Ojasta allikkoon || Sands

Linnasta löytyy käytävää jos toistakin, jolla vaellella päänsä pyörryksiin. Linnasta löytyy myös lumottuja salakäytäviä, jotka ovat erittäin vaikeita löytää tai sitten täysin mahdottomia avata ilman loitsuja. Käytäviä valaisee pimeällä hiljalleen edes takaisin lipuvat sinivalkeaa valoa kajastavat, lumotut valopallot. Käytävät ovat myös melko autioita ja maltillisesti sisustettuja.

Valvoja: Crimson

Re: Ojasta allikkoon || Sands

ViestiKirjoittaja Sands » 22 Helmi 2014, 16:59

"Pyh," Garrett heilautti kättään vähättelevästi käärmeen muistuttaessa, että hänen pitäisi valita sanansa tarkkaan kyläläistensä edessä. Turhaa tuollainen huolehtiminen ja muistuttelu oli, kyllähän hän sen nyt itse tiesi! Hän oli aatelinen, oman maineen ylläpitäminen oli tuolla veressä ja puheenlahjat tukivat sitä. Kreivin maine todellakin oli yllättävän hyvä ottaen huomioon, millainen mies tuo nyt oikeasti oli. Mutta oikeanlaiset pienet, valkoiset valheet auttoivat paljon, kuten myös esittäminen. Ei Nahorin väellä ollut mitään syytä epäillä kreivinsä sanoja, tuon niin hyväsydämisen ja rehellisen miehen sanoja! Tietenkin hän halusi vain kansalleen parasta...
"Enköhän minä osaa hoitaa tämän asian, sinun ei siitä tarvitse huolehtia!" Nuorukainen suoristi selkänsä, työntäen rintaansa niin itsevarmana eteenpäin samalla, kun silmänsä sulki,
"Kunhan et hyökkää kenenkään kimppuun tai muuten tunnu turhan uhkaavalta, ja kunhan kaikki näkevät minut selässäsi, ei kukaan mitään uskalla tehdä ellen itse pyydä apua! Olet omaisuuttani nyt, ja jos joku rikkoo omaisuuttani, minä rankaisen heitä itsekin, sinun ei tarvitse tehdä mitään. Kukaan ei halua minun, Nahorin kreivin, suuttuvan," Garrett piti nenäänsä yllä kovin koppavasti, kenties kohdellen tätä pientä roolileikkiä turhankin totena. Hankala sanoa, uskoiko tuo nyt todella omistavansa lohikäärmeen, mutta ainakin tuo tiesi roolinsa ja osasi esittää sen oikein hyvin.

Marduk asteli viimein luolasta ulos kirkkauteen ja viimaan. Päivä oli kovin kaunis ja kirkas, taivaalla tuskin yhtäkään tuulenhattaraa. Aurinko paistoi, mutta lämmin ei vielä ollut. Kylmäähän oli ollut jo pitkään, eikä maanpäälläkään tuskin ollut paljon lämpimämpää, mutta korkeus kyllä teki säästä paljon epämiellyttävämpää. Mitään ei ollut tuulta estämässä, viiman puhkuessa ja pureutuessa läpi ohuiden vaatteiden, kylmyyden ollessa korkealla vuorella suorastaan sietämätöntä. Luola oli oikeastaan ollut harvinaisen lämmin tähän verrattuna, vaikkei sekään mitenkään erityisen mieluisa lämpötilaltaan ollut! Kreivi värähti kylmästä, painautuen vasten lohikäärmeen harjaa, yrittäessään suojautua tuulelta ja lämmitellä karvan keskellä. Marduk ymmärsi onneksi suojata kylmettynyttä nuorukaista selässään siivillään, saaden ilman tuntumaan edes hieman lämpimämmältä, kun tuuli ei puhaltanut vasten paljaita kasvoja.

"K... Kyllä," Garrett nyökkäsi, tietenkin haluten näyttävän saapumisen kun vihdoinkin takaisin kyläänsä pääsisi. Tosin, hieman tuo epäili lohikäärmeen tietävän, mitä se oli...
"Jos syöksyt suoraan keskelle kylää, muut luultavasti hyökkäävät kimppuusi ennen, kuin ehdin sanoa mitään. Ennen, kuin edes näkevät minua," sormet kiertyivät tiukasti Mardukin harjan ympärille, kreivin nostaessa hieman päätään,
"Haluan tietenkin lentää kylään, mutta meidän pitää laskeutua jonnekin, missä ei ole liikaa ihmisiä. Sitten voimme– voit kävellä loppumatkan. Ratsastan sinulla ja siinä minulla on hyvin aikaa ilmoittaa muille, että haluan kaikkien kokoontuvan yhteen ja kuulemaan sanottavani. Kaikki varmasti näkevätkin minut silloin, kun emme liiku liian nopeaa."




((Ai niin tietenkin. Garrett ymmärtää, että vanhoista, ryppyisistä miehistä on aina pitänytkin, eikä raha tai omaisuus tuo mitään onnea. Kauniit vaatteet eivät enää kiinnosta, kaikki heitetään pois ja sitten ratsastetaan alasti lohikäärmeellä aina ja ikuisesti.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Ojasta allikkoon || Sands

ViestiKirjoittaja Aksutar » 23 Helmi 2014, 00:13

Marduk kävi hymähtämään huvittuneena, Garrettin vakuutellessa, ettei hänen tarvinnut huolehtia yhtään puhumisen suhteen, kreivi kyllä hoitaisi asian. Niin myös saisi, Marduk ei aikonut leikkiä kilttiä, jos tilanne riistäytyisikin käsistä. Aina oli osatekijöitä, jotka saattoivat muuttaa suunnitelmaa huonompaan suuntaan. Kaikkeen piti varautua.
Lisko kävi myös nyökyttelemään päätään kreivin todetessa, että lohikäärmeen pitäisi laskeutua jonnekin ei niin kriittiselle paikalle, jottei taruolennon saapuminen aiheuttaisi äkillistä paniikkia. Kaikkien tulisi nähdä kreivi olennon selässä ja kenties ihmiset siitä myös rauhoittuisivat, kun tutun kasvon näkivät. Sikäli mikäli kansa kreivinsä tunnisti... Kai jotkut ainakin tiesivät, miltä Fortescuen perillinen näytti. Aatelisto kun ei kovin usein kansan keskellä pyörinyt ja niittänyt mainetta siten, että kasvonsakin muistettaisiin... Mutta, eiköhän se tästä.
"no, pidä sitten kunnolla kiinni" Marduk kävi lopulta tokaisemaan, kävellessään nyt aivan tasanteen reunalle.

Lohikäärme kävi levittämään siipensä ja ojensi päänsä korkealle ilmaan. Se veti syvään henkeä ja päästi ilmoille valtavan, pitkälle kumisevan karjahduksen, joka kirjaimellisesti tärisytti kalliota lähiympäristössä. Oraakkeli ilmoitti lähtevänsä liikkeelle. Tuota suurta, kunnioitettavaa karjahdusta seurasi moni pienempi, sieltä täältä vuoristosta, nuorten liskojen käydessä vastaamaan oraakkelin huutoon. Huutoon, joka varmasti kantautui myös Nahoriin asti kera pienempien karjahduksien.
Lopulta lisko ponnisti ilmaan, lyöden siivillään muutaman kerran nopeasti ja antoi tuulen tarttua siipiin. Nopeasti lohikäärme oli saanut ilmaa siipiensä alle ja lähti kiitämään kirkkaalla taivaalla, kierrellen ja kaarrellen alemmas vuoristoja pitkin. Maisemat olivat henkeäsalpaavia. Archelaus lensi kiitettävän matkan päässä itse vuorista, antaen täten kreiville mahdollisuuden ihailla niiden rinteitä ja laaksoja ja alhaalla avautuvaa Cryptiä. Muutama pienempi lohikäärme ilmestyi myös taivaalle kaartelemaan, kiitettävän välimatkanpäähän itse vanhimmasta. Ne olivat kuin saattue. Epäjärjestäytynyt ja sekava saattue, mutta erikokoiset ja näköiset liskot kävivät seurailemaan vanhimman lentoa. Ne, jotka liian lähelle uskaltautuivat, saivat kultasiipiseltä huomautuksen. Varoittavasti lisko kävi karjahtamaan ja sähähtelemään niille, jotka lähemmäs kymmenen metrin tulivat. Marduk myös tarkkaili erittäin hyvin yläilmoja, sehän tästä puuttui, että joku nuorista olisi syöksynyt selkään ja napannut kreivin satulasta.

Oraakkeli ei kuitenkaan nähnyt syytä pitkittää lentoa turhaan. Garretthan paleltuisi tässä viimassa jos pidempään lenneltiin, joten lohikäärme otti suunnakseen Nahor kylän, joka rinteen takaa alkoi häämöttää. Niin kovin rauhallisena ja syrjäisenä. Sentään kylä vielä pystyssä oli.
Marduk jatkoi laskeutumistaan, ottaen lopulta vaakasuoran lentosuunnan, kun oli päässyt tarpeeksi matalalle. Ei liian matalalle, että rakennuksiin törmäisi, mutta tarpeeksi matalalle, että ihmiset varmasti hänet huomaisivat. Ennen kuin kylän ylle lähti lentämään, päästi oraakkeli vielä uudemman karjahduksen, joka oli jälleen uskomattoman kova tuon kokoiselle liskolle. Mutta täten oraakkeli ainakin sai haluamansa huomion.
Nopein, kaartelevin liikkein lohikäärme kävi lentämään kylän ylle. Kaduilla ja toreilla ihmiset totta kai huomasivat lohikäärmeen ja reagoivat siihen jokseenkin odotetulla tavalla: Pelokkaasti. Hätääntyneet kansalaiset juoksivat piiloihin ja sotilaat alkoivat valmistautua lohikäärmeen kaatoon. Kuitenkin, yllä kaarteleva, nopealiikkeinen lohikäärme herätti lähinnä vain ihmetystä. Se ei hyökännyt, eikä tehnyt vahinkoa... mitä se halusi?

Itseensä tyytyväisenä, mutta samalla huvittuneena Marduk kävi viimein etsimään laskeutumispaikkaa. Sellainen löytyikin kylän reunalta, massiivisen olennon tömähtäessä nurmelle. Lähiseudulla olleen ihmiset tietenkin juoksivat pakoon, liskon käydessä lähestymään nyt hitaan varmoin askelin. Marduk kävi sulkemaan siipensä ja laskemaan päätään siten, että ihmisten oli helpompi huomata ratsastaja kultasiiven selästä. Tasaisen päättäväinen, rauhallinen askellus jatkui kohti kylän suurimpia teitä, Mardukin käydessä nyt luottamaan täysin Garrettin toimintakykyyn ja oletti kreivin hoitavan osansa nyt... Ennen, kuin yksikään paikalle juoksevista, jokseenkin epäröivistä, aseistautuneista sotilaista ehättäisi tekemään mitään typerää...


// Kyllä. Näin tulee tapahtumaan. Näinhän me sovimme, etkö muista? //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Ojasta allikkoon || Sands

ViestiKirjoittaja Sands » 23 Helmi 2014, 15:24

Garrett nyökkäsi toisen ehdottaessa – tai oikeastaan käskiessä – että tuon pitäisi pitää kunnolla kiinni, joka kyllä uskottiin. Kehotus kuunneltiin ja sitä toteltiin, sirojen käsien tarrautuessa harjaan niin tiukasti, kuin vain kykenivät, rystyset valkoisina. Sydän tykytti miehen rinnassa, niin innostuksesta kuin hermostuneisuudestakin. Tämähän oli ensimmäinen kerta, kun tuo koskaan olisi lentänyt näin korkealla – ja tietenkin jatko sitten kylässä hieman hermostutti. Uskoihan kreivi olevansa tarpeeksi hyvä siihen hommaan, mutta aina oli mahdollista, etteivät ihmiset kuunnelleet. Uskoisivat kreivinsä tulleen hulluksi ja alkaneen petturiksi, liittoutuen käärmeiden kanssa. Sehän olisi hänen loppunsa, eikä Garrett edes vielä ollut varma, mitä tekisi lohikäärmeenmetsästäjien kanssa. Niitä vanhoja jääräpäitä ei Nahorin kreivin sana välttämättä koskettaisikaan!

Siipien levittäytyessä viima pääsi taas kreivin iholle, kylmän pureutuessa läpi vaatteiden ja hiusten hulmuten tuulessa. Parivaljakko oli kumpikin valmiita, liskon kuin miehen molempien suoristautuessa ja pitäessä päänsä ylväästi korkealla, kaula pystyssä. Mutta Mardukin karjahdus tuli aivan yllättäen, eikä nuorukainen ollut siihen ehtinyt valmistautua. Ääni oli kova ja pelottava, saaden miehen satulassa vetäytymään pieneksi palloksi turvaan, karjunnan värisyttäessä tuon koko pientä kehoa ympäristöstä puhumattakaan. Kaikkein oudointa tosin oli, kuinka vanhan lohikäärmeen huutoon vastasi monta pienempää ympäri vuoristoa. Tiesihän Garrett vuorien pitävän monta liskoa sisällään, olihan tuo joskus niiden nähnyt ympärillä lentelevänkin omilla silmillään... Mutta silti oli niin outoa ajatella, että lohikäärmeitä oli niin monta, niin lähellä pois silmistä! Eihän tuo voinut kuin nielaista, pelon löytäessä tiensä ytimeen. Kai Mardukiin piti luottaa, kai tuo vanhus pitäisi huolen, etteivät muut käärmeet kimppuun hyökkäisi sen pienen ja puolustuskyvyttömän kreivin kimppuun...

Lopulta Marduk ponnisti, hypäten ilmaan ja ottaen tuulta siipiensä alle, saaden Garrettin puristamaan toisen harjaa oikein tiukasti peloissaan hammasta yhteen purren. Tuuli iski vasten kasvoja, saaden silmät kuivumaan ja sitten vuotamaan, kun aatelismies ne puristi tiukasti kiinni pidemmäksi aikaa. Inahdustakaan ei päässyt läpi yhteen purtujen hampaiden, mutta kyllä tuo selvästikin peloissaan oli. Kreivin koko keho oli jännittynyt, reisien puristaessa kovasti vasten lohikäärmettä ilmavirtojen piiskaten hyökätessään pienemmän miehen kimppuun, pakottaen tuon todellakin opettelemaan, kuinka istua selässä ja kuinka myötäillä satulassa! Pikkuhiljaa Garrett uskalsi jopa avata silmänsä uudestaan, nähden saappaansa kärjen... Roikkuva ilmassa, alla meri valkoista kiitäen nopeasti ohi, liikkuen ja lainehtien maan muotojen mukaan. Harvoin sitä kukaan saisi omaa kotimaataan katsoa näin ilmasta käsin, nähden niin kauas, nähden niin paljon! Se oli henkeäsalpaavaa, nuorukaisen totta tosiaan löytäessä itsensä sanattomana ja miltei unohtaen hengittääkin, suoristautuen hieman ympärille katsoessaan ja maisemista nauttien, kylmyydenkin löytäessä nyt itsensä täysin vailla huomiota suuren hymyn pakottaessa itsensä miehen kasvoille. Lohikäärmeitäkin alkoi hitaasti valua lähemmäs vuorilta, lentäen kaksikon ympärillä ja perässä... Tosin, heti jos jokin niistä liian lähelle tuli, Marduk kävi ärähtämään kovin eläimellisesti. Vaikka vanhus oli ollut kovin inhimillinen ja älyllinen olento, taisivat lohikäärmeet silti loppujen lopuksi olla aika eläimellisiä petoja...

Matka lopulta johti aivan Nahorin yläpuolelle, antaen Garrettille mahdollisuuden nähdä kylänsä yläilmoista. Hieman se kyllä pelotti, kyläläiset tietenkin olivat kauhuissaan lohikäärmeen nähdessään ja näkihän tuo tietenkin vartijat aseineen valmiina. Ehkäpä Marduk voisi ottaa nuolen tai keihään nahkaansa ja selvitä, mutta vahingossahan muut voisivat osua häneen, jos tunsivat olonsa niin uhatuiksi, että hyökätäkin pitäisi! Onneksi lisko lennähti kauemmas, laskeutuen maahan ja antaen vihdoin kreiville mahdollisuuden hengähtää, kalpeiden kasvojen saadessa hitaasti väriään takaisin. Kovasti sitä yritettiin rauhoitella itseään jännittävän lentohetken jälkeen, käsien sukiessa hiuksia edustuskuntoon käärmeen askelluksen kulkiessa pitkin kylän teitä, kreivin hengittäessä syvään, ennen kuin aloitti.
"Nahorin kansa! Ei ole mitään syytä huoleen, lohikäärme on valtani alla, enkä halua satuttaa ketään," Garrett huudahti, ääni harvinaisen vakaana ja voimakkaana, istuen satulassa selkä suorana,
"Minulla on paljon kerrottavaa, kokoontukaa luokseni ja pyytäkää muita tulemaan," tuo jatkoi, oikein varmana ainakin ulkoisesti, jos ei sisäisesti. Ehkei kaikki olleet kreivinsä kasvoja kylässä nähneet, mutta olihan aatelinen pitänyt huolen siitä, että edes jotain yhteyksiä piti rahvaaseenkin – auttoi hyväntekijän maineen ylläpitämisessä – joten ainakin joidenkin täytyi ymmärtää, kuka siellä selässä nyt oikein puhui. Eivät sanat vielä saaneet kaikkia täysin pelottomiksi, mutta työtä tehtiin käskettyä, eikä yksikään sotilaskaan uskaltautunut kovin lähelle aseidensa kanssa.

Kreivi lepuutti ääntään jonkin aikaa, antaen Mardukin jatkaa matkaansa hieman paremmalle kokouspaikalle. Ihmisiä liittyi joukkoon hiljalleen, pitäen kunnollisen välimatkan kultasiipiseen lohikäärmeeseen aivan varmuudenvaralta. Garrett piti ryhtinsä hyvänä ja katseensa eteenpäin suunnattuna, myötäillen ratsunsa liikkeitä satulassa kunnes veti hellästi toisen harjasta torille tultuaan, merkiksi pysähtymisestä.
"Mikään suippokorva ei kreiviänne kauaa vankina pidä, haltiat eivät koskaan tule voittamaan ihmisiä missään asiassa!" Tuo huudahti kääntyessään katsomaan kansaa, ajatellen, että ehkä nyt olisi parasta selittää jotain ja vedota ihmiskunnan paremmuuteen, siitähän kaikki halusivat kuulla! Hän ratsasti nyt lohikäärmeen selässä, joten tärkeää oli tehdä kaikille selväksi, millä puolella vielä oli.
"Pakoni oli voitto ihmiskunnalle, merkki lajimme älykkyydestä ja kyvyistä, mitä mikään muu otus ei omaa! Ilman ihmisyyden antamia lahjoja, en olisi vielä tässä, enkä olisi enää edes elossa!" Garrett yritti innostaa kovasti kuuntelevia ihmisiä, saaden kuin saadenkin epävarmuutta hälvenemään kyläläisten keskuudessa. Tietenkin ihmiset olivat parempia, tietenkin vangittu ihminen tulisi pakenemaan haltioiden kynsistä ennemmin tai myöhemmin, tietenkin ihmiset voittaisivat suippokorvat. Sellaiset sanat saivat sodanrunteleman kansan aina paljon paremmalle tuulelle, luoden yhteyden kreivin ja kansan välille jaetun veren kautta. Hänen voittonsa oli voitto heille kaikille, hänen sanansa merkitsivät nyt jotain sankarina.

"Tarinani on pitkä, ja olen nyt kovin uupunut kaikesta kokemastani. Mutta kuulkaa tämä: esi-isieni lihan minulle suomat lahjat antoivat minulle kyvyn voittaa jopa lohikäärmeistä mahtavimman, älyni ja sisäisen voimani saaden jopa hirvittävän pedon ymmärtämään, kenen edessä alistua," kreivi silitteli ratsunsa kaulaa, ohjaten käsillään muiden silmät sinne, mistä puhui,
"Tämä lohikäärme on nyt omaisuuttani, kuten myös vuoret, jotka kaunista kyläämme suojelevat. Yksityisaluetta, jonne ei ole mitään menemistä ilman lupaani, enkä hyväksy omaisuuteni rikkomista ilman korvauksia – kalliita korvauksia, kun kyseessä on näin voimakas ja kaunis eläin," käsi kävi nyt taputtamaan Mardukin kaulaa, ikään kuin kehuessaan kuin mitäkin hevosta, kuin harmitonta ja kesyä eläintä. Nyt liikuttiin vaarallisilla vesillä, eikä taruolentojen hyväksyminen ja suojeleminen oikeastaan ollut jotain sellaista, mitä ihmisten kuului tehdä kiitos sodan... Mutta Garrett ja lohikäärme eivät selvästikään olleet kumppaneita, enemmänkin kuin isäntä ja ratsu, alamainen, lemmikki, orja! Se oli täysin eri asia!

"Kertokaa se muillekin, antakaa sanan kulkea. Ja oli mikä oli, niin kauan kuin sanojani totellaan, ei Nahorin kylää koskaan tule yksikään lohikäärme enää ahdistelemaan, niin totta kuin nimeni on Garrett Fortescue."




((Niin, niin se sitten tulee menemään. Garrettista tulee sellainen hullu kissanai- ei kun siis lohikäärmenai- mies. Tulee joskus alasti kylään lohikäärmeellä ratsastaessaan, Henryä voi vähän sitten nolottaa.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Ojasta allikkoon || Sands

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Maalis 2014, 19:26

Kuten oli sovittu, Marduk piti suunsa kiinni, eikä edes aikonut yrittää puhua ihmisille. Sen sijaan lisko kävi omaksumaan lajitovereilleen ominaisen, eläimellisen käytöksen, kävellessään hitaasti ja vakaasti eteenpäin. Se ei halunnut säikyttää ketään, eikä taipua turhaan väkivaltaan, mutta siihen vanhin totta vie oli valmis, jos joku tarpeeksi lähelle uskaltautui aggressiivisissa merkeissä. Silmätön pää kääntyi aina jokaisen puoleen, joka sattui lähistöllä olemaan. Moinen käytös selvästi silmättömältä olennolta oli jokseenkin pelottavaa ja epäilyttävää, saaden henkilön jos toisenkin ottamaan askeleen taaksepäin. Kreivi tuon oudon olennon selässä kuitenkin sai kansan hieman uteliaammaksi, jopa rohkeammaksi. Varsinkin kun näytti täysin siltä, että olento oli kreivin hallinnassa, aatelisen käydessä puhumaan nelisiiven selästä.
Rauhallinen askel vei tasaisesti kohden Fortescuen kartanoa, väen lisääntyessä ympärillä ja tullessa ihmettelemään ja kuuntelemaan kreiviään, joka nyt oli palannut. Ja kieltämättä näyttävästi palannut. Moni oli varmasti jo ajatellut kreivinsä kuolleen tai pysyvän vankina vielä pitkään. Osa ei edes ollut tietoinen, minne kreivi loppujen lopuksi oli kadonnut. Lohikäärmettä se ei kiinnostanut, Garrett saisi itse selittää tilanteen paremmin niille, jotka siitä halusivat kuulla.

Loppujen lopuksi oraakkeli oli tyytyväinen kreivin puheisiin. Olisihan hänellä ollut lisättävää ja huomautettavaa, mutta Garrett sai hoitaa asian tavalla, minkä itse näki parhaaksi tässä tilanteessa. Kreiviä kansa kuunteli, ei tuon ratsuksi alistettua petoa. Kunhan kreivin sana levisi ja sitä noudatettaisiin, Marduk pysyisi tyytyväisenä. Mutta jos sopimus rikkoutuisi, ei Garrett halunnut tietää seurauksia. Kolme vanhinta olivat viimeiset, jotka tässä valtakunnassa kannatti suututtaa. Kun meri, taivas ja aika hyökkäsi, ei siinä auttanut kuin rukoilla.
Lohikäärmeen askeleet pysähtyivät lopulta kartanon lähettyville, nelisiipisen käydessä nyt pistämään maaten ja siirsi jälleen siipeään, sekä toista etujalkaansa siten, että Garrett pääsisi mahdollisimman vaivattomasti alas satulasta, mikäli haluaisi. Vaikka peto olikin maassa, ei tarvittu kuin yksi väärä liike, yksi vähän liiankin lähelle eksynyt uhkatekijä ja lohikäärme päästäisi helvetin irti. Garrett sai kuitenkin pitää siitä huolen, jos halusi lajitoverinsa pitää hengissä oraakkelin lähettyvillä.


// Henryä nolottaa niin että menee ihan punaiseksi. Ei herran jestas kreivi mitä te teette. Katso olen ahkera //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Ojasta allikkoon || Sands

ViestiKirjoittaja Sands » 11 Maalis 2014, 19:25

Garrett ei voinut kuin tuntea olonsa suorastaan koko maailman valtiaaksi, korkealla kauniin lohikäärmeratsunsa selässä ihmisten ympäröimänä ja ihannoimana. Toista se oli Nahorin mailla verrattuna haltioiden töykeään kohteluun, joka oli suorastaan saanut niin koppavan miehen jopa nöyräksi. Ainakin melkein, kaikkeenhan tuo ei todellakaan ollut suostunut, vaikka vankina kreivillä ei vihollisten keskellä ollut mitään oikeuksia. Silti niin moneen nöyryytykseen oltiin suostuttu pelosta, liian moneen näin jälkeenpäin mietittynä... Mutta ihmisten tuki ja palvonta sai senkin mustan pilven hälvenemään ilmasta, hymyn noustessa sileille kasvoille. Hänestä pidettiin! Häntä kuunneltiin ja arvostettiin, kuin korkea-arvoista aatelista pitäisikin. Epäilyttävätkin sanat uskottiin ja ymmärrettiin, lohikäärmeen viereen uskaltauduttiin. Vain ja ainoastaan siksi, koska Garrett oli paikalla ja selvästikin tilanteen tasalla johtamassa. Ja vahvaan johtajaan kansa luotti, vaikka tuo hirvittävällä pedolla ratsastikin. Moisen käärmeen selättäminen oli vain merkki vahvuudesta...

Kreivi nosti kättään niin kiitoksiksi kuin hyvästeiksikin puheensa loputtua, tehden jo väsymyksensä kaiken kauhistuttavan jälkeen selväksi – ja sen Nahorin väki näytti todellakin ymmärtävän. Aivan joka päivä sitä ei tultukaan haltioiden napatuksi omilta mailtaan, matkakin niiden suippokorvien maille oli vielä niin pitkä ja rankka... Ja kuka tiesikään, mitä hirveyksiä miesparka oli haltioiden käsissä joutunutkaan kokemaan! Oli suorastaan ihme, että tuo oli yksin itse takaisin päässyt – ja vielä lohikäärmeen siinä välissäkin kesyttänyt! Garretthan oli suorastaan nyt legendaarinen hahmo rahvaan parissa, mutta moisellakin sankarilla oli rajansa. Mardukia kannustettiin jalkojen avulla kävelemään eteenpäin, kohti häämöttävää kartanoa, ihmismassan hiljalleen hälvetessä omille teilleen kertomaan tapahtumista – kuten kreivi oli halunnut.

Helpottunut huokaisu karkasi Garrettin suusta käärmeen tallustellessa lähemmäs kreivin kartanoa, kotia. Siitä oli ollut pieni iäisyys, kun tuo viimeksi oli kotinsa edes nähnyt, saati sitten sen sisään jalallaan astunut. Istunut lempituolissaan, saanut kokkiensa tekemää ruokaa, tullut tuttujen kasvojen palvelemaksi tai nukkunut omassa sängyssään... Itsestäänselvyyksiä silloin vielä hetki ennen haltioiden hyökkäystä, mutta nyt jotain kultaakin kalliimpaa. Totta kai kreivi oli ikävöinyt kaikkea, mikä kotiin oli jäänyt – palvelijoiden ilmeisesti tuntien samoin tai ainakin ihmetellen lähestyvää lohikäärmettä ratsastajan kera, kartanon ovien paukahtaessa auki palvelusväen rynnätessä ulos.

"Olen kotona, kyllä," Garrett vain loisti tyytyväisyyttä hymy huulillaan ratsunsa selästä heti, kun joku kuuloetäisyydelle sattui uskaltautumaan lohikäärmeestä huolimatta, heti kreivin huomattuaan,
"Olen myös väsynyt ja nälkäinen, joten käykää valmistamassa minulle jotain syötävää ja laittakaa sänkyni valmiiksi. Selitän kaiken ruokailun yhteydessä," tuo oli heti valmiina komentamaan tuttuun tapaansa, valuen käärmeen selästä alas. Selittämistä todella olikin paljon ja se jouduttaisiin vielä selittämään moneen kertaan uudestaan uusille korville... Mutta kylässä kaikki meni aivan hyvin, joten toivottavasti kaikki muutkin uskoisivat yhtä helposti. Vielä kreivin piti lähettää se kirje kuninkaalle – jota totta tosiaan hieman pelättiin, mutta se oli tehtävä. Toivoa vain voi, etteivät hovin lohikäärmeenkaatajat – tai itse kuningas! – uskoneet Nahorin kreivin vaihtaneen puolta!

"Mitä sinä teet nyt?" Jaloilleen päässyt aatelismies kääntyi Mardukia kohti palvelusväen häädettyään ääni hiljaisena, silitellen lohikäärmeen siipien sulkia.




((Kreivi hihkuu olevansa vapaaaaaa juhlasalissa käärmeellä ratsastaessaan. Minä taas olin laiska ihan vain siksi, kun olit muka reipas.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Ojasta allikkoon || Sands

ViestiKirjoittaja Aksutar » 12 Maalis 2014, 14:18

Kreivi teki kaikille selväksi, ettei nyt alkanut koko tarinaa kertomaan siltä seisomalta. Olihan se ymmärrettävää, nuorimies oli juuri palannut ties millaisista seikkailuista ja oli varmasti uupunut. Lepo varmasti tekisi hyvää, puhumattakaan kunnon ateriasta ja rentoutumisesta. Kreiviä tultaisiin varmasti kohtelemaan kuin sotasankaria ja niin sietäisikin. Harvemmin sitä haltioiden kynsistä pääsi pois elävänä ja kesytti kaikenlisäksi lohikäärmeen. Marduk sai vain toivoa, että Garrett keksisi uskottavan tarinan urotöilleen, eikä kukaan lähtisi turhan päättäväisenä tonkimaan totuutta ja etsimään porsaanreikiä kreivin kertomuksista.
Oli myös eriasia, uskoiko joku tarinaa vai ei. Varmasti ennemmin tai myöhemmin joku alkaisi epäilemään Garrettia, kenties kävisi jopa verbaalisesti nousemaan kreivin sanaa vastaan, mutta ehkä silloin Marduk pöllähtäisi paikalle kuin taikaiskusta puolustamaan ”isäntäänsä”. Jos sanaa ei uskottu, niin kenties konkreettinen todiste kävisi.

Silmätön olento seurasi päällään kreivin laskeutumista satulalla, samalla kun palvelusväki kauemmaksi kaikkosi. Kreivi kävikin kyselemään, mitä lohikäärme aikoisi nyt, samalla kun silitteli kullanvivahteisia sulkia.
”Menen kotiin” Ääni kävi kaikumaan kreivin päässä siten, ettei kukaan muu sitä kuullut. Parempi pitää yllä illuusiota siitä, ettei olento osannut puhua tai suostui vain puhumaan ”omistajalleen”.
”Tai muualle. Minulla on paljon paikkoja missä pitäisi olla, paikkoja joissa minua kaivataan ja paikkoja joissa voisin nytkin olla, joko pyynnöstä tai ihan vain omaksi huvikseni”


// Senkin laiska kakka kukaan tuollaisen laiskurin kanssa jaksa pelata niin. Kestää aina noin kauan vastailla, hyvä etten vetänyt hahmoani pois pelistä kun kesti niin kauan odottaa. huhhuh //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Ojasta allikkoon || Sands

ViestiKirjoittaja Sands » 12 Maalis 2014, 21:51

Garrett nytkähti äänen tunkeutuessa mieleen, sen lähteen ollen kyllä tässä tilanteessa selvä ja ymmärrettävä eikä siten liian pelottava, mutta eihän tuo sitä nyt ollut osannut odottaa. Niin, ei kai käärme voinut puhua nyt, kun muka niin eläimelliseltä näytti – saatikaan sitten voinut sanoa, mitä halusi tehdä, kreivihän tuon isäntä oli nyt muiden silmissä ja isäntä sen päättäisi, eikä moinen peto, halusi se tai ei! Silti, ei kreivi voinut sanoa nauttivansa tunteesta, sormien noustessa otsalle sitä painamaan, aivan kuin ääni päässä sai päänsäryn aikaiseksi. Hampaita yhteen purren tuo pakotti silmänsä kuitenkin pysymään auki, katsoen maassa makaavaa petoa mieli hämmennyksen vallassa. Kallon sisältö tuntui vain yhdeltä suurelta, pehmeältä mössöltä, lohikäärmeen äänen ollessa jopa kovempi, kuin Garrettin omat ajatukset! Hetken aikaa miehen oli pakko pysyä hiljaisena ja kerätä ajatuksiaan, vaikka Marduk puhumisen olikin jo lopettanut. Mieli vain... Tuntui oudolta, eikä tuo voinut sanoa arvostavansa moista tunkeilua.

Tietenkin kreivi olisi halunnut ratsastaa lohikäärmeellä enemmänkin, läpi metsien ja maiden vailla huolenhäivää. Typerät suippokorvat eivät varmastikaan uskaltautuisi enää kidnappaamaan häntä sellaisen ratsun selästä! Ehkäpä Garrett oikeastaan uskalsi ratsastaa enää Mardukilla metsiensä poikki, moinen voimakas liskohan suojelisi häntä paremmin, kuin yksikään vartija – kuten viime kerralla saatiin huomata, joten palkankorotuksesta oli turha unelmoidakaan. Mutta... Vaatteet aatelismiehen yllä olivat ohuet ja ilma kylmä, lämmin koti oli niin lähellä ruoan ja pedin kera. Olihan hänellä jo kova väsy oikeastikin! Ei hän voisi noin vain aterian jälkeen juosta huvittelemaan liskon kera, hänenhän pitäisi päästä vihdoinkin omaan sänkyynsä tai edes kirjaston sohvalle lepäämään! Ja sittenhän hänen pitäisi vielä laittautuakin...!

"Niin," Garrett vain tuumasi hajamielisenä, eikä edes yrittänyt estää Mardukia omien hupisuunnitelmiensa takia,
"Et siis... Halua ruokaa?" Tuo kysyi silti, käden laskeutuessa otsalta takaisin sulkia sukimaan ja siipeä silittelemään. Lohikäärme oli halunnut tulla kestitettäväksi, eikä kreivi nyt siitä ideasta niin kauheasti pitänyt... Muuutta ehkäpä tuo vanhus olisi sen nyt ansainnut, enemmän ainakin, kuin tulevaisuudessa. Ei hän kyllä tiennyt, mitä olisi lohikäärmeelle edes tarjonnut!




((Sellainen minä olen. Hirveä pahis.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Ojasta allikkoon || Sands

ViestiKirjoittaja Aksutar » 21 Maalis 2014, 12:26

Lisko kävi kääntelemään päätään kuin utelias joutsen tarkkaillessaan "isäntänsä" liikkeitä. Vaikka lähettyvillä ei enää ketään ollut, ei Marduk nähnyt syytä rikkoa rooliaan. Marduk ei myöskään nähnyt syytä jäädä nyt pidemmäksi aikaa, sillä uskoi Garrettin todellakin tarvitsevan omaa rauhaansa. Tai niin lisko uskotteli itselleen. Kuten oli jo todettu, Garrett oli kokenut aika paljon viimepäivien aikana.
Kumea, mutta jokseenkin lempeähkö naurahdus kävi tunkeutumaan kreivin päähän, nuorenmiehen kysellessä, olisiko lohikäärme halunnut ruokaa.
"Sille koittaa vielä aikansa, kun saat kutsua minut pöytäsi ääreen. Mutta sen aika ei ole nyt" Rauhallisen pehmeä ääni jatkoi, liskon seuraillessa, kuinka kreivi jatkoi sulkien sukimista.
"Sinullakin on varmasti parempaa tekemistä tähän hätään, kuin vanhuksen viihdyttäminen ja kestitseminen".

Hetken vielä silmätön seuraili kreivin touhuja, kunnes lisko kävi nousemaan ylös. Varovaisesti ja hitaasti, ettei vahingossakaan tönäissyt tai pelästyttänyt Garrettia. Lohikäärme kävi levittämään siipensä ja nappasi kiinni yhden siiven sulista kidallaan. Nopea, napakka riuhtaisu ja nippu pitkiä, kullanhohtoisia sulkia irtosi siivestä. Kita laskeutui Garretiin puoleen, lohikäärmeen tiputtaessa irti revityt sulat kreivin eteen lahjaksi. Saisi sukia kultaisia sulkia ihan rauhassa nyt, eikä Mardukin tarvitsisi jäädä sen takia tähän nököttelemään. Revittyään sulkia siivistään, lohikäärme kävi ottamaan pari askelta kauemmaksi kreivistä, "katsoen" kuitenkin nuorenmiehen suuntaan vielä, josko tuolla olisi sana tai toinen sanottavana, ennen kuin lohikäärme lentäisi tiehensä.


// Kamala pahis. Kiusaat. Kauheeta online kiusaamista, teen susta valituksen. Bannaan sut. Suotana //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Ojasta allikkoon || Sands

ViestiKirjoittaja Sands » 21 Maalis 2014, 18:49

Garrett nytkähti hieman, purren hammasta yhteen äänen taas tunkeutuessa pääkoppaan. Moiset kyvyt eivät todellakaan tuolle olleet tuttuja, eläen elämänsä muiden... Normaalien ihmisten kanssa, joilla ei yleensäkään moisia telepaattisia taitoja löytynyt. Kuten ei löytynyt kreiviltäkään. Ei tuo oikeastaan osannut sanoa, halusiko edes Mardukia pöytänsä ääreen kutsua. Silloin toinen olisi se ryppyinen vanhus uljaan käärmeratsun sijaan, eikä Garrett olisi edes saanut nauttia matkasta ilmojen halki, siivekkään selässä! Nyt nuorukainen oli hyvällä tuulella, kokien lohikäärmeen seuran mieluisaksi. Mutta myöhemmin, jos vanhus ilmestyisi yhtäkkiä tyhjästä? Se olisi varmastikin paljon ikävämpää, mutta olihan lisko oikeastaan oikeassa. Kyllä hänellä oli paljonkin parempaa tekemistä tällä hetkellä, kuin kenenkään viihdyttäminen. Hänellä kun vain oli tapana palkita lempiratsunsa...

Pari varovaista askelta otettiin taaksepäin Mardukin noustessa, kreivin toki ollessa varuillaan, vaikka oli pedolla jo kerran ratsastanut. Selässä oli varmastikin vaarallisempaa, kuin liskon edessä – ja kyllähän se pääkin oli kääntynyt oikein ketterästi kohti ratsastajaansakin – mutta hampaat ja kita olivat kyllä puolustuskyvyttömälle ihmiselle oikein pelottava ase! Niitä varottiin ja Oraakkelia pidettiin silmällä, Garrettin kyllä heti säpsähtäen, kun käärme levitti siipeään ja nappasi siitä hampaillaan kiinni yhden ripeän riuhtaisun kera. Kreivi päästi säikähtäneen ynähdyksen kurkustaan, hiljaisen henkäisyn ja samalla myös huokauksen helpotuksesta. Luottamus kaksikon välillä ei vielä ollut suuri, eikä aatelismiehellä ollut mitään vakuutta siitä, ettei Marduk nyt yhtäkkiä hänen kimppuunsa kääntyisi ja pistelisi poskeensa. Jokainen liike oli mahdollinen hyökkäys.

Silmien katse valui maahan sulkien myötä, hitaasti, kultaisen vivahteen välkkyessä auringonvalossa leijuessaan pehmeästi kohti valkeaa hankea. Garrett nosti kasvojaan hetken päästä, vastaten käärmeen "katseeseen" omallaan – käden tosin noustessa hieman hermostuneena silittelemään toisen käden hihaa, kuin alitajuntainen viesti olisi yrittää suojautua. Mutta hänellähän oli vain kylmä, sitä se oli. Kylmä. Käsi lämmitti hieroessaan. Niin.
"Niin," kreivi yskäisi kurkkuaan selventääkseen, katseen kääntyen sivulle,
"Myöhemmin. Minä... Kirjoitan sen kirjeen. En voi luvata mitään, mutta jos se käännyttää kansan minua vastaan ja saa minut näyttämään joltain lohikäärmeiden ystävältä, oletan sinun tekevän sitten jotain korjataksesi asian," mies suoristautui täyteen mittaansa, äänensävy asiallinen, mutta hiljainen. Ei kenenkään muun tarvinnut kuulla.

"Kiitos," kuului vieläkin hiljempaa kreivin kurkusta, kuin tuo ei itsekään sitä olisi halunnut joutua kuulemaan. Ehkä todellakin oli parempi, että Marduk lähtisi. Heti nyt. Ei heidän tarvinnut toisiaan katsella. Garrettilla oli paljon huolia; hän oli kylmissään, nälkäinen ja väsynyt! Hän vain... Ottaisi sulat maasta lohikäärmeen lähdettyä ja menisi takaisin sisään kartanoonsa lämmittelemään. Omaan kotiin niin pitkästä aikaa. Kaikki oli sen arvoista.




((Ähäkutti. Minua ei voi bannata, sillä olen sellainen liero. Uin takaisin sisään salaa. Minusta tuntuu, että peli on minun osaltani ohi nyt.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Ojasta allikkoon || Sands

ViestiKirjoittaja Aksutar » 23 Maalis 2014, 14:51

Lohikäärme päästi jonkinlaisen tuhahduksen sieraimistaan, Garrettin kertoessa kirjeestä ja siitä, miten se saattaisi kääntyä häntä vastaan.
"Älä sinä siitä huolehdi... Jos asiat ovat vaarassa kääntyä huonompaan suuntaan, menen itse tapaamaan nuorta Monarkkia. Mutta älä huoli, en aio antaa sinusta huonoa kuvaa tai huonoa mainetta Fortescuen nimelle.." Mardukilla oli suunnitelmia tulevan varalle, mutta ei hän aikonut käydä omilla toimillaan kreivin mainetta pilaamaan... Vaikka sekin oli kyllä vaihtoehto, mitä harkittiin, jos kreivi itse alkoi kiukutella. Kuitenkin, niin kauan kuin vanhuksella ei ollut syytä tahallisesti tahria Garrettin mainetta, piti oraakkeli huolen siitä, että kaikki tulevat tekonsa olisivat hänen omissa nimissään.

Hiljainen kiitos kreivin suusta sai lohikäärmeen kasvoille nousemaan virneen tapaisen ilmeen. Olihan se mukavaa kuulla kiitos - vaikkakin hiljainen - kaikesta tästä, eikä Marduk sen enempää asiaan aikonut takertua. Kiitos saikin osakseen vain pienen nyökkäyksen, ennen kuin lohikäärme lähti kävelemään eteenpäin ja muutaman hypähtävän askeleen jälkeen kävi nousemaan ilmaan ja lensi pois, takaisin vuorille, mistä oli tullutkin...


// Senkin bannin kiertäjä. Aina takaisin, perhana. Se oli siinä. Oho. Teimme sen. Voitit pelin. Oliko meillä jotain suunnitelmia uusille peleille vai nytkö ei enää ikinä pelata keskenämme, suhde loppui tähän //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Ojasta allikkoon || Sands

ViestiKirjoittaja Sands » 23 Maalis 2014, 15:55

((Ainahan meillä on pelejä, sitä velhoa piti käydä kiusaamassa.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Edellinen

Paluu Käytävät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron