Alas, we meet again || Ivyyyy

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Alas, we meet again || Ivyyyy

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Elo 2013, 18:53

kinda sorta jatkoa täältä

Constantine Fritz, Lily Scarlington


Ilta oli edennyt jo pitkälle, kun kuninkaallinen saattue oli viimein päässyt yösijaansa. Quinn metsässä sijaitseva pienempi ihmiskylä oli ottanut vastaan arvovieraat juhlien, vaikka saapumisaika olikin ollut myöhäinen. Mutta harvemmin sitä suurmiehet pysähtyivät tähän vaatimattomaan pikkukylään, siniverisistä puhumattakaan. Itse kuningasta he eivät kuitenkaan olleet vieraakseen saaneet, mutta Scarlingtonin nuorin oli lähes yhtä hieno vieras. Siniverinen kuin siniverinen, eikö?
Oli paikalla myös toinenkin kuninkaallinen, jonka arvoa tosin ei tässä kylässä tunnistettu. Haltioiden kuningatar oli saattueineen ollut niinkin epäonninen, että oli törmännyt iltahämärässä Scarlingtonin saattueeseen. Valitettavasti ihmiset olivat tällä kertaa paremmin varustautuneita ja haltiat oli kukistettu, lähinnä kiitos kuului mukana olleille kenraali Fritzille ja tuon eliiteille. Raskaasti suojatut sotilaat eivät olleet kovin helppo vastus kevytrakenteisille ja kevyesti iskeville haltioille. Vankeja oli otettu tasan kaksi. Yksi korkeammassa arvossa ollut sotilas, sekä itse kuningatar. Sotilas oli saanut pitää henkensä ainakin vielä vain sen tähden, koska jotakuta piti saada kuulustella siten, että pystyi myös uhkailemaan. Kuningatar oli liian arvokas vanki mukilointiin ja pahoinpitelyyn, sillä siitä suippokorvasta oli vielä enemmän hyötyä elävän, kuin kuolleena.

Minkäänlaista kunnioitusta haltioiden kuningatar ei kuitenkaan ollut saanut saattueelta, saatikka sitten kyläläisiltä. Hentorakenteista naista kohdeltiin kuin halpaa huoraa, tönittiin ja varmistettiin, ettei tuo tuntenut oloaan hetkeksikään turvalliseksi. Kyläläisistä moni kävi jopa osoittamaan mieltä suippokorvaisen kuninkaallisen nähdessään, sylkien kohden tuota.
Vangit vietiin kuitenkin kylän kokoustaloon, erillisiin huoneisiin. Sotilasta alettiin saman tien kuulustelemaan, kun taas kuningatar käytiin itse kenraali Fritzin toimesta saattamaan vaatimattomannäköiseen työhuoneeseen, josta haltia ei varmastikaan pakenisi. Koko mustassa panssarissaan kävelevä kenraalin järkäle piti toista raskaista käsistään haltiakuningattaren olalla, työntäen tuota eteenpäin. Ja askelten vauhtihan määrittyi kenraalin valtavan, reippaan askelluksen mukaan.
Constantine suorastaan huokui sitä vihaa ja vastenmielisyyttä tätä naista kohtaan. Jos Constantinelta olisi kysytty, olisi hän repinyt haltian pään irti paljain käsin ja postittanut sen haltiakuninkaalle saman tien. Tai kenties olisi pitänyt leikata jalka irti. Silmä silmästä, eikö?
Huoneelle saavuttua kenraali kävi tönäisemään naisen peremmälle huoneeseen, kauemmaksi itsestään. Ovi pamahti kiinni järkäleen perässä, kenraalin jäädessä kahden haltian kanssa. Pitihän jonkun pitää tuota silmällä ja siihen asti, kunnes kaikki olisivat asettuneet ja hänen joukkonsa rauhoittuneet, saaneet hoitoa haavoihinsa ja syöneet, päätti kenraali pitää silmänsä kiinni tässä naisenkuvatuksessa. Hän kun oli yksi niistä, jotka vähiten vaurioita olivat kärsineet aikaisemmassa yhteenotossa. Ei haltiat olleet päässeet edes läpi hänen haarniskastaan

Huone jossa he olivat, oli valaistu hyvin ja sen nurkassa roihusi reipas takkatuli. Sisustus huoneessa ei ollut kummoisempi, pari nojatuolia, työpöytä keskellä huonetta, sekä huoneen seiniä koristi isot kirjahyllyt, jotka pursusivat kirjoja ja papereita.
Onko teillä voitto noussut niin päähän, ettette osaa edes metsässä olla enää varuillanne Constantine avasi suunsa, joka visusti olikin pysynyt kiinni tähän asti. Kenraali asetti selässään roikkuneen valtavan tapparansa ovenpieleen nojaamaan, sen terän käydessä kolahtamaan vasten lattiaa, aiheuttaen pienet lommot alleen.
Kuinka typerää on liikkua niin kevyellä puolustuksella metsäteillä Mutta mitäpä muutakaan voi olettaa sinun kaltaisilta Kenraali jatkoi, samalla kun lähestyi pienesti haltiaa. Lattialankut narisivat valtavan miehen askeleen alla, aivan kuin valittaen painosta. Hyvä etteivät periksi antaneet.


// HUEHUEHUEHUEHUEHhgs //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 18 Elo 2013, 19:59

Herätys ei ollut mitä mukavin. Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti, että haltiakuningatar saattoi yhä toivoa kaiken olevan unta. Hänen saattueensa oli rikottu, hänet oltiin revitty ulos vaunuista väkivoimin. Kaikki oli kaoottista ja hän saattoi vain huutaa näitä raakalaisia pitämään näppinsä erossa hänestä, turhaan. Huutaminen ei kuitenkaan kauaa jatkunut jatkuvan tuuppimisen ja ohjailun jälkeen joka tuntui jatkuvan ikuisuuden, aina pieneltä vaikuttavaan kylään johon Delialla ei ollut minkäänlaista halua astua. Väkijoukon melske sattui korviin, ei riittänyt että nämä heittivät herjaa vaan sylkikin lensi, porrastaen hänen tietään minne ikinä häntä saatettiinkaan. Selkää oli vaikea pitää suorassa tai leukaa koholla, vaikka haltianainen kovasti yrittikin kaikessa pelossaan esittää välinpitämätöntä tai pitää arvokkuutta näiden yläpuolella. Hän oli jäänyt kiinni. Jäänyt kiinni ja oli nyt ihmisten vankina.
Kuinka nopeasti Aran tietäisi!? Kuinka nopeasti hän saisi tietää oman kohtalonsa!? Kaikessa aatoksissaan Delia yritti pitää katseensa eteenpäin, vältti väkijoukon katseita, näiden barbaaristen ihmisten katseita jotka halveksuivat tai kannustivat suoraan hirttopuulle kävelyä.

Vangit, hänet mukaan lukien vietiin kuitenkin erillisiin tiloihin, jolloin väkijoukon ääni vaimeni, mutta Delia saattoi yhä kuulla kaikua juhlinnasta seinien ulkopuolella. Hän ei tiennyt täältä ketään, talon kokoinen ihminen saattoi häntä eteenpäin, pikemminkin työnsi, mutta pystyikö tällaiselta tilanteelta muuta odottaakaan? Delia olisi varmaan pistänyt vastaan jos olisi nähnyt mitään mahdollisuuksia, oli parempi pysyä parhaansa mukaan tahdissa, vaikka se tarkoittikin alentavia harppauksia jotka uhkasivat kompuroida painavan käden alla. Hänkään ei sanonut mitään, ei kysynyt minne he olivat menossa, se oli turhaa, Delia tiesi hyvin itsekin, ettei häntä tapettaisi noin vain. Viimein, ilmeisesti tämän päämärän saavutettua, hänet tönäistiin kauemmaksi, saaden Delian mielellään kävelemään etäisyyttä tästä vielä omin askelin ettei kaatuisi.
Hektinen pelko oli muuttunut vihaksi ja se näkyi naisen kasvoilta jotka olivat nyt kohdistuneet tähän mustaan järkäleeseen, joka kehtasi avata suusa, kuinka muutenkaan kuin halveksuvaan sävyyn.
Delia nosti leukaansa merkiksi arvokkuutensa säilymisestä, muttei vastannut tälle vielä mitään suuren tapparan kolahtaessa lattialle. Hän tuskin edes pystyisi nostamaan tuota, järkäle varmaan pystyisi repimään hänet kahtia mikäli olisi saanut.

"Meidän kaltaisiltamme? Hyvä teidän ihmisten on puhua kevyestä varustuksesta metsä tiellä, ottaen huomioon kuinka nykyinen kuninkaanne suorastaan suuteli meidän monarkkimme saappaita!" Delia ärähti, pitäen kuitenkin etäisyyden tästä. Sydän tykytti kolminkertaisesti ja lujaa, häntä pelotti, mutta teki parhaansa ollakseen näyttämättä sitä ja laski henkensä hänen elossa olemisen arvon varaan.
"Saappaista puheen ollen, Henry taitaa tarvita enää vain yhden, ehkä te ylimieliset olennot voisitte oppia jotain häviöstänne ja pitää huolen ensin oman monarkkinne seurueesta, ennen kuin alatte morkkaamaan meidän! Ehkä seuraavalla kerralla ei lähde vain jalka!" Delia sanoi niin suorarankaisesti ja vakavasti kuin kykeni, mutta niiden yritteliäiden viileiden kasvojen takana leimusi se samankaltainen viha ja inho mikä oli kohdistettu häneen.

//HUEHEUEUEUEU//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Elo 2013, 21:53

Sillä samalla hetkellä kun haltianainen kävi avaamaan suunsa ja sylki ulos herjaa nuoresta monarkista, kävi järkälemäisen kenraalin katse terävöitymään ja laajenemaan. Tuolla oli pokkaa tässä tilanteessa, tässä asetelmassa, käydä muistuttamaan menneistä, niin kaukaisista kuin läheisistäkin.
Tuttuun tapaan ei Constantine avannut suutaan sanoakseen mielipiteensä, ei. Sen sijaan kaksi valtavaa harppausta otettiin lähemmäs naista ja kenraali antoi kätensä heilahtaa avokämmenen selkäpuolella vasten sironvalkeita kasvoja. Heti iskun jälkeen kävi kenraali tarraamaan kiinni naisen kaulasta ja nosti haltian ylös ilmaan, painaen tuon brutaalisti, säälimättä vasten läheisintä kirjahyllyä. Kenraalin vanhoilla kasvoilla loisti se viha niin haltioita kohtaan, kuin myös tätä yksilöä kohtaan. Ote naisen kaulalla kävi tiukentumaan, kenraalin käydessä nojautumaan lähemmäksi haltioiden kuningatarta.
Ehkä pitäisi katkaista kaikki sinun rumat raajasi ja postittaa ne miehellesi, joka itseään ivallisesti kuninkaaksi kutsuu ja sen jälkeen tikata tuo ruma huoranturpasi kiinni. Äläkä ikinä IKINÄ puhu Hänen Majesteetistaan tuohon sävyyn. Sinulla ei ole oikeutta, EI LUPAA, sanoa hänen nimeään. Hänen nimensä ei pitäisi kuulua sinun saatanallisesta leipälävestäsi, IKINÄ Constantine kävi sanomaan vihaa tihkuvalla, rauhallisella äänensävyllä, joka korottui vähän väliä lähes huudon tasolle.
Kenraalin vapaana oleva käsi kävi kohoamaan ylemmäs ja painautumaan nyrkkiin, miehen selvästi valmistautuessa tirvaisemaan naista uudemman kerran.

Sitä iskua ei kuitenkaan koskaan tullut, äänen ovelta keskeyttäessä kenraalin toimet.
Kenraali Fritz on hyvä ja päästää irti vangista, heti Nuori nainen kävi napakasti komentamaan järkälettä, jonka katse kääntyi heti ovelle päin. Hetken emmittyään, päästi kenraali myös irti haltiasta, kuten oli käsketty.
Mutta täytyyhän jonkun noille opettaa käytöstapoja, Teidän korkeutenne Constantine kävi mutisemaan, samalla kun soi pienen, kumartavan eleen prinsessa Lilylle.
Tietenkin Lily halusi tavata kuningattaren uudestaan. Viime kerrasta oli jo pitkä aika ja jos totta puhuttiin, olisi Lily ehkä mielellään jättänyt revanssin väliin. Kuitenkin, jollain tasolla Lily oli kiinnostunut kuningattaresta. Ei hän pitänyt naisesta, mutta ei vielä oikeastaan tiennyt olisiko tuota pitänyt vihata vai ei.
No mutta se tuskin on meidän tehtävämme, Kenraali hyvä. Me olemme sen yläpuolella. Me emme kouluta eläimiä, emmehän? Haarniskaansa sonnustautunut prinsessa tokaisi hymyillen pienesti, samalla kun käveli lähemmäksi vanhaa eliittiä.
Vanha kenraali kävi hymähtämään pienesti, huvittuneesti. Kyllä likka osasi puhua ja tiesi mitä sanoa. Ehkä juuri siksi Constantine hyväksyi prinsessan hieman näkyvämpään rooliin, mitä tuo isänsä aikana oli ollut. Ei sillä, katselihan tuollaista ilmestystä mielellään.

Mutta olet varmasti uupunut Mene edes vaihtamaan jotain mukavampaa yllesi, minä pidän vankia sillä välin silmällä Meillä on hieman juteltavaa Lily kävi jatkamaan, kehottaen järkälettä poistumaan paikalta.
Mutta Teid
Se ei ollut pyyntö, Kenraali Ennen kuin Fritz edes ehätti sanoa vastalauseensa, oli Lily pysäyttänyt vanhemman miehen ja nyt kenraali selvästi empi tilanteen suhteen.
Kuten tahdotte Constantine lopulta totesi ei siitä mitään vaaraa kuitenkaan ole kenraali lisäsi vilkaisten halveksuen haltian puoleen, ennen kuin lähti poistumaan paikalta.
Vartija on oven takana Constantine vielä huomautti, nostaessaan tapparansa ovenpielestä mukaan.
Tiedän sen. Kiitos Lily vastasi kenraalille, joka kävi sulkemaan oven perässään, jättäen naiset kahdestaan huoneeseen..



// Ei haltia reikääeikun siis leipää //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 18 Elo 2013, 22:36

Tämän sotilaan seuraavasta liikkeestä Delian ei ehkä pitänyt olla niin yllättynyt mitä oli. Lähestymistapa säikäytti naisen ja sai tuntea vielä kovan läimäyksen vasten kasvoja, johon hädin tuskin ehdittiin reagoimaan, ennen kuin hänen kurkustaan oltiin otettu kiinni ja nostettu. Kirjahylly oli seläntakana epämukava, puhumattakaan kuristavasta kädestä johon delia itse nyt takertui epätoivoisesti lisämukavuuden saamiseksi.
"K-kuristhatht...!" Delia vinkui, mutta hiljeni miehen pauhatessa hänelle. Hetken Delia oli varma, että tämä kuristaisi hänet henki hieveriin, ellei sitten raivoissaan ihan kuolemaan asti. Poskessakin alkoi tuntumaan sen läimäisyn voima, jonka oli juuri odottamatta saanut. Ja se muuten kirveli. Jalat kävivät potkimaan hyllyä, toivossa saada jotain jalustaa, mutta ykiskään kirja ei antanut tilaa. Haltiakuningatar alkoi kaivata paremmin ilmaa, mutta sen siaan, että toinen olisi päästänyt jo irti, tämän käsi oli muodostumassa nyrkkiin, saaden Delian keltaiset silmät sulkeutumaan.
Mitään ei kuitenkaan tapahtunut.
Kenraali oli keskeyttänyt naisääni, ääni joka oli kaukaisesti tuttu myös hänelle itselleen. Käskyn vuoksi Delian jalat pääsivät taas tuttavuuksiin lattian kanssa, antaen naiselle viimein mahdollisuuden haukkoa henkeä ja yskimään ei niin hienostuneella otteella, ottaen nojaa samalla siitä samaisesta kirjahyllystä jota vasten hänet oltiin painettu.
Saatuaan kiinni hengenpäästä, antoi Delia sydämensä rauhoittua hetken, tunnustellen sitä rintansa päältä, katsoen samalla jonnekin nurkkaukseen samalla kun nämä kaksi puhuivat, naisäänen hätyytellessä toista pois.

Haltiakuningatar katsahti kenraalin vielä kerran, tämän todetessa kuinka vaaraton tämä oli ja sanomatta sanaakaan katsahti hän myös kohti naista, osoittaen epäilyksensä oikeaksi. Mies, ilmeisesti kenraali Fritz, yksi eliittikenraaleista nouti aseensa ja jätti heidät kahden...
Delia olisi halunnut mieluummin olla yksin ja itkeä äskeistä kohtausta, mutta hänelle ei varmaan tultaisi suomaan yksityisyyttä. Hän tarkkaili naista, keräten samalla itseään. Hameen helmaa suoristettiin hiljaisena ja hiussuortuva jos toinen vedettiin olanpäältä taakse, kunnes Delia oli taas kunnolla jaloillaan, vaikka pienessä shokissa. Poski tuntui punottavalta.
"Taidat... Tuntea suurtakin ylpeyttä nähdä minut tässä tilassa?" Haltiakuningatar kysyi, muistaen samalla sen yhden talvisen päivän, kun oli Elisan tyttären ensimmäistä kertaa tavannut. Mikä iloinen jälleen näkeminen... Voi kuinka hän olisikaan toivonut tämän olevan oikeasti Elisa.
"Mitä prinsessa tekee näin syrjäisessä kylässä? Kaiken lisäksi haarniskassa... Jos sopii kysyä."
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Elo 2013, 23:02

Lily silmäili haltiaa päästä jalkoihin, miettien miltä tuosta mahtoi tuntua äskeinen käsittely. Varmasti tuo oli säikähtänyt, jos ei enemmänkin. Olisi ehkä pitänyt antaa kenraalille selvemmät käskyt olla koskematta kuningattareen, mutta vahinko oli jo sattunut. Lilystä kuningatar sai kuitenkin kiittää onneaan, että hän oli väliin tullut. Hän oli sattunut sopivasti oven taakse, kuullakseen haltian sanat, eikä voinut myöntää pitävänsä tuon kommenteista ollenkaan.
Haltia kävi avaamaan suunsa ensimmäisenä, saaden prinsessan kohottamaan kulmiaan pienesti.
No en voi kyllä sanoa tuntevani olevani pahoillanikaan sen johdosta Lily kävi vastaamaan haltialle, melko kylmähkösti. Ei hän tähän hätään kyennyt tuntemaan myötätuntoa naista kohtaan, vaikka tuo olikin saanut vähän turhankin karun käsittelyn heti ensikättelyssä. Itsepähän oli sitä kerjännyt, jos Lilyltä kysyttiin.
Haltian seuraava kysymys sai Lilyn hymähtämään pienesti, samalla kun siniverinen kävi askeltamaan työpöydän ääreen ja istahti mukavalle työtuolille sen takana.
Tekemiseni eivät sinulle kuulu ja juurihan sinä itse kerroit ihan hyvän syyn käyttää haarniskaa Lily hymähti, laskiessaan kätensä pöydälle, tuijottaen haudan vakavana haltiaa En ajatellut menettää jalkaani tai mitään muutakaan, kuten veljeni, teidän tähden.

Mutta ehkä isäni olikin oikeassa Lily jatkoi, nyt nojautuen vasten selkänojaa Te olette vain kieroja käärmeitä Tuoko on kiitos siitä, kun veljeni yritti solmia rauhan ja saada tämän sodan loppumaan? Herjaa itse haltioiden kuningattarelta? No, ainakin sovit yksi yhteen kuninkaasi kanssa.
Saisit kiittää onneasi, että olet vielä elossa. Moni olisi halunnut vetää sinut hirteen jo saman tien, kun tähän kyläpahaiseen saavuttiin. Eikö se olisi ollut hieno aloitus illalle? Hirttää haltioiden kuningatar ennen juhlallisuuksia? Mitä kylmimmän ilkein katse sävytti kauniita kasvoja, Lilyn tuijottaessa tunteettomasti tummahiuksisen naisen suuntaan. Tietenkin hän halusi ivata takaisin, tuohan oli jo aloittanut herjaamalla hänen veljeään, vaikkei ollut tiennyt, että Lilykin oli kuuloetäisyydellä.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 18 Elo 2013, 23:32

Jo toisesta kommentista Delia saattoi päätellä Lilyn olleen kuulo etäisyydellä jo niin varhain. Prinsessa ei ollut halukas selitellä myöskään tekemisiään, olkoot sitten pimennossa. Delia saattoi vain arvailla, että nuori nainen oli ottanut ohjakset omiin käsiinsä tai sitten tämä oli vain hauskalla retkellä. Ota nyt ihmisistä selvää. Delia seurasi katseellaan ihmisten prinsessaa, tämän tehdessä olonsa mukavaksi. Seuraavaksi Delia saikin kuulla kuinka kieroja käärmeitä he olivat. Mutta... Mitä edemmäksi Lily sanoissaan pääsi, sitä pahemmalta hänestä sisimissään tuntui. Siinä hetkessä hän ei ollut ajatellut, tarkoitus oli vain päästä niskan päälle edes sanallisesti kun muuten oli niin avuton olo. Hän oli loukannut edes menneen ystävänsä lasta, joka oli perinyt niinkin jalon luonteen äidiltänsä, kuinka hankalammaksi tälläiset suhteet oikein tulisivat menemään? Miten hänen tulisi suhtautua nyt Lilyyn? Varsinkin kun tällä oli nyt niin kiero kuva hänestä?
"Käärmeen kieli terävöittyy nurkkaan ahdettuna, siinä tulee sanomaan mitä sylki suuhun tuo." Delia sanoi mahdollisimman rauhallisesti, sekaisena kuitenkin siitä, mitä hänen tulisi oikeasti tuntea.

"En halunnut loukata sinua, mutta näin ilmeisesti pääsi käymään." Haltiakuningatar sanoi niellessään.
"Voin olla käärme silmissänne mikäli päätätte minut sillä tavalla nähdä, Olisitte tietenkin voineet hirttää tämän käärmeen, mutta tämän käärmeen hirttäminen ei toisi teille mitään hyvää kuin lisää lietsovaa vihaa. En usko, että tosissaan haluatte kohdata Aranin armeijan uudestaan niin pian." Haltiakuningatar sai sanotuksi, katsoen viimein paremmin Lilyyn, vakavana, mutta selvästi kyynelien rajamailla vielä kenraalin aiheuttaneesta säikähdyksestä. Yleensä rauhallinen, suora ja silo haltianainen oli nyt sisimmissään kuin pelokas pikkulapsi, vaikka kuinka tämä yritti hammastaan purra ja esittää vahvempaa mitä oli.
"Voimme keskustella ja nälviä toisiamme siitä, kumpi osapuoli on toista pahempi, mutta en usko sen johtavan mihinkään, etkä sinä tullut tänne sitä varten, ethän?" Siro kämmen peitti toisen Delian asetellessa ne eteensä vasten hameen laskoksia, kääntyen kohden pöytää, jonka äärellä haarniskoitettu prinsessa istui.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Loka 2013, 12:37

Kulma kävi kohoamaan hienoisesti, haltian kommentoidessa käärmeenkielen terävöitymistä. Kai asian saattoi niinkin ajatella, mutta juuri nyt Lily ei edes halunnut yrittää löytää mitään positiivista tai ystävällistä tästä naisesta. Hän ei halunnut sääliä tuolta, saatikka sitten tutustua yhtään sen paremmin haltiaan. Kaikki nuo olivat kieroja ja ansaitsivat sen, mikä oli tulossa. Ei yksikään ollut poikkeus, ei edes tämä nainen, jonka silmiä kävi nyt reunustamaan kyyneleet.
Aran saa tuoda armeijansa muureillemme, mikäli huvittaa. Me emme kaadu tällä kertaa, ei nyt, kun liittolaisemme ovat apuna Lily kävi tuiskaisemaan kuivahkosti, Delian todettua hirttämisensä lietsovan vain lisää vihaa kansojen välille. Oliko se edes mahdollista vihata toisiaan tämän enempää? Ei, jos Lilyltä kysyttiin. Haltioidenkuningas oli tehnyt itse harvinaisen selväksi, että hän oli kaiken vihan ja epäluottamuksen arvoinen viimeisen tempauksensa myötä.

Delia kävi kuitenkin vaihtamaan puheenaihetta, tuoden esille hyvän pointin. Lily tuskin oli tullut pelkästään nälvimään ja kinaamaan haltian kanssa, joskin sekin saattoi olla ihan hyvin yksi vaihtoehto. Vakavana siniverinen tuijotti haltiaa, kunnes hymähti pienesti.
Ajattelin tulla itse kokeilemaan, josko sinusta saisi tietoja irti keskustelemalla Kai tiedät, mihin kaikkeen kamalaan kuulustelut saattavat johtaa, jos kuulusteltava ei suostu yhteistyöhön? Lily aloitti katsellessaan yhä kovin kylmästi haltiaa. Tästä kylästä löytyi varmasti enemmän kuin tarpeeksi vapaa-ehtoisia kiduttajia ja kuulustelijoita, joiden piti nyt vain malttaa mielensä. Lily oli oikeastaan ainoa turva, mitä haltianaisella nyt oli. Hän oli ainoa, jonka sana pidätteli niin eliittiä, kuin kansalaisiakin toteuttamasta mitä kamalimpia suunnitelmiaan.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 15 Loka 2013, 20:16

Haltianainen olikin odottanut, että ihmisten prinsessalla olisi jonkin sortin järkevämpääkin asiaa hänelle, mitä se ikinä lienikin.
"Turhaan te minua uhkailette... Sanon tämän siksi, koska en todennäköisesti tule kuitenkaan tietämään vastauksia kysymyksiisi. Olen vain vaimo miehelleni ja äiti lapsillemme, en tiedä sen paremmin Aranin suunnitelmista sodan suhteen, mikäli sen suhteen halajit mitään. Itsevarmuutesi suhteen, näin liittolaistenne myötä, en sen paremmin ymmärrä miksi se sinua nyt niin kiinnostaisikaan." Delia sanoi, kääntäen ensin katseensa sivummalle, ennen kuin kääntyi kävelemään rauhallisin hitain askelin puolittaista ympyrää, aina pari askelta sivummalle kunnes kääntyi kaaressa kulkemaan takaisin, mistä oli lähtenytkin, mekon laahuksen seuraten pukijaansa. Hän tunsi tarvetta liikkua. Parempi, että jalat vipelsivät kuin antaisi mielen mennä pitkin seiniä ja hän menisi ja sanoisi jotain harkitsematonta. Kaipa hän sitten puhuisi, piti vain toivoa, ettei prinsessa päättänyt haltia vihaltaan heittävän häntä jonkun muun käsiin, mikäli pettyisi hänen tietämättömyyteensä.

Sydänkin tykytti yhä rinnassa, kuin huutaen päästäkseen rinnasta vapauteen, kuvastaen näin Delian sisäistä minuutta, jota ei ulospäin näkynyt. Kiitos lieni vuosien harjoittelu korkealuokkaisessa elämässä, jossa naisten dramaattiset tunteet pimitettiin. Hänen tiensä kävi toisen kierroksen päätteessä kuitenkin kohden ikkunaa. Lasimaalatusta lasista näki juuri ja juuri ulos, josta Delia saattoi nähdä ulkona kytevän ihmisväen. Ei ehkä viisain siirto... Pieni rauhaton huokaus pääsi haltianaisen suusta tämän sulkien silmänsä tiukasti kiinni, avautuen jälleen vakavana.
"Mistä haluat keskustella...? Tai kuten itse sanoit, tahdot minua kuulustella?" Silmät kääntyivät jännittyneestä massasta takaisin armoroituun prinsessaan, hänen samalla kääntyen pois ikkunalta.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Alas, we meet again || Ivyyyy

ViestiKirjoittaja Aksutar » 23 Marras 2013, 21:27

Siniverisen katse kävi terävöitymään haltian selvästi käydessä koittamaan onkia säälipistettä jos toistakin. Ehkä se olisi toiminut joskus, mutta nykyään Lily ei kyennyt tuntemaan minkäänlaista sääliä haltiaa tai toistakaan kohtaan. Mielenkiinto kuitenkin heräsi pienesti, kuningattaren mainitessa lapsensa. Haltioiden hallitsijaparilla oli nyt enemmänkin mukuloita? Ei kai se sinällään ihme ollut, mutta Lily saattoi vain ihmetellä Aranin ajatuksenjuoksua. Mitä lieni haltialla suunnitelmissa, halusiko hän edes tietää...
Hetkeksi seinään harhautunut katse kääntyi takaisin haltianaisen puoleen, tuon käydessä kysymään, mistä prinsessa olisi halunnut "keskustella". Jäätävä katse tuijotti hiljaisuudessa haltiaa, kunnes Lily nousi ylös tuhahtaen.
"Pidä keskustelusi, linnan ammattilaiset saavat sinusta kaiken tarpeellisen irti" Lily kävi tuiskaisemaan, kävellessään pöydän ääreltä ovelle "mikäli sinne asti elät".
Noiden sanojen myötä Lily kävi tempaisemaan oven auki ja kirjaimellisesti poistui paikalta ovet paukkuen. Sitä pamausta seurasi askeleet kauemmaksi, kunnes hiljaisuus valtasi tuon huoneen. Ja hiljaiseksi se myös jäi. Loppuillan aikana kukaan ei enää astunut huoneeseen, jossa haltioiden kuningatar oli, mutta vartijat pitivät huolen siitä, ettei suippokorva poistunut minkään reitin kautta....

--

Aamulla auringon noustessa alkoi taas tapahtua. Huudot ja komennot kielivät siitä, että kuninkaallinen saattue kera eliitin olivat lähdössä matkaan. Ja niin myös tuli käymään. Vartijat kävivät noutamassa haltianaisen huoneestaan, raahaten tuon suosiolla tai väkisin pihamaalle.
Lily sekä kenraali Fritz olivat jo pihamaalla, omien ratsujensa selässä. Prinsessa ei edes vilkaissut haltianaisen suuntaan, istuessaan niin muka-tärkeänä valkean ratsunsa selässä. Kenraali puolestaan teki selväksi sen, että hän aikoi pitää silmällä haltiaa koko matkan ajan. Delialle annettiin kuitenkin ratsu, jota yksi sotilaista taluttaisi oman ratsunsa selästä. Haltian annettiin pitää kätensä vapaina, sillä mitä yksi, hento nainen muka voisi näin suuressa sotilasporukassa? Mikäli tuo olisi tarpeeksi typerä yrittääkseen pakoon hyppäämällä pois hevosen selästä, saisi haltia olla varma, ettei siitä pelkällä säikähdyksellä selviäisi. Eihän tuo jalkain pääsisi pitkälle, kun kaikki muut lähtivät perään ratsain....


// hittaa ne liikkeelllleeee //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Alas, we meet again || Ivyyyy

ViestiKirjoittaja Ivy » 06 Tammi 2014, 22:37

Prinsessa pian ilmaisi, ettei tällä ollut mitään asiaa hänelle tai välittänyt tiedustella mitään... Linnan ammattilaiset saisivat sen hoitaa? Mikäli linnan ammattilaisilla tarkoitettiin samankaltaista väkeä, mitä edellinen kenraali oli, saattaisi Delia pidemmän päälle laulaa, vaikkei todellisuudessa kantanut mitään tähdellistä tietoa... Ei, hän ei ollut hyödyllinen tiedon vuoksi, vain ja ainoastaan asemansa, mikä antoi Delialle toivoa eloon jäämiseen, ainakin toistaiseksi, vaikka prinsessa uhosikin, että toisin voi käydä samalla kun poistui paikalta ovet paukkuen.
Haltiakuningattaren katse jäi ovelle, jääden seisomaan täydellisesti paikallaan, pidättäen hengitystään, kuunnellen kun askeleet vaimenivat ja oven aiheuttama paukauksen kaiku hiljeni. Hän ei kuullut enää mitään, ellei pientä ulkoa kantautuvaa puheensärinää kyläläisiltä laskeutunut. Ikkunalle Delia ei kuitenkaan enää kävellyt, hän ei halunnut nähdä enää yhtään ihmistä kuin oli pakko, sen sijaan, hyvällä etäisyydellä hän saattoi silmäillä taivasta, joka oli jo hämärtynyt hyvään tahtiin, antaen tähdelle jos toiselle mahdollisuuden loistaa kaikessa koreudessaan.

Kauanko menisi, että Aran saisi tietää tästä? Tätä Delia olisi voinut kysyä, muttei ollut siihen hätään ehättänyt. Hän kuitenkin epäili, ettei Aran olisi vielä tietoinen kaappauksesta. Sisällä pidelty hengitys karkasi viimein raskaana ja väreilevänä ja vasta nyt Delia saattoi huomata, kuinka paljon oli tätä kaikkea pelännyt, vapisevan käden noustessa paksulle kulmalle hieraisemaan otsaa. Toinen käsi piteli hellästi vatsaa, kuningattaren kääntyessä kohden yksistä huoneen nojatuolista, istahtaen ja jääden siihen kaikkeen hiljaisuuteen, katsellen samalla ikkunasta näkyviä tähtiä. Hän tuskin nukahtaisi, liian moni huoli vipelsi mielessä. Mielessä kävi lähinnä lapset, hänen veljensä joka oli menettänyt jo yhden sisaruksistaan ja Aran, joka varmasti löytäisi ja saisi kenet tahansa toisen hänen tilalleen, muttei uskonut puolisonsa tekevän niin... Vaikka haltiakuningas olikin joskus etäinen, tiesi Delia olevansa tämän sydämessä.

---

Aamu sarasti, haltianainen siristi silmiään auki. Joskus yön hiljaisuudessa, tämän pikkutunneilla hän oli päätynytkin nukahtamaan nojatuoliin. Ovi aukaistiin auki, saaden Delian säpsähtämään ja nousemaan jaloilleen niin nopeasti, mutta arvokkaasti kuin mahdollista. Sanoja ei juuri vaihdeltu, kävi selväksi, että hänet haluttiin mukaan. Haltiakuningatar ei uskonut vastaan pistämisen auttavan ja päätti säilyttää arvokkuutensa rippeet kävelemällä leuka pystyssä, mutta suosiolla. Päästyään raikkaaseen ulkoilmaan, Delia piti katseensa edessään, katsahtamatta yhteenkään ihmiseen tai näiden puolueen jäseneeseen, seuraten sivusilmällä kuitenkin ohjeita. Kavuttuaan ratsun selkään, joka hänelle kuitenkin oltiin suotu, joko sitten mukavuuden tai ilkukkuuden vuoksi kuvastamaan hänelle sitä, ettei voisi karata vaikka olikin hevonen alla. Se lieni totta, Delia ei ainakaan heti uskaltanut lähteä yrittämään moista vaikka mielessään leikittely kautta fantasioitsi lähtevänsä laukkaan kohti arojen linnaa.

Rykmentti lähti liikkeelle ja vaikkei ihmistenprinsessa katsahtanutkaan häneen, sai tämä olla varma, että Delian katse oli lukittuna tähän, lähinnä yhä tuntuvasta epätodellisuuden tunteesta, että tämä oli yhtään osallisena tähän. Ihmiskyläläiset pitivät metakkaa taustalla, mutta jäivät pian jälkeen, luukuun ottamatta muutamaa kylän lasta jotka juoksivat perään, kunnioittavan välimatkan päässä rykmentistä vain nähdäkseen haltioiden kuningattaren kuin minkäkin kummajaisen jonka näkemisestä maksettiin pari kuparia. Tai sitten näitä kiehtoi prinsessa ja kaikki sotilaat, sillä ei ollut väliä hänelle, häntä lähinnä mietitytti vietiinkö häntä ihmistenlinnan tyrmiin vai päättäisivätkö ihmiset vain brutaalisti teloittaa hänet metsässä sen kummempaa armoa, mitä haltiat eivät olleet juurikaan heille myöntäneet.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Alas, we meet again || Ivyyyy

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Maalis 2014, 21:01

Lily, Constantine, Darius


Matka alkoi ja jatkuikin kovin rauhallisena. Metsätie oli hiljainen ja sää suhteellisen hyvä, tuuli ei käynyt riepottelemaan kasvustoa lainkaan eikä taivas valuttanut kyyneleitä niskaan. Hyvä vain, surkeassa kelissä oli kovin epämukavaa ratsastaa. Jokainen piti silmällä vankia, jonka hevosen suitset olivat aina vuoronperään jonkun otteessa ratsastettaessa. Sanoja ei niinkään vaihdettu ja jos joku puhui, oli se jotain täysin turhanpäiväistä rupattelua. Haltian seurassa ei todellakaan mitään tärkeää suusta päästetty, ties vaikka vangilla olisikin vielä tapa tai toinen kertoa tärkeää tietoa eteenpäin. Se kuitenkin tuntui mahdottomalta, miten suippokorva muka olisi mitään voinut kenellekään kertoa? Riskejä ei kuitenkaan haluttu ottaa. Lily tiesi joidenkin - tai erään... - haltian kykenevän lukemaan ajatuksiakin, mutta tähän mennessä Delia ei ollut antanut yhtäkään merkkiä siitä, että tuo olisi kykeneväinen mokomaan... Joten, joko Delia oli erittäin hyvä valehtelemaan ja näyttelemään tai sitten haltia ei omistanut tuota taitoa.

Yllättäen metsä kävi turhankin hiljaiseksi. Enää ei kuulunut satunnaista linnunlaulua lähettyviltä ja outo tunne valtasi lähistön. Osa ei tätä selvästikään huomannut, mutta kokeneempi kenraali alkoi katsella ympärilleen entistä tarkemmin. Valtavalla hevosella eteenpäin ratsastavan kenraalin tarkkaavaisuus ei jäänyt huomaamatta muutamalta ja pian jo useampikin piti enemmän tai vähemmän näkyvämmin silmällä ympäristöä. Eikä turhaan.

Metsästä suhahti nuoli. Toinenkin. Ja kolmas. Jokainen osui kohteeseensa kaataen kolme miestä ratsujensa selästä. Paniikki nousi, kenraali Fritzin käydessä komentamaan miehet asemiin. Samalla kävi myös käsky teloittaa vanki, sillä mikä muukaan olisi haltioiden syy näin täsmälliseen ja yllättävään hyökkäykseen? He olivat tulleet hakemaan kuningatartaan ja sitähän Fritz ei antaisi noille piruille.
Haltiakuningatarta lähinnä ollut sotilas kääntyi ratsunsa kanssa ympäri, vetäen miekkansa esiin. Uhkaavasti lähestyvä mies tipahti kuitenkin saman tien ratsailta, kun puusta hypähti siniasuinen haltia tuon ratsun selkään ja keihästi ihmisen niille sijoilleen. Ensimmäisen haltian myötä esiin ilmestyi myös muitakin, taistelun lähtiessä kunnolla käyntiin. Lily pysyi ratsailla, Constantinen käskiessä Scarlingtonia tekemään niin. Ratsain prinsessa pääsisi nopeammin pakoon, jos tarve. Myös Fritz pysyi ratsailla, kuin valtavana massamuurina prinsessan ja taistelun välissä, pitäen huolen siitä, ettei yksikään suippokorva lähelle päässyt.

Puusta ensimmäisenä hypähtänyt haltia piti tasapainonsa kauniisti hätääntyvän ratsun selässä, samalla kun veti keihäänsä pois teloittamansa ihmisen niskasta. Ihminen tipahti liikkumattomana maahan, tummahiuksisen haltian hypähtäessä samalla pois hevosen selästä, joka nyt jo pyrki laukkaan ja pois paikalta.
Tietenkin Darius oli tullut paikalle. Olihan kyseessä hänen siskonsa. Heti kun tieto tämän kaappauksesta oli saavuttanut hovin, oli Darius ottanut tehtäväkseen lähteä pelastamaan kuningatarta. Yllättäen Aranilla ei ollut mitään tätä pyyntöä vastaan, vaan Sininen kuiskaus oli lähtenyt matkaan. Onneksi ihmiset olivat tarpeeksi tyhmiä ja käyttivät samoja reittejä mitä yleensä, joten väijytyksen asettaminen ei ollut turhan hankalaa tässä tilanteessa.
Hevosen selästä hypähtänyt Haukansilmä kääntyi katsomaan siskoaan nopeasti, terävän katseen tarkastaessa oliko nainen kunnossa. Sanaakaan silmäpuoli ei siskolleen sanonut, vaan kääntyi saman tien pitämään silmällä taistelua, antaen komentoja omalle joukolleen. Käsky kävi myös koittaa saada ihmisten siniverinen elävänä. Ei siihen tarvinnut haukankatsetta erottaakseen naisen miesten joukosta ja kerta itse eliittikenraali kävi suojelemaan tuota punapäätä noin kärkkäästi, ei tarvinnut olla viinin terävin nuoli tajutakseen, kuka valkean ratsun päällä oli.

Constantine oli yllättynyt nähdessään kuiskauksen kenraalin elossa. Viimeksi kun nämä eliitit olivat ottaneet yhteen, Winder oli lentänyt alaisensa kanssa koskeen haavoittuneena... Mutta ilmeisesti silmäpuoli oli siitä selvinnyt. Fritzin kiivas luonne suorastaan provosoi kenraalia hyökkäämään suippokorvaisen kimppuun, mutta järkäle hillitsi itsensä ja keskittyi pysymään lähellä Scarlingtonia, taistelun yhä myllätessä....
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Alas, we meet again || Ivyyyy

ViestiKirjoittaja Ivy » 21 Huhti 2014, 21:58

Kuningatar tarkkaili sivusilmällä vartioitaan ja ympäristöä vuoronperään, tullen tulokseen, ettei häntä näin suurella joukolla mentäisi pois kylästä vaan mestauttamaan. Päinvastoin, tuskin hänelle niinkään rauhallista kuolemaan suotaisiin, vaan mestautettaisiin, yleisön hurraus soiden hänen korvissa. Todennäköisimmin hänet vietäisiin ensin linnalle, siitä eteenpäin Delia ei osannut varmaksi päätellä miten kävisi. Haltiakuningatar piti huolen siitä, että hänen ryhtinsä pysyisi yhä suorassa kaikesta aikaisemmasta retuuttamisesta huolimatta, vihollispuolueelle ei saanut näyttää merkkejä, että hän olisi tilanteesta murtunut. Ääntäkään ei avattu, hänelle tuskin vastattaisiin kunnioittavaan sävyyn yhtään mitään. Eivät nämä barbaarit ansainneetkaan kuulla hänen ääntänsä yhtään enempää. Seuruetta tuntui ympäröivän vain kavionkolke ja jonkun satunnainen räkäisy.

Kuitenkin... Kuningattaren keltainen katse kävi huomaamattomasti metsässä,
hän uskoi nähneensä varjon, mitä tavalliset ihmiset -joidenka näköaisti ei vetänyt edes tavalliselle haltialle vertaa- olisi huomannut. Kuningatar peitti reaktionsa havaintoon, ottaen samalla merkille, ettei ollut kuullut mitään, niin hiljaisesti oli hänen epäilty joukkue liikkunut.
Kukaan ei tuntunut pistävän hänen katsettaan merkille, nuolen sujahtaessa se olikin ollut jo liian myöhäistä. Miehiä alkoi kaatua haltioiden selvästi yllättäessä nämä ja paniikin noustessa, Delia teki parhaansa, että hevonen hänen allaan pysyisi rauhallisena. Sininen nuoli paljasti hänen epäillyksensä oikeaksi, vähempikin olisi saanut hänet hymyilemään niin helpotuksesta kuin takaisin saannin mausta. Sinisenkuiskauksen jäsen ilmestyi paikalla toinen toisensa perään, rykmentin komentajan Dariuksen ensimmäisenä kärjessä.
"Ehdin jo melkein huolestua" Delia sanoi lempeästi hymyillen veljelleen tämän nopeasti käydessä hänen vierellään, jääden itse vielä ratsaille katsomaan taistelua ja kuunnellen käskyjä. Hän ei ollut vielä ennen nähnyt veljensä rykmenttiä toiminnassa, Sinisen kuiskauksen hoidellessa toisia sotilaita, suurehko kenraali näytti pysyttelevän ihmisten prinsessan luona, jota ilmeisesti nyt myös yritettiin napata.

Tämän sieppauksesta kuningatar ei osannut sanoa mitään, hän ei juurikaan osannut enää edes välittää moisesta, mutta Delialla ei ollut enää epäillystäkään siitä, etteikö hän tulisi pelastumaan. Niin paljon hän uskoi veljensä kykyihin, joka ei ikinä edes antanut tilaa itsellensä ruostua ainaisen työn parissa. Myönnettäkööt, hän ollut tietoinen Dariuksen aikaisemmista vastoinkäymisistä ihmisten kenraalia vastaan, mikä entisestään verhosi hänen uskomustaan voittoon.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Alas, we meet again || Ivyyyy

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Touko 2014, 17:46

Taistelun käydessä vilkkaana, kävi Darius vilkaisemaan siskoonsa, joka ratsun selästä kävi tokaisemaan ehtineensä melkein huolestua. Kenraali ei voinut muuta kuin virnistää pienesti pikkusiskolleen, antaen asian kuitenkin olla vielä. Hän keskittyi mieluummin pitämään silmällä itse taistelua, kuin keskitti huomionsa keskusteluun. Darius kun jakoi samaan aikaan käskyjä kuiskauksen jäsenille telepaattisesti, sillä haltioiden oli turha ääneen puhua taistelun aikana. Näin oli helpompi, ihmiset eivät saaneet kuulla mitään mitä haltiat jakoivat toisilleen ja vaikka he olisivatkin huudelleet ääneen käskyjä haltiakielellä, enää ei voinut olla varma, osasiko joku ihmisistä tätä kieltä vai ei. Ihmisten joukosta kun tuntui löytyvän kielineroja nykyään. Tosin, ottaen huomioon että kyseessä oli Eliittikenraali Fritzin joukot, Darius uskaltautui veikkaamaan, ettei yksikään noista gorilloista osannut sanaakaan haltiakieltä.

Arvioituaan tilanteen nopeasti, Constantine antoi perääntymiskäskyn. He eivät varsinaisesti olleet häviöllä, mutta liian usea haltia kävi turhankin lähellä siniveristä, jota kenraali itse niin kovasti koitti suojata. Jos prinsessalle sattuisi jotain, saisi kenraali kuulla siitä, kenties maksaa siitä hengellään... Tosin, Henrystä tuskin oli antamaan kuolemantuomioita kenellekään jos Constantinelta kysyttiin.
Niinpä ihmiset lähtivät perääntymään, haltioiden seuratessa heitä vielä tovin, varmistaen että mokomat myös lähtivät. Ihmiset suojelivat prinsessaa turhankin kärkkäästi, joten tuon kaappaaminen ei nyt onnistunut vaikka kuinka olisi yrittänyt. Molemmat eliittijoukot päättivätkin keskittyä siniveristensä suojeluun, kunnes yhteenotto oli rauennut.

Darius pysytteli Delian luona, osan sotilaidensa lähtiessä vielä ihmisten perään. Kun välttävä vaara oli ohi, uskaltautui Darius kääntyä kunnolla Delian puoleen ja luopui taisteluvalmiudestaan, pistäessään lyhyeksi vetäytyneen keihään takaisin vyölleen.
"Oletko kunnossa?" Oli ensimmäinen kysymys Delialle, samalla kun tilanne alkoi vihdoista viimein rauhoittua.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Alas, we meet again || Ivyyyy

ViestiKirjoittaja Ivy » 14 Touko 2014, 18:39

Haltiakuningatar keskittyi tässä tilanteessa pitämään alla olevan ratsunsa rauhallisena, sotilaiden mellastaessa, ihmisjoukkojen pikkuhiljaa ottaessa yhä enemmän etäisyyttä. Dariuksen lähellä oleminen piti yllä turvallisuuden tunnetta, eikä tämän sisko silloin osannut juuri pelätä, että joku pääsisi enää häneen käsiksi. Ihmisten kenraalin käskiessä joukkojensa perääntyä, Delian katse nousi vielä viimeisen kerran ihmisten prinsessaan...
Delia unohtui siihen hetkeksi, katsoessaan ihmisten joukkoihin aina siihen asti, kunnes näistä kuului vain kaukainen kopina. Vielä hetkittäisesti hän muisteli Elisaa, joka oli kuin herännyt uudelleen henkiin, mutta paljon -paljon- katkerampana.
Dariuksen ääni havahdutti haltianaisen nopeasti todellisuuteen ja katsahtamaan alas tähän, antaen lopulta hymyn ja nyökkäyksen. Enää Delia ei halunnut olla tämän hevosen selässä, joka oli jäänyt heille edes jonkinlaiseksi saaliiksi ihmisiltä, vaan haltianainen laskeutui alas antamaan kevyen halauksen veljelleen, kuitenkaan jäämättä siihen, ettei suuren eliittikenraalin imago kärsisi miestensä edessä sisarusten välisestä hempeilystä.

"Olen kunnossa, vatsaani vain kaivertaa nälkä ja mieltäni ikävä..." Delia vastasi kunnolla vielä vetäytyessään, jääden kuitenkin pitämään kiinni veljensä käsistä. Tämä oli hetki, jolloin Delia oikeasti uskalsi ajatella taas kotia, omaa kirjoituspöytäänsä jossa oli kasoittain mustetahraisia papereita eri kirjoitelmin ja aatoksin. Arania, jonka hän halusi nähdä mitä palavimmin juuri nyt, rutistaa ja hyväillä ja luvata, ettei katoaisi linnan muuratuilta pihoilta metriäkään kauemmaksi. Pienosiaan, jotka saivat olla onnellisen tietämättömiä tästä kaikesta.
"Mennään kotiin... Saat tehdä hevosella mitä haluat, minä matkustaisin mielelläni sinun kanssasi." Delia sanoi vielä, jaksaen vielä hymyillä selvän uupumuksen yli.
Haltianainen seurasi Dariusta tämän ratsaille, syndraen odottaessa mitä rauhallisimpana ja jämäkkänä kuin hänen veljensä ikään ja nousi ylös, veljensä taakse, tämän lähtiessä ohjastamaan joukkoja takaisin kohti aroja, Delian alkaessa tähyilemään linnan korkeita torneja jo ensi metreillä.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Alas, we meet again || Ivyyyy

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Touko 2014, 20:04

Darius hymähti pienesti Delian laskeutuessa ratsailta halaamaan veljeään, joka ei varsinaisesti suonut vastakaikua sisarelleen. Lähinnä siksi, että tämän haarniskan kanssa ei voinut oikein halailla ketään ilman, että tavalla tai toisella olisi mahdollisesti satuttanut halailun kohdetta. Joten, parempi olla halailematta juuri nyt. Darius antoi siskonsa kuitenkin pitää käsistään kiinni, varoen kuitenkin satuttamasta kuningatarta terävillä hansikkaillaan. Ylipäätään kenraaliin koskeminen silloin kun tuo oli täysissä haarniskoissa oli riskialtista, sillä kenraali oli kokonaisuudessa yksi elävä ase, ties milloin tuo vahingossa satuttaisi jotka kuta hieman herkempää.
Oli kuitenkin huojentavaa kuulla siskonsa olevan kunnossa, mikäli nälkää ja ikävää ei laskettu. Asiat voisivat olla paljonkin huonommin, mutta juuri nyt tärkeintä oli, että Delia oli elossa ja kunnossa.

"Mennään, teistä ollaan oltu jo huolissaan..." Darius vastasi Delialle, samalla kun antoi käskyn alaiselle ottaa hevosen haltuun. Tietenkään arvokasta eläintä ei jätetty tänne tai pistetty päiviltä. Kerta se oli koulutettu, siitä olisi varmasti hyötyä taholle tai toiselle.
Darius lähti saattamaan siskoaan kohden paikkaa, jonne kuiskaus oli ratsunsa jättänyt. Paikanpäällä kaikkien sotilaiden ratsut odottivat rauhallisesti omistajiaan, samalla kun muutama kuiskauksen jäsen oli jäänyt niitä vahtimaan. Koska Darius halusi pitää siskonsa lähellä, sai kuningatar luvan ratsastaa nyt kenraalin seurassa, Syndraen selässä. Náro vilkaisi selkäänsä nousevaa naista rauhallisin katsein, olihan nuorempi Winder tuttu tuolle olennolle, eikä se siten pistänyt yhtään vastaan. Jos selkään olisi yrittänyt joku muu, olisi Náro varmasti ilmaissut mielipiteensä harvinaisen selvästi. Kun kaikki olivat valmiita, Kuiskaus lähti matkaan kohden haltioiden linnaa.

Matka sujui suhteellisen hyvin. Kuiskaus ei törmännyt yhteenkään vaaratekijään metsässä ja aroille saavuttaessa ilta alkoi tekemään jo tuloaan. Aroilla liikkuminen oli kuitenkin vaarallista, vuorokaudenajasta riippumatta, joten matkaa jatkettiin. Leiriytymistä ei edes harkittu, nyt kun kuningatar oli matkassa. Darius pysyi matkan ajan hiljaa, tuttuun tapaansa. Saattoi hän vastata jos joku jotain kysyi, mutta muuten kenraali piti suunsa kiinni.
Muutaman tunnin päästä saattue saapui viimein kaupungin porteille. Vartijat tekivät tietä eliittiryhmälle, joka sai jatkaa matkaansa pysähtymättä aina ylimmälle tasolle asti. Kadut olivat jo hiljentymään päin, mutta pääkaduillakin - joita kuiskaus käytti edetessään kohti ylempiä tasoja - kaikki jotka vielä ulkona liikkuivat, tekivät kunnioittavasti tietä eliittiryhmälle.

Edes linnan porteilla heitä ei pysäytetty, vaan ryhmä sai rauhassa ratsastaa sisäpihalle, jonne se lopulta pysähtyi. Darius antoi käskyn käydä kertomaan kuninkaalle heidän saapuneen, samalla kun hän itse laskeutui ratsailta. Kenraali kääntyi saman tein auttamaan siskonsa alas ratsailta. Tallipojille annettiin käsky huolehtia ratsusta ja kuiskauksen jäsenille annettiin lupa poistua, Dariuksen lähtiessä saattamaan siskoaan kuninkaan luo, joka tietojen mukaan oli kuninkaansalissa...

//DO THA THING UND CHANGE DA PLACE //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Seuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron