Kirjoittaja Sands » 04 Heinä 2013, 17:55
Kevätpäivän aurinko oli miltei sokaiseva, kun se heijastui vitivalkoisista lumihangista, jotka maisemaa peittivät. Sokaisevaa se olikin, kun pitkästä aikaa oltiin käyty jossain paljon hämärämmässä paikassa, jossa auringosta ei ollut tietoakaan. Kirkas, pilvetön sinitaivas kertoi kyllä siitä, että talvi tulisi pian väistymään kesän tieltä, mutta se lievä, kylmä tuulahdus ilmoitti, että aikaa siihenkin vielä kuluisi. Mikään kova puhuri se ei ollut, joka heittelisi lumen päällyskerroksia ympäriinsä, pitkin kylän katuja, mutta kyllä se tuntui viileältä. Kovin kylmältäkin vasten ihoa etenkin, kun sillä ei ollut mitään peitteenään, ei yhtään vaatteen vaatetta. Katujen lumi narskui vasten paljaita jalkoja, saaden varpaat suorastaan kirkumaan kylmyydestä ja jäätymisuhasta. Samaa tekivät korvatkin kiitos alhaisen lämpötilan ja no, oikeastaan koko keho ilmoitti kovasti, että nyt oli hemmetin kylmä. Aivan liian kylmä hyppiäkseen ulkona ilkosillaan, mutta siihen ei nyt voitu puuttua. Heti ainakaan, vaatteet kun sattuivat olemaan sisällä linnassa, ja sinne oli vielä matkaa...
Eihän Roswell nauttinut tästä monestakaan syystä, mutta eivätpä nauttineet muutkaan. Muiden oli tosin turha kuvitella, että tämä tehtiin omasta tahdosta. Mitäpä vikaa oli alastomuudessa, ei demonia ainakaan ujous piinannut tai itsensä näyttäminen haitannut... Mutta muita, hieman siveellisempiä ihmisiä kylässä ja linnassa se kyllä taisi hieman haitata. Eniten vanhaa miestä haittasi nyt kylmyys ja väsymys. Matkaa oli ollut jonkin verran, eikä lumessa tarpominen kylmyydessä ollut lähelläkään helppoa. Kaikista hankalimmaksi matkan oli tosin tehnyt aikaisemmat tapahtumat, se kostomatka haltioiden luokse ja sen pienen rääpälemäisen demonin kurittaminen, joka ei ollut onnistunut täysin ilman vastoinkäymisiä. Ei Tsytan itse ollut mikään vastus, eikä asiat aivan järjestyneet sarvipään toivomalla tavalla, mutta ne haltiakuninkaan sotilaat tietenkin olivat hyökänneet suuren ja uhkaavan hahmon kimppuun käskemättäkin. Ei se silloin tuntunut miltään, mutta aikansahan niitä haavojakin piti nuolla ja parannella, itse lonkeromuodonkin ollessa oikein voimia kuluttava väärässä maailmassa... Mutta hengissähän sitä vieläkin oltiin. Nälkäisiä, mutta hengissä. Ruokaa oli hankalampi omasta maailmasta löytää, joten ruokailua ei ollut mahdollista hoitaa pois päiväjärjestyksestä heti, eikä se ollut nytkään Roswellilla ensimmäisenä mielessä. Mielessä se pyöri kokoajan ja nälkä sai olon heikoksi, eikä hän enää kovin kauaa kyennyt odottamaan, mutta nyt tärkeimmäksi hän koki Henryn. Nuorta kuningasta hän ei ollut nähnyt hetkeen, eikä hän edes tiennyt, kuinka kauan aikaa oli poissa. Hän oli yhä pojan neuvonantaja, eikä voinut noin vain lähteä ja jättää toista oman onnensa nojaan pitkäksi aikaa. Toisen vointi oli pakko tarkistaa.
Vartijat linnanporteilla eivät voineet pitää demonia ulkona sopimattomasta vaatetuksestaan huolimatta, ne vaatteet kun sattuivat muutenkin löytymään väärältä puolelta porttia. Asemansakin ansiosta vartijat eivät noin vain kyenneet lähettämään alastonta vierastaan matkoihinsa ilman, että kuulisivat siitä myöhemmin kuninkaalta. Tehdäkseen elämän kuitenkin kaikille mahdollisimman helpoksi, lupasi Roswell heti suunnata omaan huoneeseensa lämmittelemään ja pukeutumaan suorinta reittiä, ennen kuin harkitsi jatkosuunnitelmaa. Suorin ja nopein reitti oli tietenkin täynnä monia palvelijoita, mutta eivätköhän ne vanhatkin rouvat pian unohtaisi kauhistuttavan näyn. Vanhat raajat nauttivat sisätilojen lämpimyydestä vähäpukeisen ulkoreissun jälkeen ja keho tuntui hiljalleen sulavan. Hiljaa omassa mielessä pahoiteltiin jo Henrylle, että tämä kestäisi vielä hetken, demonin värähtäessä kylmästä. Hän haluaisi ensiksi lämmitellä hetken, pukiessaan nopeasti jotain ylleen, Aranin antamankin käärön löytäessä suojaisen paikan huoneenkätköistä. Siivoojia pitäisi ainakin kehua, sarvipään huone näytti yhä oikein siistiltä, vaikka tuo olikin ollut poissa jo jonkun tovin. Kai. Toivottavasti kuninkaalla oli vielä kaikki hyvin, hirveäähän se olisi nyt kuulla kuninkaan suusta, ettei tuo voinut hyvin tai vielä pahempaa, jonkun muun suusta, jos kuningas ei itse kyennyt sitä kertomaan.
Vanhus piti askeleensa hitaana ja rauhallisena, vaikka kova kiire hänellä olikin Henryä tapaamaan. Toivottavasti poika ei ollut päiväunilla, vaikka harvoin tuo niitä näytti nukkuvan, kun oli kuumeestaan tervehtynyt. Roswell ei silti haluaisi häiritä toista, mutta eihän hän tietäisi kuninkaan aikataulusta mitään, jos hän ei kysyisi. Ja kuka olisikaan parempi kysyttävä, kuin kuningas itse? Heillä olisi paljon puhuttavaa ja totta kai demonilla oli poikaa ikävä. Ei hän oikein kyennyt rentoutumaan, ennen kuin varmisti omin silmin toisen voivan hyvin. Askeleet pysähtyivät pojan makuuhuoneen ovelle, sen ollessa paras paikka, mistä aloittaa etsintä. Vuodenaika ei ollut vaihtunut, joten liian kauaa ei ollut voinut mennä viime tapaamisesta, eihän? Ajantajulle oli tapana käydä hassusti, kun sitä ei kyennyt seuraamaan millään tavalla. Henryn täytyi vieläkin olla suurimmaksi osaksi sänkypotilas, joten varmasti kuninkaan löytäisi huoneestaan. Käsi nousi koputtamaan oveen, demonin ollessa jo nyt valmistautuessa pahoittelemaan vaikka ja mistä, niin tehdyistä asioista kuin mahdollisista häiriöistäkin, mutta kenties poika tiesi jo neuvonantajan paluusta monet muut tiesivät ainakin, ehkä vähän liiankin hyvin. Kenties tieto olisi päässyt perille.
"Teidän Majesteettinne," Roswell kävi aloittamaan karheasti oven rauhallisesti avatessaan, kurkun vielä totutellen puheeseen. Vaikka ja millä sitä oltiin valmiita jatkamaan, mutta ensiksi kovin väsyneet silmät halusivat edes nähdä, mitä huoneessa tapahtui.
((Aksu tänne hopi hopi.))