a pirate's life for me || Lörri

Satamakylässä sijaitsevat Cryptin suurimmat laiturit, joille suuret kauppalaivat saapuvat. Laitureilta lähtee leveitä, kivetettyjä katuja risteilemään pitkin kylää, sekä suurin teistä johtaa pois satamasta, kohti aroja.

Valvoja: Crimson

a pirate's life for me || Lörri

ViestiKirjoittaja Aksutar » 06 Tammi 2013, 15:34

jatkoa

Kali, Pumpkin


Rastapäinen seppä huojui huterasti eteenpäin maantietä pitkin. Vähän väliä sepänperkele vaikeroi omiansa askelluksen lomasta, kun päätä jomotti ja olo oli muutenkin hieman hutera. Vaikka muka kokenut ryyppääjä oli, ei Kalista ollut seuraavana aamuna mihinkään. Nyt kuitenkin oli tullut luvattua tälle uunituoreelle tuttavakaksikolle, että mentäisiin katsomaan merirosvoja, ihan kuin nuo olisivat jotain eläintarhannähtävyyksiä. No jos Kalilta kysyttiin niin suurin osa merirosvoista kuului kyllä asteen tai toisen häkkiin. Kali olikin ollut tämän porukan hiljaisin kulkija, mikäli ei laskettu Naun karvaisia kamuja.
Pumpkin puolestaan oli täynnä vahingoniloa, varsinkin rastapäistä kohtaan. Lohikäärme ei tuntenut minkäänlaisia jälkivaikutuksia viimeiltaisesta juomisesta, eikä näyttänyt ollenkaan pahoinvoivalta saatikka sitten väsyneeltä. Hän oli nukkunut hyvin ja energiaa riitti jälleen hyppiä ympäri mannerta. Ihmisilluusiossaan lymyilevä lisko olikin alkumatkasta aloittanut höpöttämään niitä näitä, kertoen vähän väliä jotain omista matkoistaan esimerkiksi Nahor kylään ja siitä, kuinka oli ennen Cryptiin tuloa kierrellyt pitkin maailmaa. Vähän väliä oli tummahipiä myös huomautellut rastapäiselle tuon huterasta menosta, johon Pumpkin olikin saanut vastaukseksi vain murhaavan mulkaisun.

Joko kohta ollaan perillä? Jo lähemmäs toistakymmentä kertaa hoettu lause karkasi Pumpkinin huulilta, saaden Kalin parkaisemaan turhautuneena.
No näetkö sinä satamakylää vielä edessä, häh?! Rohisevalla äänellä seppä rääkäisi tummahipiälle, joka heti alkoi tähystämään eteenpäin aukealla, kukkulaisella aronpätkällä, pudistaen sitten päätään. Eihän siellä vielä mitään näkynyt. Pumpkin oli huono arvioimaan matkoja kävellen.. hän kun tuppasi taittamaan pidemmät taipaleet lentäen, ellei ollut tarvetta pysyä piilossa ja pitää matalaa profiilia. Tässä seurueessa ei lentäminen tullut kuitenkaan kuuloonkaan, sillä Pumpkin ei halunnut antaa ilmi oikeaa muotoaan. Eihän hän vielä tuntenut kunnolla näitä ihmisiä, ties vaikka lohikäärmeen nähdessään juoksisivat pakoon ja menisivät etsimään lähimmän lohikäärmeen tappajan.


// Lörriseni! Katso! Katso mitä viimein sain aikaiseksi! Onko se--- ei se voi olla! Maailman tylsin aloitus! Ole hyvä näin köhköh - muutaman viikon jälkeen. //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Lörri » 10 Tammi 2013, 11:03

Nau


Punainen lyhyeksi nyrhitty hiuskuontalo oli normaaliakin enemmän pystyssä, ja sojotti jokaiseen ilmansuuntaan. Ympärillä puhaltava tuuli ei suinkaan edesauttanut asiaa millään lailla, vaan Nau sai syleksiä hiuksia suustaan ja husia niitä kasvoiltaan jatkuvasti, voidakseen nähdä minne oli menossa. Hiustensa lisäksi Naulla ei juuri muuta vaivaa ollut, huolimatta edellisen illan hiukan liialliseksi paisuneesta kupin kallistelusta...noh, Kali oli sitten saanut krapulavaivat hänenkin puolestaan. Rastapäinen seppä sekä näytti ja kulki niin krapulaisesti että se oli jo suorastaan tragikoomista. Nau katsoi kuitenkin parhaaksi olla sen enempiä siitä huomauttelematta. Aivan selkeästi vahingoniloisena ja hyväkuntoisena pullisteleva Pupmpkin sen sijaan hoisi sen asian erinomaisesti.
Toki naulla oli se etu, että hän sai istua tulenpunaisen Kipparan selässä ja nauttia matkanteosta ja avarista maisemista. Räme kulki aivan lähellä ponin kintereitä, ja mulkoili Pumkinia hyvin epäluuloisesti, urahtaen tälle välillä vastalauseensa. Nau ei voinut ymmärtää, mikä tuota koiraa vaivasi...Pumkin ei hänen omasta mielestään ollut millään muotoa sellainen ihminen, jota Rämeellä olisi ollut syytä epäillä mistään. Normaalisti koira olisi poukkoillut hyvän matkaa heidän edelleään tarkaten tietä ja nuuhkien tiensivujen ihanuuksia, pyrähtäen kenties jonkun säikähtäneen linnun perään, mutta nyt se vain kyttäsi Naun ja Kipparan kannoilla epäluuloisena.

Nau ei milloinkaan ollut kulkenut näillä seuduin, ja matkanteko oli hänestä erityisen miellyttävää ja mielenkiintoista. Hän oli esittänyt Kalille monen monituista kysymystä tästä seudusta, Satamakylästä ja merirosvoistakin, mutta siirtyi sitten pääasiallisesti kuuntelemaan pirteän Pumkinin tarinointia ja juttelemaan hänen kanssaan iloisesti.
Naulla ei ollut mikään kiire päästä perille, vaikka hän sitä kovin innostuneena odottikin, sillä juuri tässä ja juuri näin oli aivan tarpeeksi mukavaa ja miellyttävää olla ja mennä.
" Ihmiset puhuvat, että matkanteko on kovin vaarallista, koska taivaat vilisevät verenhimoisia lohikäärmeitä..." Nau sanoi Pumpkinille, ja kohotti vihreän katseensa taivaalle. " Enpä voisi sanoa, että ne ovat kovin paljon meidän kulkuamme häirinneet...onko se todella totta, että ne voivat siepata kulkijoita kynsiinsä?"
Nau oli tavannut kotikylässään pari lohikäärmettä, jotka olivat olleet ihmistä muistuttavassa hahmossa. Heidät oli kuitenkin helposti tunnistanut jonkin muun lajin edustajiksi.He olivat kulkeneet kauppavankkureiden matkassa. Nuo olivat olleet hänen mielestään miellyttäviä ja älykkäitä olentoja. Nau ei pystynyt kuvittelemaan ainakaan noiden kyseisten henkilöiden kaappaavan tahi raatelevan yhtään ketään.

Nau ei suonut ajatustakaan sille, miten hän oli tälle matkalle päätynyt, ja minkä tähden, ja eikö hänellä olisi ollut velvollisuus palata takaisin kotikylään vanhempiensa luo, edes käymään, ja ilmoittamaan, että hänellä oli kaikki kunnossa.
Hän oli vihdoin muualla, vihdoin matkalla, ja jotain tälläistä hän oli aina halunnut tehdä.

/ Tönkin tönk* mutta eiköhän me tämä tästä eteenpäin saada :D /
Lörri
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 22 Tammi 2013, 17:39

Pumpkin oli parhaansa mukaan yrittänyt vältellä katsekontaktia Naun piskin kanssa, sillä koira selvästi tiesi Pumpkinin salaisuuden. Nyt jos tuota silmiin katsoisi, saattaisi koira kimppuun hypätä, mistä sitä koskaan tiesi. Tummahipiä koitti kuitenkin olla parhaansa mukaan välittämättä koirasta ja tuon hiljaisista mielenosoituksista illuusiossaan lymyilevää lohikäärmettä kohtaan. Kali puolestaan ei edes kiinnittänyt huomiota Rämeen touhuihin, rastapäinen kun sai keskittää kaiken huomionsa pystyssä pysymiseen ja etenemiseen. Sivukorvalla seppä kuitenkin kävi kuuntelemaan Pumpkinin ja Naun keskusteluja, ottamatta varsinaisesti niihin mitään kantaa. Puhuminen ei juuri nyt kuulostanut kovin mukavalta touhulta.
Kullankeltainen katse kääntyi menosuunnasta Nauhun, tuon mainitessa lohikäärmeet. Pumpkin ei voinut olla virnistämättä kujeilevasti, nuorennaisen kuvaillessa lohikäärmeitä verenhimoisiksi. Olisikohan keskustelu muuttunut mielenkiintoisemmaksi, jos Pumpkin olisi paljastanut oikean muotonsa nyt? Varmasti! Mutta sitä Pumpkin ei aikonut tehdä. Valitettavasti Pumpkin ei yhä ollut varma seurueen luotettavuudesta, eikä hän halunnut ottaa sitä riskiä, että joutuisi lohikäärmeenmetsästäjien listoille. Ihmisten kaupungissa kun oli niin mukava seikkailla..
Eeen usko että lohikäärmeet vielä kävisivät matkalaisten kimppuun Pumpkin tokaisi hypähdellessään eteenpäin Vasta talvella, kun ravintoa on niukassa tosin varmasti pollesi kelpaisi pedolle jos toisellekin ruuaksi! Mutta ihmiset taas.. no, eihän meissä edes pahemmin lihaa ole, miksi siis vaivautua nappaamaan luisevia, sitkeitä suupaloja, kun aroilla varmasti juoksentelee ties mitä elikoita, mitä suihinsa popsia.

Niin Pumpkin ainakin halusi ajatella. Ei hän tiennyt, mitä lajitoverit olivat mieltä ihmisten syömisestä, mutta Pumpkin löysi moisen harvinaisen.. etovana. Ihmiset ja humanoidit yleensä omasivat sen yhden ominaisuuden, jonka takia Pumpkin ei voinut edes kuvitellakaan syövänsä heitä: Inhimillisyyden. Jotain liskon oli kuitenkin silloin tällöin syötävä, toki ihmisten murkinat mahan täyttivät, mutta loppupeleissä täytyi lohikäärmeenkin luopua illuusiossaan leikkimisestä ja suunnata metsästämään vapaavalintaista riistaa. Yleensä ateriaksi päätyivätkin metsässä vaeltavat hirvieläimet tai villiporsaat. Aroilla Pumpkin ei uskaltanut metsästää, sillä oli itse sen verran pieni lohikäärme, että saattoi hyvinkin joutua isokokoisemman lajitoverin suupalaksi.
Syytä huoleen tuskin on. Vai pelottaako? Pumpkin kävi virnistämään kysymyksensä päätteeksi, vilkaistessaan uudemman kerran Naun puoleen.


// Asdkaljsdklasjlas josko sitä sais eteenpäinkin tätä (--D Heitä vaan actionia jo kehiin jos siltä tuntuu! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Lörri » 23 Tammi 2013, 09:43

Nau värähti ajatellessaan Kipparaa jonkun suunnattoman ja ruman pedon raadeltavana. " Hyi olkoon, mitä puhut!" Hän äsähti Pumpkinille. " Kamala ajatus..mutta ei, en minä nyt osaa mitään taivaiden hirviöitä pelätä."Nau nauroi sanojensa päätteksi ja jatkoi; " En toki väitä että jos nyt törmäisimme oikeaan lohikäärmeeseen ihan syntymämuodossaan, ettenkö sellaista pelkäisi."
Samassa Kippara loikkasi eteenpäin äkkinäisellä sykäyksellä korskahtaen säikähtäneesti. Nau ei ollut lainkaan valmistautunut moiseen loikkaan, vaan oli istuskellut rentona kaikkea muuta kuin ratsastamista mietiskellen. Seurauksena hän sinkoutui alas poninsa satulasta, ja iski alaselkänsä kipeästi johonkin. Naun koettaessa haukkoa ilmaa takaisin keuhkoihinsa, Räme loikkasi hurjasti rähisten hänen ylleen seisomaan, kunnes kuului suhaus ja tömähdys, ja raskastekoinen koira valahti ulisten Naun päälle koko painollaan. Nau yritti huutaa, mutta hän ei saanut ilmaa keuhkoihinsa jotta olisi saanut äänensä kuuluville. Ympärillä alkoi kuhista kuin muurahaispesässä. Nau kuuli töminää ja huutoja yläpuoleltaan, ja näki ohitseen vilahtavan juoksevia hahmoja. Nau tunsi miten pakokauhu nosti päätään hänen sisällään. Se levisi vatsanpohjasta voimakkaana tunteena ylöspäin ja saavutti jokaisen jäsenen aina ääriinsä asti. Paniikista ammentamillaan voimilla Nau sysäsi velton Rämeen ruumiin yltään, ja ponnahti nopeasti seisomaan tavoitellen puukkoa käteensä uumalla roikkuvasta tupestaan. Sen enenmpää hän ei ennättänyt toimia, kun jokin iski häntä voimalla takaraivoon, ja sekasortoinen maailma hänen ympärillään pimeni.
Viimeinen mitä hän tajusi, oli vasikan kokoinen koira, joka hyökkäsi jotakin hänen takanaan olevaa kohti, nuoli törröttäen pystyssä kylkiluiden välissä.
Lörri
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 31 Tammi 2013, 16:07

Pumpkin kävi vain virnuilemaan Naun sanoille. Jostain syystä tummahipiä ei osannut ajatella eläimen syömistä niin kovin kamalana ajatuksena, mutta loppujenlopuksi ei hän muutenkaan kyennyt täysin samanlaiselle ajatustasolle ihmisten kanssa.
Koskaan ei kannata pelätä suurempiaan vaan kunnioittaa Pumpkin hymähti, kääntäessään katseensa Nausta eteenpäin.
Kali mutisi jotain itsekseen, edeltä laahustaessaan. Jokin pieni ääni päässä käski puuttumaan kaksikon keskusteluun, mutta Kali ei jaksanut ajatella mitään järkevää vastausta. Hidasluonteinen ajattelu oli nyt kuitenkin huono ominaisuus
Viimeinen asia, mitä odotti matkalta, oli väijytys. Harvemmin täysin puolueettomat, vähäpätöiset ja ennen kaikkea pienet ryhmät joutuivat minkäänlaisten maantierosvojen kohteeksi. Nyt oli kuitenkin yksi niistä harvoista kerroista, kun pienikin ryhmä kelpasi saaliiksi. Mitä ilmeisemmin kysymyksessä ei kuitenkaan ollut tavallinen maantierosvo joukko, kerta ilmoille ei kajahtanut sitä perinteistä rahat tai henki huudahdusta. Ei, sen sijaan tämä joukko kävi heti kimppuun. Kali ehätti käännähtää ympäri, kuullessaan Naun kaakin säikähdyksen, jonka johdosta Naukin kävi tipahtamaan ratsailta. Kaakki ei todellakaan turhaa hätiköinyt, kun sillä samalla sekunnilla oli joka suunnasta rynnistämässä paikalle aseistautuneita ja ennen kaikkea epäilyttäviä miehiä.

Kali ehätti vetää miekkansa esiin, huitaisemaan sillä epämääräisesti lähelle uskaltautunutta miestä, horjahtaen sitten taaksepäin. Nopea vilkaisu Naun ja Pumpkinin puoleen, kertoi siitä, ettei noillakaan turhan hyvin mennyt. Ainakaan Naulla, joka sai juuri iskun päähänsä. Ja sen enempää ei Kali ehättänyt näkemään, kun joku kävi heittämään pussin päähän ja soi hienoisen kopauksen perään, taltuttaen näin rastapäisen krapulapesäkkeen.
Pumpkin puolestaan ehätti hypähtää kauemmaksi, hyökkääjien pyrkiessä lähemmäksi. Tummahipiä liikkui yllättävän nopeasti ja notkeasti ihmiseksi. Tummahipiä pyrki pysymään lähellä Nauta, mutta se tehtävä alkoi vaikuttaa turhalta, kun miehiä lappasi lisää paikalle. Lopulta ei Pumpkin enää aikonut vaarantaa omaa henkeään, vaan perääntyi kauemmaksi, ennen kuin päästi irti illuusiostaan ja muutti muotonsa lohikäärmeeksi. Tässä vaiheessa sekä Kali, että Nau näyttivät olevan jo poissa pelistä.
Punainen lisko kävi karjahtamaan nopeasti, ennen kuin syöksähti ilmaan. Serpentti kohosi hieman korkeammalle, mutta palasi vielä nopeasti maankamaralle, poimiakseen mukaansa matkaseuralaisen: Lupia kysymättä tai mitään varoittamatta, nappasi Saga etukäpäliinsä Rämeen, lentäen sitten pois paikalta. Kyllä Pumpkin tunnisti, nämä miehet. Orjakauppiaita, tietenkin kolme naista oli houkutteleva kohde mokomille kaapata. Naulla ja Kalilla ei pitänyt olla välitöntä hätää, tällä hetkellä. Kuitenkin, miehiä oli liikaa, eikä Pumpkin voinut ottaa sitä riskiä, että kuolisi itse tai jäisi kiinni, yrittäessään pelastaa Naun ja Kalin nyt. Mutta hän ei todellakaan aikonut hylätä kaksikkoa, ei. Piti odottaa vain sopivaa hetkeä..
Räme puolestaan oli vain turha este ja uhka orjakauppiaille, koira parka olisi tapettu niille sijoilleen, jos Pumpkin olisi jättänyt tuon rähisemään paikanpäälle. Nau tuskin arvostaisi, jos rakas koiransa menehtyisi nyt. Joten, kerta Räme oli helposti napattavissa mukaan, sai koira nyt pikaisen kyydin liskolta kauemmaksi, kaksikon kadoten pian Arojen kumpuilevaan maastoon, kauemmas tapahtumista.

Kun välimatkaa oli kurottu tarpeeksi ja varmistettu, ettei kukaan varmasti seurannut, kävi Pumpkin laskeutumaan ja laski koiran alas maahan. Sitten seurasikin jännittävä osuus. Lisko otti välimatkaa karvaiseen kumppaniin, antaen tuon päättää, miten kävisi reagoimaan tähän tuttuun henkilöön, joka uuden ulkomuotonsa oli paljastanut. Pää pysyi matalalla, lohikäärmeen tuijottaessa odottavana koiraa. Mikäli tuo ei pahakseen pistänyt, pääsisi Pumpkin auttamaan haavoittunutta eläintä. Mutta mikäli Räme päätti, ettei halunnut liskoa lähelleen edes humanoidi muodossa ei Pumpkin aikonut lähestyä.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Lörri » 05 Helmi 2013, 08:26

Nau heräsi ja avasi silmänsä. Hän rytkyi makuullaan leveitä lankkuja vasten, ja aivan hänen naamansa edessä retkotti joku jolla oli säkki päässään. Säkin alta karkasi muutama vihreä rastasuikale. Nau sulki nopeasti silmänsä uudelleen, ja jäi makaamaan liikkumattomana. Se olisi nyt parasta; hänen täytyi jotenkin koettaa hahmottaa, mitä oli tapahtunut. Oliko tuossa Kali?! Missä he olivat, ja missä oli Pumpkin?
Nau ymmärsi makaavansa jonkinmoisilla kärryillä, jossa oli paljon muitakin ihmisiä, mutta kaikki häneltä näkymättömissä. Miehet; ilmeisesti nuo päällekarkaajat, puhuivat ja nauroivat heidän ympärillään. Nau koetti heidän puheistaan saada jotain ymmärrykseensä, mutta he kuulostivat puhuvan aivan tyhjänpäiväisiä asioita. Naun kädet oli sidottu selän taakse ohuella köydellä, joka pureutui kärryjen rymistessä eteenpäin aina vain enemmän hänen ihoonsa. Yhteen niputetut kädet osuivat kipeästi hänen alaselkäänsä, jonka hän oli loukannut pudotessaan Kipparan selästä. Lankutkin painoivat ikävästi kasvoja ja kylkeä. Naun takaraivoa jomotti ja vihloi...hän saattoi tuntea jotain kosteaa ja tahmeaa valuneen hiuksiaan pitkin niskaan ja kaulaan...se oli ilmeisesti verta.
Sitten Nau tunsi, miten joku vaappui raskaasti lähemmäs häntä ja Kalia. Nuori nainen piti yhä silmänsä visusti kiinni, ja koetti olla niin tajuttoman oloinen kuin vain pystyi, mutta kohta tuo saapastelija alkoi nauraahohottaa kovaäänisesti ja teräväkärkinen saapas potkaisi Nauta takalistoon niin että se tuntui.

Räme, takkuturkkinen rakki-parka, oli huutanut ja ulissut koko hurjan lentomatkan ajan kuin viimeistä päivää...koira ei tosiaan ymmärtänyt, mistä oli kyse ja mitä tapahtui, ja missä sen emäntä oli?! Se ei kuitenkaan juuri rimpuillut, sillä putoaminen alas maahan ei ollut miellyttävä vaihtoehto edes shokissa olevan koiran mielestä.
Lohikäärmeen laskettua haavoittuneen kantamuksensa varoen maahan, se jäi hetkeksi läähättämään makuulleen; ponnisti sitten voimansa ja kohottautui seisomaan. Nuoli törrötti yhtä sen kyljessä, katkenneena tosin, ja koko vasen puoli koirasta oli punaisen tahman peitossa. Nuoli kylkiluiden välissä sai sen hengityksen hankaloitumaan, ja se haukkoikin happea hyvin nopeasti ja pinnallisesti. Tilastaan huolimatta se tuijotti uhmakkaasti punaista lohikäärmettä edessään...niin, tämä ei yllättänyt tuota uskollista piskin ja hevosen risteytystä ollenkaan, se oli koko ajan tiennyt mikä Pumpkin oli illuusionsa alla...mutta Räme ymmärsi, ettei lohikäärme suinkaan ollut pahansuova, ja se olisi ainoa joka voisi auttaa koiraa tuskissaan...ja myöskin ainoa, joka voisi auttaa sen emäntää.
Koira katsoi lohikäärmeen keltaisiin silmiin, sitten tuskaisaan kylkeensä ja jälleen takaisin lohikäärmeeseen. Apu olisi tervetullutta.

Kippara oli hyökkäyksen alkaessa karauttanut pois paikalta hyvää neliä, mutta se ei ollut paennut suinpäin niin kauas kuin juosta jaksoi, vaan laukannut turvallisen matkan päähän, ja jäänyt sitten odottamaan. Järkevällä metsäponilla ei ollut pienintäkään aikomusta jättää laumaansa. Se oli havainnut miten punainen serpentti oli noussut taivaalle, ja täysin vaistonvastaisesti lähtenyt seuraamaan tätä lohikäärmettä. Ori oli kuullut Rämeen kiljunnan, ja koira oli ainut lauma, mitä sillä tällä hetkellä oli saatavilla, joten se matkasi reipasta ravia punaisen pedon jäljessä. Poni hukkasi välillä otuksen näkyvistään, mutta hyvän hajuaistinsa ansiosta se paikansi tämän hajun ilmasta, ja lopulta se löysi perille paikkaan, jossa lohikäärme oli laskenut Rämeen maahan. Kippara pysähtyi aloilleen muutaman kymmenen metrin päähän pedosta, jännittyi, ja hirnahti sitten komeasti ja rohkeasti ilmoittaakseen, että oli paikalla.
Poni oli sekin vaistoillaan tiennyt, mikä olento tässä oli kyseessä, mutta se oli rauhallisempaa sorttia kuin ystävänsä Räme, ja luotti emäntäänsä kuin peruskallioon; joten jos emäntä oli tyytyväiseesti vaikka miten oudon olennon seurassa, Kippara olisi sitä myös.
Lörri
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 06 Helmi 2013, 18:22

Rastapäisellä ei ollut mitään hajua siitä, mitä ympärillä tapahtui. Isku päähän oli ollut sen verran kova, ettei siitä hetkeen herättäisi. Olonsa kun ei alkujaankaan kovin hehkeä ollut, joten Kalista mikäli hän siis olisi saanut päättää nukkuminen tai tajuton tila kuulosti harvinaisen hyvältä. Vaan loppupeleissä se tajuttomuus halusi kovasti väistyä ja muistuttaa sepänperkeleelle, kuinka kamalaa olikaan omata tuntoaisti. Päätä jomotti nyt kahta kauheammin, kaiken lisäksi Kali ei saattanut nähdä ympärilleen. Hetkeksihän siinä pelästyi, että nyt se näköaisti sitten lähti, kunnes rastapäinen tajusi päätään peittävän säkin. Hengittäminen kankaan sisällä ei ollut kovin mieluisaa, saatikka sitten helppoa, mutta ehkä juuri nyt oli hyvä, ettei nähnyt ympärilleen. Kali saattoi kuitenkin kuulla. Ilmeisesti he tai hän oli jonkinlaisissa vankkureissa. Käsiään rastapäinen ei voinut liikuttaa, ilmeisesti joku perkele oli ne sitonut. Ei tarvinnut olla penaalin terävin kynä, ymmärtääkseen, mistä oli kyse. Joko Nau tai Pumpkin olivat omanneet verivihollisia, jompikumpi noista oli etsintäkuulutettu tai sitten orjakauppiaat olivat iskeneet kohdalle. Kali itse ei ollut kuuluisa, saatikka sitten etsintäkuulutettu. Hän ei omannut rikkaita ystäviä, joilta olisi voinut lunnaita vaatia rastapäistä sepänperkelettä vastaan, joten hän ei voinut olla tämän väijytyksen pääkohde.
Kerta mitään ei nähnyt ja tunsi olonsa harvinaisen huonoksi, kävi Kali sulkemaan silmänsä ja päätti pysyä paikoillaan. Kali saattoi vain miettiä, olivatko matkaseuralaiset mukana vai oliko jotain pahempaa tapahtunut

Räme ei vaikuttanut kovin vihaiselta. Pelkoaan koira ei myöskään aggressiivisesti näyttänyt, joten Pumpkin saattoi vain olettaa koiran hyväksyneen tilanteen. Hyvä niin, hän ei halunnut hukata Rämettä jos tuo olisikin päättänyt pakoon juosta, eikä hän kyllä halunnut tuon kanssa tapellakaan. Käärme kävi murahtamaan lempeästi, kumpuilevasti, vilkaisten sitten paikalle kipittäneen konin puoleen. Näytti siltä, että seurueen eläimellisempi komppania oli selvinnyt tästä yllätyshyökkäyksestä.
No, se jäi sitten meidän vastuulle Lohikäärme antoi tutun äänen kummuta kurkustaan, ennen kuin kävi muuttamaan muotonsa takaisin humanoidi-illuusioonsa.
Älä pelkää, otetaan vain nuoli pois niin voimme matkaa jatkaa. Pumpkin jatkoi Rämeelle puhumista, lähestyessään nyt rennon varovaisesti koiraa, kyykistyen tuon järkäleen viereen.
Hetken nainen tutkaili haavaa, kunnes kävi nopeasti tarraamaan kiinni nuoleen ja yhdellä, nopean määrätietoisella ja voimakkaalla kiskaisulla repäisi sen irti. Tuon liikkeen yhteydessä Pumpkin kävi samalla myös nousemaan ja peruuttamaan koiran luota, siltä varalta, että tuo päättäisikin purra auttajaansa.
Sikäli mikäli koira oli rauhallinen tai kävi rauhoittumaan pienen operaation jälkeen, lähti Pumpkin kiertämään kätensä ympärillä ollutta kangasharsoa pois. Siitä saisi erittäin hyvän sideharson tähän hätään, jolla käydä sitomaan tämän koiran haava näin hätävaraensiavulla. Jahka Räme oli antanut tummahipiän sitoa haavansa, olivat he valmiita matkaan.
no niin mennään hakemaan meidän ihmiset takaisin, eikö? Pumpkin virnisti pienesti lähtiessään kävelemään takaisin suuntaan, josta oli tähän paikkaan lennetty. Parempi pysytellä huomaamattomassa humanoidi muodossa, kuin liihotella turhan paljon aukeilla aroilla punaisena, huomiota herättävänä serpenttinä.
Onneksi heitä ei pitäisi olla vaikea jäljittää Seppä ainakin löyhkäsi harvinaisen pitkälle
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Lörri » 08 Helmi 2013, 10:44

Nau vinkaisi potkun osuessa. Seuraavaksi hän kuuli hohottavan ja paskaisen naurun. " Hohhohohoo! Katsotaas sitten mitä meillä täällä oikein onkaan?!" Huudahti möreä miehen ääni ja samassa Nau tempaistiin ylös kovakouraisesti. Hän tuijotti lihavan ja likaisen miehen parrakkaisiin kasvoihin. Miehellä oli irstas, musta hymy ja hänen parrassaan roikkui jäänteitä ties minkä syömisestä ja juomisesta. Nau koetti kääntää päätään pois miehestä mutta sai samantien voimakkaan iskun avokämmenestä vasten kasvojaan. " Täällä määrään minä!" Mies ärähti." Ja jos minä tahdon tarkastella saalistani, niin niin minä myös teen! Katso minua!!"
Nau päätti, että oli paras tehdä kuten häntä roikottava mies käski, ja tuijotti tätä sitten kipunoivasti suoraan silmiin." Hyyyyyvä, nyt on paljon parempi." Mies kehui, ja huikkasi sitten takanaan seisovalle toverilleen; " Tämä punapää onkin melkoinen namupala, tästä irtoaa kyllä sievoinen summa Satamakylässä...tästä on vaikka mihin iloihin, ja terve ja terhakka muutenkin, kykenee hyvin työhön jos toiseenkin...enpä panisi pahakseni pientä koeajoa!" Mies repesi rumaan ja itsetyytyväiseen nauruunsa ja jatkoi sitten toverilleen; " Katsopas sinä tuota toista naikkosta, millainen saalis meillä siinä mahtaa olla?!"
Naun ajatukset olivat sekavat, hän ei pystynyt ajattelemaan selkeästi, ei ymmärtänyt tilannetta kerta kaikkiaan. Roisto roikotti häntä ilmassa, juuri niin, että hänen polvensa olivat erimonaisella etäisyydellä miehen haarovälistä. Nau ei ajatellut sen enempää, vaan sylkäisi irstailijaa kasvoihin, ja latasi voimakkaan potkun suoraan miehen sukukalleuksille, osuen täydellisesti maaliinsa. Ukon ote Nausta kirposi, ja punapää rysähti takaisin kärryjen pohjalle. Mies ulisi tuskasta ja taipui kaksinkerroin syytäen hirmuisia kirouksia saastaisesta suustaan.

Räme antoi Pumpkinin hoitaa haavansa sen enempiä mukisematta...vingahti vain kun tämä kiskaisi nuolen irti sen kylkiluiden välistä. Nuoli ei ollut puhkonut keuhkoja tai mitään muutakaan elintärkeää; se oli ollut jumissa alimpien kylkiluiden välissä.
Räme ponnistautui ylös, ja vieläpä haukahti pontevasti Pumpkinille, kuin myöntyen, tämän puhuessa, että haettaisiin ihmiset takaisin. Hiukan laahaavin askelin se lähti lönköttämään jälleen ihmisilluusiossaan kulkevan naisen perässä. Nyt se olisi valmis kulkemaan lohikäärmeen rinnalla aivan mihin vain...Pumkin oli osoittanut olevansa koiran äärettömän uskollisuuden arvoinen, ja se oli valmis antamaan toiselle itsensä kokonaan; mitä vain tarvittaisiin.

Punainen metsäponi lähestyi ystäväänsä ja Pumpkinia tämän muutettua muotonsa takaisin ihmishahmoonsa. Puhisten se seurasi hoitotoimenpidettä, ja kun homma oli valmis ja matka jatkui -oikeaan suuntaan, kohti sen emäntää- poni ravasi naishahmon rinnalle ja asettui kulkemaan viistosti tämän eteen, ravaten lähes aloillaan ja laskien päänsä. Sillä oli yllään täydet ratsastusvarusteet, ja se oli valmis kantamaan Pumkinia selässään, jos se suinkin naiselle sopisi.
Lörri
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Touko 2013, 20:31

Säkkipäinen seppä kuunteli vaunujen natisemisen ohella ympärillä käynnissä olevaa tapahtumaa. Kali saattoi kuulla Naun vinkaisun ja samalla sepälle tuli niin toivoton olo, kun ei voinut edes nähdä ympärilleen, jotta olisi saattanut näkemänsä ja puheensa perusteella provosoida Naun kimpussa olevaa miestä tai useampaa itsensä kimppuun. Nau oli vaikuttanut ja vaikutti yhä kovin nuorelta, jokseenkin naiivilta ja.. no, kokemattomalta. Varsinkin kun Kali kuuli miehen puhuvan koe-ajosta, alkoi sepänperkele tosissaan huolestumaan punapäisen seuralaisen puolesta. Jos Kalilta olisi kysytty, olisi hän veikannut Naun olevan neitsyt. Ja kukaan nainen ei halunnut neitsyyttään tällä tavalla menettää.
Kali saattoi kuitenkin kuulla lähestyvät askeleet toisen miehen osalta, kun Nauta mitä ilmeisimmin retuuttanut mies kävi muistuttamaan toisen saaliin läsnäolosta. Samassa oli säkki rastapäisen päästä vedetty pois ja Kali saattoi murhaavasti vilkaista tuota miestä, joka ei varmasti ollut yhdenkään naisen päiväunien kohteena. Tosin, Kalin ja tämän miehen huomio kiinnittyi salamana toisen miehen puoleen, tuon päästäessä tuskanhuutoja ilmoille.
Hetkeäkään hukkaamatta kolhuista tokeneva seppä kävi kaikilla voimillaan potkaisemaan hänen lähelleen eksynyttä miestä polveen, saaden tuon tipahtamaan karjaisten lattialle. Huterasti ja mahdollisimman nopeasti Kali nousi pystyyn ja erittäin haparoivin, harppovin askelin Naun kimpussa olleen miehen luokse ja kävi potkaisemaan tuon kumoon punapään viereen lattialle. Mies kierähti ympäri nähdäkseen hyökkääjän ja siinä samassa oli Kali rumasti ja säälimättä astunut kantapäällään miehen sukukalleuksien päälle, saaden tuon rumiluksen huudahtamaan niin lujaa, ettei ääntä enää kuulunutkaan lopussa.
Koitas nyt koe ajaa, sika! Kali rääkäisi runnoessaan kantapäätään vielä syvemmälle kohteeseen, kunnes kävi kaatumaan takaa tulleen iskun voimasta maahan.
Mies, jota Kali oli potkaissut polveen, oli päässyt takaisin ylös ja oli nyt rastapäisen kimpussa, säälimättä käyden hakkaamaan seppää jälleen tajuttomuuden rajamaille, kiroten tuota lutkaa samalla maan rakoon.

Pumpkin oli jo lähdössä taivaltamaan omin jaloin tapahtumapaikalle, kun yllättäen Naun ratsu kävi ravaamaan eteen. Ihmisilluusiossaan lymyilevä lohikäärme katsoi hetken ponia kysyvästi, kunnes hoksasi, mitä tuo mahdollisesti oli tarjoamassa. Eipä Pumpkin ennen ollut ratsastanut millään olennolla.. hänen selässään kyllä oli ollut muutama matkaaja aina silloin tällöin, mutta
Hetken tilannetta pohdittuaan, Pumpkin kohautti olkapäitään ja kepeästi mutta varovasti hypähti ponin selkään ja otti omasta mielestään oikean asennon satulassa. Ei hän tiennyt miten siellä olisi pitänyt istua! Mutta oli lohikäärme nähnyt ihmisten ratsastavan, joten matkimalla kai tästäkin selvisi.
Ja sitten menoksi! Räme voit varmaankin lähteä jäljittämään hajua meille? Lohikäärme tokaisi vilkaistessaan koiran puoleen, käyden nyt luottamaan koirien pettämättömään hajuaistiin tässä tilanteessa.

//. Anteeksi >: Odotuttamisesta >: //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Lörri » 28 Elo 2013, 12:12

Sakea tumma savu valtasi joka paikan. Sitä työntyi hengitykseen ja se kirveli silmissä. Kaikki Naun ympärillä alkoivat yskiä ja kakoa. Nau itse tunsi tukehtuvansa vankkureiden pohjalla.
Miehet alkoivat huutaa ja mölistä, ja melun yli kajahti äänekäs ja kolkko nauru. Kaikki oli yhtäkkiä luiskahtanut sekasortoon. Nau tajusi, että oli mitä tahansa, nyt olisi hänen ja Kalin tilaisuus. Hän koetti huutaa toveriaan, muttei saanut kurkustaan ulos kuin käheän raakkunan. Seuraava yritys, ja hän onnistui rääkäisemään Kalin nimen, vaikka saikin jonkun huutavan miehen kengästä potkun takaraivoonsa tämän juostessa hänen ohitseen. " Missä olet?!" Nau raakkui, ja lähti ryömimään pohjalaudoilla yskien ja kakoen samalla savua sisuksistaan.

"Minähän varoitin! Teidän on turha kuvitella saalistavanne minun maillani! Jylähti jonkun mahtipontinen ääni jossakin kärryjen lähettyvillä. Joku vastasi siihen vihaisesti, ja sitten alkoi kuulua miten miekkoja, tai ainakin jotain metallisia esineitä, alettiin kalistella toisiaan vasten.
" Borg! Vahdi orjia!" Karjaisi joku, ja Nau tunsi miten joku hyppäsi tömähtäen takaisin kärryihin.

Räme pysähtyi. Se nosti kuononsa maasta ja jäi tuijottamaan eteensä, pienen kumpareen laelle, ja sen yli. Korvat olivat terävinä pystyssä, ja sen hännänäpää alkoi heilua samalla terhakkaasti ja jännittyneesti. Koira vilkaisi takaansa tulevaa Kipparaa kohti, jonka selässä Pumpkin enemmän tai vähemmän ratsasti, ja haukahti heille kerran terävästi.
Kippara tiesi heti, mitä se merkitsi, ja punainen ori kiihdytti askeleitaan ja hörhötti innoissaan. Se pysähtyi Rämeen vierelle, ja tuuppasi koiraa turvallaan takapuoleen. Sitten Räme kyyristyi varoen, lähtien hiipimään kohti heinikkoisen kukkulan lakea nähdäkseen sen toiselle puolelle.

Kukkulan alapuolella kulki tie. Tie oli mustanaan sakeasta savusta, mutta siellä saattoi erottaa kärryt, ja niitä vetävät hevoset. Niiden ympärillä parveili kourallinen epämääräisiä hahmoja, ilmeisesti miehiä, ja he näyttivät taistelevan miestä vastaan, joka oli kookas ja pukeutunut kirkkaan punaiseen, velhon kaapua muistuttavaan asuun.

Räme kyyristyi alallaeen tuijottamaan tätä näkyä, ja se vilkaisi kothi Pumpkinia, toivoen lohikäärmeen seuraavan.

/ No niin! Excusemua, heitin sinne tuommosen savuuttavan velhon, tai jonkun, ihan extempore./
Lörri
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 10 Loka 2013, 13:08

Sakea savu totta vie kävi yllättämään itse kunkin. Hengitys moisessa sankassa savussa ei ollut helppoa, mutta juuri nyt ei orjiksi joutuvilla ollut muutakaan vaihtoehtoa. Arvaamattakin itse orjakauppiaat olivat paremmin tilanteen tasalla, mutta kukapa sitä nyt orjille kävisi tilannetta päivittelemään? Kali kävi yskimään savun johdosta pienesti, joskin kuumassa ja tunkkaisessa pajassa työskentelemään tottunut seppä ei vielä pikku savuista pahemmin hätkähtänyt. Kaiken sen hälinän keskeltä saattoi kyllä päätellä, että paikalle oli rymistellyt kilpailevat orjakauppiaat tai muuten vain veriviholliset. Kali ei sitä tiennyt, eikä oikeastaan välittänytkään tietää. Tämä kalabaliikki antoi kuitenkin mahdollisuuden itse orjille. Naun ääni kävi kantautumaan rastapäisen korviin, sepänperkeleen käydessä etsimään katseellaan punapäätä ympäriltä.
Täällä! Kali vastasi Naun huudahdukseen, samalla kun koetti päästä jaloilleen, melko laihoin tuloksin

Ratsastaminen totta vie ei ollutkaan niin helppoa, miltä se näytti. Tasapainon pitäminen pomppivan kyydin selässä oli yllättävän hankalaa, ainakin näin lohikäärmeen mielestä. Eipä hän muutenkaan ollut tottunut kovin hyvin liikkumaan ja toimimaan illuusiossaan, joten ei ollut ihme, että ratsastaminenkin oli yksi niistä hankalista tehtävistä.
Onneksi tummahipiän ei kauaa tarvinnut Kipparin selässä keikkua, kun kolmikko saavuttikin jo kohteensa. Heti kun koni oli pysähtynyt Rämeen vierelle, hypähti Pumpkin alas ratsun selästä ja oli vähällä kompuroida itsensä turvalleen maahan. Mitä ilmeisimmin orjakauppiaat olivat joutuneet hyökkäyksen kohteeksi ja nyt sekä orjat että orjakauppiaat olivat lähellä menettää henkensä. Nopealta katsaukselta paikalla oleva velho loi savua, heikentääkseen näköetäisyyttä ja mahdollisesti hämätäkseen vihollisia. Heräsi kysymys, kykenivätkö velhon toverit sitten savussa liikkumaan? No, mitä Pumpkin sitä pähkäilemään, kerta orjakauppiailla oli jo tekemistä, tämä olisi otollinen väli pelastaa ystävät.
Odottakaa te tässä. Paikka. Istu. Maahan. Jotain. Et seuraa! Pumpkin kävi antamaan käskyn Rämeelle, tietämättä pahemmin, miten ihmiset nyt koiria komensivat. Ehkä rakki kuitenkin ymmärsi puhetta, tai sitten ei, mutta naaras toden totta toivoi, ettei tuo nyt perään ampaisi.

Naaras kävi jälleen muuttamaan muotonsa todelliseensa ja alta aikayksikön ampaisi savun sekaan. Aluksi kukaan ei hälinän keskeltä edes huomannut suhteellisen pienikokoista ja sulavaliikkeistä serpenttiä savusta, mutta kun lisko kävi iskeytymään vaunujen päälle, tuli tuonkin olemassaolo selväksi kovin monelle. Kolmanneksi laskettava osapuoli tässä taistelussa kävi armotta nyt repimään vaunujen kattoa auki, tunkeutuen väkisin sisään, ainakin puoliksi. Nopeasti kultainen katse etsi vaunujen sisältä ne kaksi henkilöä, jotka naaras halusi ryövätä mukaansa. Ei siinä kauaa mennyt, kun naaraan etujalat kävivät tarraamaan kiinni Nausta ja takajalat Kalista, ennen kuin nuori serpentti kävi kohottautumaan ilmaan ja lensi pois tapahtumapaikalta. Tulihan siinä osumaakin otettua, mutta juuri sillä hetkellä lohikäärme ei näyttänyt välittävän mahdollisista teräaseista tai huutavista miehistä. Sillä oli mielessään vain yksi ja ainoa asia, eikä naaras antanut ihmisten tulla tämän suunnitelman tielle.
Oli kai sanomattakin selvää, että Kali oli lähellä saada slaagin, kun yllättäen vaunuihin syöksähti lohikäärme. Ei turhan iso kuitenkaan, mutta jos Kali jotain oli oppinut, niin kaikkia taruolentoja kannatti varoa, ainakin näin ensikättelyssä. Aiheuttiko tuo mokoma tämän savun? Loogistahan se vain olisi, jos paikalle pyllähtänyt tulensyöksijä olisi myös vastuussa itse savusta. Lisko selvästi havitteli vain kahta henkilöä vaunuissa, mikä sinänsä oli pelottavaa. Mikä tuon tarkoitus oli tai miksi se edes halusi juuri heidät, sitä rastapäinen ei tähän hätään osannut edes lähteä miettimään! Sentään lisko ei tappanut heitä niille sijoilleen, sen sijaan kirkkaanpunainen suomukas kävi nousemaan ilmaan joskin hieman raskaanoloisesti, nyt kun oli painolastiakin ja lensi kauas pois itse tapahtumapaikasta.
Kali ei voinut myöntää pitävänsä tästä lentelystä ja rastapäinen kävikin ilmaisemaan sen varsin äänekkäästi karjumalla. Mitä jos liskon ote nyt lipeäisi ja tuo tiputtaisi hänet tai heidät alas? Se olisi hengenlähtö väistämättä!

Niin ei kuitenkaan käynyt. Hopeaharjainen lensi nätisti ilmojen halki kauemmaksi orjakauppiaista ja tuosta taistelusta, jonka he itselleen olivat hankkineet. Kauas savusta, aina kukkulalle ja sen taakse, ylittäen samalla niin Rämeen kuin Kipparinkin. Ehkäpä kaksikko älysi seurata lentävää liskoa turvallisemmalle etäisyydelle. Toivoa kuitenkin sopi, ettei ihmiset lähteneet heidän perään. Se tosin oli epätodennäköistä, eivätköhän he olleet tarpeeksi kiireisiä taistelunsa kanssa Toivottavasti.
Lisko laskeutui lopulta alas, laskien irti niin Nausta sekä Kalista. Kali totta kai pyrki heti jaloilleen, kompuroiden ja mahdollisimman kauaksi tuosta liskosta, joka näytti turhankin huvittuneelta tilanteesta. Tai no, eihän liskon kasvoilta voinut lukea minkäänlaisia tunnetiloja, vaan tuo hymyilyksi tai virnuiluksi lukeutuva ele muistutti ennemminkin ruokailemaan valmistautumista.
Vai sellaiseen soppaan itsenne hankitte Lohikäärme kävi naurahtamaan, tutun äänen kummutessa ylös tuon kurkusta, liskon liikauttamatta suutaan lainkaan Oletteko kunnossa?


// BOOM BOOM KATSO MITÄ SAIN AIKAAN anteeksi hittailu mutta nyt mennään turvavyöt kiinni. Savukonevelho //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Lörri » 10 Loka 2013, 21:21

Vaalea peto irrotti otteensa kaappaamistaan ihmisistä. Nau kompuroi kauemmas, tavoitellen vaistomaisesti lanteiltaan puukkoa. Puukkoa ei ollut, ja oli tietenkin surkuhupaisa ajatuskin käydä moista hirviötä vastaan pikkuisen puukon kanssa. Nau tuuskahti maahan kumolleen, nousi nopeasti ylös ja asettui lähelle Kalia. Hän oli aivan pyörällä päästään; monestakin syystä, mutta päällimmäisin oli vaikeus tajuta, miten valkea lohikäärme voi tulla jostakin, raastaa hänet ja Kalin kynsiinsä ja lennättää ilmojen halki niin, kuin nyt oli käynyt, ja he olivat vielä toistaiseksi yhtenä kappaleena. Ojasta allikoon, ennemmin orjakauppiaat kuin tälläinen hirvittävä olento!
Sitten peto puhkesi puhumaan...puhui se, vaikkei suu liikkunut, ja kaiken kukkuraksi...mitä hittoa?! Ei voinut olla!? Nau katsoi nopeasti Kaliin, ja sitten kohti lohikäärmettä. " Pumpkin?" Hän kysyi epävarmasti, tuijottaen nyt rohkeasti kohti suurta otusta, vaikka sydän jyskyttikin pelosta. Se ei kuitenkaan näyttänyt aikovan syödä tai teurastaa heitä aivan heti.
" Oletko...Pumpkin?!!" Nau lopulta huusi jonnekin lohikäärmeen sisuksiin päin, sillä hän oletti olennon tehneen jotain ystävälleen, syöneen tai jollain tavoin siepanneen! " Mitä sinä olet tenhyt hänelle!?" Nau karjahti ja kääntyi samalla katsomaan taakseen, josta kuului kovaa vauhtia lähestyvän hevosen kavioiden jyske. Kauemmas jääneen kukkulan laelle ilmestyi kohta tuttu punaharjainen hahmo;" Kippara!"
Ori laukkasi niin lujaa kuin kavioistaan pääsi, suoraan kohti heitä. Se jarrutti lähes istuutuen kinnertensä varaan niin että kuivasta maasta nousi tomupilvi. Lohikäärme ei ollut vieläkään syönyt heitä, ja Naun oma poni syöksyi arolta suoraa pedon ja emäntänsä luo, päästellen onnellisen ja tyytyväisen kuuloista hörinää, alkaen sitten hikeä tippuvana tuuppia kumpaistakin samettisella turvallaan tuttavallisesti. " Mitä helvettiä tämä nyt on?!" Nau ähkäisi jälleen, vilkaisi Kaliin samalla kun ori puski poninpäänsä onnellisena hänen syliinsä niin että neito oli kaatua. " Älkää vain väittäkö, että sinä, tämä...no, lohikäärme, olet Pumpkin?!"
Lörri
 


Paluu Laiturit & kadut

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron