä, kuin stressata. Hänet oltiin kidnapattu ja olo oli usein surkea, vaikka kyllä niitä mukaviakin puolia varmasti löytäisi tästä vierailusta. Se ei kuitenkaan muuttanut sitä tosiasiaa, että hän oli vanki ja kokoajan joutui pelkäämään kohtaloaan. Olo oli yksinäinen ja hylätty, niin pelokas ja eksynyt.

Hymy kapeilla, puuteroiduilla kasvoilla levisi haltian kehujen myötä, haltiakuningas ainakin ymmärsi Nahorin kreivin arvon! Häntä ei oltu arvostettu niin pitkään aikaan, että pienetkin kehut saivat olon hyväksi, eikä niitä vaivauduttu kiistämään, kuten useasti oltaisiin. Tosin, suippokorvan kanssa itseä ei kannattaisi yrittää alentaa. Halusi Aran mitä tahansa, ei Garrett uskonut koskaan oppivansa viihtymään haltioiden luona. Koti oli paras paikka ja sinne kaivattiin.
"Emme halua," hiljainen mumina vastasi haltialle, kukapa haluaisi hänenlaiselle, täydelliselle ihmiselle selkäkipuja! Sellaisen henkilön täytyi olla hirviö.
"Sänky on hyvä," kreivi vielä sanoi silmät suljettuina, vastatakseen siihen aikaisempaankin kysymykseen. Ei sängyssä ollut valittamista, se oli aivan pehmeä, vaikkei nyt heti osattukaan sanoa, oliko oma sänky pehmeämpi... Mutta oma sänky oli parempi. Oma sänky oli oma sänky, omassa huoneessa ja omassa talossa. Sitä ei vieras sänky koskaan voittaisi, eikä parempia unia voitu nähdä missään muualla, kuin kotona. Garrettilla... Oli kova ikävä. Hän halusi kotiin. Mutta kyselyt voinnista piristivät mieltäkin, aivan kuin oli taas joku, joka välitti...




((Pyh, jos minä olisi loinen suolessasi, olisi suolesi isompi, kuin sinä itse. Hirveää tuollainen käytös kyllä, minäkin viivyttelen sitten aina, niin. Ei hitto lähetin tämän jo.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 27 Kesä 2013, 13:36

Kreivi tuntui nauttivan olostaan, mikä oli vain hyvä. Aran jatkoi hellää, mutta määrätietoista hieromista, samalla kun tarkkaili yhä Garrettin ajatuksia. Tärkeintä oli nyt saada kreivi viihtymään ja tällä keinolla se näytti onnistuvaan mitä mainioimmin. Ehkä oli vain hyvä, että Garrett oli itse ehdottanut hieromista, näin kreivi saattoi tuntea olevansa jotenkin tilanteen hallinnassa. Nyt tehtiin, mitä kreivi halusi.
Garrett oli tuttuun tapaansa vähäsanainen, mutta eipä se tilannetta haitannut. Kreivi kävi kertomaan, ettei sängyssään ollut mitään vikaa, joten sen suhteen ei tarvinnut alkaa toimimaan. Hyvä, kreivillä oli käytössään yksi parhaimmista vierashuoneista linnassa, luulisi sen kelpaavan. Vaikka Aranista tuntui, että kreivi etsisi vaikka väkisin jotain valitettavaa, jos haluaisi. Onneksi niin ei ollut käynyt vielä.

Aran jatkoi Garrettin selän hieromista tovin jos toisenkin, silloin tällöin jutellen niitä näitä, mutta piti suunsa lähinnä kiinni, jotta kreivi saattoi rentoutua rauhassa. Mukavasti aika siinä vierähtikin, kunnes Aranin oli lopetettava. Hän oli kuningas, ei hieroja, ei hän jaksanut loputtomiin toisen selkää vaivata. Niinpä Aran pahoitellen päätti hieromisen, mutta eiköhän kreivi jo tyytyväinen ollut. Sietäisi olla ainakin.
Hieromisen jälkeen Aran ehdotti, että kaksikko viettäisi aikaa tässä samaisessa oleskeluhuoneessa, odottaen kenraalin saapumista. Keskustellen, shakkia pelaten, mitä ikinä kreivi halusikaan. Tietenkin Aran tarjosi vieraalleen myös juotavaa ja syötävää, mikäli tuo mieli. Mitä vain, pitääkseen kreivin tyytyväisenä.
Ilta kuitenkin lähestyi hitaasti, mutta varmasti ja pian Aran kävikin tokaisemaan kreiville, kenraalinsa saapuvan pian.



// Mistä tiedät, että olet isompi mitä minä häh?! Olet maailman surkein viivyttelijä. Häpeä. Yrititkö edes? Katso kuinka hyvin pelaan. Katso. KATSO. //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 27 Kesä 2013, 16:00

Garrett piti hieronnasta kovasti. Suippokorva keskittyi olennaiseen, eikä höpöttänyt turhasta ja taukoamatta kuin yrittääkseen saada kreivin korvat sattumaan jäkätyksestä. Ei, toinen oli hiljainen ja jos tuo puhui, keskittyi tuo silloinkin olennaiseen. Vieraaseensa siis, ja tuon hyvinvointiin. Olisihan kaikki tietenkin voinut olla paremmin, hänhän oli täällä vasten tahtoaan ja ikävöi kotiin, mutta nyt tuntui siltä, kuin Aran oikeastikin välitti ja koki aatelisen tärkeäksi vieraaksi, jota halusi miellyttää. Ja siitähän tuo vasta pitikin, oli ihana olla huomion keskipiste ja saada ansaitsemaansa kohtelua! Päivä nopeasti oli muuttumassa yhdeksi niitä parhaimmista, mitä Garrett oli koskaan haltioiden linnassa viettänytkään. Hän tunsi olonsa niin ihanaksi ja rennoksi, suippokorvankin kohdellen häntä niin hyvin. Hierominen tuntui niin hyvältä ja taisipa kreivi jopa nukahtaakin pariin otteeseen rentoutuessaan niin paljon, ettei edes voinut olla torkahtamatta. Mielipuolisen, vihollisten johtajan otteessa harva noin vain uskaltautui selkänsä kääntämään ja silmänsä sulkemaan, puhumattakaan rentoutumisesta tai nukahtamisesta!

Kyllähän sitä aikaa kului, mutta Garrett ei juurikaan huomannut ajankulkua nauttiessaan. Kaikki hyvä kuitenkin ikävä kyllä loppui aikanaan, ja niin ne haltiakuninkaankin käpälät lopettivat työskentelynsä toisen ilmoittaessa hieronnan loppuvan. Kreivi mumisi ja ynisi jotain vastaukseksi hieman pettyneenä, olisihan hän halunnut tämän jatkua vaikka ikuisesti! Pikkuhiljaa kuitenkin ajankulkukin muistui mieleen ja hierottu ymmärsi itsekin, että ehkäpä nyt vain oli aika lopettaa... Ikävä kyllä. Mutta hyvin tyytyväinen mies kuitenkin oli, oikein rento jokaista selän lihasta myöten. Garrett puki verkkaisesti vaatteensa ylleen, vielä hieman tokkuraisena ja turhankin rentona, mutta nopeastipa tuo piristyikin. Ja kylläpä kreivi vasta piristyikin, ollen vain yhtä hymyä ja suorastaan säteillen tyytyväisyyttä ja hyväntuulisuutta, poissa oli kaikki turhautuneisuus ja vikinä. Hankala vieras oli kaukana siitä kuvauksesta, minkä tuo nyt saisi, ollen oikein miellyttävää seuraa ja paljon puheliaampikin. Garrett ei näyttänyt tylsistyneeltäkään, vaikkei oikeastaan sen erityisempää halunnut tehdä, mitä nyt hieman haltioiden herkkuja maistella, niitä kakkuja ja leivoksia...

Kreivi oli pistellyt jo kolmannen leivonnaisen parempiin suihin Aranin ilmoittaessa kenraalin saapuvan pian. Aika olikin kulunut niin äkkiä, eihän sitä silmäpuolta oltu vielä ehditty kaipaamaankaan rumentamaan huonetta läsnäolollaan! Tyhjä lautanen asetettiin pöydälle lusikan kera, Garrettin palatessa sitten mukavaan asentoon divaanilla, puoleksi makaamaan.
"Minkä ilmoitit syyksi kutsulle?" Tuo kävi kysymään uteliaana, katse suippokorvassa,
"Tietääkö hän minun olevan täällä?"




((Minä tiedän, sillä olen katsonut sinua suihkussa, niin. Mutta kun yritin viivytellä, ei se onnistu, auta.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 28 Kesä 2013, 00:45

Aran, Darius


Aran ei voinut kieltää, etteikö pitänyt kreivin mielenmuutoksesta. Olihan se mukavampaa yrittää leikkiä kilttiä ja reilua isäntää, kun myös vieraasta sai irti puhetta ja toivottuja reaktioita. Aran oli oikeastaan ylpeä itsestään, olihan hän juuri saavuttanut haluamaansa. Eikä vielä ollut lähelläkään räjähtämispistettä kreivin kanssa. Garrett jopa innostui maistamaan leivoksia, joita aatelinen oli ehättänyt syödä jo kolmannen juuri. Aran puolestaan ei ollut koskenut pahemmin mihinkään muuhun, kuin viiniin, jota kuningas kuitenkin kaikella hartaudella nautti. Ehkä juuri se mukavan vähäinen, pikku hiljaa päähän nouseva viinimäärä sai kuninkaan leppoisalle tuulelle, kenties.
Tarvitseeko minulla olla syy käskeäkseni alaisiani saapumaan paikalle? Aran kävi vastaamaan kreivin kysymykseen virnistäen Ainoa, mitä kenraalin täytyy tietää, on se, että hänen pitää saapua tähän huoneeseen mahdollisimman pian. Tietenkään Aran ei kertonut Dariukselle syytä, harvemmin hän edes kertoi sitä muutenkaan. Kenraali kuitenkin totteli ja tuli paikalle, aina kun käsky kävi. Tosin, viime aikoina Darius oli varmasti ruvennut hieman Varautuneemmaksi kuninkaan kutsujen suhteen.
Eikä hän tiedä teidän olevan paikalla, mutta sehän tästä hauskaa tekeekin Haltia naurahti Lyön vetoa, että ilme hänen kasvoillaan on näkemisen arvoinen, kun hän astuu huoneeseen ja näkee teidät.

Eipä aikaakaan, kun ovelta kuului koputus. Darius oli tietenkin tullut kuninkaan kutsusta paikalle, kuitenkin miettien matkalla, mikä mahtoi olla syy yllättävälle kutsulle illalla. Jotain pahaa sieltä kumminkin tuli, joten Haukansilmä oli valmistautunut pahimpaan. Tai ehkä, todellakin ehkä, kuningas päättäisi yllättää ja olla mukava. Darius oli saapunut suoraan tehtävänannosta linnalle, täten kenraali ei ollut ehättänyt edes vaihtaa haarniskaansa yltä. Kevyt, sinisenkuiskauksen tyyliin sopiva haarniska sai nyt kuitenkin kelvata tähän tapaamiseen, sillä itse kuningas oli painottanut asian olevan kiireinen. Aran tuskin arvostaisi, jos Darius olisi viivytellyt tapaamista ja käynyt vaatteet vaihtamassa. Tai sitten päinvastoin, kuningas ei olisi tyytyväinen siihen, että kenraali tuli sotavarustuksissa paikalle. Darius kuitenkin otti mieluummin sen riskin.

Saavuttuaan sovitun huoneen ovelle, kävi kenraali koputtamaan ovea kolmesti, kunnes sai luvan astua sisään. Sisäänhän tuo astui, mutta sillä samalla sekunnilla olisi Dariuksen tehnyt mieli kääntyä kannoillaan ja poistua paikalta. Silmäkulma kävi nykimään pienesti, Haukansilmän nähdessä kuninkaan istuvan tuon ihmiskreivin seurassa. Jotain nuo olivat juonineet, varmasti, eikä Darius halunnut tietää mitä. Kenraali kuitenkin kaikessa kunniassaan käveli peremmälle huoneeseen suljettuaan oven perässään ja kävi kumartamaan kuninkaalle.
Kutsuitte Oli ensimmäinen sana, mitä Darius kävi sanomaan, haltiakielellä. Häntä ei edes huvittanut harkita yleiskieltä tämän ihmisen seurassa, eikä silmäpuoli suonutkaan minkäänlaista huomiota kreivin puoleen.
Niin kutsuin ja meillä on vieraita, kuten varmaan viimeisellä silmälläsi näet, joten älä unohda käytöstapoja Aran kävi vastaamaan kenraalilleen, itse käyttäen yleiskieltä Kreivi Fortescue ei ollut kovin mielissään viimekertaisista tapahtumista, joten ajattelin hyvittää sen hänelle. Vai mitä, Kreivi?
Jäätävän hitaasti kenraalin tappava katse kääntyi kreivin puoleen, odottaen tuon mokoman avaavan suunsa. Tosin, mielellään Darius olisi tikannut koko pirun leipäläven kiinni ja työntänyt kreivin alas viemäreihin.


// Jaa se vihreä vuori ovenraossa olitkin sinä. Senkin hupsu, liittyisit seuraan. Mielesi ei ole tarpeeksi vahva viivyttelyyn. Laiskuus ei ole syntejäsi. Se on minun syntini. Pidä sinä mässäily //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 28 Kesä 2013, 02:08

Garrett virnisti myöskin hiljaisen vastauksensa Aranille toisen vastatessa kysymyksiin sen silmäpuolen suippokorvan kutsusta. Ei tietenkään tarvittu syytä kutsua palvelija luokseen, siinä haltia oli aivan oikeassa ja kreivi vain tunsi olonsa oikein kotoisaksi, kun hänen inhoamaansa henkilöä käskytettiin kuin mitäkin elukkaa! Sellainen käytös hyväksyttiin haltiakuninkaalta. Yleensä tapana oli tietenkin ilmoittaa etukäteen arvovieraan läsnäolosta, tosin, mutta tässä tilanteessa Aran taisi olla oikeassa toimiessaan tavallaan. Se olisi niin huvittavaa, jos se silmäpuoli ei tiennyt mitään ja kävelisi pahaa-aavistamattomana sisälle, nähdessään sitten Garrettin kuninkaansa kanssa! Oi, varmasti toinen tietäisi, että ihmisellä oli kana kynittävänä aikaisemmasta nöyryytyksestä ja hänellähän kyllä riitti ideoita kostoon! Suippokorva saisi tuta hänen mahtinsa, eikä tuo voisi mitään muuta tehdä, kuin totella. Aran pitäisi siitä huolen, eikä silmäpuoli varmastikaan kuninkaansa sanoja jättäisi toteuttamatta, kuningashan rankaisisi toista sitten itse! Ja ehkäpä... Ehkäpä se olisi pahempaa, olihan oma alainen tottelematon ja se oli kyllä hirvein loukkaus, mitä korkea-arvoisammalle voisi tehdä... Ainakin kreivin mielestä. Se suippokorva saisi myös osoittaa hänelle ymmärtävän paikkansa alapuolella, ei pelkästään tittelinsä johdosta, mutta myös siksi, että hän oli ihminen ja tuollaisen saastaisen eläimen yläpuolella.

"En malta odottaa," aatelismies miltei hihkaisi innostuneena, mutta kykeni pitämään äänentasonsa matalana ja sävyn asiallisena, vaikka ei niitä sanoja kylläkään tarvittu huomaamaan Garrettin tunnetilaa eikä Aranin kyky lukea ajatuksia toki ollut se ainoa syy siihen. Hoikka keho oli ehdottomasti nyt jännittyneempi, mutta enemmänkin innostunut ja energinen, kuin jäykkä. Huulet olivat yhä hymyssä ja silmät vaikuttivat tyytyväisiltä, mutta ehdottomasti paljon... Viekkaammilta sen aikaisemman hyväntuulisuuden sijaan. Katse kävi myös aika ajoin vilkuilemaan oven suuntaan odottavana, aivan kuin se olisi jotenkin auttanut ja saanut odotetun suippokorvan tupsahtamaan paikalle nopeampaa. Ei se auttanut. Mutta odottava palkittiin ja hetken päästä kolme koputusta kuului ovelta, jokaisen saaden kreivin sydämen pamppailemaan innostuksesta enemmän, tuon käydessä suoristamaan ryhtiään koputus koputukselta, oikein intensiivisesti ja odottavasti ovea tuijottaen. Hymy vain leveni, muuttuen oikein tyytyväiseksi virneeksi heti, kun ovi avautui ja silmäpuoli ilmestyi näkyviin, nähden kuninkaansa vieraan sillä yhdellä, ainoalla silmällään. Toisen reaktio oli pieni, mutta huvittava. Oi, ei suippokorva tietenkään pitänyt tästä... Mutta Garrett piti ja tuli pitämään enemmänkin etenkin, kun toinen ei pitänyt tilanteesta. Uhmakkaasti silmäpuolihaltia käveli sotisovassaan Aranin luokse, eikä näyttänyt sen enempää kreiviä huomioivan, mikä oli... Ikävää ja tietenkin hän olisi halunnut sen heti korjata, mutta haltiat hoitakoon tämän asian ensin, Garrett tyytyi nyt seuraamaan toisen askellusta vierestä, hiljaisena.

Tietenkin silmäpuoli kävi kreiviä loukkaamaan puhuessaan vain kuninkaalleen ja vielä kielellä, jota ihminen ei ymmärtänyt. Mutta eihän hänen tarvinnutkaan, varmasti toinen sanoi jotain typerää. Se kuulosti typerältä. Ja suippokorva oli typerä. Ja ruma. Ja silmäpuoli. Aran kuitenkin kävi alaisena töykeään käytökseen puuttumaan, eikä Garrettin tarvinnut itse sanoa sanaakaan. Hymy leveni taas silmäpuolen luodessa katseen ihmiseen, tuon nojatessa nyt hieman rentoutuneempana taakseen, hyvin paljon tilanteesta ja tulevaisuudesta nauttien. Toisella kädellä tuettuun käsivarteen poskensa nojaten, kavensi kreivi silmiään ylimielisiksi, huvittuneiksi viiruiksi.
"Käytöksesi oli hirveää, kuten se vieläkin on," silmät katselivat nenänvartta pitkin suippokorva, ylimielisyyden kuitenkin muka vaihtuessa niin pahoittelevaan katseeseen, vaikka selvästi se pieni sadistinen pilke loisti siniharmaissa silmissä.
"Sinun on aika oppia paikkasi. Pyytäisin sinua suutelemaan kättäni hyvittääksesi etikettivirheet minua kohtaan tämän tapaamisen aikana," imelä myrkky valui virneeseen kiristettyjen huulien välistä,
"Mutten halua tahria käsinettäni likaasi. Polvillesi, elukka. Suutele kenkääni," Garrett käski jalkaansa ojentaen, nauttien saamastaan voimasta. Olisihan tämä ollut paljon hirveämpää, jos näillä kengillä oltaisiin oikeasti ulkona kävelty, mutta eiköhän viesti menisi perille näinkin...




((Minähän se. Olisin voinut, mutta ajattelin pitää miehekkään hajuni. Ei sitä voi pestä pois. Kyllä minä vielä joskus viivyttelen, olen oikeasti laiska, mutta mässäilystä pidän enemmän.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 29 Kesä 2013, 13:43

Aran hiljentyi seuraamaan tilannetta, antaessaan puheenvuoron kreiville. Ja Kreivihän puhui, eikä enää näyttänyt tyytyvän vain vähään kenraalin kanssa. Pieni, salakavala virne kohosikin kuninkaan kasvoille aatelisen sanojen myötä, tuon käydessä vaatimaan kenraalia suutelemaan kenkäänsä.
Darius oletettavasti ei edes pitänyt siitä, että Garrett suunsa avasi, mutta se mitä tuon typerän, vähä-älyisen ihmisen suusta sitten tuli, oli pyyntö tai käsky mistä Haukansilmä ei alkuunsakaan pitänyt. Jäätävä katse tuijottikin murhaavasti ihmiseen, kunnes kääntyi nopeasti haltiakuninkaan puoleen. Huoneessa vallitsi hetken hiljaisuus, vaikka Aran ja Darius kävivätkin sanaharkkaa telepaattisesti siitä, kuinka typerää tämä oli ja Dariushan ei todellakaan moiseen alentuisi. Valitettavasti haltiakuninkaalla oli omat kiristyskeinonsa, Aranin huomauttaessa kenraalin punapäisestä petikaverista. Tietenkin Aran otti kaiken irti Haukansilmän salaisuudesta ja suhteesta, kerta kenraali oli vihdoinkin jonkun löytänyt, vaikka niin kovasti oli aikanaan vannottanut, ettei kaipaa ylimääräisiä kompastuskiviä elämäänsä. Kuinka sitten kävikään
Aran kuitenkin kävi vakuuttelemaan, ettei Kreivi tästä selvinnyt ilman omaa nöyryytystään. Tietenkin Aranilla oli kierot suunnitelmat myös kreivin osalle, mutta ensinnä Aran halusi nähdä kenraalinsa polvillaan. Mitäs oli hankkiutunut moiseen asemaan kuninkaan kanssa.

Haukansilmä käänsi katseensa takaisin kreiviin, tuijottaen tuota kaikessa hiljaisuudessa vielä hetken. Ehkä tämä ei olisi ollut niin vaikeaa, jos kyseessä olisi ollut kuka tahansa muu, kuin Nahor kylän kreivi. Darius koki tuon räkänokan olevan yhä syyllinen veljensä kuolemaan, eikä todellakaan olisi halunnut nähdä mokomaa saastaa lähettyvillään. Ainakaan elossa.
Lopulta Darius kuitenkin kävi lankeamaan polvilleen, panssareiden kalahtaessa vasten kovaa lattiaa. Mitä muutakaan hän voisi? Vaakalaudalla oli hänen asemansa lisäksi myös Iriador, eikä Haukansilmä halunnut korkeahaltialle yhtään enempää harmia. Tuo oli kokenut jo tarpeeksi hänen takiaan. Ehkä olisi parasta olla puhumatta tästä tai niistä monista muistakaan kerroista, kun Aran oli Iriador kortin vetänyt hihastaan itse korkeahaltialle.
Kämmenet ottivat vastaan lattian, haltian käydessä laskeutumaan kreivin edessä kontilleen ja kumartumaan tuon saappaan puoleen. Kai sitten piti jollain lohduttautua ja todeta itselleen, ettei näillä saappailla sentään pihalla oltu tarvottu. Onneksi. Pieni, mutta kunnollinen suudelma suotiin kengälle, Haukansilmän manatessa koko kreiviä kuoliaaksi päässään. Kenraali kuitenkin suoritti tehtävän, kuten oli käsketty, ennen kuin kävi nousemaan ylös ja perääntyi kreivin luota. Hänen olisi tehnyt mieli sylkäistä päin mokomaa ihmistä, mutta hillitsi halunsa kuninkaan läsnä ollessa.
Aran puolestaan oli tuntenut mitä suurinta mielihyvää nähdessään Dariuksen polvillaan. Varmasti, mikäli korkeahaltiaa ei olisi sotkettu tähän tilanteeseen, olisi kenraali ennemmin mennyt tyrmiin häpeämään ja menettänyt asemansa, kuin toimittanut tuon yhden suudelman. Niin Aran ainakin epäili, Darius oli itsepäinen jos jotain. Kuitenkin, nyt oli selvitty näinkin helpolla, Aranin antaen mielihyvänsä näkyä tyytyväisenä virneenä kasvoillaan.


// Se haju kyllä antaa sinut ilmi jos piilottelet. Et sinä vain osaa viivytellä, usko pois. Katso, tein tylsän vastauksen //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 30 Kesä 2013, 18:52

Garrett ei voinut kuin pitää leveän virneensä kasvoillaan silmäpuolen tuijottaessa hänen suuntaansa muka niin uhmakkaana ja murhaavana käskyn kuullessaan. Ehkä se olisi voinut jossain toisessa tilanteessa olla pelottavaa, mutta nyt nuori aatelismies tiesi olevansa niskan päällä. Tuo typerä suippokorva ei voisi tehdä mitään, haltiakuningas oli hänen puolellaan ja estäisi hyökkäykset, eikä suostuisi siihen, ettei palvelijansa toteuttaisi vieraansa toivetta! Kreivi tiesi sen, hän oli koskematon ja saisi haluamansa tavalla tai toisella, suippokorva olisi se, joka kärsisi joka tapauksessa. Kapeat, siniharmaat silmät kielivät siitä silmäpuolelle, tuijottaen suoraan nenäänsä pitkin siihen ainoaan silmään, mikä tuon otuksen naamaa rumensi. Ei Garrettin tarvinnut sanoa mitään, elekieli ja kasvonilmeet kertoivat kaiken, mitä tuon tarvitsi sanoa. Käskynsä hän oli jo nimennyt, nyt toisen tarvitsisi vain totella. Hän oli niskan päällä ja suippokorvan täytyi ymmärtää se. Säälittävästi tuo käänsi silmänsä kuninkaansa puoleen, kuin anoen apua, kuitenkin varmasti syvällä sisimmässään tietäen, ettei omannut mitään mahdollisuutta luikerrella tästä ulos tällä kertaa! Ei Aran tuota auttaisi, vaikka tuo kuinka pyytäisi. Kreivin ei tarvinnut sanoa mitään, hän tiesi kyllä, että haltia hoitelisi alamaisensa. Itse hän tyytyi vain toisen tuijottamiseen oikein voitokkaana ja tyytyväisenä, odottaen harvinaisen maltillisesti saavan oman osansa hopeatarjottimella ilman sen kummempia ponnisteluja omalta osaltaan.

Virne vain leveni entisestään suippokorvan kääntäessä katseensa takaisin Garrettin puoleen, ikään kuin yllyttäen ja kysyen toiselta, että mitä nyt? Vaihtoehtoja ei ollut kuin yksi ja hän oli jo voittanut, silmäpuoli hävisi. Mitä pidempään toinen tätä yritti pitkittää, siltä säälittävämmältä tuo näyttikään kuninkaalleen itkiessään ja sitä pahemmalta se tuntuisi, kun lopulta joutuisi alistumaan. Mielihyvä kreivin kasvoilla vain muuttui yhä näkyvämmäksi silmäpuolen viimein käydessä polvilleen haarniskan kalahtaessa, painaessaan kätensä lattiaa vasten tukeakseen kumartavaa asentoa. Syke tuntui kasvavan haltian tuodessa huuliaan lähemmäs tarjottua kenkää, Garrettin oikeastaan taistellessa sitä polttavaa halua potkaista niin lähelle tuotuja kasvoja kengällään, mutta lopulta tyytyi vain siihen suudelmaan. Ja miten hyvältä se tuntuikaan nähdä tuon elukan matelevan edessään, niin kuin sen kuuluikin! Tuo paikka sopi suippokorvalle kuin nokka naamaan! Silmät seurasivat kiivaasti ja herkeämättä toisen liikkeitä, eikä kreivi halunnut jättää yhtään seikkaa huomioimatta, tämä kaikki kun tuntui niin hyvältä. Toinen oli nöyryytetty ja oma maine ja kunnia saatu taas takaisin oikealle tasolleen, koston ollessa suloinen ja tarpeeksi... Melkin.

"Annoinko sinulle luvan nousta ylös? Miten typerä, tottelematon elukka," tuo vihdoin avasi suunsa kovin ivaavasti katsellessaan toisen nousemista ja perääntymistä. Luuliko toinen tämän ollen jo loppu? Yksi pieni, vaivaton pyyntö? Toiveajattelua! Ei se riittänyt. Se pieni hullunkiilto pilkahti ihmisen silmistä, tuon päästessä oikein kunnolla voiman makuun nähdessään sen hedelmät edessään. Kuinka makeaa se olikaan... Siitähän ei voinut saada tarpeekseen!
"Paikkasi on maassa. Vain ihmiset kävelevät kahdella jalalla selkä pystyssä, sinunlaisesi elukka ei sitä ansaitse. Maahan, tästä lähtien olet aina nelinkontin keskuudessani," Garrett virnisti silmiään kaventaessaan, seuraten toisen reaktiota innostuneena. Hän halusi nähdä toisen matelevan, vielä enemmänkin! Hän halusi tuon nöyryytyksen jatkuvan, vaikka ikuisesti.
"Käske palvelijan tuoda se hihna ja kuristuspanta tänne," kreivi vilkaisi nyt Araniin päin, käskyttäen kuningastakin, vaikkei todellakaan samalla tavalla, kuin kenraalia,
"Tämä rakki tarvitsee opetusta ja kuria, mutten halua koskea siihen. Se on saastainen. Joku muu saa laittaa pannan sen kaulaan," jalka ristittiin toisen päälle, miehen näyttäessä kuin omistaisi koko maailman.




((Mutta miehekäs haju on sen arvoista... Mutta katso, viivyttelin! Hähä.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 30 Kesä 2013, 21:17

Garrett ei tyytynytkään vain suudelmaan saappaallaan olihan se toisaalta odotettavissa, ainakin Aranin mielestä. Kenraali ei kuitenkaan käynyt takaisin maahan sillä samalla sekunnilla, kun räkänokka alkoi häntä komentaa. Sen sijaan, Garrettin vielä papattaessa, kävi Haukansilmä kääntämään katseensa takaisin kuninkaaseen, suorastaan sivuuttaen kreivin ininän, eikä häpeillyt näyttää sitä myös elkein. Kenraali kirjaimellisesti jätti kreivin huomioitta, kesken tuon puheiden. Aran kuitenkin kävi jälleen telepaattiseen keskusteluun kenraalinsa kanssa, kehottaen Haukansilmää vielä malttamaan hetken ja tottelemaan. Vielä hetki.
Siinä missä Darius sivuutti Garrettin, kävi Aran kuitenkin kääntämään katseensa kreivin puoleen, ihmisen käydessä puhumaan hänelle. Kreivi vaati hihnaa ja kuristuspantaa paikalle, aikoen käyttää niitä kenraaliin. Tietenkään Haukansilmä ei pitänyt ajatuksesta, mutta ei enää suonut edes vilausta kreivin suuntaan. Tuo ei ollut hänen katseensa arvoinen. Hän ei edes sylkäisisi kreiviä päin. Niin ala-arvoisena hän piti tuota räkänokkaa.

Tietenkin Aran vastasi Garrettille, käyden jo pyytämään lähintä palvelijaa tuomaan kreivin pyytämät hihnan ja pannan. Aran kävi myös nyökkäämään Dariuksen puoleen, jolloin Haukansilmä kävi hitaasti, selvästi vastentahtoisesti takaisin maahan.
Tämä on teidän mielestänne oikeutettua, eikö olekin, Kreivini? Aran kävi kuitenkin jatkamaan, noustessaan ylös ja käveli kenraalinsa luokse, taputtaen Haukansilmää muutaman kerran päälaelle, kuin koiraa konsanaan. Darius piti katseensa maassa, vaikka ei haltian kasvoja saattanutkaan nähdä, tummien, pitkien hiusten valahtaessa niiden peitoksi. Ehkä hyvä vain.
Te todellakin tiedätte, miten kohdella kurjia, ala-arvoisia olentoja, kreivi hyvä Aran jatkoi samalla, kun paikalle saapui nuorempi palvelijatar, joka kävi tuomaan pyydetyn pannan ja hihnan kuninkaalle, tuon omiin hyppysiin.
Haluatte, että pistän tämän hänen kaulan ympäri, niinhän? Aran kysyi, kohottaen kuristuspantaa pienesti Jotta te, saatte taluttaa alistamaanne elukkaa? Vielä Aran ei tehnyt elettäkään pujottaakseen kuristuspantaa kenraalinsa kaulalle, mutta antoi kreivin ymmärtää, että hän sen tekisi, jahka aatelinen vain vastaisi hänen kysymyksiinsä. Tietenkin, koko tuon ajan kuninkaan kasvoilla oli se tuttu, ilkikurisenhuvittunut virne, aivan kuin Aran olisi ollut innoissaankin mukana Garrettin leikeissä.
"Näinkö kouluttaisitte tottelematonta lemmikkiä?"


// Miehekäs haju tulisi kyllä takaisin aika äkkiä. Kerrankos sitä kymmenessä vuodessa kylpee, vai mitä? Viivyttelit senkin velmu. Ai että olet sitten hyvä tässä //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 01 Heinä 2013, 01:48

Garrett oli innoissaan tästä leikistä ja vallastaan, mutta kyllä se mokoma suippokorva löysi kuin löysikin keinon, millä ärsyttää häntä koskemattomuudesta huolimatta. Se typerä silmäpuoli ei edes huomioinut häntä! Siitä tuo typerys saisi maksaa, kreivi pitäisi huolen, että tuo elukka oppisi kuuntelemaan. Kuuntelisi jokaisen sanan hyvin tarkasti ja toteuttaisi käskyn heti, tai kärsisi rangaistuksen! Jonkin nöyryyttävän ja kivuliaan rangaistuksen, ettei suippokorva enää koskaan uskaltaisi ajatellakaan isäntänsä käskyjen kuuntelematta jättämisen! Garrettin jokainen käsky pitäisi kuunnella ja toteuttaa, heti, ajattelematta! Hän ei halunnut odottaa ja tuon typerän otuksen kuuluisi oppia paikkansa tässä maailmassa, hänen jalkojensa alla. Kreivi kuitenkin luotti siihen, että mitä enemmän silmäpuoli niskuroi, sitä ankarammin tuon kuningas laittaisi tuon ojennukseen. Niin, se ajatus lämmitti mieltä ja sai sadistisen hymyn pysymään huulilla. Ei ollut mitään syytä hermoilla, kuunteli haltia tai ei, tuo joutui lopulta tekemään, kuten käskettiin. Aran piti siitä huolen, Aran kuunteli. Yhdellä nyökkäyksellä haltiakuningas käski alaisensa noudattamaan vieraansa käskyä, eikä suippokorva voinut kuin totella. Se oli kaunista katsottavaa, muka niin ylpeä otus joutuen nielemään ne rippeet turhasta ylpeydestään ja käymään tarkoitetulle paikalleen maahan, kuin koira.

"Tietenkin se on oikeutettua!" Garrett ilmoitti nenä pystyssä ja tyytyväisenä, naurahtaen oikein ivallisesti nähdessään haltiakuninkaan taputtavan silmäpuolen päälakea kuin sitä koiraa, mikä toinen olikin. Itse aatelismies olisi mieluusti pitänyt kätensä kaukana haltiankaltaisen kirppukasan hiuksista, mutta ehkä toinen haltia kestäisi toisen kaltaisensa läsnäolon... Mutta kreivin mielestä Araninkin kannattaisi varoa, rakkihan oli saastainen!
"Typerä otus ei ymmärrä paikkaansa ja nöyryytti minua. Minua! Nahorin kreiviä!" Tuo koki aikaisemman käytöksen häntä kohtaan hirveäksi ja aivan sopimattomaksi, hänhän oli aatelinen ja toinen vain saastainen suippokorva. Hänen kunniansahan oli tässä vaakalaudalla! Jos hän ei näyttänyt näille typerille otuksille paikkaansa, niin mihin tämäkin maailma olisi menossa? Aranin kehuihin ala-arvoisten otusten kohtelusta Garrett vain nyökytteli tyytyväisenä ummistetuin silmin, totta kai hän osasi sen hyvin, ollen itse jotain niin paljon parempaa. Hän kyllä tiesi, mitä nämä saastaiset otukset tarvitsivat joltain yhtä mahtavalta mieheltä, kuin hän itse. Pyydetty kuristuspanta ja hihna tuotiin nopein jaloin palvelustytön johdosta kuninkaalle, kreivin jäädessä katselemaan jatkoa innostuneena.

"Tietenkin," vastaus haltiakuninkaan kysymyksiin jokaiseen niistä, oikeastaan kävi, yhä täynnä ylimielisyyttä ja tyytyväisyyttä,
"Se on typerä otus, mikä ei ymmärrä edes puhetta. Mutta saastaiset rakitkin ymmärtävät kipua, jota tulee aina, kun käskyjäni ei noudateta," leukaa käytiin hieromaan virnistäen, silmien käydessä vilkaisemaan taas kerran silmäpuolta kontallaan lattialla. Hiukset olivat toisen kasvojen tiellä, joten niitä ei ikävä kyllä päästy näkemään, mutta pakkohan toisen oli tuntea olonsa hyvin nöyryytetyksi!
"Ja jokaisen koiran pitää tietää paikkansa hihnassa ja pannassa isäntänsä vierellä kauniisti kontaten. Tämä saastainen koira tarvitseekin pannan loppuiäkseen, ilman sitä muut luulisivat sen olevan kulkukoira!" Garrett naurahti, nauttiessaan kyllä toisen haukkumisesta täysin siemauksin. Suippokorva oli tehnyt hänelle niin paljon väärää ja nöyryyttänyt häntä muiden edessä, hänhän tekisi nyt samoin! Kaikki saisivat nähdä kenraalinsa olevan vain koira, joka nuoli isäntänsä Nahorin kreivin siis kenkiä ja haukkui ja teki temppuja kiltisti hihnassa.




((Kymmenen vuoden välein kylvyssä? Aivan liian usein. Katso kun viivyttelen vielä enemmän, hähää.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 01 Heinä 2013, 02:17

Garrett toden totta otti kaiken ilon irti tästä tilanteesta, eikä säästellyt sanojaan kenraalin suhteen. Haukansilmän osalta kaikki tuo kuitenkin pyrittiin sivuuttamaan, ei häntä kiinnostanut kuunnella tuon itseään täynnä olevan nahjuksen kitinöitä. Niillä sanoilla ei ollut mitään painoarvoa kenraalille. Kuitenkin, Aranin käydessä kyselemään kreiviltä, nousi pieni virne Dariuksen kasvoille. Jos Garrett ei sitä huomannut, huomasi kyllä jo vuosisatoja kuninkaan kanssa viettänyt kenraali sen, mihin tämä keskustelu ja koko tilanne oli johtamassa. Tällä hetkellä Dariuksen piti vain ajatella tämän olevan vain yksi nöyryytys itse kuninkaalta, ei tuolta ihmiseltä, sen hän sentään pystyi nielemään jotenkuten. Jos hän jonkun tahtoon taipui, niin Aranin.
Aran puolestaan jatkoi virnuiluaan, nyökytellen myöntyvästi kreivin jokaiseen sanaan. Todellisuudessa Aran vain kuunteli toisella korvalla mokoman saastan selostusta, samalla kun tutki kreivin ajatuksia siitä, miten aikoi kenraalia nöyryyttää. Mielenkiintoisen kiero, jopa sadistinen ajatusmaailma tällä nuorella aatelisella, mutta olihan se toisaalta oletettavissa. Jostainhan aatelisten piti omaa hupia repiä.

Aivan, aivan Aran kävi lopulta tokaisemaan, katsellessaan ja levitellessään kädessään olevaa kuristuspantaa Tiedätte todella paljon kapisten piskien kouluttamisesta, kreivini. Ehkä minun pitäisi ottaa teistä mallia. Omat metodini ovat olleet ehkä turhankin lepsuja On päässyt rakki hyppimään silmille. Ehkä on korkea aika käyttää teidän koulutustapaanne. Aranin puhuessa, kävi Dariuksen virne hiusten peitossa leviämään entisestään. Ehkä tämä hetkellinen nöyryytys olikin vaivan arvoista. Ehkä Darius saisikin omaa kostoaan takaisin ennemmin, kuin ehti ajatellakaan.
Siinä samalla kävi Darius myös nousemaan ylös maasta, saatuaan telepaattisesti Aranilta siihen luvan. Kenraali kävi sukimaan mustia hiuksia takaisin korvien taa, kultaisen katseen hakeutuessa huvittuneena nyt kreivin puoleen.

Joten kreivi Forstescue Aran aloitti hymyillen, samalla kun Darius käveli kuninkaansa rinnalle Kävisittekö maahan? Kontillenne? Kuten kunnon koiran kuuluisi?


// No entä viidenkymmenen? Senkin saasta, juuri kun olisin ollut valmis iloisesti ropettamaan kanssasi koko illan, sinä katoat kuin pieru saharaan. Olin niin yksinäinen //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 01 Heinä 2013, 04:37

Garrettista tuntui niin hyvältä saada puhua. No, tällä tavalla, nöyryyttäen ja haukkuen jotain toista, joka sen todenteolla ansaitsikin. Kaikki tämä oli ollut mielessä niin pitkän aikaa ja oli ihana saada se kaikki ulos niiden henkilöiden kanssa, joiden se piti kuulla. Silmäpuolihaltia oli käyttäytynyt töykeästi ja ansaitsi nöyryytyksensä nyt monin kerroin takaisin, Aranin taas kuului saada tietää, kuinka paljon alaisensa olikaan korkea-arvoista vierastaan kohdellut... Ja kuinka tuota kuuluisi näpäyttää nenälle, että se vihdoin oppisi tavoille ja alentuisi kreivin tahtoon, niin kuin tuon ja jokaisen muun suippokorvan pitäisikin! Ja no, vielä paremmalta tuntui se, että haltiakuningas kuunteli, nyökytellen ymmärtävästi ja selvästikin ottaen oppia nuoremmasta ja järkevämmästä. Garrettista maailma oli taas raiteillaan, ihminen johtajan asemassa ja haltiat alempana, kuuntelemassa ja tottelemassa. Ehkäpä haltiakuningas ei loppujen lopuksi niin typerä tai hullu otus ollutkaan, jos toinen käyttäytyi aina näin, tuolla ja sen surkealla pienellä kuningaskunnalla olisi mahdollisuuksiakin elää ihmisten alaisina!

"Sinun pitäisi," kreivi nyökytteli myöntyvänä Aranin vihdoin myöntäessä ääneen, että tuon pitäisi ottaa osaavasta vieraastaan mallia... Ja miehen itsensä mielestä muissakin asioissa, kuin typerien ja saastaisten elukoiden koulutuksessa, mutta olihan sekin alku.
"Katso nyt, mihin kuntoon olet tämän tilanteen päästänyt. Jos olisit alkujaankin ollut ankarampi, ei tätä olisi koskaan tapahtunut. Tuo piski on tottelematon ja töykeä, nyt on jo korkea aika näyttää sille sen oikea paikka, ennen kuin on liian myöhäistä," Garrett sanoi virnistäen. Ehkäpä silmäpuoli oli jo menetetty tapaus, mutta se olisi niin hauska yrittää murtaa täysin. Joko se onnistuisi hyvin, tai sitten suippokorva vastustelisi loppuun asti... Mikä myöskin olisi huvittavaa, kuin mikä! Kuitenkin, panta ei ollut vieläkään löytänyt paikkaansa silmäpuolihaltian kaulassa ja hetihän se piski alkoi hyppiä silmille! Varoittavasti kreivi vilkaisi haltian ainokaista silmää tuon noustessa jaloilleen, tuo joutuisi nyt pulaan niin hänen kuin tuon kuninkaankin kanssa ja tuo virne pitäisi heti pyyhkiä pois kasvoilta!

Mutta tämä ei tuntunut enää oikealta. Se epämukava tunne löysi itsensä kulkevan selkäpiitä pitkin, siniharmaiden silmien nopeasti vilkaistessa Aranin puoleen. Toinen ei tehnyt mitään korjatakseen alaisensa virhettä, haltiakuninkaan katseen sen sijaan ollessa kreivissä ja turhankin tutunkuuloisen käskyn käydessä nyt ihmiseen. Ymmärrys kävi ja pelokas katse nousi nuoren aatelismiehen silmiin suun lievästi avautuessa, tuon nyt ymmärtäessä, mihin tämä leikki oli menossa. Eikä hän pitänyt siitä yhtään!
"Ei! Olet... Olet väärässä! En ole koira, olen ihminen!" Garrettin vingahtaessa mielipiteensä ja kovasti toivoen, että tämä oli vain sairas vitsi, silmien katsellessa vuoron perään molempia suippokorvista.




((Nääh, liian usein. Minä olen tällainen. Kiero sadisti. Garrett peri sen minulta.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 01 Heinä 2013, 12:28

Kreivi oli syvästi sitä mieltä, että haltiakuninkaan tulisi ottaa oppia hänestä, tai muuten piskit olisivat samanlaisia kurittomia raakalaisia, kuin kenraali. Aran kyllä aikoi ottaa oppia Garrettista, mutta ei ehkä sillä kreivin toivomalla tavalla. Ilmeisesti sekin kävi viimein iskeytymään Garrettin tietoisuuteen, tuon omahyväisen olemuksen kadotessa kuin tuhka tuuleen.
Garrettin reaktio oli näkemisen arvoinen. Ainakin Dariuksen mielestä, eikä kenraali käynyt peittelemään sitä huvittuneisuutta, antaen pienen virneen kohota muuten niin vakaville kasvoilleen. Ääni kreivin kellossa muuttui toden totta äkkiä, syystäkin. Viimein kreivi kävi vingahtamaan vastalauseen, saaden kenraalin hymähtämään pienesti, ihmisen pälyillessä vuoron perään kuningasta ja kenraalia.
Arankaan ei käynyt kieltämään, etteikö olisi suuresti nauttinut tästä tilanteesta ja siitä reaktiosta, minkä sai aikaan kreivissä. Kuningas kävi pyörittelemään käsissään kuristuspantaa, samalla kun kuunteli Garrettin säälittävän vingahduksen, tuon käydessä protestoimaan käskyä vastana, kertomalla olevansa ihminen, ei koira.
Ai ihminen? Aran naurahti hymyillen Kyllä sinä taidat olla koira Sillä koirat täällä saavat arvostusta, koira kohdellaan hyvin, kunhan ne vain taipuvat tahtoon Ihmiset taas No, ihmiset teloitetaan. Ihmisillä on vähemmän arvoa, mitä katurotilla viemäreissä. Me emme suvaitse ihmisiä kaupungissamme, emmehän, kenraali Winder?.
Darius kävi nyökkäämään hiljaisesti kuninkaan kysymykseen, katsellessaan yhä pistävän ivallisesti kreiviä.

Kuka tietäisikään paremmin, miten koiran saa taipumaan tahtoonsa, kuin yksi heistä, eikö? Aran kävi lähestymään hitain, rauhallisin askelein istuvaa kreiviä Kiitos siis, kun näytitte, miten se toimii.
Nyt, ole kiltti koira ja käy maahan. Koirien ei kuulu istua sohvalla Ja mikäli vielä sanot olevasi ihminen, uskon, että tästä huoneesta löytyy joku, joka erittäin mielellään päästäisi kenet tahansa ihmisen hengestään sillä samalla sekunnilla, vai mitä, Kenraali? Viekas katse kävi vilkaisemassa yksisilmäistä kenraalia, jonka käsi kävi jo laskeutumaan aseelle vyöllään.


// Tuollainen kiero sadisti, kyllä. Garrett älä peri huonoja tapoja tai ne vielä kostautuu //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 01 Heinä 2013, 17:16

Garrett ei selvästikään nauttinut tilanteesta, johon oli joutunut. Suurista silmistä paistoi kauhu ja ymmärtämättömyys, täysin toisenlainen olotila siitä, mikä hetki sitten vallitsi. Hän ei vain voinut ymmärtää... Miksi? Silmäpuolihan oli typerä otus ja Arankin inhosi tuota! Haltiakuningas piti tietenkin vieraastaan paljon enemmän, hehän olivat pitäneet hauskaakin ja syöneet ja puhuneet yhdessä! Olivatpa he suunnitelleet vaikka ja mitä silmäpuolikenraalin päänmenoksi ja selvästi Arankin oli nauttinut toisen haltian nöyryytyksestä ja alistamisesta. Kreivi ja kuningas olisivat paljon parempi tiimi, miksei toinen sitä ymmärtänyt?! Miksi hänet hylättiin tuon otuksen takia? Vai oliko tämäkin joku juoni? Jos se oli, ei hän pitänyt siitä kuitenkaan yhtään ja haltian pitäisi nyt heti paikalla lopettaa typerä leikkinsä ja näyttää silmäpuolelle sen oikea paikka! Garrett halusi kuvitella tämän kaiken olevan vain sairas vitsi haltioiden tapaan, kaikki oli mennyt... Aivan mukavasti tämän päivän aikana. Aivan kuin hän olisi jo voinut ymmärtää suippokorvaa...

Kreivi kävi kovasti pudistelemaan päätään silmien jo vettyessä, kun Aran kävi toistamiseen epäilemään tuota koiraksi. Ei hän ollut koira! Hän oli ihminen! Sitä vain ei uskallettu enää ääneen sanoa, kun haltiakuningas ilmoitti ihmisten kohtalosta tässä kaupungissa. Totta kai hän oli ihminen ja hän tiesi sen, mutta... Ei hän nyt sitä voinut sanoa. Ei hän halunnut kuolla, hän oli aivan liian nuori ja kaunis jättääkseen tämän maailman! Etenkään, jos teloitus tehtiin vihollisten käsistä. Garrettista tämä ei ollut enää hauskaa, mutta kahdesta suippokorvasta tilanne näytti olevan liiankin huvittava. Garrett inhosi tätä! Aranin askeleet aloittivat hitaan ja piinallisen lähestymisensä, nuoren ihmismiehen pienen kehon valmistautuessa juoksuun pelkotilassaan, vetäytyen kauemmas divaanillaan ja perääntyen sillä istuen niin kauas, kuin mahdollista... Joka johti siihen, että divaani alla loppui yllättäen alta ja saaden kreivin tipahtamaan lattialle säikähtäneen älähdyksen kanssa. Eikä se tosiaankaan ollut vastaus Aranin pyyntöön mennä maahan ja pois sohvalta, se oli vahinko!

Nopeasti nuori mies nousi pystyyn jaloilleen, jatkaen perääntymistään nyt lattialla divaanin sijaan. Garrett halusi nyt niin kauas kaksikosta, kuin mahdollista! Hermostuneesti silmät kävivät katsomaan niin haltiakuningasta kuin kenraalia asetta koskettelemassa, silloin tällöin sinkoutuen nopeasti kohti ovea. Ehkä hän pääsisi pois, jos hän nopeasti juoksisi? Hän ei halunnut enää olla tässä huoneessa! Hän ei halunnut enää nähdä yhtään haltiaa, eikä hän ollut koira! Hän oli Nahorin kreivi, hän oli ihminen, hän ansaitsi jotain parempaa ja halusi kotiin nyt heti, kiltti...




((Eiköhän se ole jo kostautumassa.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 01 Heinä 2013, 18:19

Enää ei kreivin suu käynyt ja jauhanut turhanpäiväistä narinaa, miehen mennessä silkasta kauhusta hiljaiseksi. Perääntymäänkin Garrett kävi, jonka johdosta nuorimies meni ja tipahti alas divaaniltaan. Maahan tuo ei kuitenkaan jäänyt, kuten ehkä olisi parempi ollut, vaan jatkoi perääntymistä, selvästikin vilkuillen vähän väliä ovessa. Oliko tuo todellakin niin typerä, että yrittäisi pakoa? Oliko tuo oikeasti niin typerä, että edes harkitsi pakoa? Minne kreivi muka juoksisi? Vartijoiden täyttämille käytäville? Vai kenties huoneeseensa itkemään?
Mitä tehdään koirille, jotka niskuroivat komennon kuullessaan? Aran kävi kysymään, jatkaen sitä hitaan rauhallista lähestymistä Mitä niille tehdään? Eikös kenraalilla ole koira? Káno, eikö ollutkin? Mitä te teitte, kun koiranne ei totellut?.
Pistin sen tottelemaan Darius vastasi, käyden nyt avaamaan hiljaisuutensa jälkeen suunsa, vastausta viivyttelemättä suosiolla tai väkisin.

Minusta tuntuu, että olemme jo suosiolla koittaneet, emmekö olekin? Kuningas kävi naurahtamaan, aivan kuin tilanne hänen mielestään olisi ollut yhä sitä laiskanleppoisaa jutustelua, mitä aikaisemminkin. Yllättäen Aran katosi niiltä sijoiltaan, ilmestyen Garrettin taakse, laskien vapaana olevan kätensä tuon olalle, toisella kädessään pidellen yhä pantaa ja hihnaa.
Minä kun luulin, että sinä olisit kiltti poika, kreivini. Pyydän vielä kerran nätisti: Maahan, kuin kunnon koiran kuuluisikin Vaikka äänensä olikin rauhallinen, saattoi Aranin silmistä nähdä sen kieron, virnuilevan pirulaisen, jonka nuo lempeät kasvot kätkivät taakseen.
Darius oli käynyt sivummalla kävelemään kohden ovea, tietenkin Haukansilmä oli huomannut Garrettin vilkuilun pakoreitille. Näin kuitenkin lähinnä kerrottiin kreiville, että tuon aikeet oli huomattu, eikä pakoreittejä ollut. Hän oli nyt täysin kahden haltian armoilla.


// Näemmä. Voi voi Garrett. Tahtoisin vain nöyryyttää suuresti, saanko? //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 01 Heinä 2013, 22:02

Garrett perääntyi nopein askelin mielipuolisen haltiakaksikon luota, yrittäen päästä mahdollisimman kauaksi noista, kuin oma henki olisi ollut panttina. Ja no, kyllähän se oikeastaan olikin, sitä oltiin kovasti uhkailtu ainakin. Siltä se myös tuntui. Kreivin surkeat silmät katselivat pelosta pyöreinä ja kovin vettyneinä Aranin kasvoja toisen lähestyessä, eikä edes halunnut vastata kysymyksiin koirien koulutuksesta etenkin, kun tilanne tuntui kokoajan vain enemmän ja enemmän siltä, että omia sanoja tässä käytettiin vastaan! Tosin, ei hänen ilmeisesti pitänytkään vastata, kysymyksen jatko kun esitettiinkin toiselle haltialle, sille silmäpuolelle rumilukselle. Nyt haltiakuningas kohteli häntä, kuin ei tuon sanat kiinnostaneet, hirveää! Palanen nousi Garrettin kurkkuun lievästi huultaan purren. Miksi häntä nyt kiusattiin? Hän ei ollut tehnyt mitään, kaikki oli suippokorvan tai suippokorvien syytä, hän oli vain viaton uhri! Kenraalin vastauksen myötä kävi kreivi vilkaisemaan tuota haltiaa, surkeana ja pelokkaana. Voisi tuokin pitää nyt suunsa kiinni, eikä sanoisi mitään! Aran kun ilmeisesti nyt kuunteli tuota turhaa otusta mieluummin, kuin kunnioitettua, arvokasta vierastaan ja... Ja silmäpuoli käytti sen tiedon hyväkseen, selvästikin! Ei hän halunnut totella!

Haltiakuninkaan naurahdus ei saanut ainoaa ihmistä huoneessa rentoutumaan yhtään, sen ollen enemmänkin kuin tikarinisku rintaan, naurua hänen kustannuksellaan. Ennen kuin siihen ehdittiin edes reagoida, oli Aran yhtäkkiä kadonnut paikaltaan kuin tuhka tuuleen, jättäen siniharmaat silmät kuumeisesti etsimään haltiaa hyvin hämmentyneinä. Silmät eivät kuitenkaan löytäneet kadonnutta miestä ensimmäisenä. Perääntyminen oli jatkunut, selän yllättäen osuessakin johonkin... Pehmeämpään, kuin seinä. Keho jäykistyi säikähdyksestä, olkapään tuntiessa, miten sille laskeutunut asia oli selvästikin jonkun käsi. Kapeat kasvot käännettiin nopeasti taaksepäin, niiden suunnatessa katseen ylöspäin. Hyvin hiljainen, säikähtänyt älähdys karkasi raotettujen huulien välistä. Milloin Aran muka selän taakse oli ehtinyt?! Haltian käsi ei pidätellyt Garrettia paikoillaan, mutta silti keho pysyi paikallaan, vain aivan pienesti hätkähtäen toisesta kauemmas säikähdyksen myötä. Katse oli nauliintunut haltiakuninkaan kasvoihin.

"E-en minä..." Kreivi vikisi, eikä uskaltanut edes sanoa, mikä oli tai mikä ei ollut, aikaisemmat varoitukset kyllä muistuen mieleen. Piinaavan hetken ajan kyyneltenpeittämät silmät katsoivat ahdistusta takanaan, suippokorvan rauhallisen olotilan tuntuessa kovin hämmentävältä tässä tilanteessa. Mutta jos jotain nuori aatelinen sisässään tunsi, niin sehän oli sitä, ettei toiseen voinut nyt luottaa! Silmät kävivät hitaasti kääntämään katseensa pois, onnistuen vain näkemään sen, kuinka pakoreitti vetäistiin pois käsien ulottuvilta, silmäpuolihaltian kävellessä ovelle, kuin sen omistaisi.




((Garrett on sitä mieltä, että ei. Minä sanon, että anna palaa.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

EdellinenSeuraava

Paluu Käytävät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron