Kirjoittaja Aksutar » 01 Heinä 2013, 00:16
Arathet, Black
Pikkuvelho ei onneksi sen pahemmin jäänyt ihmettelemään Darkon rotua saatikka kyseenalaistamaan sen alkuperää, tyytyen Blackin antamaan vastaukseen. Tai no, selvästi asia jollain tasolla kiinnosti tai kenties vaivasi poikaa, mutta tuo ymmärsi antaa asian olla. Matka kuitenkin jatkui yhdessä, eikä Black oikeastaan nähnyt syytä häätää Splinteriä seurastaan. Eipä tuosta haittaa ollut ja mitä ilmeisimmin heillä oli sama määränpää. Tietenkään Black ei ajatellut, että ihmisvelho saattaisi olla haltioiden puolella. Olihan se mahdollista, mutta tässä tapauksessa se tuntui niin häviävän pieneltä mahdollisuudelta.
Splinter kävi kertomaan omistavansa kirjeenvaihtotoverin Cryptistä ja palasi lähinnä suojellakseen sitä viimeistä henkilöä, josta enää välitti. Rakkaudelle, ritarillisuudelle ja nössöilylle allerginen velho (tietenkin, se allergia ei pätenyt hänen omalla kohdallaan) olisi voinut saman tien oksentaa moisen avautumisen johdosta, mutta piti suunsa kiinni ja kasvot kohti menosuuntaa.
Lieneekö ystäväsi sitten niin typerä? Oli ainoa tokaisu vanhemmalta velholta Splinterin toivoessa, että ystävänsä ei mitään typerää menisi tekemään. Tumma katse pysyi yhä menosuunnassa, josta lähestyi toinen huppupäinen ratsastaja, ruskealla ratsulla.
Tietenkin Art oli lähtenyt vastaan saatuaan kirjeen! Oli vaarallista liikkua yksin, eikä haltia viitsinyt ketään muuta lähettää paikalle eihän Splinter heitä olisi edes tuntenutkaan vaan lähti itse liikkeelle. Onneksi hänellä sattui olemaan vapaapäivä juuri tänään, vihdoista viimein. Olihan se mukavaa viettää vapaapäivänsä ulkona, hyvällä säällä ja vielä samalla reissulla tavata Splinter vuosien jälkeen. Art tuskin malttoi odottaa!
Normaalisti haltia ei matkustanut hevosella tai minkään muunkaan ratsun selässä mutta tällä kertaa oli neuvonantaja päättänyt tehdä poikkeuksen. Ihan vain siksi, että ehättäisi Splinteriä vastaan ja jos tarve tuli, pakenemaan. Art ei kuitenkaan ollut tyhmä, vaan haltia ratsasti tavallisella, lähes mitäänsanomattomannäköisellä kylmäveristammalla, samalla kun oli peittänyt korvansa hupun alle. Hupullinen viitta koreampien haltiavaatteiden yllä piilotti hyvin koko miehen olemuksen ja koska viitta oli hevosen tapaan melko huomiota kiinnittämätön, oli Arathet saanut matkata kaikessa rauhassa, vaikka vastaan oli tullutkin muutama satunnainen kulkija, joista ainakin muutama oli nähtävästi ihmisiä. Kukaan ei kuitenkaan kiinnittänyt yksinäiseen, huppupäiseen ratsastajaan sen pahemmin huomiota, kun tuokaan ei suonut muille huomiota. Tietenkin Art oli ottanut mukaan miekkansa, mutta piti ne visusti piilossa viitan alla.
Tovin jo matkattuaan, kävi Art vihdoista viimein näkemään tiellä taas kulkijoita, joista toinen mitä lähemmäksi huppupäinen haltia pääsi alkoi vaikuttaa erittäin tutulta ja mieluisalta näyltä. Siinä missä Arathet tunnisti Splinterin, kävi hän myös tunnistamaan toisen noista hahmoista, eikä voinut sanoa olevansa turhan innoissaan tuosta miehestä.
Myös Black kävi tähystämään vastaantulevaa ratsastajaa, sillä tuon liikehdintä kävi yllättäen hermostuneeksi. Kyllä vampyyriverta omaava velho huomasi heti, jos toisen käytös muuttui Välimatkaa näiden ratsastajien ja pikkuvelhon välillä oli enää noin viitisentoista metriä, kun yllättäen Black pysäytti ratsunsa ja sillä samalla sekunnilla katosi demonin selästä teille tietämättömille.
Art hätkähti nähtyään velhon katoamisen eikä tarvinnut kahdesti arvata, miksi velho noin oli tehnyt. Art pudotti hupun päästään ja avasi suunsa huutaakseen Splinteriä juoksemaan ja äkkiä, kun vanhempi velho olikin yllättäen ilmestynyt seisomaan Arathetin ratsun selkään, iskien nyt sauvastaan muodostamansa miekan haltian kylkeen.
Kaikki tapahtui niin nopeasti. Art päästi ilmoille parahduksen, käydessään iskun ja kivun voimasta tipahtamaan ratsailta. Siinä samassa oli Black hypähtänyt Arathetin perään, kuitenkin hevonen, jolla Art oli ratsastanut, kävi puolustamaan isäntäänsä. Kauaa ei tuo tamma ehättänyt kavioillaan pelotella velhoa kauemmaksi, kun Darko oli liittynyt sillä punaisella sekunnilla taisteluun, käyden hevosen kimppuun kuin mikäkin peto, näiden kahden ratsun käydessä ottamaan yhteen.
Art oli ehättänyt vetäistä miekkansa esiin, kaikesta kivusta huolimatta, samalla kun yritti kammeta itsensä ylös. Se ei kuitenkaan onnistunut, velhon käydessä pamauttamaan haltian paineaallolla kauemmaksi, Artin miekkojen lentäessä sen sileän tien teille tietämättömille. Art itse jäi maahan makaamaan lähes liikkumattomana, koettaen kasata ajatuksiaan ja tajuntaansa äskeisen iskun voimasta, veren käydessä nyt näkyvästi tahrimaan haltian vaatteita.
Black puolestaan lähti hitaan jäätävästi lähestymään metrien päässä makaavaa haltiaa. Tietenkin hänellä oli kaunoja tätä haltiaa kohtaan niin henkilökohtaisesti, kuin yleisestikin. Viisainta olisi viedä tuo elävänä vangiksi, mutta Black ei ollut varma, halusiko säästää Arvaenin hengen
// hups. Tässä, ota tiivistetty versio siitä, mitä tapahtui //