Kirjoittaja Crimson » 02 Heinä 2013, 05:37
Del saattoi haistaa ilmassa sen pienen raivon, jonka oli kenraalissa saanut aikaiseksi. Hyvä. Oikein hyvä. Delathos ei ollut valmis tottelemaan yhtäkään henkilöä suosiolla, joka availisi hänelle päätänsä, ja sen jälkeen jäisi piipittämään hänen rinnallensa kuin mikäkin tumpelo. Tässä kenraalissa oli jotain, jota jopa hän saattaisi seurata. Aika näytti. Ja se, ottaisiko silmäpuoli muukalaisen ylipäätään tältä seisomalta joukkojensa jatkeeksi.
Kuuraparta kävi virnistämään jälleen, kun kenraali uhkaili asianmukaisella käyttäytymisellä ja sinuttelulla.
En ole vielä kenenkään käskyvallan alainen, jonka myötä minulla on vara puhutella jokaista niin kuin mieleni tekee, Delathos kommentoi lyhyesti välistä, vakavana kuin hauta. Ainoa, jota hän oli valmis puhuttelemaan sanomattakin kunnioittavasti, oli hallitsija perheineen. Yksi silmäpuolinen pässi ei Delin kieltä sitoisi, tai vaihtoehtoisesti kuuraparta repisi henkilökohtaisesti paljain käsin kenraalin oman kielen tuon suusta, säästelläkseen hieman tuon miehen nokkavaa asennetta.
Kaikesta, jopa lievästä salamoinnista ilmassa kaksikon välillä, kävi Darius komentamaan sotilasta raahaamaan itsensä sotilastuville. Siinäkö se? Olisiko Del nyt osa Sinistä kuiskausta? Näemmä, jos niin tästä kaikesta saattoi osakseen ymmärtää.
Delathos N'Drayer, valkohapsi kävi ilmoittamaan nimensä, astellen sitten Winderin vierelle ja loi selvästi varoittavan katseen tuohon kovapäähän, Painakaa se mieleenne, kenraali Winder, ellette vielä ole niin hoksannut omatoimisesti tehdä, tai muuten juurrutan pohjoisen kenties tunnetuimman sukunimen kalloonne henkilökohtaisesti mitään yksityiskohdista faktoihin säästelemättä, Del suorastaan sylki sanat suustaan. Oranssi katse paloi hetken tummempana, taittuen jopa asteen verran punaisemmaksi, kunnes kuuraparta kävi poistumaan talleilta sotilastupia kohden tyytyväisenä myhäillen.
Lohikäärme seurasi hetken hallitsijan perään, kun tuo poistui huoneesta, jonka jälkeen keskittyi täysin seurailemaan parantajien touhuja. Pienemmät kolhut ja naarmut käytiin parantamaan käden käänteessä, kun kyljen lävistäneen magian kanssa linnan parantajat saivat pähkäillä hetken. Aran ei ollut valehdellut parantavaa magiaa hallitsevista palvelijoistaan, eikä Dagnirin myöskään suotta tarvinnut osoittaa epätyytyväisyyttä yhdellekään, joka käärmeen lähelle uskaltautui. Sarvipää oli luonteeltaan perinpohjin lempeä. Ei räyhähenki, joka pisti paikkoja nurin silkasta kiusanhalusta. Pintansa uros kuitenkin piti, ja sen se oli myös näyttänyt kenties olisi listinyt koko joukon pieniä suippokorvia, ellei Delathos olisi astunut käärmeen tielle, ja päättänyt tätä pedon kannalta surkeasti. Sen tummahipiäinen vielä maksaisi. Tavalla tai toisella.
Kun näkyvät vammat humanoidin kehossa oltiin korjattu, tunsi Dagnir taas olonsa paremmaksi. Se mikä korjattiin illuusiossa, korjautui myös pedon oikeassa muodossa. Joskin, koska käärmeellä ei ollut selässään humanoidina ollessaan siipiään, olisi toistaiseksi revitty siipi ainoa seikka, minkä piti luonnollisesti parantua ja kasvaa uudestaan kuntoon. Niin säälittävää kuin se olikin, ei Dagnir nousisi lentoon vielä pitkään pitkään aikaan, vaan tyytyisi matelemaan kenties jossai vesikössä pahimmankin meripedon lailla.
Lohikäärme saatettiin kuitenkin oleskeluhuoneeseen, jossa kuninkaan oli hänet määrä tavata. Dagnir ei tiennyt miten siitä pitäisi ajatella. Kai tämä oli jokin humanoidien tapa todellakin osoittaa vieraanvaraisuuttaan ja varmistaa, että valtakuntaan tuodut vieraat viihtyivät sijoillansa. Oli miten oli, olisi Dagnirille riittänyt vain sanoa kiitos ja lähteä sitten taas omille teillensä lojumaan jonnekin tyhjänpäiten. Nyt petoa puki kuitenkin poikkeuksellisen sievä tumma takkimainen kaapu, jota uros piti päällänsä toistaiseksi mieluummin, kuin omaa tyypillistä haarniskaansa.
Kun käärme oli saatettu huoneeseen, tiedusteli huoneessa jo oleskeleva kuningas käärmeen vointia, sekä viittilöi tuota peremmälle. Palvelijat kävivät poistumaan huoneesta, jota Dagnir tosin jäi hetkeksi seuraamaan, astellen sitten vasta peremmälle, lähemmäs Arania.
Paljon parempi, lohikäärme kävi toteamaan ykskantaan, nostattaen ilmaan puheensa lomasta valkean pilven, joka tosin katosi nopeasti huoneen lämmöstä johtuen. Dagnir istui alas, varoen tarkasti ruttaamastaan kaapunsa helmoja toimituksensa aikana.
Ette suotta liioitellut hovin parantajista, Dagnir myönsi hymisten hetken salaperäisesti, Kiitokseni lienee kohdallaan.
//YAYAYAYAYAYAYAYYhDILAKJDWA oQo //