Explanation

Sisältäen niin syrjäisimmät asunnot, kuin kylän keskustan. Kylän keskipisteenä on suuri, yleensä vilkas aukio, jota kutsutaan kauppatoriksi. Torilla järjestetään niin myyjäisiä kuin kansantapahtumiakin, juhlista, vuodenajasta ja valtakunnantilanteesta riippuen.
Kylä on monitasoinen ja suuri. Katuja risteilee siellä täällä. Suurin osa kauppatorinläheisistä kaduista on täynnä puoteja, kapakoita ja majataloja. Mitä syrjemmäs mennään itse kauppatorilta, sitä enemmän alkaa esiintyä itse kaupungissa asuvien asuntoja. Linnalle päin jos lähtee, tulee vastaan aateliston asuinalueet. Toiseen suuntaan lähdettäessä Länsikujille päin on taas niin porvareiden, kuin talonpoikien asuntoja.
Kaduilta ei ole vaikea löytää myös kodittomia ja orpoja pyörimästä.

Kaupunkia ympäröi muurit. Muurit ovat hieman matalammat ja heikommat, mitä itse linnan muurit, mutta silti kestävät ja hyödylliset. Siellä täällä muurissa on portteja, joita vartioidaan tarkasti. Sisään ei päästetä ketä tahansa, mutta aina kaupunkiin tuntuu livahtavan hämärähiippari jos toinenkin. Muuri on viimeisimmän hyökkäyksen jäljiltä rikki Länsikujien puolella. Muuria on alettu korjaamaan, mutta korjaustyöt vievät aikansa. Rikkonaista muuria kuitenkin vartioidaan tarkasti, mutta jos olet tarpeeksi ovela, saatat päästä livahtamaan rikkinäisestä kohdasta sisään.

Valvoja: Crimson

Explanation

ViestiKirjoittaja Janni » 02 Syys 2013, 13:40

Ihmismassa toriaukiolla oli runsas, mikään ei näyttänyt muuttuneen tässä ihmiskylässä sen jälkeen kun mies oli lähtenyt. Huppu tiukasti päässä, Samkiel vaelsi ihmisjoukon seassa etsien selvästi jotakin. Hän oli hetki sitten käynyt pienellä asunnolla, muttei ollut löytänyt sieltä etsimäänsä. Seuraava vaihtoehto oli kylän pieni keskusta. Mies muisti kapakan, jossa hänelle tärkeä henkilö työskenteli, tai ainakin silloin työskenteli kun hän itse oli vielä asustanut täällä. Ainoa ongelma oli, ettei hän muistanut missä kyseinen kapakka tarkalleen sijaitsi. Mies kirosi hiljaa itsekseen ärsyyntyneenä, miksei hän pistänyt asioita tarkemmin mieleen. Neuvoakaan Samkiel ei halunnut kenelkään kysyä, hänen ylpeytensä ei sallinut sitä ja kenties hän tahtoi pitää matalaa profiilia?
Syksyinen tuulen vire puhalsi toriaukion halki ja tarttui yllättäen Samkielin hupusta kiinni, vetäen sen tämän pään yli ja paljastaen hiekan vaaleat hiukset, sekä karkeat kasvot. Mies hapuili hupun kiireesti käsiinsä ja veti sen takaisin suojaksi, lasuen jälleen muutaman kirosanan.
Janni
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 02 Syys 2013, 14:14

//Oh nou too many options!!!//

Päivä oli harmaa. Aurinko oli kaukana piilossa paksujen pilvikerrosten takana, eikä sen lämpimät säteet päässeet hyväilemään maanpintaa saati sen asukkeja. Välillä kauginssa puhalsi voimakas syksyinen tuuli, viileänä tanssahdellen. Kaduilla kävelijät olivat sonnustautuneet lämpimiin pitkähihaisiin ja takkeihin. Moni syksystä pitävä oli hyvällä tuulella ja iloisena kiertelemässä vilkkailla toreilla. Vaan erään kulkijan mieli oli yhtä harmaa kuin päiväkin.
Jenna oli juuri päässyt työvuorostaan, joka ei ollut mennyt kovin hyvin. Häntä oli käynyt lähentelmään muutama mies joiden kanssa Jenna olisi ennen saattanutkin lähteä muutamalle oluelle ja iltaa istumaan, muttei enää. Sen sijaan että ääliöt olivat älynneet antaa hänen olla hyvällä, olivat nämä päättäneet vaatia vaativammin jolloin Jenna oli tällä hetkellä masentuuneessa mielentilassaan potkaissut kumpaakin napakasti ja saanut valitukset pomoltaan. Ne ääliöthän ne minua häiriköivät, Jenna nurisi mielessään.
Kapakasta oli ollut pakko päästä ulos kiireesti, joten työasuakaan ei oltu riisuttu. Viileä syystuuli tuntui kyllä kylmältä neidon keveässä asussa, mutta eipä kotiin kovin pitkä matka ollut eikä vilustimisen pelko jaksanut kiinnostaa. Jenna irroitti päältään söpön pikkuisen esiliinan siinä astellessaan synkkänä katua kun uusi tuulenpuuska puhalsi hänen ohitseen anastaen esiliinan mukanaan. "Piru vieköön!" Brunette sähähti kuuluvasti ja sai osakseen pahoja mulkauksia. Nainen lähti juoksemaan esiliinan perään.
Lopulta kun essu laskeutui maahan Jenna syöksyi nappaamaan sen kiinni. "Sainpas..." neito mumisi ihan ääneen ja suoristautui maasta takaisin koko pituuteensa. Siinä samassa kun nainen oli päässyt ylös ja yritti suoristella muutenkin lyhyttä hamettaan vähän peittävämmäksi kumartelun jälkeen, tämän sydän oli pysähtyä. Jennan sydäntenmurskaaja silmät olivat tavoittaneet edessään hyvin epätavanomaiset silmät, eksoottisen oranssin tuijotuksen, joka kätkeytyi hupun sisään. Hänen suunsa jäi hämmennyksestä auki ja sirot kädet jotka pitelivät esiliinaa löystyivät sen verran että esiliina putosi uudestaan maahan odottamaan uutta tuulen virettä joka sen varastaisi.
Samkiel! Jennan mieli huusi vangittuna kuitenkin vain naisen omaan päähän sillä suu oli edelleen täysin lamaantunut koko muun kropan kanssa.
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Janni » 02 Syys 2013, 15:13

Samkiel jäi pidättelemään hupustaan kiinni varmuuden vuoksi, jatkaen samalla matkaansa. Miehen katse kohosi hivenen kun edessä hälisevä ihmisjoukku väistyi jonkin tieltä. Samkiel oli itsekin ottamassa askeleen sivummas, ennen kuin valkea esiliina laskeutui hänen jalkojensa juureen. Ihmisten keskeltä kiirehti nuori neito selvästi karanneen vaatekappaleen perässä.
Oranssi katse laskeutui naiseen tuon noukkiessa essunsa maasta ja siisti vielä hameen helmaansa. Samkielin ote holläsi hupun reunasta ruskeiden silmien kohdatessa hänet. Aika tuntui pysähtyneen kuin tyhjiössä, ympärillä mölyävä ihmis joukko tuntui kadonneen olemattomiin. Mies tuijotti todella tuttuja ja kauniita kasvoja.
Samkielin viimein havahtuessa ja tajutessa ketä tarkalleen tuijotti, aika tuntui palaavan ennaleen. Äänet palasivat, tuulen vire tarttui uudemman kerran miehen huppuun ja hän pystyi tuntemaan kuinka huulet muodostivat sanan Jenna..?
Janni
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 02 Syys 2013, 15:34

Toisen kutsuassa naista nimeltä suurikokoiset silmät suurenivat ensisestään ja samalla huulet alkoivat liikkua, muodostamatta vielä kuitenkaan ääneen sanoja. Se oli hän! Se oli hän! Se oli hän! Mies tunsi Jennan, joka vain vahvisti asian. Monia sanoja Jennan huulet alkoivat muodostamaan muttei mitään järkevää saatu sanottua ennen kuin lopulta kuului yksi sana: "Sinä..."
Ihminen tunsi koko kehonsa läpi myrskyn lailla seilaavan hyvän olon tunteen ja tämän silmät täyttyivät kyynelistä. Hallitsematta mitä teki nainen loikkasi Samkielin kaulaan kiljahtaen samalla. Jalkansa toinen pyöräytti miehen vyötärön ympäri roikkuakseen todella kokonaan miehen varassa. Brunette oli laihtunut heidän viime näkemisestään, vaikkakin oli ollut silloinkin jo kevyt.
Kun nainen tunsi toisen tosiaan olevaan siinä, voiden jopa todella koskea tuota ja olla tämän lähellä, hän ei voinut estää huuliaan leviämästä hymyyn ja ilmoille kajahti jopa heleä nauru. "Se olet sinä!" naisen onnellinen ääni julisti samalla kun uusi tuulenvire pyyhkäisi kaksikon ohi ja nappasi maahan unohdetun esiliinan lennolle ja heilauttaen tarjoilijan lyhyttä helmaa, josta tuo enää ollut edes huolissaan.
Näin onnelliselta toisesta ei ollut tuntunut melkein vuoteen, ja tässä yhdessä hetkessä tuntui siltä että kaikki kuluneen ajan paha pyyhkiytyisi vain pois. Aurinkokin pilkisti hieman paksun pilvipeitteen repeämästä luoden muutaman lämmittävän säteen kaksikolle. Harmaus saisi väistyä.
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 02 Syys 2013, 15:35

Toisen kutsuassa naista nimeltä suurikokoiset silmät suurenivat ensisestään ja samalla huulet alkoivat liikkua, muodostamatta vielä kuitenkaan ääneen sanoja. Se oli hän! Se oli hän! Se oli hän! Mies tunsi Jennan, joka vain vahvisti asian. Monia sanoja Jennan huulet alkoivat muodostamaan muttei mitään järkevää saatu sanottua ennen kuin lopulta kuului yksi sana: "Sinä..."
Ihminen tunsi koko kehonsa läpi myrskyn lailla seilaavan hyvän olon tunteen ja tämän silmät täyttyivät kyynelistä. Hallitsematta mitä teki nainen loikkasi Samkielin kaulaan kiljahtaen samalla. Jalkansa toinen pyöräytti miehen vyötärön ympäri roikkuakseen todella kokonaan miehen varassa. Brunette oli laihtunut heidän viime näkemisestään, vaikkakin oli ollut silloinkin jo kevyt.
Kun nainen tunsi toisen tosiaan olevaan siinä, voiden jopa todella koskea tuota ja olla tämän lähellä, hän ei voinut estää huuliaan leviämästä hymyyn ja ilmoille kajahti jopa heleä nauru. "Se olet sinä!" naisen onnellinen ääni julisti samalla kun uusi tuulenvire pyyhkäisi kaksikon ohi ja nappasi maahan unohdetun esiliinan lennolle ja heilauttaen tarjoilijan lyhyttä helmaa, josta tuo enää ollut edes huolissaan.
Näin onnelliselta toisesta ei ollut tuntunut melkein vuoteen, ja tässä yhdessä hetkessä tuntui siltä että kaikki kuluneen ajan paha pyyhkiytyisi vain pois. Aurinkokin pilkisti hieman paksun pilvipeitteen repeämästä luoden muutaman lämmittävän säteen kaksikolle. Harmaus saisi väistyä.
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Janni » 02 Syys 2013, 15:56

Samkiel ei ehtinyt sanoa sanaakaan Jennan jo hypätessä hänen kaulaansa. Mies otti askeleen taaksepäin pitääkseen tasapainonsa naisen kietoessa jalkansa hänen vyötärönsä ympärille. Samkiel näytti hetken aikaa hätkähtäneeltä toisen niinkin innokkaasta reaktiosta, mutta ei hän tällä kertaa raaskinut tuota moittia. Mies vain kietoi kätensä Jennan ympärille ja halasi tuota takaisin.
Kukas muukaan. Samkiel hymähti naisen hihkuessa iloisesti, painaen samalla kasvonsa tyytyväisenä toisen ruskeita hiuksia vasten ja tiukensi otettaan rakkaastaan.
Samkiel hengitti syvään Jennan tuoksua ja kenties pieni hymynväre kaartui hänen huulilleen. Se ei kuitenkaan kauaa kestänyt miehen huomatessa sivusilmällään ympärillä olevan ihmisjoukon tuijotuksen. Samkiel kohotti nyrpeän katseensa murahtaen samalla; Mitä te tuijotatte?!
Janni
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 02 Syys 2013, 16:19

Kyllä Jenna muisti hyvin ettei mies ollut julkisten hellyyden osoituksien - hellyyden osoitusten fani nyt yleensäkään - kannattajia, mutta naisen riemu oli ottanut tästä vallan niin kokonaisvaltaisesti ettei hän ollut ehtinyt pysäyttää itseään. Ihanaa oli kuitenkin tuntea toisen halaavan takaisin. Huomatessaan että mies veti syvään henkeä vasten hänen hiuksiaan sai perhosparven venyttelemään siipiään villisti neidon vastan pohjassa. Edelleen hän sai miehestä aina mitä kummallisimpia tuntemuksia.
"Mitä te tuijotatte?!" Kuului kohta tuima kommentti palauttaen kaksikon jälleen tähän maailmaan ja Jenna laskeutui alas urhonsa sylistä hymyillen hieman punastuneena, heitä tosiaan tuijotettiin. Se ei kyllä ollut ihme ottaen huomioon minkälaisen näytöksen nainen oli ihastuneella naurullaan ja huudanhduksellaan, puhumattakaan siitä syliin loikkaamisesta, aiheuttanut.
Ihmiset palasivat kiireesti askareihinsa kun heidän tuijotuksestaan pahastuttiin ja maan päällä jälleen ollessaan Jenna tajusi vilkaista jalkoihinsa. Pahus, essu oli tipotiessään. Se ei kuintaan sekuntia pidempää naisen mielessä viipynyt kun tuo sitten kohotti katseensa takaisin palanneeseen rakkaseensa. "Miten sinä...? Millon sinä palasit?" Jennan olisi todellisuudessa kovastikin tehnyt mieli kysyä, miksi toinen oli ylipäätään lähtenyt, muttei tämä oikein tuntunut sopivalta paikalta tai ajalta kysellä moisia kysymyksiä.

"Ja ehkä meidän pitäisi lähteä jonnekin", Jenna piti paussin vilkuillessaan ihmismassaa heidän ympärillään, "vähemmän julkiselle paikalle."
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Janni » 02 Syys 2013, 16:35

Samkiel palautti huomionsa takaisin Jennaan ihmisten jättäessä heidät rauhaan. Nainen laskeutui miehen sylistä, joka antoi käsiensä valua toisen harteille. Hyvin nopeasti Jenna lateli kysymyksiä mitä Samkiel olisi osannut odottaa, mutta mies ei tahtonut jäädä keskelle toria selittämään asioita. Onneksi nainen oli samalla aaltopituudella ja kehoittikin heitä siirtymään jonnekin rauhallisempaan paikkaan.
Mies tiesi ettei Jennan asunto olisi paras paikka, hänet pystyttäisiin löytämään sieltä hyvin nopeasti, mutta muuta paikkaa tällä hetkellä ei ollut. Samkielin täytyi vain toivoa ettei kukaan olisi huomannut vielä mitään siitä mitä hän oli tehnyt.

Kenties menemme...kotiin? Samkiel ehdotti. Miehen äänestä pystyi erottamaan pientä tyytyväisyyttä.
Janni
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 02 Syys 2013, 16:51

Kotiin,
kuulostipa se ihanalta toisen sanomana, vaikka sitä olikin edeltänyt lyhyt tauko. Jenna arvioi sen johtuneen siitä että toinen saatto miettiä millä nimellä enää uskalta puhetella sitä asuntoa jossa he kaksistaan olivat kuukauden yhdessä asustaneet. Kyllä, kotihan se oli yhä.
"Jooo, kotiin..." Jenna totesi ehkä hieman haaveilevaisen kuuloisena, jonka kuitenkin pään pudistuksella ravisutti pois ja jäljelle jäi vain ystävällinen hymy. Heidän lähtiessään kulkemaan kohti pikkuruista tuttua asuntoa, Jenna liutti kätensä miehen käsivartta pitkin kämmenelle ja siitä pujotti sirot sormensa toisen sormien lomaan. Hän halusi kävellä rakkansa kanssa käsikädessä, ettei toinen vaikka katoaisi tässä matkan aikana uudestaan!

Kuten aiemmin todettua, matka Jennan asunnolle ei ollut onneksi pitkä kapakalta. Pian he olivatkin mukavasti olohuonekeittössä, Jennan kodin ydinhuoneessa ja vasta sisälle päästyään Jenna huomasi että oli ollut hieman viluissaan tosiaan ulkosalla nimittäin lämmin ilma sisällä sai kylmänväreet kipittelemään silkäpiitä pitkin.
Nainen vilkaisi työasuaan harkiten hetken vaihtavansa sen heti johonkin muuhun, mutta päätti antaa asian toistaiseksi olla sillä halusi kovasti nyt kuulla toisen tarinan matkasta. Vettä laitettiin lämpenemään pikkuiselle liedelle että saataisiin lämmintä juotavaa ja sitten Jenna asettautui pikkuruiselle sohvalle istumaan. Olohuoneessa ennen ollut yksinäinen nojatuoli oli siirretty kalusteeksi makuuhuoneeseen ja sen tilalle oli tuotu kahden istuttava minisohva, jolla Jenna nyt siis istui.
Hän ei aikonut hoputtaa toista mutta katsoi tätä kieltämättä perin uteliaasti odottaen ehkä nyt kuulevansa jonkinlaisia selvennyksiä kuluneen kymmenen kuukauden tapahtumiin.
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Janni » 02 Syys 2013, 17:15

Matka asunnolle oli ollut hiljainen, mutta tuskin sanoja ei olisi edes tarvittu. Käsikädessä ja pienet jatkuvat vilkuillut toisen suuntaan olivat tarpeeksi. Hyvä että Jenna oli nyt siinä ja vielä ehjän näköisenä, vaikkakin saattoi toisen ulkonäössä olla pieniä uupumuksen ja rankan elämänvaiheen merkkejä.

Asunto oli paremmassa kuosissa kuin viimeksi, pieni huojentunut huokaus karkasi miehen huulilta. Samkiel kääntyi Jennan puoleen, joka istui hyvin uteliian näköisenä sohvalla. Mies oli varautunut että toinen olisi voinut suuttuakin pahan päiväisesti, mutta siltä hän nähtävästi tällä kertaa oli säästynyt.
Taidan olla selityksen sinulle velkaa. Samkiel aloitti, samalla kun istuutui Jennan vierelle sohvalle. Muistat varmasti sen tarinan miksi löysit minut siinä tilassa silloin metsässä. Kansani sai selville ettei rangaistukseni ollut niin tehokas kuin he luulivat. Mies jatkoi samalla raapien pienesti partaansa. Kun olit poissa he löysivät minut täältä ja ainoa vaihtoehto oli paeta. Minä myös...tuota... Samkielin selitys jäi puolitiehen tämän takellellessa sanoissaan. Jokin asia oli vaikea sanoa ääneen. ...pelkäsin, että he satuttaisivat sinua rangaistuksekseni. Mies sai jatketuksi, kunhan oli ensin kääntänyt vaivaantuneen katseensa muualle Jennnasta.
Janni
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 02 Syys 2013, 17:36

Toisen tullessa siihen viereen sohvalle, Jenna olisi vain halunnu painautua syvälle toisen kainaloon lämpimään ja käpertyä sinne päiväunille, mutta ikävä kyllä se olisi varmasti ollut sopimatonta nyt kun tässä yritettiin käydä keskustelua. Brunette ei keskeyttänyt toista en kummemmin vahventaakseen muistavansa heidän ensitapaamiseensa johtanutta tarinaa kuin nyökäten lyhyesti. Yksi hänen elämänsä jännittävistä, ei vaan kaikista jännittävin, tapahtuma ikinä. Sitä hän ei unohtaisi.
Toisen puhuessa Jenna tuijotti herkeämättä tuon kasvoja ja kun Samkiel sitten takelteli lauseensa lopun kanssa Jenna ihan tajuamattaan laski kätensä toisen polvelle. Kun tämä lopulta sanoi sen mitä oli aikonut sanoa ja käänsi vielä katseensakin vaivautuneena tilanteesta pois Jenna oli jälleen hämmästynyt. Hänen elämänsä kurjimman kuukaudet olivat oikeasti johtuneet siitä että mies oli pelastanut hänen henkensä lähtemällä pois? Ja siihen ajatukseensa palatessaan Jennan mahassa kouraisi sillä hän tajusi ettei toisella muuten ollut pienintäkään hajua siitä mitä Jenna oli käynyt läpi tässä kuluneena aikana.
"Minä ymmärrän kyllä..." Jenna sanoi ja hänelle tuli pakottava tarve keventää tunnelmaa jonkinlaisella huumorilla, "Ei sinun kuitenkaan minua olisi tarvinnut suojella, olen aika kova mimmi vaikken siltä ehkä näytäkään!" Oli niin kummallista palata vanhoihin tapoihinsa, mutta se tuli kuin itsestään miehen paluun myötä.

"Tuota, minäkin haluaisin jakaa sinun kanssa jotain..." Jenna aloitti ja muutti asentoaan sohvalla. Nyt hän istu risti-istunnossa kasvot Samkieliä kohti. Kätensä hän vie miehen käsiin sivellen niitä hellästi. "Kun olit lähteny, minulle selvisi pian että olit jättänyt itsestäsi pienen muiston jälkeesi... Minun kohtuuni." Jenna ei ollut ihan varma kannattiko asiaa pyöritellä näin sillä toisen ymmärtämisestä ei kyllä aina rehellisesit voinut olla varma. "Siis olinkin raskaana."
Selvennettyään sen kohdan Jenna ei kuitenkaan millään olisi halunnut selventää mitä kyseiselle raskaudelle oli sitten käynyt, se oli kuin valtava pala hänen kurkussaan, joka kuului niellä, ei sylkeä ulos. Ehkä mies tajuaisi itse jotain huomioiden ettei Jennan vatsa ollut valtava, eikä missään ainakaan näkynyt vauvoja saati niidne tarvikkeita.
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Janni » 02 Syys 2013, 18:03

Samkiel hymähti hiljaa Jennan tokaisulle, oliko hän huvittunut? Mies kuitenkin jätti kommentoimasta naisen vitsailulle.
Samkielin ilme kuitenkin vakavoitui naisen äänensävyn myötä, katsekin kääntyi tuon puoleen. Mies kuunteli hiljaisena vuorostaan Jennan tarinan, joka löy hänet kylmäksi nopeasti. Oransit silmät olivat jähmettyneet tuijottamaan naista epäuskoisina. Lapsi, oliko hän jättänyt lapsen jälkeensä? Mitä hänen kuuluisi ajatella? Samkielin ajatukset poukkoilivat aivan liikaa ettei tämä tajunnut kyseenalaistaa missä puhuttu jälkikasvu oikein oli.

Samkiel avasi suutaan kuin aikeissa sanoa jotain, mutta sulki sen pian kiinni hiljaisena. Käsi Jennan käden alta kohosi toisen kasvoja kohti, sormenpäät hipaisivat naisen poskea käden jatkaessa kuitenkin matkaansa toisen niskalle. Mies veti Jennan itseään kohti ja painoi huulensa tuon otsalle. Mikset näytä onnelliselta? Samkiel kuiskasi.
Janni
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 02 Syys 2013, 18:24

Epäusko miehen kasvoilla tuntui Jennasta todella kamalalta kuten koko asian esiin nostaminen. Hän hautasi hetkeksi katseensa läheiseen seinään, mutta kohta palautti sen mieheen. Tämä asia täytyi nyt vaan käsitellä läpi, sitten sen saisi pois päiväjärjestyksestä ja he voisivat palata entiseen. Niinhän?
Toinen aikoi sanoa jotain muttei saanut mitään sanottua. Ilmeisesti tuo tiesi miltä Jennastakin tuntui. Lopulta toisen vahva käsi siirtyi hipaisemaan Jennan poskea, josta kosketus liukui ihanasti aina naisen niskalle. Samkiel veti naisen lähemmäs itseään ja painoi suukon Jennan otsalle. Hetkisen bruneten oli jälleen todella hyvä olla. Tämä jopa ummisti silmänsä hetkeksi, mutta olihan silmät avattava piakoin ja alettava etsiä kysymykseen vastausta. Miten hän voisi koskaan kertoa toiselle mitä vauvoille oli käynyt..? Jos hän saisi itse päättää hänkään ei haluaisi tietää.
Jenna aukoi useasti suutaan muttei sieltä kuulunut ääntä. Jättimäinen pala maata mötjötti edelleen kuristavasti naisen kurkussa. Katse hieman lasittuneesti kyyneleet silmiin kohoten Jenna kuitenkin lopulta totesi: "Vauvat eivät selvinneet. Ne syntyivät ihan liian aikasin."
Luulisi selittänään miksi Jenna ei ollut onnellinen. Tai ehkä hän tunsi kovasti onnelisia tunteita juuri nyt, mutta tämän aiheen ylös tuominen tuntui edelleen kuristavan pahalta.
Mutta nyt kun nainen veti sanojensa jäljeen syvään henkeä hän ymmärsi kuinka paljon keveämpi olo oikeastaan oli toisen seurassa.
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Janni » 02 Syys 2013, 18:47

Samkiel piteli Jennaa lähellään koko sen ajan vastausta odottaen, joka lopulta ei ollut täysin sitä mitä hän oli odottanut. Kyseessä oli ollut useampi elämänalku, jotka valitettavasti olivat eläneet liian lyhyen ajan. Mies kuitenkin pysyi edelleen hiljaisena, ote toisesta ei herkennyt, itseasiassa se tiukentui hellästi. Hän ei siis ollut ainoa joka oli kokenut kovia.

Olen pahoillani ettei voinut olla tukenasi. Mies pahoitteli hiljaa. Todella paha tunne kivisti hänen rintakehäänsä tuon sanottuaan. Samkielilla oli vielä lisää kerrottavaa, muttei kyennyt kertomaan sitä enää moisen uutisen jälkeen. Ei hän voinut pilata Jennan iloa hänen paluusta, kenties he voisivat olla hetken onnellisia ja palata todellisuuteen myöhemmin?
Janni
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 02 Syys 2013, 21:08

Toinen piteli Jennaa siinä lähellään ja naisen valtasi ihana turvallisuuden tunne. Toisen tuoksu oli huumaava ja olo niin levollinen ihan vain siinä. Toinen jopa pahoitteli sitä ettei voinut olla Jennan tukena kun tuolla oli ollut vaikeaa. Jenna ei vastannut mitään sillä hän tunsi itkun olevan ihan hänen kielensä päällä joten puhuminen olisi paljastanu itkuisen äänen. Sen sijaan nainen painautuu tiukemmin ihanaa langennuttaan vasten.
Pieni pako todellisuudesta, se oli juuri se mitä hän halusi. Ei enää masentuneita päiviä, ei enää piinaavia muistoja. Vaan elää elämäänsä eteen päin, elää tässä hetkessä.
Kyyneleistä kostuneet ruskeat silmät kohotettiin tavoittelemaan miehen oranssien silmien kaunista tuikintaa. Pienen hetken nainen vain tuijotti miehen silmiä kun sitten kurottautui suutelemaan tuota. Samkiel oli tehnyt hänet niin onnelliseksi ja hän oli osa monia lämpimiä muistoja. Jenna halusi todellakin tarttua hetkeen ja elää siinä, mutta enemmän kuin mitään muuta hän haluisi tehdä sen tämän miehen kanssa. Jenna kurottautui lisää miehen ylle kietoen kätensä tuon miehekkäiden hartioiden ylitse kaulan ympärille. Hänellä oli ollut niin ikävä. Samkielin vahvoja käsiä, turvallista syliä, kiehtovia silmiä, huulia joilta oli saanut useita tulisiakin suudelmia. Ikävä kosketusta.
Nipustin
 

Seuraava

Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron