Kirjoittaja Lörri » 19 Loka 2013, 15:30
Kuolla? Nau mietti. Oliko hän tajunnut sellaista? Jos olikin, niin ei sillä ainakaan ollut ollut mitään väliä tuolla hetkellä...hän oli ollut pelkästään raivoissaan..suorastaan hullu. Nau puisti jälleen päätään. Tuntui jotenkin puutteelliselta koska hän ei kuullut raskaiden korvakorujen kilinää. " En minä välittänyt, vaikka olisin kuollutkin. Olin vain vihainen." Hän sitten totesi, kuten asia oli." Joten kyllä, olet oikeassa, minun varmaankin pitäisi rauhoittua, ja aika paljon." Nyt Nausta irtosi jo pieni virneen poikanen."Enkä suinkaan ole ainoa. Ehkäpä se on niin, että jos toinen on tulta, ja toinen ruutia, niin eihän siitä voi tulla kuin räjähdys?" Nau tuijotti Phoenixia. Ilmeisesti hänen pitäisi vain antaa olla sen suhteen, mistä ikinä mies olikaan hänelle suuttunut siellä luolassa. Ilmeisesti ei ollut enää, jotain oli tapahtunut sille asialle, ja Nau päätti, että se sai riittää. Ainakin nyt, selvitköön joskus jos sillä oli väliä.
Oi kyllä! Nau halusi jäädä odottamaan Phoenixin kanssa, ihan mitä vain ja kuinka kauaksi aikaa vain. Hänen päänsä nyökähti ajatusten voimasta, vaikkei hän sanonutkaan mitään, ja sydänalassa hyrähti jälleen se ihanan vihlaiseva tunne, jonka hän osasi yhdistää Phoenixiin. Sitten Nau kuunteli ällistyneenä mitä Phoe sanoi seuraavaksi. No niin, tämäpä selitti monta asiaa! Mutta eihän Phoen pitänyt voida kuolla? Naun katse siirtyi hänen kipeästi tykyttävään käteensä." Se vesilasi siis." Hän totesi ja puraisi huultaan ymmärtäessään nyt, mikä oli saanut Phoen kiljumaan sillä järkyttävällä tavalla ja polttamaan hänen kätensä.
" Enhän minä tiennyt!" Nau sanoi puollustuksekseen, mutta se ei ollut aivan pätevä, sillä jos hän olisi tiennyt, eikö hän silloin ainakin olisi käyttänyt juuri vettä?
Phoen sipaistessa vallattomia hiuksia Naun kasvoilta, ja koskiessa hänen ihoaan sormenpäillään, Nau sävähti. Pieni, hentoinen kosketus sai intohimon väreet juoksemaan pitkin ja poikin hänen ruumistaan, joka sitä paitsi oli niin piesty tavalla jos toisellakin, ettei sellaisen olisi edes pitänyt tulla hänen mieleensä. Nau katseli syvälle Phoen kiehtoviin silmiin, ja miehen sanoessa, ettei tahtonut hänen menevän, jo pitkän aikaa esille pyrkineet kyyneleet valahtivat kuumina hänen poskilleen ja Nau kietoi kätensä tämän kaulaan, painaen kyyneleiset kasvonsa piiloon miehen leveitä harteita vasten. " En minä tahdo mennä." Hän lopulta kuiskasi kyyneleidensä läpi. Phoe saattaisi kuitenkin tuntea ihollaan, miten Naun huulet samaan aikaan kyynelten kanssa vetäytyivät hymyyn. " Ja se on varmasti aivan totta, että sinua isompaa ja pahempaa ja pelottavampaa ei tästä kaupungista aivan heti löydykään." Nainen sanoi jo isompaan ääneen, ja siinä soi tuttu leikkimielisyys.
Tämä, oli pelottavaa. Suorastaan vaarallista. Antaa itsensä, tunteensa, toiselle, antaa hänen haltuunsa jotain, jolla voisi kahlita tai murtaa toisen koko maailman ja elämän aivan liian helposti. Tämä oli aivan liikaa. Muttei Nau voinut enää tunteilleen mitään, eikä halunnutkaan. Toinen vaihtoehdoista olisi vielä kamalampi ja kivuliaampi, ja Nau oli kuitenkin henkilö, joka mielluumin loikkasi loikan tuntemattomaan ja pelottavaan kuin jäi aloilleen taistelemaan.
" Saisinko minä...ihan vähän vain..luvan tarvita sinua joskus, Phoe?" Nau kysyi takerrellen ja nousi katsomaan miehen tulisiin silmiin." Koska minä piru vie tarvitsen! En pelkästään sänkyyn, tai silloin kun olen kuoleman kielissä, vaan siksi...siksi, että sinä olet sinä?" Nau nosti oikean kätensä hyväilemään Phoen poskea, ja huokaisi. " Ja voisitko sinä, ihan vähän vain, joskus, tarvita minua, pikkuisen?" Nau tunsi miten hienoinen pelon vihlaisu kulki hänen rinnassaan. Tässä hän nyt oli, tällä tavoin, aivan auki, täysin nitistettävissä, eikä muuta voinut.