Kirjoittaja Sands » 10 Loka 2013, 21:59
Garrett seurasi kiltisti perässä, jo nyt innostuneena. Ei hän millään voinut uskoa, että vanha liskonkuvatus olisi jättänyt kaiken vain yhteen, yksinkertaiseen huoneeseen. Lohikäärmeethän olivat tunnettuja ahneudestaan ja harakkamaisesta tavastaan hankkia kynsiinsä kaikkea kiiltävää, joten varmasti Mardukinkin aarrekasa olisi aikamoinen nähtävyys! Toinenhan oli ikivanha, eikä vaikuttanut niinkään barbaariselta, kuin monet muut lohikäärmeet. No, ainakin sellaisena kreivi lohikäärmeet näki, eihän hän ollut puhunut kuin... Yhden ainoan lohikäärmeen kanssa tähän asti. Eihän se tietenkään tarkoittanut, ettei muut lohikäärmeet olleet hirveitä barbaareja ja petomaisia olentoja, vaikka vanhus käyttäytyi aivan ihmisiksi! Jotain älliä silmättömällä miehellä piti olla, kun sentään yritti ihmiseksi tekeytyä. Totta kai toisen piti sitten tietää jotain ihmisistä ja noiden tavoista, mutta se oli poikkeus, eikä sääntö. Mutta hyvä poikkeus aatelismiehen mielestä.
Vierashuone jäi taakse askelten jatkuessa rauhalliseen tahtiin, suorastaan kumisten luolan hiljaisuudessa. Garrett oli toki ollut innostunut, mutta kun se ainoa lämmin ja tuttu ympäristö jäi taakse, kävi nuorukainenkin hermostuneemmaksi. Luola oli outo ja pelottava, eikä Mardukin läsnäolo rauhoittanut mieltä niin paljoa, kuin sen pitäisi. Siniharmaat silmät katselivat ympärilleen säikkynä, oudoksuen ja kavahtaen jokaista varjoa, jonka mielikuvitus joksikin pelottavaksi hirviöksi muodosti. Pimeyttä hieman helpotti omituinen, leijuva valopallo ilmassa, joka lähestyi kaksikon kävellessä sen ali. Se tietenkin pelotti kreiviä myös, olihan se jotain outoa taikuutta, mitä tuo ei ymmärtänyt lainkaan. Kovasti sitä yritettiinkin vältellä leijuvaa valoa, askelten kiihdyttäessä vauhtiaan päästäkseen aivan vanhuksen läheisyyteen turvaan.
Valo pimeässä luolassa kuitenkin auttoi, vaikka valonlähde pelottikin omituisuudellaan. Kaukaisuudesta tarkat silmät pystyivätkin jo näkemään oikein tuttua kimmellystä valon osuessa johonkin oikein heijastavaan pintaan. Hetkessä Garrettinkin ilme kirkastui ja ryhti suoristui, vaikkei tuo vielä sitä päänähtävyyttä ollut oikeasti nähnytkään! Hymy nousi nuorukaisen huulille tuon nopeuttaessa askeltensa tahtia entisestään, hymynkin vain leventyessä matkan jatkuessa yhä lähemmäs ja lähemmäs määränpäätään. Eikä kreivi mitenkään voinut edes uskoa silmiään. Aarteita oli luolassa suuria kasoja, kaikki kauniisti kimmeltäviä ja oikein tarkasti aseteltuja. Kaikki eivät toki olleet kultaa tai jalokiviä, mutta ne olivat, mitkä kreiviä eniten kiinnostivat vaikka muutkin aarteiksi laskettavat esineet varmasti arvokkaita oli. Mutta aatelisen sydäntä lähellä oli juuri ne nätit ja säihkyvät tavarat, joita heti käytiin hämmästelemään läheltä tilaisuuden tullessa. Marduk oli varoittanut koskettamasta kasoja kannattelevia esineitä, mutta kokonaan tuo ei ollut kieltänyt koskematta. Siitä huolimatta Garrett hallitsi vielä itsensä, eikä koskettanut mitään.
"Vaikuttavaa," kreivi yritti sanoa pätevänä ja tavallaan vähätellen omaa innostuneisuuttaan ilman, että toisen kokoelmaa haukkuisi. Se ei tietenkään kovin vakuuttavalta näyttänyt nuoren miehen pörrätessä aarrekasojen ympärillä oikein innostuneena, kuin ei nahoissaan voisi pysyä. Pitihän hän toki omasta kartanostaan ja kokoelmastaan, eikä tietenkään Nahorista pois haluaisi muuttaa, mutta olihan vanhan käärmeen luolassa aikamoinen määrä kauniita esineitä. Ryppyturpahan taisi olla koko valtakunnan rikkain mies tällä kokoelmalla, eikä Garrett voinut edes yrittää aliarvioida sitä! Heillähän oli samanlainen maku, oikeastaan. Rikas ystävä olisi muutenkin hyödyllinen. Vieläkään kreivi ei voinut ymmärtää, miksi näin rikas henkilö pukeutui niin rumiin ja vanhoihin ryysyihin, mutta ehkä hän voisi oppia elämään senkin seikan kanssa... Jos se tarkoittaisi sitä, että hän pääsisi Mardukin tärkeäksi yhteistyökumppaniksi. Täytyihän vanhuksella olla aika paljon tarkkaavaisuutta ja kykyjä, jos näinkin hienosti on saanut aarteensa järjesteltyä...
((Et ole voittamista nähnytkään. Ja jos sinä minua nyt liukumäkenä käytät, niin et edelleenkään saa minusta sitä otetta uhoamisestasi huolimatta. Liukuminen kun on aikalailla tarttumisen vastakohta. Ja katso, vastaan vielä myöhempään, hähää.))