Kirjoittaja Vahti » 20 Tammi 2014, 00:30
Livertäjä naurahti: "Ei sinun tarvitse anteeksipyydellä Albine neiti! Minähän se tässä tökerö olen kun pelästyttelen jo muuten ahdingossa olevia neitoja." Kontio melkeinpä teki omaa, syvää polkua lumeen talsiessaan ruhollaan siinä eteenpäin varmaankin helpottaen myös mustatukan kulkua jotenkuten. Ja kyllä, hänen perhe on varsin viehättävä, varsinkin hänen veljensä. Oikea hymysuinen koko ajan, jos huomaatte ironian~
Livertäjä tuhahti virneen kera naisen selitykselle, vilkaisten itsekin varikseen ja leveästi virnistäen, ilkikurisuuden sävy äänessään, totesi: "Minä veikkaan että kyse on tuosta linnusta ja sen suuntavaistosta. Kuuleman muuttolinnuilla on hyvät suuntavaistot, mutta miten on varisten, korppien ja harakoiden laita? Nehän eivät suuntavaistoja pahimmin käytä varkaissa ollessaan!" Livertäjä nauroi omalle vitsilleen tökkiessään sanoillaan lintua. Siitäs sai kun kävi häntä nokkimaan!
Livertäjä nuuhki välillä ilmaa, vaihtaen suuntaa hieman korjatakseen heidän reittiään, kuunnellen välillä pää koholla... Karhut, kuten muutkin eläimet, olivat aina tietoisia ympäristöstään. Vaikka olisivatkin ihmismielisiä.
Pianpa kaksikko saapuikin perille, tai siltä se vaikutti kun Livertäjä itse niin totesi ääneen: "Jaahas, taidan haistaa velipojan kotireviirin jo, se vanha ärjy. Minä hoidan sitten puhumisen, velikulta voi olla hieman epäluuloinen vieraita kohtaan", Livertäjä totesi iskien silmää puolihaltialle, kun he alkoivat tulla pienelle aukealle suuren suurten puiden keskelle.
Karhuntakku katsoi aina ettei jättänyt pahemmin mitään merkkejä elinpaikastaan, piilotellen tekemiensä onkaloiden eli varastojen, pusikoiksi naamioiden ja muiden moisten silmänkääntötemppujen taakse tavaroitaan joita ei pitänyt sisällä. Kuitenkin maassa olevat jäljet, joita ei ollut jo jonkin aikaan kestäneet poutapäivät peittäneet, paljastivat muuta suunnaten suuren suuren havupuun rungolle siitä kadoten kuin seinään.
Mikään ei juurikaan antanut ilmi että puunrungon sisällä tai ehkä ennemminkin sen alla asusteli joku.
Jos olisi osannut kuitenkin katsoa ylöspäin, saattoi nähdä muutamien kymmenien metrien päässä puunrungon sivussa olevasta kolosta nousevan harmaata savua.
"Veli taitaakin olla kotona, savusta päätellen", kontio uumoili talsiessaan kohti jälkiä, sotkien ne pian omiinsa, ja puunrungon luokse. Ja näin lähemmin katsottuna, saattoi siitä erottaa oven.
Ovi oli puinen ja naamioitu osaksi puuta sen päälle asetettuna pienillä nauloilla puunrungon kaarnalevyjä.
Oivallinen naamiointi suorastaan, jo oli veljellä älliä.
"Hunajakieli! Avaa ovi!" Livertäjä kutsui oven läpi ja tömäytti toisella etutassullaan pari kertaa ovea, kuunnellen sitten pää hieman kallella. Aikaa kului niinkin kauan, että tiesi ettei ovea oltu avaamassa missään vaiheessa.
"Tiedän että olet siellä Hunajakieli! Avaa ovi jo! Tänne jäätyy!"
....
"Anteeksi neito Albine", Livertäjä totesi kohteliaasti ja ärähti vähän kovemmin ovelle: "JOS ET AVAA RIKON OVEN VOIMIN JA SINULLA ON SIINÄ SITTEN TYÖTÄ KORJATA SE!"
......
"Selvä!"
Ja pian alkoi ovi natista, kun karhu kohottautui takajaloilleen ja alkoi asettaa omaa elopainoaan ovelle etutassut sitä vasten...
Karhuntakku todellakin oli kotonaan, mutta hyvin kieltäytyvä päästämään veljensä sisään koloonsa. Puut palaen iloisesti kolon takassa ja luoden hämärää valoa onkaloon, oli Karhuntakku nukkunut nahka- ja turkkispedillään kaikessa rauhassa. Kunnes hänen unensa loppuivat tuon maanvaivan tultua häiritsemään häntä!
Aluksi hän ajatteli sulkea veljen typerät huudot ja asetti turkista tehdyn tyynyn päänsä päälle, vaihtaen kyljelleen. Mutta senkin läpi, terävä kuuloinen kun oli, veljensä huutelut. Mutta jääräpäisesti oli Karhuntakku päättänyt olla välittämättä, muristen että lähtisi jo hänen oviltaan.
Nyt oli talvi! Sen hölösuun pitäisi olla jo nukkumassa talviunia?! Olisi vain pitänyt mennä sinne luolille nukkumaan...
Ovi alkaen kuitenkin päästää kummia ääniä, Karhuntakun sydän hypähti, tämän ollen samantien jalkeilla pedistään ja äkkiä juosten ovelleen. Ei saatana! Jos se rikkoo sen niin kaikki on päin persettä!
"ÄLÄ HEMMETISSÄ RIKO SITÄ!" Karhuntakku karjaisi vetäen paksun ja raskaan nahan ovensa tieltä, tuntien oitis kylmän ilmavirran tulevan oven raoista sisälle.
Livertäjä virnisti voitonriemuisena kun kuuli veljensä viimeinkin vastaavaan, siirtyen pois oven päältä ja ottaen pari askelta taaksepäin, hymyillen ystävällisesti Albine neidille.
"Hän on hieman karkea, mutta oikea herras-"
Tuskin sai kontio -valheellista?- lausettaan loppuun veljestään kun tämä oli jo avaamassa oven heille.
Tai ehkä paremminkin sana paiskata oli oikea sana, sillä kaarnapintainen ovi lennähti auki melkein osuen mesikämmenen kuononpäähän parista sentistä jääden kiinni.
Karhuntakku lämäisi suurella kämmenellään oven auki, tuijottaen oitis veljeään raivoissaan suu tiukkana viivana pielistään alaspäin taittuneena, nenänvarsi rypyillä ja paksut kulmakarvat luoden uhkaavan tunnelman tämän silmiin.
Pelkästään nahkahousuissaan oleva karhumies ei edes huomannut naista paikalla, keskittyneenä sanomaan pari valittua sanaa veljelleen.
"Ja millä saakelin oikeudella sinä tulet minua häiritsemään talviaikaan perkelen hölösuu?! Ja vielä meinaat rikkoa ovenikin? Onko sinusta tullut liukkaan kielesi lisäksi myös vajaaälyinen, paksukalloinen ja läskiniskainen nallukka!? Ja jos kyse on hunajasta, niin minä niin peevelin revin tuon typerän pääsi irt-!"
Ja vasta nyt huomaten typerästi virnuilevan veljensä lisäksi tämän kanssa olevan naisen, Karhuntakun ärjyvä puhetulva kuoli, tämän tuijottaen hyvin koomisen epäuskoisena mustahiuksista naikkosta.
Nätti se oli, kyllä, mutta mitä hemmettiä se teki hänen kodissaan, vieläpä-
Katse iskostui jälleen, nyt pidättelemättömästi nauravaan, Livertäjään Karhuntakun ilme muuttuen hämmentyneestä murhaavaksi.
"Livertäjä", Karhuntakku murisi kuin oikeakin karhu, astuen ulos oviaukosta ulos avojaloin ja kohoten täyteen vaikuttavaan pituuteensa. "Miksi ovellani on joku kaksijalkainen naaras!?" Karhuntakku murisi ja ärisi karhunkielellä veljelleen raivolla, joka tosin ei näyttänyt olevansa millänsäkään.
"No mutta veli, eikö äiti sanonut että on epäkohteliasta puhua vierasta kieltä vieraiden kuullen? Vai oletko ihan vieraantunut käytöstavoista? Huomasitko? Se oli vähän kuin vitsi? Ja nyt, jos päästäisit sisään, on kylmä", Livertäjä pyyhkäisi tassullaan koko jutun sivuun, yrittäen mennä Karhuntakun ohitse tämän koloon. Mutta Karhuntakku asettuikin veljensä eteen kädet puuskassa, näyttäen punaisesta naamasta päätellen olevan räjähtämispisteessä.
"ET VAAN KERROT MISTÄ TÄSSÄ ON KYSE!?"
Metsä kaikui tuosta karjaisusta, Livertäjänkin hieroen särkyviä korviaan, Karhuntakun vilkaisten ei-niin-vieraanvaraisesti naikkosta. Kumpi tahansa saisi selittää mistä oli kyse, kunhan vain joku sen nyt kertoisi!